Vuosi 2019 ja 2020 pikakelauksella

Tämän blogin aika on nyt täysi.

Aloitin kirjoittamaan blogia samaan aikaan kun löysin tämän lajin, vuonna 2015. Kerroin ensiheitoistani, ensimmäisestä par-tuloksestani ja paloin halusta oppia lisää ja kehittyä ensin heittäjänä - sittemmin pelaajana. Analysoin kaiken puhki, selasin youtubea ja lueskelin kaiken mitä vain heittotekniikasta, kiekoista ja niiden lentoradoista löysin. Tuli onnistumisia, kehitystä ja kisavoittoja - vastapainoksi takapakkeja, kipuja ja turhautumista. Kaikkea sopivassa suhteessa, jotta lajiin kiintyi ja siitä tuli osa elämää.

Viime vuosi 2019 toi minulle ensimmäisen henkilökohtaisen SM-pokaalini, kun pääsin pelaamaan FP50-luokassa ja ylsin pelissäni kolmannelle sijalle, SM-pronssille. Tästä uskalsin haaveilla jo ensimmäisenä kilpailuvuotenani, ja nyt se oli totta! Fiilis oli mahtava! Samana vuonna tuli myös Sekaparifrisbeegolfin SM-pronssia parini Hollen kanssa ja sitähän juhlittiin porukalla junamatkalla kotiin Oulusta. Mieleenpainuva reissu ja kaiken kaikkiaan hyvä kisakausi, etenkin kun edellisen kauden pilasi tenniskyynärpää siihen liittyvine kipuineen ja heittotaukoineen.

Viime vuonna osallistuin jälleen jo neljättä kertaa Iso Parta -tapahtumaan, joka on ollut kevään odotetuimpia viikonloppuja. Kisa ei ole liiton alainen, joten siellä kisaaminen on just for fun - mikä ei ole ollenkaan haitaksi kun kauteen mahtuu niitä arvokisojakin riittämiin. Iso Parta on tapahtuma, johon on aina mukava mennä! Siellä tulee tavattua ehkä ainoan kerran koko vuonna monia frisbeegolftuttuja ympäri maan ja vaihdettua kuulumisia, vietettyä iltaa ja lätistyä lajisanastoa pitkälle pikkutunneille. Missä muussa porukassa kukaan jaksaisi kuunnella kahdentoista metrin pirkkoputin uppoamisesta sisään tai tarjoaisi vertaistukea, kun kiekkosi kilahti avauksella ketjuihin ja tuli silti korin sylkemäksi? Ja siltikin nämä tyypit ovat niin paljon enemmänkin kuin vain tätä lajia! Tämän vuoden Iso Parta jouduttiin siirtämään covid-19 -tilanteen takia syksyyn ja nyt en harmikseni pääsekään osallistumaan, ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun olen tämän lajin aloittanut viisi vuotta sitten.

Tämä vuosi, 2020, tosiaan oli jo ajatuksissani välivuosi, sillä covid-19 tuli ja sekoitti koko maailman - tai ainakin sai epävarmuuden laskeutumaan koko kesäkauden ylle. Kun sitten kisaamaankin päästiin kesän tullen, sain ylitsepääsemättömän houkuttelevan kyselyn koskien sekaparifrisbeegolfin SM-kilpailuja ja niin vain löysin itseni tänäkin vuonna SM-kisoista, ensimmäistä kertaa vieraamman pelaajan parina. Jukan kanssa käytiin kisoja edeltävänä päivänä kummallekin meistä vieraalla radalla Kontiolahdessa  kiertämässä ja pelikirjaa tekemässä ja samalla nähtiin hiukan toistemme heittoja ja peliäkin. Heti huomasi, että tässä ei turhia pingoteta vaan kisoihin lähdetään pitämään hauskaa ja jos se riittää hyvään sijoitukseen niin mikäs sen mukavampaa! Lopputuloksena pelasimme itsemme MP50-luokan SM-hopealle eikä kultakaan kaukana ollut. Ihan parasta! Lisäksi majoituin tuolla Joensuun reissulla tuttujen fribakaverien kanssa yhteiseen AirBnB -majoitukseen ja sekin täydensi reissun sekä koko kahden viikon kesälomani, josta muun ajan vietin sähköttömällä kesämökillä. Kesän parasta antia.

Kesän toiset odotetut kisat olivat Masterien SM-kilpailut Turun Lausteella ja niitä sai jännätä pitkään ennen kuin päivämäärä varmistui. Varasin hyvissä ajoin töistä pari vapaapäivää ja kaikki näytti menevän hyvin, kunnes reilu viikko ennen kisoja oikean käden olkapäästäni paljastui kiertäjäkalvosimen jänteessä ollut repeämä ja kalkkeutuma. Mietin, olisiko mitään järkeä osallistua kun saman viikon Talin viikkokisatkin olin joutunut keskeyttämään yltyvän kivun takia. Kisat, joiden tarkoitus oli ollut testata pystynkö pelaamaan kokonaisen kierroksen. Sain kisaviikon tiistaina kortisonipistoksen repeämään ja sen piti lääkärin mukaan auttaa, viedä kivut pois. Sen avulla olisin voinut pelata ja aloittaa vasta sitten kisatauon loppuvuoden ajaksi. Kukaan ei tosin huomannut kertoa sitä, että itse pistoksen jälkeen kivut ovat aivan helvetilliset seuraavan 1-2 vrk ajan ja niin meni sekin aika huolestuneena valvoessa ja kipuillessa kun missään asennossa ei ollut hyvä olla ja lääkkeillä en saanut kipua taltutettua. Onneksi kipu katosi kilpailujen ensimmäistä kierrosta edeltävän yön aikana ja niin matkustin Turkuun SM-kisoihin sekavin miettein.

SM-kisoista ajattelin kirjoitella pidempäänkin, sillä niissä oli nyt ensimmäistä kertaa minun kisahistoriassani tehty sellainen upea päätös, että MP40 ja MP50-luokat pelasivat omassa lohkossaan ja heillä oli kolmella väylällä tee taaempana kuin meillä muilla masters-luokilla. Käytännössä siis esim. FP40 -luokan pelaajien parhaat, eli meidän lohkomme "ykköspelaajat", saivat nyt avauksensa suunnilleen samoille paikoille kuin MP40-luokan eli sen lohkon "ykköset" parhaat. Tämä teki väylästä suunnilleen samalla lailla pelattavan molemmille lohkoille, eli parhaat saivat yrittää par4-väylällä kakkosheittoa korille. Minulle ja monille muille lohkossamme taas tuo toi mahdollisuuden pelata väylä par-tulokseen, kun takateeltä pelattaessa sellaista vaihtoehtoa ei ollut olemassakaan. Kokonaisuutenahan Lausteen Kyy on niin vaativa ja väylät pitkiä, että sinänsä nuo kolmen väylän muutokset eivät vielä tee radasta kaikille mastereille sopivaa ja väylistä oikein mitoitettuja, mutta on tämä alku. Hyvä sellainen. Ja ratinkienkin valossa nyt etenkin FP40 ja MP60 -luokkien pelaajialla oli mahdollisuus hyvin pelatessaan saada hyvät ratingit riippumatta kuinka hyvin MP40 onnistui pelissään.

Oma pelini ei ollut ihan timanttista, vaikka pelasinkin nuo avoimet pitkät väylät hyvin saaden heittopituudestani kaiken irti ja pääsinkin usein näillä lyhennetyillä par4-väylillä kolmella heitolla par-putille, mutta olisiko ollut teipatun olkapään vai kipujen syytä, etten saanut tarkkaa heittoa enkä puttiani toimimaan oikeastaan ollenkaan ja sitä kautta tulos jäi vaisuksi. Kaiken kaikkiaan olin kuitenkin ihan tyytyväinen kisaani ja ratahan on aivan upea ja järjestelyt toimivia kaikin puolin. Täällä oli mukava pelata! Oman lisänsä toi ihanien masters-ikäisten pelaajien kanssa jutustelu ja ajatustenvaihto sekä majoituskumppanieni seura pelikierrosten ulkopuolella.

Nyt on aika hengähtää, kuntouttaa olkapää, kuntouttaa pitkään vaivannut alaselkä ja nostaa taas pelikunto paremmalle tasolle. En halua olla se pelaaja, joka aina valittelee kipujaan ja selittelee niillä huonoa peliään. En halua jättää putti- tai heittotreenejä jatkuvasti väliin kipujen takia vaan harrastaa täysillä sitten kun on taas sen aika. Kiitos kun kävit lukemassa näitä juttuja. Nähdään radoilla!

Tyytyväisyys, kisat ja ratingit eli kevään kisaputki

Tyytyväisyys tappaa kehityksen - näin sanotaan. Voiko omaan suorittamiseensa silti olla tyytyväinen tiedostaen omat heikkoutensa ja vahvuutensa sekä suoritustensa toistettavuuden? Kyllä voi. Ja silti voi ja pitääkin olla nälkäinen kehityksensä suhteen sekä sen, että saa juuri kisakierrokselle sen parhaimman onnistumisen aikaan.

Kevään kisailut aktivoituivat kun ensimmäinen kisa oli saatu purkitettua ja kisakalenteri alkoi täyttyä hyvin nopeasti. Tuli aivan mahtava naisten viikonloppu Raaseporissa, jossa pelasin sekä lauantaisen Piazza Openin että sunnuntain Lady Openin. Kummassakin kisassa pelattiin kaksi täyttä kierrosta ja pidin viikonloppua kestotestinä käden ja kunnon kestämiselle. Lähes nappionnistuminen sillä saralla! Pelaaminen oli lähes koko viikonlopun ajan omaa lukuunottamatta alkuväylien jännitysputteja ja sykkeen nousua päälle 130 ihan vaan jännityksen vuoksi. Toki pientä väsymistäkin alkoi ilmetä ja sunnuntain toinen kierros oli keskivaiheilla jo hysteerisen väsynyttä,. Sain silti loppuun vielä puristettua onnistumisia ja päätettyä viikonlopun hyvillä mielin. Piazza Openin ratingkeskiarvoksi sain alustavissa lukemissa 794 ja Lady Openin taas hiukan enemmän alakanttiin 788. Rating oli kuitenkin sivuseikka, sen verran upeaa naisenergiaa sain tuosta viikonlopusta mukaani :)

Heti seuraavana keskiviikkona pelattiin NBDG Ladies Series Kivikon osakilpailu ja tokihan olin sinnekin ilmoittautunut, vaikka Kivikossa en ole muutoin aikoihin pelannutkaan. Nyt oli tarkoituksena saada kisakierroksia alle ja sitä kautta järkyttäväksikin ajoittain nouseva puttijännitys laukeamaan. Tiesin edellisistä vuosista, että tuo veisi joitain kisoja ja niistä tulisi vain kestää ne ala-arvoiset suoritukset ja yrittää pitää pää pinnalla. Kivikon kisasta ei tullut täysin onnistunutta lähipelin suhteen, vaikka ilmat suosivat eikä tuulta ollut juurikaan peliä vaikeuttamaan. Siellä putti ei näytellyt niin suurta osaa, taisin putata jo ihan kelvollisia ja mikä tärkeintä: normifiiliksellä. Suurin epäonnistuminen oli ns. Pirkkometsä, johon muutama vuosi sitten tein hyvän pelikirjan siellä pelattavaa Pirkkometsän valloitusta varten mutta nyt ilman treeniä, ilman luottamusta pelasin nuo neljä metsäväylää jopa plussan puolelle. Kokonaistuloksella +10 sain ratingiksi 789. Jälleen alakanttiin, mutta odotetusti.

Pääsiäisviikonloppuna pelailtiin, höntsättiin ja ulkoiltiin muissakin merkeissä. Vasta pääsiäismaanantaina pelattiin Startti Pro/Masters, johon ilmoittauduin "varmuuden vuoksi" jonopaikalle enkä ollut alkujaan ollenkaan varma, että edes haluaisin sinne kisaamaan. Kun sitten sain kuulla päässeeni jonosta mukaan, kävimme Hollen kanssa pelaamassa siellä parikisakierroksen havaitaksemme, että Sahanmäen leiska oli kokenut muutoksia! En ollut ollenkaan valmistautunut tähän! Onneksi muutokset olivat pääosin sellaisia, jotka eivät omaan "par save productions" -pelikirjaani vaikuttaneet. Lisäksi mielenkiintoisia uusia väyliä, joissa en parikisassa onnistunut ollenkaan vaan menimme Hollen heitoilla. Pientä epävarmuutta kisasta lisäsi se, etten ole Nummenmäkeä pelannut vuoteen ja silloinkin taisi olla lunta polviin saakka kun siellä kävimme. Haasteet on tehty kohdattavaksi!

Sahanmäen kierros alkoi pienimuotoisella katastrofilla. Jännitin aloitusväylällä #13 niin, että suora 30m lähestymisheittoni korille jäi puolimatkaan ja kun avauskin oli ollut hieman sivussa väylältä, korttiini kirjattiin tuplabogi. Seuraavalla väylällä #14 sain kuin sainkin pitkän hyvän avauksen joka feidasi vain hiukan metsään ja siitä komeassa kaaressa lähestymisen korille, vain viiteen metriin. Olin iloisesti yllättynyt, sillä juuri tämä uusi väylä meni minulta parikisassa päin honkia. En vain saanut kättäni toimimaan putissa ja kiekko kiemurteli alarautaan. Tyypillistä alkuväylien peliä minulta. Pidin silti mieleni korkealla ja fokuksen niissä onnistuneissa heitoissa. Niitä ei minulta saisi pois, vaikka mokaisin jokaikisen putin! Tiukassa oli, sillä keräsin myös väylältä #15 tuplabogin kun en saanut lähipeliäni jännitykseltäni toimimaan. Sitten tuli kierroksen ensimmäinen nostopar ja peli alkoi kulkea edes hiukan rauhallisemmalla mielellä ja normaalimmalla sykkeellä.

Loppujen lopuksi kierros kulki sujuvasti, sillä avaukseni ja lähestymiset alkoivat pääosin toimia juuri kuten pitikin ja ainoat virheet tulivat puteissa. Pahin puttinosto oli väylällä #20 jossa olin par-putilla kolmessa metrissä ja onnistuin vielä siitäkin sipaisemaan kiekon korin ohitse. Valtava kylmän aalto puski lävitseni ja mieli teki painua maan alle. Onneksi kykenin nostamaan paluuputin samalta etäisyydeltä koriin ja pystyin jättämään tuonkin turhan bogin harmituksen taakseni. Ei minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin yrittää suhtautua tähän huumorilla ja silti pitää fokus pelaamisessa ja motivaatio korkealla. Parhaat onnistumiseni koin par4 -väylillä #7 ja #11 joilta molemmilta sain parin korttiin. Yllätyksekseni olinkin FA40-luokassa jaetulla kakkossijalla kun siirryimme kakkoskierrokselle Nummenmäelle. Sitä ennen kuitenkin Hyvinkään keskustan Subway -ravintolasta liekkisubia tarjoushinnalla minimarkkeria näyttämällä - hieno etu kisaajille.

Nummenmäen pelikirjani on selkeä: pysy väylällä. Tosin, onhan tuolla radalla avoimempiakin väyliä, yllättävän montakin kun niitä nyt pääsin itse pelaamaan. Kapeilla mörrin reunustamilla väylillä pelasin pääosin midareilla, mutta pääsin niillä myös ottamaan kiekkojen lentoradoista irti ja uskaltauduin käyttämään keveitä draivereitani Jadea ja Air Riveriä. Olen aiemmin pelannut niillä lähes pelkästään hysseflipillä, jolla Jaden lentorata onkin tällä hetkellä pillisuora ja Air Riverin hiukan oikealle painuva. Tämän kevään distanceheitoilla parhaat liidot on tulleet Jadella flättinä, jolloin se kaartaa oikean kautta ja palaa vielä takaisin kun taas Air River jää sille tielleen ja pitää kevyen antsan täydellisesti. Nautin kiekkojen toimimisesta uudella tavalla ja sain niistä paljon irti. Nautin pelaamisesta naisporukassa ja kuten yleensä - kakkoskierroksella jännittäminen on lähes olematonta tai korkeintaan viikkokisan luokkaa.

Nummenmäen tulostavoitteeni oli blogin nimen mukainen, bogi on par, eli yritin korjata jokaisen tuplabogin par-väylällä ja näin pitää tuloksen korkeintaan bogissa. Hyvin pysyin tavoitteessani, vaikka pariin otteeseen lähdin yrittämään jotain tolkutonta ja unohdin pelikirjani kokonaan - ja näistä sainkin sitten maksaa luonnollisesti tuplabogilla. Muuten pelini oli päämäärätietoista ja melko hyvää, bogeja tuli jokunen siten, että jäin hiukan liian pitkälle par-putille enkä saanut kiekkoa koriin. Väyläpelaaminen toi onnistumisia ja siitä sain itseluottamusta pelata edelleen hiukan rohkeampaa peliä kuin mihin olen edellisvuosina tottunut. Aivan mahtavaa! Holle oli tällä kakkoskierroksella caddyni ja se kevensi pelaamista huomattavasti sekä toi varmuutta joihinkin pelivalintoihin. Sain kuin sainkin pidettyä kakkossijani ja vietyä komean pokaalin kotiin. Alustava ratingkeskiarvo näistä kahdesta kierroksesta oli niinkin hyvä kuin 824 eli mahdollisuuksia olisi ollut vaikka mihin.

Lämmin kevät jatkui ja kisoihin paloi mieli. Onneksi niitä oli jatkuvasti tarjolla ja vapusta selvittyä oli vuorossa arki ja Nummelanharjun NBDG Ladies Series -osakilpailu. Ikäväksemme juuri sinä päivänä koimme lämpötilan putoamisen lähelle nollaa ja räntäsateisen takatalven. Koko kolmituntisen kisakierroksen satoi! En tiedä syytänkö sadetta vai itseäni, mutta parilla väylällä tein aivan hölmöjä sankariheittovalintoja ja kärsin niistä triplabogin verran... Tällaisella radalla yksikin tripla on kauhistus ja kahdella sellaisella yhdistettynä normaaliin puolikkaaseen bogipeliin sain ratinkia rangaistukseksi 794 pisteen verran. Yllättävänkin hyvä alustava lukema tuosta rämpimisestä, joka tosin päättyi ilokseni väylän #18 par-tulokseen - kisan ainoa sille väylälle. Keskity onnistumisiin!

Sadekierroksen jälkeen saattoi vielä hymyilyttää... olihan kelit! Tämän jälkeen kaikki tuntuu astetta helpommalta.

Pari päivää palauttelin sateisen kisan jäljiltä kunnes oli aika suunnata Kaatiksen Spring Masters -kisaan. Luvassa upeaakin upeampi rata, leppoisaa masteriseuraa ja vaihtelevia onnistumisia. Onneksi aurinko paistoi ja tuulikin heräsi vasta toiselle kierrokselle meitä viihdyttämään. Aloitin väylältä #9 johon piti pelata midareilla suosiolla bogi, mutta enhän minä saanut sitä helppoa 30m lähestymistä taaskaan kuin puoliväliin korille ja siitä lahjaksi yksi heitto lisää. Väylä #10 ja jälleen sama juttu: helppo suora lähestyminen korille ei vaan lähde kädestä ja tästä bogi. Sitten peli käynnistyi jo paremmin kun päästiin komeanhaastavalle väylälle #11 ja siitä pelasin varman bogin korttiin. Tuplabogeja tuli koko kierrokselta enää väylältä #5, jossa jokaisen heiton ylämäkeen olisi onnistuttava - vastapainoksi pelasin tosin toisen ylämäkiväylän #16 par-tulokseen!

Ykköskierroksen ilonaihe oli tietenkin kisani ainoa birdie, jonka sain väylältä #4 - siltä se on otettava kun tarjolla on. Muutenhan Kaatiksella ei birdieväyliä oikein minun kädelleni ja osaamiselleni ole, etenkin kun väylään #7 on lisätty pituutta 26m ja siinä pääsin juurikin tuohon 20m putille. Mukavaa pelaaminen kyllä siellä on, joskin rankkaa ja pohkeissa sen tunsi. Sain kierrokselta 1 oman ennätystulokseni +11 ja sillä odotetusti FP50-luokan kakkospaikka. Tauolla maistui puolikas pizza ja vesilasillinen Vihdin keskustassa ja koska aikaa oli jopa puolitoista tuntia, oli kisaamaan lähtö sen jälkeen hiukan viluista. Liika lepokaan ei ole hyväksi.

Kakkoskierroksen pääsimme pelaamaan FP50 -luokan naisten kesken ja jos oli masterimiesten kanssa pelaaminen rentoa, niin nyt se vasta sitä olikin. Herjanheittoa, huumoria, höpötystä riitti. Pelaamiseen annettiin silti itsellemme ja toisillemme aikaa ja rauha. Huomasin, että parin pelaaminen oli nyt tiukassa ja niitä tulikin kaksi vähemmän kuin ensimmäisellä kierroksella. Tuplabogin sain jälleen väylältä #9, nyt tosin hiukan epäonnisen rollin tuloksena kun kiekkoni nousi pystyyn ja rullaili juuri ja juuri OB:n puolelle eikä uponnut myrkkylampeen. Onni onnettomuudessa - johan minulla on edellisvuosina kaksi Roc3:sta tuonne lampeen päätynyt. Samoin tuplabogiin päätyi väylä #10, sen kanssa on todellakin kana kynittävänä.

Väylälle #11 oli jo täydellisesti kohdilleen osuneiden kolmen ensimmäisen heiton jälkeen tarjolla ihannetulosta, mutta tuo 50m lähestyminen korille jäi aavistuksen lyhyeksi enkä uskaltanut edes yrittää vastatuuleen puttia pieneen ylämäkeen. Bogikin kelpasi toki. Väylällä #12 kävi kova puhuri, mutta sain kuin sainkin lähestymiseni korille ja siitä par. Samoin ilahduttava par väylälle #14 lähes pakollisen par2-bogin jälkeen, jonka korjasin sitä edeltävältä väylämaalilta. Bogiin pelasin odotetusti väylän #16 ja epäonnisen avauspaikan jälkeen väylältä #18 ja näin heittoja kertyi ensimmäistä kierrosta enemmän. 

Väylällä #2 olin nyt ilahduttavasti par-putilla korin tasalla, mutta alarauta kutsui ja siitä bogi. Tässä ei siis tulosten valossa eroa kierrosten välillä, mutta väylällä #3 sain taas annokseni epäonnea. Avaukseni osui reunimmaiseen puuhun rinteessä ja kiekko putoili hitaasti alaspäin päätyen lopulta tietenkin pystyasentoon ja rollasi metsän puolelle. Täältä ei ollut reittiä läpi ja palautin kiekon ylärinteeseen. Täällä sain lippumieheltä vinkkiä oikeasta heitosta ja kulmasta, mutta eihän se onnistunut ja tässäkin oli epäonni mukanani: kiekko rollasi kellon ohi polkua pitkin niin hankalaan paikkaan, ettei sieltä ollut millään mahdollisuutta päästä suoraan korille. Tuplabogi tälle väylälle oli hankala sietää. Vielä hankalampi oli sietää seuraavan väylän bogia, mutta puut ovat vain joskus enemmän tiellä kuin voisi toivoa ja jos avaus on varovainen, on tulos sen mukainen. Kaiken kaikkiaan kierros päättyi tulokseen +16, joka oli vielä ihan ok ja kierrosten ratingit 839 sekä 809.

Ykköskierrokseni ryhmä - leppoisaa ja rentoa peliseuraa!

Kakkoskierroksen putti kauniilla Kaatiksen nurmella

Kakkospalkinto on minun :)

Vaikka olenkin kisannut ratingeista välittämättä, oli nyt aika summata kierrokset. Kirjasin kierrosratingit taulukkooni ja sain varmistuksen siitä, että pysyttelen kahdeksikolla alkavissa luvuissa ja saattaapa tuo hiukan viime päivityksestä noustakin sillä uusimmat 25% kierroksista olen pelannut keskiarvoon 807. Paras kierrokseni oli Kaatiksen Spring Mastersin ensimmäinen (839) ja huonoin Lady Openin toinen (767) ja koko Raasepori -viikonlopun viimeinen kierros. Tasaisuudesta kertoo se, että näistä tuoreimmista kierroksistani kuuden ratingit asettuvat välille 789-809 ja vain yksi oli tätä huonompi ja kolme vastaavasti parempia. Ihan kelvollinen kevään kisakertymä. Seuraavaksi on edessä NBDG Ladies Series -osakilpailuja, NBDG Flex Sibbe ja Masterien SM-kisat. Muita en ole kisakalenteriini mahduttanut - vielä - mutta eiköhän tuo ala täyttymään kun taas nappaan Metrixin käteeni ja makustelen asioita...

Tyytyväisyyteen palatakseni - tällä hetkellä olen aika lailla tyytyväinen peliini avausten osalta ja niiden pidempien väyläosumien suhteen. Draivi alkaa olla vakiintunut, kiekotkin alkavat taas talven jälkeen tuntua tutuilta ja ote lipeää yhä harvemmin. Korin lähestymisessä on epävarmuutta, mutta vähemmän kuin vielä vuosi sitten. Puttaaminen on edelleen se henkisen pelini kompastuskivi. Sen kanssa taistelen periksi antamatta. Kisailen jos siltä tuntuu ja yritän näin päästä puttikammostani joskus selvemmille vesille. Kun keskityn peleissäni nauttimaan onnistumisista ja treeneissäni parantamaan heikkouksia, on tuloksena kerta kerran jälkeen tyytyväisempi kisaaja. On tämä niin mahtava laji, ettei kierrosta mutrusuin voi lopettaa - eihän!

Kauden 2019 avaus toi yllätyksiä

Kun vuosi vaihtuu, alkaa uusi lisenssikausi - vaikka vanha olisi päättynyt vasta hetki sitten. Tämä vuoden vaihde oli poikkeuksellinen siltä osin, ettemme kisanneet vuoden viimeisinä päivinä muuta kuin viikkokisoja, joten taukoa lisenssikisoista oli oikeasti ehtinyt jo olla useampi kuukausi. Itse asiassa viisi kuukautta. Käsittämättömän pitkä aika!

Ristikiven radalla on tullut pelattua niin viikko- kuin lisenssikisaakin ja sieltä on tullut yleensä kivaa tulosta. Lisäksi rata on sellainen, ettei se vaadi megapitkiä heittoja ja näin sopii hyvin talven jälkeen ensimmäiseksi kisaradaksi. Yhden kierroksen kisaan oli matala kynnys lähteä ja tuntui mukavalta päästä taas kisaamaan. Heitto on kulkenut vaihtelevasti koko talven ja tuntumaa olen hakenutkin lähinnä midaripeliin. NBDG Easy @ Ristikivi tuntui siis loistavalta valinnalta saada kisat käyntiin.

Kisa oli aloittelijoille suunnattu matalan kynnyksen tapahtuma, jossa me olimmekin nyt yhtäkkiä ne "kokeneet" kisaajat. Ei kyllä siltä tuntunut! Jostain alitajunnasta kehitin jälleen tutun puttikammon heti ensimmäisellä, haastavalla par3-väylällä, jossa olin kuuden metrin par-putilla. Vilkaisin ranteessani olevaa sykemittaria kun tuntui niin hengästyttävältä lähestyä koria: 134. Ei ole totta! Tunne olikin kuin olisin juuri juossut alle muutamat kiihtyvävauhtiset spurtit ja sillä fiiliksellä pitäisi sitten nepata kiekko koriin. Löysästi lepattaen se sinne kiipesikin. Huh.

Yritin saada kehoani rauhoittumaan, mutta olin koko kierroksen samassa "taistele tai pakene" -mielentilassa ja se vaikutti tottakai tulokseen. Putteja tuli missattua jopa kolmen-neljän metrin matkalta pari kappaletta ja hiukan kauempaakin kymppiringin sisältä. Käsi ei vain totellut. Kroppa oli kuin halvaantuneella. Pidin silti mielialani korkealla, juttelin muiden pelaajien kanssa ryhmässäni ja pidin yllä uskoa siihen, että jossain vaiheessa helpottaa. Halusin oppia itsestäni ja voittaa tuon olotilan.

Sain loppukierroksella yhden putin sisään yli kympin matkalta ja se tuntui hyvältä. Toki heti seuraavalla väylällä tuokin etu tuli möhlittyä missaamalla viiden metrin putti ja hyvä etten saanut siitä vielä rolleja aikaiseksi. Hoin itselleni, että tämä on ohimenevää, tuloksella ei ole väliä ja että olen täällä vapaaehtoisesti. Olen nauttimassa rakastamastani lajista enkä olisi missään muualla mieluummin. Ei sillä mitään saatu korjattua tuloksellisesti, mutta ainakaan kisasta ja kierroksesta ei jäänyt ihan karvasta makua suuhun. Lisäksi muillakaan ei tuntunut olevan paras päivä, sillä tuloksissa miinukselle pelasi vain yksi pelaaja ja kautta aikain huonoimmalla pelikierroksellani ja tuloksellani +16 sain ratinkia 771. Viime syksyn +5 ja +8 tuloksilla olisi tullutkin jo aivan loisteliasta lukemaa...

Ei tälle voi kuin nauraa. Tai no, en kyllä haluaisi kärsiä samasta fiiliksestä kisoissa enää jatkossa - se on niin kaukana omasta pelaamisesta, täydestä peli-ilosta, kun korvissa kohisee veri ja silmissä sumenee ja käsi tuntuu kymmenien kilojen painoiselta. Kun ihan normaalisuoritus on mahdottomalta tuntuva ajatus. Kun hengittelyt ja rauhoittumisharjoitukset eivät auta. Olo oli kuin lentokoneessa nousua odotellessa, hyvin kuormittavaa.

Lähdimme seuraavalla viikolla parantelemaan kisakrapulaa Malmarin viikkiksiin, Malminiityn frisbeegolfradalle kun kesäajan myötä illat olivat jo niin valoisia, että arki-iltoinakin ehtii. Koskaan emme olleet radalla käyneet, joten odotukset olivat ihanan matalat. Tietysti lyhyet väylät toivat toiveita pöröttämisestä ja jopa miinustuloksesta, mutta lähinnä oli hauskaa päästä pelaamaan aivan uutta rataa. Ehdimme heittää avaukset väylälle #1 ennen kisaa kerran ja siitä sitten jakauduimmekin jo pelaamaan.

Pääsin poikani kanssa samaan ryhmään ja aloitimme väylältä #3. Siihen sain kohtuuavauksen, mutta putti kymppiringin aivan ulkoreunalta varmisti vain par-tuloksen. Nelosväylä oli ihanan lyhyt, vain 44m ja siltä nappasin birdien. Mukavasti siis miinuksella heti alkuun! Väylälle #5 sain loistoavauksen aivan korin lähellä olevan puun alle ja aloin tykätä radasta yhä enemmän. Jouduin tuossa kuitenkin haaraputille koivun oksan alle ja jotenkin kiekko putosi korista joutuessaan vasempaan reunaan ja rollasi lähes kymmeneen metriin! Putti vain karkasi huolimattomasti kädestä, välimatkaa koriin oli niin vähän. Palasin siis nollaan, siitä tuo klassinen kakkosnelonen piti huolen.

Seuraaville väylille sain hyvät avaukset jonnekin kympin putille ja aina nostin parin koriin. Sitten siirryimme väylälle #1 ja siitä viimeinkin birdie korttiin ja nyt pääsin taas miinuksen puolelle. Väylät alkoivat olla nyt tuttuja, kertaalleen kaikki heitettyjä ja odotukset nousivat. Vaan ei, seuraava parista poikkeava tulos tuli kun avaukseni mandoväylälle #6 osui mandopuuhun ja kimposi siitä väärää kautta eteenpäin. Taas kokonaistulos oli pyöreä nolla kun pelasin tuohon bogin. Nyt poikani sanoi, että saisin naisten rataennätyksen kun pelaisin kaikkiin jäljellä oleviin väyliin birdien. Hah haa! Olinkin mennyt möläyttämään kotona, että siinä olisi hyvä tavoite kisaan. Kunnon sipulitesti.

Väylällä #7 ei monen mielestä ole väylää ollenkaan. Heitin siihen taas Roc3:llani jyrkkää antsaa ja jälleen kiekko kaarsi kauniisti tuota kieroakin kierompaa väylää pitkin korille ja jouduin 7m birdieputille. Halusin tuon pörön! Tuo väylä jos joku oli sellainen, johon halusin sen birdien enkä vain lausetta "pääsin kyllä pirkkoputille, mutta...". Putti oli vahva ja osui keskelle korin tolppaa! Tästä se lähtee. Osuutensa taisi olla myös siinä, että löimme pojan kanssa vedon: se joka mokaa yhdenkin birdieputin, jää kotimatkalla ilman jäätelöä. Väylälle #8 saa myös heittää antsaa, mutta hiukan loivemmin ja suoremmin, kiekkovalintani oli Gold Core. Jälleen saman mittainen pöröputti oli edessäni. Ja sisällä! Olin jo tuloksessa -2 ja löimme pojan kanssa high-fivet: jatkoa seuraa.

Väylän #9 sai pelata suoraan kiertämättä mandoa ja olin kuin olinkin jälleen putilla, nyt tosin vain viisimetrisellä ja sehän upposi. Poika laittoi tässä yli kympin putin sisään, liekö jäätelövedolla sellainen vaikutus. Väylät #1 ja #2 olivat enää päästä kiinni: pakkopirkkoväyliä, joissa piti pystyä pelaamaan päämäärätietoisesti ja miettimättä tulosta. Ja valehtelematta olin yllättynyt kun kierroksen päätyttyä väylän #2 birdienostoon huomasin pelanneeni tuloksen -5 joka on uusi naisten rataennätys tuolle radalle - ainakin kisassa - ja olin tässä kisassa menossa sudariin neljän muun pelaajan kanssa! Wau! Kerrankin sain siis keskittymiseni vain tekemiseen ja siitä nauttimiseen kaikenlaisten joutavien  tulosmietintöjen sijaan.

Sudari alkoi väylältä #1 ja sain siihen avauksen oikeastaan nostolle. Kahdella kisaajalla osui putti alarautaan ja näin meitä oli enää kolme pelaamassa voitosta kun siirryimme väylälle #2. Nostimme väylältä jälleen birdiet ja siirryimme seuraavalle väylälle. Nautin sudaritunnelmasta! Siinä on jotain virkistävää ja energisoivaa enkä oikeastaan jännitä pelaamista ollenkaan vaikka mukana on aina porukka katsomassa. Toisaalta en myöskään ollut taistelemassa tosissani voitosta, ajattelin vain, että se olisi melkoinen yllätys ja olin jo yllättänyt itseni lisäksi monta muuta tänä iltana. Minulla oli niin sanotusti kylläinen olo.

Väylältä #3 pelasimme kaikki kolme par-tulokset, sillä taisimme osua avauksillamme kaikki samaan puuhun ja jäimme kympin putille. Seuraavalla väylällä olikin sitten sudarin päättävä CTP-kisa edessä. Kaikkien avaukset lähtivät melko identtisesti ja kiekot feidasivat korista vasemmalle. Arvuuttelua sijoituksista heiteltiin ennen kiekkojen luo pääsyä ja niinhän siinä kävi, että minun kiekkoni oli sen puoli metriä kauempana kuin poikien. Kolmas sija oli kuitenkin aivan loistosuoritus tänään ja oikeasti toi taas pelillistä itsevarmuutta takaisin. Ja saimme kuin saimmekin jäätelöt kotimatkalla!

Seuraava suuri ja positiivinen yllätys koittikin sitten tiistaina 9.4. jolloin oli PDGA-ratinkien päivittymisen aika. En muistanut asiaa ollenkaan ja olin juuri ilmoittautumassa NBDG Ladies Series Kivikko -kisaan kun ihmettelin, miksi minulla näkyi ilmoittautuessa ratingin kohdalla 801... Hetken ihmettelin, oliko metrix-rating laskenut, kunnes tajusin, että ei - kyseessä oli päivittynyt PDGA-rating! Olin odottanut ja laskenut ja toivonut tuota kahdeksikolla alkavaa lukua jo jonkin aikaa viime syksynä ja ylimmilläänhän se oli lukemissa 799, kunnes nyt: juuri kun sitä vähiten osasin odottaa se kapusi tuon maagisen rajan yli! Keskiarvoni oli noussut uusimman kisani huonosta tuloksestakin huolimatta niin, että pois putosi pari epäonnistunutta kisatulosta ja näin ylitys oli mahdollinen. Wau! Kaikkien kisojeni keskiarvo on toki vielä piirun alle 800, mutta kun ja jos pystyn pelaamaan omaa peliäni kevään tulevissa kisoissa, on tilanne pysyvä. Tällä jos millä on tsemppihenkeä nostava vaikutus. Tiedän, että pelaan tuolla tasolla, jos saan pelattua omaa peliäni. Jos pääsen halvaannuttavasta jännityksestäni eroon edes puolikkaan kierroksen ajaksi. Jos. Ei - päätän, että se on kun.

Mikä oli tulos? Viis alle :)

Pääosin väylät ovat Malminniityn radalla avoimia, vain tarkkaa lähestymistä vaativia

Mukana on toki myös väylät 7 ja kuvassa näkyvä 8, joissa on myös puuhippaa tarjolla

Malmarin viikkikset - hyvää mieltä tarjolla!

...ja sitten ne ratingit!

Talvikaudesta kohti uutta kevättä

Talvi tuli ja meni. Kiekkoja tuli ulkoilutettua ehkä kerran viikossa, joskus ei sitäkään, mutta jonkinlainen heittotuntuma säilyi läpi talven ja lähinnä pelailin kotiradalla viikkokisoja säässä kuin säässä. Sisätreeneissä en ollut kertaakaan, niitä on vaan niin hankaliin aikoihin tarjolla ja jonkin verran säästelin kyynärpäätäkin - se kun kipuili aina ajoittain. Elämässä on myös puhaltaneet suuret muutosten tuulet eikä aina lempeissä merkeissä, mikä on sekin syönyt keskittymistä ja voimavaroja. Kohti kevättä mennään nyt osin toiveikkaana, osin hataralta pohjalta epäuskoisena ponnistaen. Toiveissa on parempi vuoden jatko kuin mitä alku on tarjonnut.

Bägi elää aina talvella ja tämäkään ei ollut sen suhteen poikkeus. Kovasti on Frisbeegolf Suomi -Facebook-ryhmässä keskusteltu, tekeekö talvi, pakkanen  ja lahjanarut kiekkoja vakaammiksi vai alivakaammiksi ja lopputulemana on ainakin omissa kokeiluissani, että ainakin ne toimivat vaihtelevammin kuin kesällä. Tahtoo sanoa, että kun muuttujia on niin paljon alkaen vaatetuksesta ja liukkaasta heittoalustasta niihin kiekkoon teipattuihin ledeihin ja lahjanaruihin, niin eipä luottokiekkoja enää oikein tunne. Siispä päätin päivittää kiekkoni hitaammiksi, jolloin vaihtelevuus ei ole niin ilmeistä. Midarit tarkasteluun!

Heittopituuteni talviaikaan on välillä uskomattoman surkea ja tällöin midari ajaa samaa asiaa kuin draiveri - sillä erolla, että se on lentoradaltaan ennustettavampi. Yhä useammin huomasin siis tarttuvani suoraan Gold Core -midariini jonkun liitävän ja keveän draiverin sijaan ja näin sain sen sijoitettua ainakin tyydyttävästi sinne, minne halusin. Kun kaipasin alivakaampaa lähestymistä, valloitti Gold Fuse minut selkeällä lentoradallaan ja loistavalla liidollaan. Näistä kahdesta tulikin bägini käytetyimpiä kiekkoja talvikuukausien aikana ja ehkä niillä pelaaminen rauhoitti heittoakin sopivasti. Liika yrittäminen jäi pois ja heitoista tuli rauhallisempia ja siten myös tarkempia. Tottakai tämän amatööripelaajan onnistumisprosentti pysyi edelleen jossain fifty-sixty -sektorilla eikä huipputuloksilla juhlittu, mutta onnistumisiakin peli tarjosi. Ja aina jäi sopivasti hampaankoloon.

Puolarmaarin lyhyiden väylien sahaamisen jälkeen suuntasimme Taliin kun aurinko alkoi jo hiukan poskia lämmittää. Lunta ja jäätä oli sielläkin tarjolla, mutta uudenkarheat Icebugit toimivat. Päätin pelata sielläkin midarikierroksen, vain pisimmillä väylillä #13, #14 ja #17 sekä ylämäkiväylillä #3 ja #15 oli draiveriavaus sallittu. Ja kyllähän se toimi! Ykkösväylä on aivan selkeä midariväylä minulle ja riittävällä rohkeudella ja tarkkuudella sen pystyn myös par-tulokseen pelaamaan. Lähellä se oli nytkin, putille jäi vain hiukan liian pitkä matka haastavalle talvikorille.

Koskaan ennen en ole pelannut Talin väylään #5 midariavausta, mutta tämän kokemuksen jälkeen sekin tuntuu järkevimmältä. Ihan korille asti kiekko ei ainakaan nyt ensi yrittämällä päätynyt, mutta par oli selviö ja minulle siis toivottava tulos. Väylään #6 midari toimi kivasti, mutta siinä kokeiluun ottamani Gold Diamond kyllä antoi vielä houkuttavampia pituuksia, mukavat 20m pidemmälle päätyneenä... samalla, rauhallisella heitolla. Liikayrittäminen ja repäisy sen sijaan päätyi turmioon. Pitää heittää kuin heittäisin midaria - siinä se. Kuinka tuon aina muistaisi ja siinä pysyisi?

Talin iki-ihana #8 sopi Diamondilleni täydellisesti ja juuri tällä väylällä oli upeaa saada seurata kiekon liitoa väylällä, kaarrosta oikean kautta ja päätymistä puupillistön loppupäähän, josta kiekon sai nepata korin alle ja nostaa sen himoitun parin. Ei kun hetkinen... minunhan piti pelata sillä midarilla! Juuri nämä hullunkomeat kiekon liidot ovat niitä, jotka palaavat mieleeni silloin kun kisassa olen kaivelemassa bägiäni ja näin käteen päätyy turhan usein draiveri myös silloin, kun se ei ole ollenkaan järkevää. Silloin kun fifty-sixty on kaukana siitä todennäköisyydestä, että kiekkoni todella päätyisi mihinkään osumatta lentoratansa ääripäähän. Mutta on se sen arvoista onnistuessaan!

Kevään korvalla päädyin ottamaan myös Helsingin Frisbeegolfvalmennuksen oppitunnin saadakseni näkemystä heittoni virheisiin ja siihen, miten sitä voisi korjata ja onnistumisvarmuutta lisätä. Oikein hyvää oppia, voin suositella! Jalle on rauhallinen ja osaava neuvoja ja sain tuolta sekä uskoa omiin vahvuuksiini että keinoja kehittyä paremmaksi. Omaa tekemistähän se vaatii ja sitä, että pystyy heittämään, treenaamaan toistoja riittävästi. Täytyy todellakin toivoa, että tänä kesänä pääsisin taas treenaamaan, aina kun olen sen huomannut parantavan peliä jo pienilläkin toistomäärillä. Toiminee tällöin ehkä enemmän pelillisen itsetunnon kohentajana ja toki jokainen toisto painuu lihasmuistiinkin. Ennemmin taikka myöhemmin.

Kausi 2019 - täältä tullaan. En ehkä ihan valmiina, en ehkä täysin valmistautuneena, mutta ainakin rakkaus lajiin on säilynyt ja se on tärkeintä. Sekä se, että hyväksyn myös ne epäonnistumiseni enkä anna niiden pilata mieltäni kierroksen aikana enkä sen jälkeen. Tyytyväisyys tappaa kehityksen, joten koskaan en ole myöskään täysin tyytyväinen suoritukseeni. Sitä täydellistä kierrosta ei ole tullut eikä mitä luultavimmin ole tälläkään kaudella tulossa, mutta mitä siitä! Nautitaan jokaisesta heitosta, jokaisesta heittopaikasta ja sen tarjoamasta haasteesta sillä niistä tämä laji on tehty. Meille jokaiselle - taitotasoon katsomatta. Ihan parasta!

Tästä se lähtee - Talin ykkösväylä (talvileiska) ja bägissä lähinnä midareita

Tähän sai laittaa jo kaikki osaamisensa peliin... vastatuuli oli järjetön ja jyräkiekot kotona :)

NBDG Ladies Series ja muuta hupailua

Kovin rikkonaiseksi kääntyneen kauden piti olla ohi kunhan saan Masterien SM-kisat Lykynlammella pelattua. Koska tenniskyynärpääni ei kipeytynytkään kolmen päivän pelaamisesta, mieli paloi edelleen kisaamaan. Siellähän sitä tapaa ne parhaat tyypit ja saa viettää aikaa ulkoillen maailman parhaan lajin parissa. Mukaan vaan, mutta minne? Onneksi oli NBDG Ladies Series!


NBDG Ladies Series on ihan uudentyyppinen konsepti naispelaajien saamiseksi mukaan kisaamaan. Kisasarja koostui 11:stä osakilpailusta, jotka kaikki pelattiin eri radoilla ja jokaisella ainoastaan yksi kierros - ja sekin arki-iltana. Siis ihan kuin menisit työpäivän päätteeksi kiertämään kaverien kanssa höntsärundin, mutta vaan että kyseessä onkin kilpailu, josta saa myös ratingit. Huikeaa!


Kisasarjasta oli jäljellä enää kuusi osakilpailua ja mukaan kokonaistuloksiin laskettiin viiden parhaan osakilpailun tulokset. Mahtavaa - olisi siis mahdollisuus kilpailla vielä ihan kokonaissijoituksestakin. Ensimmäinen pelattiinkin heti SM-kisojen jälkeisellä viikolla Ristikivellä, joka on mukava rata sopivan mittaisilla väylillä. Ilmoittauduin oitis mukaan ja ajelin paikalle sopivasti pelaajakokoukseen.


Ristikiven radalla olen pelannut vain muutamia kertoja, mutta ihan hyvääkin peliä: kesän viikkokisassa sain siellä tuloksen +5 (62) ja se mielessäni lähdin nytkin pelaamaan. Vaan kaikkea kanssa! Aloitin helpolta lyhyeltä väylältä #5 ja tietenkin sain siinä avaukseni osumaan hankalaan paikkaan ja kun kakkosheittokaan ei osunut korin alle vaan puuhun, alkoi tuloksenmetsästys bogilla. Naurahdin ja pelasin seuraavan, haastavan par4-väylän tarkasti pelikirjan mukaisesti pariin. Näin kuuluu pelata, mietin.


Väylällä #7 avaukseni oli jälleen epäonnistunut, siltä siis bogi. Väylä #8 on niin hankala pilleineen ja korotettuine koreineen, että bogi siltä on ihan odotettua, mutta miten ihmeessä onnistuinkaan sohlaamaan väylälle #9 tuplabogin!? Väylän laidasta toiseen, eikä todellakaan väylällä. Tuskastuttavaa! Tulosta oli kertynyt jo viiden väylän jälkeen viiden plussan verran eikä tämä tahti ollut ollenkaan sitä, mitä lähdin hakemaan. Mihin pelitatsi oli kadonnut? Olinko kuitenkin päättänyt kauden mielessäni ja tämän siitä saa kun lähtee herättelemään sitä uudestaan?


Keskittymällä pelaamiseen sain kuin sainkin sentään muutaman parinkin pelattua puttimissien aiheuttamien bogien väliin ja kun jäljellä oli enää 8 väylää, pelini kääntyi täysin. Onnistuin pirkottamaan väylän #15 ja tämä toi itseluottamusta niin avauksiin kuin puttaamiseenkin. Keskityin jokaiseen heittoon, jokaiseen suoritukseen miettimättä kokonaistulosta. Peli kulki, vain väylälle #18 sain harmillisen puttimissin ja siitä bogin, mutta muille nappasin paria parin perään. Kakkosväylällä olin kiven takana puttaamassa birdietä, mutta harmikseni putti ei ihan riittänyt. Se ei tänään loistanut kuin ihan ohimenevästi parilla väylällä. Vielä loppuväylät ja kisakierros päättyi epäonnistuneeseen birdieputtiin väylällä #4. Ohut harmitus unohtui kun katsoin tuloksia: sain kisavoiton luokassani ja tulokseni oli kolmanneksi paras kaikista kisan naisista! What! Koskaan ei pidä luovuttaa, vaikka kuinka huonosti kulkisi, taas se tuli nähtyä. Ratinkiakin tuolta kierrokselta tuli mukavat 833! Todellakin osallistuisin näihin kisoihin jatkossakin!

Voitto tuntuu joskus vielä paremmalta kuin yleensä :)

Pelasin vielä syksyn kuluessa NBDG Ladies Series -osakilpailut Pornainen, Karkkila, Puolarmaari ja Sibbe. Lähes aina sää suosi ja saimme pelata sateettomissa olosuhteissa. Pornaisissa pelini kulki muuten, mutta koska putilla on tällaisella radalla niin suuri merkitys, se ei toiminut ja birdiet jäivät haaveeksi. Karkkilassa taas onnistuin osumaan lähes aina kakkosheitollani korien ympärillä oleviin puihin (kuinka siellä niin moni kori onkaan puiden ympäröimä?) ja tyytymään sitä kautta liian usein bogiin. Sibbessä tuuli voimakkaasti ja pimeys laskeutui kierroksemme lopuksi. Kaksi viimeistä väylää siellä oli silkkaa taistelua pimeyttä vastaan, mahdollisimman kirkkailla kiekoilla varmoja linjoja pelaten. Puolarmaari oli suuri pettymys, sillä kotiratana odotin siltä parempaa kuin 806 ratingpistettä, mutta toisaalta taas sinä päivänä puttini oli jälleen epävarmaakin epävarmempi. Selkeitä missejä 7m säteeltä tuli kolme ja lopulta siirryin haaraputtaamaan, sillä silloin kiekko ainakin meni kohti koria ja useimmiten jopa upposi koriin. Tästä tuli jatkossakin minulle se selviytymiskeino, jolla pääsen liiallisen puttijännittämisen yli kisakierroksella.


Kokonaisuudessaan NBDG Ladies Series oli hieman alakanttiin odotusten suhteen, sillä pelasin kierrokseni 798 keskiarvoratingilla ja jos tavoitteena on läpäistä 800 ei tuolla hurrata. Toisaalta, kun puttia ei ole voinut harjoitella ankä muutenkaan ole paljoa pelannut, enempää en voi odottaa. Tyytyväinen olin, että osallistuin. Kaikki kisakierrokset olivat mukavia, tutustuin jälleen uusiin naispelaajiin ja sain viettää hyvässä seurassa monen monta iltaa. Enempää en voi nyt vaatiakaan. Ensi vuonna pyrin saamaan ehjän kauden ja nostamaan ratinkini maagisen 800 pisteen rajan yli - nyt pelaan sillä tasolla kuin pelini tällä hetkellä on ja nauti siitä aina kun saan onnistumisia tai opin jotain uutta. Ja tälläkin pelillä sijoituin kokonaiskisassa luokkani kolmanneksi, ei ihan huonoa sekään!


Koska Ladies Series -kisoista saatiin niin hyvää palautetta, haluttiin sekä Puolarmaarin että Pornaisten radalla järjestää vielä erilliset kisat, jotka on erityisesti suunnattu aloittelijoille, naisille, junnuille ja papoille. NBDG Extra @ Puolarmaari pelattiin Pirkon päivänä 7.10. ja toimin siinä apu-TD:nä sekä Puskasoturien edustajana. Kisapäivä oli - kuinkas muutenkaan - hieno ja sää suosi kaikista sade-ennusteista huolimattakin. En saanut edelleenkään parasta peliäni kisaan, mutta sentään yhden kierroksen pelasin nollatulokseen ja ratingkeskiarvoni oli piirun päälle 800. Tärkeintä tuona päivänä oli kuitenkin päästä mukaan järjestämään tällaista mukavaa rakkaan harrastuksen parissa. Kisat oli suuri menestys, ainakin jos iloisista kasvoista voi jotain päätellä. Siispä päätimme osallistua myös Pornaisten vastaavaan tapahtumaan lokakuun lopulla.

Puolarmaarin FA40 kärkikolmikko: Lahja, minä ja Nina

Por Nice 2018 pelattiin lokakuun viimeisenä viikonloppuna nollakelissä. Ensimmäiset kylmät tuntuivat luissa ja ytimissä ja pelin käynnistyminen aamulla oli hankalaa jäisillä sormilla. Jotenkin se siitä sitten lopulta starttasi ja ensimmäiselle kierrokselle onnistuin sohlaamaan kokonaista neljä tuplabogia! Kokonaistulos puristui siitäkin huolimatta numeroihin +9, sillä kahdella birdiellä sain siitä kuitattua kaksi kolmesta bogista pois. Ei mitään huippuesitystä ja olin ensimmäisen kierroksen jälkeen luokassani toisena. Kaikesta huolimatta ajelimme hyvillä mielin tauolle läheiselle SEO:lle jonottamaan muiden nälkäisten seuraan ja siitä taas uuteen kierrokseen kylmän edelleen hytisyttäessä sisuksia.


Kakkoskierroksen pelasimme naisten kanssa, viiden hengen ryhmässä ja olihan taas mukavaa! Tykkään pelata eri ihmisten kanssa, mutta koska niin harvoin pelaan naisseurassa, tykkään kakkoskierroksesta kisassa erityisesti kun naiset laitetaan samaan. Kierrokseen mahtuu niin paljon höpöttelyä, naurua, puhetta, kiljahduksia, kiroilua ja kehumista, että ei paremmasta väliä. Ihania pelikavereita! Pelinikin alkoi kulkea ysiväylän mandomissin jälkeen kohtuukivasti ja haaraputilla hoidin jälleen putin epäluottamuksen aina 7m puttiin saakka. Pidemmissä on jo epätarkempaa kun en saa niihin voimaa mukaan... mutta miten olikaan Pornaisten väylälle #6 ilmestyneen korotetun korin kanssa! Kyllä nyt oli mennyt korotuksessa liioittelun puolelle, kun kori on niin korkea, ettei siihen saa kiekkoa nostettua alle kolmen metrin päästä. Olin selvästikin liian lähellä, sillä kiekkoni nousi tuulessa korin katolle! Huh huh.

Korotettu kori Pornaisten väylällä #6

 

Por Nice 2018 pelaajakokous aamulla

Tämä putti jostain syystä upposi

Kierroksen jälkeen oli ilahduttavaa huomata, että olin saanut tulostani parannettua neljälle heitolla ja tulos siis 2. kierroksella +5. Tämä nosti minut kisan voittoon ja ratingissakin oli nyt selkeää nostetta 829 alustavan lukeman myötä. Näitä kaipaisin lisää, jotta saisin sitä korotettua tänään julkistetusta 799 edes yhdellä pisteellä ylöspäin. Toisaalta taas ehkä parempi, että jos ja kun sitä kasisataista aletaan rikkomaan, niin mennään sitten kunnolla ja varmasti yli ettei seuraavassa pudota taas alle. Vaikka kyseessä on ainoastaan yksi piste, on sillä iso merkitys. Vai onko sittenkään. Tärkeintä on, että saa ja voi harrastaa ja joskus jopa onnistuukin. Siinä se.

Masters SM-kisat Joensuu Lykynlampi 2018

Viimein koitti sekin päivä, jolloin pakkasin kamppeeni autoon ja ajelin Joensuuhun. Nyt ei enää tarvitsisi miettiä, missä kunnossa käsi ja kyynärpää on SM-kisan alkaessa. Se oli tässä ja nyt. Käsivarren lihakset kestivät nyt jo hieman pelaamista ja kipeytyivät enää ainoastaan "terveellä" tavalla, eli ei liikaa eikä liian ilkeästi. Ja mikä tärkeintä - kyynärpäähän ei pelaaminen sattunut eikä juurikaan edes pelaamisen jälkeen. Pientä pistemäistä tuntemusta oli, mutta ei sellaista, joka estäisi pelaamiseni. Tässä mentiin ja näillä toivoin voivani koko kolmen kierroksen kisan pelata.


Keskiviikkoiltana saavuttuani perille kävin kiertämässä radan kertaalleen. Vihdoin sain pelata nämä väylät! Kaikkiin en avausta ottanut, piti kuitenkin säästellä. Sain mukavaa seuraa kierrokselle, pelaamiseen, pelikirjan täydentämiseen ja jutteluun. Fiilistelyyn. Radalla saivat nyt pelata vain Masters SM-kisan pelaajat ja olihan mahtavaa saada olla yksi heistä.Jännitystä ei vielä tuntunut, vain sellainen mukavan odottava tunne kun kauden tärkein kisa oli edessä. Tätä olin odottanut ja kauan!


Torstaina oli sateisempi päivä ja silloin kävin pelailemassa jälleen muutamia väyliä. Koska keskiviikkona tuuli oli täysin eri suunnasta kuin ennusteiden mukaan kisapäivänä, ei avoimen väylien pelaamisessa ollut juurikaan silloin apua ja nyt koetin pohdiskella niitä uudestaan. Tein tarkentavaa pelikirjaa ja pari muutosta, jotka olin keskiviikkona tehnyt, peruin nyt ja palautin alkuperäiseen asuunsa. Edelleen minulla jäi muutama väylä avaamatta kokonaan, mikä ei ollut jälkeenpäin ajatellen ollenkaan hyvä asia. Juuri noille väylille oli avaukseni ja pelini niin paljon epävarmempaa itse kisapäivinä, vaikka sinällään vastaavia väyliä olen pelannut ja niihin oli selkeä pelikirja tehtynä. Alitajuisesti tuo taisi silti kuitenkin päästä vaikuttamaan.


Pelaajakokoukseen mennessä ehdin juttelemaan monenkin tutun kanssa, ihana päästä fiilistelemään kisatunnelmia ja vaihtamaan kuulumisia. Viimeinkin olin täällä Joensuussa pelaamassa. Tänne minua olivat monet paikalliset pelikaverit jo houkutelleet useaankin otteeseen ja kesällä olin niin moneen kisaan jo tulossa vaan jouduin kaikki viime tingassa aina perumaan. Kokouksen jälkeen ajelin vielä asemalle hakemaan Hollen ja nuoremman poikani, jotka saapuivat viikonloppuseuraksi ja caddyksi. Enää iltapalaa ja kaikki valmiiksi seuraavaa aamua varten, silloin pelattaisiin ensimmäinen kierros!


Pääsin pelaamaan pääosin tutussa porukassa, Johannan kanssa ollaan pelattu useastikin, Tiinan kanssa Peurungalla sekaparien SM-kisassa ja Maaritin olin tavannut samoin Peurungassa. Pelifiilis oli rentoutunut, kunhan ensimmäisistä väylistä päästiin eroon. Tai no, olihan siinä sekin jännä tapahtuma, kun 10 minuuttia ennen starttia huomasin, että bägistäni puuttui monen monta kiekkoa... Holle kävi hakemassa autosta pussillisen varakiekkojani ja poimin niistä tärkeimmät mukaani ja Holle taas vei pussin autolle. Kai siinä jotain jännitystä oli sitten kuitenkin ja kisarutiinien unohdusta. Niin ja unohdinhan minä sen tuloskorttinikin vessaan, mutta se taisi olla vasta toisena kisapäivänä... :)


Ykkösväylän olin viimeistelemässä alle kuuden metrin putilla, mutta en saanut kiekkoa tuulta täristessäni koriin ja otin siihen bogin. Tyypillistä alkujännitystä. Kakkosväylän pelasin tunnollisesti pelikirjan mukaan kahdella korin alle ja puttasi ne parit hassut metrit pariin. Kolmosväylälläkin olin 6m par-putilla, mutta koska kori oli rinteessä yläpuolellani, jännäsin tuota ja päätin putata pehmeällä putterilla, joka ei rollaa niin helposti... Tyhmää lähteä puttaamaan oletusarvoisesti jo ohi! Mietin tosin, että kiekko pysähtyy pari metriä korin alapuolella olevaan kantoon. Kovempi putteri olisi varmemmin jäänyt koriin, mutta tuo pehmeä ei saanut ketjuja työnnettyä tieltään ja putosi sivusta maahan ja - rollasi täydellisesti kannon juurelle ja pysähtyi siihen. Aivan kuten olin tuon suunnitellutkin. Eikö parempi olisi kuitenkin ollut vain putata suoraan ja vahvasti sisään!


Nelosväylään palautin putteriavauksen pelikirjaani ja olihan hienoa nähdä sen toimivan täydellisesti! Draiverit sinkoilivat mikä minnekin, mutta Pure liiteli kauniisti aivan dropparin etupuolelle ja siitä oli helppoa sijoittaa kiekko korin luo ja putata taas vajaa viisimetrinen putti koriin. Kun käsi ei riitä korille saakka, miksi edes yrittää enempää? Matkalla seuraavalle väylälle oli Joen Lokan bajamaja, luksusta kisakierroksella. Toinen oli sijoitettu avoimelle kierroksen loppupuolelle, jossa se palveli usean väylän pelaajia. Tosi jees, arvostan.


Vitosväylällä valitsin hyvän alun jälkeen liian alivakaan kiekon ylämäkeen ja tästä tuli yksi ylimääräinen heitto kun jouduin liikaa oikealle puiden suojiin. Väylä, jota en pelannut ennen kisaa. Seuraavilla kierroksilla osasin tuon sitten korjata. Jyrkän ylämäkiväylän #6 pelasin pariin, tosin sekin vaati 8m ylämäkiputin, jonka sijoitin nyt varmasti koriin. Väylä #7 oli ennen pelaamaton ja siihen tyrinkin helposti bogin. Melko vaihteleva alku siis, onneksi edes joka toinen väylä päätyi pelikirjan mukaisesti ihannetulokseen. Ihanaa oli pelata!


Selkeästi pahin väyläni alkupuoliskolla oli yli 200m metsäpilliväylä #8. Sitä en pelannut ollenkaan ennen kisaa ja pelikirjani mukaan se piti selvittää neljällä midariheitolla korille. Pelasinko sitä kertaakaan midareilla - en! Ansaittu triplabogi siis. Sitä seurasi bogivoittoinen haastavien väylien jatkumo, jossa tosin oli yksi par-väyläkin #9, mutta siihen en saanut avaustani toimimaan. Tämäkin niitä väyliä, joita en pelannut etukäteen ollenkaan ja aivan turhaan siis epävarmasti pelattu pahasti sössityn väylän jälkeen. Itsevarmuus palasi kun sain sekä väylän #10 että #11 pelattua kauniisti pelikirjan mukaiseen bogiin ja vuorossa oli siirtyminen avoimempaan maastoon.


Avaus ja kakkosheitto olivat kummatkin avoimella ja olihan vapauttavaa päästä taas pelaamaan ilman tiukkoja puurännejä. Kiekko olisi vaan pitänyt saada seuraavaksi sinne korin alle, sillä tuuli oli melkoisen kova ja jouduin puttaamaan 5-6m sivuvastaiseen. Ei antanut pää kädelle riittävää tukea ja kiekko kilahti sivuketjuista maahan. Turha tuplabogi tähän ja vielä seuraavallakin väylällä onnistuin hölmöilemaan sivutuulen kanssa ja nappaamaan yhtä turhan bogin. Ja nyt vasta alkoi se pahin vaihe - avoin 376m sivuvastaiseen pelattava alkuun kapea OB-kepein rajattu monsterväylä! Tässä tuulessa väylä tuntui aivan järjettömältä ja olin toki jo etukäteenkin puhunut siitä järjestäjille, kyseenalaistanut väylän järkevyyden masters-ikäisten kisassa. Ymmärrän väylän idean avoimen luokan peleissä, joissa kaverien käsi saattaa riittää 150m avaukseen ja parhailla on riskin kautta mahdollisuus jopa pirkotukseen, mutta kun meille naisille ja 60-70+ miehille riittää puolikaskin!


Monsterväylän avaus piti heittää antsassa tai kämmenellä, sillä keskellä oleva mandopaalu piti kiertää vasemmalta. Oikealta etuviistosta puhaltava kova tuuli teki kaikenlaisen hysseflippaamisen ja korkeat heitot turhiksi ja jätti vaihtoehdoiksi kämmenheitot vakailla kiekoilla sekä matalat antsat tai flatit heitot jyräkiekoilla. Näitä harjoittelin Tyynen jälkeen ja silloin kipeytin kyynärpääni todella pahasti, joten kovat rykäisyt eivät tulleet nyt kuuloonkaan. Piti siis mennä niillä mitä oli ja varoa satuttamasta itseään enempää. Tällä väylällä otin koko kisassa odotetustikin isoimmat plussat ja kun niitä kertyy kolmella kierroksella yhdellä väylällä +14 heiton verran, nousee jokunen kulmakarva. Parhaillakin naisilla tuo luku on +7 eikä kukaan naisista saanut väylälle kertaakaan tuplabogia parempaa tulosta. Minulle tuo väylä maksoi yhden sijan kokonaiskisassa.


Triplamandoväylää pidin heti alusta saakka pahana, eikä siinä tullut mieleenkään yrittää heittää avausta läpi. Dropparikin oli niin paha, että pelikirjassa luki aina seiftaaminen mandolle kämmenheitolla ja siitä korin alle mandon läpi. Tänään tuo toimi täydellisesti ja sain nostokolmosen! Pientä lohtua ja itsetunnon nostatusta seuraaville hankaille väylille. Nyt pelattiin 217m avoin väylä, joka olisi minun mielestäni riittänyt distanceväyläksi naisille ja vanhemmille miehille kisassa. Tässä saatiin normaalimmat erot ja tulostasokin oli pääosin parin ja triplabogin välissä. Minulle bogi oli tuossa par ja seuraavalla väylällä pyrin samaan. Ihan ei toiminut, kun Trespassini kippasi avauksessa ja siitä eskaloitui monenlaista ongelmaa väyläpelaamiseen ja tuplabogi. Vielä viimeinen haastava väylä tuli tyrittyä kahden OB:n jälkeen triplabogiin ja kierros oli takana. Mahtavaa! Pystyin siihen eikä yksikään heitto sattunut kyynärpäähäni!


Pelikaverini kertoivat jälkeenpäin, että naksutus, jota kyynärtukeni ruuvaaminen pitää, jäi heille päähän soimaan :D Pahoitteluni siitä! Tuon pienen apuvälineen avulla sain pelattua, sain harrastaa tätä ihanaa lajia upeiden naisten kanssa ja sijoittua ensimmäisen kisapäivän jälkeen hienolle sijalle 5/12. Aivan loistavaa! Olin aivan liekeissä ja pystyin jopa unohtamaan väylän #14 kaikkine haasteineen, vaikka sen pelaaminen tulokseen 10 heittoa söikin ratingistani joitain kymmeniä pisteitä... tänne ei tultu ratinkia keräämään, täällä oltiin kisaamassa Suomen parhaita masters-ikäisiä pelaajia vastaan ja mittaamassa omaa pelitasoa siinä sakissa. Siihen nähden olin kyllä enemmän kuin tyytyväinen ensimmäiseen päivääni.


Kierroksen jälkeen maistui Katu Cateringin paikalla valmistama herkullinen hampurilainen ja sen jälkeen painelin lämpimään saunaan ja pulahdin Lykynlampeen uimasille. Ihanan viilentävää, ihanan rentouttavaa. Upeaa, että nämäkin meille kisaajille tarjottiin! Toisena kisapäivänä sain seuraa saunaan Kissestä ja finaalipäivänä Kikistä, muuten saunassa oli yllättävän hiljaista. Eikö me suomalaiset ollakaan enää saunakansaa? Me ainakin saimme näin Lykynlammesta kaikki puolet irti samalla reissulla. Hieno paikka kaiken kaikkiaan!


Iltasella kierrettiin yksi lähiseudun radoista, kaverit ja caddyt halusivat tietenkin vielä päästä heittämään. Minä hengailin mukana, en tällä kädellä uskalla tosiaan pelata vielä yhtään enempää kuin on "pakko". Käteen ei särkenyt, mutta toki lihaksissa jotain tuntemusta oli. Hyvä, että kyynärpää oli kivuton. Mukavaa illanviettoa, käytiin vielä porukalla syömässäkin ennen siirtymistä taas hotellille ja valmistautumista. Nyt oli edessä aikaisempi aamu ja unta olisi ollut tarve saada aiemmin... lisäksi tulossa oli sadepäivä, eli astetta haastavampaa siis. Tuuli sen sijaan ei ollut laantumaan päin vieläkään.


Pelini lähti aika samoin kuin ensimmäisenäkin päivänä, mutta nyt siitä puuttui tarkkuus, viimeinen terävyys ja sain bogia toisensa perään. Viiden ensimmäisen väylän bogijonon jälkeen virkisti itseäni tuplabogilla ja kun väylällä #8 tuli jälleen seikkailtua metsän puolella triplabogin arvoisesti ja sama toistettua vielä väylällä #10, oli huumori vähissä. Sade ja tuuli pääsivät jotenkin kuitenkin vaikuttamaan peliini, vaikka sade ei ollut jatkuvaa ja lakkasi kierroksen loppupuolella. Kierroksen ensimmäinen ja ainoa par tuli väylälle #13 ja senkin jälkeen jatkui alavireinen suorittaminen kunnes viimeisen väylän bogi tuntui ihan parilta. Loppuihan sekin kierros ja yllätyksekseni utosin ainoastaan yhden sijan ja jatkoin siis finaalipäivään sijalta 6/12. Pientä lohtua. Sitten taas lisäharmia päivään toi ensimmäisenä kisapäivänä auton katolle unohtuneet kiekot, joita porukat olivat nähneet ympäri moottoritietä... niitä ei sitten koskaan lähdetty edes etsiskelemään. Uusien treeniputterien hankinta on siis edessä - muut olivat varakiekkoja.


Ilta sujui taas mukavassa kaveriporukassa ja jälleen kierrettiin yksi lähiseudun radoista, oikein mukava ja hienolla paikalla järven rannalla, jonkin kartanon mailla. Minä toimin spotterina ja kannustajana, muut pelasivat hämärän tuloon saakka ja jälleen käytiin syömässä - nyt kunnon herkkuateriat Fransmannissa. Viimeinen ilta, edessä finaalipäivä ja tarkoitus skarpata taas peliä. Luvassa oli nyt tyynempää keliä, lämmintä ja aurinkoista. Oikein lupaavaa. Peliseurakin oikein mukavaa, joka päivälle sain aina uusia kasvoja pelikavereiksi, mikä on aina virkistävää.


Nyt aloitin aivan eri hengessä ja sain pelattua alkupuolikkaan radasta tulokseen +6, missä oli mukana jälleen väylälle #8 pelattu triplabogi. Huokaus, tuo ei vaan sujunut. Ensi kerralla pelaan sen kyllä midareilla, lupaan sen :) Nousin tässä vaiheessa viidenneksi ja se toi uutta puhtia peliin. Päivän huonointa antia oli kuitenkin loppupuoliskolla oleva monsterväylä #14 sekä toinen pidempi väylä #16, joihin en enää saanut kädestä ruutia irti ja silloin kun heitto lähti hyvin, kiekkoni kippasi OB:lle ja sain siinä kätevästi aina kaksi heittoa samalla kertaa. Tiesinkin odottaa, että nämä väylät eivät ole tämänhetkisessä pelikunnossa helppoja, mutta kyllähän näin surkea esitys silti harmitti. Niissä annoin pelikavereilleni liikaa siimaa. Sain pidettyä sijoitukseni 6/12, jolla päivään lähdin ja siihen oli tyytyminen. Ihan hyvin ensimmäisissä SM-kisoissani enkä huonoille hävinnyt!


Kokonaisuudessaan kisat olivat suuri menestys ja niistä jäi hyvä maku. Järjestelyt olivat ensiluokkaiset, tilat samaten ja ratakin yhtä tiettyä väylää lukuunottamatta ihan ok valinta. Lykynlammella on monipuolisesti haastetta metsäväylien, korkeuserojen ja vastaavasti avoimien väylien kanssa ja parhaat selvittivät näistä jokaisen osa-alueen ensiluokkaisesti. Tänne tullaan varmasti muutenkin vielä pelaamaan. Kiitokset pelikavereille, caddyilleni, järjestävälle seuralle, talkoolaisille, Katu Cateringille, Lykynlammen kisakahviolle ja kaikille tutuille ja tutuksi tulleille paikan päällä! Hieno reissu, arvokisakokemus, josta jäi hyvä mieli ja nälkää seuraaviin vuosiin.

Kisaradan kartta, puolikkaat pelattiin eri järjestyksessä kuin normilayoutissa

FP40 lopputulokset. Kärkikaksikko erottui, samaten kolmossijasta käytiin tiukkaa kisaa.

Frisbeegolfarin tenniskyynärpää - spin putt elbow

Vaiva alkoi huhtikuun lopulla, tunnistin kivun paikallisuuden ja mietin, että tämäkö se nyt on - tenniskyynärpää. Olihan minulla jo jonkin aikaa tuntunut kireyttä kyynärvarren lihaksissa ja rintalihakset ovat tietotyöläiselle ominaiseen tapaan olleet aina kireät ja liikerata suppea.
Sain alkuun helpottavan lausunnon: frisbeegolfia ei tarvitse jättää kokonaan. Sen lisäksi tuli kehotuksia varata aika urheiluhierojalle ja fysioterapeutille, käyttää kylmähoitoa, alkaa venytellä sekä painella kipukohtaa kyynärvarren lihaksissa, lähellä kyynärpäätä. Sitä kohtaa, joka poistaa lihastyön aiheuttaman paineen jänteiltä, jotka kulkevat kyynärpään yli. Niin paljon kaikkea muistettavaksi ja kun kipukin tuntui helpottavan pelatessa, ajattelin, että se on hoidossa. Kunhan lisäsin venyttelyä ja hieroskelin tuota kipeätä kohtaa ja annoin sille kylmähoitoa aamuin illoin.

Toukokuu


WGE -kisat lähestyivät ja sinne sain käden taas pelikuntoon, kunhan harvensin pelaamista ja etenkin niitä täysiä vetoja. Kipua tuntui etenkin kierrosten välissä ja koko kisan jälkeen, jolloin edessä oli taas pelitaukoa pidemmiltä väyliltä. Pidin tuntumaa yllä pelaamalla helpompia ratoja ja puttailuakin uskalsi hieman treenata. Pidemmät putit tosin tuntuivat kyynärpäässä ja ne jätin siis pois kokonaan. Kyynärvarren lihakset olivat koko ajan kireinä ja jomottivat ajoittain, etenkin yöllä. Välillä tuntui, että ne olivat kivikovat enkä saanut niitä rentoutumaan millään.

Kesäkuu


Tyyni-kisojen lähestyessä tilanne oli edelleen hankala, en voinut pelata kuin maksimissaan kierroksen päivässä ja sekin aiheutti kipua etenkin ensimmäisillä heitoilla. Sitten käsi ikään kuin turtui ja jatkoheitot eivät sattuneet sen enempää. Täysin kivuttomia heittoja en ollut kokenut aikoihin ja varmaan olin osin unohtanutkin, että pelata voi kivuttomasti. En voinut treenata Tyynen kisaratoja ollenkaan, joten kävelin mukana kun Holle teki pelikirjaa pelaten avauksia Keinukalliossa ja tein samalla omaa pelikirjaani niiden pohjalta. Uskoin voivani pelata kierroksen päivässä kisan ajan ja sen jälkeen pitää pelitaukoa.

Tyyni-viikko oli haastava olosuhteiden ja käden takia. Nukuimme koko viikon teltassa Sibbessä ja vaikka meillä olikin kunnon patjat, uni jäi melko vähiin käden jomottelun ja aikaisten aamujen takia. Omat pelikierrokseni olivat aina iltapäivällä kolmen-neljän aikaan ja koska heräsin aina ennen kahdeksaa, oli päivä pitkä odotella. Treenaamaankaan en voinut mennä, joten aikaa piti vain tappaa pitkän päivän ajan Metrixistä muiden tuloksia seuraten ja kisakeskuksella hengaillen. Käytin kipugeeliä öisin ja muuten käsi sai olla ilman hoitoa, mitä nyt päivittäiset venyttelyt hoidin useaan kertaan päivässä. Pelissä käteen toki sattui jonkin verran, mutta sillä tavalla kohtuullisesti kuitenkin, että pystyin pelaamaan omaa peliäni kaikki Tyynen kisakierrokset.

Kisaviikon jälkeen analysoin omaa peliäni ja sitä, mikä oli heikkouteni ja se on edelleen se tuulipelaaminen. Jonkin verran sain siinä oppia ja viimeisen päivän peli Keinukallion tuulessa antoi jo toivoa paremmasta, mutta totesin, että se kaipaa lisää harjoitusta. No pitihän sitä mennä treenaamaan, vahvoja heittoja jyräkiekoilla. Siitä käteni ei taas tykännyt ollenkaan ja pitkään asiaa pyöriteltyämme peruimme osallistumisemme Sexton Shootoutiin Turussa, Lausteen frisbeegolfradalla. Sinne menossa ei olisi ollutkaan tällä kädellä mitään järkeä, pitkät väylät ja vakaat kiekot yhdistelmänä kipeän heittokäden kanssa ei nyt vaan toimi.

Heinäkuu


Heti parin päivän heittotauon jälkeen kipu taas asettui ja mieli alkoi kaivata kisaamaan. Järkeilin, että kyllähän aina yhden kierroksen voi päivässä pelata. Niin kuin oli tähän asti voinutkin. Huijasin itseäni uskomaan, etten tee mitään haitallista. Kävimme pelaamassa viikkokisaa Ristikivellä, Sahanmäessä ja Kellokoskella ja kaikissa sain pelini kulkemaan niin kivasti, että aina vain innostuin seuraavasta ja näin kierroksia taas kertyi, vaikka taukoa piti pitää. Käsi oli kipeä, siihen oli vain tottunut ja turtunut jo itsekin. Kipu tuntui eniten kyynärvarren lihaksissa ja vain pelatessa kyynärpäässä, joten sen sai hallintaan kylmä- ja kipugeeleillä. Ajattelin voivani pelata kesän ja ottaa taukoa sitten syksyllä tai viimeistään talvella. Eihän parasta kesäaikaa ja lomaa voi olla pelaamatta!

Mökkireissulla Savoon pääsimme mukaan golfkentällä järjestettyyn kisaan, jonka startti oli klo 21 illalla ja eihän nyt sellaisesta huvista VOI jättäytyä pois! Ei, vaikka käsi oli kipeä jo valmiiksi. Pelasin alun aika lailla nappiin, mutta koska heittopituuteni on vaatimaton ja golfkentän väylät ovat pitkiä, tuli niissä revittyä aivan liikaa. Ja pian se kostautui niin, että kipu kyynärpäässä oli sietämätön. Kuinka tyhmää! Pelasin kuitenkin kierroksen loppuun, vaikka puolivälin jälkeen jokainen avaus pelotti jo valmiiksi. Yritin siis heittää ne alivakailla kiekoilla, jotka saivat edes jotain pituutta lentorataansa kevyelläkin vedolla. Sitten oli edessä pakollinen tauko. Heittäminen ei tuntunut enää hyvältä, olin mennyt liian pitkälle.

Lomailimme mökillä parisen viikkoa ja hankalaahan se on yrittää pitää kättä levossa. Puuhastelin varovasti mökkipuuhia, osallistuin lähiradan risutalkoisiinkin varovasti ja pääosin yritin nostella ja heittää risut ja rangat vasemmalla kädellä lavalle. Jatkoin venyttelyä, mutta ikävä kyllä mitään kylmähoitoa oli mahdotonta saada sähköttömälle mökille siinä jatkuvassa helteessä. Peruin osallistumiseni Joensuun SM-kisaradalla järjestettäviin kilpailuihin, mutta matkustimme paikan päälle ja seurasimme naisten peliä tuolla radalla. Sain heiltä arvokasta tietoa siitä, mihin väylillä kannatti pelata ja mihin heidän heittopituutensa riitti. Tiesin, että omat heittoni ovat vielä lyhyempiä, joten pelikirja piti rakentaa armolliseksi itselle ja olosuhteille. Halusin Masterien SM-kisoihin todella ja ainoa tavoitteeni tälle loppuvuodelle oli päästä pelaamaan siellä. Sen eteen olin valmis uhraamaan aikaa ja rahaakin.

Terveyskirjasto.fi sivulta lainattu kuva tenniskyynärpään kipukohdasta. Täsmää.

Töiden alettua aloin etsimään lisää tietoa tenniskyynärpään hoidosta. Lepoa, buranaa ja Voltaren -geeliä tarjosi lääkäri, jonka luona kävin, mutta häneltä ei irronnut vastausta siihen, kuinka aloittaa taas pelaaminen ja välttyä siltä, ettei vaiva uusi. Jäin siihen käsitykseen, että pelitauko tarkoittaa lajin lopettamista. Googlaamalla löytyi paljon erisuuntaisia mielipiteitä siihen, paraneeko tenniskyynärpää ja jos, niin miten. Minuun kolahti kirjoitukset siitä, etteivät jänteet parane samalla tavalla kuin vaikkapa haavat tai luunmurtumat - silkassa levossa. Ne eivät parane vain odottamalla ja laittamalla kipeä käsi pakettiin ja avaamalla sitten puolen vuoden päästä täysin terveenä ja kivuttomana. Ehei. Jänteet kaipaavat aineenvaihduntaa parantuakseen ja sitä ne saavat vain toiminnasta. Ja lämmöstä.

Kylmähoitoa suositellaan aina tulehdukseen, mutta kuntoutusta kaipaava tenniskyynärpää ja sen jänteet kaipaavat taas lämpöä ja toimintaa. Mistä siis tietäisin, onko minulla päällä oleva tulehdus vai onko kyynärpääni valmis toipumaan? Kuulemma lepokipu paljastaa paljon. Koska lepokipua rajoittuu minulla aina vain pelaamisen jälkeiseen päivään ja esiintyy sen jälkeen ainoastaan yöllä, kun käsi on hankalasti vartalon alla tai huonossa asennossa, päättelin, että siinä ei ole tulehdusta. Muutenkin lepokipu paikallistui käsivarren lihaksiin - ei kyynärpäähän. Päättelin, että kyynärnivelen jänteen aineenvaihdunta on häiriintynyt ja se paranee vain aktiivisella toiminnalla. Googletin lisää. Löysin sanan faskiahieronta.

Sain ensimmäisen faskiahieronta-ajan heinäkuun lopulle ja menin sinne avoimin mielin, odottavaisena. Olin lukenut, että kehon kaikkia lihaksia ympäröi faskiakalvot ja niiden kireys estää lihasvoiman saamisen käyttöön sekä aiheuttaa jänteisiin kireyttä ja kiputiloja. Tekstien mukaan faskiat kulkevat ketjuina koko kehon läpi ja niitä ei saa joustavaksi venyttelemällä tavanomaisesti vaan ainoastaan toiminnallisella ns. faskiajumpalla. Faskiakalvot ovat kuulemma kolmikerroksiset ja kerrosten välissä on hyaluronihappoa, samaa ainetta, millä keinotekoisesti kohotetaan ikääntynyttä ihoa ja palautetaan sen joustavuutta. Jos nuo kerrokset eivät liu’u toistensa lomassa, aiheutuu kireyttä ja lihasvoiman tuotto vähenee jopa 30%. Kuinka kiinnostavaa ja kiehtovaa! Uskoin omien faskiakalvojeni olevan aivan jumissa ja odotin jotain suurta ja mullistavaa.

Hieronta suoritetaan osittain käsin ja osin erillisillä instrumenteilla, jotka on valmistettu kirurginteräksestä. Hieroja sanoi, että kun hän on ehdottanut hieronta-asiakkailleen faskiahierontaa, moni säikähtää nähdessään nuo teräsvempeleet ja päättää, että kädet riittävät heille. Minua taas aihe kiinnosti, sillä ne muistuttivat Mutjutinta, ainakin ymmärsin tarkoitusperän olevan saman. Käsin hieronta tuntui makeankivuliaalta, mutta instrumentilla käsittely ei tehnyt kipeää ollenkaan. Tai se tuntui hiukkasen kivuliaalta käden alapuolella, tuo alue minulla on ollut kova ja pinkeä niin kauan kuin muistan. Muuten vain makoilin ja nautin kun käteni sai käsittelyä 40 ihanan minuutin ajan ja tunsin kireyden poistuvan. Mitkä olivat kokemukseni jälkeenpäin? Ensimmäinen vaikutus, minkä huomasin, oli se, että kyynärvarteni lihakset olivat hetkutettavissa ja irtonaiset! Poissa oli kivikova kireys ja jähmeys. Wau!

Elokuu, viikko 31


Pari päivää hierontakäsittelyn jälkeen käsivarteni oli kosketusarka ja aloin pohtia, milloin uskaltautuisin toiseen käsittelyyn. Siihen toki olin menossa, sehän on selvä! Kokemus oli niin hyvä ja uskoin tämän tuovan minulle apua. Harmikseni en saanut käsittelyä seuraavalla viikolla, kun aloin aikoja selata joskus keskiviikon kieppeillä. Etsin siis vastaavaa palvelua muualta. Käsi oli jo käsittelyä vailla. Sainkin fysioterapeutin ajan jo seuraavalle päivälle ja sinne suuntasin toiveikkaana. Fyssari oli oikein leppoisa, juttelimme paljon kilpailemisesta ja hän suhtautui minuun kuin urheilijaan, mikä tuntui mukavalta. Samalla hän murjoi käteni lihaksia ja tarkkaili ilmeitäni sen varalta, ettei tee mitään liian kovaa. Totesi sitten, että ”ilmekään ei värähdä” kun oli upottanut sormensa kyynärvarteeni ja kylläpä tuo tuntuikin kipeänmakealta! Sanoin, että olen saanut niin paljon ikävää kipua kokea tuon käden osalta, että tämä oli siksi vain nautinto. Kun tiesin, että sen vaikutus on hyvä.

Fysioterapeutilta sain vinkin pakastaa mukillisen vettä ja kun se on täysin jäätynyt, avata siitä aina sentin verran jäätä esille ja sillä pyöritellä sulavalla jääpalalla rukkanen hierovassa kädessä tuota kyynärpään seutua. Sillä lailla sen saa puuduksiin ja tämä on siksikin hyvä tehdä esim. treenin jälkeen. Niin - hän suositteli varovaista heittelyä tenniskyynärpäätuen kanssa, sen, jossa on säädettävä kompressionuppi. Lisäksi ranteen pyörittelyä ja liikuttelua siten, että painan samalla tuota lihasten välissä olevaa jänteen kiinnityskohtaa vapauttaakseni jänteen paineelta ja rasitukselta. Hän kertoi realistisesti sen, että SM-kisojen jälkeen minun tulee pitää kunnon tauko pelaamisesta, kunnes saan käden aivan kuntoon. Lepoa ja kuntoutusta. Minun korvissani tuo kaikki oli enemmän kuin täydellistä, motivaatiotaso oli varmasti ainakin sata. Kunhan vaan saan pelata ensin!

Jäämuki ja rukkanen valmiina kylmähoitoa antamaan

Hoidon hyvästä vasteesta innostuneena pakkasin siis kyynärtuen reppuun sekä pari kiekkoa ja suuntasin Talin putteriradalle. Jumppasin, lämmittelin, venyttelin ja sitten kiinnitin Futuro Custom Dial -tenniskyynärpäätuen käteeni. Kiinnitin tukea sen verran, että se ei purista mistään vaan istuu napakasti ja kiristin kompressionupin maksimiin. Heitin tässä parilla kiekolla avaukset ja jatkoin puttaamaan. Kiersin nupin löysälle ennen putteja. Taas kun olin seuraavalla tiillä, kiristin kompressiotyynyn maksimiin, heitin avaukset ja löysäsin kompressiota. Innostuin kivuttomuudesta niin paljon, että pelasin putteriradan jälkeen muutamalla avauksella myös väylän 16, johon en ole vielä sitä oikeaa heittoa ja kiekkoa löytänyt. Nyt sekin yhdistelmä löytyi! Samaa kyytiä väylälle 17, jossa pelasin edelleen midareilla kolmella kohtuukovalla vedolla mantereen päähän kolmella heitolla ja siitä korin alle ja nostobogi. Olin aivan innoissani, mutta tiesin, että nyt on oikea aika lopettaa, kun mihinkään ei satu. Melko ylpeä saan itsestäni ollakin, että sen maltoin tehdä. Mikä fiilis! Mikä nälkä päästä pelaamaan!

Tuki käsivarressa ja säätönuppi, jolla kopressiota saa säädettyä. Minulla on käytössäni asteikon ääripäät: päällä ja pois :)

Kun kompressio on suurimmillaan, käsivartta ei purista ja sen lihakset voivat toimia normaalisti. Silti puristus tuntuu juuri oikeassa kohdassa.

Sunnuntaina lähdin liikkeelle aamusta ja matkani vei junalla Leppävaaraan asioita hoitamaan. Sieltä kävelin Taliin, sillä olin ihan vain ”kaiken varalta” ottanut jälleen mukaani nuo kaksi midaria - Gstar Roc3 ja Goldline Fuse. Kuinka ollakaan, myös kyynärtuki oli repussani sekä litran verran vettä. Talin ykkösväylältä oli lähdössä pari tuttua fribaajaa, joten lähdin heidän mukaansa hengailemaan ja jutustelemaan. Kiersimme näin alun kuusi väylää, jonka jälkeen siirryin putteriradalle heittämään omat heittoni. Kylläpä oli ihanaa taas päästä laittamaan kiekkoa ilmaan! Tuttua onnistumisen ja mokailun sekaista pelaamistahan se taas oli, kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan kohtuullisesti osui heitot väylään. Kyynärtuki toimi jälleen hyvin, kipua en tuntenut ja siksikin uskaltauduin jälleen heittämään väylä 16 kierroksen päätteeksi. Laitoin Fusen liitoon ja ilahduttavasti se päätyi mukavalle 6m putille korin lähelle ja pirkotin näin väylän ensi kertaa aikoihin. Mahtifiilikset - ja kaikki ilman kipua!

Pelattuani väylän 17 vielä kolmella midariheitolla mantereen päähän ja siitä korille, kävelin parkkipaikalle ja sopivasti kaverit olivat juuri lopettaneet keskiväylien pelaamisen ja näin kiersin heidän mukanaan vielä kierroksen loppuun pelaamatta. Annos frisbeegolfia oli tänään pienehkö, mutta näillä mennään. Sain olla tyytyväinen jo siihen, että sain päivääni annoksen tätä ihanaa lajia. Maltilla kun mennään, jonain päivänä annokset ovat taas isommat ja saan nälkäni tyydytettyä. Ajatus kokonaisesta kierroksesta kuun lopulla kuulostaa niin huimalta, että tuskin jaksan sitä odottaa. Mutta tavoitteenani on pelata se ilman kipuja. Tai no, jos vähän sattuu, niin sen vielä hyväksyn.

Kotona hoidin taas kyynärniveltäni jäämukin avulla, samalla hoidin myös kipeytyneen peukalon jänteen, joka on tullut esiin sitä mukaa lisää, kun kyynärpään kipu on hälvennyt. Vai olisinko vasta nyt kiinnittänyt siihen huomiota, kun toiselta, siltä enemmän invalidisoivalta kivulta sain tilaa? Kipualue on ollut koko ajan ranteesta kyynärpäähän saakka, mutta pelatessani enemmän kipu keskittyi lähemmäs kyynärpäätä. Nytkin pelaamisen jälkeen oli pientä tuntemusta kyynärvarren yläpuolen lihaksissa, mutta menneisiin viikkoihin nähden niin vähäistä, että sijoittuu aivan asteikon alapäähän. Töihin paluu kesäloman jälkeen vaikutti varmasti osaltaan myös, kun näppäimistön ja hiiren kanssa tulee vietettyä taas enemmän aikaa, valitettavasti. Liikaa rasitusta samoille lihaksille ja jänteet ei siitä tykkää. Kun osaisikin käyttää hiirtä vasemmalla kädellä, mutta ei ole ihan niin vaan toteutettavissa.

Elokuu, viikko 32


Turhauttavaa, kun oikeastaan mitään ei voi tehdä kotona ilman rasitusta kädelle. Nostan maitotölkin, avaan sen kierrekorkin, kannan ostoskasseja kaupasta, nostan tietokoneen laukusta, surffaan puhelimella, ajan autoa, naputtelen sormia musiikin tahtiin, pesen hampaita, puen vaatteita - lista on loputon. Yöksi ranne pitää tukea, jotta se saa lepoa eikä jänteen tulehdus pääse pahenemaan. Kylmää ja venyttelyä lisäksi, kunnes jälleen maanantaina pääsin työpaikkani kustantamana fysioterapeutille. Lopulta sain jopa kolme käyntiä puhuttua itselleni, kun ranteen oireet viittaavat hiirikäteen eikä vapaa-ajan urheiluharrastukseen. Minun päässäni kaikki yhdistyvät yhtenä ja samana oireistona, ylirasitustilana koko kyynärvarressa ja kaiken perussyy on sormien ja sitä kautta koko käsivarren lihasten käyttö. Sormissahan lihaksia ei ole, vaan kaikki lihastyö tapahtuu käsivarressa.

Työfysioterapeutti oli oikein reipas, mutta kuunteli hyvin huonosti. Yritin kertoa kaikenlaista, mutta hän ei oikein jaksanut pysähtyä kuuntelemaan, vaan oli jo päättänyt selkeästi mitä tapaamisessa käydään läpi ja millä tästä edetään. Hän tutki, ettei ole pinnettä niskassa. Hän tsekkasi puristusvoiman. Hän kysyi, halusinko kokeilla kipukynää, Paingone, viikon ajan ranteeseeni. Toki, miksei. Laite on tosi helppokäyttöinen: kynä, jolla osoitetaan kipeää kohtaa kehossa ja sen päästä painetaan niin kauan, että kipukohta saa 30 pientä sähköiskua. Kynän antamat sähköiskut olivat hyvin siedettäviä. Tuntemus oli vähän kuin tatuoitaessa, eli sen kestää oikein hyvin 30 iskun ajan, mutta liian kauan samaan kohtaa alkaisi jo ärsyttää. Mielelläni kokeilen kaikki keinot, joilla voi olla yhtään helpottavia tai parantavia vaikutuksia. Miksei. Hän laittoi myös kinesioteipit ranteen joka puolelle tukemaan ja aika helpoltahan se vaikuttaa, joten jatkossa osaan ne laittaa itsekin. Nuo kun lähtivät pois jo illalla saunassa, joten omat teippirullat on tässä eduksi.

Kinesioteipit tuovat hiukan tukea kipeälle ranteelle, mutta pysyvät tosi vähän aikaa, käsiä kun tulee pestyä usein päivän mittaan

Viikon lopulla kävin pitkästä aikaa salilla, laitoin n. 70% entisistä painoista laitteisiin ja treenasin keskikroppaa sekä jalkoja. Kokeeksi laitoin myös ojentajat työhön ja sekin meni ilman mitään kipuja. Ihanan ryhdikäs olo! Perjantaina pääsin jälleen faskiahierontaankin ja tällä kertaa hierottiin vain 20min ajan. Tuntemukset olivat aika lailla samat kuin ensimmäiselläkin kerralla. Käden iho muuttui punaiseksi käsittelyn edetessä ja jos alku olikin hiukan kivulias, muuttui se loppua kohden taas nautinnolliseksi. Seuraavana päivänä lihaksissa oli jälleen kosketusarkuutta. Käsittelin itse Mutjuttimella vielä ne alueet, jotka kosketusta sietivät ja näin sain koko käsivarren taas hoitoon. Kyynärnivelessä ei tunnu enää selkeänä kipupistettä, sinne juilii ainoastaan silloin, kun suoristan käden aivan suoraksi ja tuo tunne on selkeästi jänteessä, ei nivelessä. Liekö tähän avuksi vain aika ja varovainen jumppa jännettä juurikaan rasittamatta. Tein pientä pyörittelyä jänteen kiinnityskohtaa painaen ja uskon sen olevan eduksi pelkän levon sijaan. Toivotaan parasta.

Elokuu, viikko 33


Uusi viikko lähti käyntiin uusin tuntemuksin. Maanantaina heräsin ensimmäistä kertaa viikkoihin, ellei jopa kuukausiin ilman kovaa jomotusta oikeassa kyynärvarressa! Jotain positiivista edistymistä siis, mikä ilahdutti muutoin alavireistä mielialaani. Ensimmäistä kertaa mieleen on alkanut valua sellaisiakin ajatuksia, että mitä jos en enää uskalla pelata niin kuin joskus ennen. Mitä jos alitajuntaani on jäänyt niin vahvasti kivun pelko, etten saa vietyä heittoa loppuun ja kaikki jää puolitiehen. Pelaamisesta on jo niin kauan aikaa, tai siltä se ainakin tuntuu, etten enää tiedä kuinka se sujuu, kun taas seison tiillä valmiina kokonaiseen kierrokseen. Tämä on pisin jakso koko kolmen vuoden harrastamiseni aikana, jolloin en ole pelannut ja tuntuu kuin elämä olisi kaventunut ohueksi janaksi uusia aamuja, päiviä ja iltoja, joista puuttuu tärkeä palanen. Onneksi edes viikonloppu meni Sibbe Openissa caddyn ja katsojan ominaisuudessa ja videollakin on taas uusia Jomez Productionin koosteita katseltavaksi.

Kipukynän palautin tiistaina, en saanut siitä oikein mitään apua enkä rehellisesti sanottuna muistanut sitä aina käyttääkään. Kynää ei saanut käyttää märälle iholle ja kun otin kylmähoitoa jääpalalla ranteeseen, jäi kinesioteippaus tietenkin aina märäksi, eli hoito olisi pitänyt ajoittaa sitä ennen. Välillä taas onnistuin osumaan niin ikävään paikkaan, että sykäykset tuntuivat aina keskisormen päähän asti, kun tarkoitus oli hoitaa peukalon puolta. En siis varmaankaan osannut vain käyttää laitetta oikein.

Illalla kävimme Hollen kanssa hiukan kävelyreissulla heittämässä kiekkoa samalla. Heitin lyhyitä lähestymisheittoja metsäpolulla siten, että kipua ei tuntunut missään vaiheessa. Yllättävän hyvin tuo sujuikin, olisipa mahtavaa, jos lähipeli olisi säilynyt tauosta huolimatta edes kohtuullisesti. Ainakin tämä toi taas uskoa siihen ja sillähän on suuri merkitys pelatessakin - jos et usko itseesi, et voi onnistua. Ainakin päälle lenkki teki hyvää ja nosti mielialaa. Kisat ovat jo ihan kulman takana, malta mielesi ja jaksa vielä tämä reilu viikko. Hiukan laittoi mietteliääksi toki se, kuinka pienestä kyynärvarren lihakset taas ärtyivät ja kyynärpäähänkin tuli taas pientä tuntemusta nivelnastan kohtaan. Siihen, jonka olin juuri muutama päivä sitten saanut kivuttomaksi. Kylmähoitoa ja voidetta yöksi, ei kai muutakaan voi.

Kun näinkin tärkeä alue elämästä kuin frisbeegolfin pelaaminen on pois, sitä haluaa tutustua kaikkiin vaihtoehtoihin ja uskoa ihan kaikkeen, minkä vain väitetään auttaneen. Niinpä löysin internetin syövereistä tuotteen Handy Care Ring, joka on vieraskielisestä nimestään huolimatta kovin kotimainen tuote, Kempeleestä. En aikaillut tilatessani tuon käsivarren lihaksia hierovan laitteen ja keskiviikkona se jo kolkuttelikin postilaatikon seiniä. Luin ohjeet, katselin videot, jotka olin toki jo katsonut aiemminkin ja voideltuani käteni kevyesti hierontaöljyllä sovitin laitteen kyynärvarteeni. Napakasti, mutta ei puristaen. Kuinka sopivasti se saapuikin, nyt kun lihakset olivat pienestä treenistä ärtyneet. Lähdin pyörittämään rengasta hitaasti ja nautin kuminuppien puristavasta ja hierovasta tunteesta hiukan arkoja lihaksiani vasten. Hieroskelin näin kumpaankin suuntaan kolmesta eri kohdasta, joista lähin oli viitisen senttiä kyynärpäästä ja jokaiseen kohtaan nuppeja sai säätää. Säätö oli nopeaa ja helppoa, laite oli helppo saada sovitettua ja hieroessakin voi antaa lisäpainetta haluamiinsa kohtiin, joissa kireyttä esiintyy. Ensivaikutelma oli siis hyvä. Samaa pyörittelyä olen muutenkin tehnyt päivittäin, toisella kädellä puristaen ja kääntäen.

Handy Care Ring tuntui ainakin ensimmäisillä käyttökerroilla toimivalta. Tätä pitää käyttää jatkossakin, myös ennaltaehkäisevästi kunhan joskus pääsee siihen vaiheeseen...

Torstai-iltana otin jälleen kiekot mukaani ja nyt oli edessä kierros ihan frisbeegolfradalle! Pientä tuttua jännitystä hiipi vatsanpohjaani ja nyt vasta tajusin, että rento suhtautumiseni SM-kisojen pelaamiseen saattaisi olla silmänlumetta. En vain muistanut tätä fiilistä, kun astun tiille ja tähtään kiekkoani kohti väylää ja kaikki muut katsovat. Se hetki on vain minun. Silloin haluaa onnistua. Nyt tosin katsojana oli sekalaista porukkaa, joka oli lähtenyt kaveriporukassa viettämään kaunista kesäiltaa lähiradalle eikä heistä varmaan montaakaan rehellisesti sanoen kiinnostanut kuinka minun avaukseni lähtee 😊 Minua se kiinnosti ja sitäkin enemmän se, voinko heittää kivutta. Kyllä!

Tutuksi kävi kierroksellani tenniskyynärpäätuen kompressionupin kiristys- ja löysäämisnaksutus, sillä kiristin sen aina avaukseen ja annoin olla löysänä muut heitot. Jossakin vaiheessa huomasin, että pidemmässä putissa tuo tuki voisi olla myös eduksi, sillä siinä ranteen spinni tuntuu kyynärpään jänteessä ja siltä tunteeltahan haluan täysin välttyä. Vielä täytyy harjoitella lisää heittämistä tuen kanssa, sillä kyllä sillä vaikutusta on. Muutenkin heitto tuntui olevan hiukan kateissa ja etenkin kiekon nokkakulmien hallinta on vaikeaa, ellei mahdotonta, kun yrittää välttää kipua. Mutta minä pelasin! En avannut ihan jokaista väylää, mutta suurimman osan kuitenkin. Sain jopa yhdelle väylälle pelattua pörön, onhan sekin jonkin alku. Illalla lihaksissa tuntui paljon kireyttä, kyynärpää oli aavistuksen kipeä ja kosketettaessa jänteessä tuntui hiukan kipua. Näillä nyt mennään: kylmähoitoa, hierontaa, venyttelyä ja kipuvoidetta oli iltaohjelmassa.

Vähän jännältä tuntuu lähteä niinkin arvostettuun kilpailuun kuin Frisbeegolf SM Masters  -kisaan kun oma peli ei ole ihan parhaassa tikissä enkä todellakaan olisi arvannut, että valmistautumiseni kisaan on tällaista kuin nämä viimeiset viikot. Kuvittelin treenaavani paljon lähipeliä, puttia, metsäpillien pelaamista. Olin ajatellut treenata hieman distanceheittoakin ja erilaisilla kiekoilla vastatuuleen etenemistä. Nyt kaikki tuo jäi tekemättä. Omat luottokiekotkaan eivät toimi nyt samaan tapaan kuin ennen, kun en tiedä kuinka saan heiton iskuun. Tasan viikon kuluttua starttaa tämän kauden pääkisani ja minä olen siellä mukana. Teen parhaani, nautin lajista ja olen ylpeä tästä mahdollisuudesta päästä mukaan, päästä pelaamaan ensimmäistä ja viimeistä kertaa SM-kisaa FP40-luokassa. Joensuussa tavataan!