22.1.2016
Ensimmäiset heittoni ever
heitin Tokmannin halpiskiekolla 22.7.2015 ja siitäkin huolimatta koukutuin
lajiin heti! Ostettiin Hollen kanssa nuo kolmen kiekon setit hintaan
9,90€ ja päätettiin viimeinkin antaa frisbeegolfille mahdollisuus. Tähän asti
olimme nähneet heittäjiä ja koreja tutuissa suunnistusmaastoissa, aiheesta oli
puhuttu monenakin kesänä ja Rukalla edelliskesänä jo oltiin hyvin lähellä
kokeilemista, mutta ei. Mutta nyt, nyt oli pää avattu.
Toisena päivänä jo olimme
mukana viikkokisoissa, missä meitä katseltiin kummastuneina mutta ei ajettu
pois. Liityimme myös heti paikalliseen frisbeegolfseuraan. Mahtavaa! Pääsin
heittämään nuorten miesten porukassa, jossa sain kuitenkin hienosti kannustusta
ja neuvoja. Jopa taputukset, kun sain ensimmäisen par-tulokseni. Jostain syystä
kiekko tuntui menevän aina päin mäntyä avauksissa ja neuvona siihen oli
"tähtää siihen" ja se toimi - ei osunut seuraavalla kerralla :)
Kesäloman viimeiset
viikot heittelimme frisbeetä takapihalla lentopalloverkkoon, kottikärryihin
nostettuun pop-up koriin ja milloin mihinkin. Videoimme, katselimme omia sekä
maailman huippujen videoita ja yritimme päästä lajiin syvemmälle, löytää
oppimisen iloisia hetkiä ja ymmärrystä siitä, mihin olimme sukeltamassa. Ja
mitä syvemmälle sukelsimme, sen voimakkaammin meihin iskeytyi tieto siitä, että
tässä lajissa ei loppua näy, sitä ultimaattista hetkeä, jolloin voisi todeta,
että nyt osaan kaiken. Ikään kuin sitä elämässä nyt missään vastaan tulisi,
mutta kyllä lajin monimuotoisuus, teknisyys ja hienous yllätti!
Kohti syksyä kuljettiin,
silloin tällöin viikkokisoissakin käytiin, ratoja kierreltiin lähinnä
Pohjois-Savossa. Puttausta treenasin alkuun Avery Jenkinsin tyyliin, mutta push
putt ei ottanut tulta ja lisäsin siihen pienen rannekierteen saadakseni kiekon
sinkoamaan kädestä. Paljon toistoja, paljon heittoja. Pääsimme seuraamaan
Averyn heittoja myös livenä kun hän vieraili Hat Guy:n kiertueen kera
Siilinjärvellä Tarinalaaksossa ja olihan se hienoa ja samaan aikaan
käsittämätöntä. Kopioin häneltä myös kämmenheiton power gripin, joka tuntui
omaan käteen sopivimmalta, vaikka kämmenheitoissa vaihtelu onnistumisten ja
täydellisten floppien välillä oli rystyäkin suurempaa. Sitten rystyheitoissa
väärä tekniikka jämähdytti lapalihaksen ja silloin heittelin vain kämmenellä...
eikä ne tulokset olleet yhtään sen heikompia kuitenkaan. Melkoista :)
Syksyllä kävin poikani
kanssa kokeilemassa myös Talin väyliä. Sinne emme suin surminkaan kehdanneet
mennä jonottamalla ykköselle sen 20min vaan kiersimme niitä väyliä, missä tilaa
oli eikä ketään hengittämässä niskaan. Heti saimme tuntumaa siihen, että väylät
olivat hienoja, avoimia, mutta vaativia. OB:t jätimme suosiolla huomiotta ja
iki-ihanalla väylällä 18 emme päässeet saareen vaikka heittelimme kuinka monta
kertaa siinä mantereen reunalla. Se vain oli liian pitkällä ja olisi vaatinut
"täydellisen" heiton. Kuinka silloin päätin, että jonain päivänä
kiekkoni sinne lentää!
Tulihan sitten jo
talvikin, mutta täällä Etelä-Suomessa se merkitsi vain lisääntyvää pimeyttä ja
entistä lyhempää valoisan aikaa, treeniaikaa. Jonain päivänä huomasin, että
avausheittoni alkoivat olla jo parhaimmillaan 60-70m väliin ja niissä oli
silloin tällöin jotain tarkkuuttakin. Huonosti menneen avauksen saattoi korjata
hyvällä lähestymisheitolla ja puttikin osui joskus koriin yli viidestä
metristä. Kaikki viikonloput heiteltiin niin kauan kuin valoisaa riitti ja
harrastus alkoi antaa yhä enemmän. Ihan jokaisessa kisassa en enää ollutkaan
koko kisan huonoin ja omia epäonnistuneita heittojakin alkoi joskus sietää
hiukan paremmin.
Sydäntalvella viriteltiin
lahjanarut kiekkoihin ja taas harrastus sai lisäaikaa lumentulostakin
huolimatta. Yllättävästi sitä jaksaa viritellä kaikenlaista, että pääsisi
koukuttavan harrastuksen pariin. Jouluyönä heiteltiin ledeillä hieno kierros
hiljaisella metsäradalla ja muutoin pimeät arki-illat saivat ledeillä
jatkoajan. Kuntosalitreeneihinkin tuli uutta puhtia, kun keskikropan kunto ja
liikkuvuus tulivat tärkeiksi - käsiä ja olkapäitä unohtamatta.
Talvi on jo pitkällä ja
päivät pitenevät kovaa kyytiä. Ihanaa! Jännä uusi havainto on se, kun ennen
väylältä saatu par ei enää olekaan niin hieno juttu vaan sitä haaveilee
birdieistä ja bogey on jo epäonnistuminen - vaikka hyvin pitkään se oli se
"oma par" johon tähtäsi. Toki taitotaso on edelleen bogey, mutta
silti.
Tyytyväisyys tappaa
kehityksen, eli näillä mennään!
