Lady Touria ja Kivikko Ladies Cup 2018

Naisten kisasarja Lady Tour sai jatkoa huhtikuussa Siltamäen frisbeegolfradalla, joka tarjosi meille naisille riittävästi haasteita tuulen muodossa. Mutaisen kelin vuoksi varauduin kisaan asianmukaisesti kumisaappailla ja muutenkin olin liikkeellä sillä ajatuksella, että vietetään mukava päivä naisten kesken. Tähän sopi hyvin se, että sain Hollen caddieksi ja näkyi niitä miehiä olevan monilla muillakin repun kantajana. Mikäs siinä!

Lady Tour Siltamäki viileässä kevätsäässä juuri alkamassa - olihan meitä aika monta paikalla! (kuva: Susanna Lindqvist)

Kyllä kierrosta keventää kummasti, kun ei tarvitse itse nostella painavaa kiekkoreppua jokaisen heiton jälkeen ja kun vielä pelattiinkin vain se yksi kierros, tuntui peli keveältä ja leppoisalta. Siis siitäkin huolimatta, että tuulet tekivät tepposiaan. Muutamaan kertaan saatiin oikein ihmetellä, minne se loistavan avauksen jälkeinen varman par-tuloksen tuova lähestymisheitto karkasikaan kun kiekon päästi hiukan liian korkealle ilmaan... mielestäni kuitenkin aloin jo jotain taas oppia tuulipelaamisesta ja jos ei muuta, niin ainakin puttiin aloin saada loppuväylillä jotain uskallusta mukaan. Siis siinä vaiheessa, kun kierros alkoi olla jo takana.


Peliseuranani oli Kisse, jonka taitavaa ja tasaista pelaamista yritin seurata ja tehdä perässä enkä kovin kauaksi häntä päästänytkään. Tai no, onhan se kolme heittoa tällä radalla jotain sekin. Uusi tuttavuus Riittakin pääsi pian peliin mukaan ja ihan hyvin me kaikki lopulta pelattiin kun vain muistettiin keskittyä niihin heittoihinkin. Aloitimme väylältä #2 ja sainkin tuohon alkuun paljon onnistumisia kun muistin pelata tarkasti ja liikoja yrittämättä. Pirkotus väylällä #4 ilahdutti ja pääsin pelaamaan lähes koko etuysin miinuksella kunnes sitten väylällä #8 jouduin taipumaan bogeyyn kierrettyäni lammen riittävän kaukaa ja päädyttyäni kymppiringin laitamille par-putille. Kovin harva sai tuon pelattua pariin, toki Kisseltä sekin onnistui. Hienoa peliä!


Pidin pelini alun tuuliväylillä vielä hyvin kasassa, kunnes väylällä #11 päästin kiekkoni hyvän avauksen jälkeen tuuleen ja sinne valui nollatulos ja alkoi plussien keräily. Vaikka caddie Hollekin muistutti, että keep it low, heitä matalana. Oppirahoja haettiin vielä kahden väylän verran, joihin sain kyllä jälleen hyvän ja matalan avauksen, mutta lähestyminen jäi joko liian lyhyeksi oltuaan matala tai mentyään pitkäksi kun sitä korkeutta tuli liikaa ja liitoa kaupan päälle. On se vaan haastavaa puuhaa heitellä tuulessa, mutta onneksi tässä kisassa epätoivoon vaipuminen oli se viimeinen asia mielessäni ja naurun sekä juttelun säestämänä jatkoimme väylältä toiselle, aina uusien tuuliolosuhteiden pariin.


Loppukierroksella jouduin vielä kahdesti taipumaan tuulen voimille ja tuloksella +6 sijoituin yllätyksekseni kisassa jaetulle kolmossijalle kun ykkössijan naiset tasasivat pisteet tuloksella +3. Edessä oli siis sudareita kun vielä Lisenssittömienkin voittoa piti ratkoa kahden naisen kesken. Meidän kolmossijan sudareissa olikin kolme naista: minä, Millis ja Jenni joten nopsaan kiekkoa ilmaan väylällä #1. Kumpikin kisakumppanini kopsahti puuhun mandolla ja päätin yrittää vahvasti suoraan korille. Sainkin Roc3:n hyvään liitoon keskelle väylää ja pitkään se näytti menevän aivan korille. Kun kiekkoni käänsi feidiin paljastaen pohjaansa oikealta puuskivaan tuuleen, lähti se korin sijasta voimalla ja vauhdilla kohti OB-aluetta vasemmalla ja sinnehän se sitten kapsahti. Millis nosti nätisti parin ja me jäimme Jennin kanssa palkinnoitta.


Olihan upea päivä ja myöhäisestä keväästäkin huolimatta paikalla oli jopa 35 naista pelaamassa, loistavaa! Tästä ilmatkin vain paranevat ja mukaan lähtee varmasti aina vain enemmän naispelaajia. Hieno Tourin kakkoskisa ja jo nyt mukaan on saatu yhteensä 55 naispelaajaa, ainoastaan näiden kahden osakilpailun osalta. Kotimatkalla laittelin pistetaulukotkin kuntoon ja olihan hauska yllätys löytää oma nimi koko Lady Tourin ykköspallilta! Tuo paikka ei tule kauaa pysymään, joten otetaan iloa siitä niin kauan kuin sitä kestää :)

Se ainoa birdieputti, joka meni sisään (kuva: Susanna Lindqvist)

Kolmen kärki sudarien jälkeen (kuva: Susanna Lindqvist)

Heti Lady Tour -viikonloppua seuraavana keskiviikkona starttasi myös Kivikko Ladies Cup, jonka ensimmäiseen osakilpailuun lähdin TD:ksi kun ei muita saatu mukaan näin nopealla aikataululla. Mikäs siinä, saisin samalla rennon kisakierroksen Kivikkoakin alle kun nyt näihin tuulisempiin ratoihin ja peleihin on vauhtiin päästy.


Starttasin väylältä #6 ja ryhmässäni pelasi Mari-Liis sekä Kertu, uusia pelituttavia vaikka samoissa kisoissa ollaankin oltu aiemmin. Jotenkin jo lämmittelyheitoissani huomasin voimattomuutta tai hitautta heitoissa, enkä saanut tuossa myötätuulessa heittoani riittävän pitkälle. Vaikka sain kakkosheittoni mukavasti mandon ohitse keskelle väylää, jäi kolmosheitto madontappajaksi ja napsin heti nostobogeyn korttiin. Tästä tulikin sitten päivän linja, sillä nostobogeyksi kääntyi kokonaista kuusi seuraavaakin väylää. Hassuinta on, että samaan syssyyn meni myös väylä #11, johon tuo par ainakin pitäisi nostaa ellei avausta saa aivan korille. Tämä olotila on kyllä hyvinkin tuttu monesta aiemmasta kisasta, sitä vain jää tuohon helppojen bogien tilaan eikä oikein enää yritäkään parempaa.


Jännästi skarppasin väylällä #13, joka ei nyt niitä selkeimpiä par-väyliä ole ennen ollut ja otin siitä sekä kahdesta ensimmäisestä Pirkkometsän väylästä sentään parin. Nuokin nostolla. Tänään putti oli aivan turhaan mukana, tai oliko se edes, kun en sitä näemmä kertaakaan oikein tarvinnut! Väylän #16 birdie oli sekin niin lyhyellä putilla, etten saanut sitä sössittyä ja tämän jälkeen olikin ilmeisesti kylläinen ja tyytyväinen olo, sillä pelailin loput väylät jälleen tuttuun ja turvalliseen bogeytulokseen. Mitään ei tarvinnut yrittää eikä siis sitä kautta pettyäkään. Kierros ilman isompia virheitä, mutta hyvin vähän tuli niitä onnistumisiakaan. Niin tasapaksu, ettei siitä oikein muuta jäänyt mieleen kuin leppoisa fiilis mukavista pelikavereista - on tämä ihana laji ja aina ilahduttaa nähdä kuinka innokkaasti siihen on muutkin koukkuun jääneet! Se tarjoaa juuri sopivasti onnistumista aloittelevillekin pelaajille, jotta he haluavat yrittää aina uudestaan ja uudestaan ja koko ajan kehittyessä nälkä kasvaa osaamisen kanssa samaa tahtia. Koskaan tässä ei olla valmiita ja hyvä niin.


Nyt ollaan sitten myös Ladies Cup:n kärjessä, mutta sekin lienee hyvin lyhyt visiitti ja kovin tuulinen paikka :) Seuraava osakilpailu onkin näillä yhteinen ja pelataan jo 17.5.2018 Kivikossa. Toivotaan mukaan oikein runsasta osanottoa! Tosin sitä ennen on vielä yksi naisten oma tapahtuma, Helsinki + WGE, johon osallistun pelaamalla Talissa. Vaikka näillä näkymin pelaankin tuolla ainoana luokassani, niin ympäri maailman pelaan useita naisia vastaan, eri radoilla, samassa luokassa. Tätä on odotettu!

Mari-Liis ja hieno putti väylällä #3

Kivikko Ladies Cup 1/6 osallistujat (kuva: Ladies Cup)

Lady Open 2018

Skogby Lady Open -kisaa pelattiin huhtikuisena sunnuntaina n. 30 naisen voimin jo toisena vuonna peräkkäin ja tänään vihdoinkin alkoi näyttää ja kuulostaa siltä, että kevät alkaa ottaa niskalenkkiä talvesta. Lumet sulivat päivän kuluessa hurjaa vauhtia muodostaen valtavia lätäköitä ja ilmassa oli milloin kurkien ylilennon jutustelun ääniä, milloin taas korppien soidinääntelyä ja olipa siellä yksi peippokin jo laulujaan virittelemässä! Tervetuloa kevät ja kesä!


Lähtöasetelmat päivään eivät olleet ihan optimaaliset, sillä edellisyönä nuoriso herätti minut ennen kolmea enkä saanut sitten kunnolla enää unta kun aivot virittyivät ensin kuulostelemaan, menivätkö he nukkumaan ja sitten jo kisapäivään. Sain sitten väsymyksestä tutusti vasempaan silmääni ilkeän elohiiren, joka pitkin päivää aiheutti haittaavaa nykimistä näkökentässä. Onneksi nämä olivat ainoat mainittavat haitat ja kun vielä pääsimme Milliksen kanssa samaan aloitusryhmään, tiesin, että ainakin ensimmäisestä kierroksesta tulisi hauska. Elohiirestä oli haittaa oikeastaan vain yhdellä väylällä putatessa ja siinä onnistuin tuon haitan minimoimaan odottamalla ja laittamalla sitten putin koriin.




Kisa käynnistyi mukavasti kun onnistuin nappaamaan heti ykkösväylältä parin hiukan varovaisella keikkuputilla korttiin ja päätin jatkaa samalla hyvällä vireellä peliä. Ihan niin se ei mennyt, sillä heti kakkosella onnistuin heittämään liian korkean avauksen ja osumaan väylän reunassa olevan puun oksaan. Sellaiseen, joka ei oikeaa pelilinjaa haittaisi mitenkään. Tästä hermostuneena väyläpeli meni aivan metsään ja kun sitten hermoilin vielä putinkin kanssa, sain aikaan turhan tuplabogeyn ja käskyn rauhoittua. Seuraava väylä menikin ihan nappiin.


Nelosväylän avaus meni minulla edellisviikonlopun paripelissäkin huonosti ja tuo vaikutti päässäni kun avasin nyt väylää. Helppo alamäkiliidätys ei ole helppo, jos avaus menee metsään ja tästä harmittava ja todella turha bogey. Liikaa hermoilua kierroksen alkuun. Onneksi väylä #5 pelasti minut tarjoamalla helpon nostobirdien kun sain avaukseni metrin päähän korista ja tuon päälle pelasin väylälle #6 odotetusti bogeyn. Tuohon kun ei ole oikein kunnollista pelikirjaa, niin paha se on kirjan mukaan pelata.


Väylän #7 seiftasin pariin ja edellisvuoden kivalla birdieväylällä #8 taas jotenkin tein elämäni liian leveällä linjalla ja puuosumalla hankalaksi. Vaikka sain kiekon hienosti korille kakkosheitolla, se skippasi jäältä liian kauaksi enkä pystynyt korjaamaan tilannetta putilla. Olin jotenkin onnistunut sössimään kaksi viime vuoden birdieväylää bogeyyn ja se lämmitti mieltä ihan väärällä tavalla. Löperöä heittoa. Vielä löysempää puttia.


Väylät #9 ja #10 menivät aivan pelikirjan mukaan ja tuossa par4-väylällä pääsin jopa yrittämään birdieputtia korin tasalta kymppiringistä sisään. Korotettu kori ja varovaisuus eivät palkinneet ja olin pariinkin ihan tyytyväinen. Niin tyytyväinen, etten oikeastaan edes tuota puttia tosissani yrittänyt ettei vaan tulisi hankalaa paluuputtia. Sain pelattua väylän #11 hienosti kahdella heitolla korille, 5-6m putille ja mieleen muistui kuinka parikisassa mokasimme kumpikin par-puttimme tässä Hollen kanssa. Alarauta. Ei ole totta! Käsi oli kuin halvaantuneella kun pää jarrutti sen toimintaa eikä tuolla ollut mitään mahdollisuuttakaan upota koriin. Turhaakin turhempi nostobogey.


Jälleen oli vuorossa kaksi pelikirjan mukaisesti pelattua väylää ja niistä par-tulokset. Nyt peli kulki kaikin puolin ja fiilis oli korkealla. Meillä oli loistava ryhmä, jutustelua ja naurua riitti mutta toisille annettiin myös pelirauha. Väylälle #14 sain hyvän avauksen ja lähärini jäi kiusallisen kauas korista. Jouduin taas puttaamaan 6-7m matkalta ja samalla mieleen alkoi jo hiipiä tuttu kauhun tunne. Puttikammo. Se jähmetti jälleen lihakseni enkä saanut kiekkoa nostettua korin tasalle, alarauta. Nostobogey.




Olin todella suivaantunut itselleni ja kun meinasin alkaa hermoilemaan seuraavaa väylää #15, Holle rauhoitti minua ja suositteli heittämään rohkeasti Trespassilla oikean puolen reittiä. Menee niin pitkälle kuin menee. Ja sehän meni! Olin jälleen n.7m putilla ja nyt sanoin kisakumppaneilleni, että tämän putin minä upotan. Tämän minä halusin ja tämän myös sain! Putti on niin itsetuntolaji! Birdie kelpasi tähän saumaan aivan mainiosti!




Pääsin avaamaan ensimmäisenä väylää #16 ja nyt oli tarkka paikka. Tähän toimi Elasto Sotakirves, joka liiteli kauniisti väylän vasenta laitaa, teki pienen koukun oikealta ja laskeutui hyvälle jatkopaikalle väylälle. Helpottavaa! Siitä näkyi melko houkuttavan näköinen linja, johon laitoin Gstar Roc3:n pienessä antsakulmassa ja se liiteli S-kurvin muodossa korille! Jäljellä oli jälleen se 7m putti, jota janosin toden teolla! Tätä väylää en tulisi ihan heti pirkottamaan uudestaan, tämän halusin! Päättäväisyys tehosi, vaikka putti olikin aavistuksen heikko, mutta koriin se jäi. Toinen birdie jo putkeen, aivan mahtavaa! Tämän fiiliksen haluan tallentaa mieleeni!


Jätin vahvan puttini hetkeksi, sillä minulla oli par-puttia tarjolla 6m matkalta väylällä #17, mutta onnistuin heittämään putterini siten, että se hetken kiersi korin päällä ja sinkoili eri suuntiin kun rimmi osui korin "nänneihin" ja putosi lopulta ulos. Bogey korttiin, ikään kuin reunustamaan kaunista pirkotusputkeani kummaltakin puolelta. Mielessäni jo laskin, että seuraava väylä on varma bogeyväylä, mutta Holle yritti valaa minuun uskoa. Joskus se voi onnistua.




Vielä aamupäivän viimeinen avaus ja kyllä, se jäi kohtuullisesti kapenevan väylän reunaan 40-50m korilta ja tästä ainoa mahdollisuus jatkaa oli heittää kämmenellä. Päivän ensimmäinen fore hiukan jännitti, mutta tiesin, että rystyllä en pääsisi edes yrittämään. Ei siis paineita onnistua täydellisesti. Sain River Air:n ihan kivasti liitoon, mutta laitoin aavistuksen liikaa kulmaa ja se kaarsi juuri viimeisten puiden takaa metsän puolelle. Edessä oli siis putti täysin puun takaa, n.10m matkalta ja valitsin antsapuolen. Sain aika hyvän asennon laittamalla vasemman jalkani selkeästi taaemmas kuin oikean, eli hylkäsin näin haaraputin, johon en uskonut saavani riittävää spinniä. Kaikkein löysin Megasoft Pure on ollut luottoputterini näihin ja tämän jälkeen se vain vankisti asemaansa silä putti meni kuin menikin komeasti sisään! Olihan upeaa päättää kierros näin! Tulokseen +5 mahtui monenlaista onnistumista ja sitten niitä löysäputtejakin.. kaiken kaikkiaan ihan hyvä kierros ja olin sillä jaetulla ykköspaikalla luokassani. Ei huono! Alustavat ratingit olivat 817, mikä meni aika lailla tavoitteeseeni. Parempaankin olisi ollut kaikki mahdollisuudet.


Tauolla saimme nauttia maistuvasta salaattibuffetista ja viime vuoden tapaan oli kakkuakin jälkiruuaksi. Kylläpä maistui! Vaikka kuinka pyrin syömään kevyesti, olo oli hiukan laiska kun piti startata uudelle kierrokselle. Kroppaa ja yläpäätä piti tosissaan herätellä pelaamisen pariin ja vähän siltä se alkoi muutaman väylän jälkeen tuntua, ettei se helppoa ollut. Aloitusväylälle #5 sain hyvän avauksen ja helpon parin, mutta siitä lähti masentava epäonnisten heittojen sarja. Kutosväylän tuplabogey ei ilahduttanut, mutta kun sen jälkeen onnistuin vasta väylälle #10 saamaan seuraavan parin, olo alkoi olla epätoivoinen. Aina pientä epäonnea sekä avauksessa että kakkosheitossa. Tai viimeistäänkin se sama varovainen ja pelokas putti esti ihannetulosten saamisen.




Peli lähti sujumaan väylällä #13 kun sain nostoparin. Sama jatkui seuraavalla väylällä, johon sain kakkosheittoni upsin jälleen nostolle. Ykköskierroksen pöröväylät #15 ja #16 pelasin nyt aika lailla saman pelikirjan mukaan, mutta en saanut puttia enää samaan iskukuntoon edes hetkellisesti ja näihin nyt par. Bogey osui taas korttiin väylällä #17, nytkin heikon putin ansiosta, mutta ilokseni onnistuin jälleen haastavalla väylällä #18, jolta siis par nyt ihan kohtuullisella putilla. Niitä kierroksen ainoita hyviä putteja. Itsetuntolaji tuo puttaaminen ja joskus sitä saa itsensä psyykattua oikeaan olotilaan edes hetkeksi.




Ykkösväylällä kasvoilla tuntui kevyt tuulenvire ja siinä samassa tein hölmön päätöksen: pelikirjan muutos ja vakaampi kiekko, Frost River. Päädyin avauksella puuosuman kautta vasempaan aivan liian lyhyelle, sieltä kämmenheitto avoimelle ja vielä piti heittää 40m lähestyminen korille bogeyn pelastamiseksi. Tässä toimi aiemminkin hyväksi havaittu GStar Roc3 ja hienonhieno antsakulma. Oli helpottavaa katsella, kun kiekkoni kaarsi keskellä väylää ja feidasi lopuksi aivan korin alle, aivan nostolle. Joskus nostobogeykin on lahja.


Väylälle #2 lähdin parantamaan ykköskierroksen tuplaa ja siinä onnistuinkin kahdella nappiheitolla ja sillä toisella kierroksen hyvällä putilla. Nyt vain väsymys taisi viedä voiton, sillä vaikka pelikirja ja kokemus kertoivat, että kolmosväylään pitää heittää suora heitto, huomasin heittäväni kiekon loivaan antsaan. Mila totesikin kun näki kiekkoni laskeutumispaikan, että oli samassa paikassa ekalla kierroksella ja pelasi sieltä tuplan. Turhautuneena yritin päästä tiheiköstä läpi ja lopulta oli taivuttava siihen tuplabogeyyn. Ei ole sellaisia skrämpläysheittoja varastossa, joilla moisesta sumpusta pääsisi pois. Hollen upsia tuli ikävä.


Enää oli viimeinen väylä #4 pelattavana ja siihen valitsin nyt Soft Puren midarin sijaan. Järkeilin, että midarilla tulee heitettyä turhan varovasti ja kiekko karkaa siksi kädestä liian aikaisin, kun taas putterilla uskaltaa heittää loppuun saakka. Näin se tuntui menevän ja olin n.6m birdieputilla. Mutta ei, ei tällä sipulilla heitetty kiekkoa koriin tästäkään ja jouduin tyytymään typerään nostopariin päivän päätteeksi. Kiekko ja käsi eivät nousseet alaraudan yläpuolelle hetkeksikään, ei sitä voinut putiksi edes sanoa. Lähestymisheitto. Surkea lopetus kierrokselle ja koko kisalle.


Takkiin tuli lopulta kuuden heiton verran ja kyllähän ne olivat pääasiallisesti nuo turhat nostobogeyt ja nostoparit, joita tuli napsittua jokaisen löllöputin jälkeen. Tosin niitä tuli ensimmäiselläkin kierroksella, jolloin keskittyminen avauksiin ja lähestymisiin oli varmempaa ja keskittyneempää. Putille, sille kisaputille nimenomaan, pitää nyt tehdä jotain tai kisaaminen ei ole enää mielekästä. Korin ja putin pelkääminen ei ole enää hauskaa ja lopulta se alkaa syödä peli-iloa jatkuttuaan liian pitkään niin kuin tänään. Kun menee kaikki usko ja luotto omaan tekemiseen.




Synkissä mietteissä en kuitenkaan pelipaikoilta lähtenyt, kyllä kokonaissaldo päivästä oli kiitettävä ja suuret kiitokset siitä kuuluu caddielleni Hollelle sekä aivan ihanille pelikavereille! Kilpailua ei tänään voitosto syntynyt ja luokkani kakkossija oli minulla jo plakkarissa, joten itse kisaan ja sijoituksiin pelilläni ei ollut vaikutusta. En antanut löysäilyn vaikuttaa myöskään mielialaani, ongelman purkamisen ja selvittelyn aika on sitten myöhemmin. Tänään näin, ehkä ensi kerralla paremmin. Jos jossain asiassa, niin juuri tässä haluan säilyttää yltiöoptimismini.




Lopussa pelailtiin vielä puttikisoja ja oli palkintojenjako ja muuta hulinaa. En saanut puttikisassakaan kättäni tottelemaan vaan tyydyin alarautaan - viralliseen päivän kisaputtiini. Hienot kisat, hieno päivä, aikaansaava TD ja upeat puitteet! Tänne on kyllä aina kiva palata kisaamaan. Kotimatkalla pysähdyttiin vielä porukoilla Karjaan ABC:lla syömässä ja siinä saatiin jälkipelata ja vaihtaa kuulumisia. Mukavaa kun nähtiin Iitu ja Leokin pitkästä aikaa ja saatiin vaihtaa kuulumisia siinä aterian parissa. Ihanaa seuraa ja tämä mahtava laji! Kannatti taas lähteä haastamaan itseään.

Hauskaa ja yllättävääkin oli jälkeenpäin katsoa analyysiä kisaväylistä ja todeta, että minulle helpoimmat väylät, eli ne, jotka pelasin keskimäärin alle parin olivat väylät #5, #15 ja #16. Enpä olisi voinut etukäteen kuvitellakaan! Seuraavaksi helpoimmat olivat väylät #10, #13 ja #18 ja ne pelasin tasan pariin. Näistä nimenomaan väylä #18 on Metrixin tilastojen valossa koko radan vaikein väylä! Ei niin pahaa, etteikö jotain hyvääkin siis. Myös ykkösväylän par lämmitti mieltä, se on tilastoissa radan toiseksi vaikein väylä ja koko kisan aloitus moisella onnistumisella kantoi niinä heikompinakin hetkinä.

Olihan virkistävää pelata radalla, missä ei ole enää nimeksikään lunta.. ensimmäisen kierroksen peliryhmäni tässä - minua edustaa caddy Holle

Tulostenlaskua kierroksen jälkeen väylän #18 korin luona: minä, Sanna ja Millis

Palkintopokaalit ja kauniit puttikisan palkintokiekot

Naiset -40 palkitut vasemmalta: minä, Nina, Tiina ja Mila

Koko porukka kisan jälkeen pihaportailla. Olihan päivä!

Veikkola Spring Amateurs 2018 - vaan missä viipyy kevät!

Talvikisaaminen on mukavinta silloin, kun siinä on rentoutta ja höntsäilyä mukana. Talvella on mukava järjestää viikkokisoja ja osallistua kaikenkarvaisiin parikisoihin ja todellakin pelata ainoastaan se yksi kierros per päivä. Huhtikuun toisena päivänä olimme menossa Veikkolan Spring Amateurs -kisaan, kun kevät on jo pitkällä ja talvi antaa sille tilaa. Vai kuinka se menikään...


Pitkin viikkoa olin jo sääennusteissa huomannut jännän poikkeuksellisen päivän pääsiäisen muuten aurinkoisessa säässä. Maanantaina olisi luvassa kunnon lumimyräkkä ja pahimmillaan 15-20cm lisää lunta. Apua! Vesisateessa olen pelannut elämäni huonoimman Talin kierroksen Helsinki Openissa ja nytkö olisi sama toisintona mutta lumi-räntäsateessa sormet kankeana? Ei ihan sitä, mitä etukäteen toivoin ja odotin - Veikkolan puut kun eivät antaisi lipsuville heitoille anteeksi. Päätimme Hollen kanssa silti, ettei se pelaa joka pelkää ja niin ajelimme lumisateen vallitessa aamulla pelipaikoille.


Muut kisaan ilmoittautuneet naiset olivat peruneet tulonsa, mutta onneksi Vilma lähti uhmaamaan talven viimeistä(?) tuiskua ja tiesin, että ainakin kakkoskierroksella saisimme pelata yhdessä. Ykköskierroksella pääsin ensimmäistä kertaa pelattavan MA55 -luokan mukavien poikien kanssa pelaamaan, oikein hyvä vaihtoehto sekin. Aloitin hieman onnekkaastikin pelaamalla aloitusväylän #18b neljällä koriin, mikä tarkoitti par-tulosta kun tuo väylä nyt jälleen pelattiin harjoituskoriin normikorin sijaan. Huojentavaa, sillä en pitänyt väylästä etukäteen ollenkaan. Myös ykkösväylälle onnistuin pelaamaan helpon parin ja sen jälkeen avaus ei osunutkaan nappiin väylällä #2. Sain kakkosheittoni korin vasemmalla olevan pikkupuun juurelle ja edessä oli haaraputti 8-9m matkalta. Suustani lipsahti "Oho" kun tuo putti upposi keskelle ketjuja ja näin jatkoin edelleen nollassa. Mielessä kävi radiossa kuulemani mainos, jossa sanaillaan kutakuinkin näin: "Ei voi olla totta!" - "Eikä olekaan." Pahaenteistä?


Kolmosväylään avaus lähti liikaa oikealle ja siitä en enää saanut nollaa pelastettua, puttini putosi sivuketjuista harmillisesti ulos. Vaan se oli vasta alkua, sillä nelosväylällä avaukseni karkasi jälleen liikaa oikealle ja jouduin rämpimään sinne puiden ja lumen keskelle, missä ei ollut muiden jalanjälkiä. Samassa huomasin, että olin unohtanut bägini auki ja tuloskansio oli pudonnut. Palasin siis takaisin tiipaikalle hakemaan lumista kansiota, pakkasin sen bägiini ja sitten pitikin jo rämpiä kiireesti takaisin kiekolle ja tähtäillä kiekkoa ilmaan. Hävetti sähläilyni ja ajankäyttöni, ja kiirehdin heittoani. Eihän siitä koskaan hyvää seuraa. Antsaksi tarkoitettu heitto lipsahti kosteista sormistani aivan liian aikaisin ja kiekko sinkoutui kovalla vauhdilla suoraan väylän vasemmalla olevaa metsää kohti. Tietenkin se löysi jostain oksien ja runkojen välistä reitin ja päätyi läheiselle ulkoilutielle saakka - enpä olekaan ennen ajatellut, että tuon tiheän pusikkoisen metsän takana on tie! Saati, että joskus pelaisin siltä tieltä! Ainoa järkevä ratkaisu olisi ollut uusintaheitto edelliseltä heittopaikalta, mutta se oli jo merkkaamattomana jäänyt taakse ja minun piti taistella tuon pusikon läpi tieni takaisin väylälle. Triplabogey. Siinä se loistava alku sitten oli.


En antanut romahduksen pahemmin haitata peliäni tai vaikuttaa mielialaani, se oli työnnettävä taka-alalle ja pyrittävä vain jatkamaan peliä parhaalla mahdollisella tavalla. Sainkin seuraavalle väylälle #5a pelattua parin, mutta sitten #5b:llä epäonnistui lähestyminen korille ja bogey napsahti korttiin. Väylä #6 pelattiin suoraan dropparilta par3:na ja pääsin siinä pitkälle pirkkoputille metrin verran kauemmas korista kuin mistä laitoimme kiekot sisään käydessämme täällä Hollen kanssa pelikirjojamme hiomassa edellisviikonloppuna. Nyt ei riittänyt rohkeus ja tähän par, seuraavalle väylälle odotetusti bogey, sitten taas par ja bogey. Etuysiltä kertyi näin tulosta jo +7 mikä ei luvannut loistavaa lopputulosta. Kelin turvin uskoin tuon kuitenkin olevan ihan hyvällä mallilla, sillä nyt olisi odotettavissa vähemmän onnistumisia kuin esim. End of 2017 -kisassa paremmalla säällä.


Takaysi lähti solidilla parilla liikkeelle kapealla pilliväylällä #10 ja tavoite oli jatkaa samaa peliä loppuun saakka. Sitten repesi jälleen. Väylän #11 avaukseni kopsahti kovalla vauhdilla ensimmäiseen oikealla olevaan puuhun ja otti siitä uuden suunnan vasemmalle päätyen väylän #10 puolelle. Ei ollut varovaisuudesta tietoakaan siinä heitossa. Kävin tarkistamassa kiekon sijainnin ja nyt kun voin, tein sen ainoan toimivan ratkaisun: re-tee. En olisi välttämättä päässyt vielä yhdellä heitolla takaisin väylälle ja vaikka tuo avaus onkin hieman kuumottava puiden osalta, uusintaheitto tuntui parhaalta ratkaisulta. Kyllä se olikin ja nyt pääsin pelaamaan väylää kohtuullisesti aina siihen saakka kun putin piti upota koriin ja se osui vahvasti yläpeltiin. Jälleen triplabogey!


En saanut peliä kulkemaan aivan nappiin väylällä #12 ja siinä korille pääsy vaati veroa tuplabogeyn verran. Tosin tuo väylä saisi olla amatöörikisoissa muutenkin par5 ja pelattiin nyt siis par4:na. Lunta tuli katkeamattomana pehmeänä sateena ja maassa sitä alkoi olla jo sen verran, että kiekot katosivat helposti hangen alle. Minulla oli kiekoissani lahjanarua ja sen avulla ne löytyivät niin paljon helpommin. Usein hangen päällä näkyikin lilaa kiemuraista narua ja kiekko sieltä pienen kaivelun tuloksena. Melkoiset olosuhteet! Onneksi muillakin ryhmässäni narut oli kiekoissa ja pääsimme etenemään kohtuullista tahtia. Kaikki midarit ja putterit olin jättänyt naruttamatta ja se toimi, niiden laskeutumispaikan kun aina näki lähempää. Vaatteet alkoivat olla aivan märkiä, pipon vaihdoin läpimärkänä ja olihan keveämpää saada kuiva pipo päähän :)


Loppuväylistä onnistuin vielä #13 ja #16 pelaamaan ilman lisäplussia, muilta jouduin tyytymään bogeyyn. Ennen peliä olin ajatellut, että +15 on maksimitulos, jonka tuolta kierrokselta huolin ja nyt laskin tulokseni olevan juurikin tuon. Ei yhtään enempää eikä yhtään vähempää. Lumisateen lisä oli tavallaan odotettua pienempi, toisaalta mahdollisuudet olisivat olleet parempaankin. Melko hyvin sain lopulta kiekkoni ennen heittoja kuivattua kunhan tein sen huolella enkä pelannut märällä kiekolla ja tulihan tässä paljon taas sadepelaamiseen oppia ja kokemusta. Joka kerralla kun totesin kiekon olevan hiukan märkä, se myös lipsahti kädestä ennen aikojaan. Oppia sekin. Vaan kylläpä maistui Veikkolan uudistuneessa Pala -ravintolassa pekonipasta kierroksen jälkeen ja kuivat vaatteet tekivät olon taas aivan uudistuneeksi. Sitten olikin jo uuden kierroksen aika.


Nyt starttasin väylältä #1 ja pelasimme kolmen hengen ryhmässä: minä, Vilma ja Jani, joka sai kierroksen aikana kuulla muilta ryhmiltä hyväntahtoista kuittailua rangaistuksestaan pelata naisten kanssa ja saipa hän kuulla tytöttelyäkin. Perussettiä siis, pakkohan tuossa säässä on kaivaa huumoria ihan mistä tahansa :) Huumoria kaivattiinkin jo heti avauksen jälkeen, kun kiekkoni kopsahti oikealla olevaan puuhun ja siitä kymppirinkiin - mutta ei korin vaan heittopaikan eteen. Kämmenheitolla jatkui ja kun kolmaskaan heitto ei laskeutunut kauniisti lumisateessa kylpevän korin alle, oli kortissa jo kaksi plussaa ja tuplabogey. Kohti uusia pettymyksiä siis.


Kierros jatkui nyt tasaisemmin ja bogeyt sekä parit vuorottelivat aina väylälle #7 saakka, missä osoitin väitteeni, että sen voi pelata hyvin myös suoralla vasempaan feidaavalla avauksella - vääräksi. Tai no, voihan sen toki niin pelata, mutta tuloksena oli tuplabogey... Ensi kerralla parempi pelikirja ja pelikeli - kiitos! Siihen päälle sain nauttia kahden väylän verran nollapelistä, minkä jälkeen hyppäsin kolmen väylän ajaksi bogeyjunaan. Lähellä ne parit olivat, mutta aina jäi väylän lopulle hiukan liian pitkä putti ja nosto. Siihen viimeiseen 20-40m matkaan tuhraantui kolme heittoa, mikä edustaa kyllä superlöysää pelaamista. Ei voinut säätäkään syyttää. Pelaamisen rytmi oli aivan kateissa, sillä edellämme pelaava ryhmä näkyi jatkuvasti etsiskelevän kiekkojaan enkä yhtään ihmettele: heillä ei ollut niissä naruja, ei spotteria ja avaukset liitelivät jonnekin sadan metrin hujakoille tuoreen vastasataneen lumen sekaan. Me saimme apuja perässämme pelanneen ryhmän Petteriltä, joka spottaili avauksemme ja toki narutkin auttoivat osaltaan.


Väylä #13 oli CTP-väylä, johon avasimme molemmat Vilman kanssa aivan liian suoraan kohti koria ja näin kiekkomme feidasivat alas kalliolta. Minun Roc3:ni jäi onnekkaasti hiukan lähemmäs koria ja näin sain ehkä hieman ansiottomasti tuon palkinnon... taisi olla kyllä ensimmäinen kerta kun avaan tuon niin, että kiekko putoaa kalliolta ja sama taisi olla Vilmallakin :) Sain tuohon ja väylälle #14 pelattua parin, mutta jälleen väylän #15 mando osoittautui hankalaksi ja siitä bogey. Tuohon pitäisi ehdottomasti mennä treenaamaan kunnon pelikirja-avaus, nyt olen aina tiillä todella epävarma ja sehän ei tuota tulosta. Tai tuottaa tulosta jopa enemmän kuin olisi tarpeen.


Pelikirjasta puheen ollen: tänään parhaiten toimi kyllä väylän #16 pelikirja! Avaus keskelle risteyskohtaa (Opto Air River), siitä kakkosheitto (Lucid Air Trespass) ja kolmas solmukohdan ohi ylämäen alkuun joko kämmenellä (Opto Air Diamond) tai antsassa (400g M4 Light). Tästä vielä kiekko hyssessä korille (GStar Roc3) ja putti sisään. Ykköskierroksella puttimatka oli 6m ja kakkoskierroksella sain nostaa kiekon sisään korin alta. Melko lailla varma par. Tuolla hyvänolontunteella olisi ollut mukavaa lopettaa kierros ja peli, mutta vielä oli rämmittävä kahden väylän verran. Ikävä kyllä.


Väsymys alkoi nostaa päätään ja jatkuva lumisateessa pelaaminen, kiekkojen kuivaaminen, lumen potkiskelu ja kiekkojen etsiminen tai muiden ryhmien odottelu kun he etsivät kiekkojaan oli enemmän kuin tarpeeksi. Toinen kierros oli kestänyt nelisen tuntia ja edelleen satoi lunta, edelleen kiekot olivat märkiä ja niiden rimmin alle kertyi märkää lunta massiivinen kerros jokaisella heitolla. Pyyhkeet olivat kosteita, sormia oli vaikeaa saada täysin kuiviksi ja grippi tuntui hinkkaamisesta huolimatta aina vaan luistavalta. Tällä pitkällä selittelyllä saattelen kahden viimeisen väylän heittoihin. Kahden viimeisen tuplabogeyn. Olihan tarpomista viimeiseen puttiin asti! Yllätyksekseni tulos oli täsmälleen sama kuin ensimmäiselläkin kierroksella, +15, eli aineksia oli jälleen niin paljon parempaan. Nyt se ei tosin haitannut, fiilis oli upea kun tästäkin koettelemuksesta oli selvitty ja juttu lensi koko matkan tuloksia palauttamaan.


Vaikka etukäteen ajatus lumisateessa pelaamisesta kahden 3,5-4h kierroksen ajan ei kuulostanutkaan kovin houkuttelevalta, on näin jälkeenpäin muistissa vain kaikki hauskat hetket ja hulvaton huumori. Sain pelata aivan mahtiseurassa ja kyllä se vaan on totta, että "keli on kaikille sama", vaikka aina sieltä joku nouseekin ihan huipputuloksellaan esille. Kuten nyt 13-vuotias Elias, joka pelasi ensimmäisen PDGA-kisansa ja nappasi toisella kierroksella yli 1000 alustavaa ratingpistettä! Nuorissa on tulevaisuus! Oli kyllä hienoa saada olla mukana. TD:mme Miikka oli saanut käsittämättömän hyviä palkintoja lisäkilpailuihinkin, esim. Marksman -puttikori, jonka sai mukaansa kunhan pystyi puttaamaan siihen toisen korin takana... Veikkolaan on kyllä aina mukava tulla uudestaan ja aivan joka kerta hampaankoloon jää monta ensi kerralla parannettavaa väylää ja heittoa siitäkin huolimatta, että sain kierroksista keskimäärin 810 alustavaa ratingpistettä. Hullunhauska päivä! Vaan siitäkin huolimatta tai juuri sen takia: sulakaa lumet, tulkoon kevät ja kesä!


Tulokset ja ratingit PDGA:n sivuilla
Kisan tulokset Kisakoneessa

Toisen triplabogeyn heittopaikka... pitäisihän tuohon väliin osua! Vaan aina ei mene niin kuin suunnitellaan...

 Melko talviset näkymät ja yhä talvisemmaksi vain meni päivän edetessä...

Holle ja puhtaaksi kirjoitettu tuloskortti edellisen muututtua lähes selluloosaksi kierroksen loppupuolella...

Ruokaa odotellessa oli hyvä tsekata tuloksia... Vilma ja Tero etualalla naapuripöydässä

Vilma pelasi hienoa peliä, alkupuolikkaan kakkoskierroksesta jopa puhtaasti nollaan!

The palkinnot - niin tuttuja Veikkolan aiemmistakin kisoista

TD Miikka, joka väsymättä jaksaa ahertaa kisojen parissa sekä minä linssinluteena palkinnon kera :)

Kaikki päivän voittajat - vaikka kyllä mielestäni tuossa säässä jokainen kisan loppuun pelannut oli voittaja: me ollaan sankareita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan