Pitkin viikkoa olin jo sääennusteissa huomannut jännän poikkeuksellisen päivän pääsiäisen muuten aurinkoisessa säässä. Maanantaina olisi luvassa kunnon lumimyräkkä ja pahimmillaan 15-20cm lisää lunta. Apua! Vesisateessa olen pelannut elämäni huonoimman Talin kierroksen Helsinki Openissa ja nytkö olisi sama toisintona mutta lumi-räntäsateessa sormet kankeana? Ei ihan sitä, mitä etukäteen toivoin ja odotin - Veikkolan puut kun eivät antaisi lipsuville heitoille anteeksi. Päätimme Hollen kanssa silti, ettei se pelaa joka pelkää ja niin ajelimme lumisateen vallitessa aamulla pelipaikoille.
Muut kisaan ilmoittautuneet naiset olivat peruneet tulonsa, mutta onneksi Vilma lähti uhmaamaan talven viimeistä(?) tuiskua ja tiesin, että ainakin kakkoskierroksella saisimme pelata yhdessä. Ykköskierroksella pääsin ensimmäistä kertaa pelattavan MA55 -luokan mukavien poikien kanssa pelaamaan, oikein hyvä vaihtoehto sekin. Aloitin hieman onnekkaastikin pelaamalla aloitusväylän #18b neljällä koriin, mikä tarkoitti par-tulosta kun tuo väylä nyt jälleen pelattiin harjoituskoriin normikorin sijaan. Huojentavaa, sillä en pitänyt väylästä etukäteen ollenkaan. Myös ykkösväylälle onnistuin pelaamaan helpon parin ja sen jälkeen avaus ei osunutkaan nappiin väylällä #2. Sain kakkosheittoni korin vasemmalla olevan pikkupuun juurelle ja edessä oli haaraputti 8-9m matkalta. Suustani lipsahti "Oho" kun tuo putti upposi keskelle ketjuja ja näin jatkoin edelleen nollassa. Mielessä kävi radiossa kuulemani mainos, jossa sanaillaan kutakuinkin näin: "Ei voi olla totta!" - "Eikä olekaan." Pahaenteistä?
Kolmosväylään avaus lähti liikaa oikealle ja siitä en enää saanut nollaa pelastettua, puttini putosi sivuketjuista harmillisesti ulos. Vaan se oli vasta alkua, sillä nelosväylällä avaukseni karkasi jälleen liikaa oikealle ja jouduin rämpimään sinne puiden ja lumen keskelle, missä ei ollut muiden jalanjälkiä. Samassa huomasin, että olin unohtanut bägini auki ja tuloskansio oli pudonnut. Palasin siis takaisin tiipaikalle hakemaan lumista kansiota, pakkasin sen bägiini ja sitten pitikin jo rämpiä kiireesti takaisin kiekolle ja tähtäillä kiekkoa ilmaan. Hävetti sähläilyni ja ajankäyttöni, ja kiirehdin heittoani. Eihän siitä koskaan hyvää seuraa. Antsaksi tarkoitettu heitto lipsahti kosteista sormistani aivan liian aikaisin ja kiekko sinkoutui kovalla vauhdilla suoraan väylän vasemmalla olevaa metsää kohti. Tietenkin se löysi jostain oksien ja runkojen välistä reitin ja päätyi läheiselle ulkoilutielle saakka - enpä olekaan ennen ajatellut, että tuon tiheän pusikkoisen metsän takana on tie! Saati, että joskus pelaisin siltä tieltä! Ainoa järkevä ratkaisu olisi ollut uusintaheitto edelliseltä heittopaikalta, mutta se oli jo merkkaamattomana jäänyt taakse ja minun piti taistella tuon pusikon läpi tieni takaisin väylälle. Triplabogey. Siinä se loistava alku sitten oli.
En antanut romahduksen pahemmin haitata peliäni tai vaikuttaa mielialaani, se oli työnnettävä taka-alalle ja pyrittävä vain jatkamaan peliä parhaalla mahdollisella tavalla. Sainkin seuraavalle väylälle #5a pelattua parin, mutta sitten #5b:llä epäonnistui lähestyminen korille ja bogey napsahti korttiin. Väylä #6 pelattiin suoraan dropparilta par3:na ja pääsin siinä pitkälle pirkkoputille metrin verran kauemmas korista kuin mistä laitoimme kiekot sisään käydessämme täällä Hollen kanssa pelikirjojamme hiomassa edellisviikonloppuna. Nyt ei riittänyt rohkeus ja tähän par, seuraavalle väylälle odotetusti bogey, sitten taas par ja bogey. Etuysiltä kertyi näin tulosta jo +7 mikä ei luvannut loistavaa lopputulosta. Kelin turvin uskoin tuon kuitenkin olevan ihan hyvällä mallilla, sillä nyt olisi odotettavissa vähemmän onnistumisia kuin esim. End of 2017 -kisassa paremmalla säällä.
Takaysi lähti solidilla parilla liikkeelle kapealla pilliväylällä #10 ja tavoite oli jatkaa samaa peliä loppuun saakka. Sitten repesi jälleen. Väylän #11 avaukseni kopsahti kovalla vauhdilla ensimmäiseen oikealla olevaan puuhun ja otti siitä uuden suunnan vasemmalle päätyen väylän #10 puolelle. Ei ollut varovaisuudesta tietoakaan siinä heitossa. Kävin tarkistamassa kiekon sijainnin ja nyt kun voin, tein sen ainoan toimivan ratkaisun: re-tee. En olisi välttämättä päässyt vielä yhdellä heitolla takaisin väylälle ja vaikka tuo avaus onkin hieman kuumottava puiden osalta, uusintaheitto tuntui parhaalta ratkaisulta. Kyllä se olikin ja nyt pääsin pelaamaan väylää kohtuullisesti aina siihen saakka kun putin piti upota koriin ja se osui vahvasti yläpeltiin. Jälleen triplabogey!
En saanut peliä kulkemaan aivan nappiin väylällä #12 ja siinä korille pääsy vaati veroa tuplabogeyn verran. Tosin tuo väylä saisi olla amatöörikisoissa muutenkin par5 ja pelattiin nyt siis par4:na. Lunta tuli katkeamattomana pehmeänä sateena ja maassa sitä alkoi olla jo sen verran, että kiekot katosivat helposti hangen alle. Minulla oli kiekoissani lahjanarua ja sen avulla ne löytyivät niin paljon helpommin. Usein hangen päällä näkyikin lilaa kiemuraista narua ja kiekko sieltä pienen kaivelun tuloksena. Melkoiset olosuhteet! Onneksi muillakin ryhmässäni narut oli kiekoissa ja pääsimme etenemään kohtuullista tahtia. Kaikki midarit ja putterit olin jättänyt naruttamatta ja se toimi, niiden laskeutumispaikan kun aina näki lähempää. Vaatteet alkoivat olla aivan märkiä, pipon vaihdoin läpimärkänä ja olihan keveämpää saada kuiva pipo päähän :)
Loppuväylistä onnistuin vielä #13 ja #16 pelaamaan ilman lisäplussia, muilta jouduin tyytymään bogeyyn. Ennen peliä olin ajatellut, että +15 on maksimitulos, jonka tuolta kierrokselta huolin ja nyt laskin tulokseni olevan juurikin tuon. Ei yhtään enempää eikä yhtään vähempää. Lumisateen lisä oli tavallaan odotettua pienempi, toisaalta mahdollisuudet olisivat olleet parempaankin. Melko hyvin sain lopulta kiekkoni ennen heittoja kuivattua kunhan tein sen huolella enkä pelannut märällä kiekolla ja tulihan tässä paljon taas sadepelaamiseen oppia ja kokemusta. Joka kerralla kun totesin kiekon olevan hiukan märkä, se myös lipsahti kädestä ennen aikojaan. Oppia sekin. Vaan kylläpä maistui Veikkolan uudistuneessa Pala -ravintolassa pekonipasta kierroksen jälkeen ja kuivat vaatteet tekivät olon taas aivan uudistuneeksi. Sitten olikin jo uuden kierroksen aika.
Nyt starttasin väylältä #1 ja pelasimme kolmen hengen ryhmässä: minä, Vilma ja Jani, joka sai kierroksen aikana kuulla muilta ryhmiltä hyväntahtoista kuittailua rangaistuksestaan pelata naisten kanssa ja saipa hän kuulla tytöttelyäkin. Perussettiä siis, pakkohan tuossa säässä on kaivaa huumoria ihan mistä tahansa :) Huumoria kaivattiinkin jo heti avauksen jälkeen, kun kiekkoni kopsahti oikealla olevaan puuhun ja siitä kymppirinkiin - mutta ei korin vaan heittopaikan eteen. Kämmenheitolla jatkui ja kun kolmaskaan heitto ei laskeutunut kauniisti lumisateessa kylpevän korin alle, oli kortissa jo kaksi plussaa ja tuplabogey. Kohti uusia pettymyksiä siis.
Kierros jatkui nyt tasaisemmin ja bogeyt sekä parit vuorottelivat aina väylälle #7 saakka, missä osoitin väitteeni, että sen voi pelata hyvin myös suoralla vasempaan feidaavalla avauksella - vääräksi. Tai no, voihan sen toki niin pelata, mutta tuloksena oli tuplabogey... Ensi kerralla parempi pelikirja ja pelikeli - kiitos! Siihen päälle sain nauttia kahden väylän verran nollapelistä, minkä jälkeen hyppäsin kolmen väylän ajaksi bogeyjunaan. Lähellä ne parit olivat, mutta aina jäi väylän lopulle hiukan liian pitkä putti ja nosto. Siihen viimeiseen 20-40m matkaan tuhraantui kolme heittoa, mikä edustaa kyllä superlöysää pelaamista. Ei voinut säätäkään syyttää. Pelaamisen rytmi oli aivan kateissa, sillä edellämme pelaava ryhmä näkyi jatkuvasti etsiskelevän kiekkojaan enkä yhtään ihmettele: heillä ei ollut niissä naruja, ei spotteria ja avaukset liitelivät jonnekin sadan metrin hujakoille tuoreen vastasataneen lumen sekaan. Me saimme apuja perässämme pelanneen ryhmän Petteriltä, joka spottaili avauksemme ja toki narutkin auttoivat osaltaan.
Väylä #13 oli CTP-väylä, johon avasimme molemmat Vilman kanssa aivan liian suoraan kohti koria ja näin kiekkomme feidasivat alas kalliolta. Minun Roc3:ni jäi onnekkaasti hiukan lähemmäs koria ja näin sain ehkä hieman ansiottomasti tuon palkinnon... taisi olla kyllä ensimmäinen kerta kun avaan tuon niin, että kiekko putoaa kalliolta ja sama taisi olla Vilmallakin :) Sain tuohon ja väylälle #14 pelattua parin, mutta jälleen väylän #15 mando osoittautui hankalaksi ja siitä bogey. Tuohon pitäisi ehdottomasti mennä treenaamaan kunnon pelikirja-avaus, nyt olen aina tiillä todella epävarma ja sehän ei tuota tulosta. Tai tuottaa tulosta jopa enemmän kuin olisi tarpeen.
Pelikirjasta puheen ollen: tänään parhaiten toimi kyllä väylän #16 pelikirja! Avaus keskelle risteyskohtaa (Opto Air River), siitä kakkosheitto (Lucid Air Trespass) ja kolmas solmukohdan ohi ylämäen alkuun joko kämmenellä (Opto Air Diamond) tai antsassa (400g M4 Light). Tästä vielä kiekko hyssessä korille (GStar Roc3) ja putti sisään. Ykköskierroksella puttimatka oli 6m ja kakkoskierroksella sain nostaa kiekon sisään korin alta. Melko lailla varma par. Tuolla hyvänolontunteella olisi ollut mukavaa lopettaa kierros ja peli, mutta vielä oli rämmittävä kahden väylän verran. Ikävä kyllä.
Väsymys alkoi nostaa päätään ja jatkuva lumisateessa pelaaminen, kiekkojen kuivaaminen, lumen potkiskelu ja kiekkojen etsiminen tai muiden ryhmien odottelu kun he etsivät kiekkojaan oli enemmän kuin tarpeeksi. Toinen kierros oli kestänyt nelisen tuntia ja edelleen satoi lunta, edelleen kiekot olivat märkiä ja niiden rimmin alle kertyi märkää lunta massiivinen kerros jokaisella heitolla. Pyyhkeet olivat kosteita, sormia oli vaikeaa saada täysin kuiviksi ja grippi tuntui hinkkaamisesta huolimatta aina vaan luistavalta. Tällä pitkällä selittelyllä saattelen kahden viimeisen väylän heittoihin. Kahden viimeisen tuplabogeyn. Olihan tarpomista viimeiseen puttiin asti! Yllätyksekseni tulos oli täsmälleen sama kuin ensimmäiselläkin kierroksella, +15, eli aineksia oli jälleen niin paljon parempaan. Nyt se ei tosin haitannut, fiilis oli upea kun tästäkin koettelemuksesta oli selvitty ja juttu lensi koko matkan tuloksia palauttamaan.
Vaikka etukäteen ajatus lumisateessa pelaamisesta kahden 3,5-4h kierroksen ajan ei kuulostanutkaan kovin houkuttelevalta, on näin jälkeenpäin muistissa vain kaikki hauskat hetket ja hulvaton huumori. Sain pelata aivan mahtiseurassa ja kyllä se vaan on totta, että "keli on kaikille sama", vaikka aina sieltä joku nouseekin ihan huipputuloksellaan esille. Kuten nyt 13-vuotias Elias, joka pelasi ensimmäisen PDGA-kisansa ja nappasi toisella kierroksella yli 1000 alustavaa ratingpistettä! Nuorissa on tulevaisuus! Oli kyllä hienoa saada olla mukana. TD:mme Miikka oli saanut käsittämättömän hyviä palkintoja lisäkilpailuihinkin, esim. Marksman -puttikori, jonka sai mukaansa kunhan pystyi puttaamaan siihen toisen korin takana... Veikkolaan on kyllä aina mukava tulla uudestaan ja aivan joka kerta hampaankoloon jää monta ensi kerralla parannettavaa väylää ja heittoa siitäkin huolimatta, että sain kierroksista keskimäärin 810 alustavaa ratingpistettä. Hullunhauska päivä! Vaan siitäkin huolimatta tai juuri sen takia: sulakaa lumet, tulkoon kevät ja kesä!
Tulokset ja ratingit PDGA:n sivuilla
Kisan tulokset Kisakoneessa
Toisen triplabogeyn heittopaikka... pitäisihän tuohon väliin osua! Vaan aina ei mene niin kuin suunnitellaan...
Melko talviset näkymät ja yhä talvisemmaksi vain meni päivän edetessä...
Holle ja puhtaaksi kirjoitettu tuloskortti edellisen muututtua lähes selluloosaksi kierroksen loppupuolella...
Ruokaa odotellessa oli hyvä tsekata tuloksia... Vilma ja Tero etualalla naapuripöydässä
Vilma pelasi hienoa peliä, alkupuolikkaan kakkoskierroksesta jopa puhtaasti nollaan!
The palkinnot - niin tuttuja Veikkolan aiemmistakin kisoista
TD Miikka, joka väsymättä jaksaa ahertaa kisojen parissa sekä minä linssinluteena palkinnon kera :)
Kaikki päivän voittajat - vaikka kyllä mielestäni tuossa säässä jokainen kisan loppuun pelannut oli voittaja: me ollaan sankareita kaikki, kun oikein silmiin katsotaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti