Uutta lähestymistapaa Veikkolaan

Olen aloittanut liiton alaiset kilpailuni Veikkolan vaativalla metsäradalla maaliskuussa. Silloin olin kovin pettynyt tulokseeni, sillä osuin lähes jokaisella väylällä puihin, missä sellaisia vain oli tarjolla. Ja olihan niitä. Jännitin avausta jo tiille astuessani, mikäli puut olivat siinä kymmenen metrin säteellä ja se jos mikä vaikutti myös tulokseen. Pelikirjassani oli lähes ainoastaan draiveriavauksia, vaikka kyseessä on metsäväylät, joilla en koskaan pysty heittämään täydellä teholla. Mahdoton yhtälö. Silti ihan kelpo tulos ensimmäiseksi kisaksi.


Otin Veikkolan uudestaan kisaohjelmaani kesäkuussa, kun siellä järjestettiin arkipäivän kisa - kahtena peräkkäisenä päivänä vain yksi kierros per päivä. Kuulostaa helpolta ja vaivattomalta - kuin lähtisi ihan muuten vaan höntsäilemään. Ajatuksena oli parantaa tulosta ja heittää väylät väylää pitkin eikä päin puita - vaan kuinka kävikään... ensimmäisellä kierroksella pakka hajosi alkuunsa kun puuosumia tuli kaikesta huolimatta lähes jokaisella avauksella. Pää ei kestänyt jatkuvaa klopsetta ja yritin kompensoida ikävää tilannetta heittämällä mahdollisimman pian kiekkoni pois metsästä aiheuttaen näin yhä uusia puuosumia ja ongelman syvenemistä. Lopulta halusin vain pois koko metsästä enkä välittänyt enää tuloksesta, en avauksista, en puteista enkä oikein mistään.


Toisena kisapäivänä minulla oli kova työ kasata itseni lähtemään kisapaikalle. Mietin kaikkia mahdollisia syitä, joilla voisin välttää menemästä enää sinne kalauttelemaan kiekkoani männystä toiseen. Hollen kanssa puhelimessa keskusteltuani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että mentävä se on. Sipuli ei tule kasaan jos jätän tilanteen auki ja hyväksyn tappioni. Ajoin paikalle. Höpöttelin ennen kisaa chatissa muiden seurani naisten kanssa aivan muita juttuja ja olin ikään kuin olisin menossa vain tyttöjen kanssa heittelemään. Tiesinhän jo, että tästä tulee tyttöjen kierros. Ja millainen kierros! En onnistunut täysin, mutta voitin itseni ja mörripeikon ja paransin katastrofaalista ensimmäisen päivän tulostani 8 heitolla!


Myöhemmin olen miettinyt, mikä tuossa meni vikaan. Ainakin se, että olin nukkunut melko huonosti edeltävät yöt oli sellainen tekijä, joka oli omiaan heikentämään sietokykyä ja saattamaan minut henkisesti väsyneeseen tilaan. Lisäksi paineita oli sekä kodin että työn puolesta ja jopa kierroksen aikana puhelimeni soi niin moneen kertaan, että eräs kilpakumppani pyysi jo laittamaan sen äänettömälle. Puhelut siis alkoivat häiritä jo muitakin. Ei optimaalinen kisatilanne. Ehkä olisi ollut viisainta jättää tässä tilanteessa kilpailu kokonaan väliin. Ainakin olisi pitänyt jättää liika yrittäminen pois ja keskittyä niihin varmoihin heittoihin - jos sellaisia nyt onkaan.


Nyt olen jälleen ilmoittanut itseni kilpailuihin Veikkolassa. Olen käynyt tässä välissä siellä kiertämässä yhden höntsäilykierroksen naisporukassa ja saanut radasta taas hyviä onnistumisen kokemuksia. Olen täynnä intoa onnistua ja parantaa tulostani tuolla. Tällä kertaa en pelkää puita. Olen tottunut niihin ja oppinut heittämään puiden läheltä ja välistä. Olen oppinut heittämään enemmän midareilla, joilla tekeekin metsäväylillä paljon parempaa jälkeä kuin epätarkoilla draiveilla. Olen myös oppinut hillitsemään haluani heittää metsään joutunut kiekkoni heti pois, koria kohti, ja usein ottanut seuraavaksi rauhallisen palautusheiton väylälle ja tyytynyt ilmeiseen bogiin. Olen saanut rauhallisuutta peliin. Olen ehkä jopa hieman oppinut pelaamaan pelkän heittämisen sijaan tai sen lisäksi. Mielenkiintoista nähdä mihin se riittää. Tuskin maltan odottaa!

puttitreeniä ei saa unohtaa sateisenakaan päivänä

Oittaan viikkokisoista enkka ja buustia peliin

Oittaan viikkokisat ovat kuuluneet viikonlopun ohjelmaan aina kun vain sopii. Yleensä paikalla on ollut jokunen nainen ja junnuja niin monta, että saadaan oma luokka heille. Nyt olin ainoana naisena paikalla ja junnujakin vain kolme eli kisasimme kaikki yleisessä. Raakatuloksissa ei olisi mitään jakoa, joten kaikki odotukset siis tasoituskisaan. Itsensä voittaminenhan se makein voitto on, vai? :)

Vanttilan väliaikaisen radan koreissa oli ketjuissa säästelty :)

Pääsin aloittamaan ei-niin-suosikkiväylältä 8, joka on kahden puun välistä ylämäkeen nouseva 86-metrinen. Nykyään en ole enää puihin kolautellut, mutta ylämäet eivät ole sitä parasta osaamistani. No, olisipa sitten hoidettu alta pois. Ilahduttavasti sain avauksen keskelle väylää melko pitkällekin ja siitä oli yllättävän helppo homma saada putteri korin lähelle ja kun tuo nelimetrinenkin upposi koriin niin tulos oli par! Ihan parasta!


Ysiväylän avauksen sain muuten nätisti, mutta antsa oli liian vahva tai liian oikeassa laidassa väylään ja jäin puiden taakse "vankilaan". Paikalta ei todellakaan ollut minun taidoilleni yhtään heittoa suoraan korille, joten pikkuneppi vain väylälle ja bogi korttiin. Fiksu liike, puita on tullut turhankin usein näissä tilanteissa tahkottua ja näin tuloksena on helposti jopa tupla. Jotenkin silti tuo tuntuu luovuttamiselta, mutta yritin päästä tunteesta eroon nopeasti. Liian siistiä, liian seiftiä. Plääh.


Kymppiväylälle en saanut parasta avausta ja lähestyminenkin jäi yli 10m korista. Toki yritin koriin siitä suoraan, mutta nostobogiksi meni. Äh, näitä ei nyt kaivattaisi yhtään enempää. Ylämäen piikkiin tuo bogi, en ole tuota 78-metristä väylää vielä osannut nappiin pelata aiemminkaan. Onneksi väylällä 11 sain makean avauksen M4:lla suoraan kohti koria, hiukan jäi lyhyeksi pirkkoputtia ajatellen kun korikin on rinteessä, joten seiftasin parin. Nälkää taisi silti jäädä, etenkin kun sain "metriä vaille parhaan avauksen" ryhmässämme ja heitin sitten seuraavalla 55-metrisellä väylällä sen ryhmän parhaan avauksen aivan korille ja siitä helppo pirkkoputti sisään. Aina se lämmittää :)


Vielä onnistuin seuraavallakin hiukan epäonnistuneen avauksen jälkeen pelastamaan parin, mutta sitten oli edessä kolmen väylän bogiputki. Avauksissa pientä epätarkkuutta ja siitä sitten lähestyminen jäi liian kauaksi korilta. Tämä oli kierroksen huonointa antia, ei aivan surkeaa, mutta jollain lailla sellaista "heitetään sinnepäin ja toivottavasti menee hyvin" -linjaa. Nuo väylätkään eivät ole ainakaan omaan silmääni sellaisia, joissa olisi kovin selkeää väylää ja siitä tuo heitonkin epätarkkuus osin kumpuaa. Tiillä ollessa ei ollut uskoa eikä luottoa omiin kykyihin klaarata väylää ja se kostautui. Henkinen laji.


Väylällä 17 vaaditaan vain suoraa n.60m heittoa ja ollaan nostolla. Tässä luotin M4:n suoruuteen enkä suotta - kiekko liiti kauniisti puurännin läpi ja päätyi hiukan vajaaseen 10m korilta. Ehdin jo kierroksen jälkeen hehkuttaa, että tästä tuli ensimmäinen kierros, jolla kaikki kymppiringistä heitetyt putit upposivat koriin, mutta tässä tuli tuo poikkeus. Kauas ei putti jäänyt, mutta ihannetulokseen oli tyytyminen. Ehkei tuo sitten niin jäänyt harmittamaan, kun asia unohtui samantien :)


Nyt palattiin Oittaan vanhaan osaan, niille tutummille väylille, joilla on tullut heitettyä jo vuoden päivät. Siitä sain hyvää fiilistä ja varmuutta heittoihin. Helpolla ei silti väylän 18 par tullut, mutta nyt oli putti taas kohdallaan ja sain kiekon n.6m sisään varmasti. Loistofiilis vain vahvistui sisälläni ja nyt huomasin katsoa välitulostakin Skoorinista, jonne tulokset kirjattiin. +4. Nyt oli vahvaa uskoa siihen, että tänään enkka syntyy, mutta millainen - siitä ei ollut vielä varmuutta. Eivätkä nuo vanhatkaan väylät ole mitään läpihuutojuttuja vanhanaikaisine koreineen ja tarkkoine avauksineen. Tarkasti vain edelleen.


Ykkösväylää en ole saanut pirkotettua kuin ihan joitain kertoja enkä koskaan kisassa. Enkä nytkään. Arvoin jonkin verran antsa- ja hysselinjan välillä ja valitsin loivan hyssen. Puun oksiin se sitten sotkeutui ja jäi melko kauas korista. Par oli jälleen pelastettu hyvällä ja tarkalla putilla, josta sain myös kanssakisaajilta kehuja. Tiedän niin sen tunteen, kun omat putit menevät jatkuvasti alarautaan ja toisilla toimii. Kerran näinkin päin. Tai olisiko nyt putissa uutta varmuutta, kun olen löytänyt siihen oikean tähtäyskulman, oikean otteen ja spinnin. En tiedä. Nyt vain toivon, etten kadota sitä enää, että saisin sen säilytettyä juuri tällaisena kauden loppuun saakka ja vielä vahvistettua talvikaudella. Työtä se vaatii ja luottamusta. Valmiina ollaan.

Vanttilan väliaikaisella 12-väyläisellä radalla

Kakkosväylällä avaus oli ihan jees, mutta jäi juurikin keskelle koivujen rykelmää niiden taakse ja kumpaakaan kautta oli mahdoton yrittää kupille. Upsi puiden välistä jäi ainoaksi vaihtoehdoksi ja olin näkevinäni hiukan yllättyneisyyttä kanssakisaajien eleissä kun nappasin upsiotteen ja vein kiekon pääni päälle. Saahan sitä yllättyä ja nyt yllätys oli positiivinen, sillä kiekko kellahti nopeasti katolleen liitäessään kohti koria ja siitä vielä skippasi kauniisti lähemmäs. Ei parempaa lähestymistä olisi voinutkaan toivoa. Hieno fiilis! Tätä tämä laji on parhaimmillaan - peliä, jossa onnistumiset seuraavat toisiaan. Wau! Par.


Kolmosväylällä yritin tuttua antsalinjaa korille, mutta kiekko singahti liian aikaisin kädestäni ja päätyi puun sinkoamana lähes yhtä kauas korilta kuin tii, mutta linjassa vasempaan. Koskaan en ole sieltä jatkoheittoa heittänyt ja pienellä jännityksellä siirryin kiekkoni luokse. Mahtava suora linja korille ja näin siinä Roc3:n mentävän aukon. Ja kyllähän se rokkasi, jälleen oli par pelastettu hienolla lähestymisellä ja pojillekin totesin, että onneksi on väylät lyhyitä, niin pääsee korille vaikkei avauksella pääsisi minnekään. Eipä olleet nämä 72-metriset lyhyitä vielä viime syksynä minun heitoilleni, mutta kehitys kehittyy. Ensimmäisenä vuonna ilmeisesti koetaan ne suurimmat edistysaskeleet - tosin janoan kyllä suurta kehitystä tästä eteenkinpäin, ei tämä tähän saa jäädä!


Nelosväylä on radan ainoa par4 ja helppo sellainen. Mittaa vain 138m ja avointa kenttää. Heitin tässä niitä harvoja draiveriavauksiani, Riverilla, ja siitä jatkoheitto Roc3:lla. Par-putti oli pitkähkö, mutta upposi. Tähän voisi tottua! Vitosväylän avasin pienen harkinnan jälkeen onnistuneesti M4:lla, sillä eihän tässä muuta tarvita kuin suoraa heittoa ohi puiden ja draiverilla olen löytänyt itseni turhan usein vasemmalla olevien kuusten juurelta. Lyhyt lähestyminen ojasta korille ja par. Enää jäljellä kaksi väylää ja olin edelleen tuloksessa +4! Mahtavaa! Nyt tiesin jo, etten voisi niin suuresti mokailla, etteikö enkka olisi varma. Tiesin ja tiesin...


Kutosväylä vaatii suoran heiton ohi puiden. Väyläkuvauksessakin korostetaan tarkkuutta pituuden sijaan. Olihan se avaus ihan jees muuten, mutta otti kimmokkeen puusta ja päätyi väylän oikeaan laitaan alle puoliväliin tuota 85-metristä. Ei ihan mitä odotin ja toivoin. Nyt M4 Light käteen ja sille oli loistava antsalinja tarjolla korkealla kaarella - ja sen se piti. Lyhyeksihän heitto kuitenkin hiukkasen jäi ja tästä piti tyytyä ottamaan bogi, pitkästä aikaa. Enää oli jäljellä viimeinen väylä, väylä 7, jolta odotukset eivät olleet aivan ne korkeimmat. Poikani oli jo päättänyt kierroksensa ja tuli mukaamme, halusi kantaa reppuanikin matkalla. Avulias caddy!


Edessä viimeiset 80m metsäväylää. Avasin M4 Light:lla, melko flättinä ja näemmä myös varovaisena, sillä heitto jäi kallion eteen. Keskelle väylää kuitenkin. Siitä korille pääsy vaati vahvan antsaheiton putterilla ja antsani ei ollut aivan niin vahva kuin olisin toivonut, joten kiekko tussahti rinteeseen n.8m korista. Sanoin jo pojallekin, että taidan ottaa seiftaamalla bogin. Kiekkoni luo tultuani paikka vaikutti kuitenkin oikein oivalta haaraputille ja päätin yrittää. Ylärinteeseen putti vaatii korkeampaa irrotusta ja haaraputin kyseessä ollessa myös vahvempaa spinniä kun jaloista ei saa niin hyvin potkua taakse. Pari tähtäystä, keskittyminen ja putti - koriin! Tähän oli upeaa päättää kierros ja olo oli melkoisen euforinen! Nyt sai päästää ilon valloilleen ja nauttia täysin siemauksin kaikista niistä onnistumisen hetkistä, joita kierros oli tarjonnut!


Kisaennätykseni parani kuudella heitolla ja oman höntsäkierroksen ennätyksenikin kahdella. Nyt näin konkreettisesti, millainen vaikutus putilla on kierroksen tulokseen ja onnistumisen kokemukseen. Kaikki avaukseni eivät todellakaan olleet ihanteellisia. Kaikki lähestymiseni olivat hyviä, mutta eivät nekään täydellisiä. Kaikki puttini upposivat sisään - ellei sitä yhtä unohdettua pirkkoputtia lasketa - ja se jos joku vaikuttaa kaikkeen. Se on se väylän päätös, joka jää mieleen. On niin paljon upeampaa ottaa lähestymisellä ja putilla pelastettu par kuin nostopar silloin, kun avaus on ollut seitsemässä metrissä. Puhumattakaan nostobogista kun par-putti ei vain uppoa.


Mitä enemmän tätä kierrosta analysoin mielessäni, sitä enemmän vahvistuu se ajatus, että jatkuva onnistuminen vaikuttaa henkiseen puoleen. Ja se vaikuttaa paljon. Se rakentaa voittamiseen tarvittavaa uskoa ja luottamusta, antaa sellaista pääomaa, johon ei satunnaisilla onnistumisilla pääse. Rakentaa päättäväisyyttä ja lujaa uskoa omiin kykyihin ja siihen, että tämä viedään loppuun saakka. Viimeisen viikon aikana olen saanut sellaista buustia joka suunnasta, että jos ei tällä fiiliksellä ole positiivista vaikutusta suoraan peliin, niin millä sitten! Tätä peliä ei todellakaan ole vielä pelattu loppuun.

Linkki päivän tuloksiin

Seuran reikäpelifinaali Kivikossa

Keväällä alkaneet reikäpelit olivat naisten osalta finaalivaiheessa jo kesän tullen, mutta lomien sekä miesten useampien pudotuskierrosten takia säästimme naistenkin finaalin syyskesän puolelle. Edellinen kierrokseni Kivikossa oli kesäkuiset kisat 20m/s tuulessa ja myrskyssä, joten siitä nyt ainakin oli tarkoitus ottaa revanssi. Muutenkin oli sellainen kutkuttavan odottava mieli, sillä heitto on parantunut näiden kuukausien aikana ja aina on mukava päästä testaamaan sitä edes hiukan jo tutulle radalle. Mukavaa oli päästä myös pitkästä aikaa heittämään Tamaran kanssa :)

Aloitimme kierroksen kakkosväylältä, jolla otimme pari harjoitusheittoa. Olin jo todennut putin olevan melkoisen epätarkan tänään - liekö syynä tuuli vai mikä, mutta treeniputeista meni koriin n. joka neljäs :) Totesin, etten ole saanut paria kakkosväylältä koskaan ja avaukset matkaan. Normipaikalleen sinne kallion kupeeseen se meni. Sitten käteen midarin sijaan uuden uutukainen River, jonka ostin viikonloppuna kadonneen Saintin korvaajaksi. Totesin, että ei ole mikään häpeä ottaa pienemmällä lentonumerolla olevaa kiekkoa ja opetella ensin sillä heittämään pidemmälle. Nyt suuntasin kiekon laajaan hyssekaareen puiden yli ja kylläpä olikin sopivan oloinen heitto, sillä kiekko putosi alle 6m korista. Pientä jännäystä ja jee - putti sisään sekä ensimmäinen piste! Loistava alku peliin.

Kolmosväylällä heitimme kumpikin n. 5m par-putille ja puttasimme sitten alarautaan. Ei kovin vahvaa peliä :) Nelosväylällä jäimme taas vastaavasti lähestymisen jälkeen yli 10m päähän korista ja pisteet tasattiin tästäkin. Vitosella kummallakin taas hyvä avaus ja oma lähestymiseni meni nätisti Roc3:lla hyssekaaressa rinteessä olevaa koria kohti, mutta koska en ottanut rinnettä riittävästi huomioon, jäi kiekkoni ylärinteen puolelle 8m putille. Siitä vaan päättäväisesti upporikasta tai rutiköyhää - ja kiekko kilahti jo lupaavasti ketjuihin korin oikeassa laidassa pudotakseen aivan sen alle. Oltiin tasapisteissä 1-1.

Kutosella avasin liian grippaavasti kiekkoni kalliolle hankalaan linjaan mandosta. Väylän oikean laidan mandot ovat minulle jatkuvasti suurena päänvaivana ja aivan turha usein heitän ne surkeasti. Niin siis nytkin. Koska väylällä on haasteensa myös mandon jälkeen, säilytimme tasatilanteen kun puttasimme molemmat bogiputin sisään. Sama oli käydä seuraavalla väylällä, mutta puttimissien takia tuplat korttiin ja tasatilanne edelleen.

Kasiväylällä on ainakin teoreettinen birdiemahdollisuus, sillä se heitetään kauas alarinteeseen. En vain osaa näitä heittää riittävällä voimakkuudella, vaan tuppaavat jäämään hiukan liu'utuksiksi ja eihän liito loppuun saakka riitä. Tästä yhteistuumin par korttiin ja seuraavalta taas bogit koska putti. Kymppiväylällä olin suureksi yllätyksekseni n. 7m par-putilla korin alapuolella, mutta en saanut siitäkään säkitettyä. Mukavaa silti huomata, että par on mahdollinen ihan jokaisella väylällä täällä eikä tosiaan enää vaadi kuin varmempaa puttaamista! Eli toisin sanoen treeniä, toistoja ja aina vain lisää toistoja. Laiskuudesta ja epävarmuudestahan tuo puttimissailu vain kertoo :)

Väylä 11 heitetään laajassa hyssekaaressa ja avaukseni Riverillä jäi hiukan turhan lyhyeksi. Par tästä. Seuraavalla väylällä sain loistavan avauksen ja tarkoitukseni oli heittää varma lähestymisheitto korille, mutta mikä moka: heitin aivan liian korkean kaaren aivan liian lepsusti ja tuuli tarttui kiekkooni kuljettaen sen OB:lle korin vasemmalla puolella. Yritin varmaan alitajuisesti varoa korin oikealla puolella olevaa aitaa, mutta melkoisen liioiteltuahan se oli. Nopeasti Tamara kuittasi itselleen vapaana roikkuvan pisteen kuten pelin luonteeseen kuuluu ja pääsi johtoasemaan. Harmitti ja toisaalta nauratti, miten hölmöä peliä tulikaan esitettyä!

Ennen olen heittänyt väylän 13 aina kelluvalla kiekolla, mutta nyt rohkeasti Riveriä käteen - onhan tuossa oja niin matala, että kiekon saa sieltä tarvittaessa ongittua. Avaus hyvälle paikalle kymmenisen metriä dropparin etupuolelle ja siitä lähäri n. seitsemään metriin. Pelasin sitten väylän reikäpelinä ja seiftasin bogin kun sain sillä pisteen itselleni. Hassua seiftailua, mutta pelataan peliä pelin säännöillä kun ei kokonaisheitoilla ole mitään merkitystä. Oltiin taas tasatilanteessa.

Pirkkometsässä sain kerättyä itselleni kahden pisteen etumatkan korjailemalla matalana lähteneet avaukseni hyvillä - ja osin onnekkaillakin - lähestymisheitolla. Väylällä 15 puu klikkasi kakkosheittoni melkein koriin saakka - olisipa ollut hauska birdie! 16:lla pääsin heittämään kierroksen ainoan upsin ja se laskeutui nätisti korille ja putille. Parasta oli silti väylän 17 avaukseni, jonka heitin M4 Light:lla kevyessä hyssessä: kiekko kääntyi flätiksi, pujahti puupillikujan läpi ja kaarsi sen jälkeen loivasti oikealta n. 7m korin taakse kalliolle! Wau! Olipas mahtavaa nähdä noinkin vaikea heitto kerrankin onnistuneena! Kyllä tämä on hieno laji kun se aina vain tarjoaa uusia, entistä sykähdyttävämpiä kokemuksia onnistumisten muodossa. Kaunista!

Väylän 18 parit sinetöivät tilanteen ja voittoni. Olin pöllämystyneen yllättynyt ja iloinen, mutta näinhän se sitten ratkesi. Reikäpelimestaruus tuli minulle! Jos tätä olisin joskus keväällä mukaan ilmoittautuessani uskaltanutkaan haaveilla, olisin nauranut itselleni. Nyt se oli kuitenkin mahdollista, se oli totta! Meillä on seurassa naisten kesken tosi tasaista ja kaikilla oli mahdollisuutensa - fantastista, että voitto osui nyt minulle - minulle, ihan oikeasti! Jos jostain, niin tästä saan uutta uskoa peliini - ja se taas on enemmän kuin tarpeen.

Viimeisenä pelasimme vielä väylän 1, jotta vaaditut 18 väylää saadaan kasaan. Nyt kelluvaa: hakattu, lommoinen 150g Dragon sai lähteä kädestäni loivassa hyssekulmassa suunnilleen täydellä heitolla matkaan. Nyt uskalsin kokeilla, mihin se riittäisi. Kiekko flippasi nopeasti ensin flätiksi, sitten loivasti oikealta kaartaen feidasi lopuksi vasemmalle maahan, aivan "mantereen" päähän, josta oli suora linja korille. Olisikohan tuo ollut 70m heitto, ihan jees pienessä vastatuulessa! Parempaankaan kun en tuossa pysty, käsi ja tekniikka ei saarekkeeseen asti riitä. Lähestyminen ei sitten ollut enää riittävän tarkka vaan kaarsi turhan paljon vasempaan, lähelle hiekkatietä. Tai ehkä sen tarkoitus oli, että saisin päättää kierrokseni tuollaiseen 8-9m puttiin, joka upposi koriin vahvasti kilahtaen. Ei paha!

Tässähän tulee ihan tilinpäätöksen aika kun alan miettiä kuluvaa kautta taaksepäin. Nyt on se hetki, kun huomaan itsekin heittojeni parantuneen sekä pituudessa että tarkkuudessa. Mukana on myös ihan uutta heittotekniikkaa, jota osaan hyödyntää vaihtelevasti eri tilanteissa. Mukaan on tullut myös kiekko-osaamista ja kiekkojen ominaisuuksien hyödyntämistä aivan eri tasolla kuin vielä alkukesästä. Pelini on muuttunut korkeammaksi ja kun ennen kummastelin huippujen korkeita hyssekaaria, olen alkanut nähdä niiden toimivuuden ja varmuuden verrattuna flättiin, suoraan kohti koria heitettyyn lähestymisheittoon. Nyt vain joskus se flätti heitto jää tekemättä silloinkin, kun olisi sen paikka ja siitä tulee uusia virhetilanteita... 

Kai tämä on sitä pelaamista, peliosaamista. Ensin on opittava heittämään, sitten vielä pelaamaan. On tunnettava kiekot, joilla heittää sekä niihin sopivat kallistuskulmat ja tarvittava heittokäden nopeus. On nähtävä pelitilanteet, joissa tietty kiekko ja heitto otetaan mukaan tiille. Ja aina kun omat taidot kehittyvät, kiekkojen lentoradat ja käyttäytyminen muuttuvat ja vaativat uuden tutustumisen, uusia harjoituksia. Matkalla ollaan ja jos mahdollista - entistäkin innokkaampana! Mahtava laji! Mahtava päivä!

Sekaparigolfin SM 2016 Mustikkavuori

Pelistrategiaa hioimme ajomatkallamme Ähtäriin. Molemmilla oli yli 3h ajomatka ja siinä ehti hands-freen avulla puhua monen monta asiaa matkan aikana. Tuntuikin, kuin olisimme ajaneet matkat yhdessä - kotiin päinkin kun ajomatkalla oli jälkipeliä 2,5h tunnin verran ajaessamme eri suuntiin :)


Ehdimme kiertämään ennestään meille tuntematonta rataa lauantai-iltana sen verran, että pääsimme näkemään kaikki tiit ja heittämään avaukset. En alkanut heittämään ylämäkiväyliä ollenkaan, mikä on tietysti näin jälkikäteen ajateltuna huono asia, sillä ne eivät olleet kisassa millään tasolla tuttuja. Muutenkaan emme heittäneet väyliä loppuun, eli melko pintapuolista oli tuo tutustumisemme. Heittokättä piti kuitenkin säästellä. Rata todettiin haastavaksi, mutta monipuoliseksi. Paikka oli upea ja näin naisihmisinä minua ilahdutti huoltorakennus, jossa oli wc ja kahvio sekä mahdollisuus jopa käydä suihkussa.


Sekaparikisojen yksi hienoja puolia on sen anti parisuhteelle, mikäli on valinnut kilpailuparikseen kumppaninsa. Meille Hollen kanssa on alusta asti ollut selvää lajissa kuin lajissa, että kilpailemme yhdessä. Olemme nautinnonhakuisia kisaajia, joille voittaminen ei ole kilpailuista saatavista anneista se tavoiteltavin. Tärkeintä on tehdä asioita yhdessä.


Kauden pääkisaa edeltävän yön vietimme rivitalomajoituksessa Ähtärin Honkiniemessä, rauhallisella paikalla järven rannalla. Aikomuksena oli levätä hyvin pitkän ajomatkan ja treenikierroksen jälkeen. Mutta mitä tapahtuukaan yöllä klo 3:45 - Holle avaa radion kuunnellakseen kuinka Antti Ruuskaselle käy Olympiafinaalissa! Öö.. eihän tämän ihan näin pitänyt mennä, mutta kyseessä on kuulemma tärkeä finaali ja sen jälkeen saisimme nukkua. Toinen tosiaan nukkuikin, mutta minä pohdin silmät tiukasti kiinni  parisen tuntia avausväyläni heittoa, kisataktiikkaa ja seuraavaa päivää kokonaisuudessaan. Aamu ei alkanut ihan optimiolotilassa, mutta niillä mennään, mitä on :)


Aamiaisella paljastui, että kanssamme saman majoituksen olivat valinneet ainakin Mila pareineen sekä muutama muukin innokas kisaaja. Lähdimme ajoissa pelipaikoille ja siellä oli alunperin ajatuksena heittää muutama avaava harjoitusheitto, mutta sitten kuitenkin se jäi... saisihan sitä sitten kisassa heittää. Pelaajakokouksen jälkeen lähdimme kohti aloitusväyläämme nro 10 yhdessä Sarin ja Markon kanssa. Mukavaa saada heittää noin osaavan parin kanssa! Kilpailutilannettahan meille ei tulisi, joten senkin puolesta fiilis oli rento ja hyvä. Hiukan tosin alkoi taas jännittää tuo Alternate Shot -väylän ja koko kisamme avaus, joka oli minulle uskottu.


Nappasin valkoisen vakaamman M4:n käteeni ja astuin tiille. Eteeni avautui jyrkkä alamäki, jonka alla vasemmalla puuston kätkössä kori sijaitsi vajaan 90m päässä. Tiesin, että hyvällä avauksella pelaamme väylän pariin eikä oikeastaan edes mietitty enempää. Otin tähtäyspisteen väylän vasemmasta laidasta, suunnilleen puolivälistä ja visualisoin kiekon lentoradan päässäni. Sitten vauhdinotto ja kiekko matkaan kohtuullisella voimalla. Melkein heti kuului Markon kommentti "Hieno heitto!" ja oma jännitykseni laukesi. Peli oli avattu! Kiekko meni nätisti oikealle kaartaen alamäen alas saakka, hiukan jopa ohi korista ja saimme siitä helposti haluamamme par-tuloksen jopa hienoisella birdiemahdollisuudella. Sain nostaa kiekon koriin ja näin päästää Hollen avaamaan seuraavan väylän.


Alternate Shot -pelimuoto oli meille uusi, emme olekaan sillä tavalla koskaan pelanneet. Pelistrategiamme oli tietynlainen seiftaus koko ensimmäisen kierroksen, jotta emme järjestäisi toista hankalaan paikkaan. Pelimuoto on ehkä lähimpänä yksilöpelaamista, vaikka tässä onkin se tietoisuus koko ajan, että omista huonoista heitoista kärsii tuloksen lisäksi etenkin se oma pelipari, joka joutuu virheet korjaamaan. Koska pelaaminen on mielekkäämpää silloin, kun pääsee heittämään omia heittojaan, oli pieni käsijarru päällä pelaaminen kummankin mielestä paras ratkaisu. Keskustelimme myös ennen lähes jokaista heittoa taktiikasta ja siitä, mitä heitolla haetaan. Epäonnistuneiden heittojen jälkeen oli aina tärkeää miettiä, oliko kyseisestä paikasta mahdollisuutta heittää koriin tai korille. Jos vastaus oli ei, seuraava heitto oli aina pelkkä pelastautuminen väylälle sellaiseen paikkaan, josta korille oli pääsy. Pituudella ei ollut merkitystä, ellei korille ollut niin pitkä matka, ettei sinne edelleenkään pääsisi seuraavalla heitolla.


Lajin yksi ehdoton hienous on se, että jokainen voi olla tähti, ainakin väylän kerrallaan. Niin nytkin. Vaikka pelasimme tulevia Suomenmestareita vastaan ensimmäisellä kierroksellamme Alternatea, saimme heiltä honorin väylällä 17. Siinä saimme kovin onnekkaankin parin kun Hollen upea n. 30m lähestymisheitto metsän puolelta kaarsi komeassa hyssessä suoraan koriin. Saimme jopa pitää tuon asemamme kahden seuraavan väylän ajan, jotka pelasimme tasan. Nämä ovat niitä tärkeitä muistutuksia siitä, että hyvällä pelillä meilläkin on mahdollisuus. Ja kunhan pelimuoto on oikeanlainen.


Ykköskierroksemme ainoa taktinen virhe tapahtui väylällä 20. Siinä heitetään avaus alamäkeen ja siitä jatkoheitto saarekkeeseen - vain aivan kovakätisimmät voivat yrittää kiekkoa suoraan saareen ja kuten jo yksilökisasta näimme, ei sitä lähtenyt yrittämään MPO-luokan voittajakaan. Aivan näin yltiöpäinen ei virheemme sentään ollut, mutta lähdimme yrittämään saarekkeeseen hiukan huonolta paikalta, 20m mantereen reunan takaa pienen puun ollessa aivan edessä ja estäessä täyden heiton. Minun heittoni jäi metrin lyhyeksi, Hollen heitto taas pari metriä sivuun. Ei paljon, mutta tarpeeksi. Koska pelimuoto oli tässäkin Alternate ja olin heittänyt avauksenikin OB:lle, lähti meiltä nyt jo vitosheitto seiftisti mantereen reunalle ja siitä helposti kahdella koriin. Minun virheeni. Holle ehdotti seiftausta jo aiemmin, jolloin olisimme päässeet kaksi heittoa vähemmällä. Nollasimme virheen mielestämme jo seuraavalla väylällä, jossa pääsimme ihannetulokseen ja siirryimme uuteen pelimuotoon, Tough Shotiin.


Tämän pahan, pahan pelimuodon pelasimme erityisellä tarkkuudella ja puolitehoisilla heitoilla. Ykkösväylältä oli hyvät mahdollisuudet bogiin, mutta lopussa tarvittiin ylimääräinen lähestyminen kun haluttiin ottaa varman päälle ja siitä tupla. Sitten ilahduttavasti par kakkoselta ja siihen perään kolme nostobogiväylää. Alkoi muistuttaa uhkaavasti omaa kisapelaamistani. Kutosväylällä tein sitten pahan virheen heittäessäni M4 Lightia oikealle kaartuvaan alamäkeen ja kiekkoni feidasi vasempaan, OB:lle. Seiftaaminen ei tarkoita sitä, että kiekko vain päästetään kädestä - kyllä se pitää heittää! Olen tehnyt saman virheen liian usein kun yritän heittää varovasti ja eihän se niin toimi. Toisella kierroksella kun pelattiin Best Shotia, heitin samalla kiekolla tässä tosi nätin oikealle kaartuvan heiton ja todistin näin ainakin itselleni, että kyllä tuo väylä on pirkotettavissa. Nyt pelimuoto ei antanut armoa - tuplabogi.

Kierroksen pahin tämän pelimuodon väylä oli 7, jolla on mittaa 200m ja koko matka ylämäkeen. Tälle väylälle muodostui pisimmät jonot ja käytännössähän tämä heitettiin aina sen heikomman pelaajan - naisen - heitoilla. Ei kovin motivoivaa paripeliä etenkään isokätisille, joiden ainoaksi tehtäväksi väylällä jäi kannustaa ja tukea pelikumppaniaan ja aina väliin heittää hiukan pidempi ja pariaan parempi neppiheitto väylälle. Väylä herättikin keskustelua ja usea oli sitä mieltä, että siihen oli väärä pelimuoto valittu. Ehkäpä näin, mutta kokonaisuutta se ei himmennä, olihan kaikki muu kisassa niin upeasti hoidettu säätä, rataa, sosiaalitiloja ja muita puitteita myöten. Me kahlasimme väylän tuplamäärällä heittoja, minun heittojani, ihannetulokseen eli saimme lumiukon korttiin. Ei mikään mieltä ylentävä suoritus, mutta huumorilla siitäkin selvittiin.


Kierrokselta jäi suurimpana positiivisena asiana mieleen hyvä yhteispeli sekä vahva putti. Uskon, että sain puttiini aivan uutta potkua Hollen luottamuksesta ja siitä, kun hän useaan otteeseen kehui, että olemme menneet minun putillani - taktiikkana kun oli, että Tough Shotissa minä puttasin aina ensin. Parasta oli onnistunut 10m putti väylällä 8 tien penkereeltä hiukan hankalasta asennosta kun jäljellä oli enää kierroksen viimeinen väylä. Ja olihan se hienoa, kun sain pelikumppaneiltakin oikein aplodit ja Holle loisti! Jos joskus yksilöpelissä onnistuukin, on se paripelissä kahta hienompaa!

Tauolla kävimme roskaruualla Ähtärin keskustan grillillä. Minulle ei maistunut rasvainen ruoka sittenkään niin hyvin, mutta jotain suolaista piti syödä tai olosta tulisi äitelä. Muuten eväänä olikin lähinnä banaaneja, mustikkasoppaa, pillimehuja ja suklaata. Hetkisen makoilimme auton penkeillä jalat ylhäällä ja silmätkin sain ummistettua ihanaksi hetkiseksi. Toki aikaa käytettiin myös jälkipeliin monien fribatuttujemme kanssa turisten.


Kakkoskierrokselle saimme vastaparin, jolla oli sama pistemäärä kuin meillä. Mukavaa päästä heittämään omantasoistemme kanssakin, vaikka mistä sitä kenenkään Best Shot -heitoista osaakaan mennä sanomaan vaikeampien pelimuotojen perusteella. Uusia tuttavuuksia silti, Tuire ja Pentti.


Aloitimme vahvasti. Tai no, bogiin lipsahti aloitusväylämme 19, mutta seuraavan väylän par Hollen loistavan avauksen ansiosta sekä väylän 21 birdie kuittasivat tuon. Sitten alkoi bogiputki. Hyväksyimme bogin ykkösellä, sillä se on haastava, kapeahko ylämäkiväylä. Hyväksyimme bogin kakkosella, joka pelattiin nyt pitkänä par4-mittaisena. Siedimme bogin kolmosväylällä, jossa teimme molemmat virheen lähestymisheitossa ja epäonnistuimme alle 7m putissa. Siedimme sen jopa nelosväylällä, jossa kori sijaitsee kallionkielekkeellä tosi hankalassa paikassa, vaikka sain avaukseni korkeintaan 20m päähän, kuusen sisälle tosin ja jouduimme seiftaamaan kuudesta metristä. Väylällä 5 aloimme olla jo todella kiusaantuneita, kun korttiin saatiin jälleen merkitä bogi 7m puttimissien jälkeen. Mitä pelillemme oli tapahtumassa? Ei tämä ollut parasta peliämme!


Mukavalta kutosväylältä pääsimme birdieputille ja korttiin merkittiin par. Aloin tuskastua putin heikkouteen, osuin lähes aina alarautaan jos siihenkään. Seuraavalla pitkällä ylämäkiväylällä otimme kuitenkin itseämme niskasta kiinni ja olimme jo päästä bogiin, mutta jo neljäs puttimissi 7m sisältä antoi lukemaksi 6 - vain kaksi paremmin kuin ykköskierroksella. Emme onnistuneet edes suosikkiväylälläni 8, jossa liu'utin kiekkoni pitkälle, mutta sen verran kuusen alle, ettemme kumpikaan saaneet kiekkoamme 15m lähemmäs koria ja väylä 9 seikkailimme metsässä joka heitolla. Peli oli aivan sekaisin.


Kymppiväylä toi pelastusta parin ansiosta, jopa birdie olisi ollut mahdollinen ilman kuusta, jonka sisään avaukseni joutui. Vielä jouduimme taipumaan yhteen bogiin ylämäkiväylällä 11, mutta sitten seurasi kaksi pikkuväylää ja kaksi ihannetulosta. Kyllä tämä tästä lähtee! Emme päästäneet mielialaa matalalle bogiputkessakaan, mutta nyt alkoivat taas nousta odotukset ja seuraavalle väylälle 14 Hollella oli loistoavaus tulossa. Suurella vasurin hyssekaarella korille... Vaan mitä tapahtuikaan juuri kun olin sanomassa Jes! Valotolppa oli tismalleen kiekon linjalla ja blokkasi sen pääsyn takaisin pelialueelle. Koko pitkän kaarroksensa kiekko oli liitänyt OB:lla ja sinne jäi. Tämä ei ole totta! Minulle jäi tehtäväksi heittää M4:lla suora tai loivasti oikealle kaartuva heitto ja se grippasi... kiekkoni sinkosi kohti oikealla olevaa kalliota, jolta samalla voimalla suoraan OB:lle.


Totuus oli, että meillä oli Best Shot -pelimuodossa kaksi avausta OB:lla. Kumpikin oli kaukana korilta, korkeintaan 30m tiiltä. Uskomaton tilanne. Vaikka sain nyt sen täydellisen heiton M4 Lightillani, ei se kantanut aivan korille saakka ja saimme tyytyä hyvien pitkien puttiyrityksien jälkeen tuplaan. Se oli väylän tulos Alternatessa, se oli myös tulos Best Shotissa.


Silloin tapahtui käänne. Holle avasi väylän 15 korkealle mäen päälle, doglegin käännöskohtaan, jolta oli suora ja tasainen pääsy korille. Heitimme kumpikin lähestymisheitot seiskarinkiin, josta Holle puttasi kiekon koriin. Par! Niin tärkeään paikkaan!


Seuraavana oli se ykköskierroksen väylä, jossa kaivoin draiverin, Jaden, ensi kertaa esille. Sain sen harjoituskierroksella aivan pitkän OB-alueen päähän, ja heitto jäi kiekon mitan verran lyhyeksi. Nyt oli revanssin paikka, ykköskierroksella kun epäonnistuin tässä ja kiekko grippasi liiasta yrityksestä oikealle metsään. Kova suora heitto aivan lievässä antsassa ja kyllä - mitta riitti parisen metriä OB-alueen yli leveälle osalle väylää! Valitsimme minun avaukseni, sillä edellinen oli Hollen (2Max). Lähestymiset taas kumpikin seiskaringissä ja Hollen 4-5m puttipaikalta kiekko koriin. Tai siis ensin minä puttasin vahvasti yläpeltiin ja sitten Holle koriin. Par!


Nyt heräsimme täysin peliin ja uskalsin jo Hollellekin kertoa haaveestani - seuraavalta väylältä par ja viimeiseltä pirkko. Se vain vaatisi, että minun tulisi saada onnistunut avaus, jolta pääsisimme korille, sillä tuo viimeinen väylä vaati Hollen avauksen päästäkseen korille. Otin ensimmäisen Manalani esille bagista. Se on VIP-muovinen, kovin kolhittu ja alivakaa 176-grammainen. Nyt siitä tuli entistäkin rakkaampi kiekko, sillä sain sen liitämään avauksesta S-kaaressa pitkälle alarinteeseen keskelle tuota 148-metristä par3-väylää. Tästäkään ei ollut ihan niitä lyhimpiä etäisyyksiä korille, mutta Holle sai vasurin hyssessä kiekkonsa reilusti kymppirinkiin. Mahtavaa! Nyt otin rohkeasti M4 Light -kiekkoni, jolla pääsin komeassa ässässä vielä parisen metriä Holleakin lähemmäs koria. Päästin ehkä hiukan liikaakin intoni valloilleen ja minusta tuntui, että nyt kaikki on mahdollista. Mikä tahansa onnistuu! Ei ehkä paras tunnepohja vakaalle putille ja kiekkoni tömähti jälleen kovaa yläpeltiin. Huh. Säikähdys. Tähänkö tämä jäi? Vaan ei, Holle tuli jälleen ja paikkasi tilanteen varmalla par-putillaan. Upeaa!

Viimeinen väylä enää jäljellä...

Nyt kannustin ja rohkaisin Hollea heittämään parastaan viimeiseen avaukseen. Ensimmäisen arvokisamme viimeinen avaus oli uskottu nyt hänelle aivan kuten hän uskoi ensimmäisen minulle. Luottamus. Kaunis asia, lahja, jonka voi toiselle antaa. Sinä osaat ja onnistut! Ja tottavie Holle onnistui - kiekko kaarsi kauniisti koko OB-alueena toimivan tien ylitse ja sukelsi sitten oikeasta aukosta leikatakseen korilinjan päätyen seiskarinkiin. Juhlat olivat melkein jo alkamassa, mutta vielä piti rauhoittua sillä yksi tärkeä putti oli edessä. Birdieputti. Sen sain heittää minä ja se onnistui! Me teimme sen, yhdessä! Olo oli sanoinkuvaamaton, tällaiseen onnistumiseen ja kaikkivoipaisuuden tunteeseen oli aivan mahtavaa päättää kierros, SM-kisakierros.


Iloista oli nyt sekin, että tuon hurjan loppukirimme ansiosta nousimme jälleen tasoihin ryhmämme toisen parin kanssa ja jaoimme näin kisassa 7. sijan Masters -sarjassa. Ihanaa, että tuolla kaikella onnistumisella oli noinkin suuri merkitys, että nostimme sillä sijoitustamme tasolta, jolle olimme jo tyytyä vaisun keskikierroksen aikana! Koskaan ei pidä antaa periksi - uskon, että tällä kokemuksella on suuri mentaalinen merkitys tulevissakin kisoissa. Nyt tuli nähtyä erittäin konkreettisesti se, kuinka suuri merkitys mentaalisella puolella on menestykseen. Olimme kuin unessa monen monta väylää, ja kun siitä heräsimme pelaamaan, olimme samantien aivan liekeissä. Yhtäkkiä peli alkoi aivan alusta ja muuttui aivan toiseksi. Yhden väylän, yhden onnistuneen putin ansiosta.

Upea kisa, hienot järjestelyt ja aivan mahtava fiilis jälkeenpäinkin muistella. Meillä riitti tosiaan juttua koko kotimatkan ajaksi Hollen kanssa. Kovinkaan paljoa emme löytäneet korjattavaa, sellaisia suuria asioita, joilla on oikeasti merkitystä. Se yleinen flegmaattisuus ja epätarkkuus, joka valtasi pelimme toisen kierroksen aikana, tietenkin on asia, joka tuhoaa paljonkin hyvästä pelistä. Vie siltä särmän ja terävyyden. Sen viimeisen silauksen, jolla saadaan itsestä ja toisesta irti vielä hiukan enemmän. Ehkä avainsana on luottamus ja usko. Kun uskoo omaan tekemiseensä ja luottaa pariinsa, peli kulkee onnistumisesta toiseen. Parhaat suorituksemme teimme kun takanamme oli toisen vankkumaton luottamus ja uskoimme itseemme ja osaamiseemme. Onneksi löysimme ne uudestaan.


Kiitos! Tämä oli ihan parasta. Ihan parasta.

Sekaparien SM Masters-sarjan kolmen kärki 2016

In My Bag ja taustaa kuinka tähän on tultu

"Kannattaisi heittää kevyemmillä kiekoilla, saisit helposti lisämetrejä heittoosi"


Kun ensimmäisiä kertoja silmät kiiluen hypistelin frisbeegolfkiekkoja Prisman osastolla, mielessäni oli kiekon ominaisuuksista ne tärkeimmät sillä hetkellä - väri ja käteen sopivuus. En uhrannut ajatustakaan tuolle kirjoitetulle tekstille kiekon alapinnalla, jossa luki erilaisia lukemia kuten 174g tai 176g. Jonkin verran osasin katsella kiekon päällä olevia neljän numeron sarjoja, mutta nekin olivat vain jotain jännää salatiedettä.


Värin merkitystä ei voi aliarvioida - ainakin jos on sellainen puusilmä kuin minä - sillä neonoranssia kiekkoa on vaan niin paljon helpompi etsiskellä aarin laajuiselta alueelta kuin vihreää, sinistä tai vaikkapa valkoista kun maassa on lumisia laikkuja. Nyt ymmärrän senkin, että jos sen oman kiekkonsa ja heittonsa kaaren tuntee, osaa myös määrittää niin paljon tarkemmin tuon laskeutumispaikan, mistä kiekkoa alkaa etsimään. Puhumattakaan sitten niistä taitureista, jotka heittävät järjestään avauskiekkonsa korin ympärillä olevalle kymmenen metrin alueelle ja näin säästyvät harrastuksen etsintäoperaatiovaiheelta kokonaan. 


Harrastuksen ensimmäiset viikot kiekoksi kelpasi Tokmannin kolmen kiekon setti, jonka kiekot ovat näin jälkeenpäin sanoen aika kovia ja kummallisia kapistuksia. Sitten sitä halusi jotain "oikeaa" ja virallista kiekkoakin kokeilla. Sellaista, jolla voisi heittää vaikka virallisissa liiton alaisissa kilpailuissakin. Näistä ensimmäisenä laukkuuni sujahti violetti Westside Discs:n Pursi, joka tuntui liitävän niillä omilla kainaloheitoillakin ihan kivasti sen 30m, mitä piti silloin pienenä silmiä hivelevänä ihmeenä. Kiekon väri taas ei ollut se paras mahdollinen, sillä useimmiten sen pystyi paikallistamaan ainoastaan kiillon ansiosta ja sokkoväylillä en uskaltanut sitä edes heittää kun pelkäsin kallisarvoisen aarteeni katoavan kokonaan.


Lapsetkin halusivat heittää frisbeetä ja heille suositeltiin tietenkin niitä keveimpiä kiekkoja. Toki niitä suositeltiin myös naisille ja vasta-alkajille, mutta kyllähän minä järkeilin, että voin heittää samoja lättyjä kuin Holle! Minähän käyn salilla ja kaikkea. Frisbeekaupan 150g laarille siis selaamaan ja koska lähellämme oli vesiesteitä sisältävä rata, jonne hukkasimme jo yhden Tokmannin kiekon, hankintalistalla oli myös kelluva kiekko. Nämä halutut ominaisuudet yhdistyivät hienosti 150g Innova Dragon -kiekossa, jolla heitellessä syksyn kierrokset sujuivat ilman pelkoa kiekon hukkumisesta ja oranssi väri takasi myös löytämisen helppouden heinikossa. Myönnettävä on, että kyllä nuo keveät kiekot alkoivat omassakin kädessä ihan kivasti liidellä.


Seuraavaa kiekkoa himoitessani minulla oli jo selkeä kuva siitä, mitä haluan. Hollen käyttämän Manalan pitkä liito ja vakaus houkuttivat ja kuvitelmissani heittelin itsekin tuollaisia jopa 50m kaaria. Oranssin Manalan ostin ja vaikkei se heti niitä pisimpiä liito-ominaisuuksiaan tarjonnut kiskaisujeni seurauksena, sillä tuli heiteltyä useampi kuukausi ja tiillä kiekkoa arpoessani siitä tuli jo sisäpiirivitsi - avaisinko vaikkapa... Manalalla. Tai jospa tällä kertaa avaisikin sittenkin... Manalalla.


Myöhemmin, kun talven lumilla heiteltiin lahjanarut kiekkojen perässä viuhuen, kuulin tuon lausahduksen kiekon keveydestä. Tarkastin kiekkoni ja heti paljastui, että olin heitellyt jatkuvasti 173-176g kiekoilla miettimättä, että tuolla grammaluvulla olisi juurikaan merkitystä mihinkään suuntaan. Alennusmyynnistä mukaan lähti 168g Ennustaja ja 157g Hiiden Hirvi ja näillä pääsin taas erilaisten ominaisuuksien pariin. Sitten bagiini loksahti usein naisten suosiossa oleva Latitude 64 Jade, jota ei tehdäkään yli 160g painoisena ja siihen miellyin myös heti. En osaa sanoa, menikö se kädestäni yhtään Manalaa kauemmas, mutta ainakin sillä pystyi heittämään ilman vaaraa yli kippaamisesta ja rolleriksi muuttumisesta. Enhän vielä osannut sellaista pientä hienosäätöä kuin pienessä hyssessä heittämistä, jolla tuon Manalankin sai liitämään entistä pidemmälle.


Jokaikisessä frisbeegolfiin liittyvässä pro-jutussa korostetaan, kuinka omat kiekot tulee tuntea ja niillä pitää opetella heittämään. Olen ollut varmaan aika tyypillinen yli-innokas aloittelija, joka hankkii kivannäköisiä kiekkoja ja aina kun tulee joku uusi tilanne taikka väylä vastaan, ostetaan kiekko, joka sopii juuri siihen käyttötarkoitukseen. Uusi kiekko.  Tai kun joku jossain heittää kivan heiton, sitä alkaa haaveilla samasta kiekosta. Nyt alkaa viimein tuntua, että tuo kierre on katkaistu ja bagin sisältö on karsittu niihin kiekkoihin, joilla osaan ainakin riittävällä tasolla heittää ja jotka toimivat kuten toivon. Useimmiten siis.

Putterit

Olen heitellyt tosi säästellen puttereilla, siis erilaisilla puttereilla. Atom tuntui käteen jämäkältä silloin kun puttityylini oli lähes poikkeuksetta push-putt ja valitsin vielä kovemman muovilaadun ensikokeilujeni perusteella. Näitä ostin neljä kappaletta ja viidentenä putterina JYLY:ssä käytän Ionia. Käytän putteria alle 30m lähestymisiin ja niiden lentorata on melko suora, hiukan alivakaa. En osaa heittää putteria hyssessä ilman pelkoa gripparista, johtunee putterin korkeasta reunasta. Tavoitteena on jossain vaiheessa ottaa aikaa putterien vertailuun ja hankkia bagiin jokunen erilainen eri tarkoituksiin. Putterini ovat painoluokkaa 173-178g.

Midarit

Ensimmäinen midarini oli tosiaan Pursi, mutta koska se oli hankalan värinen löydettäväksi, sen käyttö jäi vain avoimiin väyliin. DGStore lahjoitti minulle uuden laukun kadotettuani omani Taliin kevättalvella ja mukaan myös frisbeespirittiä luomaan muutaman kiekon - mukana apinastampilla varustettu täyspainoinen Pursi! Olo oli kuin sponsoriurheilijalla ja osin tästäkin syystä Pursi on mukanani edelleen. Siihen kiteytyy välittämistä. Hyvää tahtoa.


Seuraava midarini oli DX Roc, mutta sen kohtaloksi koitui kadota lumihankeen Kisakalliossa. Ostin uuden, mutta se kului alivakaaksi melko nopeasti ja kaipasin vakaampaa kiekkoa. Peurungalta löysin sitten Star Roc3:n, joka on aivan flätti ja sopii käteen kuin hansikas. Juuri oikeanlainen kiekko! Olen hiljaksiin aloittanut sen kanssa hysselähärien opiskelun, tähän saakka kun lähestymisheittoni ovat olleet hyvin pitkälti suoria heittoja. Rohkeus ja luottamus alkaa olla kunnossa.


Kolmantena midarina bagiini on vakiintunut M4, josta ostin ensin keveän version. Kevyttä heitin aina suorilla pilliväylillä flättinä ja tietenkin se kovempaa heitettynä kaartaa oikealle ja antsassa heitettynä kippaa. Koska hyzerflip oli minulle tuntematon käsite, hankin uudemman painavampana - ja koska kaipasin lähestymiskiekkoa Kivikkoon myrskykisaan... No, siellä kiekolle ei ollut käyttöä, mutta kesän kuluessa kiekko on osoittanut vakautensa suorissa heitoissa ja onpa sillä muutama hyzerflippikin jo onnistunut. Harjoitukset jatkuvat.

Draiverit

Kuten tuossa aiemmin jo mainitsin, Tournament-muovinen Ennustaja päätyi testattavaksi keveytensä ansiosta ja tuntui hyvältä käteen, joten sai jäädä. Heitän sillä antsaväylät, joissa tarvitaan pituutta ja ihan uusimpana on pitkät s-heitot, joilla saan pisimmän suoran etenemisen. Tai no, ihan uusimpana fore, joka lähtee joskus tällä kiekolla napakasti ja joskus taas lepattaen - eikä syy ole tällöin kiekossa :)


Opto line Jade on ollut minun kädessäni keveydestäänkin huolimatta vakaa kiekko, ellei sitten satu kova vastatuuli väylälle. Pyrin heittämään sitä loivassa antsassa, jolla saan paremman tarkkuuden ja pidemmän liidon myös. Nyttemmin olen heittänyt sitä myös pienessä hyssekulmassa ja näin se toimii varmasti ellei tosiaan tuuli ole vastainen. Jadesta löytyy uusia puolia kun sitä heittää voimakkaammalla puristuksella ja eri kulmissa. Pitää myös antsakulman aika hyvin ja siltä osin kiekon opiskelu on vielä kesken.


Uusin ja vakain kiekkoni bagissa on Frost line Saint, jolla on painoa 169g. Riittävästi ollakseen vakaa minun heitoillani ja kuitenkin tarvittaessa taipuu S-mutkaan ja lähtee antsassakin. Tykkään tästä muovilaadusta, mukavan pehmeä ja miellyttävä heittää. Saintilla heitän myös pelastautumis-upsit ja kovalla tuulella pidemmät n. 50m lähestymisheitot.


Näin tuli tämäkin kirjattua ylös. Mukava seurata sitten joskus puolen vuoden - vuodenkin päästä, onko bagin sisältö muuttunut ja mihin suuntaan. Heittojen kehittyessähän tarpeet muuttuvat ja sitä odottamassa on sivussa läjä erilaisia vähän käytettyjä kiekkoja... ja kiekkokaupat pullollaan uusia ja vielä ihanampia muovilättyjä!

Kisoihin vaiko eikö?

Oma frisbeegolfharrastukseni alkoi tyylillä "täysillä sisään" eli en tyytynyt vain heittelemään silloin tällöin kaveriporukalla, mikä lienee se tavallisin lähestyminen lajiin. Koukutuimme Hollen kanssa onneksi ensikosketuksella molemmat, joten toisen silmissä killuneet kiekonkuvat eivät haitanneet ja olimme kumpikin aina valmiina lähtemään kentälle taikka takapihalle heittoja treenaamaan.


Ensimmäisiin viikkokisoihimme menimme jo kahden päivän heittokokemuksella ja pakkohan se on myöntää, että kyllä se jännitti! Vaikka olemme vuosien varrella harrastaneet kaikenlaista yleisurheilusta sekä rogainingista ratapotkukelkkailun kautta liitosaappaanheittoon ja jokaisessa lajissa kilpailleet, oli tässä taas jotain uutta. Frisbeegolf kun on taitolaji, jossa suoritusta katselee ja arvioi ryhmän muut jäsenet aivan eri tavalla kuin jossain puhtaasti fyysisessä lajisuorituksessa. Toki kaikki heittolajit ovat jollain tasolla samankaltaisia ja niissä on tottunut siihen, että oman suorituksen ajan muut ainakin saattavat katsella. Mutta frisbeen heiton jälkeen edessä on aina se jännittävä vaihe, jolloin kiekko pitää vielä löytääkin maastosta ja mikä pahinta - heittää seuraava heitto milloin mistäkin pusikosta!

Ihka ensimmäisen viikkokisani tuloskortti

Ensimmäisestäkin viikkokisasta sitten selvittiin kunnialla, vaikka heittoja kertyikin. Silloin ne heitot tuntuivat osuvan melko usein kaikkiin mahdollisiin puihin, joita väylille oli jätetty ja muiden heitoista ei päässyt hirveästi nauttimaan kun hikisenä ryömin kiekkoni luo kerta toisensa jälkeen. Silti sain kannustusta ja vinkkejäkin. Pojat myös taputtivat ensimmäiselle ja ainoalle par-tulokselleni ja siitä jäi itsellekin voittajafiilikset. Lajihan on mm siitä upea, että vasta-alkajakin saa kokea paikoin onnistumisen hurmaa. Sitähän tässä hakee edelleen ja varmasti tulevinakin vuosina aina vain uusilta alueilta vaatimustason noustessa niin korkealle kuin itsestä vain tuntuu.


Törmäsin Facebookissa kirjoitukseen, jossa haettiin heittelyseuraa tietyltä alueelta. Vastasin ehdottamalla viikkokisoihin osallistumista, sillä sieltä niitä uusia harrastajia löytyy ja itsekin olen paikallisissa kisoissa kiertänyt. Kehuin porukoita ja tunnelmaa. Muistin mainita senkin, että vaikka tapahtuman nimi on "viikkokisat", ei se tarkoita kilpailemista sanan varsinaisessa merkityksessä vaan yhdessä heittelyä uusien ihmisten kanssa. Kyselijä kommentoi lyhyesti, että kilpaileminen ei kiinnosta vaan rento heittely omantasoisten tavan harrastajien kanssa.


Minua jäi pitkään askarruttamaan, onko tosiaan niin, että suurella osalla harrastajia on tuo sama käsitys: viikkokisat on joku sisäpiiri ja totisten torvensoittajien kokoontumisajo, jossa pyritään näyttämään muille, kuinka hyvin sitä osataankaan heittää. Että siellä kilpaillaan toisten kanssa ja kyttäillään muiden tekemiä virheitä. No ei sinne päinkään! Kaikki kisat, joissa olen ollut, on käyty hyvässä ja kannustavassa hengessä kilpakumppanien onnistumisia kehuen ja eteenpäin kannustaen. Kyllä kaikkien hienoista heitoista osataan nauttia ja niitä ihastella - siinähän on yksi lajin hienous: kun ei itse vielä osaa, on mahtavaa kun pääsee läheltä seuraamaan osaavampien suorituksia! Lisäksi kun lajissa pelaajat itse toimivat tuomareina, kisoissa oppii etikettiä sekä sääntöjä, mikä on omiaan edistämään lajin arvostusta ja levittämään oikeanlaista pelaamiskulttuuria yhä laajemmalle. Eikä vähäiselle huomiolle jää myöskään höpöttely ja hulvaton hauskanpito, jota varsinkin epävirallisissa kisoissa esiintyy kunhan aletaan olla tutumpia toisillemme :)


Nyt kun harrastuksen parissa on vietetty vuoden verran, on todettava, että kyllä kisoihin kannattaa mennä! Viikkokisat on paikka, jossa tutustutaan muihin lajin harrastajiin ja opitaan lajista lisää. Kisakierroksilla heittoporukat vaihtuvat, eikä jumituta aina heittelemään vain niiden tuttujen taikka samojen ihmisten kanssa ja voidaan löytää uusia heittokavereita myös niille puhtaille höntsäilykierroksille. Myös heittotyylit vaihtelevat ja muilta saa uusia ideoita sekä vinkkejä omaankin heittelyyn ja treeniin. Täytyy myös sanoa, että poikkeuksetta olen tavannut sekä viikkokisoissa että liiton alaisissa virallisissa kisoissa vain mukavia lajin harrastajia, ihan tavallisia ihmisiä. Niitä tavan heittäjiä, joille lajin etiketti ja herrasmiessäännöt on kunnia-asia. Keksitkö yhtään syytä jättäytyä ulkopuolelle? En minäkään.

Avery Jenkinsin klinikka Siilinjärvellä 07/2015

Juankosken TalviCup CTP-kisa 02/2016

Spring Masters Vihdin Kaatiksella 05/2016

Iso Parta 2016 Pieksämäellä

Lady Tour Oittaalla 2016

Oittaan viikkokisat 06/2016

Juhannusyön kierros Peurungalla 2016

Kohti sekaparigolfin SM-kisoja Talin kautta

Talin Tallaajat järjestivät kesäpäivän tapahtuman, jossa oli myös parikisat ilman osallistumismaksua. Emme olekaan vielä Hollen kanssa Talissa koskaan heittäneet parikisaa, joten sehän sopi! Vielä kun maltoimme odottaa sadetutkaa seuraten ukkosmyrskyn väistymistä, saimme kisata sananmukaisesti upean aurinkoisessa kesäpäivän säässä kierroksemme!

Ykkösväylällä avaukseni oli vajaa 10m lyhyempi, mutta keskellä väylää, joten valitsimme sen jatkoon. Siitä jatkoheittoni feidasi liikaa vasempaan kuten niin usein aiemminkin tällä väylällä ja jatkoon Hollen tarkka ja pitkä heitto väylällä. Kolmaskin heitto meni Hollelle, kun en vain saanut tätä väylää toimimaan - liekö aloituksen kankeutta vai kuvastaako vain suhdettani väylään - aina vähän altavastaajana. Par-putillekin pääsimme 10-rinkiin, mutta ei ollut putti parasta ja tuloksena bogi.


Kakkosväylällä tavoitteena oli saada suora heitto keskelle mandoa, mutta jakauduimme tasan yhtä paljon vinoon kummallekin puolelle ja koska vielä lähestymisheittommekin kalahtivat samaan puuhun pääsimme puttaamaan kymppiringistä puiden välistä. Par korttiin, hyvä!


Kolmosväylällä hyvät avaukset, minun avoimemmalla paikalla ja kummankin lähäri korin viereen sekä par. Perussettiä. Nelosväylällä kalautin pitkästä aikaa avaukseni puuhun ja heitimme Hollen heitoilla väylän bogiin. Putti ei taaskaan ollut voimissaan. Vitosella kumpikin sai kelpo avauksen, siitä kiekko korin alle ja par. Harmiksemme seuraavalla väylällä ei ollut lähestymisessä tuuria  mukana, sillä kiekkoni olisi ollut aivan nostolla ilman niitä viimeisiä puita ja siltä saimme tyytyä bogiin. Ihan ok, ensimmäinen osa tulokseen +3.


Toinen osio alkaa minulle hankalalla väylällä 7, jolta en ole onnistunut koskaan avauksessa täysin. Nyt ihan ok, mutta lyhyt, joten jatkoon Hollen loistava avaus. Harmikseni lähestymisheitto jäi puun oksien alle ja siitä oli sen verran hanakala putata, että vienon ketjujen kilahduksen saattelemana päädyimme nostobogiin. Ei huono putti, mutta ei riittävän hyväkään. Kasiväylällä koko porukka avasi pitkälle väylälle ilman ainuttakaan puun kolahdusta - wau! Pariin oli taas ainekset, mutta lähestymisheittoni skippasi hiukan liian voimalla ja päätyi korin ohitse alarinteeseen, pois tasanteelta. Mutaisesta rinteestä oli lähes mahdotonta saada pysyvää jalansijaa eikä siitä päästy kuin laiteosumaan. Bogi oli jälleen tosiasia.


Nyt kierroksen ainoa mahdollinen birdieväylä minulle ja toiveet korkealla. Avaukset ihan jees, lähestymiset ihan jees, mutta ei kuitenkaan tarpeeksi. Ei auttanut kuin kirjata bogi tältäkin väylältä ja se nyt oli kyllä luokatonta peliä. Harvoin olemme kumpikin epäonnistuneet noin samalla väylällä.


Lieneekö edellisillä bogeilla ollut positiivinen vaikutus peliin, sillä yhdistelmäväylä 10-11 meni täydellisesti minun heitoillani ihannetulokseen. Ei Hollenkaan heitot käyttökelvottomia olleet, mutta näillä mentiin ja sain jopa putata tuon "oman väyläni" koriin saakka. Hieno fiilis onnistua tällä pitkällä väylällä näin hyvin! Myös kakkososion viimeinen väylä meni mukavasti pariin ja sekin minun heitoillani. Tässä Holle kovasti nosti tulostamme minun ansiokseni, mutta tosiasiassahan menimme alkuväyliä pitkälti hänen heitoillaan - yhdessä nämä on saavutettu ja parastahan paripeli on, jos onnistumiset osuvat hiukan limittäin. Hyvillä mielin kohti kolmatta osiota.


Par-putkemme sai mukavasti jatkoa ensimmäisellä väylällä - loivalla ylämäkeen heitettävällä (ennen 13). Alamäkiliidätyksellä en ole saanut kakkosheittoa oikein kuntoon hyvän talvikorille päätyvän avauksenkaan jälkeen enkä saanut nytkään. Harmillinen, mutta odotettu bogi tähän. Pitkä väylä 15, jossa avauksen tulee osua kapealle kaistaleelle tällaisella lyhyelle heittävällä, meni bogiin sillä jäimme hiukan hankalaan paikkaan par-putille puiden lomaan. Lähellä se par oli, mutta ei niitä lasketa. Samaten väylällä 16, jossa olimme jälleen par-putilla jossain 8m päässä korista, mutta kun ei niin ei.


Alamäkeen heitettävälle 17:lle Holle sai niin hyvän avauksen, että yritin suorempaa heittoa kapeasta raosta eikä niin vahvalla antsalinjalla. En sitten kuitenkaan osunut oikeaan rakoseen ja heittokin jäi matalaksi. Onneksi Hollen heitoilla par-tulokseen ja kohti ihanaa saariväylää...


Tämä väylä meni lähestulkoon niin nappiin kuin vain voi! Avauksemme olivat 10m sisällä, valitsimme Hollen hiukan pidemmän. Kakkosheittoni Jadella lähti täydellisen suorana ja matalana kohti mantereen takareunaa ja putosi 15-20m päähän OB:n rajasta. Wautsi! Tästä voi jo yrittää saareen. Koskaan en ole heittänyt tuota väylää kolmosella saareen, mutta nyt sen tein! Sen verran kauas jäin korista kuitenkin, että bogi tästä napsahti, mutta jos johonkin niin tähän väylään sen 10-11 -yhdistelmän lisäksi olen erityisen tyytyväinen. Aivan uusia kokemuksia. Uutta uskoa. Rohkeutta yrittää. Mahtava fiilis!


Vielä oli kerättävä itsensä viimeiseen sipuliväylään. Heittoni jäi harmillisesti hiukan OB:lle liidettyään OB:n päällä koko matkan, joten Hollen tuli saada kiekko varmasti sisään. Ja näin hän tekikin päättäen kierroksemme pariin. Plussia tuli keräiltyä bogien muodossa ja koska niitä ei saatu ollenkaan syötyä pirkotuksilla, tulos oli +10 ja kisan häntäpäässä. No, olimme ainoa sekapari ja iloisen maalivastaanoton myötä meitä heitettiin T-paidoilla. Juhlakakku, jota ennen kierrosta meillekin tarjottiin, oli sillä aikaa nautiskeltu parempiin suihin, mutta putin korjaamista varten ostin mukaan kokonaista kaksi vanhaa maalikoria, ihanilta väyliltä 1 ja 18. Toinen lähtee Savoon ilahduttamaan Ryskeen treenaajia ja toinen omaan pihaan taikka talveksi olohuoneen nurkkaan :) Onneksi saa itse päättää kodin sisustuksesta :)

Hämärä kierros Oittaalla

Loman jälkeinen ensimmäinen työviikko takana ja halutti juhlistaa sitä pikkukierroksella Oittaalla. Pojatkin lähtivät mukaan sekä Holle, mutta naisten kymppitonnin Riossa myöhästytti lähtöämme - pitihän uuden maailmanennätyksen syntyminen perunoida sohvalta tuoreeltaan! Olimme lopulta ykköstiillä vasta klo 20 eli pimeyttä vastaan saisi taistella. Ihana ilma silti, raikas ja sopivan viileä ja silti vielä shortsikeli :)

Porukkaa tuntui olevan ja tiillekin sai hetken jonottaa. Eka väylällä sain avaukseni lähimmäksi, mutta Holle vei birdien kun meidän muiden oli tyytyminen par-tulokseen. Siitä sisuuntuneena päätin jatkossa heittää mieluummin yläpeltiin kuin alarautaan - ja se päätös piti koko kierroksen!

Pidin nollatulokseni koko alkupätkän, ensimmäiset kuusi väylää. Laskimme siis nelosväylän edelleen par4-väyläksi, vaikka taitaa vaihtua par3:ksi syksyn aikana jos huhuihin on uskominen. Siinä sain pitkän par-putin sisään ihan vain päättämällä, että sisään se menee. Joskus se toimii. Seiskaväylällä oli honorissa edelleen ja totesin, että jos tämäkin menee ihannetulokseen niin julistan tämän pöljäksi päiväksi. Pöljä päivä tästä tuli, vaikkakin seuraavat väylät kolistelin puita bogiin ja pääsin seuraavaksi par-tulokseen vasta väylällä 12.

Kierroksella oli tosi hyvä fiilis ihan jokaisella, vaikka olinkin kaikkien yllätykseksi johdossa ja se piti loppuun saakka. Upeaa kun pojatkin pitivät sipulit kasassa ja heittivät iloisella mielellä myös puuosumien ja puttirallien jälkeen. Mahtavaa! Viimeiset väylät piti todella taistella laskeutuvaa pimeyttä vastaan ja kolmella viimeisellä väylällä kiekkovalinta perustui lähes yksinomaan väriin.. Vain valkoiset ja keltaiset näkyivät maastossa. Onneksi M4 on valkoinen ja vaihdellen myös apinastämpillä varustettu Pursi pääsi liitämään. Yhden avauksen heitin Saintilla - kirkkaankeltainen - kun Jaden pinkki väritys tuntui liian epävarmalta :)

Mahtavaa heitellä kun tuntui, että tunnen kiekkoni! Tätä olen odottanut - että heittovaiheessa on selvää millä kiekolla heitän ja mihin heitto suuntautuu, mistä kauttaa liitää. Tietenkään aina heitto ei osu siihen rakoseen, mihin sen suunnitteli, mutta riittävän usein kyllä. Ja riittävällä tarkkuudella. Onnellakin toisinaan. Yhden OB:n onnistuin saamaan harmillisesti väylällä 15 ja siltä siis hiukan turha bogi. Avaukseni oli metrin verran liian pitkä ja Ennustajan antsa ei pitänyt loppuun saakka. On se tarkkaa!

Pari viimeistä väylää vielä vähän seiftatenkin par-tulokseen ja uusi enkka oli purkissa: +7 Wau! Pimeys alkoi toden teolla tuntua ja samassa sammuivat katuvalotkin - ne kun säästösyistä sammutetaan klo 22 :)

Mikä ihana yllätys odottikaan kotona kun tyttäreni oli leiponut maistuvimman pannukakun ikinä! Sai veljiltäänkin kovasti kehuja ja se jos mikä kertoo paljon. Hieno ilta!

Likkojen lenkillä Veikkolassa

Lomat olivat jo takana, lapset vain jatkoivat kotona uniaan kun aamulla suuntasin työpaikalle. Päivän kuluessa he ilmoittivat iltamenoistaan ja kun alkoi näyttää siltä, että olisin yksin kotona niin toki valitsin Likkojen lenkin Veikkolassa! Mukavaa, kun Nina siitä infosi ja vaikka muita en porukasta tuntenutkaan, niin äkkiäkös sitä.


Paikalla olikin mukavasti kahdeksan naista lähdössä heittelemään kiekkoa. Mahtavaa! Meidät jaettiin kahteen ryhmään ja lähdin ensimmäisessä porukassa ykkösväylältä eteenpäin. Jostain syystä sain siinä avauksen osumaan lähes oikeaan rakoseen - hiukan jäi vielä lyhyeksi väylää ajatellen - ja kakkosheiton tarpeeksi lyhyelle putille. Kiva par-aloitus tästä ja honorit kakkosväylälle.


Kakkosväylälläkin avaus kivasti pitkälle, mutta meninkin siinä ihmettelemään miksi aina höntsäillessä pääsee puuosumitta ja kisoissa kolisee - ja tämä kostettiin puuosumalla sekä bogilla. Kaksi seuraavaa väylää onnistuin kolistelemaan myös tuplan arvoisesti eli ei se nyt ihan noin menekään kuin alkuun manailin :) Vitosella avaus kivan pitkälle ja lähestyminen puuhun, kutosella jo avaus suoraan puuhun. Perussettiä!


Porukka oli mukavaa ja juttu alkoi lentää kun vauhtiin päästiin. Mukana oli vuoden lajia harrastanut rouva, joka jäi minun laillani kerrasta koukkuun sekä hänen aikuinen tyttärensä, joka oli toista päivää heittelemässä. Neljäs nainen porukassa oli harrastanut jokusen vuoden, nyttemmin hiukan harvemmin. Hyvin saatiin onnistumisia ihan jokainen ja niitä puuosumiakin riittävästi. Ei tarvinnut toiste lähteä niitä kaipailemaan.


Seiskaväylällä sanoin heti, että nyt on haastava par3. Avasin M4:lla kivasti väylälle ja kylläpä yllätyin, kun paikasta oli suora näkyvyys ja väylä korille, jonne kiekkoni kakkosheitolla parkkeerasin ja sain kuin sainkin tästä parin. Uskomattoman hienoa! Ja harvinaista herkkua. Kasiväylällä sain kiekkoni yli OB-rajan, mutta jäin lähestymisellä sen verran pitkälle putille, että bogi siitä napsahti. Tai no, myönnetään etten ole taaskaan puttia treenannut lähes kuukauteen. Höh. Aina se jää kun alkaa toimia. Minulla on joku outo puttikammo, että kun putti toimii, en "uskalla" treenata ettei se vaan mene sekaisin ja katoa taas. Haluan jättää sen fiiliksen, että putti toimii ja uskon sen toimivan. Sillä uskolla saan putattua rohkeasti, vaikka kisaputit ovatkin vaihtelevia.


Helppo ysiväylä mukavasti pariin ja ikuinen kammotukseni, kymppiväylä, ihan jees heitoilla par-putille mutta mitä tulikaan sanottua putista tuolla aiemmin... eli bogiksi meni. Väylällä 11 avaus jäi hiukan torsoksi, mutta kuitenkin avoimelle paikalle ja siitä kakkosheitto pitkälle eteenpäin, keskelle väylää hyvälle etäisyydelle korista. Kolmosheitto korille, mutta koska putti niin tuloksena bogi. Tai siis 5, käsittelen näitä samoilla par-lukemilla kuin millä olen Veikkolassa kisannut eli väylällä 6 ja 11 on par4, väylällä 12 ja 16 on par5 ja kokonaispar radalle on tasan 60.


Väylälle 12 sain perusavauksen keskelle väylää. Kakkosheitto Jadella tuuliseen säähän ja kauniisti liiteli kauimmaisen mandon vierelle mäen harjanteelle saakka! Wau. Tästä näki jo korille ja koska oli tuulista, tuulisempaa kuin koskaan täällä heitellessäni, Jaden heittäminen arvelutti sillä se on todella kevyt. Tiesin kuitenkin, että vakaammalla en pääse korille saakka. Halusin yrittää. Olihan höntsäkierros ja kaikki. Jade matkaan kevyessä hyssekulmassa ja hyvin piti suunnan, sitten kaarsi jännittävästi oikealle lähelle kuusten oksia ja niitä hipoen katosi jonnekin alarinteeseen. Todella pitkä heitto! Olihan mukavaa löytää kiekko korin tasolta, 6-7m päässä korista! Putti vain koriin ja olisi ollut ensimmäinen pirkotus tältä väylältä, mutta tarvitseeko tätä nyt enää sanoa... en itse asiassa pelatessa tajunnutkaan kuinka paljon putti vaikutti nyt tulokseeni, vaan tajuan sen vasta tätä kirjoittaessani. Siksi on hyvä näitä avata auki kirjoittamalla tai muuten läpikäymällä. Tuloksena siis par.


Saarekeväylän olen saanut jokusen kerran onnistumaan enkä kauas jäänyt nytkään. Roc3 tuuleen kevyessä hyssekulmassa päätyen metrin päähän saarekkeen rajalta. Harmillinen, mutta olihan se nyt liian lyhyt jos noin rajalle menee. Ensi kerralla paremmin, näissä tulee aina ikävät kaksi plussaheittoa ihan suit sait mitään tekemättä. Virva heitti hienosti reilun metrin päähän korista vahvan kämmenheittonsa ja kyllähän tuo pirkotus piti ikuistaa videollekin :)


Väylältä 14 olen kerännyt usein plussaa eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Puuosumia ja hankalaa lähestymistä ja puttailua. Plääh. Onneksi oli kiva pikkuväylä 15, jolta pääsin 10-11m metrin pirkkoputillekin ja par siitä tietenkin tuli korttiin :) Sitten pitkä, haastava väylä 16. Tykkään tästä väylästä, vaikka en olekaan sitä osannut koskaan loppuun saakka heittää. Nyt avaus ok, kakkosheitto metsäsaarekkeen ohitse kauniissa antsassa Ennustajalla niin että itseäkin häikäisi. Siis ovatko nämä päivän pitkät väyläheitot tosiaan minun heittojani!? Näillä muistoilla elää pitkään ja saa uutta voimaa ja rohkeutta seuraavissa kisoissakin. Wau! Nelosheitolla olin jälleen kauniisti puttietäisyydellä korista - siis nelosheitolla, tämähän on par5! Paria tästä ei kuitenkaan tullut, mutta bogikaan ei minua lannistanut kun vain selailin mielessäni tuota pitkän väyläheiton kaarta. Upeaa.


Väylällä 17 en sitten kuitenkaan uskaltanut heittää isoa antsaa, vaikka niin etukäteen mietin. Turvallinen lähes suora heitto mandon ohitse ja siitä kahdella heitolla puuosuman kautta korille ja bogi. Mando ja re-tee eivät oikein rohkaise olemaan rohkea. Nämä ovat niitä väyliä, joita pitäisi tulla tahkoamaan ja heittämään niin, että ne osaisi unissakin ja olisi luottamus sekä osaaminen samassa paketissa, jonka voi kisassa sitten avata tiillä. Ehkä vuosien kuluessa niitäkin paketteja saan kasattua, nyt ei auta olla kärsimätön. Mutta saahan kuitenkin olla edes vähän, saahan!? :)


Viimeinen väylä. Tuloksentappaja monellakin. Nyt melko hyvin väylää, mitä nyt kolmosheitto olisi pitänyt heittää korille ja grippasin sen viimeisten puiden taakse ja sain tyytyä tuplaan. Sopii kierroksen linjaan oikein hyvin ja varmisti, että enkka tästä kaikesta huolimatta tuli.
Mukava ja hyvähenkinen kierros oli takana ja viimeisten selfieiden ja tulostenlaskentojen jälkeen vielä varmistin, että pääsen mukaan porukan Nimenhuutoon. Ihana ilta! Upea fiilis heittää näitä väyliä, joilla viimeksi kesäkuussa olen kisaa tahkonnut osin epävarmoissakin tunnelmissa. Kuinka paljon varmempaa olikaan heittäminen nyt! Johtuuko siitä, ettei ollut kisa vai onko taitotaso kasvanut kesällä? Kummin vain, niin tästä kierroksesta kyllä nautti täysin siemauksin! Kiitos!

Ihanat naiset kiekolla - minä, Jonna, Virva ja Sini

Tuloksia Veikkolasta tältä kesältä, sekä viime syksyltä oma best shot