Uutta lähestymistapaa Veikkolaan

Olen aloittanut liiton alaiset kilpailuni Veikkolan vaativalla metsäradalla maaliskuussa. Silloin olin kovin pettynyt tulokseeni, sillä osuin lähes jokaisella väylällä puihin, missä sellaisia vain oli tarjolla. Ja olihan niitä. Jännitin avausta jo tiille astuessani, mikäli puut olivat siinä kymmenen metrin säteellä ja se jos mikä vaikutti myös tulokseen. Pelikirjassani oli lähes ainoastaan draiveriavauksia, vaikka kyseessä on metsäväylät, joilla en koskaan pysty heittämään täydellä teholla. Mahdoton yhtälö. Silti ihan kelpo tulos ensimmäiseksi kisaksi.


Otin Veikkolan uudestaan kisaohjelmaani kesäkuussa, kun siellä järjestettiin arkipäivän kisa - kahtena peräkkäisenä päivänä vain yksi kierros per päivä. Kuulostaa helpolta ja vaivattomalta - kuin lähtisi ihan muuten vaan höntsäilemään. Ajatuksena oli parantaa tulosta ja heittää väylät väylää pitkin eikä päin puita - vaan kuinka kävikään... ensimmäisellä kierroksella pakka hajosi alkuunsa kun puuosumia tuli kaikesta huolimatta lähes jokaisella avauksella. Pää ei kestänyt jatkuvaa klopsetta ja yritin kompensoida ikävää tilannetta heittämällä mahdollisimman pian kiekkoni pois metsästä aiheuttaen näin yhä uusia puuosumia ja ongelman syvenemistä. Lopulta halusin vain pois koko metsästä enkä välittänyt enää tuloksesta, en avauksista, en puteista enkä oikein mistään.


Toisena kisapäivänä minulla oli kova työ kasata itseni lähtemään kisapaikalle. Mietin kaikkia mahdollisia syitä, joilla voisin välttää menemästä enää sinne kalauttelemaan kiekkoani männystä toiseen. Hollen kanssa puhelimessa keskusteltuani tulin kuitenkin siihen tulokseen, että mentävä se on. Sipuli ei tule kasaan jos jätän tilanteen auki ja hyväksyn tappioni. Ajoin paikalle. Höpöttelin ennen kisaa chatissa muiden seurani naisten kanssa aivan muita juttuja ja olin ikään kuin olisin menossa vain tyttöjen kanssa heittelemään. Tiesinhän jo, että tästä tulee tyttöjen kierros. Ja millainen kierros! En onnistunut täysin, mutta voitin itseni ja mörripeikon ja paransin katastrofaalista ensimmäisen päivän tulostani 8 heitolla!


Myöhemmin olen miettinyt, mikä tuossa meni vikaan. Ainakin se, että olin nukkunut melko huonosti edeltävät yöt oli sellainen tekijä, joka oli omiaan heikentämään sietokykyä ja saattamaan minut henkisesti väsyneeseen tilaan. Lisäksi paineita oli sekä kodin että työn puolesta ja jopa kierroksen aikana puhelimeni soi niin moneen kertaan, että eräs kilpakumppani pyysi jo laittamaan sen äänettömälle. Puhelut siis alkoivat häiritä jo muitakin. Ei optimaalinen kisatilanne. Ehkä olisi ollut viisainta jättää tässä tilanteessa kilpailu kokonaan väliin. Ainakin olisi pitänyt jättää liika yrittäminen pois ja keskittyä niihin varmoihin heittoihin - jos sellaisia nyt onkaan.


Nyt olen jälleen ilmoittanut itseni kilpailuihin Veikkolassa. Olen käynyt tässä välissä siellä kiertämässä yhden höntsäilykierroksen naisporukassa ja saanut radasta taas hyviä onnistumisen kokemuksia. Olen täynnä intoa onnistua ja parantaa tulostani tuolla. Tällä kertaa en pelkää puita. Olen tottunut niihin ja oppinut heittämään puiden läheltä ja välistä. Olen oppinut heittämään enemmän midareilla, joilla tekeekin metsäväylillä paljon parempaa jälkeä kuin epätarkoilla draiveilla. Olen myös oppinut hillitsemään haluani heittää metsään joutunut kiekkoni heti pois, koria kohti, ja usein ottanut seuraavaksi rauhallisen palautusheiton väylälle ja tyytynyt ilmeiseen bogiin. Olen saanut rauhallisuutta peliin. Olen ehkä jopa hieman oppinut pelaamaan pelkän heittämisen sijaan tai sen lisäksi. Mielenkiintoista nähdä mihin se riittää. Tuskin maltan odottaa!

puttitreeniä ei saa unohtaa sateisenakaan päivänä