maanantai 29. toukokuuta 2017

Westside Discs Tyyni 2017 - class FM1

FIRST DAY OF TYYNI

The first day was sunny and we in class FM1 were the first starters. Florence from France was honored to tee-off first and at the same time Tamara noticed that they were playing her tee-off song! At the very moment I heard Tamara got my choice, Within Temptation "Faster", I realized that I was going to have someone else's song. Soon it started and the words went somehow like "Today everything slips out of my hands" and when I looked at the next group of players, Teea was laughing that it was her choice! It was a bit of a thrill song but in any case good-humored. That will do.

My overall feeling for the round is: good course and especially the start was of good and safe game. Scrambling started in the middle as I hit some trees. A bad hit on the tree ruined my otherwise good anhyzer opening on #7, and it was difficult to jump off the "bogie train ride". My drives were long and good otherwise, but they mostly ended up on the right side of the fairway, which gave me a tough approach to the basket. It was mostly because of playing with no playbook and with unfamiliar holes and that my old reliable Opto Jade has become more unstable over time.

I enjoyed still the whole round! Ladies were fantastic and everything went quite smoothly. The last hole #18 over the water went exactly as I planned beforehand: with three accurate throws to the basket and two meters putt.

I was delighted to hear that I was second in our class, three strokes away from leading Mila and Tamara was third, just two throws behind me. The next day we knew we were going to play together. My round was also the best in my card and I got a marker with the Tyyni logo and the text "I won my card". Wohoo! I was getting into the Tyyni feeling.

SECOND DAY OF TYYNI

Prior to thinking, Kivikko would be the tricky day for me as the other top three girls have played great rounds there along the spring. In fact, I have not had successes there since last fall and I have not played on the course but a couple of times. My playbook was just to play as much of my game as possible and try to keep up the speed of others so I would not fall too far. Great weather again at startup, the sun was shining and we were the first starters right after our FM1 chase card. The opening hole went quite ok. I chose the Opto River to get a straight and safe start. Putt was approx 8 meters, but it did not succeed. The first putt of the morning. Still ok to have a double bogey for this hole.

The best hole of the day was #7 which is in normal layout hole #6. I decided to throw Opto River again, as it had became so reliable that morning. My opening shot went right in front of the cliff, a good line after the mando. I was wondering that the pro players would throw next approach straight to the basket and take the birdie. I wanted that birdie too! I decided to try and throw my disc firmly towards the basket. A little luck was needed, but the disc ended up within 6 meters from the basket! The highlight of the day was here: putt in and birdie was mine! This is something I will remember, so I can play many bogeys with a calm mind after this.

Last hole #18. If the round ends up with 8-9 meters par putt straight into the chains, you cannot be unhappy! The course was now played, and I lost only a few strokes and was going to the final round one stroke behind Tamara, on third place. Mila had now 8 strokes lead.

FINAL DAY OF TYYNI

The final day was just as sunny as all the previous ones and again we were starting out with the first ones in the morning. We waited ten minutes before our turn after the chase card. And my playing did not work at all. I hit the first trees and only after another throw I got to the open place. The third throw was easy approach to the basket, but now my head was so soft, I threw my disc too far from the basket. Double bogey to a hole as easy as that seemed like a catastrophe and bite me inside.

For the third hole, I had a relatively good first shot but the second shot failed miserably and fell down too quickly. The third got gripped in my forefinger and slid almost straight to the right and OB. Oh crap! There was nothing to safe the day - my result after first three holes was +7, so half of the pluses I had in the playbook had been collected before the game had even started.

On the hole #4, my opening shot failed and I barely crossed the ditch but then I added some extra power and I almost went to the hole back OB after the second shot! A meter was left to the OB line. Still a long putt for the par but it ended up bogey. Well, that was better. A few bogey holes more and I had already given up the game in my mind and satisfied just to secure my third place in the competition. I had played "Front 9" in the result +14 and that did not satisfy me at all. I was thinking of trying to focus just to play the best game and enjoy the game, from that moment on. That was all I got left.

"Back 9" started with open holes, still got doublebogey for #10. Does this ever end? To the next hole. Anhyzer did not work good enough but hyzer to the basket did. First par on hole #11! My feelings got better and I was hopeful and determined: now I would turn my game and get all the par-results in the last holes. Easy holes, smooth play. The next hole I had a great opening shot. Great approach and a five meter putt failed. That was it. I could not handle this any more. I let others go to the next tee and I cried a few bitter and angry tears. I was so disappointed to myself!

I arrived in time to the next tee and we wrote down the results and soon I was on the go. Opto Jade in my hand I set my shoulder toward the basket. I set my feet as I had learned in the technical driving course, lifted my body straight and held the disc in my hand like I was reading a book. I decided to throw an anhyzer shot towards the basket. It was immediately apparent that now it all went well. The disc curved in a great anhyzer form toward the basket and made a small fade ending up close to the basket. I walked there and stared at the basket and wondered which one of us will win this. Six steps separated me from that birdie. I did putt it in!

I played the next hole with a strong putt for a par result, then had a bogey because of too long approach shot. I took it like a woman. I forgot about it the next second. Now I checked the scorecard for the first time and got surprised as I found out that I was still in the game compared to my competitors. I had not realized that I had collected only +3 more results in the back 9. Every one of them felt like ten.

Hole #17 was gently uphill and there was a 40-50 meters long OB next to tee. I was a bit nervous of getting my shot over it. I throwed Opto Jade in the air. We were all quite surprised when my disc kept on flying and finally ended up somewhere 80 meters away and it was easy to play the hole for the ideal result, par. I got honors on the last hole and it did not go like I wanted. I played it wrong. I still got an approach close to the basket, only 7-8 meters away and took the bogey as it was so steep hill. Now the round was over, the whole competition was over. We checked our results and I won the whole card! What! The unbelievable rise to the card victory after my complete collapse felt so good! Life is sometimes surprising :)

My biggest thanks to the whole organizing team, Disc Golf Vikings and Sipoo Discstroyers, and Terhi and Juha Kytö are the best ones ever - so much passion and effort is rarely seen. Thanks for this experience, an experience that will never be forgotten. Though they already have plans for Tyyni 2018, which is even hotter, even more spectacular... Disc golf never sleeps!

My video compilation - check this out!

Results and ratings in PDGA Pool B and C

Hole by hole results Pool C, round 1
Hole by hole results Pool C, round 2
Hole by hole results Pool C, round 3

Sibbe basket #3
  
Beautiful hole #13 in Sibbe
 
Putting all together in Sibbe: me, Florence and Tamara
 
Putting the last hole in Sibbe
 
I won my card in Sibbe day 1
 
 
Putting in Kivikko
 
All six competitors in FM1 class after the final round
 
I won my card in the final round

lauantai 27. toukokuuta 2017

Westside Discs Tyyni 2017

Kiersin Sibben radan kisaa edeltävänä päivänä haettuani pelaajapakettini ja ennen pelaajien tapaamista. Koska koko rata oli minulle uusi, lyöttäydyin erään yksin kierrokselle lähdössä olleen pojan matkaan. Availimme hänen kanssaan jokaiselle väylälle jokusen avauksen ja osan hän pelasi loppuunkin. Minä tyydyin nyt säästelemään ja vain kävelemään väylät läpi. Jossain väylän 7 hujakoilla tajusin, että kohta tulee kiire enkä ehdi millään kiertää koko kierrosta näin hitaassa tahdissa ja jatkoin matkaani. Avasin aina edellä kulkeneen porukan kanssa ja siirryin sitten heti eteenpäin seuraavalle väylälle kun he siirtyivät kiekoilleen. Näin pääsin loppukierroksen mukavasti ja tapasin siinä monenmoista porukkaa, niin suomalaisia kuin norjalaisiakin, vanhoja tuttuja ja aivan uusia tuttavuuksia. Vain väylän 17 ja 18 jätin kokonaan väliin, sillä niillä pelasi vielä kisassa olleita ryhmiä enkä siihen voinut mennä mukaan. Ne ehtisi sitten kisassa.

Tunnelma kisakeskuksessa oli innostava. Heti huomasi, ettei oltu ihan normikisassa, jossa pelataan, jaetaan palkinnot ja lähdetään kotiin. Ehei, nyt oltiin suuren luokan kisassa, johon kuului markkinatunnelma, liput liehumassa, vingit heilumassa ja myyntikojut sekä terassikahvilan palvelut. Mahtavaa! Pelaajapakettikin oli mahtava kokonaisuus sisältäen bagin, pyyhkeen, kiekon, lippiksen ja vaikka mitä. Tykkäsin! Pieni jännityskin alkoi hiipiä mieleen.. onneksi en tosin pelannut sellaisessa luokassa, jota tullaan seuraamaan radan varteen ja tiesin, että itse pelaaminen olisi samanlaista kuin muulloinkin.

Hieno väylän #3 koripaikka - voiko suomalaisempaa olla!

Väylän #9 koripaikalla ei kannattanut antaa kiekon ottaa rollia alleen

Mukavia putteriliidätysväyliä #13 sekä hiukan pidempi #15 - uskaltauduin nyt ensimmäistä kertaa testaamaan putterilla ja kyllä se vaan toimii!


ENSIMMÄINEN KISAPÄIVÄ

Kilpailupäivä valkeni aurinkoisena ja olimme FM1 -luokkana ensimmäisiä starttaajia. Florence Ranskasta sai kunnian avata pelin ja samalla Tamara huomasi, että soimaan lähti hänen tee-off biisinsä! Niin, tietenkin suuressa kisassa oli omat tee-off biisitkin valittuna etukäteen. Kun sitten Tamaralle soi minun valintani, Within Temptation "Faster", tajusin, että minulle tulee joku ihan muu kappale. Pian se lähtikin soimaan ja sanat menivät jotenkin näin "Tänään lähtee kaikki hanskast" ja kun katsahdin seuraavan ryhmän pelaajia, sieltä Teea hihkaisia, että se oli hänen valintansa! Olihan hiukan jännä biisi, mutta hyväntuulinen joka tapauksessa. Sattuuhan sitä. Hauska ja yllätyksellinen startti päivään ja kisaan!

Kokonaisarvosanani kierrokselle on: hyviä väyliä ja varsinkin alku oli hyvää ja varmaa peliä. Löysäilyä ja epätarkkuutta tuli keskivaiheilla sekä turhia mokia ja nostobogeja. Harmillinen osuma puuhun aloitti tuon huonomman osuuden muuten hyvälinjaisella avauksella väylällä #7 ja bogijunan kyydistä oli vaikeaa hypätä pois. Avaukseni olivat pitkiä ja hyviä muuten, mutta ne päätyivät useimmiten väylän oikeaan laitaan, mistä oli aina hankala antsalähestyminen korille. Selvästi näkyi se, ettei pelikirjaa ollut eikä väylät olleet tuttuja sekä se, että luottokiekkoni Jade on muuttunut alivakaammaksi ajan saatossa. Etukäteen hankalaksi arvioimani väylät pelasin kohtuuhyvin enkä saanut yhtään tuplabogia huonompaa väylätulosta, mutta ne "helpohkot" par3-väylät tuottivat plussaa bogien merkeissä, yksi kerrallaan. Kierroksella oli hyvä tunnelma ja pelasin koko ajan loistofiiliksellä. Nautin!

Viimeinen väylä #18 meni sekin juuri kuten etukäteen suunnittelin: kolmella tarkalla heitolla korille ja lähes nostolla oli bogini. Olin kierroksen jälkeen aivan fiiliksissä, sillä näin tasaista kierrosta en muista pelanneeni aikoihin - jos koskaan kisoissa. Toki tuo tasaisuus oli samalla tasapaksuakin, mutta ilahduttavasti olin ensimmäisen kierroksen jälkeen luokassani toisena, kolmen heiton päässä johtavasta Milasta. Tamara oli kolmantena, vain kahden heiton päässä minusta. Seuraavaan päivään tiesimme pääsevämme pelaamaan yhdessä. Kierrokseni oli myös korttini paras ja sain markkerin, jossa on Tyyni -logo sekä teksti "I won my card". Wau! Aloin päästä sisään Tyyni-tunnelmaan.

Ensimmäisen kierroksen tuloksena ihana markkeri muistoksi ja kakkossija :)


TOINEN KISAPÄIVÄ

Etukäteen mietittynä Kivikko olisi minulle se hankalin päivä ja sellainen, jossa toiset kärkikolmikon tytöt ovat pelanneet huikeita kierroksia perusleiskalla pitkin kevättä. Itse en ole sinne saanut onnistumisia viime syksyn jälkeen enkä radalla ole kyllä pelannutkaan kuin pariin otteeseen - ellei Pirkkometsää lasketa, eikä se ollut tässä Tyyni-leiskassa edes mukana. Jännitystä ei ollut samalla lailla, sillä pelikirjani oli vain pelata mahdollisimman omaa peliä ja yrittää pysytellä toisten vauhdissa, etten aivan liikaa putoaisi. Mahtavat fiilikset jälleen startissa, aurinko paistoi ja olimme ensimmäisiä starttaajia, heti haastajaryhmämme jälkeen.

Avausväylä meni aika nappiin. Valitsin kiekoksi ihan viime hetkellä painavamman Opto Riverin, jolla sain suoran ja hyvän avauksen. Kakkosheitolle otin liikaakin seiftiä tilaa vasemmalle ja siksi korille oli tiukkaa päästä siitä kahdella täydelläkään heitolla kun nyt päätin pelata tuolla samalla kiekolla väylän loppuun saakka. Putilla olin 7-8 metrissä, mutta alarautaan se aamun ensimmäinen päätyi. Silti ihan ok tuplabogi tähän. Kakkosella avaukseni oli OB:n takia hiukan liiankin nafti ja siitä bogi, mutta kolmosväylällä olin enää 5m par-putilla ja parframe näytti varmalta. Mutta ei, oksa häiritsi haaraputissa sen verran, että heitin vasemmalta ohi. Hiukan alkoi mietityttää, näinkö tämä nyt lähtisi käsistä niin kuin tee-off -biisissäni.

Seuraavat kaksi väylää olivat Kivikon normileiskan #3 ja #4, kummaltakin par. Nyt alkoivat fiilikset pelin suhteen taas nousta eikä seuraavan väylän bogi haitannut. Sitten normileiskan väylälle #6, jonka mandon kanssa olen tuskaillut useinkin. Päätin jatkaa edelleen päivän luottokiekoksi nousseella Riverillä, jonka heitinkin suoraan kallion eteen, hyvään linjaan mandosta ohi. Mietin, että pro-pelaajat heittäisivät tästä suoraan korille kakkosheiton ja ottaisivat pörön. Ei mitään epäselvyyttä asiassa. Päätin yrittää ja heitin kiekkoni lujaa kohti koria. Hiukan onneakin tarvittiin, mutta sinne kiekko päätyi, 6-7m pirkkoputille! Päivän kohokohta oli tässä: putti sisään ja pörö korttiin! Tätä muistoa minusta ei saa lähtemään, tällä pelaisin monta bogia tyynellä mielellä.

Lisäväylältä, jonka nimesin heti nokkoskukkulaksi, sain huonolla oksiin kapsahtaneella avauksella bogin ja samoin seuraavalta par4 -väylältä, joka oli Kivikon #7. Sitten pelattiin #12, jolla kakkosheittoni jäi aivan hiuksenhienosti aidan taakse OB:lle ja näin tuplabogi. Extraväylä siihen väliin kohti pipe-väylää, siitä 11m metrin parputin jälkeen nostobogi. Pipe oli varustettu OB-tikuin, siitä normibogi, en alkanut puttaamaan 7-8m päästä ylämäkeen. Seuraavaa pirkotusta oli tarjolla Tyyni-leiskan väylällä #13, mutta niin vaan pudotin alle 6m putin liian löperönä alaraudan päälle keikkumaan. Näitä on kyllä ihan liikaa, joka ikisessä kisassa! Seuraavan kallion päällä pelattavan väylän pelasin sitten jo ihan pelkillä soheloheitoilla liiallisen hyssevaauksen jälkeen ja olin kovin huojentunut kun kiekkoni oli lopulta korissa, kuuden heiton jälkeen. Huh!

Loppuväylillä sain ihannetuloksen enää alamäkiliidätyksellä, Kivikon #8, sekä viimeisenä pelatulla väylällä #1. Kun kierros päättyi 8-9m parputin uppoamiseen, ei enää jaksanut miettiä edellisen väylän seitsemää heittoa eikä oikein mitään muutakaan! Kivikko oli nyt pelattu, enkä jäänyt kuin yhden heiton kakkosijasta - Mila sen sijaan oli nyt karannut jo kahdeksan heiton päähän melko turvallisen tuntuisesti. Näissä tunnelmissa oli hienoa lähteä kohti finaalipäivää!

Kivikon paras väylä ja tästä pirkotus - jeah!
 
Viimeisellä väylällä

Tulosten laskua


FINAALIPÄIVÄ

Finaalipäivä valkeni aivan yhtä aurinkoisena kuin kaikki edellisetkin ja jälleen olimme starttaamassa ensimmäisinä. Kartanolla kävin ensin katsomassa väylän 18, sillä se oli jäänyt minulta pelaamatta kokonaan ja nyt heitin siihen pari avausta ja siitä lähestymiset korille. Vaikutti selvältä pelikirjalta. Pian olimmekin jo saattamassa haastajakorttiamme matkaan ja nätisti tytöt avasivat pelin musiikin pauhatessa. Vielä saimme odotella kymmenen minuuttia ennen kuin oli meidän vuoromme ja sain avata viimeisenä. Ja eihän se sujunut ollenkaan. Puuta päin kopsahti ja vasta toisella heitolla pääsin avoimelle paikalle. Kolmas heitto oli siitä helppoa heittää korille, mutta nyt oli pää niin jäässä, että heitin kiekkoni kohti koria ja se kaarsi melko kauaksi kuten odottaa saattaa enkä saanut yli kympin puttia sisään. Tuplabogialoitus näin helpolta väylältä tuntui katastrofilta ja söi naista.

Kakkosväylä oli paha pilliväylä ja vaikka sain siihen kohtuullisen avauksen, meni vielä kolme heittoa ennen kuin oli nostamassa jälleen tuplabogia koriin. Ei tämän näin pitänyt mennä! Nyt ryhtiä peliin. Kolmoselle kohtuuhyvä avaus pelikirjan mukaiseen paikkaan, mutta kakkosheitto epäonnistui surkeasti ja jäi reilusti mantereen puolelle. Kolmannella piti saada kiekko korille, mutta sain Anchorilla megagripparit ja kiekko singahti lähes kohtisuoraan oikealle ja OB:lle. Voi itku! Tästä ei tule nyt yhtään mitään - olin kolmen ensimmäisen väylän jälkeen plussalla +7 verran ja näin siis puolet pelikirjan mukaisista plussista oli kerättynä ennen kuin peli oli edes kunnolla alkanut.

Nelosväylällä avaukseni epäonnistui ja ylitti hädin tuskin ojan, mutta kakkoseen latasin lisäpowerit ja hyvä etten mennyt OB:lle väylän takana! Metrin verran jäi varaa. Vielä pitkä putti korille ja bogi. No tähän voisi tyytyä. Vitonen ja kutonen olivat sitten niitä jännempiä ja tarkempaa heittoa vaativia putkiväyliä, jotka pelasin väylää pitkin lyhyillä heitoilla ja taas karttui plussatili. En enää jaksanut laskeakaan, olin jo mielessäni luovuttanut pelin ja tyydyin vain varmistelemaan kolmospaikkani kisassa. Ajattelin yrittää keskittyä vain pelaamaan parasta mahdollista peliä ja nauttimaan lajista, tästä päivästä.

Seiskaväylälle sain loistavan avauksen ja mokelsin silti lähestymiseni niin, että olin kympin putilla ojan pohjalla. Miksi, oi miksi nuo lähestymiset olivat tänään niin vaikeita? Kasille avaus liikaa vasempaan ja sieltä taas kiekko kympin päähän korista - ojaan. Ysille avaus keskelle väylää ja lähestyminen ojaan. Kolmen väylän ajan toistin samaa kaavaa: nostobogi hienon avauksen jälkeen. Huh! Viimein pääsimme avoimille väylille ja nyt oli toiveet hiukan nousemassa. Josko jo joku parikin? Olikohan kukaan pelannut Kartanon rataa +30 tulokseen? Olin pelannut "Front 9" väylät tulokseen +14 eikä kyllä naurattanut enää ollenkaan.

"Back 9" starttasi avoimella, ensimmäiselle hyvä avaus, lähestyminen mäen alle ja siitä vielä ne pakolliset päivän teeman mukaiset kuviot ennen kuin kiekko oli korissa. Tuplabogi. Eikö tämä koskaan lopu? Seuraavalle avaus hiukan väylän reunaan ja tästä hysse korille. Ensimmäinen par - ensimmäinen ihannetulokseen pelattu väylä! Mielialani kohosi selvästi ja olin toiveikas ja päättäväinen : nyt kääntäisin pelini ja nappaisin tarkasti kaikki jaossa olevat par-tulokset. Helppoja väyliä, selkeää peliä. Seuraavalle väylälle siis honorit ja hieno avaus. Hieno lähestyminen ja viiden metrin putti edessä. Puttasin alarautaan. Kuppi meni nurin. Annoin muiden mennä menojaan ja jäin alikulkuun tirauttamaan parit kiukut kyyneleet. Nyt tiesin, mitä se on, kun väylä menee tunteisiin. Olin niin vihainen itselleni! Niin pettynyt itseeni!

Saavuin ajoissa seuraavalle tiipaikalle, kirjasimme tulokset ja pian olin tiillä. Jade kädessäni asetuin kylki kohti koria. Asetin jalkani kuten kurssilla olin oppinut, nostin vartaloni suoraan ja pidin kiekkoa kädessäni kuin lukisin kirjaa. Päätin rykäistä nyt kunnolla - syteen taikka saveen. Lyhyt taaksevienti ja painonsiirto ja vartalonkierto ja mitä niitä kaikkia siinä hetkessä tapahtuu ennen kuin kiekko sinkosi ilmaan. Heti näkyi, että nyt se lähti hyvin. Kiekko kaarsi upeassa antsassa kohti koria ja teki vielä pienen feidin jääden selvästi melko lähelle koria. Yleisöksemme tuossa korin taakse ehtinyt Harri antoi aplodit. Edessä oli selvästikin putti. Pirkkoputti. Tuijotin koria ja mietin, kumpi meistä vie tässä voiton. Kuusi askelta erotti minut tuosta himoitusta väylätuloksesta. Puttasin sisään!

Pelasin vielä seuraavankin väylän vahvemmalla putilla par-tulokseen, sitten meni lähestyminen pitkäksi ja nostobogi. Siedin sen. Unohdin samantien. Pelasin seuraavan väylän helppoon pariin ja enää oli edessä kaksi väylää. Nyt tarkistin tuloskortinkin ensimmäistä kertaa ja yllätys oli melkoinen kun huomasin, että olin ihan kelpo tuloksessa kilpanaisiini verrattuna. En tajunnutkaan, että olin kerännyt tällä takaysillä vain +3 lisää tulokseeni.

Peltoväylä #17 oli loivasti ylämäkeä ja alkuun siinä oli 40-50m mittainen multapelto, joka oli OB. Hiukan jännäsin, saanko nyt heittoni siitä yli vai onnistuisinko tuon mokailemaan. Jade ilmaan räväkästi ja sehän liiteli! Olimme kaikki melko yllättyneitä, kun kiekkoni päätyi jonnekin 80m päähän väylälle ja sieltä oli helppoa pelata väylä ihannetulokseen. Sain honorit viimeiselle väylälle ja se ei avautunut ihan kuten aamulla kokeillessani. Pelasin sen väärin. Sain silti lähestymisen melko lähelle koria, 7-8m päähän ja mummotin alle bogiin. Nyt oli kierros ohi, koko kisa ohi. Tarkistimme tuloksemme ja niin siinä lopulta kävi, että tuo kierros meni kuitenkin minulle - voitin koko kärkikortin ja pelasin jaetulle kakkossijalle! Elämä on välillä melko yllättävää :)

Hengailimme Hollen kanssa koko päivän ensin Kartanolla lounaalla ja sitten Sibbessä tuttujen kanssa rupatellen ja lopuksi MPO kärjen peliä perässä seuraten. Hienoa peliä, upeita linjoja ja vahvoja putteja! Jotenkin nuo pelikirjojen erot tulee entistä selvemmin esille, kun on itse pelannut saman radan, mitä kovakätisimmät sitten pelaavat. Heillekin sattuu puuosumia ja hankaluuksia matkalle, mutta silti he useimmiten pelastavat väylän ihannetulokseen siinä missä itselle tulee helposti se tuplabogi. On tämä vaan mahtava laji ja mahtava tapahtuma! Kuinka talvella vielä mietinkään, jaksaisinko pelata kaikki Tyyni -kisapäivät läpi uusilla, vierailla radoilla ja menisikö kaikki ihan mönkään sen takia... ja nyt olen nauttinut ihan joka hetkestä.. tai no, ne pahimmat hetket Kartanolla eivät kuulu "Tyyni moments" -suosikkeihini, mutta nekin kasvattivat minua jos ei ihmisenä niin ainakin pelaajana. Ja nousu kortin voittoon sen täydellisen romahduksen jälkeen teki niin hyvää!

Vietimme hiukan aikaa vielä palkintojen jaonkin jälkeen iltajuhlassa, mutta kylmäksi muuttunut ilma pakotti sitten kuitenkin suuntaamaan kotisaunan lämpöön. Mukava oli tavata tuttuja ja jutustella päivän kuluessa monien uusien ja vanhojenkin (jos nyt vuoden-kahden ikäiset tuttavuudet voivat vanhoja olla) fribakaverien kanssa. Oltiin kyllä yhtä perhettä. Sibben kahvit ja porkkanakakut maistuivat siinä kuin kylmät juomatkin ja aika meni kuin siivillä. Tätä on mukava muistella!

Suurimmat kiitokseni koko järjestelytiimille, Disc Golf Vikingsin ja Sipoon Discstroyersin talkooväelle ja aivan suurimpana kaikista nousevat Terhi ja Juha Kytö - näin suurta intohimoa ja panostusta lajin hyväksi harvoin näkee. Hattu päästä, kiitos tästä kokemuksesta, elämyksestä, joka ei koskaan unohdu. Tosin heillä on suunnitelmissa jo mainostuksesta päätellen Tyyni 2018, joka on entistä mahtavampi, entistä upeampi...
Henkeä salpaa!


Videokooste: My Tyyni2017

Tulokset PDGA:n sivuilla Pool B ja C

Väyläkohtaiset tulokset Pool C, kierros 1
Väyläkohtaiset tulokset Pool C, kierros 2
Väyläkohtaiset tulokset Pool C, kierros 3

Toinen markkeri tuli melkoisena yllätyksenä tiukan taistelun jälkeen

Tulokset, alustavine ratinkeineen
 
Kaikki ihanat naiset luokassa FM1 <3
 
1. kierros Sibbe - tasaisen seiftiä, etuysi: +10, takaysi: +11
 
2. kierros Kivikko - parhaat ratingit, etuysi: +6, takaysi: +11
 
3. kierros Kartano - paras skarppaus, etuysi +14, takaysi +4
 

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Palauttavaa enkkakierrosta neppailuradalla

Viikonloppuna kisattiin aivan mahtava Iso Parta Pieksämäellä, Partaharjun kauniilla ja vaativalla metsäradalla. Fiilikset ovat aivan katossa, tuo on kyllä sellainen kevään kohokohta, jota ilman ei kesäkauteen solahdeta. Ei sitten millään - tänne on päästävä vuosi vuoden jälkeen! Kirjoittelen kisasta vielä kunnon raportin ajan kanssa, nyt on pää vielä niin sekaisin, etten saa ajatuksiani järjesteltyä kunnolla. Wau!

Partaharjulla kisattiin vielä tänään sunnuntaina PDGA-kisaa, mutta siihen emme osallistuneet Hollen kanssa. Tai osallistuimme tilanteeseen sopivalla tavalla eli katsojina ja kannustajina. Mukava oli päästä seuraamaan väylän 19 avauksia ja jutustella samalla lippumies Maken kanssa, joka väsymättä liputti jo toista päivää. Näitä kavereita laji kaipaa ja onneksi heitä on! Mukava oli sekin, että Iso Parta TD:mme Riku pääsi kisaamaan nyt ilman vastuun taakkaa harteillaan omalle radalleen :)

Ajelimme kisan puolivälin paikkeilla Leppävirralle, jossa pienten päivänokosten jälkeen kävelimme radalle mitäs muutakaan kuin hieman pelailemaan. VesiLeppis DGP:n väylät ovat lyhyehköjä ja lähes jokaisella on mahdollisuus jopa pirkotukseen. Oikein sopivaa palauttelua rankan kisaviikonlopun jäljiltä.

Aloitimme väylältä #5 ja sillä pääsimme kumpikin niukasti kymppirinkiin. Olen pelannut tuon oikealle kaartuvan 72-metrisen aiemmin alivakaalla kiekolla ja antanut kiekon hoitaa homman. Nyt nappasin käteen Innova Aquarius kelluvan kiekkoni ja heitin antsaa edellisviikonlopun ohjaajakurssin ohjeilla. Toimii muuten, paitsi että kiekko teki loppuun S-kaaren ja joutui siksi liian kauas korista ollakseen varma pörö. Ensimmäinen heitetty antsa tuolla kiekolla kuitenkin, siksi jees. Ei tosin mikään hyvä valinta väylälle, mutta testi mikä testi.

Seuraavat väylät heiteltiin ihannetulokseen, heitto kulki mukavasti ja pyrin toimimaan edelleen kurssin ohjeiden mukaan. Heitän paikaltani, otan vain lyhyen taakseviennin ja keskityn vartalonkiertoon ja painonsiirtoon. Huomaan, että saan entistä pienemmällä voimalla tuotettua saman heittopituuden kuin aiemmin. Mukavaa ja rentoa. Myös ylämäkiväylillä kiekko meni ihan kivasti hyviin pituuksiin, niissä tosin suunnan kanssa on tuttuja ongelmia kun pelaan alivakailla ja ne reagoivat vedon voimakkuuteen isosti. Siitä myös kierroksen ensimmäinen bogi.

Seuraavaksi pääsin pirkkoputille väylällä #9, joka on 79-metrinen alamäkeen heitettävä liidätys. River liiteli tässä melko matalana aivan kohteeseensa ja putti oli vain muodollisuus. Mukavaa! Heitin tässä kokeeksi myös Purella saman heiton ja se meni loppuun saakka aivan suoraan, juuri sinne mihin oli tähtäyspistekin. Putteriheittoja olenkin nyt alkanut treeneissä suosia ja tämä rohkaisi siihen lisää. Näitä heittoja olisin kaivannut aiemmin keväällä Peurungan kisassa!

Välissä oli yksi hiukan epäonnistuneempi avaus ja sitten jälleen nostopirkko väylälle #11, mittaa tuolla loivasti nousevalla väylällä on 51m. Taas heitto lähti aivan suoraan sinne, minne sen tarkoitin. Mahtava fiilis! Nämä lyhyemmät väylät alkavat olla nyt niitä ns. kontrolliheittoväyliä ja sehän helpottaa pelaamista huomattavasti. Jos ennen piti rykäistä täydet ja nyt riittää keskittynyt ja tarkka lähestymisheitto, niin olisihan se ihme jos ei tarkkuus paranisi. Kylläpä yksi tekniikkakurssi on tehnyt ihmeitä heitolle!

Jälleen väliin yksi ihannetulosväylä ja olimme kentän laidalla, väylän #1 tiillä. Heittelimme tässä muutamia kämmenheittoja treenimielessä ja Holle huomasi minulla selvän tekniikkavirheen kun heitin koko heiton läpi painonsiirtoineen kaikkineen. Palasin siis askeleita taaksepäin ja kun heitin foreni kyynärpää lukittuna, sain ranteen mukaan ja kiekkokin alkoi liitää ihan eri tavalla. Pisimmät avaukseni Jadella liitelivät jopa 60m huitteille eli ei tuokaan heitto näemmä suuria vaadi. Pieni ranneliike riittää. Olihan silmiä avaavaa - kiitokset Holle!

Sitten taas pelin kimppuun ja avaukset rystyllä. Edellämme ollut poikaporukka mittaili väyliä lasermittarilla ja mekin saimme katsoa mitan tuolle väylälle: 84m. En ole koskaan saanut kiekkoani tuossa kymppirinkiin ja nyt siinä päätin onnistua. Tuuli oli kevyesti vastainen, pieni vire oikeastaan vain. Laitoin Jaden pikkuhyssessä suoraan kohti koria ja kauniisti se oikaisi itsensä ja liiti pienellä oikean kaarroksella ja pienenpieniellä feidillä kahden metrin päähän korista, aivan sen tasolle. Wohoo! Ensimmäinen tasamaalla mitattu yli 80m heitto ja millä tarkkuudella! Ei ole kyllä menneet tekniikkaopit hukkaan, tästä sain aivan uutta puhtia ja intoa treenata myös avauksia. Mutta edelleen paikaltaan, tämä pitää saada selkärankaan.

Pelasimme vielä väylän #2 pariin ja kolmosella keskittyminen meni ulkoilijoiden kanssa säheltäessä hiukan sekaisin ja siitäkö johtui bogiframe... enää viimeinen väylä, #4 jossa olisi mukavaa onnistua. Alamäkeen heitettävä 71-metrinen neppiväylä, johon olen aiemmin laittanut M4 Light:n liitämään ja toivonut parasta. Nyt Roc3 käteen ja antsaa. Otin tutun asennon tiiltä, kuin lukisin kirjaa ryhdikkäänä. Siitä pieni taaksevienti hartioiden avulla ja kiekko matkaan. Heti näimme, että nyt lähti hyvin. Kiekko kaarsi nuo edessä olevat männyt vasemmalta puolelta ja jatkoi matkaansa kohti koria. Kunnon kaarroksen ja pienen mutta varman feidin jälkeen kiekko oli jälleen kolmessa metrissä korilta. Se onnistui!

Viikonlopun kruununa pääsimme vielä saunomaan ja Holle grillasi meille maittavaa grilliruokaa samalla kun puttailimme ja foreneppailimme takapihalla. Tästä on hyvät viikonloput tehty! Nyt kohti Westside Discs Tyyni-viikkoa luottavaisena ja rauhallisin mielin. Kyllä siitäkin vielä selvitään. Kun vaan ehtisin tutustumaan tuleviin kisaratoihinkin jossain välissä... :)

Emsimmäinen pirkkoputti oli lyhyt, väylä #9

Holle laittaa putin sisään väylällä #11 - starframe!

Tähän se kierros päättyi, väylä #4 ja putti sisään

lauantai 20. toukokuuta 2017

Iso Parta 2017

Kevään kohokohta - Iso Parta 2017 - kisattiin ja elettiin viime viikonloppuna. Tänä vuonna olimme Hollen kanssa paitsi mukavuudenhaluisempia, myös viisaampia ja karsimme kisakierroksia roimalla kädellä. Tämä senkin takia, että tulevalla viikolla kisaan vielä kolmena päivänä Westside Discs Tyyni -kisassa ja kaikkiin kolmeen uuteen kisarataankin pitäisi jaksaa tutustua edes auttavalla tasolla. Näillä eväillä kohti aurinkoista Partaharjun viikonloppua!

Koska heitin viime vuoden Iso Parta -kisassa holarin, sain tämän vuoden majoituksen ja kisamaksun ilmaiseksi. Mahtava palkinto! Pois ei siis ollut jääminen enkä kyllä olisi jäänytkään, vaikka kisa olisi mennyt omakustanteisena. Perjantai-iltana kävimme Hollen ja naapurihuoneessa majoittuneiden Mikan ja Akin kanssa pelaamassa ainoastaan finaaliväylät. Minullahan oli tie finaaleihin automaattisesti avoinna, sillä Aikuisten naisten luokassa meitä oli vain kolme osanottajaa. Mukava kun saimme pojatkin iltakierrokselle mukaamme, ainahan porukassa on mukavampaa.

Ensimmäinen lisäväylä on viime vuodestakin tuttu vedenylitysväylä, jolla on mittaa n. 50m ja kaikki metrit vedessä, sillä kori oli aivan rannalla ja heittiopaikka laiturin päässä. Heitin tämän kelluvalla Aquariuksella ja vaikka nyt illalla ei tuullut ollenkaan, kiekko kippasi hieman järvelle päin ja päätyi veteen. En siis voisi tuota käyttää ollenkaan, ellen laittaisi siihen kunnon hysseä mukaan ja mikäli tuuli olisi vastainen, ei sekään auttaisi. Hiukan jäi kaivertamaan tuo edessä oleva finaali... pitäisikö sitä uskaltaa kerrankin heittää normikiekkoa, eikä ainaista kelluvaa seiftiversiota. Kun ei se sitten ole ollenkaan seifti, kun on tuntemattomampi ja aiheuttaa epävarmuutta. Hankalaa.

Toinen finaaliväylä heitettiin nyt toiseen suuntaan kuin edellisvuonna, alhaalta ylös rinteeseen. Tähän sain erittäin hyvää opastusta Mikalta ja kiekkoni singahti täydellisellä linjalla kohti koria ja sen ohi ylärinteen puolelle. Loistojuttu, ja kuinka helppoa tuo uuden tekniikan omaksuminen olikaan ja kuinka vaivaton heitto! Minulle, joka olen aina kaihtanut ylämäkiväyliä, aukesi nyt niihinkin uusi sivu. Pienenpieni liike vartalon edessä, vartalonkierto, ja nopea veto. Wau! Kolmaskin finaaliväylä meni kohtuuhyvin, tässä haasteensa asetti väylän vasemmalla puolella oleva kuusikkoinen syvänne ja oikealla kauempana taas järvi. Jäimme vielä juttelemaan heittotekniikasta myllyn luo ja olisihan siinä pidempäänkin voinut taas turista, mutta oli aika siirtyä iltapuuhiin ja unten maille. Toki kokoonnuimme vielä iltapalan ääreen asuntolamme keittiöön vaihtamaan viimeiset jutut. Mukavaa seuraa :)

Jostain syystä onnistuin nukkumaan vieraassa paikassa yöni aivan loistavasti ja heräsin vain hiukan liian aikaisin alkaakseni pohtimaan päivän pelejä. Viimein sain Hollenkin hereille ja kävimme nauttimassa runsaan aamupalan ja moikkaamassa paikalle saapuneita tuttuja. Ilmoittautumisessa kävi iloinen ja odottava kuhina ja joka puolella oli vain hymyileviä kasvoja. Ryhmät jaettiin ja jälleen tuli uusia kasvoja tämän lajin piiristä, mikäs sen mukavampaa. Aloitimme melkein kauimmaiselta väylältä #18 ja pienellä sähläyksellä heittelin alkuun tuplan puttimissillä ja seuraavalle triplan. Alkujännitystä ja epätarkkuutta. Onneksi tuloksia ei tarvinnut heti katsella Metrixistä, sillä +5 kahden ensimmäisen väylän jälkeen ei suuremmin ilahduta. Ei tosin masennakaan, sillä jokainen uusi heittopaikka ja väylä on lahja - sillä ajatuksella olen alkanut nauttia pelistä nykyään aivan eri tavalla ja kohtaamaan hankalatkin tilanteet vain uutta oppia tarjoavina kokemuksina. Miksi tätä harrastaisi, jos pahoittaisi aina mielensä epäonnen edessä? Harmitella toki saa ja pitääkin, mutta naps - uusi heitto, uudet mietteet.

Seuraavat väylät pelailin joko pariin taikka bogiin ja melkein järjestään jouduin puttaamaan kymppiringistä kaksi kertaa ennen kuin kiekko oli korissa. Väylällä #3 puttimissi harmitti tavallistakin enemmän, sillä olin ensimmäistä kertaa koskaan tuossa 6m pirkkoputilla enkä pystynyt kiekkoani saattamaan alarautaa pidemmälle. Lajista nauttii nykyään niin paljon enemmän kun heitot ja peli on viime vuotista parempaa, mutta kuinka paljon enemmän voisikaan nauttia, jos saisi vielä putinkin toimimaan :) Tuo jäänee salaisuudeksi, jos en saa puttiin varmuutta. Varmuus taas tulee toistoilla ja toistoilla ja onhan se myönnettävä, että puttitreenit ovat olleet talven jälkeen aika olemattomia. Syy ja seuraus. Väylällä #6 olin jälleen pirkkoputilla, mutta heitin kiekkoni vain korin alle, kun matkaa oli 8-9m ja korin paikka hankala. Par4 -väylän #7 halusin pelata pariin ja vaikka olinkin kakkosheitolla jo pitkällä mandojen ohi, onnistuin jättämään lähestymisen lyhyeksi ja näin tyytymään bogiin. Vaihtelua: putteja vain yksi ringistä!

Sain kaksikin ihannetulosta peräkkäin väylille #8 ja #9, mikä on aina ilahduttavaa eikä väylän #10 bogikaan katastrofi ollut. Pitkälle par4 -väylälle #11 en pysty oikein paria pelaamaan, sillä siinä pitäisi saada täysiä lähes 80m heittoja kokonaista kolme kappaletta ja sellaista tuuria ei minulla ole ollut. Tänään pelasin tuon etenemällä 60m kerrallaan ja näin bogi olisikin ollut se onnistuminen, mutta ei: viimeinen heitto päätyi hiukan liian kauas kummulla olevasta korista ja tyydyin nostotuplaan. Tuplaan jouduin tyytymään myös väylällä #13 kun kiekkoni karkasi kädestä avauksessa ja seikkailin puiden kopseesta toiseen. Ainoa pahempi kopinaväylä koko kierroksella osui tähän. Muut isommat lukemat kun eivät tyypillisesti johtuneet kopinasta vaan aivan muista seikoista... kuten sipuliväylällä #16. Tässä tuntuu aina niin pieneltä ja taitamattomalta kun tiille astelee ja katselee kohti mandoa ja väylää sen vierellä. Sitä tuntee itsensä käsittämättömän epävarmaksi ja väylä tuntuu kapenevan silmissä. Olen varmaan ennenkin todennut, mutta tämä väylä pitää tulla joskus treenaamaan niin tutuksi, että sille voi iskeä silmää samalla kun nappaa sen ihannetuloksen taikka edes bogin. Tänään hiuksenhieno mandomissi ja re-tee sekä lukema 7 korttiin.

Loppuväylät olivatkin enää selvää kauraa ja pääsimme lounaalle mönkijän peräkärryssä istuen. Kylläpä maistuikin, vielä kahvit jälkiruuaksi ja nopeasti jalat pesuun ja kohti kattoa huoneen hämärässä. Hetkisen ehdin levähtää kun aloin taas keräillä eväitä ja täytellä juomapulloa seuraavaa kierrosta varten. Holle taisi torkahtaa tehokkaammin, toisille vaan on tuo rauhoittuminen helpompaa... Nyt shortsit jalkaan ja kompressiosukat, mutta Viikkaripaitaa ei löytynyt mistään! Olin jo kotona päättänyt pelata ensimmäisen kierroksen Ryskeen väreissä ja toisen Vikingsien, mutta nyt suunnitelmani kariutui ja olin yllättäen ilman seurapaitaa. Ei auttanut jäädä pohtimaan ja harmittelemaan, sillä mönkkärikyyti oli juuri lähtemässä ja mukaan oli ehdittävä. Nyt oli tavoitteena pitää hyvät asiat ykköskierrokselta: en osunut puihin. Tavoitteena oli myös parantaa sitä, mikä meni huonosti: en osunut myöskään ketjuihin. Kiekkoa väylälle ja koriin - selvä peli!

Toiselle kierrokselle pääsin pelaamaan muiden Aikuisten naisten sekä kahden nuoremman naisen, Sannakaisan ja Anun kanssa. Kun olimme pelanneet pari väylää, päätimme ottaa naisten bagtag-haasteen voimaan kierrokselle, vaan lopuksi sitten unohdimme ne tagit kuitenkin vaihtaa :D Aika väsynyttä taisi olla. Pääsimme aloittamaan ihan pelaajakokouksen vierestä väylältä #11 ja se soi meille pienen lepotauon vielä muihin väylilleen vaeltajiin nähden. Tuoko oli se ratkaiseva voimainsäästö, vai miten pelasinkaan nyt tuon 234m väylän ensimmäistä kertaa bogiin - joka on minulle siis väylän ehdoton par! Mandoväylältä #12 jälleen hölmö seiftattu bogi ja nyt väylälle #13 täydellisen nappiin mennyt avaus ja par korttiin. Liiallinen hyvänolontunneko lepsutti peliä, sillä kaksi seuraavaa pöröväylää pelasin bogiin kummatkin! Voi haukotus! Enkä saanut sisuunnutettua itseäni väylän #16 avaukseenkaan tarpeeksi, sillä olin jälleen siinä heittämässä re-teetä ennen kuin tajusinkaan ja noilla kahdella extraheitolla väylätulos kopsahti triplaan. Lisäväylä triplamandoineen ihannetulokseen hiukan varovaisella avauksella ja perään kolme tuplaa. Löysää peliä. Nyt skarppaa hyvä nainen!

Jostain sain käsittämättömän hyvän vaihteen peliini, sillä nyt pelasin kokonaista seitsemän väylää peräkkäin pariin! Näistä ilahduttavin oli aivan ylivoimaisesti #4, joka on 141m pitkä par3 ja olin siinä kahden heiton jälkeen nostolla! En ole tuota koskaan saanut pelattua alle bogin ja nyt tämä! Jes! Par-putkeni katkesi niukasti väylällä #7 enkä päässyt samaan sujuvaan peliin enää loppuväylilläkään kiinni. Putti oli varmempaa jälleen toisella kierroksella, kuten niin monta kertaa aiemminkin, mutta lähestymiset hiukan epätarkempia yleisesti ottaen. Toki nuo väylien #11 ja #4 mahtavat nappiosumat lämmittivät mieltä :) Puuosumia en kerännyt avauksissa tälläkään kierroksella, kai tuo heittotarkkuus vaan on nykyään entistä parempaa vai onko tuurilla osuutensa - en tiedä. Heitin edelleen Ohjaaja 1 -kurssin oppien mukaan, paikaltani ja selvästi pienemmällä effortilla kuin ennen. Taakseviennin jäädessä nyt lyhyemmäksi on heitolla pienemmät mahdollisuudet lähteä sivuun ja grippareita en kokenut ollenkaan. Pari kertaa unohtui puristaa kiekkoa ja se karkasi ennen aikojaan kädestä, mutta muuten gripissä ei ollut moitteen sijaa. Ihan hyvää peliä siis, pienellä epätarkkuudella ja ehkä tuo vankka johtokin vaikutti kun ei ollut kovaa kilpailutilannetta ja tarvetta olla niin skarppina. Neljällä viimeisellä väylällä saldoa kertyi +5 lisää, mikä laittoi miettimään pelikunnon merkitystä. Olin väsynyt, en vain jaksanut skarpata enää. Huhtikuussa sairastetun flunssan jälkeen en ole hikiliikuntaan päässyt kiinni ja se kyllä tuntuu.

Finaalia odotellessa sain Hollelta ihanan kylmän sihijuoman ja ai että se maistui! Yleisö kokoontui katsomoon ja meillä jännitys kihelmöi ensimmäisiä heittoja odotellessa. Ensin pelasivat Vanhat äijät ja heille jokunen re-tee laiturilta ja lopuille par korttiin. Sitten me. Sain heittää viimeisenä ja nyt tein sen, mitä olen pitkään miettinyt: pelasin sillä kiekolla, millä pelaisin, jos ei olisi vesiestettä. Opto River, 173g omaa minun kädessäni vakautta riittävästi kesyttämään päivällä nousseen kevyen vastatuulen ja kuitenkin liitämään yli veden. Tähtäys, kevyt taaksevienti ja veto: sinne lähti kiekko samalla kun Riku selosti tapahtumaa yleisölle. Ja se jaksoi! Kiekkoni päätyi aivan rantaan, viimeisille tupsuille ja n. 5m päähän korista. Jos avaus ei minua jännittänyt, niin kyllä vaan jännitti putata siinä kaikkien katsellessa. Sain kuin sainkin kiekon koriin ja näin porukan ensimmäisen pirkon! Avoimen miehistä kaksi onnistui tuon pirkottamaan myös, kaikki muut finalistit joutuivat avaamaan toisen avauksen tai seiftaamaan korin alle parin. Mahtifiilis! Sain niin monet onnittelut ja high-fivet, että tämähän oli melkein kuin olisin uusinut holarini :)

Loputkin finaaliväylät menivät ihan odotetusti, mitä nyt kakkosella Diamond kippasi liikaa oikealle ja jouduin puttaamaan kymppiringin reunalta parin korttiin ja kolmannella tyytymään bogiin kun pikkukuuset söivät forelähärini. Hieno kisa, hieno palkintojenjako myllyn luona ja upeat palkinnot: 50€ lahjakortti Frisbeemarketiin! Kiitos kaikille mukana olleille, pelikavereille, kannustajille, järjestäjille, toimitsijoille, lippumiehille, ruuanlaittajille, opastajille ja mönkkärikuskeille sekä illanvieton loistaville esiintyjille Sampsa Simpanen ja Ari Lauanne! Suurin kiitos tietenkin Riku Tähtiselle, joka on tapahtuman isä ja sielu! Kiitos Holle, kun jaat kanssani nämä upeat kokemukset tämän loistolajin parissa! Upea, upea Iso Parta! Jälleen vuosi odotusta edessä ennen seuraavaa kertaa :)

Tulokset

Finaaliväylä nro 1 perjantai-iltana, kaunista ja tyyntä

Kolmas finaaliväylä pelattiin myllyn luo, Ison Parran hengessä ja tunnelmassa

Aamun pelaajakokouksessa oli vielä pilvistä ja hieman viileää, tunnelma nousussa

Ensimmäisen kierroksen pelasin näiden poikien kanssa, hienoa peliä ja upeita heittoja

Kakkoskierroksen yksi ehdoton kohokohta: väylän #4 nostopar
 
Kyyti majoituspaikasta pelaajakokoukseen hoitui mallikkaasti peräkärryssä istuen
 
Kohti väylää #9 - tämä kori ei ollut kuitenkaan väylämaalin virassa

Toisen kierroksen ihana naisporukka: Anu, Johanna, minä, Sannakaisa ja Tuija

Aikuiset naiset palkintokorokkeella
 
 
 

perjantai 19. toukokuuta 2017

Viikonlopun fiiliksiin Keisari TaliOpenin kautta

Odotettu Iso Parta -viikonloppu on edessä ja  meidän välissämme on enää työpäivän ja muutaman matkatunnin kokoinen aukko. Päätin kuroa tuota umpeen kun huomasin, että ehtisin näkemään huippunaistemme avaukset Keisari TaliOpenissa, ihan tuossa kulman takana. Siispä ulos ja aurinkoon!

Ykköstiin takana olevalla katoksella jäin juttelemaan toimitsijoiden kanssa ja ehdinpä muutaman sanan vaihtaa joidenkin pelaajienkin, Soilen, Sinin ja Anna-Sofian kanssa. Ihanan lämmin päivä ja aurinko helli kilpailijoita ja shortsit olikin päivän ykkösasu. No, ei siellä kyllä varjopaikoissa vielä niin lämmintä ollut, mutta kesää kohti kumminkin.

Nappasin iPhonen  Live-kuvaustoiminnolla parista avauksesta kuvat ja siinähän tulee samalla pienenpieni videopätkäkin. Kiekon liitoa tuo video ei kovin pitkälle pääse ja jaksa seurata, mutta itse avaukset on nyt tässä. Fiilistelkää - niin minäkin tein! Nyt alkaa mieliala olla oikeanlainen. Iso Parta - täältä tullaan!

Eveliina Salonen keskittyy heittoonsa

Eveliinan komea avaus täydellisesti väylälle, taisi olla arviolta 110m. Wau!
 
Jenni Eskelisen avaus, hienosti väylälle ja hyvälle jatkopaikalle sekin
 
Sini Lindholm avasi myös upeasti pitkälle väylään. Hyvä tytöt!

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Naisten tiit - hyvä vai huono juttu?

Pitkät väylät haastavat naisten peliä aivan eri tavalla kuin miesten, joille ne on alunperin suunniteltu. Steve Dodgen hieno kirjoitus where-are-the-womens-tees avasi asian keskusteluun ja herätti jälleen pohtimaan asiaa astetta tarkemmin. Miksi tarvitsemme naisten tiipaikkoja - vai tarvitsemmeko? Bogi on par lähti selvittämään asiaa, sillä tähänhän nivoutuu vahvasti myös blogini nimi.

Kun tiipaikka siirretään lähemmäs koria naisten peliä varten, kyse ei ole epäluottamuslauseesta ja siitä, että naiset pelaisivat jotenkin huonommin kuin miehet. Joitain naisiakin tuo "naisten tii" ärsyttää ja loukkaa, ja uskon, että syynä on tuo ajattelumalli. Halutaan pärjätä siinä missä miehetkin ja samalla unohtaa se tosiasia, että väyläsuunnittelu ei ole lähtökohtaisesti tehty naisten heitoille, jotka ovat n. 75% miesten heittopituudesta. Masters -ikäisten naisten heittopituudet ovat vielä tätäkin pienempiä. Miksi naisten pelissä heittopituuden pitäisi olla se ratkaisevin tekijä voittoja jaettaessa kun se ei sitä ole miestenkään pelissä?

Koska aloitin lajin harrastamisen vahvasti masters-iässä, en ole koskaan kuvitellutkaan voivani pärjätä pelissä heittopituuden ansiosta. Nopeus ja liikkuvuus eivät ole enää samalla tasolla nuorempien kanssa ja se on hyväksyttävä. Vahvuudeksi pitää siis valita tarkkuus ja monipuolisuus - se, että pärjää lyhyehköillä väylillä, joilla on teknistä haastetta. Sellaisia ratoja ja sellaisia väyliä siis toivoisi olevan myös kilpailukentillä. Väyliä, joilla lyhyemmän maksimiheiton omaava monipuolinen pelaaja voisi saada kiekkonsa koriin vähemmillä heitoilla kuin pitkälle heittävä, mutta ei niin osaava pelaaja. Tai edes sellaisia, joilla pitkälle heittävä ei saisi liiallista etua omasta vahvuudestaan.

Artikkelissa avataan mielestäni hienosti tuota problematiikkaa vertailemalla sitä, mitä ominaisuuksia miesten mitoille suunnitellut radat korostavat naisten pelissä. Kun pituusheittojen osuus miesten pelistä on 66% on naisten vastaava luku jopa 85%. Kontrolliheittoja naiset tarvitsevatkin sitten vastaavasti enää puolet siitä, mitä miehet. Ja on huomattavaa, että tässä vertailussa naisetkin heittävät keskimäärin yli sata metriä, eli meillä 70-80m heittävillä tilanne on vielä nurinkurisempi. Ja meitä alle 100m heittäviä on miehissäkin, sillä iän karttuessa heilläkin maksimiheittopituus putoaa. Kuinka mielekästä silloin on tuo pituusheittokeskeisyys ja olisiko miehistä oikein, jos sama korostuisi heidän peleissäänkin?

Artikkelissa annetaan ymmärtää, että peli on hauskempaa kun väylillä on mahdollisuus onnistua alittamaan sen par-luku. Aivan suoraan sitä ei sanota, mutta mainitaan esim. että maksimissaan 90m heittävälle aloittelevalle miespelaajalle toistuvasti 120m väylien pelaaminen ei ole enää hauskaa. Olen asiasta osin eri mieltä, mutta ehkä kyse onkin ajattelumallista: minulle par on ihan ok, sillä oletus pitkillä väylillä on bogi. Olen sisäistänyt sen ajattelumallin, että minulle bogi on par ja jos pystyn siihen radan suunnittelijan ihannetulokseen väylän pelaamaan, se on jo ilon aihe, vähän kuin pirkotus miespelaajalle. Mutta olisiko minulla vieläkin hauskempaa, jos jokaisella tai edes suurimmalla osalla väylistä minulla olisi siihen pirkotukseen mahdollisuus ihan oikeasti?

Täytyy myöntää, että sellaisten väylien pelaaminen, joissa par on heitettävissä seiftillä pelillä midareilla, mutta pirkotukseen ei käsi ja taidot riitä, peli käy pidemmän päälle tylsäksi. Silloin sitä kuitenkin jossain vaiheessa kaivaa sen draiverin esiin ja yrittää jotain sellaista, jolla ei ole teoreettistakaan mahdollisuutta onnistua. Kuten pirkotusta 86m pitkällä väylällä puupillissä. Kun oma maksimiheittopituus on tuon alle. Mitä enemmän tätä asiaa mietin, sen enemmän minusta alkaa tuntua siltä, että kyllä - kyllä me naisetkin olisimme omat tiimme ansainneet! En aja kaikkien par3 -väylien lyhentämistä alle 80m tai mitään muutakaan yhtä jäykkää vaan ratasuunnittelua, jossa huomioidaan myös lyhyemmälle heittävät pelaajat ja tarjotaan heille mahdollisuus pärjätä muillakin ominaisuuksilla kuin vain pituusheitolla.

Ihannetilannehan olisi se, että jokaisella radalla mitattaisiin monipuolisesti eritasoisten pelaajien taitoja. Että jokaisella väylällä olisi aina joku juju, jokin idea siitä, minkälaisella heitolla se olisi mahdollista ilman hyvää tuuria läpäistä paremmin kuin muut. Joku väylä vaatisi tarkan ja jyrkän antsan, joku toinen taas olisi paras lähestyä kämmenheitolla ja kolmas vaikkapa loivalla hyssellä. Neljäs väylä taas saattaisi suosia niitä isokäsiä kun taas viidennellä pärjäisi suoran putteriheiton osaava pelaaja. Useasti näitä kaikkia väyliä radalta jopa löytyy, mutta niiden mittasuhteet saattavat olla sellaiset, että 90m avauksia heittävälle jää aina vaihtoehdoksi se suora avaus keskelle väylää ja siitä kakkosheitolla vasta tarvitaan jonkinmuotoista neppiheittoa korin alle. Seiftillä par. Riskillä bogi.

Onneksi lajimme rikkautena on niin monenlaiset radat ja niillä olevat monimuotoiset ja monenlaiset väylät. Jos jonain päivänä onkin oikea mielentila lähteä haastamaan itseään ja sipulinsa kestävyyttä pitkille AAA1 -radoille, on toisina päivinä mukava napata mukaansa vain ne putterit ja ajella lähiseudun B1-radalle neppailemaan pakkopirkkoja kakkosnelosiksi. Nähdään tiillä - oli se sitten naisten, miesten taikka ihan kaikkien yhteinen! Kesä on aivan kohta täällä.

Monipuolisuutta kehittämässä - kämmenheiton salat raottivat hiukan oveaan ja löin jalkani siihen väliin. Jos sitä jo ensi vuonna voisi sanoa osaavansa heittää forea :)

Opiskeluni tueksi hankin talven putticupin voittorahoilla uusia heittoputtereita