Tyytyväisyys, kisat ja ratingit eli kevään kisaputki

Tyytyväisyys tappaa kehityksen - näin sanotaan. Voiko omaan suorittamiseensa silti olla tyytyväinen tiedostaen omat heikkoutensa ja vahvuutensa sekä suoritustensa toistettavuuden? Kyllä voi. Ja silti voi ja pitääkin olla nälkäinen kehityksensä suhteen sekä sen, että saa juuri kisakierrokselle sen parhaimman onnistumisen aikaan.

Kevään kisailut aktivoituivat kun ensimmäinen kisa oli saatu purkitettua ja kisakalenteri alkoi täyttyä hyvin nopeasti. Tuli aivan mahtava naisten viikonloppu Raaseporissa, jossa pelasin sekä lauantaisen Piazza Openin että sunnuntain Lady Openin. Kummassakin kisassa pelattiin kaksi täyttä kierrosta ja pidin viikonloppua kestotestinä käden ja kunnon kestämiselle. Lähes nappionnistuminen sillä saralla! Pelaaminen oli lähes koko viikonlopun ajan omaa lukuunottamatta alkuväylien jännitysputteja ja sykkeen nousua päälle 130 ihan vaan jännityksen vuoksi. Toki pientä väsymistäkin alkoi ilmetä ja sunnuntain toinen kierros oli keskivaiheilla jo hysteerisen väsynyttä,. Sain silti loppuun vielä puristettua onnistumisia ja päätettyä viikonlopun hyvillä mielin. Piazza Openin ratingkeskiarvoksi sain alustavissa lukemissa 794 ja Lady Openin taas hiukan enemmän alakanttiin 788. Rating oli kuitenkin sivuseikka, sen verran upeaa naisenergiaa sain tuosta viikonlopusta mukaani :)

Heti seuraavana keskiviikkona pelattiin NBDG Ladies Series Kivikon osakilpailu ja tokihan olin sinnekin ilmoittautunut, vaikka Kivikossa en ole muutoin aikoihin pelannutkaan. Nyt oli tarkoituksena saada kisakierroksia alle ja sitä kautta järkyttäväksikin ajoittain nouseva puttijännitys laukeamaan. Tiesin edellisistä vuosista, että tuo veisi joitain kisoja ja niistä tulisi vain kestää ne ala-arvoiset suoritukset ja yrittää pitää pää pinnalla. Kivikon kisasta ei tullut täysin onnistunutta lähipelin suhteen, vaikka ilmat suosivat eikä tuulta ollut juurikaan peliä vaikeuttamaan. Siellä putti ei näytellyt niin suurta osaa, taisin putata jo ihan kelvollisia ja mikä tärkeintä: normifiiliksellä. Suurin epäonnistuminen oli ns. Pirkkometsä, johon muutama vuosi sitten tein hyvän pelikirjan siellä pelattavaa Pirkkometsän valloitusta varten mutta nyt ilman treeniä, ilman luottamusta pelasin nuo neljä metsäväylää jopa plussan puolelle. Kokonaistuloksella +10 sain ratingiksi 789. Jälleen alakanttiin, mutta odotetusti.

Pääsiäisviikonloppuna pelailtiin, höntsättiin ja ulkoiltiin muissakin merkeissä. Vasta pääsiäismaanantaina pelattiin Startti Pro/Masters, johon ilmoittauduin "varmuuden vuoksi" jonopaikalle enkä ollut alkujaan ollenkaan varma, että edes haluaisin sinne kisaamaan. Kun sitten sain kuulla päässeeni jonosta mukaan, kävimme Hollen kanssa pelaamassa siellä parikisakierroksen havaitaksemme, että Sahanmäen leiska oli kokenut muutoksia! En ollut ollenkaan valmistautunut tähän! Onneksi muutokset olivat pääosin sellaisia, jotka eivät omaan "par save productions" -pelikirjaani vaikuttaneet. Lisäksi mielenkiintoisia uusia väyliä, joissa en parikisassa onnistunut ollenkaan vaan menimme Hollen heitoilla. Pientä epävarmuutta kisasta lisäsi se, etten ole Nummenmäkeä pelannut vuoteen ja silloinkin taisi olla lunta polviin saakka kun siellä kävimme. Haasteet on tehty kohdattavaksi!

Sahanmäen kierros alkoi pienimuotoisella katastrofilla. Jännitin aloitusväylällä #13 niin, että suora 30m lähestymisheittoni korille jäi puolimatkaan ja kun avauskin oli ollut hieman sivussa väylältä, korttiini kirjattiin tuplabogi. Seuraavalla väylällä #14 sain kuin sainkin pitkän hyvän avauksen joka feidasi vain hiukan metsään ja siitä komeassa kaaressa lähestymisen korille, vain viiteen metriin. Olin iloisesti yllättynyt, sillä juuri tämä uusi väylä meni minulta parikisassa päin honkia. En vain saanut kättäni toimimaan putissa ja kiekko kiemurteli alarautaan. Tyypillistä alkuväylien peliä minulta. Pidin silti mieleni korkealla ja fokuksen niissä onnistuneissa heitoissa. Niitä ei minulta saisi pois, vaikka mokaisin jokaikisen putin! Tiukassa oli, sillä keräsin myös väylältä #15 tuplabogin kun en saanut lähipeliäni jännitykseltäni toimimaan. Sitten tuli kierroksen ensimmäinen nostopar ja peli alkoi kulkea edes hiukan rauhallisemmalla mielellä ja normaalimmalla sykkeellä.

Loppujen lopuksi kierros kulki sujuvasti, sillä avaukseni ja lähestymiset alkoivat pääosin toimia juuri kuten pitikin ja ainoat virheet tulivat puteissa. Pahin puttinosto oli väylällä #20 jossa olin par-putilla kolmessa metrissä ja onnistuin vielä siitäkin sipaisemaan kiekon korin ohitse. Valtava kylmän aalto puski lävitseni ja mieli teki painua maan alle. Onneksi kykenin nostamaan paluuputin samalta etäisyydeltä koriin ja pystyin jättämään tuonkin turhan bogin harmituksen taakseni. Ei minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin yrittää suhtautua tähän huumorilla ja silti pitää fokus pelaamisessa ja motivaatio korkealla. Parhaat onnistumiseni koin par4 -väylillä #7 ja #11 joilta molemmilta sain parin korttiin. Yllätyksekseni olinkin FA40-luokassa jaetulla kakkossijalla kun siirryimme kakkoskierrokselle Nummenmäelle. Sitä ennen kuitenkin Hyvinkään keskustan Subway -ravintolasta liekkisubia tarjoushinnalla minimarkkeria näyttämällä - hieno etu kisaajille.

Nummenmäen pelikirjani on selkeä: pysy väylällä. Tosin, onhan tuolla radalla avoimempiakin väyliä, yllättävän montakin kun niitä nyt pääsin itse pelaamaan. Kapeilla mörrin reunustamilla väylillä pelasin pääosin midareilla, mutta pääsin niillä myös ottamaan kiekkojen lentoradoista irti ja uskaltauduin käyttämään keveitä draivereitani Jadea ja Air Riveriä. Olen aiemmin pelannut niillä lähes pelkästään hysseflipillä, jolla Jaden lentorata onkin tällä hetkellä pillisuora ja Air Riverin hiukan oikealle painuva. Tämän kevään distanceheitoilla parhaat liidot on tulleet Jadella flättinä, jolloin se kaartaa oikean kautta ja palaa vielä takaisin kun taas Air River jää sille tielleen ja pitää kevyen antsan täydellisesti. Nautin kiekkojen toimimisesta uudella tavalla ja sain niistä paljon irti. Nautin pelaamisesta naisporukassa ja kuten yleensä - kakkoskierroksella jännittäminen on lähes olematonta tai korkeintaan viikkokisan luokkaa.

Nummenmäen tulostavoitteeni oli blogin nimen mukainen, bogi on par, eli yritin korjata jokaisen tuplabogin par-väylällä ja näin pitää tuloksen korkeintaan bogissa. Hyvin pysyin tavoitteessani, vaikka pariin otteeseen lähdin yrittämään jotain tolkutonta ja unohdin pelikirjani kokonaan - ja näistä sainkin sitten maksaa luonnollisesti tuplabogilla. Muuten pelini oli päämäärätietoista ja melko hyvää, bogeja tuli jokunen siten, että jäin hiukan liian pitkälle par-putille enkä saanut kiekkoa koriin. Väyläpelaaminen toi onnistumisia ja siitä sain itseluottamusta pelata edelleen hiukan rohkeampaa peliä kuin mihin olen edellisvuosina tottunut. Aivan mahtavaa! Holle oli tällä kakkoskierroksella caddyni ja se kevensi pelaamista huomattavasti sekä toi varmuutta joihinkin pelivalintoihin. Sain kuin sainkin pidettyä kakkossijani ja vietyä komean pokaalin kotiin. Alustava ratingkeskiarvo näistä kahdesta kierroksesta oli niinkin hyvä kuin 824 eli mahdollisuuksia olisi ollut vaikka mihin.

Lämmin kevät jatkui ja kisoihin paloi mieli. Onneksi niitä oli jatkuvasti tarjolla ja vapusta selvittyä oli vuorossa arki ja Nummelanharjun NBDG Ladies Series -osakilpailu. Ikäväksemme juuri sinä päivänä koimme lämpötilan putoamisen lähelle nollaa ja räntäsateisen takatalven. Koko kolmituntisen kisakierroksen satoi! En tiedä syytänkö sadetta vai itseäni, mutta parilla väylällä tein aivan hölmöjä sankariheittovalintoja ja kärsin niistä triplabogin verran... Tällaisella radalla yksikin tripla on kauhistus ja kahdella sellaisella yhdistettynä normaaliin puolikkaaseen bogipeliin sain ratinkia rangaistukseksi 794 pisteen verran. Yllättävänkin hyvä alustava lukema tuosta rämpimisestä, joka tosin päättyi ilokseni väylän #18 par-tulokseen - kisan ainoa sille väylälle. Keskity onnistumisiin!

Sadekierroksen jälkeen saattoi vielä hymyilyttää... olihan kelit! Tämän jälkeen kaikki tuntuu astetta helpommalta.

Pari päivää palauttelin sateisen kisan jäljiltä kunnes oli aika suunnata Kaatiksen Spring Masters -kisaan. Luvassa upeaakin upeampi rata, leppoisaa masteriseuraa ja vaihtelevia onnistumisia. Onneksi aurinko paistoi ja tuulikin heräsi vasta toiselle kierrokselle meitä viihdyttämään. Aloitin väylältä #9 johon piti pelata midareilla suosiolla bogi, mutta enhän minä saanut sitä helppoa 30m lähestymistä taaskaan kuin puoliväliin korille ja siitä lahjaksi yksi heitto lisää. Väylä #10 ja jälleen sama juttu: helppo suora lähestyminen korille ei vaan lähde kädestä ja tästä bogi. Sitten peli käynnistyi jo paremmin kun päästiin komeanhaastavalle väylälle #11 ja siitä pelasin varman bogin korttiin. Tuplabogeja tuli koko kierrokselta enää väylältä #5, jossa jokaisen heiton ylämäkeen olisi onnistuttava - vastapainoksi pelasin tosin toisen ylämäkiväylän #16 par-tulokseen!

Ykköskierroksen ilonaihe oli tietenkin kisani ainoa birdie, jonka sain väylältä #4 - siltä se on otettava kun tarjolla on. Muutenhan Kaatiksella ei birdieväyliä oikein minun kädelleni ja osaamiselleni ole, etenkin kun väylään #7 on lisätty pituutta 26m ja siinä pääsin juurikin tuohon 20m putille. Mukavaa pelaaminen kyllä siellä on, joskin rankkaa ja pohkeissa sen tunsi. Sain kierrokselta 1 oman ennätystulokseni +11 ja sillä odotetusti FP50-luokan kakkospaikka. Tauolla maistui puolikas pizza ja vesilasillinen Vihdin keskustassa ja koska aikaa oli jopa puolitoista tuntia, oli kisaamaan lähtö sen jälkeen hiukan viluista. Liika lepokaan ei ole hyväksi.

Kakkoskierroksen pääsimme pelaamaan FP50 -luokan naisten kesken ja jos oli masterimiesten kanssa pelaaminen rentoa, niin nyt se vasta sitä olikin. Herjanheittoa, huumoria, höpötystä riitti. Pelaamiseen annettiin silti itsellemme ja toisillemme aikaa ja rauha. Huomasin, että parin pelaaminen oli nyt tiukassa ja niitä tulikin kaksi vähemmän kuin ensimmäisellä kierroksella. Tuplabogin sain jälleen väylältä #9, nyt tosin hiukan epäonnisen rollin tuloksena kun kiekkoni nousi pystyyn ja rullaili juuri ja juuri OB:n puolelle eikä uponnut myrkkylampeen. Onni onnettomuudessa - johan minulla on edellisvuosina kaksi Roc3:sta tuonne lampeen päätynyt. Samoin tuplabogiin päätyi väylä #10, sen kanssa on todellakin kana kynittävänä.

Väylälle #11 oli jo täydellisesti kohdilleen osuneiden kolmen ensimmäisen heiton jälkeen tarjolla ihannetulosta, mutta tuo 50m lähestyminen korille jäi aavistuksen lyhyeksi enkä uskaltanut edes yrittää vastatuuleen puttia pieneen ylämäkeen. Bogikin kelpasi toki. Väylällä #12 kävi kova puhuri, mutta sain kuin sainkin lähestymiseni korille ja siitä par. Samoin ilahduttava par väylälle #14 lähes pakollisen par2-bogin jälkeen, jonka korjasin sitä edeltävältä väylämaalilta. Bogiin pelasin odotetusti väylän #16 ja epäonnisen avauspaikan jälkeen väylältä #18 ja näin heittoja kertyi ensimmäistä kierrosta enemmän. 

Väylällä #2 olin nyt ilahduttavasti par-putilla korin tasalla, mutta alarauta kutsui ja siitä bogi. Tässä ei siis tulosten valossa eroa kierrosten välillä, mutta väylällä #3 sain taas annokseni epäonnea. Avaukseni osui reunimmaiseen puuhun rinteessä ja kiekko putoili hitaasti alaspäin päätyen lopulta tietenkin pystyasentoon ja rollasi metsän puolelle. Täältä ei ollut reittiä läpi ja palautin kiekon ylärinteeseen. Täällä sain lippumieheltä vinkkiä oikeasta heitosta ja kulmasta, mutta eihän se onnistunut ja tässäkin oli epäonni mukanani: kiekko rollasi kellon ohi polkua pitkin niin hankalaan paikkaan, ettei sieltä ollut millään mahdollisuutta päästä suoraan korille. Tuplabogi tälle väylälle oli hankala sietää. Vielä hankalampi oli sietää seuraavan väylän bogia, mutta puut ovat vain joskus enemmän tiellä kuin voisi toivoa ja jos avaus on varovainen, on tulos sen mukainen. Kaiken kaikkiaan kierros päättyi tulokseen +16, joka oli vielä ihan ok ja kierrosten ratingit 839 sekä 809.

Ykköskierrokseni ryhmä - leppoisaa ja rentoa peliseuraa!

Kakkoskierroksen putti kauniilla Kaatiksen nurmella

Kakkospalkinto on minun :)

Vaikka olenkin kisannut ratingeista välittämättä, oli nyt aika summata kierrokset. Kirjasin kierrosratingit taulukkooni ja sain varmistuksen siitä, että pysyttelen kahdeksikolla alkavissa luvuissa ja saattaapa tuo hiukan viime päivityksestä noustakin sillä uusimmat 25% kierroksista olen pelannut keskiarvoon 807. Paras kierrokseni oli Kaatiksen Spring Mastersin ensimmäinen (839) ja huonoin Lady Openin toinen (767) ja koko Raasepori -viikonlopun viimeinen kierros. Tasaisuudesta kertoo se, että näistä tuoreimmista kierroksistani kuuden ratingit asettuvat välille 789-809 ja vain yksi oli tätä huonompi ja kolme vastaavasti parempia. Ihan kelvollinen kevään kisakertymä. Seuraavaksi on edessä NBDG Ladies Series -osakilpailuja, NBDG Flex Sibbe ja Masterien SM-kisat. Muita en ole kisakalenteriini mahduttanut - vielä - mutta eiköhän tuo ala täyttymään kun taas nappaan Metrixin käteeni ja makustelen asioita...

Tyytyväisyyteen palatakseni - tällä hetkellä olen aika lailla tyytyväinen peliini avausten osalta ja niiden pidempien väyläosumien suhteen. Draivi alkaa olla vakiintunut, kiekotkin alkavat taas talven jälkeen tuntua tutuilta ja ote lipeää yhä harvemmin. Korin lähestymisessä on epävarmuutta, mutta vähemmän kuin vielä vuosi sitten. Puttaaminen on edelleen se henkisen pelini kompastuskivi. Sen kanssa taistelen periksi antamatta. Kisailen jos siltä tuntuu ja yritän näin päästä puttikammostani joskus selvemmille vesille. Kun keskityn peleissäni nauttimaan onnistumisista ja treeneissäni parantamaan heikkouksia, on tuloksena kerta kerran jälkeen tyytyväisempi kisaaja. On tämä niin mahtava laji, ettei kierrosta mutrusuin voi lopettaa - eihän!

Syksyn herkut talteen - Veikkola DGP

Vaikka eletäänkin vielä viimeistä kesäkuukautta, ilma alkaa muuttumaan syksyisempään suuntaan. Selvä merkki syksyn saapumisesta on myös sienten ilmaantuminen frisbeegolfradoille, onhan niistäkin suuri osa metsissä. Tänä viikonloppuna silmiimme hyppivät mustatorvisienet Veikkolan haastavalla metsäradalla.

Lähdimme perjantaina Veikkolaan treenaamaan Veikkola Forest Circle II -kisaa varten eli väyliä #1-4 sekä #17-18. Toki odotettavissa on joitain muutoksia normiväyliin, mutta ainahan treenaaminen kannattaa. Kisasta odotamme hauskaa selviytymistaistelua puiden ja OB-alueiden tiukassa puristuksessa eli mitä parhainta sipulinkestotestiä lokakuun räntäsateessa. Ainahan on mukavaa, kun on jotain mitä odottaa :)

Ykkösväylää pelailimme muutamalla eri kiekolla ja siihen löytyi ihan hyvää keskiväylälle avautuvaa vaihtoehtoa useampikin. Kiitollisena otimme vastaan myös puuosumat sekä vasemmalle metsään päätyvät avaukset, sillä sieltä saimme mahdollisuuden treenata tärkeää skrämbläystaitoa. SM-kisojen jälkeisessä haastattelussa mm Seppo Paju mainitsi olevansa hyvä skrämbläämään ja siitä hyvänä osoituksena olkoon neljä kierrosta Nummenmäen muokatulla radalla ainoastaan yhdellä bogilla! Ei ole olemassa pelaajaa, jonka avaus ei joskus epäonnistuisi ja silti parhaat pelaavat väylän senkin jälkeen pariin. Itsellä seurauksena on useimmiten bogi ja jos sattuu sortumaan pelastaviin sankariheittoihin tai puttimissiin, tuplabogi.

Kakkosväylä ilahdutti antamalla puuosuman, jonka johdosta jatkoin väylän laidasta. Tai siis rehellisesti mörrin puolelta. Siitä se sitten lähti: mustatorvisieniä! Yhtäkkiä niitä näytti olevan joka paikassa, jonne katseensa käänsi ja päätimme kerätä ne kierroksen lopuksi talteen. Itse pelaaminen ehkä hiukan tuosta häiriintyi ja bogiin se sitten napsahti. Korjausliike tuli seuraavalla kierroksella ja alkoihan tuokin mennä ihannetulokseen useallakin eri avauksella. Varmuuden vuoksi piti vielä pelata väylää kummastakin aukosta, ettei olla yhden kortin varassa.

Kolmosväylälläkin avaukseni oli hiukan sivussa väylältä kuten niin usein ennenkin ja jälleen mustatorvisienet pompahtivat silmiini. Nämäkin keräsimme talteen viimeisellä kierroksella. Väylän pelaaminen sujui ihan kivasti, paria tuosta lähdetään hakemaan. Myös korin takana pääsimme sieniä poimimaan, kuinka ollakaan. Samoin väylällä #4 piti hakea muutaman avauksen verran oikeaa linjaa sekä kiekkoa ja puttien jälkeen havaitsimme lisää mustatorvisieniä.

Väylällä #17 oli joskus reilu vuosi sitten ahdistava mando, mutta eiköhän sen kanssa jo olla kavereita. Tästä mennään ihannetulosta hakien, koska avausta en korille saakka saa (vielä) kääntymään. Par kelpasi ja sienet samaten. Väylän #18 avaus ei sekään ole enää niin jännittävä kuin viime vuonna, mutta kiekon päätyminen keskelle väylää on tämän päivän haaste. Heittopituuskin riittää kahdella korille, mikäli vaan tuon kakkosheiton saa heittää kohtuullisestikaan normaalista asennosta. Midarit tuntuivat toimivan tässä parhaiten ja jos avaus oli tosi jees, myös putterilla pääsi korin alle.

Syksyisen viikonlopun kierroksia tuli Veikkolan Forest Circle -väylille useita, sillä pelasimme lauantainakin tuon kertaalleen ja sunnuntaina palasimme sieniämpärin kanssa pelaamaan väylät sekä forella että bäkkärillä. Kun kerran treenataan, niin treenataan sitten usealla eri tavalla. Sen verran piti lukita liikkuvia osia, että pelasin nuo kämmen-rysty-kierrokset ainoastaan puttereilla, samanlaisilla Zero Soft Pure -lättysillä ja niihin tuli ihan hyvä tatsi kahden kierroksen, yhteensä 12 väylän, aikana. Tätä pitää ottaa uusiksi, ehdottomasti. Toisella putterikierroksella pelasin rystyllä bogit ainoastaan väylille #4 ja #18 ja forellakin sain muutaman väylän jo pelattua pariin. Muutaman litran mustatorvisienisaaliskaan ei haitannut - syksy saa tulla!

Metsän herkkuja aivan radan ja väylien varrella

 

Kolmosväylälle sain avauksen näin lähelle - ja silti niin kauas

 

Hollen heittorepertuaariin kuuluu myös räyhäkkäät upsit

 

Bägissä on oiva paikka sienille, mikäli sienipussi unohtui kotiin

 

Metsän herkut otettuna talteen

 

Lemppari-treenikiekkoni <3 väylän #18 korissa

 

Yleisö - lisäpainetta vai tsemppihenkeä

Frisbeegolfin harrastaja - tai ainakin jollain tasolla lajissa kilpaileva - saa alusta saakka tottua siihen, että muut ihmiset näkevät hänen peliään ja katsovat sitä. Monet radat ovat yleisissä puistoissa, jossa ohikulkijat saattavat seurata peliä ja kisoissa taas on jopa säännöissä sanottua, että kaikkien on seurattava toisten avauksia. Kuumottavaa ja painetta lisäävää, sillä kyseessä on kuitenkin taitolaji. Siinä missä lenkkeilijä saattaa juosta lennokkaalla askeleella vastaantulijan kohdalla ja pysähtyä läähättämään mutkan takana, frisbeegolffari tietää, että hänen jokaista heittoaan seurataan ja jokaisella on merkitystä. Tai no, yksin heitellessä voi päästä metsän suojissa puita kopisuttamaan ilman, että kukaan huomaa.

Eilen pelailimme Oittaan väyliä 1-6 sillä aikaa kun nuoriso oli suunnistustreeneissään. Kiersimme alkuun väylät 1-3 ensin rystyllä ja seuraavaksi kämmenellä pelaten. Jännästi tuo ykkösväylä - vaikka onkin se väylä, jonka olen ensimmäisenä koskaan onnistunut pirkottamaan - on vaan niin hankala saada avauksella korille saakka. Jokainen avaus kopsahti puuhun taikka matalana juuriin ja par oli parasta. Tähän pitäisi todellakin vähitellen löytää se paras heitto. Tai no, forella sain tarkimmat avaukseni, mutta ne jäivät sitten hiukan liian lyhyiksi. Vielä.

Kakkosväylää olen pitänyt mahdottomana pirkottaa, mutta ei se nyt niin kaukana ole. Nyt vaihdoin pelilinjan hyssestä antsaan ja se kyllä tuo korin hiukkasen lähemmäksi avausta. Tai avauksen lähemmäksi koria :) Sain Opto Air Riverillä avaukseni koivuryppään ohi tai vierelle ja siinä on jo pitkän putin paikka. Tosin liian pitkän, ylämäki ja kaikki, mutta ainakin par oli varma. Kämmenkierroksella päädyin bogiin.

Kolmosväylä on jälleen niitä, joissa pitäisi päästä pirkkoputille. Nyt sain antsalinjani siihen melko lailla varmaksi, Opto Air River taipui loistavasti - myös se pakasta vedetty, jota heitin nyt ensi kertaa. Silti putille jäi joka kerralla liian pitkä matka, jotta se olisi varma. Kymppirinki ja epävarma putti sekä vanhat korit ei ole aina se toimiva yhdistelmä. Hiukan vahvempaa avausta siis olisi toiveissa.

Parin kierroksen jälkeen siirryimme nelosväylälle pelaamaan sivuvastaiseen. Edellämme pelasi aloittelijaporukka, joille olisi ollut niin mukava kertoa hiukan tekniikkaa, sillä heidän kiekkonsa lähtivät melko lailla ylös ja päätyivät järjestään väylän vasemman laidan OB:lle. Jokaisella heitolla. Meidän peräämme tuli jonottamaan pariskunta, joista ainakin nainen oli aloittelijapelaaja, ja minulle iski yleisön paine. Kun on bägit ja kaikki, niin pitäähän sitä nyt pelata hyvin - eikös vaan? Avaukseni Opto Riverillä osuikin täydellisesti väylään ja kaarsi kevyesti OB:n yli hiukan dropparin etupuolelle. Nappiavaus. Myös kakkosheitto eteni pitkälle ja kolmosheitoksi riitti pidempi putti korin alle. Par tästä on ihan jees.

Vitosväylällä jouduimme jonottamaan kun edelliset pelasivat ja näin tuo pariskunta ehti jälleen tiille katsomaan avauksiamme. Tarkka keskittyminen siis ja nyt sai laittaa keveämpää Riveriä liitoon. Hiukan oli liian kova veto tai liian vähän hysseä tai vastatuulta, sillä kiekko kippasi hieman liikaa oikealle väylän lopulla, mutta sai sieltä onnekkaan oksaosuman ja sinkosi kymppirinkiin. Jes! Par siitä sitten kuitenkin tuli, mutta yksi parhaista avauksistani tuolle väylälle koskaan.

Kutosväylällä sama jatkui: odottelua ja yleisömme oli jälleen selän takana kun avasin väylään. Tässä kiekkoni on turhan usein päätynyt ennen koria olevaan mörriin feidatessaan vasempaan ja tuota lähdin nyt taltuttamaan. Suosikikseni muotoutunut Opto Air River liiteli nyt kutakuinkin täydellisen linjan koko puisemman osuuden läpi ja päätyi aivan keskelle väylää ojan toiselle puolelle hyvälle pitkälle putille. Avauksessa ei ollut mitään muuta vikaa kuin sen etäisyys korilta - lisäpituutta heittoon kaipaisi n.10m, jotta se näkyisi tuloksessa.

Naureskellen palasimme jälleen pelaamaan väylät 1-3 ja totesin, että pitäisi melkein palkata tuo pariskunta aina kisaan mukaani yleisöksi - niin paljon paremmin pelasin nuo kaikki väylät heidän katsellessaan :) Olen aiemminkin huomannut samaa: pelaan paljon tarkemmin ja paremmin kun takanani on katsojia. Tosin, ei tuo aina toimi... ja anna olla, jos joku erehtyy sanomaan jotain positiivista kuten, että "onpas sulla hyvä putti" tai "upeita avauksia" niin seuraava osuu alarautaan tai sukeltaa lähimpään katajaan.

Viimeiset kolme väylää pelasimme miinukselle. Se päätettiin jo startatessa ja se piti. Minä sain viimein tuon ykkösväylän antautumaan Zero Megasoft Caltropilla ja enää piti varmistaa par-tulokset kahdelle seuraavalle. Holle taas nappasi nostopörön väylältä #3 ja varmisti oman miinustuloksensa näin vasta viimeisellä mahdollisella väylällä :) Hyvän mielen kierros siis takana, mukava kierrellä välillä ihan vaan muutamaa väylää eikä aina koko kierrosta. Kohti viikonloppua, helteistä sellaista!

Pörö on parasta

Kesän loppu häämöttää jo. Ei tämä kummoinenkaan kesä säiden puolesta ollut, mutta kesä kuitenkin. Pelaamiseen ihan jees, sillä ei helle oikein mitään anna lajille, mutta olisihan sitä nyt kesällä joskus kiva olla niin kuuma, että tekisi mieli pulahtaa järveen. Lähinnä olen sinne uittanut kiekkojani ja pitkin hampain niitä hakenut sääret kylmästä kangistuen.

Heittotekniikan ja gripin muutokset ovat vieneet aikaa ja toistoja, mutta ainakin omasta mielestäni muutos on ollut hyvään suuntaan. Heiton tarkkuudessa on paljon parannusta havaittavissa ja ns. grippareita tulee vain silloin, kun viime hetkellä teen jonkin muutoksen heitossa - kuten esimerkiksi päätän sittenkin yrittää avausta korille seiftin väyläsijoituksen sijaan. Kuolleena syntynyt idea. Jos korille yritetään, sinne yritetään tosissaan ja harkiten - ei hetken mielijohteesta. Kädestä lipeävät heitot taas tulevat sateella, kuumalla ilmalla tai silloin, kun keskittyminen herpaantuu ja kiekon puristaminen unohtuu.

Olen katsellut paljon Danny Lindahlin videoita ja ihastun kaveriin kerta kerran jälkeen lisää. Siinä on kyllä sellainen nimi, joka kannattaa painaa mieleen ja laittaa seurantaan! Sain hänen kämmentekniikkavideostaan omaan heittooni jälleen uutta varmuutta ja napakkuutta ja kyllä fore lähtee nykyään jo joka kierroksella vähintään kerran sinne minne pitääkin. Vielä kun saisin tehtyä usein ajatuksissa olleen harkan jokusen kerran, eli kierros pelkillä foreavauksilla. Kesällähän hassuteltiin kerran jo kisassakin siten, että eka kierros piti avata rystyllä ja toinen kämmenellä ja se pitäisi ehdottomasti uusia! Pitää mennä kohti uutta ja epämukavaakin, jotta kehitystä tulisi.

Espooseen saatiin kesän alkajaisiksi uudistettu 20-väyläinen Puolarmaarin rata, jonka yhden uuden väylän raivaustalkoissa mekin olimme mukana. Olemme pelanneet sen nyt kolmesti ja vähitellen alkaa suosikki-pirkotusväylät nousta esille. Jokaiselle kierrokselle lipsahtaa toki myös aina bogeja mukaan ja sekös harmittaa lyhyillä neppiväylillä! Mutta kuten edellisessä kirjoituksessani jo ruodinkin - mieluummin tuloksessa on sekä pöröjä että bogeja kuin vain pelkkää ihannetulosta toisensa jälkeen. Ilman niitä oikeita onnistumisia kierros on kuin eilispäivän viineri - samat lukemat mutta ilman makua.

Eilen kiersimme radan illan suussa ja yllätykseksemme pääsimme aivan tyhjältä näyttävälle radalle! Yleensä tuolla on saanut jonottaa jokusen ryhmän verran, joten tämä yllätys kelpasi. Heitin ekan heittoni jonkkaan, joten laskimme kierroksen alkaneeksi vasta seuraavalla ja tuo uitto kävi harjoitusheitosta. Fair enough. Par. Kakkos- ja kolmosväylät pelataankin sitten metsän puolella ja molemmista napsin irrallaan olevat birdiet pois. Kiva alku kierrokselle, miinukselta on mukavampi ponnistaa :)

Nelonen meni pariin, tässä antsaa oli pari astetta liikaa enkä osunut avauksellani ihan korille. Vitosella taas kakkosheittoni jäi liian korkeuden takia liian lyhyeksi ja otin muristen bogin vastaan. Onneksi kutosväylällä osuin keskelle mandojen väliin ja seiftasin siitä parin, sillä seiskalla avaukseni kopsahti puuhun väylän vasemmalla laidalla - puristus unohtui - ja tämä bogiin. Nollassa, kylläpä nuo miinukset on hupaa kamaa! Vielä kun edessä oli saarekeväylä, jonka pituudeksi kasvatettiin väyläremontissa 78m, oli plussalle joutuminen lähes varmaa. River Air lähti napsahtaen kädestä ja liiteli kauniisti kaarrellen kohti saarekkeen reunaa. Se oli menossa sisälle! Epäonnekseni kiekko kuitenkin kopsahti OB-tikkuun ja jäi sen väärälle puolelle n. 10cm verran... dropparille siis ja bogia korttiin.

Väylä #9 on ollut pirkotusta vailla, mutta tänään vastasin sen houkuttavaan kutsuun pelaamalla kiekon kahdella heitolla koriin. Nam. Väylä #10 on vanha tuttu ylämäkiväylä, johon sain ensi kertaa niin nappiavauksen, että putiksi jäi nosto ja näin pääsin jälleen miinusmerkkisen tuloksen makuun. Lajin helppous viehätti! Vielä kun suosikkipirkotusväyläni #11 antautui jälleen bägiini palanneelle Prodigy M4 Lightille, olin vankalta tuntuvassa tuloksessa -2. Kylläpä peli kulki ja mieli oli keveä. Jos pirkko päivässä pitää mielen hyvänä, niin VIISI sellaista yhdellä kierroksella kyllä maistuu makeaakin makeammalta :)

No, tuli niitä bogejakin sitten. Pientä epätarkkuutta ja hölmöilyä avauksissa sekä lähestymisissä ja nopeasti ne miinukset taas katosivat. Olin tuloksessa +1 kun siirryttiin viimeiselle väylälle. Olen pelannut nämä vedenylitysväylät aina kelluvilla kiekoilla, mutta nyt oli fiilis yrittää korille. Virhe. Heitin Opto Diamondin liian ahneessa kulmassa ja se kopsahti puun oksista veteen. Sameaan, likaiseen mutapohjaiseen jokeen. Harmitti niin paljon sekä tuo OB, että oma valintani, ja droppariheittoni kasahti liian kauaksi korilta. Loistokierroksen loppumaku oli karvas. Bogin olisin vielä sulattanut, mutta tupla viimeiselle väylälle ja lost disc saivat hetkeksi ärtymään. Life is life - sellaista se on ja tästäkin tuli uutta oppia - joskaan ei ilmaiseksi.

On siinä paljon hyvää - jos on huonoakin :)

Kisakalenteri ammottaa tyhjyyttään edelleen. Olen toki selannut Kisakonetta, mutta mikään ei ole pompsahtanut muita vahvemmin esille ja on tuota rajoittavaa puuhaa arkielämässäkin. Ristikiven kisan poisjäänti oli harmi, mutta millään en sinne olisi ehtinyt, kun samana viikonloppuna oli muuttoa ja flunssanpoikastakin siihen päälle. Kävin kuitenkin nuoremman poikani kanssa viime viikonloppuna Kirkkonummella pelaamassa parikisaa ja se oli kyllä hauskaa yhdessä! Pelattiin ihan hyvä kierros, mukana kolme pirkotustakin, mutta parilla väylällä mokasimme n. 6m putin kumpikin ja samoin parilla väylällä heitimme kumpikin avauksemme mörriin. Parikisassa nuo ovat kyllä ihan no-no. Parikisarintamalla tuli myös lunta tupaan, kun Hollen kanssa odottamamme Sekaparifrisbeegolfin SM-kisat Kaatiksella jätti meidät ulkopuolelle sekä ratinkien että villien korttien osalta. Se olisi ollut kauden pääkisa, nyt sellaista ei oikein ole. Onhan se pettymys.

Loppukaudeksi löytynee viikkokisoja ja parikisoja tästä lähistöltä pelattavaksi ja SM-kisoja Hyvinkäällä lähdemme katsomaan paikan päälle. Olemme myös lupautuneet yhdet parikisat järjestämään itsekin, joten ihan ei tämä kausi ole vielä paketissa. Aurinkoa luvassa tälle viikolle - työpäivän jälkeen siis nokka kohti ulkoilmaa ja kiekkoa liitoon. Vamos!

Onneksi oli parikisa ja best shot - pojan avaus oli korilla lähes nostolla :) Kirkkonummi DGP väylä #1

Joskus kiekot löytävät hyvä paikan piiloutua. Puolarmaarin väylä #16

Näin tyhjää oli kun starttasimme - ylellistä!

Tuo pieni este - OB-paalu - oli kiekkoni tiellä Puolarmaarin saarekeväylällä #8

Naisten tiit - hyvä vai huono juttu?

Pitkät väylät haastavat naisten peliä aivan eri tavalla kuin miesten, joille ne on alunperin suunniteltu. Steve Dodgen hieno kirjoitus where-are-the-womens-tees avasi asian keskusteluun ja herätti jälleen pohtimaan asiaa astetta tarkemmin. Miksi tarvitsemme naisten tiipaikkoja - vai tarvitsemmeko? Bogi on par lähti selvittämään asiaa, sillä tähänhän nivoutuu vahvasti myös blogini nimi.

Kun tiipaikka siirretään lähemmäs koria naisten peliä varten, kyse ei ole epäluottamuslauseesta ja siitä, että naiset pelaisivat jotenkin huonommin kuin miehet. Joitain naisiakin tuo "naisten tii" ärsyttää ja loukkaa, ja uskon, että syynä on tuo ajattelumalli. Halutaan pärjätä siinä missä miehetkin ja samalla unohtaa se tosiasia, että väyläsuunnittelu ei ole lähtökohtaisesti tehty naisten heitoille, jotka ovat n. 75% miesten heittopituudesta. Masters -ikäisten naisten heittopituudet ovat vielä tätäkin pienempiä. Miksi naisten pelissä heittopituuden pitäisi olla se ratkaisevin tekijä voittoja jaettaessa kun se ei sitä ole miestenkään pelissä?

Koska aloitin lajin harrastamisen vahvasti masters-iässä, en ole koskaan kuvitellutkaan voivani pärjätä pelissä heittopituuden ansiosta. Nopeus ja liikkuvuus eivät ole enää samalla tasolla nuorempien kanssa ja se on hyväksyttävä. Vahvuudeksi pitää siis valita tarkkuus ja monipuolisuus - se, että pärjää lyhyehköillä väylillä, joilla on teknistä haastetta. Sellaisia ratoja ja sellaisia väyliä siis toivoisi olevan myös kilpailukentillä. Väyliä, joilla lyhyemmän maksimiheiton omaava monipuolinen pelaaja voisi saada kiekkonsa koriin vähemmillä heitoilla kuin pitkälle heittävä, mutta ei niin osaava pelaaja. Tai edes sellaisia, joilla pitkälle heittävä ei saisi liiallista etua omasta vahvuudestaan.

Artikkelissa avataan mielestäni hienosti tuota problematiikkaa vertailemalla sitä, mitä ominaisuuksia miesten mitoille suunnitellut radat korostavat naisten pelissä. Kun pituusheittojen osuus miesten pelistä on 66% on naisten vastaava luku jopa 85%. Kontrolliheittoja naiset tarvitsevatkin sitten vastaavasti enää puolet siitä, mitä miehet. Ja on huomattavaa, että tässä vertailussa naisetkin heittävät keskimäärin yli sata metriä, eli meillä 70-80m heittävillä tilanne on vielä nurinkurisempi. Ja meitä alle 100m heittäviä on miehissäkin, sillä iän karttuessa heilläkin maksimiheittopituus putoaa. Kuinka mielekästä silloin on tuo pituusheittokeskeisyys ja olisiko miehistä oikein, jos sama korostuisi heidän peleissäänkin?

Artikkelissa annetaan ymmärtää, että peli on hauskempaa kun väylillä on mahdollisuus onnistua alittamaan sen par-luku. Aivan suoraan sitä ei sanota, mutta mainitaan esim. että maksimissaan 90m heittävälle aloittelevalle miespelaajalle toistuvasti 120m väylien pelaaminen ei ole enää hauskaa. Olen asiasta osin eri mieltä, mutta ehkä kyse onkin ajattelumallista: minulle par on ihan ok, sillä oletus pitkillä väylillä on bogi. Olen sisäistänyt sen ajattelumallin, että minulle bogi on par ja jos pystyn siihen radan suunnittelijan ihannetulokseen väylän pelaamaan, se on jo ilon aihe, vähän kuin pirkotus miespelaajalle. Mutta olisiko minulla vieläkin hauskempaa, jos jokaisella tai edes suurimmalla osalla väylistä minulla olisi siihen pirkotukseen mahdollisuus ihan oikeasti?

Täytyy myöntää, että sellaisten väylien pelaaminen, joissa par on heitettävissä seiftillä pelillä midareilla, mutta pirkotukseen ei käsi ja taidot riitä, peli käy pidemmän päälle tylsäksi. Silloin sitä kuitenkin jossain vaiheessa kaivaa sen draiverin esiin ja yrittää jotain sellaista, jolla ei ole teoreettistakaan mahdollisuutta onnistua. Kuten pirkotusta 86m pitkällä väylällä puupillissä. Kun oma maksimiheittopituus on tuon alle. Mitä enemmän tätä asiaa mietin, sen enemmän minusta alkaa tuntua siltä, että kyllä - kyllä me naisetkin olisimme omat tiimme ansainneet! En aja kaikkien par3 -väylien lyhentämistä alle 80m tai mitään muutakaan yhtä jäykkää vaan ratasuunnittelua, jossa huomioidaan myös lyhyemmälle heittävät pelaajat ja tarjotaan heille mahdollisuus pärjätä muillakin ominaisuuksilla kuin vain pituusheitolla.

Ihannetilannehan olisi se, että jokaisella radalla mitattaisiin monipuolisesti eritasoisten pelaajien taitoja. Että jokaisella väylällä olisi aina joku juju, jokin idea siitä, minkälaisella heitolla se olisi mahdollista ilman hyvää tuuria läpäistä paremmin kuin muut. Joku väylä vaatisi tarkan ja jyrkän antsan, joku toinen taas olisi paras lähestyä kämmenheitolla ja kolmas vaikkapa loivalla hyssellä. Neljäs väylä taas saattaisi suosia niitä isokäsiä kun taas viidennellä pärjäisi suoran putteriheiton osaava pelaaja. Useasti näitä kaikkia väyliä radalta jopa löytyy, mutta niiden mittasuhteet saattavat olla sellaiset, että 90m avauksia heittävälle jää aina vaihtoehdoksi se suora avaus keskelle väylää ja siitä kakkosheitolla vasta tarvitaan jonkinmuotoista neppiheittoa korin alle. Seiftillä par. Riskillä bogi.

Onneksi lajimme rikkautena on niin monenlaiset radat ja niillä olevat monimuotoiset ja monenlaiset väylät. Jos jonain päivänä onkin oikea mielentila lähteä haastamaan itseään ja sipulinsa kestävyyttä pitkille AAA1 -radoille, on toisina päivinä mukava napata mukaansa vain ne putterit ja ajella lähiseudun B1-radalle neppailemaan pakkopirkkoja kakkosnelosiksi. Nähdään tiillä - oli se sitten naisten, miesten taikka ihan kaikkien yhteinen! Kesä on aivan kohta täällä.

Monipuolisuutta kehittämässä - kämmenheiton salat raottivat hiukan oveaan ja löin jalkani siihen väliin. Jos sitä jo ensi vuonna voisi sanoa osaavansa heittää forea :)

Opiskeluni tueksi hankin talven putticupin voittorahoilla uusia heittoputtereita

Frisbeegolfohjaajaksi Ohjaaja 1 -kurssilla Kisiksessä

Pääsimme Hollen kanssa osallistumaan Frisbeegolfohjaaja 1 -kurssille Raaseporin Kisakeskuksessa seuramme Disc Golf Vikingsien kustantamana. Kurssin kesto oli kaksi päivää ja kumpanakin niistä saimme nauttia auringon lämmöstä niin, että puna ja rusketus kasvoilla alkoi syventyä kohti sunnuntai-iltaa huomattavasti. Lämpö olikin jo tervetullutta pitkään jatkuneen kylmän kevään jälkeen. Kyllä kelpasi!

Saavuimme kurssikeskukselle ehkä minuutin myöhässä sovitusta aloitusaikataulusta ja tietenkin meitä oltiin jo kaivattu. Täsmällisyys kunniaan! Ensimmäinen tunti meni sisätiloissa esittelyjen ja lyhyen lajihistoriaosuuden parissa, jonka vetivät kurssiohjaajamme Juho Rantalaiho sekä Marko Timonen. Sitten pääsimmekin jo pihalle. Enemmän tekemistä - vähemmän puhetta! Hiukan etukäteen oltiin mietitty, kuinka paljon tänne tulijalta edellytetään täydellisen heittotekniikan tuntemusta ja lajiosaamista, joten tunnelmat olivat hiukan jännityksensekaiset. Mitä jos kaikki muut ovat aivan mestareita? Mitä, kun en osaa forea ollenkaan saati heittää kiekkoa vauhdin kanssa?

Nopeasti jännityksen tunteet kaikkosivat kun pääsimme itse tekemään. Ja sitähän tämä kurssi olikin: tekemistä ja näkemistä, kaiken oppimista aloittelijan näkövinkkelistä ja asettumista ohjattavaksi. Kaikki vanhat opit piti nollata ja tehdä vain kuten ohjattiin. Mielenkiintoista ja avartavaa! Nopeasti huomasin, kuinka pienillä asioilla, oikeiden asioiden tekemisellä ja asioiden purkamisella pieniin osiin sai paljon hyvää oppimista ja oivaltamista aikaan. Koska oma heittotausta on niinkin lyhyt ja heittotyyli jatkuvassa murroksessa, oli uusien asioiden omaksuminen nopeaa ja asiat oli helppoa ottaa heti käytäntöön. Tai no niin helppoa, kuin nyt uusien asioiden oppiminen nyt on... eli kun niitä asioita sitten lisättiin yksi kerrallaan: ote, ranne, taakseveto, suorat linjat, vartalonkierto, painonsiirto... niin alkoihan siinä paljastua, että jokaista vaihetta voisi harjoitella yksinäänkin tuhansia toistoja ennen seuraavan lisäämistä, jotta se menisi sulavasti ja lihasmuistiin.

Paikaltaan rystyheittoon uutta asiaa ei tullut niin paljon kuin mitä tapahtui foren, kämmenheiton kohdalla. Toki monta sellaista asiaa, joita voisi hioa parempaan kuosiin ja siirtää teoriasta käytäntöön. Kuten toimiva ja varma antsa. Kämmenheittoa jännäsin eniten etukäteen, sillä oletuksena oli, että kyllähän frisbeegolfohjaajaksi halajavan pitää sellainen itse osata! Vaan ei. Eihän opettajan täydy asioita osata täydellisesti tehdä. Ei siitä tietenkään haittaakaan ole - saimme useaan otteeseen ihailla Markon millintarkkaa työskentelyä kun hän heitti kiekkoja eri tyyleillä samaan kohteeseen tai Juhon rannevippaisuja, joilla hän nakkasi kopittelukiekot täsmälleen samalle etäisyydelle kentälle osoittamaan maksimiheittojen pituuden harjoituksillemme. Vakuuttavaa! Noilla kopittelukiekoilla saimme itsekin treenailla sekä kopitella ja en olisi kyllä etukäteen uskonut, että osaan sellaistakin heittää kämmenellä ja vieläpä sinne kaverin suuntaan. On ne ihmemiehiä!

Kesken heittotreenien joku havaitsi keskellä nurmikenttää kyyn luikertelemassa. Äkkiä sen ympärille kokoontui kiinnostuneita kurssilaisia videoimaan ja tömistelemään ja näin saimme pelokkaan matelijan siirtymään metsän puolelle, turvallisempaan ympäristöön. On se komea eläin sahalaitakuvioineen! Pääsin ihastelemaan vielä toistakin samanlaista oliota kun olimme Hollen ja Janin kanssa nauttineet pihapöydän äärellä lounaamme ja nousin pöydästä ottaakseni kuvan picnicpöydästä. Laskin jalkani kylmälaukun toiselle puolelle ja sain siirrettyä painonkin tuolle jalalle ennen kuin havaitsin sahalaitakäärmeen aivan jalkani vieressä, alle metrin päässä. Kiljahdin ja käärme meni siksakmuotoon. Ajattelin, että nyt se iskee. Peruutin niin nopeasti kuin kykenin ja nostin jalkani pois kyyn ulottuvilta, jolloin se rentoutui ja lähti jatkamaan matkaansa kohti pusikkoa. Pikainen kohtaamisemme päättyi hyvin. Mahduimme samalle neliölle.

Ensimmäinen kurssipäivä päättyi viiden aikaan ja suureksi yllätyksekseni havaitsin päivän saldona olevan foreheiton. Jäätävä fore. Tai ainakin sellainen, jolla kiekko lentää sinne suuntaan minne sen haluan. Niin pieniä asioita, oivalluksia ja onnistumisen kokemuksia, mutta niin suuri vaikutus! Tällä kokemuksella uskoisin, että voisin ainakin yrittää opastaa vaikka alkuun omille lapsilleni kuinka kämmenheittoa voi treenata ja saada paremmaksi. Tästä työ jatkuukin sen lisäksi, että nyt treenaan sen myös itselleni ainakin varmaksi lähestymisheitoksi jos en ihan avaukseen asti yllä. Toistoja, toistoja ja sitä kopittelua. Nyt kaivetaan kopittelukiekot esille ja niillä lämmitellään jokaikinen kerta kun ollaan lähdössä kierrokselle tai kisaan. On se vaan upeaa katsoa sellaista kopittelua, jossa on vauhtia ja samalla ääretöntä tarkkuutta ja tilanteiden lukemista. Ultimaten henkeä. Vaivihkaa voisi fribaajankin kunto kohota juoksukopittelulla eikä siitä ainakaan haittaa olisi :)

Jaksoimme illalla saunan jälkeen katsella vain Konopiste Openin FPO front 9 -koosteen, kun uni voitti.. Ihanaa päästä nukkumaan hyvän ja aktiivisen päivän jälkeen. Aamulla klo 6:40, äitienpäivän aamuna, ei tullut kahveja vuoteeseen eikä laulua kuulunut kun voitelimme pikaisesti sämpylät ja hyppäsimme autoon termosmukikahvien kera. Saavuimme nyt perille hyvissä ajoin ja toiset kahvit olisivat maistuneet vaan perillä olikin kahvio vielä suljettuna. Kentälle siis ja uuteen oppiin jälleen. Aurinko jo lämmitti ja takin sai unohtaa melko nopeasti ensi lämmittelyjen jälkeen bagin päälle. Reipas aamu!

Toinen aamupäivä kulki edellispäivän tyyliin ja nyt saimme oppia vauhdinoton sekä rysty- että kämmenheittoon. Hassua onkin se, että vaikka olen paikaltaan rystyheittäjä, kämmenheitossa minulle oli nyt heti alusta saakka helpompaa heittää vauhdin kanssa. Piti oikein keskittyä pysymään paikallaan silloin, kun vasta lähdettiin portaittain viemään heittoa eteenpäin. Rystyssä sain aivan uusia oivalluksia vauhdinottoon - tai pitäisikö sanoa rytminottoon, sillä rytmistä tuossa vauhdissakin on kyse. Lisäksi se suuri etu, että kaikki kropan liike on eteenpäin suuntautuvaa ja vain kiekon taaksevienti suuntautuu taaksepäin. Luulenpa, että vähitellen tällekin heittäjälle saadaan jonkinasteinen vauhdin kanssa heitto ainakin tiiltä lähtiessä. Ja samantien kun oltiin heitetty joitain toistoja vauhdilla, tuntui paikaltaanheitto jotenkin haljulta ja siltä, että siitä puuttui jotain olennaista. Treenaamaan siis!

Iltapäivällä saimme itse vetää frisbeegolf-intron jonkin osuuden muille kurssilaisille ja meille Hollen kanssa tuli säännöt sekä putti. Tehtiin edellispäivän kotimatkalla autossa runko ja muistiinpanot tuohon, mutta rooleja tai puheosuuksia ei käyty tarkemmin läpi. Näin päädyimme siihen, että kumpikin puhui vuorollaan jonkin osion ja lyhyen sääntökuvauksen jälkeen veimme porukan korin ympärille puolikaaren muotoon ja puttasimme yhtäaikaa kiekot koriin taikka sen viereen :) Näin lyhykäisyydessään tuo osuutemme ja sen jälkeen saimme palautetta sekä muilta ohjaajakoululaisilta että opettajaltamme. Erittäin hyvä harjoitus ja kyllä tuo vaan on mukavaa puuhaa! Ainakin aikuisille, jotka eivät sinkoile ja säntäile ja puttaile toisiaan kiekoilla ja kyynärpäillä... tuleva sitten näyttää miten se oikea ohjaustilanne tulee menemään. Luottavaisin mielin. Nyt on lihaa luitten ympärille - on runko, on tietoa ja on harjoitusten sisältö paketissa. Näillä jakamaan ilosanomaa :)

Kurssista jäi kyllä aivan mahtavat fiilikset! Annoin palautteenakin, että sain enemmän kuin mitä odotin ja todellakin siltä tuntui. Malttamattomana haluaisin päästä nyt heti harjoittelemaan ja kertaamaan oppeja ja levittämään niitä myös muille harrastajille! Myönnetään toki, että heittokäden lihakset ovat sen tuntuiset, että niillä on kiekkoa pidelty ja ilmaan saatettu. Taas on vankka tieto ja tuntemus siitä, mihin lihaksiin voisi kiinnittää salilla paremmin huomiota... epätervettä kipua tai liiallista rasitusta ei tullut, kaikki tervettä, hyvää kipuilua, jolla on tarkoituksena vahvistaa kroppaa tulevaan. Nyt pari päivää taukoa siis ja sitten kentälle. Tai katsellaan, tarvitaanko sitä taukoa niinkään kauaa... jos ihan vähän kävisi kokeilemassa :)

Aamukahvit matkaan ja menoksi *haukotus*

Osa kurssilaisista nauttimassa auringosta sekä uuden oppimisesta

 

Ensin vähän teoriaa ja ohjeita, mitä tehdä seuraavaksi... nyt vauhdissa Juho Rantalaiho

 

Lounas maistui sekin auringonpaisteessa

 

Vielä oman ohjaajaosuuden kertausta ja muistilistan mieleen painamista

 

Marko Timonen kertoo ja näyttää seuraavan harjoituksen sisällön

 

Näin kaikki puttaavat yhtäaikaa mukavuusalueelta, mukana vain osa kurssilaisista

 

Sahalaitainen vierailijamme