maanantai 28. elokuuta 2017

Syksyn herkut talteen - Veikkola DGP

Vaikka eletäänkin vielä viimeistä kesäkuukautta, ilma alkaa muuttumaan syksyisempään suuntaan. Selvä merkki syksyn saapumisesta on myös sienten ilmaantuminen frisbeegolfradoille, onhan niistäkin suuri osa metsissä. Tänä viikonloppuna silmiimme hyppivät mustatorvisienet Veikkolan haastavalla metsäradalla.

Lähdimme perjantaina Veikkolaan treenaamaan Veikkola Forest Circle II -kisaa varten eli väyliä #1-4 sekä #17-18. Toki odotettavissa on joitain muutoksia normiväyliin, mutta ainahan treenaaminen kannattaa. Kisasta odotamme hauskaa selviytymistaistelua puiden ja OB-alueiden tiukassa puristuksessa eli mitä parhainta sipulinkestotestiä lokakuun räntäsateessa. Ainahan on mukavaa, kun on jotain mitä odottaa :)

Ykkösväylää pelailimme muutamalla eri kiekolla ja siihen löytyi ihan hyvää keskiväylälle avautuvaa vaihtoehtoa useampikin. Kiitollisena otimme vastaan myös puuosumat sekä vasemmalle metsään päätyvät avaukset, sillä sieltä saimme mahdollisuuden treenata tärkeää skrämbläystaitoa. SM-kisojen jälkeisessä haastattelussa mm Seppo Paju mainitsi olevansa hyvä skrämbläämään ja siitä hyvänä osoituksena olkoon neljä kierrosta Nummenmäen muokatulla radalla ainoastaan yhdellä bogilla! Ei ole olemassa pelaajaa, jonka avaus ei joskus epäonnistuisi ja silti parhaat pelaavat väylän senkin jälkeen pariin. Itsellä seurauksena on useimmiten bogi ja jos sattuu sortumaan pelastaviin sankariheittoihin tai puttimissiin, tuplabogi.

Kakkosväylä ilahdutti antamalla puuosuman, jonka johdosta jatkoin väylän laidasta. Tai siis rehellisesti mörrin puolelta. Siitä se sitten lähti: mustatorvisieniä! Yhtäkkiä niitä näytti olevan joka paikassa, jonne katseensa käänsi ja päätimme kerätä ne kierroksen lopuksi talteen. Itse pelaaminen ehkä hiukan tuosta häiriintyi ja bogiin se sitten napsahti. Korjausliike tuli seuraavalla kierroksella ja alkoihan tuokin mennä ihannetulokseen useallakin eri avauksella. Varmuuden vuoksi piti vielä pelata väylää kummastakin aukosta, ettei olla yhden kortin varassa.

Kolmosväylälläkin avaukseni oli hiukan sivussa väylältä kuten niin usein ennenkin ja jälleen mustatorvisienet pompahtivat silmiini. Nämäkin keräsimme talteen viimeisellä kierroksella. Väylän pelaaminen sujui ihan kivasti, paria tuosta lähdetään hakemaan. Myös korin takana pääsimme sieniä poimimaan, kuinka ollakaan. Samoin väylällä #4 piti hakea muutaman avauksen verran oikeaa linjaa sekä kiekkoa ja puttien jälkeen havaitsimme lisää mustatorvisieniä.

Väylällä #17 oli joskus reilu vuosi sitten ahdistava mando, mutta eiköhän sen kanssa jo olla kavereita. Tästä mennään ihannetulosta hakien, koska avausta en korille saakka saa (vielä) kääntymään. Par kelpasi ja sienet samaten. Väylän #18 avaus ei sekään ole enää niin jännittävä kuin viime vuonna, mutta kiekon päätyminen keskelle väylää on tämän päivän haaste. Heittopituuskin riittää kahdella korille, mikäli vaan tuon kakkosheiton saa heittää kohtuullisestikaan normaalista asennosta. Midarit tuntuivat toimivan tässä parhaiten ja jos avaus oli tosi jees, myös putterilla pääsi korin alle.

Syksyisen viikonlopun kierroksia tuli Veikkolan Forest Circle -väylille useita, sillä pelasimme lauantainakin tuon kertaalleen ja sunnuntaina palasimme sieniämpärin kanssa pelaamaan väylät sekä forella että bäkkärillä. Kun kerran treenataan, niin treenataan sitten usealla eri tavalla. Sen verran piti lukita liikkuvia osia, että pelasin nuo kämmen-rysty-kierrokset ainoastaan puttereilla, samanlaisilla Zero Soft Pure -lättysillä ja niihin tuli ihan hyvä tatsi kahden kierroksen, yhteensä 12 väylän, aikana. Tätä pitää ottaa uusiksi, ehdottomasti. Toisella putterikierroksella pelasin rystyllä bogit ainoastaan väylille #4 ja #18 ja forellakin sain muutaman väylän jo pelattua pariin. Muutaman litran mustatorvisienisaaliskaan ei haitannut - syksy saa tulla!

Metsän herkkuja aivan radan ja väylien varrella
 
Kolmosväylälle sain avauksen näin lähelle - ja silti niin kauas
 
Hollen heittorepertuaariin kuuluu myös räyhäkkäät upsit
 
Bägissä on oiva paikka sienille, mikäli sienipussi unohtui kotiin
 
Metsän herkut otettuna talteen
 
Lemppari-treenikiekkoni <3 väylän #18 korissa
 

sunnuntai 20. elokuuta 2017

SM2017 - olin siellä minäkin

SM-kisat 2017 olivat sopivan lähellä kotia, Hyvinkäällä, joten päätimme mennä paikan päälle kisaa seuraamaan lauantaina ja sunnuntaina. Holle lähti lauantaina jo aamutuimaan toimiakseen MPG-luokassa kisaavan Macon caddiena ja minä tulin perässä heidän kierroksensa jo päätyttyä. Päivästä oli luvattu sateista, joten mukaan oli pakattu repullinen kuivaa vaatetta, evästä, tuoli ja sateenvarjo. Kyllähän näillä yleisönä pärjää huonommallakin ilmalla - toista se on pelaajalle.

Parkkipaikka löytyi helposti ja se oli sopivan lähellä kisakeskusta, loistavaa. Roy ja Millis tarjosivat minulle kyydin paikalle kotoa saakka ja matkakin sujui nopeasti kaikenlaista rupatellessa. Aivan luksusta :) Holle löytyi tietenkin grillikahvila Holarista hampurilaiselta ja hetken mietin, olisiko tässä vaiheessa jo sapuskan paikka. Ei ollut. Banaani välipalaksi ja kierrokselle FPO:n kolmosryhmän hännille.

Seurasimme Hollen kanssa näitä kolmea FPO:n ryhmää kuusi väylää kutakin ja näin saimme nähdä mukavasti monen pelaajan peliä. Muodostimme kahden hengen galleryn, sillä pitäähän jokaisella pelaajalla SM-kisoissa katsojia olla ainakin osalle kierrosta! Naisten peliä seuratessa sitä automaattisesti luo päässä omaa pelikirjaa siitä, kuinka lähtisi väylää pelaamaan ja millä kiekolla - onhan tuo niin paljon lähempänä omia heittopituuksia ja -linjoja. Katsojana sitä kannustaa mielessään ihan jokaista ja toivoo onnistumisia ja taas itsekin kilpapelaajana tuntee sen pelaajan tuskan, kun kiekko kimmahtaakin mörrin puolelle. Ja nämä Nummenmäen mörrit eivät anna anteeksi mitään.

Kutosväylän jälkeen oli bajamaja tarjolla ja jäimme siihen hengailemaan ja odottamaan seuraavaa, haastajaryhmää. Pian alkoivatkin kiekot lennellä kohti koria ja näin pääsimme liittymään katsojina mukaan. Tässä porukassa oli pari katsojaa ennestäänkin, määrä siis tuplaantui hetkessä! Peli oli samankaltaista kuin edellisessäkin ryhmässä ja nyt alkanut sade ei tehnyt pelaajien urakasta yhtään helpompaa. Meitä katsojia sade ei lannistanut, ison varjon alla on ihan hyvä istuskella.

Jälleen vaihdoimme seurattavaa ryhmää kuuden väylän jälkeen ja tässä etenkin kahden kärkipelaajan avausheitot olivat omaa luokkaansa. Eveliina ja Henna ovat aivan kansainvälistä tasoa pelaajina ja todella kovakätisiä jopa tällä haastavalla metsäradalla. Upeaa päästä seuraamaan kärjen peliä ja upeaa, että meillä on monta loistavaa nuorta naispelaajaa! Lajin tulevaisuus Suomessa on hyvissä käsissä.

Naisten pelin päätyttyä siirryin Holarin asiakkaaksi minäkin ja kyllähän tuota burgeria kehtasi syödä. Maistui ja sen voimalla tallailimme takaisin metsään etsimään FPM -luokan ryhmiä, eihän sitä nyt kotiin vielä kehdannut lähteä. Muutama väylä kakkoskorttia ja sitten kärkinaisten matkaan. Nyt oltiin omimmalla alueella ja kyllähän tuossa sellainen olo tuli, että olispa kiva päästä itsekin pelaamaan! Hienosti naiset kyllä pelasivat, samantasoista peliä kuin avoimen luokan naisten kolmoskortilla. Vähän siinä pääsin höpöttelemäänkin heidän kanssaan, mutta pääosin pysyttelimme taka-alalla, ettemme häiritse keskittymistä ja sitä kautta peliä. Kierroksen jälkeen jäimme toki juttelemaan ja mukava oli tutustua uuteen, tänä vuonna nelikymppisten luokkaan siirtyneeseen pelaajaan Annaan. Johan meitä aikuisia naisia tässä lajissa on melko lailla!

Illalla sain idean lähteä caddieksi sunnuntain finaalikierrokselle jos vain pääsisin. MPG ja FPM pelaisivat vain 20min erolla, joten olisimme Hollen kanssa samaan aikaan "töissä" ja sen jälkeen vapaana siirtymään MPO:n ratkaisupelejä katsomaan. Loistava suunnitelma ja laitoin Kisselle kysymyksen, kelpaisiko caddy - nopeasti hän vastasi, että kyllä. Loistavaa! Caddien hommissa peliä pääsee seuraamaan niin paljon intensiivisemmin ja samalla saa osansa kisatunnelmasta pelaamatta itse. Illalla teimme vielä analyysit pelaajistamme ja sitä kautta selvitimme ongelmaväylät sekä ne, joissa peli on kulkenut kolmella edellisellä kierroksella. Tosi mielenkiintoista ja heti löysin yhden väylän, joka oli mennyt selvästi alle oman tason... siihen tulisi muutos finaalikierroksella. Muilla taso oli vaihtelevampaa ja onnistumisia oli tullut ihan hyvään tahtiin. Kivaa - ihan kuin olisin itse menossa pelaamaan!

Finaalipäivän sää oli suosiollisempi kuin lauantai, joten sortsit-T-paita-lenkkarit -setin lisäksi tarvittiin kierrokselle vain litra mustikkasoppaa evääksi, pullo vettä juomaksi ja tuoli istahtamista varten. Kierros meni tosi nopeasti siinä pelaajien - etenkin Kissen - heittoja tarkkaillessa ja heittolinjoja pohdiskellessa. Helpompaahan tämä on, kun ei tarvitse muuta kuin miettiä pelilinjoja ja joku osaava ne toteuttaa :) Suurimman osan linjoista ja kiekot Kisse päätti ihan itse, ei minusta luvalla sanoen siihen hommaan apuja ollut. Kiva, että sain olla apuna painavan bägin kantamisessa ja näin säästämässä pelaajaa n. 73:lta bägin nosto- ja maahanlaskuoperaatiolta. Niin - ja se huonosti aiemmin mennyt väylä meni nyt ihannetulokseen!

Upeasti Kisse pelasi itsensä SM-hopealle ja pelin loputtua sai onnitella itseään hyvästä ja tasaisesta suorituksesta. Minäkin sain osani mitalihuumasta samalla ja fiilikset olivat lähes kuin oman hyvin sujuneen pelin jälkeen. Loistokokemus - suosittelen! Jälleen oli aika hampurilaisaterian Holarissa ja sen jälkeen pääsimme Hollen kanssa vielä kiertämään MPO:n haastajien ja kärkikortin perässä jännäämässä kilpailun ratkaisuhetkiä. Ja kyllähän menikin jännäksi kun Väinö ja Leo olivat kierroksen jälkeen tasoissa ja pelasivat sudaria kakkossijasta... tai sijoitus pysyi samana, mutta pokaalista. Jo aiemmin Holle pääsi seuraamaan MPG-luokan sudaria kolmannen sijan pokaalista, jonka Maco ilokseen nappasi.

Hyvinkään kisat olivat nyt ohi. Hienot kisat, toimivat järjestelyt ja mestarit saivat mitä olivat tulleet hakemaan. On tämä mahtava laji - jälleen kerran sai todeta!

Kaunista ja hiljaista, kun pelit on pelattu
 
Iloiset FPM-luokan kilpailijat saapumassa taukopaikallemme
 
Kierros aluillaan
 
Annan tyylinäyte tiillä
 
Luontokuvia väliin
 
Pisteidenlaskua kun kierros on takana
 
Avoimen viimeiset väylät, Teemu Nissinen
 
Ratkaiseva hetki: Leo Piirosen putti
 
Sudariin lähdössä oli tunnelmat näinkin leppoisat: Leo, Iitu ja Väinö
 
Pokaalit odottamassa saajiaan
 

perjantai 11. elokuuta 2017

Yleisö - lisäpainetta vai tsemppihenkeä

Frisbeegolfin harrastaja - tai ainakin jollain tasolla lajissa kilpaileva - saa alusta saakka tottua siihen, että muut ihmiset näkevät hänen peliään ja katsovat sitä. Monet radat ovat yleisissä puistoissa, jossa ohikulkijat saattavat seurata peliä ja kisoissa taas on jopa säännöissä sanottua, että kaikkien on seurattava toisten avauksia. Kuumottavaa ja painetta lisäävää, sillä kyseessä on kuitenkin taitolaji. Siinä missä lenkkeilijä saattaa juosta lennokkaalla askeleella vastaantulijan kohdalla ja pysähtyä läähättämään mutkan takana, frisbeegolffari tietää, että hänen jokaista heittoaan seurataan ja jokaisella on merkitystä. Tai no, yksin heitellessä voi päästä metsän suojissa puita kopisuttamaan ilman, että kukaan huomaa.

Eilen pelailimme Oittaan väyliä 1-6 sillä aikaa kun nuoriso oli suunnistustreeneissään. Kiersimme alkuun väylät 1-3 ensin rystyllä ja seuraavaksi kämmenellä pelaten. Jännästi tuo ykkösväylä - vaikka onkin se väylä, jonka olen ensimmäisenä koskaan onnistunut pirkottamaan - on vaan niin hankala saada avauksella korille saakka. Jokainen avaus kopsahti puuhun taikka matalana juuriin ja par oli parasta. Tähän pitäisi todellakin vähitellen löytää se paras heitto. Tai no, forella sain tarkimmat avaukseni, mutta ne jäivät sitten hiukan liian lyhyiksi. Vielä.

Kakkosväylää olen pitänyt mahdottomana pirkottaa, mutta ei se nyt niin kaukana ole. Nyt vaihdoin pelilinjan hyssestä antsaan ja se kyllä tuo korin hiukkasen lähemmäksi avausta. Tai avauksen lähemmäksi koria :) Sain Opto Air Riverillä avaukseni koivuryppään ohi tai vierelle ja siinä on jo pitkän putin paikka. Tosin liian pitkän, ylämäki ja kaikki, mutta ainakin par oli varma. Kämmenkierroksella päädyin bogiin.

Kolmosväylä on jälleen niitä, joissa pitäisi päästä pirkkoputille. Nyt sain antsalinjani siihen melko lailla varmaksi, Opto Air River taipui loistavasti - myös se pakasta vedetty, jota heitin nyt ensi kertaa. Silti putille jäi joka kerralla liian pitkä matka, jotta se olisi varma. Kymppirinki ja epävarma putti sekä vanhat korit ei ole aina se toimiva yhdistelmä. Hiukan vahvempaa avausta siis olisi toiveissa.

Parin kierroksen jälkeen siirryimme nelosväylälle pelaamaan sivuvastaiseen. Edellämme pelasi aloittelijaporukka, joille olisi ollut niin mukava kertoa hiukan tekniikkaa, sillä heidän kiekkonsa lähtivät melko lailla ylös ja päätyivät järjestään väylän vasemman laidan OB:lle. Jokaisella heitolla. Meidän peräämme tuli jonottamaan pariskunta, joista ainakin nainen oli aloittelijapelaaja, ja minulle iski yleisön paine. Kun on bägit ja kaikki, niin pitäähän sitä nyt pelata hyvin - eikös vaan? Avaukseni Opto Riverillä osuikin täydellisesti väylään ja kaarsi kevyesti OB:n yli hiukan dropparin etupuolelle. Nappiavaus. Myös kakkosheitto eteni pitkälle ja kolmosheitoksi riitti pidempi putti korin alle. Par tästä on ihan jees.

Vitosväylällä jouduimme jonottamaan kun edelliset pelasivat ja näin tuo pariskunta ehti jälleen tiille katsomaan avauksiamme. Tarkka keskittyminen siis ja nyt sai laittaa keveämpää Riveriä liitoon. Hiukan oli liian kova veto tai liian vähän hysseä tai vastatuulta, sillä kiekko kippasi hieman liikaa oikealle väylän lopulla, mutta sai sieltä onnekkaan oksaosuman ja sinkosi kymppirinkiin. Jes! Par siitä sitten kuitenkin tuli, mutta yksi parhaista avauksistani tuolle väylälle koskaan.

Kutosväylällä sama jatkui: odottelua ja yleisömme oli jälleen selän takana kun avasin väylään. Tässä kiekkoni on turhan usein päätynyt ennen koria olevaan mörriin feidatessaan vasempaan ja tuota lähdin nyt taltuttamaan. Suosikikseni muotoutunut Opto Air River liiteli nyt kutakuinkin täydellisen linjan koko puisemman osuuden läpi ja päätyi aivan keskelle väylää ojan toiselle puolelle hyvälle pitkälle putille. Avauksessa ei ollut mitään muuta vikaa kuin sen etäisyys korilta - lisäpituutta heittoon kaipaisi n.10m, jotta se näkyisi tuloksessa.

Naureskellen palasimme jälleen pelaamaan väylät 1-3 ja totesin, että pitäisi melkein palkata tuo pariskunta aina kisaan mukaani yleisöksi - niin paljon paremmin pelasin nuo kaikki väylät heidän katsellessaan :) Olen aiemminkin huomannut samaa: pelaan paljon tarkemmin ja paremmin kun takanani on katsojia. Tosin, ei tuo aina toimi... ja anna olla, jos joku erehtyy sanomaan jotain positiivista kuten, että "onpas sulla hyvä putti" tai "upeita avauksia" niin seuraava osuu alarautaan tai sukeltaa lähimpään katajaan.

Viimeiset kolme väylää pelasimme miinukselle. Se päätettiin jo startatessa ja se piti. Minä sain viimein tuon ykkösväylän antautumaan Zero Megasoft Caltropilla ja enää piti varmistaa par-tulokset kahdelle seuraavalle. Holle taas nappasi nostopörön väylältä #3 ja varmisti oman miinustuloksensa näin vasta viimeisellä mahdollisella väylällä :) Hyvän mielen kierros siis takana, mukava kierrellä välillä ihan vaan muutamaa väylää eikä aina koko kierrosta. Kohti viikonloppua, helteistä sellaista!

tiistai 8. elokuuta 2017

Pörö on parasta

Kesän loppu häämöttää jo. Ei tämä kummoinenkaan kesä säiden puolesta ollut, mutta kesä kuitenkin. Pelaamiseen ihan jees, sillä ei helle oikein mitään anna lajille, mutta olisihan sitä nyt kesällä joskus kiva olla niin kuuma, että tekisi mieli pulahtaa järveen. Lähinnä olen sinne uittanut kiekkojani ja pitkin hampain niitä hakenut sääret kylmästä kangistuen.

Heittotekniikan ja gripin muutokset ovat vieneet aikaa ja toistoja, mutta ainakin omasta mielestäni muutos on ollut hyvään suuntaan. Heiton tarkkuudessa on paljon parannusta havaittavissa ja ns. grippareita tulee vain silloin, kun viime hetkellä teen jonkin muutoksen heitossa - kuten esimerkiksi päätän sittenkin yrittää avausta korille seiftin väyläsijoituksen sijaan. Kuolleena syntynyt idea. Jos korille yritetään, sinne yritetään tosissaan ja harkiten - ei hetken mielijohteesta. Kädestä lipeävät heitot taas tulevat sateella, kuumalla ilmalla tai silloin, kun keskittyminen herpaantuu ja kiekon puristaminen unohtuu.

Olen katsellut paljon Danny Lindahlin videoita ja ihastun kaveriin kerta kerran jälkeen lisää. Siinä on kyllä sellainen nimi, joka kannattaa painaa mieleen ja laittaa seurantaan! Sain hänen kämmentekniikkavideostaan omaan heittooni jälleen uutta varmuutta ja napakkuutta ja kyllä fore lähtee nykyään jo joka kierroksella vähintään kerran sinne minne pitääkin. Vielä kun saisin tehtyä usein ajatuksissa olleen harkan jokusen kerran, eli kierros pelkillä foreavauksilla. Kesällähän hassuteltiin kerran jo kisassakin siten, että eka kierros piti avata rystyllä ja toinen kämmenellä ja se pitäisi ehdottomasti uusia! Pitää mennä kohti uutta ja epämukavaakin, jotta kehitystä tulisi.

Espooseen saatiin kesän alkajaisiksi uudistettu 20-väyläinen Puolarmaarin rata, jonka yhden uuden väylän raivaustalkoissa mekin olimme mukana. Olemme pelanneet sen nyt kolmesti ja vähitellen alkaa suosikki-pirkotusväylät nousta esille. Jokaiselle kierrokselle lipsahtaa toki myös aina bogeja mukaan ja sekös harmittaa lyhyillä neppiväylillä! Mutta kuten edellisessä kirjoituksessani jo ruodinkin - mieluummin tuloksessa on sekä pöröjä että bogeja kuin vain pelkkää ihannetulosta toisensa jälkeen. Ilman niitä oikeita onnistumisia kierros on kuin eilispäivän viineri - samat lukemat mutta ilman makua.

Eilen kiersimme radan illan suussa ja yllätykseksemme pääsimme aivan tyhjältä näyttävälle radalle! Yleensä tuolla on saanut jonottaa jokusen ryhmän verran, joten tämä yllätys kelpasi. Heitin ekan heittoni jonkkaan, joten laskimme kierroksen alkaneeksi vasta seuraavalla ja tuo uitto kävi harjoitusheitosta. Fair enough. Par. Kakkos- ja kolmosväylät pelataankin sitten metsän puolella ja molemmista napsin irrallaan olevat birdiet pois. Kiva alku kierrokselle, miinukselta on mukavampi ponnistaa :)

Nelonen meni pariin, tässä antsaa oli pari astetta liikaa enkä osunut avauksellani ihan korille. Vitosella taas kakkosheittoni jäi liian korkeuden takia liian lyhyeksi ja otin muristen bogin vastaan. Onneksi kutosväylällä osuin keskelle mandojen väliin ja seiftasin siitä parin, sillä seiskalla avaukseni kopsahti puuhun väylän vasemmalla laidalla - puristus unohtui - ja tämä bogiin. Nollassa, kylläpä nuo miinukset on hupaa kamaa! Vielä kun edessä oli saarekeväylä, jonka pituudeksi kasvatettiin väyläremontissa 78m, oli plussalle joutuminen lähes varmaa. River Air lähti napsahtaen kädestä ja liiteli kauniisti kaarrellen kohti saarekkeen reunaa. Se oli menossa sisälle! Epäonnekseni kiekko kuitenkin kopsahti OB-tikkuun ja jäi sen väärälle puolelle n. 10cm verran... dropparille siis ja bogia korttiin.

Väylä #9 on ollut pirkotusta vailla, mutta tänään vastasin sen houkuttavaan kutsuun pelaamalla kiekon kahdella heitolla koriin. Nam. Väylä #10 on vanha tuttu ylämäkiväylä, johon sain ensi kertaa niin nappiavauksen, että putiksi jäi nosto ja näin pääsin jälleen miinusmerkkisen tuloksen makuun. Lajin helppous viehätti! Vielä kun suosikkipirkotusväyläni #11 antautui jälleen bägiini palanneelle Prodigy M4 Lightille, olin vankalta tuntuvassa tuloksessa -2. Kylläpä peli kulki ja mieli oli keveä. Jos pirkko päivässä pitää mielen hyvänä, niin VIISI sellaista yhdellä kierroksella kyllä maistuu makeaakin makeammalta :)

No, tuli niitä bogejakin sitten. Pientä epätarkkuutta ja hölmöilyä avauksissa sekä lähestymisissä ja nopeasti ne miinukset taas katosivat. Olin tuloksessa +1 kun siirryttiin viimeiselle väylälle. Olen pelannut nämä vedenylitysväylät aina kelluvilla kiekoilla, mutta nyt oli fiilis yrittää korille. Virhe. Heitin Opto Diamondin liian ahneessa kulmassa ja se kopsahti puun oksista veteen. Sameaan, likaiseen mutapohjaiseen jokeen. Harmitti niin paljon sekä tuo OB, että oma valintani, ja droppariheittoni kasahti liian kauaksi korilta. Loistokierroksen loppumaku oli karvas. Bogin olisin vielä sulattanut, mutta tupla viimeiselle väylälle ja lost disc saivat hetkeksi ärtymään. Life is life - sellaista se on ja tästäkin tuli uutta oppia - joskaan ei ilmaiseksi.

On siinä paljon hyvää - jos on huonoakin :)

Kisakalenteri ammottaa tyhjyyttään edelleen. Olen toki selannut Kisakonetta, mutta mikään ei ole pompsahtanut muita vahvemmin esille ja on tuota rajoittavaa puuhaa arkielämässäkin. Ristikiven kisan poisjäänti oli harmi, mutta millään en sinne olisi ehtinyt, kun samana viikonloppuna oli muuttoa ja flunssanpoikastakin siihen päälle. Kävin kuitenkin nuoremman poikani kanssa viime viikonloppuna Kirkkonummella pelaamassa parikisaa ja se oli kyllä hauskaa yhdessä! Pelattiin ihan hyvä kierros, mukana kolme pirkotustakin, mutta parilla väylällä mokasimme n. 6m putin kumpikin ja samoin parilla väylällä heitimme kumpikin avauksemme mörriin. Parikisassa nuo ovat kyllä ihan no-no. Parikisarintamalla tuli myös lunta tupaan, kun Hollen kanssa odottamamme Sekaparifrisbeegolfin SM-kisat Kaatiksella jätti meidät ulkopuolelle sekä ratinkien että villien korttien osalta. Se olisi ollut kauden pääkisa, nyt sellaista ei oikein ole. Onhan se pettymys.

Loppukaudeksi löytynee viikkokisoja ja parikisoja tästä lähistöltä pelattavaksi ja SM-kisoja Hyvinkäällä lähdemme katsomaan paikan päälle. Olemme myös lupautuneet yhdet parikisat järjestämään itsekin, joten ihan ei tämä kausi ole vielä paketissa. Aurinkoa luvassa tälle viikolle - työpäivän jälkeen siis nokka kohti ulkoilmaa ja kiekkoa liitoon. Vamos!

Onneksi oli parikisa ja best shot - pojan avaus oli korilla lähes nostolla :) Kirkkonummi DGP väylä #1

Joskus kiekot löytävät hyvä paikan piiloutua. Puolarmaarin väylä #16

Näin tyhjää oli kun starttasimme - ylellistä!

Tuo pieni este - OB-paalu - oli kiekkoni tiellä Puolarmaarin saarekeväylällä #8