Tyytyväisyys, kisat ja ratingit eli kevään kisaputki

Tyytyväisyys tappaa kehityksen - näin sanotaan. Voiko omaan suorittamiseensa silti olla tyytyväinen tiedostaen omat heikkoutensa ja vahvuutensa sekä suoritustensa toistettavuuden? Kyllä voi. Ja silti voi ja pitääkin olla nälkäinen kehityksensä suhteen sekä sen, että saa juuri kisakierrokselle sen parhaimman onnistumisen aikaan.

Kevään kisailut aktivoituivat kun ensimmäinen kisa oli saatu purkitettua ja kisakalenteri alkoi täyttyä hyvin nopeasti. Tuli aivan mahtava naisten viikonloppu Raaseporissa, jossa pelasin sekä lauantaisen Piazza Openin että sunnuntain Lady Openin. Kummassakin kisassa pelattiin kaksi täyttä kierrosta ja pidin viikonloppua kestotestinä käden ja kunnon kestämiselle. Lähes nappionnistuminen sillä saralla! Pelaaminen oli lähes koko viikonlopun ajan omaa lukuunottamatta alkuväylien jännitysputteja ja sykkeen nousua päälle 130 ihan vaan jännityksen vuoksi. Toki pientä väsymistäkin alkoi ilmetä ja sunnuntain toinen kierros oli keskivaiheilla jo hysteerisen väsynyttä,. Sain silti loppuun vielä puristettua onnistumisia ja päätettyä viikonlopun hyvillä mielin. Piazza Openin ratingkeskiarvoksi sain alustavissa lukemissa 794 ja Lady Openin taas hiukan enemmän alakanttiin 788. Rating oli kuitenkin sivuseikka, sen verran upeaa naisenergiaa sain tuosta viikonlopusta mukaani :)

Heti seuraavana keskiviikkona pelattiin NBDG Ladies Series Kivikon osakilpailu ja tokihan olin sinnekin ilmoittautunut, vaikka Kivikossa en ole muutoin aikoihin pelannutkaan. Nyt oli tarkoituksena saada kisakierroksia alle ja sitä kautta järkyttäväksikin ajoittain nouseva puttijännitys laukeamaan. Tiesin edellisistä vuosista, että tuo veisi joitain kisoja ja niistä tulisi vain kestää ne ala-arvoiset suoritukset ja yrittää pitää pää pinnalla. Kivikon kisasta ei tullut täysin onnistunutta lähipelin suhteen, vaikka ilmat suosivat eikä tuulta ollut juurikaan peliä vaikeuttamaan. Siellä putti ei näytellyt niin suurta osaa, taisin putata jo ihan kelvollisia ja mikä tärkeintä: normifiiliksellä. Suurin epäonnistuminen oli ns. Pirkkometsä, johon muutama vuosi sitten tein hyvän pelikirjan siellä pelattavaa Pirkkometsän valloitusta varten mutta nyt ilman treeniä, ilman luottamusta pelasin nuo neljä metsäväylää jopa plussan puolelle. Kokonaistuloksella +10 sain ratingiksi 789. Jälleen alakanttiin, mutta odotetusti.

Pääsiäisviikonloppuna pelailtiin, höntsättiin ja ulkoiltiin muissakin merkeissä. Vasta pääsiäismaanantaina pelattiin Startti Pro/Masters, johon ilmoittauduin "varmuuden vuoksi" jonopaikalle enkä ollut alkujaan ollenkaan varma, että edes haluaisin sinne kisaamaan. Kun sitten sain kuulla päässeeni jonosta mukaan, kävimme Hollen kanssa pelaamassa siellä parikisakierroksen havaitaksemme, että Sahanmäen leiska oli kokenut muutoksia! En ollut ollenkaan valmistautunut tähän! Onneksi muutokset olivat pääosin sellaisia, jotka eivät omaan "par save productions" -pelikirjaani vaikuttaneet. Lisäksi mielenkiintoisia uusia väyliä, joissa en parikisassa onnistunut ollenkaan vaan menimme Hollen heitoilla. Pientä epävarmuutta kisasta lisäsi se, etten ole Nummenmäkeä pelannut vuoteen ja silloinkin taisi olla lunta polviin saakka kun siellä kävimme. Haasteet on tehty kohdattavaksi!

Sahanmäen kierros alkoi pienimuotoisella katastrofilla. Jännitin aloitusväylällä #13 niin, että suora 30m lähestymisheittoni korille jäi puolimatkaan ja kun avauskin oli ollut hieman sivussa väylältä, korttiini kirjattiin tuplabogi. Seuraavalla väylällä #14 sain kuin sainkin pitkän hyvän avauksen joka feidasi vain hiukan metsään ja siitä komeassa kaaressa lähestymisen korille, vain viiteen metriin. Olin iloisesti yllättynyt, sillä juuri tämä uusi väylä meni minulta parikisassa päin honkia. En vain saanut kättäni toimimaan putissa ja kiekko kiemurteli alarautaan. Tyypillistä alkuväylien peliä minulta. Pidin silti mieleni korkealla ja fokuksen niissä onnistuneissa heitoissa. Niitä ei minulta saisi pois, vaikka mokaisin jokaikisen putin! Tiukassa oli, sillä keräsin myös väylältä #15 tuplabogin kun en saanut lähipeliäni jännitykseltäni toimimaan. Sitten tuli kierroksen ensimmäinen nostopar ja peli alkoi kulkea edes hiukan rauhallisemmalla mielellä ja normaalimmalla sykkeellä.

Loppujen lopuksi kierros kulki sujuvasti, sillä avaukseni ja lähestymiset alkoivat pääosin toimia juuri kuten pitikin ja ainoat virheet tulivat puteissa. Pahin puttinosto oli väylällä #20 jossa olin par-putilla kolmessa metrissä ja onnistuin vielä siitäkin sipaisemaan kiekon korin ohitse. Valtava kylmän aalto puski lävitseni ja mieli teki painua maan alle. Onneksi kykenin nostamaan paluuputin samalta etäisyydeltä koriin ja pystyin jättämään tuonkin turhan bogin harmituksen taakseni. Ei minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin yrittää suhtautua tähän huumorilla ja silti pitää fokus pelaamisessa ja motivaatio korkealla. Parhaat onnistumiseni koin par4 -väylillä #7 ja #11 joilta molemmilta sain parin korttiin. Yllätyksekseni olinkin FA40-luokassa jaetulla kakkossijalla kun siirryimme kakkoskierrokselle Nummenmäelle. Sitä ennen kuitenkin Hyvinkään keskustan Subway -ravintolasta liekkisubia tarjoushinnalla minimarkkeria näyttämällä - hieno etu kisaajille.

Nummenmäen pelikirjani on selkeä: pysy väylällä. Tosin, onhan tuolla radalla avoimempiakin väyliä, yllättävän montakin kun niitä nyt pääsin itse pelaamaan. Kapeilla mörrin reunustamilla väylillä pelasin pääosin midareilla, mutta pääsin niillä myös ottamaan kiekkojen lentoradoista irti ja uskaltauduin käyttämään keveitä draivereitani Jadea ja Air Riveriä. Olen aiemmin pelannut niillä lähes pelkästään hysseflipillä, jolla Jaden lentorata onkin tällä hetkellä pillisuora ja Air Riverin hiukan oikealle painuva. Tämän kevään distanceheitoilla parhaat liidot on tulleet Jadella flättinä, jolloin se kaartaa oikean kautta ja palaa vielä takaisin kun taas Air River jää sille tielleen ja pitää kevyen antsan täydellisesti. Nautin kiekkojen toimimisesta uudella tavalla ja sain niistä paljon irti. Nautin pelaamisesta naisporukassa ja kuten yleensä - kakkoskierroksella jännittäminen on lähes olematonta tai korkeintaan viikkokisan luokkaa.

Nummenmäen tulostavoitteeni oli blogin nimen mukainen, bogi on par, eli yritin korjata jokaisen tuplabogin par-väylällä ja näin pitää tuloksen korkeintaan bogissa. Hyvin pysyin tavoitteessani, vaikka pariin otteeseen lähdin yrittämään jotain tolkutonta ja unohdin pelikirjani kokonaan - ja näistä sainkin sitten maksaa luonnollisesti tuplabogilla. Muuten pelini oli päämäärätietoista ja melko hyvää, bogeja tuli jokunen siten, että jäin hiukan liian pitkälle par-putille enkä saanut kiekkoa koriin. Väyläpelaaminen toi onnistumisia ja siitä sain itseluottamusta pelata edelleen hiukan rohkeampaa peliä kuin mihin olen edellisvuosina tottunut. Aivan mahtavaa! Holle oli tällä kakkoskierroksella caddyni ja se kevensi pelaamista huomattavasti sekä toi varmuutta joihinkin pelivalintoihin. Sain kuin sainkin pidettyä kakkossijani ja vietyä komean pokaalin kotiin. Alustava ratingkeskiarvo näistä kahdesta kierroksesta oli niinkin hyvä kuin 824 eli mahdollisuuksia olisi ollut vaikka mihin.

Lämmin kevät jatkui ja kisoihin paloi mieli. Onneksi niitä oli jatkuvasti tarjolla ja vapusta selvittyä oli vuorossa arki ja Nummelanharjun NBDG Ladies Series -osakilpailu. Ikäväksemme juuri sinä päivänä koimme lämpötilan putoamisen lähelle nollaa ja räntäsateisen takatalven. Koko kolmituntisen kisakierroksen satoi! En tiedä syytänkö sadetta vai itseäni, mutta parilla väylällä tein aivan hölmöjä sankariheittovalintoja ja kärsin niistä triplabogin verran... Tällaisella radalla yksikin tripla on kauhistus ja kahdella sellaisella yhdistettynä normaaliin puolikkaaseen bogipeliin sain ratinkia rangaistukseksi 794 pisteen verran. Yllättävänkin hyvä alustava lukema tuosta rämpimisestä, joka tosin päättyi ilokseni väylän #18 par-tulokseen - kisan ainoa sille väylälle. Keskity onnistumisiin!

Sadekierroksen jälkeen saattoi vielä hymyilyttää... olihan kelit! Tämän jälkeen kaikki tuntuu astetta helpommalta.

Pari päivää palauttelin sateisen kisan jäljiltä kunnes oli aika suunnata Kaatiksen Spring Masters -kisaan. Luvassa upeaakin upeampi rata, leppoisaa masteriseuraa ja vaihtelevia onnistumisia. Onneksi aurinko paistoi ja tuulikin heräsi vasta toiselle kierrokselle meitä viihdyttämään. Aloitin väylältä #9 johon piti pelata midareilla suosiolla bogi, mutta enhän minä saanut sitä helppoa 30m lähestymistä taaskaan kuin puoliväliin korille ja siitä lahjaksi yksi heitto lisää. Väylä #10 ja jälleen sama juttu: helppo suora lähestyminen korille ei vaan lähde kädestä ja tästä bogi. Sitten peli käynnistyi jo paremmin kun päästiin komeanhaastavalle väylälle #11 ja siitä pelasin varman bogin korttiin. Tuplabogeja tuli koko kierrokselta enää väylältä #5, jossa jokaisen heiton ylämäkeen olisi onnistuttava - vastapainoksi pelasin tosin toisen ylämäkiväylän #16 par-tulokseen!

Ykköskierroksen ilonaihe oli tietenkin kisani ainoa birdie, jonka sain väylältä #4 - siltä se on otettava kun tarjolla on. Muutenhan Kaatiksella ei birdieväyliä oikein minun kädelleni ja osaamiselleni ole, etenkin kun väylään #7 on lisätty pituutta 26m ja siinä pääsin juurikin tuohon 20m putille. Mukavaa pelaaminen kyllä siellä on, joskin rankkaa ja pohkeissa sen tunsi. Sain kierrokselta 1 oman ennätystulokseni +11 ja sillä odotetusti FP50-luokan kakkospaikka. Tauolla maistui puolikas pizza ja vesilasillinen Vihdin keskustassa ja koska aikaa oli jopa puolitoista tuntia, oli kisaamaan lähtö sen jälkeen hiukan viluista. Liika lepokaan ei ole hyväksi.

Kakkoskierroksen pääsimme pelaamaan FP50 -luokan naisten kesken ja jos oli masterimiesten kanssa pelaaminen rentoa, niin nyt se vasta sitä olikin. Herjanheittoa, huumoria, höpötystä riitti. Pelaamiseen annettiin silti itsellemme ja toisillemme aikaa ja rauha. Huomasin, että parin pelaaminen oli nyt tiukassa ja niitä tulikin kaksi vähemmän kuin ensimmäisellä kierroksella. Tuplabogin sain jälleen väylältä #9, nyt tosin hiukan epäonnisen rollin tuloksena kun kiekkoni nousi pystyyn ja rullaili juuri ja juuri OB:n puolelle eikä uponnut myrkkylampeen. Onni onnettomuudessa - johan minulla on edellisvuosina kaksi Roc3:sta tuonne lampeen päätynyt. Samoin tuplabogiin päätyi väylä #10, sen kanssa on todellakin kana kynittävänä.

Väylälle #11 oli jo täydellisesti kohdilleen osuneiden kolmen ensimmäisen heiton jälkeen tarjolla ihannetulosta, mutta tuo 50m lähestyminen korille jäi aavistuksen lyhyeksi enkä uskaltanut edes yrittää vastatuuleen puttia pieneen ylämäkeen. Bogikin kelpasi toki. Väylällä #12 kävi kova puhuri, mutta sain kuin sainkin lähestymiseni korille ja siitä par. Samoin ilahduttava par väylälle #14 lähes pakollisen par2-bogin jälkeen, jonka korjasin sitä edeltävältä väylämaalilta. Bogiin pelasin odotetusti väylän #16 ja epäonnisen avauspaikan jälkeen väylältä #18 ja näin heittoja kertyi ensimmäistä kierrosta enemmän. 

Väylällä #2 olin nyt ilahduttavasti par-putilla korin tasalla, mutta alarauta kutsui ja siitä bogi. Tässä ei siis tulosten valossa eroa kierrosten välillä, mutta väylällä #3 sain taas annokseni epäonnea. Avaukseni osui reunimmaiseen puuhun rinteessä ja kiekko putoili hitaasti alaspäin päätyen lopulta tietenkin pystyasentoon ja rollasi metsän puolelle. Täältä ei ollut reittiä läpi ja palautin kiekon ylärinteeseen. Täällä sain lippumieheltä vinkkiä oikeasta heitosta ja kulmasta, mutta eihän se onnistunut ja tässäkin oli epäonni mukanani: kiekko rollasi kellon ohi polkua pitkin niin hankalaan paikkaan, ettei sieltä ollut millään mahdollisuutta päästä suoraan korille. Tuplabogi tälle väylälle oli hankala sietää. Vielä hankalampi oli sietää seuraavan väylän bogia, mutta puut ovat vain joskus enemmän tiellä kuin voisi toivoa ja jos avaus on varovainen, on tulos sen mukainen. Kaiken kaikkiaan kierros päättyi tulokseen +16, joka oli vielä ihan ok ja kierrosten ratingit 839 sekä 809.

Ykköskierrokseni ryhmä - leppoisaa ja rentoa peliseuraa!

Kakkoskierroksen putti kauniilla Kaatiksen nurmella

Kakkospalkinto on minun :)

Vaikka olenkin kisannut ratingeista välittämättä, oli nyt aika summata kierrokset. Kirjasin kierrosratingit taulukkooni ja sain varmistuksen siitä, että pysyttelen kahdeksikolla alkavissa luvuissa ja saattaapa tuo hiukan viime päivityksestä noustakin sillä uusimmat 25% kierroksista olen pelannut keskiarvoon 807. Paras kierrokseni oli Kaatiksen Spring Mastersin ensimmäinen (839) ja huonoin Lady Openin toinen (767) ja koko Raasepori -viikonlopun viimeinen kierros. Tasaisuudesta kertoo se, että näistä tuoreimmista kierroksistani kuuden ratingit asettuvat välille 789-809 ja vain yksi oli tätä huonompi ja kolme vastaavasti parempia. Ihan kelvollinen kevään kisakertymä. Seuraavaksi on edessä NBDG Ladies Series -osakilpailuja, NBDG Flex Sibbe ja Masterien SM-kisat. Muita en ole kisakalenteriini mahduttanut - vielä - mutta eiköhän tuo ala täyttymään kun taas nappaan Metrixin käteeni ja makustelen asioita...

Tyytyväisyyteen palatakseni - tällä hetkellä olen aika lailla tyytyväinen peliini avausten osalta ja niiden pidempien väyläosumien suhteen. Draivi alkaa olla vakiintunut, kiekotkin alkavat taas talven jälkeen tuntua tutuilta ja ote lipeää yhä harvemmin. Korin lähestymisessä on epävarmuutta, mutta vähemmän kuin vielä vuosi sitten. Puttaaminen on edelleen se henkisen pelini kompastuskivi. Sen kanssa taistelen periksi antamatta. Kisailen jos siltä tuntuu ja yritän näin päästä puttikammostani joskus selvemmille vesille. Kun keskityn peleissäni nauttimaan onnistumisista ja treeneissäni parantamaan heikkouksia, on tuloksena kerta kerran jälkeen tyytyväisempi kisaaja. On tämä niin mahtava laji, ettei kierrosta mutrusuin voi lopettaa - eihän!

Kauden 2019 avaus toi yllätyksiä

Kun vuosi vaihtuu, alkaa uusi lisenssikausi - vaikka vanha olisi päättynyt vasta hetki sitten. Tämä vuoden vaihde oli poikkeuksellinen siltä osin, ettemme kisanneet vuoden viimeisinä päivinä muuta kuin viikkokisoja, joten taukoa lisenssikisoista oli oikeasti ehtinyt jo olla useampi kuukausi. Itse asiassa viisi kuukautta. Käsittämättömän pitkä aika!

Ristikiven radalla on tullut pelattua niin viikko- kuin lisenssikisaakin ja sieltä on tullut yleensä kivaa tulosta. Lisäksi rata on sellainen, ettei se vaadi megapitkiä heittoja ja näin sopii hyvin talven jälkeen ensimmäiseksi kisaradaksi. Yhden kierroksen kisaan oli matala kynnys lähteä ja tuntui mukavalta päästä taas kisaamaan. Heitto on kulkenut vaihtelevasti koko talven ja tuntumaa olen hakenutkin lähinnä midaripeliin. NBDG Easy @ Ristikivi tuntui siis loistavalta valinnalta saada kisat käyntiin.

Kisa oli aloittelijoille suunnattu matalan kynnyksen tapahtuma, jossa me olimmekin nyt yhtäkkiä ne "kokeneet" kisaajat. Ei kyllä siltä tuntunut! Jostain alitajunnasta kehitin jälleen tutun puttikammon heti ensimmäisellä, haastavalla par3-väylällä, jossa olin kuuden metrin par-putilla. Vilkaisin ranteessani olevaa sykemittaria kun tuntui niin hengästyttävältä lähestyä koria: 134. Ei ole totta! Tunne olikin kuin olisin juuri juossut alle muutamat kiihtyvävauhtiset spurtit ja sillä fiiliksellä pitäisi sitten nepata kiekko koriin. Löysästi lepattaen se sinne kiipesikin. Huh.

Yritin saada kehoani rauhoittumaan, mutta olin koko kierroksen samassa "taistele tai pakene" -mielentilassa ja se vaikutti tottakai tulokseen. Putteja tuli missattua jopa kolmen-neljän metrin matkalta pari kappaletta ja hiukan kauempaakin kymppiringin sisältä. Käsi ei vain totellut. Kroppa oli kuin halvaantuneella. Pidin silti mielialani korkealla, juttelin muiden pelaajien kanssa ryhmässäni ja pidin yllä uskoa siihen, että jossain vaiheessa helpottaa. Halusin oppia itsestäni ja voittaa tuon olotilan.

Sain loppukierroksella yhden putin sisään yli kympin matkalta ja se tuntui hyvältä. Toki heti seuraavalla väylällä tuokin etu tuli möhlittyä missaamalla viiden metrin putti ja hyvä etten saanut siitä vielä rolleja aikaiseksi. Hoin itselleni, että tämä on ohimenevää, tuloksella ei ole väliä ja että olen täällä vapaaehtoisesti. Olen nauttimassa rakastamastani lajista enkä olisi missään muualla mieluummin. Ei sillä mitään saatu korjattua tuloksellisesti, mutta ainakaan kisasta ja kierroksesta ei jäänyt ihan karvasta makua suuhun. Lisäksi muillakaan ei tuntunut olevan paras päivä, sillä tuloksissa miinukselle pelasi vain yksi pelaaja ja kautta aikain huonoimmalla pelikierroksellani ja tuloksellani +16 sain ratinkia 771. Viime syksyn +5 ja +8 tuloksilla olisi tullutkin jo aivan loisteliasta lukemaa...

Ei tälle voi kuin nauraa. Tai no, en kyllä haluaisi kärsiä samasta fiiliksestä kisoissa enää jatkossa - se on niin kaukana omasta pelaamisesta, täydestä peli-ilosta, kun korvissa kohisee veri ja silmissä sumenee ja käsi tuntuu kymmenien kilojen painoiselta. Kun ihan normaalisuoritus on mahdottomalta tuntuva ajatus. Kun hengittelyt ja rauhoittumisharjoitukset eivät auta. Olo oli kuin lentokoneessa nousua odotellessa, hyvin kuormittavaa.

Lähdimme seuraavalla viikolla parantelemaan kisakrapulaa Malmarin viikkiksiin, Malminiityn frisbeegolfradalle kun kesäajan myötä illat olivat jo niin valoisia, että arki-iltoinakin ehtii. Koskaan emme olleet radalla käyneet, joten odotukset olivat ihanan matalat. Tietysti lyhyet väylät toivat toiveita pöröttämisestä ja jopa miinustuloksesta, mutta lähinnä oli hauskaa päästä pelaamaan aivan uutta rataa. Ehdimme heittää avaukset väylälle #1 ennen kisaa kerran ja siitä sitten jakauduimmekin jo pelaamaan.

Pääsin poikani kanssa samaan ryhmään ja aloitimme väylältä #3. Siihen sain kohtuuavauksen, mutta putti kymppiringin aivan ulkoreunalta varmisti vain par-tuloksen. Nelosväylä oli ihanan lyhyt, vain 44m ja siltä nappasin birdien. Mukavasti siis miinuksella heti alkuun! Väylälle #5 sain loistoavauksen aivan korin lähellä olevan puun alle ja aloin tykätä radasta yhä enemmän. Jouduin tuossa kuitenkin haaraputille koivun oksan alle ja jotenkin kiekko putosi korista joutuessaan vasempaan reunaan ja rollasi lähes kymmeneen metriin! Putti vain karkasi huolimattomasti kädestä, välimatkaa koriin oli niin vähän. Palasin siis nollaan, siitä tuo klassinen kakkosnelonen piti huolen.

Seuraaville väylille sain hyvät avaukset jonnekin kympin putille ja aina nostin parin koriin. Sitten siirryimme väylälle #1 ja siitä viimeinkin birdie korttiin ja nyt pääsin taas miinuksen puolelle. Väylät alkoivat olla nyt tuttuja, kertaalleen kaikki heitettyjä ja odotukset nousivat. Vaan ei, seuraava parista poikkeava tulos tuli kun avaukseni mandoväylälle #6 osui mandopuuhun ja kimposi siitä väärää kautta eteenpäin. Taas kokonaistulos oli pyöreä nolla kun pelasin tuohon bogin. Nyt poikani sanoi, että saisin naisten rataennätyksen kun pelaisin kaikkiin jäljellä oleviin väyliin birdien. Hah haa! Olinkin mennyt möläyttämään kotona, että siinä olisi hyvä tavoite kisaan. Kunnon sipulitesti.

Väylällä #7 ei monen mielestä ole väylää ollenkaan. Heitin siihen taas Roc3:llani jyrkkää antsaa ja jälleen kiekko kaarsi kauniisti tuota kieroakin kierompaa väylää pitkin korille ja jouduin 7m birdieputille. Halusin tuon pörön! Tuo väylä jos joku oli sellainen, johon halusin sen birdien enkä vain lausetta "pääsin kyllä pirkkoputille, mutta...". Putti oli vahva ja osui keskelle korin tolppaa! Tästä se lähtee. Osuutensa taisi olla myös siinä, että löimme pojan kanssa vedon: se joka mokaa yhdenkin birdieputin, jää kotimatkalla ilman jäätelöä. Väylälle #8 saa myös heittää antsaa, mutta hiukan loivemmin ja suoremmin, kiekkovalintani oli Gold Core. Jälleen saman mittainen pöröputti oli edessäni. Ja sisällä! Olin jo tuloksessa -2 ja löimme pojan kanssa high-fivet: jatkoa seuraa.

Väylän #9 sai pelata suoraan kiertämättä mandoa ja olin kuin olinkin jälleen putilla, nyt tosin vain viisimetrisellä ja sehän upposi. Poika laittoi tässä yli kympin putin sisään, liekö jäätelövedolla sellainen vaikutus. Väylät #1 ja #2 olivat enää päästä kiinni: pakkopirkkoväyliä, joissa piti pystyä pelaamaan päämäärätietoisesti ja miettimättä tulosta. Ja valehtelematta olin yllättynyt kun kierroksen päätyttyä väylän #2 birdienostoon huomasin pelanneeni tuloksen -5 joka on uusi naisten rataennätys tuolle radalle - ainakin kisassa - ja olin tässä kisassa menossa sudariin neljän muun pelaajan kanssa! Wau! Kerrankin sain siis keskittymiseni vain tekemiseen ja siitä nauttimiseen kaikenlaisten joutavien  tulosmietintöjen sijaan.

Sudari alkoi väylältä #1 ja sain siihen avauksen oikeastaan nostolle. Kahdella kisaajalla osui putti alarautaan ja näin meitä oli enää kolme pelaamassa voitosta kun siirryimme väylälle #2. Nostimme väylältä jälleen birdiet ja siirryimme seuraavalle väylälle. Nautin sudaritunnelmasta! Siinä on jotain virkistävää ja energisoivaa enkä oikeastaan jännitä pelaamista ollenkaan vaikka mukana on aina porukka katsomassa. Toisaalta en myöskään ollut taistelemassa tosissani voitosta, ajattelin vain, että se olisi melkoinen yllätys ja olin jo yllättänyt itseni lisäksi monta muuta tänä iltana. Minulla oli niin sanotusti kylläinen olo.

Väylältä #3 pelasimme kaikki kolme par-tulokset, sillä taisimme osua avauksillamme kaikki samaan puuhun ja jäimme kympin putille. Seuraavalla väylällä olikin sitten sudarin päättävä CTP-kisa edessä. Kaikkien avaukset lähtivät melko identtisesti ja kiekot feidasivat korista vasemmalle. Arvuuttelua sijoituksista heiteltiin ennen kiekkojen luo pääsyä ja niinhän siinä kävi, että minun kiekkoni oli sen puoli metriä kauempana kuin poikien. Kolmas sija oli kuitenkin aivan loistosuoritus tänään ja oikeasti toi taas pelillistä itsevarmuutta takaisin. Ja saimme kuin saimmekin jäätelöt kotimatkalla!

Seuraava suuri ja positiivinen yllätys koittikin sitten tiistaina 9.4. jolloin oli PDGA-ratinkien päivittymisen aika. En muistanut asiaa ollenkaan ja olin juuri ilmoittautumassa NBDG Ladies Series Kivikko -kisaan kun ihmettelin, miksi minulla näkyi ilmoittautuessa ratingin kohdalla 801... Hetken ihmettelin, oliko metrix-rating laskenut, kunnes tajusin, että ei - kyseessä oli päivittynyt PDGA-rating! Olin odottanut ja laskenut ja toivonut tuota kahdeksikolla alkavaa lukua jo jonkin aikaa viime syksynä ja ylimmilläänhän se oli lukemissa 799, kunnes nyt: juuri kun sitä vähiten osasin odottaa se kapusi tuon maagisen rajan yli! Keskiarvoni oli noussut uusimman kisani huonosta tuloksestakin huolimatta niin, että pois putosi pari epäonnistunutta kisatulosta ja näin ylitys oli mahdollinen. Wau! Kaikkien kisojeni keskiarvo on toki vielä piirun alle 800, mutta kun ja jos pystyn pelaamaan omaa peliäni kevään tulevissa kisoissa, on tilanne pysyvä. Tällä jos millä on tsemppihenkeä nostava vaikutus. Tiedän, että pelaan tuolla tasolla, jos saan pelattua omaa peliäni. Jos pääsen halvaannuttavasta jännityksestäni eroon edes puolikkaan kierroksen ajaksi. Jos. Ei - päätän, että se on kun.

Mikä oli tulos? Viis alle :)

Pääosin väylät ovat Malminniityn radalla avoimia, vain tarkkaa lähestymistä vaativia

Mukana on toki myös väylät 7 ja kuvassa näkyvä 8, joissa on myös puuhippaa tarjolla

Malmarin viikkikset - hyvää mieltä tarjolla!

...ja sitten ne ratingit!

Talvikaudesta kohti uutta kevättä

Talvi tuli ja meni. Kiekkoja tuli ulkoilutettua ehkä kerran viikossa, joskus ei sitäkään, mutta jonkinlainen heittotuntuma säilyi läpi talven ja lähinnä pelailin kotiradalla viikkokisoja säässä kuin säässä. Sisätreeneissä en ollut kertaakaan, niitä on vaan niin hankaliin aikoihin tarjolla ja jonkin verran säästelin kyynärpäätäkin - se kun kipuili aina ajoittain. Elämässä on myös puhaltaneet suuret muutosten tuulet eikä aina lempeissä merkeissä, mikä on sekin syönyt keskittymistä ja voimavaroja. Kohti kevättä mennään nyt osin toiveikkaana, osin hataralta pohjalta epäuskoisena ponnistaen. Toiveissa on parempi vuoden jatko kuin mitä alku on tarjonnut.

Bägi elää aina talvella ja tämäkään ei ollut sen suhteen poikkeus. Kovasti on Frisbeegolf Suomi -Facebook-ryhmässä keskusteltu, tekeekö talvi, pakkanen  ja lahjanarut kiekkoja vakaammiksi vai alivakaammiksi ja lopputulemana on ainakin omissa kokeiluissani, että ainakin ne toimivat vaihtelevammin kuin kesällä. Tahtoo sanoa, että kun muuttujia on niin paljon alkaen vaatetuksesta ja liukkaasta heittoalustasta niihin kiekkoon teipattuihin ledeihin ja lahjanaruihin, niin eipä luottokiekkoja enää oikein tunne. Siispä päätin päivittää kiekkoni hitaammiksi, jolloin vaihtelevuus ei ole niin ilmeistä. Midarit tarkasteluun!

Heittopituuteni talviaikaan on välillä uskomattoman surkea ja tällöin midari ajaa samaa asiaa kuin draiveri - sillä erolla, että se on lentoradaltaan ennustettavampi. Yhä useammin huomasin siis tarttuvani suoraan Gold Core -midariini jonkun liitävän ja keveän draiverin sijaan ja näin sain sen sijoitettua ainakin tyydyttävästi sinne, minne halusin. Kun kaipasin alivakaampaa lähestymistä, valloitti Gold Fuse minut selkeällä lentoradallaan ja loistavalla liidollaan. Näistä kahdesta tulikin bägini käytetyimpiä kiekkoja talvikuukausien aikana ja ehkä niillä pelaaminen rauhoitti heittoakin sopivasti. Liika yrittäminen jäi pois ja heitoista tuli rauhallisempia ja siten myös tarkempia. Tottakai tämän amatööripelaajan onnistumisprosentti pysyi edelleen jossain fifty-sixty -sektorilla eikä huipputuloksilla juhlittu, mutta onnistumisiakin peli tarjosi. Ja aina jäi sopivasti hampaankoloon.

Puolarmaarin lyhyiden väylien sahaamisen jälkeen suuntasimme Taliin kun aurinko alkoi jo hiukan poskia lämmittää. Lunta ja jäätä oli sielläkin tarjolla, mutta uudenkarheat Icebugit toimivat. Päätin pelata sielläkin midarikierroksen, vain pisimmillä väylillä #13, #14 ja #17 sekä ylämäkiväylillä #3 ja #15 oli draiveriavaus sallittu. Ja kyllähän se toimi! Ykkösväylä on aivan selkeä midariväylä minulle ja riittävällä rohkeudella ja tarkkuudella sen pystyn myös par-tulokseen pelaamaan. Lähellä se oli nytkin, putille jäi vain hiukan liian pitkä matka haastavalle talvikorille.

Koskaan ennen en ole pelannut Talin väylään #5 midariavausta, mutta tämän kokemuksen jälkeen sekin tuntuu järkevimmältä. Ihan korille asti kiekko ei ainakaan nyt ensi yrittämällä päätynyt, mutta par oli selviö ja minulle siis toivottava tulos. Väylään #6 midari toimi kivasti, mutta siinä kokeiluun ottamani Gold Diamond kyllä antoi vielä houkuttavampia pituuksia, mukavat 20m pidemmälle päätyneenä... samalla, rauhallisella heitolla. Liikayrittäminen ja repäisy sen sijaan päätyi turmioon. Pitää heittää kuin heittäisin midaria - siinä se. Kuinka tuon aina muistaisi ja siinä pysyisi?

Talin iki-ihana #8 sopi Diamondilleni täydellisesti ja juuri tällä väylällä oli upeaa saada seurata kiekon liitoa väylällä, kaarrosta oikean kautta ja päätymistä puupillistön loppupäähän, josta kiekon sai nepata korin alle ja nostaa sen himoitun parin. Ei kun hetkinen... minunhan piti pelata sillä midarilla! Juuri nämä hullunkomeat kiekon liidot ovat niitä, jotka palaavat mieleeni silloin kun kisassa olen kaivelemassa bägiäni ja näin käteen päätyy turhan usein draiveri myös silloin, kun se ei ole ollenkaan järkevää. Silloin kun fifty-sixty on kaukana siitä todennäköisyydestä, että kiekkoni todella päätyisi mihinkään osumatta lentoratansa ääripäähän. Mutta on se sen arvoista onnistuessaan!

Kevään korvalla päädyin ottamaan myös Helsingin Frisbeegolfvalmennuksen oppitunnin saadakseni näkemystä heittoni virheisiin ja siihen, miten sitä voisi korjata ja onnistumisvarmuutta lisätä. Oikein hyvää oppia, voin suositella! Jalle on rauhallinen ja osaava neuvoja ja sain tuolta sekä uskoa omiin vahvuuksiini että keinoja kehittyä paremmaksi. Omaa tekemistähän se vaatii ja sitä, että pystyy heittämään, treenaamaan toistoja riittävästi. Täytyy todellakin toivoa, että tänä kesänä pääsisin taas treenaamaan, aina kun olen sen huomannut parantavan peliä jo pienilläkin toistomäärillä. Toiminee tällöin ehkä enemmän pelillisen itsetunnon kohentajana ja toki jokainen toisto painuu lihasmuistiinkin. Ennemmin taikka myöhemmin.

Kausi 2019 - täältä tullaan. En ehkä ihan valmiina, en ehkä täysin valmistautuneena, mutta ainakin rakkaus lajiin on säilynyt ja se on tärkeintä. Sekä se, että hyväksyn myös ne epäonnistumiseni enkä anna niiden pilata mieltäni kierroksen aikana enkä sen jälkeen. Tyytyväisyys tappaa kehityksen, joten koskaan en ole myöskään täysin tyytyväinen suoritukseeni. Sitä täydellistä kierrosta ei ole tullut eikä mitä luultavimmin ole tälläkään kaudella tulossa, mutta mitä siitä! Nautitaan jokaisesta heitosta, jokaisesta heittopaikasta ja sen tarjoamasta haasteesta sillä niistä tämä laji on tehty. Meille jokaiselle - taitotasoon katsomatta. Ihan parasta!

Tästä se lähtee - Talin ykkösväylä (talvileiska) ja bägissä lähinnä midareita

Tähän sai laittaa jo kaikki osaamisensa peliin... vastatuuli oli järjetön ja jyräkiekot kotona :)