perjantai 10. toukokuuta 2019

Tyytyväisyys, kisat ja ratingit eli kevään kisaputki

Tyytyväisyys tappaa kehityksen - näin sanotaan. Voiko omaan suorittamiseensa silti olla tyytyväinen tiedostaen omat heikkoutensa ja vahvuutensa sekä suoritustensa toistettavuuden? Kyllä voi. Ja silti voi ja pitääkin olla nälkäinen kehityksensä suhteen sekä sen, että saa juuri kisakierrokselle sen parhaimman onnistumisen aikaan.

Kevään kisailut aktivoituivat kun ensimmäinen kisa oli saatu purkitettua ja kisakalenteri alkoi täyttyä hyvin nopeasti. Tuli aivan mahtava naisten viikonloppu Raaseporissa, jossa pelasin sekä lauantaisen Piazza Openin että sunnuntain Lady Openin. Kummassakin kisassa pelattiin kaksi täyttä kierrosta ja pidin viikonloppua kestotestinä käden ja kunnon kestämiselle. Lähes nappionnistuminen sillä saralla! Pelaaminen oli lähes koko viikonlopun ajan omaa lukuunottamatta alkuväylien jännitysputteja ja sykkeen nousua päälle 130 ihan vaan jännityksen vuoksi. Toki pientä väsymistäkin alkoi ilmetä ja sunnuntain toinen kierros oli keskivaiheilla jo hysteerisen väsynyttä,. Sain silti loppuun vielä puristettua onnistumisia ja päätettyä viikonlopun hyvillä mielin. Piazza Openin ratingkeskiarvoksi sain alustavissa lukemissa 794 ja Lady Openin taas hiukan enemmän alakanttiin 788. Rating oli kuitenkin sivuseikka, sen verran upeaa naisenergiaa sain tuosta viikonlopusta mukaani :)

Heti seuraavana keskiviikkona pelattiin NBDG Ladies Series Kivikon osakilpailu ja tokihan olin sinnekin ilmoittautunut, vaikka Kivikossa en ole muutoin aikoihin pelannutkaan. Nyt oli tarkoituksena saada kisakierroksia alle ja sitä kautta järkyttäväksikin ajoittain nouseva puttijännitys laukeamaan. Tiesin edellisistä vuosista, että tuo veisi joitain kisoja ja niistä tulisi vain kestää ne ala-arvoiset suoritukset ja yrittää pitää pää pinnalla. Kivikon kisasta ei tullut täysin onnistunutta lähipelin suhteen, vaikka ilmat suosivat eikä tuulta ollut juurikaan peliä vaikeuttamaan. Siellä putti ei näytellyt niin suurta osaa, taisin putata jo ihan kelvollisia ja mikä tärkeintä: normifiiliksellä. Suurin epäonnistuminen oli ns. Pirkkometsä, johon muutama vuosi sitten tein hyvän pelikirjan siellä pelattavaa Pirkkometsän valloitusta varten mutta nyt ilman treeniä, ilman luottamusta pelasin nuo neljä metsäväylää jopa plussan puolelle. Kokonaistuloksella +10 sain ratingiksi 789. Jälleen alakanttiin, mutta odotetusti.

Pääsiäisviikonloppuna pelailtiin, höntsättiin ja ulkoiltiin muissakin merkeissä. Vasta pääsiäismaanantaina pelattiin Startti Pro/Masters, johon ilmoittauduin "varmuuden vuoksi" jonopaikalle enkä ollut alkujaan ollenkaan varma, että edes haluaisin sinne kisaamaan. Kun sitten sain kuulla päässeeni jonosta mukaan, kävimme Hollen kanssa pelaamassa siellä parikisakierroksen havaitaksemme, että Sahanmäen leiska oli kokenut muutoksia! En ollut ollenkaan valmistautunut tähän! Onneksi muutokset olivat pääosin sellaisia, jotka eivät omaan "par save productions" -pelikirjaani vaikuttaneet. Lisäksi mielenkiintoisia uusia väyliä, joissa en parikisassa onnistunut ollenkaan vaan menimme Hollen heitoilla. Pientä epävarmuutta kisasta lisäsi se, etten ole Nummenmäkeä pelannut vuoteen ja silloinkin taisi olla lunta polviin saakka kun siellä kävimme. Haasteet on tehty kohdattavaksi!

Sahanmäen kierros alkoi pienimuotoisella katastrofilla. Jännitin aloitusväylällä #13 niin, että suora 30m lähestymisheittoni korille jäi puolimatkaan ja kun avauskin oli ollut hieman sivussa väylältä, korttiini kirjattiin tuplabogi. Seuraavalla väylällä #14 sain kuin sainkin pitkän hyvän avauksen joka feidasi vain hiukan metsään ja siitä komeassa kaaressa lähestymisen korille, vain viiteen metriin. Olin iloisesti yllättynyt, sillä juuri tämä uusi väylä meni minulta parikisassa päin honkia. En vain saanut kättäni toimimaan putissa ja kiekko kiemurteli alarautaan. Tyypillistä alkuväylien peliä minulta. Pidin silti mieleni korkealla ja fokuksen niissä onnistuneissa heitoissa. Niitä ei minulta saisi pois, vaikka mokaisin jokaikisen putin! Tiukassa oli, sillä keräsin myös väylältä #15 tuplabogin kun en saanut lähipeliäni jännitykseltäni toimimaan. Sitten tuli kierroksen ensimmäinen nostopar ja peli alkoi kulkea edes hiukan rauhallisemmalla mielellä ja normaalimmalla sykkeellä.

Loppujen lopuksi kierros kulki sujuvasti, sillä avaukseni ja lähestymiset alkoivat pääosin toimia juuri kuten pitikin ja ainoat virheet tulivat puteissa. Pahin puttinosto oli väylällä #20 jossa olin par-putilla kolmessa metrissä ja onnistuin vielä siitäkin sipaisemaan kiekon korin ohitse. Valtava kylmän aalto puski lävitseni ja mieli teki painua maan alle. Onneksi kykenin nostamaan paluuputin samalta etäisyydeltä koriin ja pystyin jättämään tuonkin turhan bogin harmituksen taakseni. Ei minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin yrittää suhtautua tähän huumorilla ja silti pitää fokus pelaamisessa ja motivaatio korkealla. Parhaat onnistumiseni koin par4 -väylillä #7 ja #11 joilta molemmilta sain parin korttiin. Yllätyksekseni olinkin FA40-luokassa jaetulla kakkossijalla kun siirryimme kakkoskierrokselle Nummenmäelle. Sitä ennen kuitenkin Hyvinkään keskustan Subway -ravintolasta liekkisubia tarjoushinnalla minimarkkeria näyttämällä - hieno etu kisaajille.

Nummenmäen pelikirjani on selkeä: pysy väylällä. Tosin, onhan tuolla radalla avoimempiakin väyliä, yllättävän montakin kun niitä nyt pääsin itse pelaamaan. Kapeilla mörrin reunustamilla väylillä pelasin pääosin midareilla, mutta pääsin niillä myös ottamaan kiekkojen lentoradoista irti ja uskaltauduin käyttämään keveitä draivereitani Jadea ja Air Riveriä. Olen aiemmin pelannut niillä lähes pelkästään hysseflipillä, jolla Jaden lentorata onkin tällä hetkellä pillisuora ja Air Riverin hiukan oikealle painuva. Tämän kevään distanceheitoilla parhaat liidot on tulleet Jadella flättinä, jolloin se kaartaa oikean kautta ja palaa vielä takaisin kun taas Air River jää sille tielleen ja pitää kevyen antsan täydellisesti. Nautin kiekkojen toimimisesta uudella tavalla ja sain niistä paljon irti. Nautin pelaamisesta naisporukassa ja kuten yleensä - kakkoskierroksella jännittäminen on lähes olematonta tai korkeintaan viikkokisan luokkaa.

Nummenmäen tulostavoitteeni oli blogin nimen mukainen, bogi on par, eli yritin korjata jokaisen tuplabogin par-väylällä ja näin pitää tuloksen korkeintaan bogissa. Hyvin pysyin tavoitteessani, vaikka pariin otteeseen lähdin yrittämään jotain tolkutonta ja unohdin pelikirjani kokonaan - ja näistä sainkin sitten maksaa luonnollisesti tuplabogilla. Muuten pelini oli päämäärätietoista ja melko hyvää, bogeja tuli jokunen siten, että jäin hiukan liian pitkälle par-putille enkä saanut kiekkoa koriin. Väyläpelaaminen toi onnistumisia ja siitä sain itseluottamusta pelata edelleen hiukan rohkeampaa peliä kuin mihin olen edellisvuosina tottunut. Aivan mahtavaa! Holle oli tällä kakkoskierroksella caddyni ja se kevensi pelaamista huomattavasti sekä toi varmuutta joihinkin pelivalintoihin. Sain kuin sainkin pidettyä kakkossijani ja vietyä komean pokaalin kotiin. Alustava ratingkeskiarvo näistä kahdesta kierroksesta oli niinkin hyvä kuin 824 eli mahdollisuuksia olisi ollut vaikka mihin.

Lämmin kevät jatkui ja kisoihin paloi mieli. Onneksi niitä oli jatkuvasti tarjolla ja vapusta selvittyä oli vuorossa arki ja Nummelanharjun NBDG Ladies Series -osakilpailu. Ikäväksemme juuri sinä päivänä koimme lämpötilan putoamisen lähelle nollaa ja räntäsateisen takatalven. Koko kolmituntisen kisakierroksen satoi! En tiedä syytänkö sadetta vai itseäni, mutta parilla väylällä tein aivan hölmöjä sankariheittovalintoja ja kärsin niistä triplabogin verran... Tällaisella radalla yksikin tripla on kauhistus ja kahdella sellaisella yhdistettynä normaaliin puolikkaaseen bogipeliin sain ratinkia rangaistukseksi 794 pisteen verran. Yllättävänkin hyvä alustava lukema tuosta rämpimisestä, joka tosin päättyi ilokseni väylän #18 par-tulokseen - kisan ainoa sille väylälle. Keskity onnistumisiin!

Sadekierroksen jälkeen saattoi vielä hymyilyttää... olihan kelit! Tämän jälkeen kaikki tuntuu astetta helpommalta.

Pari päivää palauttelin sateisen kisan jäljiltä kunnes oli aika suunnata Kaatiksen Spring Masters -kisaan. Luvassa upeaakin upeampi rata, leppoisaa masteriseuraa ja vaihtelevia onnistumisia. Onneksi aurinko paistoi ja tuulikin heräsi vasta toiselle kierrokselle meitä viihdyttämään. Aloitin väylältä #9 johon piti pelata midareilla suosiolla bogi, mutta enhän minä saanut sitä helppoa 30m lähestymistä taaskaan kuin puoliväliin korille ja siitä lahjaksi yksi heitto lisää. Väylä #10 ja jälleen sama juttu: helppo suora lähestyminen korille ei vaan lähde kädestä ja tästä bogi. Sitten peli käynnistyi jo paremmin kun päästiin komeanhaastavalle väylälle #11 ja siitä pelasin varman bogin korttiin. Tuplabogeja tuli koko kierrokselta enää väylältä #5, jossa jokaisen heiton ylämäkeen olisi onnistuttava - vastapainoksi pelasin tosin toisen ylämäkiväylän #16 par-tulokseen!

Ykköskierroksen ilonaihe oli tietenkin kisani ainoa birdie, jonka sain väylältä #4 - siltä se on otettava kun tarjolla on. Muutenhan Kaatiksella ei birdieväyliä oikein minun kädelleni ja osaamiselleni ole, etenkin kun väylään #7 on lisätty pituutta 26m ja siinä pääsin juurikin tuohon 20m putille. Mukavaa pelaaminen kyllä siellä on, joskin rankkaa ja pohkeissa sen tunsi. Sain kierrokselta 1 oman ennätystulokseni +11 ja sillä odotetusti FP50-luokan kakkospaikka. Tauolla maistui puolikas pizza ja vesilasillinen Vihdin keskustassa ja koska aikaa oli jopa puolitoista tuntia, oli kisaamaan lähtö sen jälkeen hiukan viluista. Liika lepokaan ei ole hyväksi.

Kakkoskierroksen pääsimme pelaamaan FP50 -luokan naisten kesken ja jos oli masterimiesten kanssa pelaaminen rentoa, niin nyt se vasta sitä olikin. Herjanheittoa, huumoria, höpötystä riitti. Pelaamiseen annettiin silti itsellemme ja toisillemme aikaa ja rauha. Huomasin, että parin pelaaminen oli nyt tiukassa ja niitä tulikin kaksi vähemmän kuin ensimmäisellä kierroksella. Tuplabogin sain jälleen väylältä #9, nyt tosin hiukan epäonnisen rollin tuloksena kun kiekkoni nousi pystyyn ja rullaili juuri ja juuri OB:n puolelle eikä uponnut myrkkylampeen. Onni onnettomuudessa - johan minulla on edellisvuosina kaksi Roc3:sta tuonne lampeen päätynyt. Samoin tuplabogiin päätyi väylä #10, sen kanssa on todellakin kana kynittävänä.

Väylälle #11 oli jo täydellisesti kohdilleen osuneiden kolmen ensimmäisen heiton jälkeen tarjolla ihannetulosta, mutta tuo 50m lähestyminen korille jäi aavistuksen lyhyeksi enkä uskaltanut edes yrittää vastatuuleen puttia pieneen ylämäkeen. Bogikin kelpasi toki. Väylällä #12 kävi kova puhuri, mutta sain kuin sainkin lähestymiseni korille ja siitä par. Samoin ilahduttava par väylälle #14 lähes pakollisen par2-bogin jälkeen, jonka korjasin sitä edeltävältä väylämaalilta. Bogiin pelasin odotetusti väylän #16 ja epäonnisen avauspaikan jälkeen väylältä #18 ja näin heittoja kertyi ensimmäistä kierrosta enemmän. 

Väylällä #2 olin nyt ilahduttavasti par-putilla korin tasalla, mutta alarauta kutsui ja siitä bogi. Tässä ei siis tulosten valossa eroa kierrosten välillä, mutta väylällä #3 sain taas annokseni epäonnea. Avaukseni osui reunimmaiseen puuhun rinteessä ja kiekko putoili hitaasti alaspäin päätyen lopulta tietenkin pystyasentoon ja rollasi metsän puolelle. Täältä ei ollut reittiä läpi ja palautin kiekon ylärinteeseen. Täällä sain lippumieheltä vinkkiä oikeasta heitosta ja kulmasta, mutta eihän se onnistunut ja tässäkin oli epäonni mukanani: kiekko rollasi kellon ohi polkua pitkin niin hankalaan paikkaan, ettei sieltä ollut millään mahdollisuutta päästä suoraan korille. Tuplabogi tälle väylälle oli hankala sietää. Vielä hankalampi oli sietää seuraavan väylän bogia, mutta puut ovat vain joskus enemmän tiellä kuin voisi toivoa ja jos avaus on varovainen, on tulos sen mukainen. Kaiken kaikkiaan kierros päättyi tulokseen +16, joka oli vielä ihan ok ja kierrosten ratingit 839 sekä 809.

Ykköskierrokseni ryhmä - leppoisaa ja rentoa peliseuraa!

Kakkoskierroksen putti kauniilla Kaatiksen nurmella

Kakkospalkinto on minun :)

Vaikka olenkin kisannut ratingeista välittämättä, oli nyt aika summata kierrokset. Kirjasin kierrosratingit taulukkooni ja sain varmistuksen siitä, että pysyttelen kahdeksikolla alkavissa luvuissa ja saattaapa tuo hiukan viime päivityksestä noustakin sillä uusimmat 25% kierroksista olen pelannut keskiarvoon 807. Paras kierrokseni oli Kaatiksen Spring Mastersin ensimmäinen (839) ja huonoin Lady Openin toinen (767) ja koko Raasepori -viikonlopun viimeinen kierros. Tasaisuudesta kertoo se, että näistä tuoreimmista kierroksistani kuuden ratingit asettuvat välille 789-809 ja vain yksi oli tätä huonompi ja kolme vastaavasti parempia. Ihan kelvollinen kevään kisakertymä. Seuraavaksi on edessä NBDG Ladies Series -osakilpailuja, NBDG Flex Sibbe ja Masterien SM-kisat. Muita en ole kisakalenteriini mahduttanut - vielä - mutta eiköhän tuo ala täyttymään kun taas nappaan Metrixin käteeni ja makustelen asioita...

Tyytyväisyyteen palatakseni - tällä hetkellä olen aika lailla tyytyväinen peliini avausten osalta ja niiden pidempien väyläosumien suhteen. Draivi alkaa olla vakiintunut, kiekotkin alkavat taas talven jälkeen tuntua tutuilta ja ote lipeää yhä harvemmin. Korin lähestymisessä on epävarmuutta, mutta vähemmän kuin vielä vuosi sitten. Puttaaminen on edelleen se henkisen pelini kompastuskivi. Sen kanssa taistelen periksi antamatta. Kisailen jos siltä tuntuu ja yritän näin päästä puttikammostani joskus selvemmille vesille. Kun keskityn peleissäni nauttimaan onnistumisista ja treeneissäni parantamaan heikkouksia, on tuloksena kerta kerran jälkeen tyytyväisempi kisaaja. On tämä niin mahtava laji, ettei kierrosta mutrusuin voi lopettaa - eihän!