VesiLeppis DGP - onko tuloksella väliä?

Loman loppuminen tuo taas mahdollisuuden päivittää blogia - minä kun unohdin autuaasti ottaa tietokoneen laturin mukaan reissuun, vaikka kone kyllä kulki mukana :D

Leppävirta jää nyt ainoastaan lomamökkipaikaksemme ja siellä tuli nyt kierrettyä viimeiset viikkokisat tälle vuodelle. Tai siltä ainakin tässä vaiheessa näyttää, sillä muuttokuorma lähti etelään ja ihana kakkosasuntomme meni seuraavalle fribaavalle perheelle upeine takapihoineen ja koreineen. Monta mukavaa hetkeä on tullut tuolla vietettyä ja lähtihän tämä maailman mahtavin harrastuskin meillä liikkeelle nimenomaan VesiLeppis DGP:sta aika lailla tasan kaksi vuotta sitten! Silloin hankimme ne ensimmäiset kiekkomme Tokmannilta ja heitimme niillä ensimmäiset hyssemme väylällä #1 :) :)

VesiLeppis DGP:n kanssa koin monenmoisia tunteita loman aikana, laidasta laitaan. Pelasin siellä höntsäkierroksia, jotka päätyivät plussalle vain kahden heiton verran ja silti tuntui, kuin koko kierros olisi ollut aivan surkea. Mietin tuota ja pakkohan sen on johtua siitä, että radan 13:sta väylästä 11 on sellaisia, joissa on mahdollisuus pelata birdie. Birdiefree kierros merkitsee siis vähintään 11 pettymystä ja epäonnistumista ja pakkohan sen on synkältä tuntuakin! Tähän on tultu näiden lyhyempien väylien kanssa: kun ennen niihin pelattiin ihannetulosta, nyt se merkitseekin vain epäonnistunutta avausta tai puttimokaa. Great.

Mietin, mikä olisi sellainen tulos, johon voisi olla tyytyväinen radalla, johon nolla- tai miinustulos on enemmän kuin mahdollinen, jopa todennäköinen. Facebookin Frisbeegolf Suomi -ryhmässäkin kyseltiin ja pohdittiin kysymystä: onko par-kierros parempi kuin sellainen, jossa on 6 birdietä ja 6 bogia? "Vain lopputulos ratkaisee, ihan sama" ei mielestäni ole ollenkaan tyydyttävä vastaus, sillä ainahan kierroksesta jää jonkinlainen maku suuhun ja se maku tulee jo ennen kuin lopputulos on tiedossa - ainakin silloin, kun sitä ei väylä väylältä seuraa. Minun mieleeni on 6+6 mikäli rata on sellainen, jossa jokaisella väylällä pirkotusmahdollisuus on ja selityskin on tuossa edellä. Toki tulosmielessä radan voi seiftailla tylsästi pariin, mutta onko sitä silloin oikeasti pelannutkaan?

Olen pitänyt itseäni melko seiftipelaajana, mutta ehkä käsitykseni alkaa nyt muuttua. Kun heittopituuteni on kasvanut, olen alkanut pelaamaan avausta suoraan korille lähes aina kun väyläpituus on alle 90m. Tuo on ollut alkuun alitajuinen juttu, sillä jo toukokuussa Ristikiven viikkokisoissa pelasin aggressiivisempaa peliä, vaikka tarkkuus olikin kateissa yliyrittämisen takia. Pitkin kesää olen alkanut löytää yhä useammalla radalla ja väylällä peliin uutta varmuutta karsimalla kiekkovalikoimani viiteen draiveriin ja hyödyntämällä näiden ominaisuuksia avauksissa ja nyttemmin jo tiedostan tuon selkeästi erilaisen pelityylini. Olen päässyt pirkotuksen makuun!

Viimeinen viikkokisa VesiLeppiksellä pelattiin torstaina, loman viimeisellä viikolla. Mietin melkein kisan alkamiseen saakka, lähdenkö mukaan, sillä olin niin tyytymätön kesän peliini tuolla radalla ja siihen, etten ollut löytänyt jokaiselle väylälle sitä oikeaa kiekkoa ja avausta. Sitten tein päätökseni: mukaan vaan. Helteestäkin huolimatta. Pääsin pelaamaan Kirsin ja nuoremman poikani kanssa, mikä sekin vaikutti päätökseeni osallistua. Vaikka heitin luotto-Jadeni järveen harjoitusheitolla juuri ennen kierroksen alkua, olin mukana.

Ensimmäinen kierros oli rankka pettymys +6 tuloksellaan. Jos sain avauksen onnistumaan, puttasin huonosti ja jos avaus ei onnistunut, saatoin heittää vielä kakkosheitonkin huonosti liian kauas korilta ja napata turhan bogin. Helle piinasi ja päässä oli sumeaa. Pidimme silti fiiliksen korkealla, siihen tämä porukka oli kyllä omiaan. En tiedä vaikuttiko Jaden kadottaminen peliin ja luottamukseeni kiekkoihin, nyt bägissäni oli ainoastaan Opto River, Opto Air River, VIP Air Hiiden Hirvi ja Opto Air Diamond sekä Tournament Pursi, Gold Core ja GStar Roc3 sekä vielä lähestymisputterina käyttämäni Megasoft Pure ja puttaamiseen samanlainen sekä MVP Atom. Kyllähän näillä pitäisi pärjätä!

Kakkoskierros alkoi väylältä #11. Avasin tuon 51-metrisen Opto Air Riverillä n. viiteen metriin ja näin kierros alkoi miinuksella. Jes! Päätin tsempata ja pitääkin sen näin. Väylälle #12 en vielä pysty birdietä pelaamaan, sillä sen pituus on 93m ja pelasinkin sen vakaasti pariin. Ykkösväylälle, jonka pituus on 69m taas pirkotus onnistui tänä kesänä ensimmäisiä kertoja, mutta ei tänään, ja pelasin sekä sen että kakkosen pariin. Edelleen miinuksella :) Sitten murheenkryyniväylä #3, jossa bogi tulee liiankin helposti. Ekalla kierroksella onnistuin pelastamaan tuossa parin hienolla kymppimetrisellä antsaputilla, mutta nyt puttimatka oli pari metriä pidempi ja tuurikin jo käytetty: bogi. Nollassa.

Väylät #4 ja #5 kaartuvat molemmat oikealle alamäkeen ja ovat pituudeltaan 71-72m kumpikin. Näissä ensimmäiseen pelasin forella Hiiden Hirveä ja toiseen antsalla MVP Atomia. Kumpikin pitkällä putilla ja tuloksena par. Ei onnistunut aivan nappiin fore ja antsassa taas tuli puu korin lähellä eteen. Kutosväylä taas pelataan ylämäkeen ja siinäkin avauksessa kaivataan antsaa. Nyt sitä tuli hiukan liikaa ja päädyin lähestymään hiukan sivusta, pöheiköstä, josta kiekkoa sai hetken etsiskellä. Par pelastettu silti.

Väylällä #7 on mando oikealle, eli suurehkot hysselinjat on karsittu. Tähän suoraan liitävä Opto Air River ja olin putilla: birdie! Jee, takaisin miinukselle :) Sitten kieli keskelle suuta, sillä myöhemmin layoutiin lisätty extraväylä 7B on melkoinen mehupilli väylän puoliväliin saakka eikä salli vinoja linjoja. Onnistuin pelaamaan tuon pelkällä Purella pariin. Huh, pahin oli jo takana. Ylämäkiväylä #8 avaus kaartui hiukan koivujen alle, enää siinä ei ollut samaa voimaa kuin ekalla kierroksella, jolloin sain avaukseni melkein tasanteelle saakka. Tästä par ja liidättämään väylälle #9.

Kaksi viimeistä väylää enää edessä. Osa kisaajista oli jo lopettanut kierroksensa ja jäi katselemaan avauksiamme väylällä #9. Heitin tähän 79-metriseen alamäkiväylään Opto Riverin, joka kestää mahdollista viimaa keveämpää sisartaan paremmin. Kiekkoni päätyi kymppirinkiin, ehkä 8m korilta vieressä olevan kodan hiekoitukselle. Halusin tuon putin koriin. Heitin lötköllä Megasoft Purella ja kiekkoni kiipesi kuin kiipesikin korin reunan ylitse ketjuihin tuskin koskettaen sisälle. Pojat taputtivat rinteen päällä ja tsemppasivat. Wuhuu, tämähän oli aivan loistavaa!

Viimeinen avaus väylälle #10. Edessä 65m ja korille oli sellainen oikeakätisen rystyheittäjän s-kurvi, alkuun antsaa ja siitä vakaan kiekon feidi. Olisin kaivannut Jadeani tähän. Mietin, taipuisiko Opto Air River kuitenkin tähän Roc3:sta paremmin. Kyllä. Se kaarteli kauniisti ja katosi korin takana olevaan notkoon ja jälleen olin puttaamassa ylämäkeen, nyt vain 6-7m puttia. Halusin tuonkin putin. Sain sen! Tuloksena enkkakierros -3 jolla sain Metrix-ratinkia 875 pisteen verran! Ja miltä tuokin kierros sitten tuntui pelillisesti: keskinkertaiselta :D

Tuloksen ja fiiliksen välinen yhteys on maaginen ja salaperäinen asia. Minun kohdallani niillä on toki yhteys, mutta ei niin selkeä, kuin voisi kuvitella ja ehkä toivoakin. Ehkä olisi ihan hyvä, jos vain lopputuloksella olisi merkitystä. Ehkä silloin pelihermot olisivat aina kurissa eivätkä yksittäiset väylätulokset hetkauttaisi puoleen taikka toiseen. En tiedä. Minua miellyttää vahvat onnistumiset höystettynä miedoilla epäonnistumisilla. Tietenkin silloin kun sitä täyttä onnistumista haetaan, riskit kasvavat ja kysymykseen tulee niiden arviointi - riskin hyötysuhde. Joskus riskinotto ei kannata ja näin minullakin on useilla radoilla sellaisia väyliä, joihin pelaan seiftimpää peliä enkä tavoittele onnistumista vaan ainoastaan selviytymistä. Oli se sitten par, bogi taikka tuplabogi - väylän vaikeusasteesta riippuen. Haastavammilla radoilla näitä väyliä voi olla riskinottoväyliä enemmänkin.

Kesäloma takana, kesää vielä jäljellä. Kisakalenteri näyttää tyhjää tällä hetkellä. Nyt on aika hengähtää ja elämän muiden rypistysten selvittyä suunnata katseet kohti kisakalenteria ja syksyn pelejä. Nyt on hyvä näin.

Ihana pikkusiili väylällä #12 tuhisemassa <3

Avaus väylällä #9, kori on tuo taaempana näkyvä, aivan kodan pihalla

Kisan jälkeen maistui terassilla juomat kuiviin kurkkuihin palkintojen jaon lomassa

Viikkokisoja, luokkavoittoja, kämmenheittoja ja the Beast

Kesä on kauneimmillaan - ei tosin välttämättä lämpimimmillään - ja kisakausi on pienellä tauolla. Viikkokisoissa toki käydään, mutta seuraavat PDGA-kisat ovat vasta kuun lopulla ja hyvä niin. Kesällä on mahtavaa nauttia lajista ihan vaan höntsäillen ja käydä silloin tällöin höntsäkisaamassa ja tuttuja tapaamassa. Satoi taikka paistoi.

Viime viikolla oltiin suunnistusleirillä Tampereen seudulla ja pääsin karkaamaan Mimmiliigakierrokselle. Uusi rata, uudet heittokaverit ja heitin kuin heitinkin voittoon alle 750-ratingin omaavien palaajien sarjassa! En ollut missään vaiheessa voittamassa, mutta kai pelini vaan oli riittävän tasaista ja etenkin loppua kohti sain puserrettua parin silloinkin kun muille napsahti bogi. Peliseura oli jälleen kerran mukavaa ja hienosti tytöt pelasivat - tällä kertaa vaan peli kääntyi minulle ihan viimeisellä väylällä. Harvinaista herkkua ja hienot oli palkinnot! Muutenkin tuo suunnistusviikko tarjosi hienoja kokemuksia Orivedellä Rovastinkankaan frisbeegolfradalla, joka oli vain 9 väylää, mutta oikein mukava ja sopivia haasteita tarjoava. Siellä sain ensimmäistä kertaa koskaan samalle väylälle jokaisella kierroksellamme birdien. Nannaa!

Partaharjulla ollaan kisattu muutamat viikkokisat ja nyt viime kerralla kiersin radan lasten kanssa kisojen aikaan samalla kun Holle osallistui siihen. Siitä onkin aikaa kun olen tuolla kiertänyt muita kuin kisakierroksia! Pelaaminen olikin ihan eri lailla rentoa ja molemmille vasemmalta kierrettäville mandoväylille, #12 ja #16, avasin forella ihan ok avauksen. Eihän tuo kämmenheitto vielä ihan käyttiskamaa ole, mutta näemmä sitä jo pystyy auttavasti hyödyntämään silloin, kun rystyllä on liikaa riskejä. Tämä taisi olla tavoitteenani kun viime talvena mietin foren kunnostamista, mutta kieltämättä nyt haluan lisää. Haluan siitä käyttöheiton, joka on lähes yhtä varma kuin rystykin. Pituuden suhteen vaatimuksia ei ole, mutta tarkkuus ja varmuus - kyllä kiitos.

VesiLeppis DGP:n viikkokisoihin pääsin mukaan kerran ja jo seuraavalla viikolla pidettiin hassuttelukisat tyyliin: ensimmäisen kierroksen avaukset aina rystyllä ja toisen taas kämmenellä. Näin osa pelaajista joutui epämukavuusalueelle, kuka kummallakin tyylillä, ja näin tulostasokin tasoittui selvästi. Oma rystyavauskierrokseni meni melko lailla varmasti, mutta pirkotukseen pystyin vain kerran kun putti ei vain uponnut silloin kun sitä pääsin yrittämään. Koska bogiin sorruin kahdesti, jäin tulokseen +1. Kakkoskierroksella taas en pystynyt pelastamaan läheskään niin usein avauksen jälkeen paria, kuin olin suunnitellut, ja tulokseen sai lisätä viisi heittoa enemmän. Kämmenheitto oli selvästi epävarmempi alkuväylillä kuin mitä harjoitellessa, mutta loppua kohti parani. Lisää tätä vaan, niin hyvä tulee. Tai ainakin tyydyttävä.

Sadekierroksia on tullut heitettyä myös, Joroisissa pidettiin pitkästä aikaa viikkokisat Kanavan puolella Kotkatharjun sijaan ja tietenkin viisi ensimmäistä väylää satoi oikein kunnolla. Pelasin sadeviitta päälläni ja Holle kun sen kuli jälkeenpäin, totesi, ettei enää koskaan :) No, en jäänyt sitä kaipaamaan, sen verran tuo kaapu hidasti heittokättä ja teki tuhojaan eikä edes suojannut niskaani kastumiselta, että ensi kerralla paremmilla varusteilla... Tulos oli silti ihan siedettävä, plussaa kertyi +12 ihannetuloksen päälle ja naisten sarjan kakkossija. Muutaman hankalan väylän sain pelattua nätisti pariin ja sitten korjasin tuon nappaamalla turhan triplan ihan vaan epätarkalla lähestymisellä ja höpöttämällä samala kun heitin puolihuolimattomasti kiekon sivuketjuista n. kolmen metrin matkalta. Note to self: älä höpötä ja selosta kun puttaat - ja kolmemetrinenkin ON putti.

Nyt nautitaan ihan toisenlaista fribaviikonloppua Nokialla, missä huiput pelaavat ja me muut saamme katsella ja ihastella kaunista lajiamme kauniilla Beast -radalla. Pakolliset McBeast Challengetkin on tullut kierrettyä Kuopion Puijolla ja nimmarit koristavat kiekkoja Paulin ja Eaglen osalta - saa nähdä innostuuko sitä vielä täällä keräilemään lisää nimmareita. Ainakin tänään tuli jo ihasteltua Valarien kaunista smoothia avausta ja Sextonin kiekonpyöritystä ensi kertaa ihan livenä ja onhan se hauska ja hieno tunne nähdä nuo videolta niin tutut hahmot ihkaelävinä! Eagle on ainakin ihanan puhelias ja hurmaava luonnossa, Paul taas oli hiljaisempi ja ujompi, Hannah taas suloistakin suloisempi. Tässä porukassa viihtyy! Olen kotona.

Partaharjun viikkokisat Metrixissä
Lepikän rystykämmenkisa Metrixissä
Pirkanmaan Mimmiliiga Hervanta

Nuorempi poikani kahden mukavan herrasmiehen välissä :)

Rovastinkangas DGP ja väylä #8 johon pelasin kaikilla neljällä kierroksellamme birdien - ensimmäinen laatuaan :)

Nokialla the Beast: European Open 2017 kierros 2. ja muutamat komeat avaukset väylälle #17

Katsojia Europen Openissa perjantaina

Tampereen Mimmiliigassa paikallisen apteekin sponsoroima palkinto luokkavoittajalle - joka olin tällä kertaa minä :)

Vihti Masters 2017

Jälleen kerran astuin tuntemattomaan kun ilmoitin itseni tähän kisaan, jossa ensimmäinen kierros pelattaisiin Kaatiksella ja toinen Hillside Golf:n kentälle perustetuilla väliaikaisilla radoilla. Hiukkasen mietitytti, kannattaisiko minun heittopituuksillani lähteä golfkentälle viuhtomaan, mutta kynnys oli astetta matalampi kun alla olisi yhden Suomen kauneimman radan, Kaatiksen, kierros ja golfkentällä pitäisi jaksaa siis vain yksi kierros :)

Pääsin jälleen kerran pelaamaan oikein hyvässä ja leppoisassa seurassa Kaatiksen ykkösrundia ja kun Holle oli vielä caddiena niin mikäs siinä oli kaunista kesäpäivää viettäessä. Ihan parasta! Sain aloitusväyläni #2 pelattua pelikirjan mukaisesti bogiin ja pahin jännitys oli selätetty. Väylältä #3 olisi ollut par ihan jees, mutta koska avaukseni päätyi hiukan metsän puolelle ja tuolle haastavalle rinnekorille pitää päästä aivan nostolle, bogi kelpasi... etenkin kun seuraavalla väylällä #4 pääsin viiteen metriin puttaamaan ja niin vain napsahti päivän ensimmäinen birdie korttiin! Mahtavaa!

Vitosväylän pelasin ihan jeesheitoilla ja olin ensimmäistä kertaa tässä koskaan par-putilla. Wau! Tällä kertaa yläpanta oli kutsuvampi ja nappasin bogin aivan kuten seuraavallakin väylällä #6, joka oli kyllä pelikirjassa merkattu ihannetulokseen. Mandoväylä #7 on aina ollut kompastuskivenä, mutta nyt pelasin sen kahdella pitkällä heitolla jo alle kahteenkymppiin ja siitä nostopar korttiin. Jep jee, upea väylä! Kasilla heittoni liiteli hiuksenhienosti korin takana olevan laatikon reunojen yli ja siitä bogi, par2 kun tuossa lukee taulussa.

Väylälle #9 valitsin midarin avaukseen, NBDG Pursi olisi juuri se oikea. Ja se ei pettänyt minua: täydellisesti väylää pitkin kulkeva avaus, joka kaarsi lopussa vasempaan väylän mukana. Kakkosheitolla sama kiekko, sama heitto ja nyt oltiin jälleen keskellä väylää ja edessä enää korille lähestyminen. Nyt olisi pitänyt ottaa putteri, sillä olin sen verran lähellä koria. Midarilla kuitenkin jatkoin, joten jouduin hiukan liikaa vasempaan ja sieltä 8m puttini kolahti kovaa yläpantaan. Pienellä harmituksella bogi. Mutta vain pienellä, sillä tuo väyläpeli oli kyllä mannaa sielulle.

Kymppiväylällä lähestymiseni jäi hiukan kauas korista ja turha bogi tästä. Mutta ei tuo mitään, sillä suurin kompastuskiveni, väylä #11 oli edessä... Tässä tein kaikki suurimmat virheet, mitä kierrokseen mahtuu. Liikaa yritystä avauksella ja päätyminen mörriin aloitti lukemien keräilyn. Sieltä kun sitten selvisin, pääsin aukealle ja nyt yritin korvata menetyksen pyrkimällä niin pitkälle kuin mahdollista, vastatuulestakaan välittämättä. Opto River ei ollut riittävän vakaa kiekko tähän, enkä heittänyt sitä edes hyssessä, joten sehän kaarsi kauas oikealle alarinteeseen. Koska rinne vai laskeutuu pitkälle oikealle, ei vastaavasti kiekolla ollut mitään kiirettä laskeutua maahan ja se liiteli kauas, lähes väylän #15 korille saakka! Jippii, ylämäkeen siis ja kahdella täydellä heitolla korin tasalle. Nyt oli edessä putti viidestä metristä puhaltavaan vastatuuleen, alla rinne ja suurensuuri rollivaara. Vaihtoehtona oli mummottaa korin alle ja ottaa kaksinumeroinen lukema korttiin. Ei antanut pää periksi. Halusin selviytyä edes ysillä ja näin puttasin vahvalla spinnillä kiekon koriin. Jes! Yksi hyvä heitto tällekin väylälle :)

Niin - se tuuli... säätiedotushan lupasi 0-1m/s tuulta tälle päivälle ja kyllä alkukierros olikin melko tuulettoman tuntuinen - Kaatikseksi. Totuus nyt kuitenkin näytti siltä, että kyllä näillä tietyillä väylillä tuulee silloinkin kun ei oikein tuule ja näin oli laita myös väylällä #12. Avaus Gold Culverinilla ja sieltä Opto Anchor sivutuulta hiukan hyväksikin käyttäen korin alle ja par. Maistui. Seuraava par2 -väylä samoin kolmella heitolla ja hieno par4-väylä #14 tarkasti pelaten ihannetulokseen. Moraalisesti siis kolme par-tulosta peräkkäin, eli solidia peliä ja katastrofiväylä oli unohdettu. Par oli niin lähellä myös väylällä #15, johon sain mahtiavauksen mukaan ottamallani löytökiekolla. Siksi löytökiekolla, ettei mene oma luottolätty alhaalla väijyvään lutakkoon ja heittäminenkin on rennompaa :) Kakkosheittokin ihan ok, putille jäi matkaa alle 7m ja silti laitoin sen yläpantaan! Onneksi edes Ohjaaja1 -kurssimme vetäjä Marko Timonen sattui näkemään avaukseni ja peukutti näkemälleen :)

Ylämäkiväylän #16 aloitin surkeasti paukuttamalla puuhun, johon en ole koskaan tässä avannut. Siitä selvittyäni väylätulos painui tuplabogiin - kierroksen ainoaan. Väylällä #17 avaukseni taas lähti liikaa varovaisuuttani hyssessä ja sieltä lähestyminen vaati bogin korttiin. Kai kiekon kippaaminen oikealle väylällä #11 jätti alitajuisen kammon, vaikken ole tällä väylällä koskaan oikealle rinteeseen joutunutkaan, eikä kiekko sinne kippaisi tällä tuulen suunnalla. Seuraavat kaksi väylää sain vielä pelattua ilahduttavasti par-tulokseen ja enää oli ykkösväylä pelattavana ennen siirtymistämme Hillside Golfin puolelle lounastamaan.

Ykkösellä sain parhaan avaukseni koskaan ja pääsin korin oikealle puolelle puun juurelle puttaamaan. Puttiasento ei ollut paras mahdollinen, kumarassa oksien takia ja jalat hiukan huonoilla paikoilla. Silti tuo putti olisi pitänyt upottaa! Matkaa oli viitisen metriä ja tuo puttimissi kyllä harmitti - koskaan kun en ole pariin pelannut tuota par2-väylää ja kerrankin siihen oli loistava tilaisuus! Yllätys oli kyllä melkoinen kun olin eka kierroksen jälkeen sijalla kolme ja vain yhden heiton päässä kakkossijasta. Loistavaa! Toinen kierros menisi kuinka menisi, tämä oli jo voitto minulle ja tälle päivälle :)

Lounas upeassa miljöössä maistui loistavasti ja hyvässä seurassa oli mukava jälkipelata sekä höpötellä kun aikaakin tuossa oli golfkentän vapautumista odotellessa. Mahtavaa päästä tänne pelaamaan! Käytiin ihan vain katsastamassa miltä siellä kentällä näytti ja olihan pitkiä väyliä edessä! Käpän pelikirjan rakennusta seurasimme parin väylän verran, mutta itse tyydyin katselemaan muiden heittämistä. Saisihan sitä taas pelata myöhemmin tarpeeksi itsekin. Taivas meni nyt pilveen ja se hiukan helpotti tulevaa koitosta, hikistä puuhaa tuo oli muutenkin.

Golfkentän kierrokselle pääsin pelaamaan naisporukassa, me neljä muodostimme naisten kärkipoolin ja pääsimme starttaamaan väylältä #1. Heti ylämäkeen par3 ja matkaahan taisi olla vaatimattomat 153m... jos jo Kaatiksella par-luvut pitää unohtaa, niin täällä ne sai todellakin laittaa sivuun ja pelata omaa peliään. Sopii minulle, en halunnut laskea tuloksia enkä miettiä par-lukuja koko kierroksella, vaan ainoastaan nauttia tästä tapahtumasta ja paikasta, johon nyt ensi kertaa pääsin mukaan lempilajiani harrastamaan. Heti alkuun kävi selväksi, että meillä naisilla oli hulvatonta pelata yhdessä ja huumoria ei kierrokselta tulisi puuttumaan. Ihanaa porukkaa!

Ykkösväylällä hölmöilin jonkin verran, mutta kakkosväylällä unohdin hetkeksi liikayrittämisen välttämisen ja läväytin sellaisen mega-antsan, ettei pahemmasta väliä. Antsaahan tuolla väylällä tarvitaan vain jos kiekko on vakaa, mutta minun alivakaalleni se oli turmion alkua ja näin palasin jälleen pahasti mäen alle väylälle #1 miettimään, pitäisikö hiukan rauhoittaa peliä. Samaa sanoi viisas caddieni: nyt kierroksia ainakin 20% alemmas. Näin pelasin tuon reilut 200m pitkän par3-väyläni loppuun ja sai pahimmat voimainnäyttöhaluni tasaantumaan. Nyt normipeliä, ei liikaa repimistä, vaikka nuo aakeat laakeat väylät suorastaan huutavat pelaamaan "ainatäysii" :D

Nyt peli lähti kulkemaan kivasti ja huomasin pystyväni pelaamaan ihan samalla heittomäärällä kärkinaisten kanssa. Tuo jos mikä rauhoitti peliä. Otin tämän tilaisuutena päästä treenaamaan pitkiä heittoja ja kyllä minä näistä nautinkin! Etukäteen mietin, että pelaaminen pitkillä avoimilla väylillä olisi tylsää draivaamista draivaamisen jälkeen, mutta kyllä väylille oli saatu monipuolisuutta ja vaikka heittojen piti olla pitkiä, niin olihan siitä etua, jos ne samalla suuntautuivat oikeaan suuntaan. Meillä oli aivan loistoporukka, pitkästä aikaa pääsin näiden ihanien pro masters -naisten kanssa taas pelaamaan ja kyllähän se pelillistä itsetuntoa kohotti päästä samoihin väylätuloksiin. Tykkäsin - pelistä, kentästä, väylistä, seurasta ja olihan minulla vielä maailman paras caddiekin :)

Loppua kohti huomasi, kuinka jutut muuttuivat aina vaan levottomammiksi ja tunnelma väsyneen hysteeriseksi. Aloimme kaivata kylmiä terassijuomia, vesi maistui suussa tympeältä ja kaikki nauratti. Pohkeissa tuntui väsymystä, muuten jaksoin yllättävänkin hyvin. Edes heittolihaksissa ei tuntunut väsymystä tai kipua. Lienee tuon paremman tekniikan ansiota, sillä vuosi sitten tällaiset maksimiheitot olisivat kipeyttäneet aivan varmasti. Ja onhan sitä nyt tullut opittua, että omalla täydellä repäisyllä kiekko menee yhtä kauas kuin rennolla teknisellä vedolla - kumpaa siis kannattaakaan suosia?

Joko muistin hehkuttaa sitä hienoa fiilistä, kun loppuväylillä sai liidättää kiekkoa loivaan alamäkeen ja se tuntui vain liitelevän ja liitelevän vaikka kuinka kauas! Kaunista. Tai kun luovittiin bunkkerien ja vesiesteiden välillä ja kiekko laskeutui aivan niiden väliin, turvalliselle jatkopaikalle kauniilla pehmeälle nurmelle. Hienoja hetkiä hienon lajin parissa. Kyllä vain metsäväylät ovat hienoja, mutta ei laji ole ihan täydellinen ilman näitä kokemuksia. Kumpaakin tarvitaan, kumpikin täydentää toisiaan. Taisin rakastua uudelleen :)

Viimeisellä väylällä pääsin vielä liidättämään putteria alamäkeen korille ja siltä napsimme yhteisesti parframen kierroksen päätteeksi. Ei se ainoa laatuaan ollut, mutta siihen oli upeaa lopettaa kierros. Kierroksen 16:lla väylälla tuli heittoja tasan yhtä monta kuin Kaatiksen 19 väylällä eli siitäkin voi päätellä väyläpituuksista jotain. Mahtikokemus, olihan komeaa päästä tänne mukaan! Sioitukseni oli edelleen 3. ja pyyhkeitä saimme, sillä kisamaksut käytettiin tähän kaikkeen järjestelyyn. Muistot ovatkin parhaita, niitä ei pois viedä. Kiitos ihanat pelikaverini, caddie Holle ja kiitos järjestelytiimi sekä Kaatis ja vielä Hillside Golf! Tästä jäi mahtava mieli :) :)

Tulokset
Tulokset ja ratingit PDGA:n sivulla

PS. Yhdet parhaimmista kierrosratingeistani: alustavissa 791 :)

Päivän pelit edessä, aikaa hetken keskittyä pohtimaan ja rauhoittumaan

 

Kaatis - on se vaan kaunis!

 

Ykköskierroksen peliseurani, mahtavan kannustavaa ja mukavaa porukkaa!

 

Maittava lounas golfklubilla, 5/5

Riku ja Holle ovat nauttineet lounaansa :)

 

Ihanat naiset startissa: Kisse, Suski, Riina ja mä

Suskin fore

Mun rysty

Väylä, jolla mittasuhteet heittivät ja silmä huijasi luulemaan heittopituuksista vaikka mitä

Kierros takana, kiitos!

 

Kuopio Open 2017

Kuopio Open -kisapäiväksi oli luvassa upean lämmin kesäpäivä, mitä nyt tuulta riittämiin kakkoskierrosta Puijolla ajatellen... Kävimme etukäteen keskiviikkona Hollen kanssa Puijon rata kiertämässä sekä Huuhanmetsän minulle vieraammat väylät, joten ihan uuteen en ollut menossa. Melko lailla vieraita ratoja silti kumpikin ja pelikirja oli hyvin, hyvin summittainen. Kohti uusia haasteita siis!

Ryhmässäni oli ennestään tuttuja Johanna, jonka kanssa pelasimme Peurungalla kevään avajaiskisaa sekä Tuukka, jonka kanssa pelasin juuri tämän viikon viikkokisassa Partaharjulla. Rennolla mielellä siis kisaamaan ja aloitusväylämme oli #2. Jotenkin koko kisafiilis oli niin vapaamuotoinen, että unohdin jopa ilmoittautua ennen pelaajakokousta - ja kun sitten pelaajakokouksen alettua hiippailin kohti TD:tä, hän mainitsi nimeni ja että merkattu on paikallaolijaksi. Miten se oli - apina ei tunne ketään, mutta apinan tuntee kaikki 😊

Aloitusväylältä sain pienellä häsläämisellä parin, mikä toi kivan fiiliksen. Tiesin, että seuraavilta väyliltä tuo tulos olisi melkoinen voitto. Hyvinpä tiesin, sillä kolme seuraavaa väylää menivät tulokseen: tupla, tupla ja tripla! Huh, kylläpä minua nyt koeteltiin kun näihin mahtui vielä kaksi epävarmaa yläpeltiputtiakin. Avauksissa ei ollut suurempaa hankaluutta, mutta väylällä pysyminen ja korille pääsy vaativat puuosumia. Huuhanmetsää ei turhaan sanota Suomen haastavimmaksi metsäradaksi.

Väylälle #6 sain hyvän avauksen Opto Jadella hiukan oikeaan reunaan ja sieltä pitkä putti korin alle. Ihannetulos lämmitti mieltä ja nyt päätin pelata jatkossa tarkemmin. Väylän #7 avaukseni Vip Air Hiiden Hirvellä menikin aivan nappiin ja siltä sain kierroksen ainoan birdien noin viiden metrin putilla. Mahtavaa! Näistä pitää ja saa iloita! Johanna kyseli tiesinkö termin "pirkkoämpäri" ja hetken pohdiskelimme, onko kyseessä tyhjä ämpäri vai olisiko sellaisessa jotain sisältöäkin. Kuulemma jossain kisoissa naispelaaja saa sellaisen pirkotettuaan väylän... ehkä tuonkin tarina vielä joskus selviää - nyt tosin jäin ilman ämpäriä 😊

Pirkollisvero iski sitten jo heti seuraavan väylän avauksessa kun täräytin heti ensimmäisiin puihin kapealla väylällä. Sohellukseen meni yllättävän monta hettoa, sillä väylillä on kuitenkin pituutta ja mandoki piti kiertää väylän puolivälissä ja lopuksi selviytyä ylämäki korille ja putti sisään. Tuplabogi. Tuntui kyllä päättymättömältä kärsimykseltä koko väylä! Siihen päälle kaksi bogiväylää ja ilahduttavasti par väylälle #11, joka olikin yksi harvoista hengähdysväylistä tällä alkupuolikkaalla korotettuine koreineenkin. Par oli lähellä jo edellisellä ylämäkiväylällä, mutta rinneputtini oli siinä liian varovainen ja alaraudan päältä kellahti lätty maahan.

Väylällä #12 meni jokunen hetki kun etsimme ryhmämme MPO-luokan pelaajan avauskiekkoa sitä kuitenkaan kolmessakaan minuutissa löytämättä. Muutenkin perässämme oli aina porukka odottamassa, sillä heitä oli kolme ja meitä neljä, ehkä hiukan hitaampaakin vielä. Pelasin tähän vielä tuplabogin ja seuraavan väylälle #15, jolla en pysynyt taas väylällä ollenkaan. Yllättävän paljon oli tänään tarkkuuden kanssa ongelmia ja olin turhan usein jossain puiden keskellä selviytymässä sen sijaan, että olisin pelannut väylää pitkin vaikka putterilla. Hyvä muistaa ensi kerralla kun tänne tulen kisaamaan!

Koska rata on minulle niin vieras, en muista väyliä ja niiden numeroita. Sen kyllä muistan, että tällä kierroksella tein pelillistä historiaa: avasin n.80m väylän forella! Väylä oli loivaan alamäkeen heitettävä puupilli, joka kaartuu puolivälin kieppeillä oikealle eikä siihen oikein antsaa saa taipumaan millään. Mietin ja mietin, uskallanko. Koska löysin foreen aivan uuden ulottuvuuden tässä viikolla kun treenailimme Hollen kanssa Lepikän kentällä ja sain siellä parhaimmillaan 60m liitäviä heittoja aikaan, päädyin uskaltautumaan. Mielestäni foreen oli nyt sen verran luottoa. Ja kyllähän se toimi! Avaukseni Vip Air Hiiden Hirvellä päätyi n. 20m päähän korilta ja sain siitä melkoisen näppärästi parin korttiin, wau!

Väyliä Huuhanmetsän radalla on 24kpl ja sekin laittaa pään sekaisin eri väylien muistamisen kanssa. Loppupuolella oli muutama avoimempi väylä, jotka ovat vain A-radalla mukana, ja niistä olisin mielelläni napannut ihannetulosta toisen perään. Perushelppoja väyliä, mutta avaukset päätyivät hankaliin paikkoihin niiden ainokaisten puiden juurelle, joita väylillä oli. Itsehän ne heitin ja syynä oli tuolla tuntunut pieni vastatuuli, joka laittoi valitsemaan turhankin vakaata kiekkoa. Heitin nuo painavammalla Opto Riverillä kun normisti olisin valinnut Jaden tai Opto Air Riverin. Ihan kohtuullista tulosta silti ja sainpa tuonne kierroksen loppupuolelle kolmen väylän mittaisen par-putkenkin mahtumaan.

Hienointa oli ehkä väylälle #21 osunut pitkääkin pidempi avaus Frost Diamondilla, joka liiteli osumatta mihinkään ja päätyi varmaan jonnekin 90m päähän tiiltä! Olimme varmaan jokainen yhtä ihmeissämme, että mistä tuo heitto tähän saumaan tuli. Sain lähestymiseni tuolla haastavalla par3-väylällä kympin ringin laitamille ja ai että kun tuo pitkä putti lötköäkin lötkömmällä Purellani napsahti kilahtaen koriin - se maistui! Ei kirpaissut niin paljon seuraavan väylän tupabogikaan, puttimissin kera. Jos joku kori antaa, toinen ottaa.

Kierros oli mukava päättää ykkösväylän helppoon pariin ja suunnata viimeinkin ansaitulle pizzalounaalle läheiseen Pizzan paikka -nimiseen hyvän palvelun paikkaan. Suosittelen, myös pizza maistui! Jälkipelailimme siellä Hollen, Tapion ja Teijan kanssa ja ihan jokaiselle tuntui osuneen joillain väylillä niitä puitakin eteen. Jännä juttu! 😃

Sopiva annos oli puolittaa pizza Hollen kanssa, sillä eväällä sekä puolen litran cokiksella jaksoimme lähteä Puijon upeisiin maisemiin ja tuuliin. Siellä olikin selvästi kovempi tuuli kuin keskiviikon käynnillämme ja nyt vaihtui bägin sisältö hiukan vakaampaan suuntaan. Pääsimme kaikki viisi naista pelaamaan samaan ryhmään, mikä tiesi hidasta kierrosta... mutta rentoa, omalla tavallaan.

Aloitusväylämme oli tuplamandoväylä #18. Päätin pelata tuon midarilla tai putterilla mandolle, mutta en sitten siihen kuitenkaan osunut ja päädyin dropparille. Siitä Frost Diamondilla pitkälle väylän avoimelle osalle ja seuraavaksi Vip Air Hiiden Hirvi korin alle ja bogi korttiin. Ihan jees aloitus, vain yksi liikaa pelikirjaan. Pelasin myös ykkösväylälle kakkosheitolla OB:n ja sillä pääsin seuraavalla heitolla reilun kympin putille. Putti upposi kauniisti sisään megasoft Purella! Ei huonosti tuo bogi, kun ihan jokaista heittoakaan ei itse tarvinnut heittää 😊

Bogiputki jatkui vielä kolmen väylän verran, kun pitihän siellä olla puttimissiä vastapainoksi ja hiukan huonoa lähestymistuä ja haastavalla väylällä #4 bogi on par. Vitosväylällä pääsin ihan hienosti pitkälle väylään kahdella heitolla, mutta lähestyminen vastatuuleen meni aivan reisille. Kaksi lähestymisheittoa ja puttimissi: tuplabogi. Tuulipelaaminen - lisätreeiä lähestymisiin, kiitos!

Nyt päästiinkin sitten niiden tuuliväylien kimppuun toden teolla. Kutonen meni mummotuksella korin alle bogiin, seiskalla oli CTP-väylä ja vaikka sain kiekkoni lähimmäksi koria, olin OB:lla ja palkinto meni sen paremmin ansainneelle Justinelle. Kasilla sain loistoavauksen, mutta kummulla ja rinteessä seivovalle korille vastatuulessa lähestyminen meni hiukan liian pitkäksi, vaikka heitin sen XXX:llä ja mummotin jälleen korin alle bogin. Päivän teemana tuntui olevan outin unohtaminen, tylsää mummotusta väylästä toiseen.

Väylällä #9 heitimme kauniisti lähes jokainen mandopuuhun ja jatkoimme siitä mandolta avoimelle tuulialueelle. Luotin Frost Diamondin kippaavan sen verran, etten laittanut siihen antsaa, mutta niin vain sekin päätyi vastatuulessa feidaamaan OB:lle. Liian korkea heitto, kun tuuli pääsi siihen kiinni. Tähän tulikin sitten pelattua tuplabogi kun korille pääsy vaati vielä lähestymistä ja mummotusta. Samoin väylä #10, nyt oli selkeästi tulospäivä - eikä siinä hyvässä mielessä.

Välissä pääsimme metsän puolelle liidättämään puttereitamme alamäkipilliin ja se virkisti myös siltä osin, että pääsimme pois paahtavasta auringosta. Justine laittoi sellaisen jännitysnäytelmän päälle, että viimeiseen saakka uskoimme näkevämme nyt holarin, vaan kiekko päätyi suoraan korin katolle, josta otti reilunpuoleiset skipit kauas alamäkeen. Ei ollut paljosta kiinni! Oma avauksei oli suora, mutta liian matala ja näin siitäkin par korttiin.

Väylä #12 on mahtava ja pitkä liidätysväylä, johon sain liiankin tussahtavan avauksen. Kakkosheitto meni pidemmälle ja kolmosella olin mantereen reunalla aivan kuten pelikirjakin sanoi. Sitten laitoin vakaamman kiekon pois ja nappasin Puren käteeni, kun en tuntenut enää tuulta. Virhe! Vielä kun heitin tuon kiekkoni aivan liian flättinä, päätyi se OB:lle tuolla helpolla lähestymisheitolla ja näin sain kaksi ylimääräistä lukemaa tuloskorttiini. Jippii. Tripla.

Nyt alkoivat ylämäkiväylät ja ensimmäisenä "mehupilli", eli parin metrin levyinen ylämäkiväylä, pituutta 84m. Aiemmin ajateltuna kauhistus, mutta nyttemmin olen kääntänyt ylämäkikammoni aivan toiseen äärilaitaan ja pidän näitä jo vahvuutenani. Tänään tästä loistava suora heitto, kiekkona NBDG Pursi, ja samalla kiekolla lähestyminen kymppiin. Jälleen löysä Pure sai kunnian kilahtaa koriin ja ilahduttaa minua par-tuloksella!

Väylällä #14 jäin hiukan liian pitkälle par-putille ja siltä bogi, mutta seuraavalta väylältä taas par. Bogin vuoro oli väylällä #16, ei vaan käsi riitä tuohon ylämäkeen heittää kahdella korille. Nyt oli edessä enää viimeinen väylä enkä ollut miettinyt kokonaistilannetta ollenkaan. Olin ajatellut Teijan tiukan alun jälkeen, että hän on ilmiselvästi hopealla ja minulle tulee kolmossija, vaikka eroa oli Huuhan kierroksen jälkeen ainoastaan kaksi heittoa. Pelasin tuo viimeisen heiton pariin ja yllätyin kun jäin kakkossijasta vaivaisen yhden heiton verran! Ansaitusti siis pronssia 😊

Hieno kisa ja kaksi hienoa mutta ah, niin haastavaa rataa! Olihan päivä, joka ei päättynyt vielä tähän, sillä ajelimme Hollen kanssa vielä Matkustajasatamaan nauttimaan muikkuateriaa Lauri Tähkän esiintyessä viereisellä lavalla, Kuopio Wine Fest oli siis kyseessä. Upea, upea kesäpäivä! Näillä muistoilla jaksetaan taas puttailla pitkän talven yli. Ihan parasta!

Puijon torni katselee Puijon väylälle #1

Justinen lähestyminen väylällä #8

Me naiset samassa selfiessä

Pokaalirivistö oli näyttävä

Grandmasters -luokan palkitut hymy korvissa

Olihan siellä minullekin oma pysti :)