VesiLeppis DGP - onko tuloksella väliä?

Loman loppuminen tuo taas mahdollisuuden päivittää blogia - minä kun unohdin autuaasti ottaa tietokoneen laturin mukaan reissuun, vaikka kone kyllä kulki mukana :D

Leppävirta jää nyt ainoastaan lomamökkipaikaksemme ja siellä tuli nyt kierrettyä viimeiset viikkokisat tälle vuodelle. Tai siltä ainakin tässä vaiheessa näyttää, sillä muuttokuorma lähti etelään ja ihana kakkosasuntomme meni seuraavalle fribaavalle perheelle upeine takapihoineen ja koreineen. Monta mukavaa hetkeä on tullut tuolla vietettyä ja lähtihän tämä maailman mahtavin harrastuskin meillä liikkeelle nimenomaan VesiLeppis DGP:sta aika lailla tasan kaksi vuotta sitten! Silloin hankimme ne ensimmäiset kiekkomme Tokmannilta ja heitimme niillä ensimmäiset hyssemme väylällä #1 :) :)

VesiLeppis DGP:n kanssa koin monenmoisia tunteita loman aikana, laidasta laitaan. Pelasin siellä höntsäkierroksia, jotka päätyivät plussalle vain kahden heiton verran ja silti tuntui, kuin koko kierros olisi ollut aivan surkea. Mietin tuota ja pakkohan sen on johtua siitä, että radan 13:sta väylästä 11 on sellaisia, joissa on mahdollisuus pelata birdie. Birdiefree kierros merkitsee siis vähintään 11 pettymystä ja epäonnistumista ja pakkohan sen on synkältä tuntuakin! Tähän on tultu näiden lyhyempien väylien kanssa: kun ennen niihin pelattiin ihannetulosta, nyt se merkitseekin vain epäonnistunutta avausta tai puttimokaa. Great.

Mietin, mikä olisi sellainen tulos, johon voisi olla tyytyväinen radalla, johon nolla- tai miinustulos on enemmän kuin mahdollinen, jopa todennäköinen. Facebookin Frisbeegolf Suomi -ryhmässäkin kyseltiin ja pohdittiin kysymystä: onko par-kierros parempi kuin sellainen, jossa on 6 birdietä ja 6 bogia? "Vain lopputulos ratkaisee, ihan sama" ei mielestäni ole ollenkaan tyydyttävä vastaus, sillä ainahan kierroksesta jää jonkinlainen maku suuhun ja se maku tulee jo ennen kuin lopputulos on tiedossa - ainakin silloin, kun sitä ei väylä väylältä seuraa. Minun mieleeni on 6+6 mikäli rata on sellainen, jossa jokaisella väylällä pirkotusmahdollisuus on ja selityskin on tuossa edellä. Toki tulosmielessä radan voi seiftailla tylsästi pariin, mutta onko sitä silloin oikeasti pelannutkaan?

Olen pitänyt itseäni melko seiftipelaajana, mutta ehkä käsitykseni alkaa nyt muuttua. Kun heittopituuteni on kasvanut, olen alkanut pelaamaan avausta suoraan korille lähes aina kun väyläpituus on alle 90m. Tuo on ollut alkuun alitajuinen juttu, sillä jo toukokuussa Ristikiven viikkokisoissa pelasin aggressiivisempaa peliä, vaikka tarkkuus olikin kateissa yliyrittämisen takia. Pitkin kesää olen alkanut löytää yhä useammalla radalla ja väylällä peliin uutta varmuutta karsimalla kiekkovalikoimani viiteen draiveriin ja hyödyntämällä näiden ominaisuuksia avauksissa ja nyttemmin jo tiedostan tuon selkeästi erilaisen pelityylini. Olen päässyt pirkotuksen makuun!

Viimeinen viikkokisa VesiLeppiksellä pelattiin torstaina, loman viimeisellä viikolla. Mietin melkein kisan alkamiseen saakka, lähdenkö mukaan, sillä olin niin tyytymätön kesän peliini tuolla radalla ja siihen, etten ollut löytänyt jokaiselle väylälle sitä oikeaa kiekkoa ja avausta. Sitten tein päätökseni: mukaan vaan. Helteestäkin huolimatta. Pääsin pelaamaan Kirsin ja nuoremman poikani kanssa, mikä sekin vaikutti päätökseeni osallistua. Vaikka heitin luotto-Jadeni järveen harjoitusheitolla juuri ennen kierroksen alkua, olin mukana.

Ensimmäinen kierros oli rankka pettymys +6 tuloksellaan. Jos sain avauksen onnistumaan, puttasin huonosti ja jos avaus ei onnistunut, saatoin heittää vielä kakkosheitonkin huonosti liian kauas korilta ja napata turhan bogin. Helle piinasi ja päässä oli sumeaa. Pidimme silti fiiliksen korkealla, siihen tämä porukka oli kyllä omiaan. En tiedä vaikuttiko Jaden kadottaminen peliin ja luottamukseeni kiekkoihin, nyt bägissäni oli ainoastaan Opto River, Opto Air River, VIP Air Hiiden Hirvi ja Opto Air Diamond sekä Tournament Pursi, Gold Core ja GStar Roc3 sekä vielä lähestymisputterina käyttämäni Megasoft Pure ja puttaamiseen samanlainen sekä MVP Atom. Kyllähän näillä pitäisi pärjätä!

Kakkoskierros alkoi väylältä #11. Avasin tuon 51-metrisen Opto Air Riverillä n. viiteen metriin ja näin kierros alkoi miinuksella. Jes! Päätin tsempata ja pitääkin sen näin. Väylälle #12 en vielä pysty birdietä pelaamaan, sillä sen pituus on 93m ja pelasinkin sen vakaasti pariin. Ykkösväylälle, jonka pituus on 69m taas pirkotus onnistui tänä kesänä ensimmäisiä kertoja, mutta ei tänään, ja pelasin sekä sen että kakkosen pariin. Edelleen miinuksella :) Sitten murheenkryyniväylä #3, jossa bogi tulee liiankin helposti. Ekalla kierroksella onnistuin pelastamaan tuossa parin hienolla kymppimetrisellä antsaputilla, mutta nyt puttimatka oli pari metriä pidempi ja tuurikin jo käytetty: bogi. Nollassa.

Väylät #4 ja #5 kaartuvat molemmat oikealle alamäkeen ja ovat pituudeltaan 71-72m kumpikin. Näissä ensimmäiseen pelasin forella Hiiden Hirveä ja toiseen antsalla MVP Atomia. Kumpikin pitkällä putilla ja tuloksena par. Ei onnistunut aivan nappiin fore ja antsassa taas tuli puu korin lähellä eteen. Kutosväylä taas pelataan ylämäkeen ja siinäkin avauksessa kaivataan antsaa. Nyt sitä tuli hiukan liikaa ja päädyin lähestymään hiukan sivusta, pöheiköstä, josta kiekkoa sai hetken etsiskellä. Par pelastettu silti.

Väylällä #7 on mando oikealle, eli suurehkot hysselinjat on karsittu. Tähän suoraan liitävä Opto Air River ja olin putilla: birdie! Jee, takaisin miinukselle :) Sitten kieli keskelle suuta, sillä myöhemmin layoutiin lisätty extraväylä 7B on melkoinen mehupilli väylän puoliväliin saakka eikä salli vinoja linjoja. Onnistuin pelaamaan tuon pelkällä Purella pariin. Huh, pahin oli jo takana. Ylämäkiväylä #8 avaus kaartui hiukan koivujen alle, enää siinä ei ollut samaa voimaa kuin ekalla kierroksella, jolloin sain avaukseni melkein tasanteelle saakka. Tästä par ja liidättämään väylälle #9.

Kaksi viimeistä väylää enää edessä. Osa kisaajista oli jo lopettanut kierroksensa ja jäi katselemaan avauksiamme väylällä #9. Heitin tähän 79-metriseen alamäkiväylään Opto Riverin, joka kestää mahdollista viimaa keveämpää sisartaan paremmin. Kiekkoni päätyi kymppirinkiin, ehkä 8m korilta vieressä olevan kodan hiekoitukselle. Halusin tuon putin koriin. Heitin lötköllä Megasoft Purella ja kiekkoni kiipesi kuin kiipesikin korin reunan ylitse ketjuihin tuskin koskettaen sisälle. Pojat taputtivat rinteen päällä ja tsemppasivat. Wuhuu, tämähän oli aivan loistavaa!

Viimeinen avaus väylälle #10. Edessä 65m ja korille oli sellainen oikeakätisen rystyheittäjän s-kurvi, alkuun antsaa ja siitä vakaan kiekon feidi. Olisin kaivannut Jadeani tähän. Mietin, taipuisiko Opto Air River kuitenkin tähän Roc3:sta paremmin. Kyllä. Se kaarteli kauniisti ja katosi korin takana olevaan notkoon ja jälleen olin puttaamassa ylämäkeen, nyt vain 6-7m puttia. Halusin tuonkin putin. Sain sen! Tuloksena enkkakierros -3 jolla sain Metrix-ratinkia 875 pisteen verran! Ja miltä tuokin kierros sitten tuntui pelillisesti: keskinkertaiselta :D

Tuloksen ja fiiliksen välinen yhteys on maaginen ja salaperäinen asia. Minun kohdallani niillä on toki yhteys, mutta ei niin selkeä, kuin voisi kuvitella ja ehkä toivoakin. Ehkä olisi ihan hyvä, jos vain lopputuloksella olisi merkitystä. Ehkä silloin pelihermot olisivat aina kurissa eivätkä yksittäiset väylätulokset hetkauttaisi puoleen taikka toiseen. En tiedä. Minua miellyttää vahvat onnistumiset höystettynä miedoilla epäonnistumisilla. Tietenkin silloin kun sitä täyttä onnistumista haetaan, riskit kasvavat ja kysymykseen tulee niiden arviointi - riskin hyötysuhde. Joskus riskinotto ei kannata ja näin minullakin on useilla radoilla sellaisia väyliä, joihin pelaan seiftimpää peliä enkä tavoittele onnistumista vaan ainoastaan selviytymistä. Oli se sitten par, bogi taikka tuplabogi - väylän vaikeusasteesta riippuen. Haastavammilla radoilla näitä väyliä voi olla riskinottoväyliä enemmänkin.

Kesäloma takana, kesää vielä jäljellä. Kisakalenteri näyttää tyhjää tällä hetkellä. Nyt on aika hengähtää ja elämän muiden rypistysten selvittyä suunnata katseet kohti kisakalenteria ja syksyn pelejä. Nyt on hyvä näin.

Ihana pikkusiili väylällä #12 tuhisemassa <3

Avaus väylällä #9, kori on tuo taaempana näkyvä, aivan kodan pihalla

Kisan jälkeen maistui terassilla juomat kuiviin kurkkuihin palkintojen jaon lomassa

Palauttavaa enkkakierrosta neppailuradalla

Viikonloppuna kisattiin aivan mahtava Iso Parta Pieksämäellä, Partaharjun kauniilla ja vaativalla metsäradalla. Fiilikset ovat aivan katossa, tuo on kyllä sellainen kevään kohokohta, jota ilman ei kesäkauteen solahdeta. Ei sitten millään - tänne on päästävä vuosi vuoden jälkeen! Kirjoittelen kisasta vielä kunnon raportin ajan kanssa, nyt on pää vielä niin sekaisin, etten saa ajatuksiani järjesteltyä kunnolla. Wau!

Partaharjulla kisattiin vielä tänään sunnuntaina PDGA-kisaa, mutta siihen emme osallistuneet Hollen kanssa. Tai osallistuimme tilanteeseen sopivalla tavalla eli katsojina ja kannustajina. Mukava oli päästä seuraamaan väylän 19 avauksia ja jutustella samalla lippumies Maken kanssa, joka väsymättä liputti jo toista päivää. Näitä kavereita laji kaipaa ja onneksi heitä on! Mukava oli sekin, että Iso Parta TD:mme Riku pääsi kisaamaan nyt ilman vastuun taakkaa harteillaan omalle radalleen :)

Ajelimme kisan puolivälin paikkeilla Leppävirralle, jossa pienten päivänokosten jälkeen kävelimme radalle mitäs muutakaan kuin hieman pelailemaan. VesiLeppis DGP:n väylät ovat lyhyehköjä ja lähes jokaisella on mahdollisuus jopa pirkotukseen. Oikein sopivaa palauttelua rankan kisaviikonlopun jäljiltä.

Aloitimme väylältä #5 ja sillä pääsimme kumpikin niukasti kymppirinkiin. Olen pelannut tuon oikealle kaartuvan 72-metrisen aiemmin alivakaalla kiekolla ja antanut kiekon hoitaa homman. Nyt nappasin käteen Innova Aquarius kelluvan kiekkoni ja heitin antsaa edellisviikonlopun ohjaajakurssin ohjeilla. Toimii muuten, paitsi että kiekko teki loppuun S-kaaren ja joutui siksi liian kauas korista ollakseen varma pörö. Ensimmäinen heitetty antsa tuolla kiekolla kuitenkin, siksi jees. Ei tosin mikään hyvä valinta väylälle, mutta testi mikä testi.

Seuraavat väylät heiteltiin ihannetulokseen, heitto kulki mukavasti ja pyrin toimimaan edelleen kurssin ohjeiden mukaan. Heitän paikaltani, otan vain lyhyen taakseviennin ja keskityn vartalonkiertoon ja painonsiirtoon. Huomaan, että saan entistä pienemmällä voimalla tuotettua saman heittopituuden kuin aiemmin. Mukavaa ja rentoa. Myös ylämäkiväylillä kiekko meni ihan kivasti hyviin pituuksiin, niissä tosin suunnan kanssa on tuttuja ongelmia kun pelaan alivakailla ja ne reagoivat vedon voimakkuuteen isosti. Siitä myös kierroksen ensimmäinen bogi.

Seuraavaksi pääsin pirkkoputille väylällä #9, joka on 79-metrinen alamäkeen heitettävä liidätys. River liiteli tässä melko matalana aivan kohteeseensa ja putti oli vain muodollisuus. Mukavaa! Heitin tässä kokeeksi myös Purella saman heiton ja se meni loppuun saakka aivan suoraan, juuri sinne mihin oli tähtäyspistekin. Putteriheittoja olenkin nyt alkanut treeneissä suosia ja tämä rohkaisi siihen lisää. Näitä heittoja olisin kaivannut aiemmin keväällä Peurungan kisassa!

Välissä oli yksi hiukan epäonnistuneempi avaus ja sitten jälleen nostopirkko väylälle #11, mittaa tuolla loivasti nousevalla väylällä on 51m. Taas heitto lähti aivan suoraan sinne, minne sen tarkoitin. Mahtava fiilis! Nämä lyhyemmät väylät alkavat olla nyt niitä ns. kontrolliheittoväyliä ja sehän helpottaa pelaamista huomattavasti. Jos ennen piti rykäistä täydet ja nyt riittää keskittynyt ja tarkka lähestymisheitto, niin olisihan se ihme jos ei tarkkuus paranisi. Kylläpä yksi tekniikkakurssi on tehnyt ihmeitä heitolle!

Jälleen väliin yksi ihannetulosväylä ja olimme kentän laidalla, väylän #1 tiillä. Heittelimme tässä muutamia kämmenheittoja treenimielessä ja Holle huomasi minulla selvän tekniikkavirheen kun heitin koko heiton läpi painonsiirtoineen kaikkineen. Palasin siis askeleita taaksepäin ja kun heitin foreni kyynärpää lukittuna, sain ranteen mukaan ja kiekkokin alkoi liitää ihan eri tavalla. Pisimmät avaukseni Jadella liitelivät jopa 60m huitteille eli ei tuokaan heitto näemmä suuria vaadi. Pieni ranneliike riittää. Olihan silmiä avaavaa - kiitokset Holle!

Sitten taas pelin kimppuun ja avaukset rystyllä. Edellämme ollut poikaporukka mittaili väyliä lasermittarilla ja mekin saimme katsoa mitan tuolle väylälle: 84m. En ole koskaan saanut kiekkoani tuossa kymppirinkiin ja nyt siinä päätin onnistua. Tuuli oli kevyesti vastainen, pieni vire oikeastaan vain. Laitoin Jaden pikkuhyssessä suoraan kohti koria ja kauniisti se oikaisi itsensä ja liiti pienellä oikean kaarroksella ja pienenpieniellä feidillä kahden metrin päähän korista, aivan sen tasolle. Wohoo! Ensimmäinen tasamaalla mitattu yli 80m heitto ja millä tarkkuudella! Ei ole kyllä menneet tekniikkaopit hukkaan, tästä sain aivan uutta puhtia ja intoa treenata myös avauksia. Mutta edelleen paikaltaan, tämä pitää saada selkärankaan.

Pelasimme vielä väylän #2 pariin ja kolmosella keskittyminen meni ulkoilijoiden kanssa säheltäessä hiukan sekaisin ja siitäkö johtui bogiframe... enää viimeinen väylä, #4 jossa olisi mukavaa onnistua. Alamäkeen heitettävä 71-metrinen neppiväylä, johon olen aiemmin laittanut M4 Light:n liitämään ja toivonut parasta. Nyt Roc3 käteen ja antsaa. Otin tutun asennon tiiltä, kuin lukisin kirjaa ryhdikkäänä. Siitä pieni taaksevienti hartioiden avulla ja kiekko matkaan. Heti näimme, että nyt lähti hyvin. Kiekko kaarsi nuo edessä olevat männyt vasemmalta puolelta ja jatkoi matkaansa kohti koria. Kunnon kaarroksen ja pienen mutta varman feidin jälkeen kiekko oli jälleen kolmessa metrissä korilta. Se onnistui!

Viikonlopun kruununa pääsimme vielä saunomaan ja Holle grillasi meille maittavaa grilliruokaa samalla kun puttailimme ja foreneppailimme takapihalla. Tästä on hyvät viikonloput tehty! Nyt kohti Westside Discs Tyyni-viikkoa luottavaisena ja rauhallisin mielin. Kyllä siitäkin vielä selvitään. Kun vaan ehtisin tutustumaan tuleviin kisaratoihinkin jossain välissä... :)

Emsimmäinen pirkkoputti oli lyhyt, väylä #9

Holle laittaa putin sisään väylällä #11 - starframe!

Tähän se kierros päättyi, väylä #4 ja putti sisään

Partaharjun enkkakierros ja analyysi

Kevät on jo mielessä ja sen myötä kevään mukanaan tuomat kisat. Yhtenä mielenkiintoisimmista pidän Partaharjulla järjestettäviä Iso Parta -kisoja, joista viime vuonna onnistuin nappaamaan holarin myötä kisaosallistuspaketin majoituksineen täksi vuodeksi! Aivan mahtavaa! Itse tapahtumakin oli jo silloin ja niillä heittotaidoilla älyttömän upea ja mieleenpainuva eikä tuo Partaharjun ratakaan ole niitä huonoimpia. Ehei, yksi Suomen kauneimmista ja viimeistellyimmistä ehdottomasti. Aaapua, mitä sanahirviöitä aloinkaan viljellä :)

Savon viikonloppu oli jälleen edessä ja tietenkin nyt olimme Hollen kanssa menossa myös Partaharjun viikkokisoihin. Ilokseni huomasin, että myös Jonna ja Tuija olivat ilmoittautuneet - ja mikä parasta, pääsimme samaan ryhmään kun Jyrki "arpoi" meidät radalle. Kiva kisapäivä siis luvassa eikä ilmakaan ollut niin lumisateinen kuin oli luvattu. Aivan parasta!

Partaharjun maamerkki, upea puukori pöllöineen

Aloitimme kolmosväylältä eli heti oli suunnitelmana pitkä liidätys ilmoitustaulun luo ja siitä par korttiin. Ei mennyt putkeen liidätys, kun matkalla osuin yhteen monista männyistä ja lähestymisheitolle jäi pidempi rykäisy. Onneksi hysseväylä oli avoin, joten River matkaan ja kauniisti se laskeutuikin 5m päähän korista. Helppo par. Nelosväylälle sain heittää honorissa ja nyt liidätykseni pääsikin aivan loppuun saakka ja kiekko laskeutui vieläpä ladun viereen, josta oli helppo heittää korille. Nyt olin kuudessa metrissä ja jännäputti korotettuun koriin. No höh, lepsua oli ja alaraudan päältä vauhtia ottaen kiekkoni putosi korin toiselle puolelle ja jouduin tyytymään tältä väylältä nostobogiin niin kuin monta kertaa aiemminkin. On se aina yhtä hölmöä putata ohi kun ensin pelaa itsensä ihan mukille.

Vitosella olen mokannut kerta toisensa jälkeen, mutta nyt pelasin sen järkevästi pariin. Suora avaus, hysse korille ja nosto sisään. Ei se niin vaikea väylä ollutkaan kuin muistin. Kutosella taas avaus löysi juuri oikein linjan, mutta oli hippasen liian pitkä ja päätyi korin taakse. Taas puttia ylämäkeen, kun kori on kiven päällä, nyt ehkä jälleen sen 6m matkaa. Taas kiekko alaraudan päälle keinumaan ja kallistelemaan ja tietäähän sen, että ulos se tipahti. Pitäisiköhän sitä puttia alkaa tosissaan treenaamaan - kisaputtia siis?! Ei näillä kisahermoilla saada koskaan kunnon tuloksia, nainen! Nyt sentään sain parin korttiin, kun kyseessä oli pirkkoputti, mutta olisihan se birdiekin kelvannut.

Seiskaväylällä pääsin tuplamandoa läpäisemään vasta kolmannella heitolla, eli ei mennyt putkeen tuo avaus. Loppuosa väylästä menikin paremmin ja pääsin puttaamaan bogin korttiin. Kasiväylällä olin pitkällä par-putilla, olisiko ollut niukasti kymppiringissä ja nostobogiksi kääntyi. Kolmas puttimissi. Alan laskemaan näitä, ei kai ne muuten mene kunnolla ihon alle :)

Ysillä sain avauksen ihan jees -paikkaan, mutta jotenkin tyrin lähestymisen ja jäin n.12m putille. Harmitti, kun mokasin noinkin helpon paikan ja päätin, että nyt puttaan viime sisätreeneissä oppimani askelputin kanssa. Joskushan niidenkin on kierroksella onnistuttava. Ja jo tänään oli se päivä! Leijuin vielä koko seuraavankin, eli kymppiväylän par-tulokseen tuon upean par-putin voimalla ja olo oli kuin Wysockilla konsanaan eagleputin jälkeen :) Tai niin ainakin uskon. Hieno laji!

Sitten olimme radan haastavimman väylän 11 tiillä ja olin jälleen ansainnut itselleni honorit. Tai ei tuo haastavin ole sinällään, mutta pituutensa vuoksi minulle on mahdotonta ainakaan vielä saada siitä par-tulosta. Heitinkin koko väylän niukasti oikeassa laidassa, puiden kanssa flirttaillen ja osin niiltä osumiakin - tosin eteenpäin vieviä - saaden. Olin neljällä heitolla enää lähestymisen päässä korilta ja välissä oli enää yksi puu. Eihän siihen nyt kukaan enää siinä vaiheessa heitä, selvittyään niin monesta puusta tuolla takana olevalla n. 200m matkalla. Minä nyt kuitenkin heitin ja sain siitä vielä yhden lisäheiton eli triplaan se meni. Helppo tripla. Liiankin helppo. Suorastaan hölmö.

Tästäkö suivaantuneena heittelin sekä väylän 12 että 13 ihannetulokseen mandoista ja edessä olevista puista huolimatta. Olin jälleen saanut pelini kulkemaan ja kylläpä nautinkin siitä! Täytyy sanoa, että vaikka viime vuonna jo nautin lajista täysin siemauksin, niin nyt nautin entistä enemmän. Kyllä kannattaa treenata, kyllä kannattaa kehittyä ja pyrkiä aina parempaan! Tänään olin kuin hurmoksessa, kun heitto toisensa perään onnistui haluamallani lailla ja huomasin, etteivät nuo väylät nyt niin vaikeita olekaan. Että niihin on mahdollista osua ja niistä on mahdollista selviytyä melko vähäisinkin kolhuin ja osumin. Että minäkin pystyn haastamaan kovempia pelaajia ja pelaamaan väyliä tasaisesti samassa tahdissa. Ihana, ihana päivä! Jonna kurillaan tässä kertoi tilanteen, olimme tasoissa. Wau!

Väylä 14 on perinteisesti ollut mahdollinen birdieväylä ja sitähän tässä lähdettiin hakemaan. Ei tullut. Avaus jäi harjanteelle, jolta oli vain pudotus korille. Helppo par siis. Ei ollut. Tuijotin koria niin intensiivisesti, etten havainnut kuusenoksan olevan juuri kiekon linjalla ja torsoksi jäi se pudotus ja bogiin oli tyytyminen tällä helppoakin helpommalla väylällä. Kylläpä tilanteet osasivatkin kääntyä hetkessä ja nyt olin jälleen altavastaajana pelissä. Naurahtaen totesimme, että likainen peli auttaa jos ei muuten eroa synny. Jonna on kyllä loistavaa peliseuraa! Seuraavalla väylällä hän kertoikin minulle pyynnöstäni, mitä kiekkoa heittää ja miten - ja olin sen seurauksena pirkkoputilla. Kuinka hyvin pelini sujuisikaan, jos voisin pelata useammin Jonnan valmennuksessa! :)

Pirkkoahan en siitäkään sitten saanut, vaan nostoparin. Putti? Koriosumia kyllä piisaa, mutta se varmuus puuttuu säkityksestä täysin. Kun olisikin sellainen tykitys kuin huippupelaajilla - siinä ei korikaan uskalla sylkeä kiekkoa ulos kun se niin päättäväisesti ketjuihin kilahtaa. Sellaista pitää putin olla!

Väylää 16 jännäsimme porukalla, siinä kun on mando ja sen vasemmalla puolella hankala rinne ja pahalla puuosumalla kiekko sinkoaa koko matkan järveen saakka. Lussuilin oman avaukseni mandon viereiseen kantoon, mutta onneksi kiekko ei lipsahtanut alas rinteeseen saakka. Sain siis kakkosheittoni mandosta, mutta huonolle paikalle laaksoon. Siitä hysse oikealle ylös melkein vastaantulevalle väylälle ja sieltä sitten korille. Vitoseen sai olla ihan tyytyväinen tuolla avauksella. Jälkkäriksi tuolle väylälle oli viritelty väylä 16B, josta tykkäsin heti. Tai no, triplamandot eivät ole ihan niitä suurimpia suosikkejani, mutta nyt suoritin sen nätisti ja olin jälleen n.11m pirkkoputilla. Näkyykö tulosliuskassani vihreää väriä? Ei näy. Monesko puttimissi tämä nyt jo oli... voi surkeuden surkeus, putteria käteen nyt ja reenaamaan!

Loppupuolen väylät ovat olleet aina se haastavin osa ja siksipä niihin suhtauduin nytkin asiaankuuluvalla tarkkuudella ja keskittymisellä. Väylä 17 meni nätisti, vaikka siltä bogin sainkin ja avaukseni oli kauniisti n.20m korista. Lähestyminen "laiturille" ei vain ollut ihan hallinnassa ja tuohon kun pitää oikeastaan nostolle päästä niin... myös väylältä 18 tuli nostobogi ihan perustarkalla pelillä ja n.9-10m puttimissillä. Sama litania siitä putista siis tähänkin. En kyllä kierroksella aina tajuakaan, kuinka usein tätä sattuu - tai no, täällä pitkillä väylillä putti korostuu kun lähestymisetkin ovat usein pitkiä eikä niitä aina saa milliin tai bullseye -rinkiinkään.

Kierroksen ainoa kirosana lipsahti spontaanisti kun heitin avaukseni väylällä 19. Tästä saimme pitkähkön kirosanakeskustelun aikaiseksi, kaikilla kun niistä on joitain kokemuksia - joko omia taikka kanssapelaajan. Minulle kirosana kierroksella ei edusta muuta kuin hetkellistä tunnetilaa, jonka se pyyhkii pois mennessään. En jää siihen vellomaan, vaan seuraavaksi tulee huvittuneisuus ja sen pohtiminen, kuinka tästäkin selvitään eteenpäin ja miten tähän jouduttiin. Jokainen moka on lahja. Ja tämän lahjan käytin ihan hyvin, sillä pääsin väylälle taas kohtuuhyville paikoille, mutta kolmosheittoni, jolla piti päästä korin linjalle, jäi lyhyeksi ja linja ei ollut ihan toivottu. Näin vielä yksi ylimääräinen lähestyminen ja korttiin tuplabogi, kuusi heittoa.

Radan viimeisellä väylällä on jälleen korotettu kori ja siihen pitäisi päästä aika lailla lähelle putille. Jäin johonkin 7m ja bogihan siitäkin ropsahti. Hollen porukat näkyivät jo lopetelleen kierroksensa, meillä oli jäljellä vielä väylät 1 ja 2. En tiennyt tilannetta, mutta sen verran tajusin, että ennätykseni oli syntymässä. Selvästi ja reilusti.


Väylä 1 on mahdollinen pirkotusväylä ja sehän siinä oli mielessä. Tai no, ihan viimeiseksi ajattelin, etten olekaan puuosumaa ottanut vielä mistään ja katselin tuota ensimmäistä männynrunkoa tiin edessä. Osui ja upposi! Aina se vaan toimii juuri siten, kuin sitä ajattelee, enkä silti vieläkään tajunnut ottaa heittoa alusta kun tuo puu kävi mielessäni. Ja kun osumaan alettiin niin heitinpä sitten kakkosheittonikin puuhun. Vasta kolmannen sain pitkälle korin linjalle kuusen oksien alle ja sieltä puttimissin kautta vitonen, tuplabogi. Ei pelikirjan mukaan, ei.


Enää viimeinen väylä ja olikohan kamelin selkä taittunut, kun tässä sulin lopullisesti :) Pääsin vasta kolmannella heitolla mäen päälle, missä kori tuijotteli ketjuineen minua n. 7m päästä samalta tasolta, edessään jyrkkä rinne alas laaksoon ja kohti tiipaikkaa. Järkevästi pelattuna olisin heittänyt kiekkoni korin alle ja ottanut tuplan, mutta yritin pelastaa bogin. Hirsimäen Janneko se kerran jossain totesi, että jos ei näistä paikoista uskalla putata niin ei voi kilpailla lajissa... Hih, ehkä pitäisi olla myös varmempi sen puttinsa kanssa, sillä niinhän siinä kävi, että kiekko putosi katolleen lumeen ja liukui kelkkana riittävän alas ja sen saaminen koriin vei vielä kaksi heittoa, triplaan saakka.
Olihan jännittävä ja monipuolinen kierros! Mahtisulamiseni ansiosta sain kahdella viimeiseksi pelatulla väylällä kokonaista 5 heittoa enemmän tuloskorttiini kuin Jonna ja näin kisa päättyi selkeisiin lukemiin +12 ja +19. Mutta olihan silti ennätys tältä radalta ja ihan tyytyväinen olin kun sain haastavan radan pelattua keskimäärin alle bogiin. Bogi oli par, mutta niukasti alle.

Loppuun vielä analyysini puteista prosentteineen... melko kovia lukuja! Mutta jossainhan se pitää näkyä, kuka on mestari ja kuka taas amatööri. Ja ylpeydenaihehan tuo Outside circle putt aina tietenkin on :)

Tässä nuo tilastot kaikessa karuudessaan sitten ovat. Green hits kertoo, kuinka usein sain itseni pirkkoputille kymppirinkiin. Kolmas kerta oli 11m päässä eli ei päässyt tilastoon mukaan. ICP (inside circle putts) kertoo kuinka monta prosenttia on putin uppoamisprosentti kymppiringistä ja siihen laskin nyt kaksi arvoa. Pienempi kertoo todellisen, vertailukelpoisen lukeman, eli sen, mistä on poistettu nostot, IBP (inside bullseye putt) ja suurempi taas laskee onnistuneeksi putiksi myös ne, kolmen metrin ringistä nostetut. Karua on lukemat - siis ainoastaan joka kolmas putti onnistui ja lähes joka toisella väylällä olin sen seurauksena nostolla! Ilahduttavana lukuna mukana kuitenkin OCP (outside circle putts) eli kymppiringin ulkopuolelta uponneet putit ihan lukumääränä. Harvinaista herkkua!

Pyöritellään vielä puukkoa haavassa ja lasketaan, että mikäli kymppiringistä pystyisin puttaamaan sisään edes 80% puteista ja peli olisi muuten samaa kuin tänään oli, niin kierrostulos olisi ollut +10 eli helposti yhdeksän heittoa pois. Jos jostain pitää repiä motivaatiota puttaamiseen, niin tästä!
Tulokset

Tuija nostolla väylällä 15

Väylän 17 laiturille pitää päästä nostolle tällä putilla

Pojat kierroksen jälkeisissä tunnelmissa, Esa, Juha, Holle, Jyrki ja Make