Partaharjun enkkakierros ja analyysi

Kevät on jo mielessä ja sen myötä kevään mukanaan tuomat kisat. Yhtenä mielenkiintoisimmista pidän Partaharjulla järjestettäviä Iso Parta -kisoja, joista viime vuonna onnistuin nappaamaan holarin myötä kisaosallistuspaketin majoituksineen täksi vuodeksi! Aivan mahtavaa! Itse tapahtumakin oli jo silloin ja niillä heittotaidoilla älyttömän upea ja mieleenpainuva eikä tuo Partaharjun ratakaan ole niitä huonoimpia. Ehei, yksi Suomen kauneimmista ja viimeistellyimmistä ehdottomasti. Aaapua, mitä sanahirviöitä aloinkaan viljellä :)

Savon viikonloppu oli jälleen edessä ja tietenkin nyt olimme Hollen kanssa menossa myös Partaharjun viikkokisoihin. Ilokseni huomasin, että myös Jonna ja Tuija olivat ilmoittautuneet - ja mikä parasta, pääsimme samaan ryhmään kun Jyrki "arpoi" meidät radalle. Kiva kisapäivä siis luvassa eikä ilmakaan ollut niin lumisateinen kuin oli luvattu. Aivan parasta!

Partaharjun maamerkki, upea puukori pöllöineen

Aloitimme kolmosväylältä eli heti oli suunnitelmana pitkä liidätys ilmoitustaulun luo ja siitä par korttiin. Ei mennyt putkeen liidätys, kun matkalla osuin yhteen monista männyistä ja lähestymisheitolle jäi pidempi rykäisy. Onneksi hysseväylä oli avoin, joten River matkaan ja kauniisti se laskeutuikin 5m päähän korista. Helppo par. Nelosväylälle sain heittää honorissa ja nyt liidätykseni pääsikin aivan loppuun saakka ja kiekko laskeutui vieläpä ladun viereen, josta oli helppo heittää korille. Nyt olin kuudessa metrissä ja jännäputti korotettuun koriin. No höh, lepsua oli ja alaraudan päältä vauhtia ottaen kiekkoni putosi korin toiselle puolelle ja jouduin tyytymään tältä väylältä nostobogiin niin kuin monta kertaa aiemminkin. On se aina yhtä hölmöä putata ohi kun ensin pelaa itsensä ihan mukille.

Vitosella olen mokannut kerta toisensa jälkeen, mutta nyt pelasin sen järkevästi pariin. Suora avaus, hysse korille ja nosto sisään. Ei se niin vaikea väylä ollutkaan kuin muistin. Kutosella taas avaus löysi juuri oikein linjan, mutta oli hippasen liian pitkä ja päätyi korin taakse. Taas puttia ylämäkeen, kun kori on kiven päällä, nyt ehkä jälleen sen 6m matkaa. Taas kiekko alaraudan päälle keinumaan ja kallistelemaan ja tietäähän sen, että ulos se tipahti. Pitäisiköhän sitä puttia alkaa tosissaan treenaamaan - kisaputtia siis?! Ei näillä kisahermoilla saada koskaan kunnon tuloksia, nainen! Nyt sentään sain parin korttiin, kun kyseessä oli pirkkoputti, mutta olisihan se birdiekin kelvannut.

Seiskaväylällä pääsin tuplamandoa läpäisemään vasta kolmannella heitolla, eli ei mennyt putkeen tuo avaus. Loppuosa väylästä menikin paremmin ja pääsin puttaamaan bogin korttiin. Kasiväylällä olin pitkällä par-putilla, olisiko ollut niukasti kymppiringissä ja nostobogiksi kääntyi. Kolmas puttimissi. Alan laskemaan näitä, ei kai ne muuten mene kunnolla ihon alle :)

Ysillä sain avauksen ihan jees -paikkaan, mutta jotenkin tyrin lähestymisen ja jäin n.12m putille. Harmitti, kun mokasin noinkin helpon paikan ja päätin, että nyt puttaan viime sisätreeneissä oppimani askelputin kanssa. Joskushan niidenkin on kierroksella onnistuttava. Ja jo tänään oli se päivä! Leijuin vielä koko seuraavankin, eli kymppiväylän par-tulokseen tuon upean par-putin voimalla ja olo oli kuin Wysockilla konsanaan eagleputin jälkeen :) Tai niin ainakin uskon. Hieno laji!

Sitten olimme radan haastavimman väylän 11 tiillä ja olin jälleen ansainnut itselleni honorit. Tai ei tuo haastavin ole sinällään, mutta pituutensa vuoksi minulle on mahdotonta ainakaan vielä saada siitä par-tulosta. Heitinkin koko väylän niukasti oikeassa laidassa, puiden kanssa flirttaillen ja osin niiltä osumiakin - tosin eteenpäin vieviä - saaden. Olin neljällä heitolla enää lähestymisen päässä korilta ja välissä oli enää yksi puu. Eihän siihen nyt kukaan enää siinä vaiheessa heitä, selvittyään niin monesta puusta tuolla takana olevalla n. 200m matkalla. Minä nyt kuitenkin heitin ja sain siitä vielä yhden lisäheiton eli triplaan se meni. Helppo tripla. Liiankin helppo. Suorastaan hölmö.

Tästäkö suivaantuneena heittelin sekä väylän 12 että 13 ihannetulokseen mandoista ja edessä olevista puista huolimatta. Olin jälleen saanut pelini kulkemaan ja kylläpä nautinkin siitä! Täytyy sanoa, että vaikka viime vuonna jo nautin lajista täysin siemauksin, niin nyt nautin entistä enemmän. Kyllä kannattaa treenata, kyllä kannattaa kehittyä ja pyrkiä aina parempaan! Tänään olin kuin hurmoksessa, kun heitto toisensa perään onnistui haluamallani lailla ja huomasin, etteivät nuo väylät nyt niin vaikeita olekaan. Että niihin on mahdollista osua ja niistä on mahdollista selviytyä melko vähäisinkin kolhuin ja osumin. Että minäkin pystyn haastamaan kovempia pelaajia ja pelaamaan väyliä tasaisesti samassa tahdissa. Ihana, ihana päivä! Jonna kurillaan tässä kertoi tilanteen, olimme tasoissa. Wau!

Väylä 14 on perinteisesti ollut mahdollinen birdieväylä ja sitähän tässä lähdettiin hakemaan. Ei tullut. Avaus jäi harjanteelle, jolta oli vain pudotus korille. Helppo par siis. Ei ollut. Tuijotin koria niin intensiivisesti, etten havainnut kuusenoksan olevan juuri kiekon linjalla ja torsoksi jäi se pudotus ja bogiin oli tyytyminen tällä helppoakin helpommalla väylällä. Kylläpä tilanteet osasivatkin kääntyä hetkessä ja nyt olin jälleen altavastaajana pelissä. Naurahtaen totesimme, että likainen peli auttaa jos ei muuten eroa synny. Jonna on kyllä loistavaa peliseuraa! Seuraavalla väylällä hän kertoikin minulle pyynnöstäni, mitä kiekkoa heittää ja miten - ja olin sen seurauksena pirkkoputilla. Kuinka hyvin pelini sujuisikaan, jos voisin pelata useammin Jonnan valmennuksessa! :)

Pirkkoahan en siitäkään sitten saanut, vaan nostoparin. Putti? Koriosumia kyllä piisaa, mutta se varmuus puuttuu säkityksestä täysin. Kun olisikin sellainen tykitys kuin huippupelaajilla - siinä ei korikaan uskalla sylkeä kiekkoa ulos kun se niin päättäväisesti ketjuihin kilahtaa. Sellaista pitää putin olla!

Väylää 16 jännäsimme porukalla, siinä kun on mando ja sen vasemmalla puolella hankala rinne ja pahalla puuosumalla kiekko sinkoaa koko matkan järveen saakka. Lussuilin oman avaukseni mandon viereiseen kantoon, mutta onneksi kiekko ei lipsahtanut alas rinteeseen saakka. Sain siis kakkosheittoni mandosta, mutta huonolle paikalle laaksoon. Siitä hysse oikealle ylös melkein vastaantulevalle väylälle ja sieltä sitten korille. Vitoseen sai olla ihan tyytyväinen tuolla avauksella. Jälkkäriksi tuolle väylälle oli viritelty väylä 16B, josta tykkäsin heti. Tai no, triplamandot eivät ole ihan niitä suurimpia suosikkejani, mutta nyt suoritin sen nätisti ja olin jälleen n.11m pirkkoputilla. Näkyykö tulosliuskassani vihreää väriä? Ei näy. Monesko puttimissi tämä nyt jo oli... voi surkeuden surkeus, putteria käteen nyt ja reenaamaan!

Loppupuolen väylät ovat olleet aina se haastavin osa ja siksipä niihin suhtauduin nytkin asiaankuuluvalla tarkkuudella ja keskittymisellä. Väylä 17 meni nätisti, vaikka siltä bogin sainkin ja avaukseni oli kauniisti n.20m korista. Lähestyminen "laiturille" ei vain ollut ihan hallinnassa ja tuohon kun pitää oikeastaan nostolle päästä niin... myös väylältä 18 tuli nostobogi ihan perustarkalla pelillä ja n.9-10m puttimissillä. Sama litania siitä putista siis tähänkin. En kyllä kierroksella aina tajuakaan, kuinka usein tätä sattuu - tai no, täällä pitkillä väylillä putti korostuu kun lähestymisetkin ovat usein pitkiä eikä niitä aina saa milliin tai bullseye -rinkiinkään.

Kierroksen ainoa kirosana lipsahti spontaanisti kun heitin avaukseni väylällä 19. Tästä saimme pitkähkön kirosanakeskustelun aikaiseksi, kaikilla kun niistä on joitain kokemuksia - joko omia taikka kanssapelaajan. Minulle kirosana kierroksella ei edusta muuta kuin hetkellistä tunnetilaa, jonka se pyyhkii pois mennessään. En jää siihen vellomaan, vaan seuraavaksi tulee huvittuneisuus ja sen pohtiminen, kuinka tästäkin selvitään eteenpäin ja miten tähän jouduttiin. Jokainen moka on lahja. Ja tämän lahjan käytin ihan hyvin, sillä pääsin väylälle taas kohtuuhyville paikoille, mutta kolmosheittoni, jolla piti päästä korin linjalle, jäi lyhyeksi ja linja ei ollut ihan toivottu. Näin vielä yksi ylimääräinen lähestyminen ja korttiin tuplabogi, kuusi heittoa.

Radan viimeisellä väylällä on jälleen korotettu kori ja siihen pitäisi päästä aika lailla lähelle putille. Jäin johonkin 7m ja bogihan siitäkin ropsahti. Hollen porukat näkyivät jo lopetelleen kierroksensa, meillä oli jäljellä vielä väylät 1 ja 2. En tiennyt tilannetta, mutta sen verran tajusin, että ennätykseni oli syntymässä. Selvästi ja reilusti.


Väylä 1 on mahdollinen pirkotusväylä ja sehän siinä oli mielessä. Tai no, ihan viimeiseksi ajattelin, etten olekaan puuosumaa ottanut vielä mistään ja katselin tuota ensimmäistä männynrunkoa tiin edessä. Osui ja upposi! Aina se vaan toimii juuri siten, kuin sitä ajattelee, enkä silti vieläkään tajunnut ottaa heittoa alusta kun tuo puu kävi mielessäni. Ja kun osumaan alettiin niin heitinpä sitten kakkosheittonikin puuhun. Vasta kolmannen sain pitkälle korin linjalle kuusen oksien alle ja sieltä puttimissin kautta vitonen, tuplabogi. Ei pelikirjan mukaan, ei.


Enää viimeinen väylä ja olikohan kamelin selkä taittunut, kun tässä sulin lopullisesti :) Pääsin vasta kolmannella heitolla mäen päälle, missä kori tuijotteli ketjuineen minua n. 7m päästä samalta tasolta, edessään jyrkkä rinne alas laaksoon ja kohti tiipaikkaa. Järkevästi pelattuna olisin heittänyt kiekkoni korin alle ja ottanut tuplan, mutta yritin pelastaa bogin. Hirsimäen Janneko se kerran jossain totesi, että jos ei näistä paikoista uskalla putata niin ei voi kilpailla lajissa... Hih, ehkä pitäisi olla myös varmempi sen puttinsa kanssa, sillä niinhän siinä kävi, että kiekko putosi katolleen lumeen ja liukui kelkkana riittävän alas ja sen saaminen koriin vei vielä kaksi heittoa, triplaan saakka.
Olihan jännittävä ja monipuolinen kierros! Mahtisulamiseni ansiosta sain kahdella viimeiseksi pelatulla väylällä kokonaista 5 heittoa enemmän tuloskorttiini kuin Jonna ja näin kisa päättyi selkeisiin lukemiin +12 ja +19. Mutta olihan silti ennätys tältä radalta ja ihan tyytyväinen olin kun sain haastavan radan pelattua keskimäärin alle bogiin. Bogi oli par, mutta niukasti alle.

Loppuun vielä analyysini puteista prosentteineen... melko kovia lukuja! Mutta jossainhan se pitää näkyä, kuka on mestari ja kuka taas amatööri. Ja ylpeydenaihehan tuo Outside circle putt aina tietenkin on :)

Tässä nuo tilastot kaikessa karuudessaan sitten ovat. Green hits kertoo, kuinka usein sain itseni pirkkoputille kymppirinkiin. Kolmas kerta oli 11m päässä eli ei päässyt tilastoon mukaan. ICP (inside circle putts) kertoo kuinka monta prosenttia on putin uppoamisprosentti kymppiringistä ja siihen laskin nyt kaksi arvoa. Pienempi kertoo todellisen, vertailukelpoisen lukeman, eli sen, mistä on poistettu nostot, IBP (inside bullseye putt) ja suurempi taas laskee onnistuneeksi putiksi myös ne, kolmen metrin ringistä nostetut. Karua on lukemat - siis ainoastaan joka kolmas putti onnistui ja lähes joka toisella väylällä olin sen seurauksena nostolla! Ilahduttavana lukuna mukana kuitenkin OCP (outside circle putts) eli kymppiringin ulkopuolelta uponneet putit ihan lukumääränä. Harvinaista herkkua!

Pyöritellään vielä puukkoa haavassa ja lasketaan, että mikäli kymppiringistä pystyisin puttaamaan sisään edes 80% puteista ja peli olisi muuten samaa kuin tänään oli, niin kierrostulos olisi ollut +10 eli helposti yhdeksän heittoa pois. Jos jostain pitää repiä motivaatiota puttaamiseen, niin tästä!
Tulokset

Tuija nostolla väylällä 15

Väylän 17 laiturille pitää päästä nostolle tällä putilla

Pojat kierroksen jälkeisissä tunnelmissa, Esa, Juha, Holle, Jyrki ja Make