Frisbeegolfseuran jäsenyys - tai miksei vaikka kaksi!

Liityin Leppävirtalaisen frisbeegolfseuran, Lepikon Ryskeen, jäseneksi jo samalla viikolla kun heittelin kiekkoja ensi kertaa heinäkuussa 2015. Osallistuimme Hollen kanssa ensimmäisiin kisoihimmekin samalla viikolla, pari päivää heiteltyämme ja lajiin saman tien ihastuttuamme, näistä kirjoitin blogini ensimmäisessä kirjoituksessa.

Seuraan liittyminen avasi heti lajin eri tavalla kuin mitä itsekseen heittely olisi koskaan tehnyt. Olemme Hollen kanssa monia lajeja kokeilleet, niistä innostuneet ja aina liittyneet heti mukaan seuroihin, tutustuneet lajin kantaviin voimiin ja jopa kehittäjiin, Suomen ja jopa koko maailman huippuihin ja heidän kanssaan harrastaneet ja kilpailleet. Harrastustasolla, mutta silti tosissaan. Ja tässä tuo tosissaan tarkoittaa lähinnä taitotasoa, ei menestysvaatimuksia. Olemme siis halunneet päästä aina lajiin sisälle ja oppia siitä kaiken opittavissa olevan - osan oman kokemuksen ja osan niiden huippujen kautta. Toimii!

Iso Parta -kisan extraväylällä 6E

Lepikon Ryskeessä tutustuimme mahtaviin persooniin ja saimme myös uusia ystäviä, joiden kanssa vietimme aikaa muutenkin kuin fribaradalla. Porukkaan oli heti alusta asti helppo tulla ja kokeneimmilta sai hyvin oppia ja apuja silloin kun oma heittotekniikka oli vielä aivan alkutekijöissään. Osaavampien peliä oli hienoa päästä seuraamaan eikä turhaan suositella lajin aloittaville liittymistä kierrokselle mukaan, sillä parhaiten lajia oppii kun näkee käytännössä toisten pelaamista väylillä, eikä ainoastaan siinä avoimella kentällä. Tietenkin ne komeat pitkät kaaret näyttivät aivan mahdottoman hienoilta ja tavoittelemisen arvoisilta ja haaveissa oli itsekin joskus oppia heittämään niin.

Disc Golf Vikings oli ensimmäinen lajiseura pääkaupunkiseudulla, josta kuulin. Susanna suositteli sitä kun näimme hänet Meikun viikkokisoissa ensimmäistä kertaa ja saman tien olimmekin liittymässä. Nimenomaan se kiinnosti, että seurassa oli aktiivista naisten toimintaa ja paljon fribaavia naisia - mikä oli minulle uutta ja ihmeellistä. Lisenssit kilpailuihin oli silloin jo hankinnassa ja uuden lisenssiseuramme sihteeriltä saimme paljon arvokasta apua ja oppia niiden sekä kilpailemisen osalta. Muutenkin liittymisemme jälkeen seura tuntui heti omalta ja oli mukava tilata seuran paidat lisenssinumerolla tulevia kisakoitoksia varten.

Keinukallion ykköstiillä on haasteellista :)

Seurassa toimiessa harrastuksesta tulee jotenkin kokonaisvaltaisempaa. Sitä kuuluu johonkin porukkaan - hyvässä ja pahassa - vaikka sitä pahaa en olekaan havainnut :) Seuran jäsenet ovat huudelleet minulle eri radoilla tervehdyksiä ja tsemppihuutoja, vaikka aina minulle ei olekaan selvinnyt, kuka kyseinen huutelija nyt olikaan... ehkä olisi pitänyt käydä kyselemässä ja haastelemassa, mutta ujona ihmisenä se usein kuitenkin jäi. Mukavaa yhteenkuuluvaisuuden tunnetta tuo kuitenkin luo, ollaan samaa porukkaa ja minäkin nousin vähän niin kuin oikeaksi fribaajaksi kun minut tunnettiin radoilla :)

Ensimmäistä kertaa oltiin heittämässä uusien seurakaveriemme kanssa Talissa talvella, jolloin olin jo saanut heitto-oppia Jallelta Frisbeepointissa, mutta en vielä oikein osannut ottaa uusia oppeja käyttööni. Vedin ennen avausheiton aina liikaa kropan takaa, heitin siis aivan suoraan taakseni ja mitä luultavimmin myös kiersin kädellä kroppani ympäri. Otteeni oli powergrip, ja Jallelta olin saanut suosituksen vaihtaa fan gripiin - muuta kun ei kuulemma tarvita. Heitin nyt avaukseni jännityksen vallassa Talin ykkösväylällä tällä uudella tekniikalla ja melko lailla puihinhan se meni. Helpompaa oli heitellä sisätiloissa pressuun. Tästä harmistuneena heitin kakkosheittoni omalla, puutteellisella tekniikallani ja nyt kiekko meni pitkälle väylää eteenpäin. Huh, pelastus! Mutta mitä vielä - tähän Arska, uusi tuttavuus silloin, sanoi, että hän suosittelee silti vahvasti, että otan heti nyt nuo uudet opit käyttööni ja kärsin tällä talvikaudella heiton sekaisin menosta. Se kuulemma kuitenkin palkitsee sitten ajan kanssa eikä lihasmuistiin iskostu liikaa väärää tekniikkaa. Siitä hetkestä lähti uuden opettelu ja en ole katunut! Tosiaan alkuun, jopa viikkoja, heitto oli kadoksissa, mutta pidemmän päälle tuo oli järkevintä, mitä olisinkaan voinut tuossa tilanteessa tehdä. Hienoa, että joku sen uskalsi minulle ääneen sanoa!

Kauden aikana edustin Vikingsejä 18:ssa kisassa, joista jopa kahdet olivat ihan arvokisat, Ähtärin Sekaparien SM-kisat sekä Junioreiden ja amatöörien SM-kisat Peurungalla. Kausi vain eteni ja sitä kautta tavoitteet rullasivat eteenpäin ihan omaa tahtiansa ja yhtäkkiä olin ilmoittautunut mukaan jopa näihin SM-kisoihin. Niitä ennen olin jo päässyt mukaan Team DGStore Qualifier Finaaliin, joka sekin oli alkuun hullulta kuulostava idea, sillä pidin Keinukalliota haastavana ratana ja mietin, erotunko liian selvästi taidoillani - tai niiden puuttumisella - tulevista kisakumppaneista. Turha pelko! Väylällä ei näy oikeastaan ollenkaan se, tuleeko heittoja yksi enemmän kuin muille, vaikka kokonaistuloksessa se onkin iso lukema. Ja lähes jokaisessa kisassa tällainen aloittelijakin on päässyt aina loistamaan sillä yhdellä väylällä ja saanut honorit - lajin helppous viehättää :)

Seuran syyskokouksessa sain hienon kannustuksen, joka oli kuulemma yksimielisesti päätetty minulle ojentaa: Vuoden Tulokas -kunniakirja. Se osoitti, että tekemiseni, treenaamiseni, osallistumiseni ja yrittämiseni oli huomattu ja sitä pidettiin arvossa. Menestystä tähän ei tarvittu, vain aitoa yrittämisen halua. Tästä saa olla iloinen ja ylpeä, kiitos!

Palkinnot jaettiin syyskokouksessa, jossa oli mukana suuri osa seuran jäseniä - ilta jatkui pikkujoulujen merkeissä

 

Kunniakirja sekä Seuramestaruuskisassa kadottamani Jade, jonka sain nyt myös takaisin! Aivan paras päivä :)

Räkäjarru Open 2016 parikisa Kotkatharjulla

En voi olla kerta kerran jälkeen ällistymättä ja ihastelematta tätä tapahtumien kirjoa, mikä Maailman Parhaan Harrastuksen ympärillä elää! Jälleen yksi odotettu ja onnistunut kisapäivä on takana ja tällä muistolla jaksaa taas arkea pimeässä etelässä jonkin aikaa. Tosin ei näitä voi kuitata sanalla "kisa" tai "kisapäivä" kun nämä ovat niin paljon enemmän: frisbeespirit, ulkoilma, ihmiset, laji, haasteet, onnistumiset, mokailut, välittäminen, yhdessäolo... mitä olisikaan elämä ilman frisbeegolfia ja näitä tapahtumia!?

Pelaajakokouksessa satoi lunta niin että repun päällekin kertyi hento kerros

Päivä alkoi aamusta, kello herätti joskus puoli kahdeksan korvilla ja aamupalan nautittuamme ajelimme lumisateessa Joroisiin. Ilmoittautumisen jälkeen pääsimme aloitusväylällemme nro 19, joka oli näitä vain tätä kisaa varten tehtyjä väyliä. Ratakartassa väylä näytti selkeältä ja helpolta ja tarjosi jopa sellaisen jännitysmomentin, että väylän sai heittää kumpaan tahansa harjoituskoriin alueella. Iisi juttu. Tai siis ei: edessä oli koivurivistö, jonka oksien alta oli minun heitoilleni se paras linja tien takana olevalle saarekkeelle. Suora kohtuumatala heitto siis ja melko lailla oikeasta välistä se kiekko lensi, hiukan perässä liuhuva lahjanaru aiheutti jännäystä oksistossa, mutta lopuksi kiekko päätyi kuin päätyikin alueelle skipattuaan juuri auratulta tieltä tarvittavat loppumetrit! Par-aloitus sopi meille, vaikka yli lentäneet pirkkokorpit muuta vähän lupailivatkin :)

Myös seuraavana oli uusi tähän kisaan tehty väylä ja sekin kohtuullinen par3. Nyt otimme Hollen avauksen, sillä max2 -säännöllä taktiikkamme oli pitää koko ajan kummatkin avauksissa mukana. Hiukan koivujen oksien lomasta oli reitti korille ja jo toinen par ilahdutti kisamme alkua. Sitten normiväyliin ja ykkösen kimppuun. Siinä avauksemme olivat melko samanlaiset ja valitsimme siis nyt vuorostamme minun. Pelasimme väylän varmasti bogiin - parempaan ei näillä vaatteilla, narukiekoilla ja lumisateessa edes ollut mahdollisuuksia. Pelikirjan mukaan siis.

Ykkösväylän korilla, upean taianomainen tunnelma ja väritys

Kakkosväylän heitimme pelikirjan mukaan aina putille saakka. Best shottinakaan emme saaneet puttia osumaan ketjuihin ja näin kisan ensimmäinen tuplabogi koristi tuloskorttiamme. Murr. Seuraavalla väylällä oli jälleen minun avaukseni valinnan vuoro ja kohtuullisesti se meni. Hollen pitkällä jatkoheitolla pääsimme yrittämään pitkää par-puttiakin, mutta ei ollut putit suosiollisia tänään. Nelosväylällä avasin juuri sinne, minne ei pitänyt eli oikealla olevaan veden peittämään notkelmaan. Ähräsin Jadeni perässä alas lumista rinnettä, sillä halusin varmistaa, oliko kiekko mennyt veteen saakka ja ilokseni se oli kolahtanut aivan viime hetkellä puuhun ja jäänyt metrin päähän jättilammikosta! Nyt kapusin saman lumisen rinteen hiki päässä ylös ja jatkoimme luonnollisesta Hollen kiekolta... rankka laji tämä! Sain tässä kohtuullisen pitkän kolmosheiton, mutta ei vaan sekään ollut aivan par-putilla ja bogiputkemme jatkui.

Täällä Savossa edustamme usein Ryskeen väreissä, höntsäkisoissa kun oltiin

Väylällä 5 ja 6 jatkoimme samaa vuorottelua avauksien hyödyntämisessä ja kriteerinä olikin aina se, onko meille hyötyä siitä, että valitsisimme kahteen kertaan saman heittäjän avauksen. Nimenomaan siis tuloskortissa näkyvää hyötyä. Useimmiten tilanne oli se, että se hylätty avaus oli joko samanarvoinen tai korkeintaan hiukan parempi, mutta ei ratkaisevasti, joten saimme pelata tätä varmaa ja tasaista peliämme ja heittää aina avauksia kumpikin. Vitosväylän bogi oli jälleen puttia vaille par, mutta kutosväylällä bogi oli jo ihan onnistuminen. Minulle ainakin tuo kutonen on ollut haastava edellisessä yksilökisassa Kotkatharju Open:ssa syyskuussa ja nyt sain siinä tosi onnistuneen kolmosheiton pitkälle kapeahkoon väylään. Nämä heitot tuovat loistofiilistä peliin kun saa nähdä hienoja onnistumisia - joskus jopa omia!

Nyt oltiin taas puikahdettu metsän siimekseen kapeammille väylille ja sieltä napsimme kisan toisen tuplabogimme väylältä 7. Bogiputilla oltiin - tietenkin - mutta alaraudat kolisivat ahkeraan. Seuraavat viisi väylää menivätkin bogi on par -hengessä, mitkä ovat kyllä tälle AAA1 -radalle ihan kelpo suorituksia vaikka kuinka Best Shottia pelattiinkin. Mutta kun ei ole sitä isokäsiheittäjää niin aika lailla mentiin tasamittaisilla heitoilla ja niistä sitten valittiin aina se paremmin onnistunut heitto, jolta oli parempi jatkaa. Mukavaa peruspeliä ja nyt alkoi jo hiukan huikoakin, eli eväitä sai kaivella repusta. Kylläpä olisi kuuma kaakao tai kahvi maistunut - ei sellaisia herkkuja vaan tajuttu mukaan pakata! Vesipullokin taisi jäätyä loppuväylillä kiinni :)

Väylän 10 tiillä saimme ihastella muutamaa virkeää töyhtötiaista, jotka kovin terhakkana siinä lentelivät ja napsivat jotain ravintoa lumen pinnalta sekä puiden rungoista. Ne olivat meille ajatuksissamme onnenlintuina, vaikka ihan sitä täydellistä peliä eivät pystyneetkään tuomaan... Mahdoton tehtävä niin pienille harteille :)

Väylältä 11 jäi mieleen hieno lähestymisheittoni kapeasta metsäaukosta johonkin 7-8m korista ja senkin tarjolla olleen parin sitten tyrimme niillä alarautaputeillamme. Ei ole ainakaan vielä siis sisäputtailusta ja putin löytymisestä ollut iloa peleissä - lienee nuo vaatteet, kylmyys ja kaikki muut vallitsevat olosuhteet kuitenkin niin erilaiset, että alavireiseksi nuo heitot jää. Laiteosumiin asti on kuitenkin päästy, tästä vain tähtäystä sen 10cm ylemmäs niin jo uppoaa!

Väylältä 12 alkaen oltiin taas joen läheisyydessä ja kaivoin Dragonin esille. Kylläpä taas siihen tykästyinkin! Se on kyllä mahtavan suora kiekko loivassa hyssessä heitettynä ja pysyy näillä haastavilla väylillä aivan poikkeuksetta! Vain väylän 13 antsa-avauksessa onnistuin heittämään sen puuhun, mutta siinä olikin ihan omaa tyypillistä tähtäysvirhettä mukana. Jokainen suora heitto, jota tarvittiin, onnistui sillä - osa lyhyempänä, osa pidempänä. Loistokaveri, tämä pysyy bägissäni oli sitten avovettä tai ei!

Joonaksen putti uppoaa koriin

 

Eikä Hollekaan jää pekkaa pahemmaksi

 

Hieno korin paikka, hiljainen joen ranta, lumi vielä vaimensi kaiken ääneen

Taas oltiin jokirannassa ja edessä oli haastavimmat, pitkät väylät joissa kori on ylärinteessä enemmän taikka vähemmän... Mentiin väylä 14 ihan normiheitoilla bogiin, tarkkaa työtä kun ei tarvinnut pelätä rollimista rinteessä. Väylä 15, joka on pitkä kapeahko par5, meni samoin nätisti väylää pitkin tällä kertaa täysin minun heitoillani - kiitos kauniin varmasti liitävän Dragonin. Viimeinen lähestyminen hankalassa paikassa olevalle korille jäi kuuteen metriin alarinteeseen, siinä kiekkona oli River, joka jäi melkein niille sijoilleen, mille laskeutui. Ja mitä sitten: putti tietenkin niukkaakin niukemmin alarautaan! Bogi muuttui tuplaksi. Tähän puttirumbaan alkaa jo turtua, murr.

Esan tekemä lumiukko korin 15 päällä - oli kaverille muistutukseksi :)

 

Korilta on melkoinen rinne alas väylälle ja siirtymälle... kesällä kiekot ottavat tässä herkästi rollit alleen

Hankalaakin hankalampi väylä 16 meni sitten Hollen johdossa. Unohdin muistuttaa häntä siitä, että nyt en saanut avata ollenkaan ja samassa kiekko kaarsikin jokeen! Seiftiheittoa ei siis nähty ja saimme yhden rankun pistetiliimme. Loppuväyläkään ei ole helpoimmasta päästä, ja näin saimme tuloskorttiimme ensimmäisen - ja onneksi ainoan - lumiukon. Myönnettävä se on, että rata on niin haastava pitkine väylineen, että siihen ei edes Best Shot pure meidän heitoillamme. Tai no, olihan siinä se yhden varmistusheiton puuttumisen takia saatu rankkukin mukana, ihan kaikkea ei itse heitetty! :)

Lopuksi vielä radan haastavin väylä... tai ainakin tuo väylä nro 17 on aina Skoorin.com:n tulosten mukaan kisassa kuin kisassa se vaikemmaksi osoittautunut väylä Kotkatharjun radalla ja tässäkin kisassa se sijoittui sijalle kaksi kun väylä 16 vei ykkössijan. Sain loistoavauksen Riverillä, siitä jatkoheitto Hollen kiekolla ja vielä ne puttisähellykset kympistä alarautaan ja bogi korttiin. Apua, miten monta laiteosumaa olemmekaan saaneet kierroksella ilman kiekon uppoamista mukiin! Näillähän ratkaistaan jo sijoituksia! :)

Extraväylä 17b oli korttiin merkattu par3:ksi mutta eihän tuota aluksi ylämäkeen heitettävää väylää pystynyt kuin hädin tuskin kahdella heittämään korin tasalle! Pitääkö mainita vielä putit vai kerronko suoraan, että saatiin bogi? :) :) Enää edessä viimeinen väylä. Väylä nro 18, jolta heitin yksilökisassa aivan käsittämättömästi aina triplan! Nyt sain heittää tuon ihan omilla heitoillani par-tulokseen ja näin kirjata itseni virallisesti viimeinkin tuon väylän selättäjäksi. Jo oli aikakin! Perus-triplamandoväylä, joka nyt siis meni sillä neuvolla, että "unohda mando ja heitä kakkosheitto vain korille". Helppoa kuin mikä! Tästedes unohdan aina mandot... siis tiettyyn rajaan asti. Toimisikohan se?

Olihan päivä, olihan kisa! Päästiin lopulta tasatulokseen ryhmässämme heittäneen parin, Mirjan ja Joonaksen kanssa. Aivan mahtavaa seuraa ja hienoa oli päästä omalta osaltani auttamaan Mirjaa heittotekniikassa eteenpäin samoilla neuvoilla, jotka ovat minua auttaneet. Aivan upeasti hänellä heitot paranivat loppua kohden ja yhdessä he pitivät pisteet meidän kanssamme samalla tasolla. Hieno päätös kisalle! Toivon mukaan saadaan taas yksi naisheittäjä mukaan lajiin kisaamaankin :)

Palkintojenjakoa saaatiin odotella hetkinen ja siinä viluissamme laitoimme auton lämpenemään monien muiden tavoin. Vaihdoin myös vaatteita edessä olevaa Onnibussimatkaa ajatellen ja pakkasin bägini matkalaukkuun. Nyt olin valmis kotimatkaan. Tai no, ensin ne palkinnot ja niitähän tuntui riittävän lähes kaikille - niin hyvin Sami oli saanut haalittua palkintoja lahjoituksina. Hienoa! Viimein Tapio kuulutti myös meidät valitsemaan peräkärryn lavalta palkinnot ja valitsimme yksissä tuumin hienot magneetilla varustetut ledivalopatukat, työvaloksi niitä mainittiin, mutta heti tuli mieleen sovellutus liittyen siihen magneettiin ja alarautaan frisbeegolfkorissa ledeillä heiteltäessä...

Päivän kruunasi vielä Varkauden Matkakeskuksen pihalla meille juttelemaan tullut vanhempi mies, joka kysyi, että olimmeko frisbeekisoissa tänään ja kuinka siellä pystyi pelaamaan lumisateessa. Kerroin, että olimme ja että siellä osallistumismaksut menivät hyvään tarkoitukseen Syöpäsäätiön Movember -kampanjaan. Hän sitten sanoi, että hyvä kun otit puheeksi tuon syövän ja kertoi, että häneltä oli leikattu syöpä vuonna 2013 ja hän kävi vuosittain kontrolleissa sen johdosta. Kiitteli vielä kun olimme mukana ja että tällaisia järjestetään ja toivottelimme puolin ja toisin hyvän talven jatkot. Kylläpä tuli hyvä mieli!

Tuloslinkki

 

Tuloslistalla keikumme vankasti loppupuolella, jaetulla sijalla 5. Mukana myös kisan tilastot (myös avoin luokka) väylien vaikeusasteineen

 

Yhteiskuva ennen kierrosta - kuva: Joonas Hänninen

 

Meilahden viikkokisoihin viimein mukaan

Tälle kaudelle en olekaan vielä päässyt mukaan kisoihin, sillä aina on ollut jotain muuta. Viimeisimpänä Isänpäivä sekoitti päiväohjelmamme Hollen kanssa, mutta nyt kalenterit osuivat yksiin! Varasin vielä lapsille sulkapallokentän 1,5h ajaksi ja sitten pääsimmekin aloittamaan kierroksemme kahden muun iltapäivävuorolaisen kanssa.

Aloitusväylämme oli 15, joka vielä viime talvena tuntui liiankin kuumottavalta heittopaikalta, kahden puun välistä. Nyt kohtuu rauhallinen avaus, lähestyminen hyvältä paikalta ja par. Ei huono aloitus. Jatko vain ei sujunut yhtä hyvin, sillä ihanalla väylällä 16 heitin hiukan liian nuolevaa linjaa ja antsaheitto kilpistyi oikealla olevaan puuhun. Vielä lähestyminenkään ei päässyt ilman oksaosumaa, joten tylsä bogi tältä mahdolliselta pirkkoväylältä lämmitti mieltä hiukan väärällä tavalla. Mutta vain hetken, sillä jokainen tsäänssi on mahdollisuus ja edessä oli vielä monen monta väylää.

Lyhyt metsäneppi oli nyt toteutettu siten, että kori olikin kallion päällä eikä sen takana. Heitin taas rauhallisen avauksen ja pituus oli oikea, mutta kiekko feidasi alas kalliolta. Tuijotin tuota harjoituskoria ja sovitin askelia paikalleen. Päätin, että heitän rohkeasti, sillä takana ei ollut kovinkaan pahaa pudotusta. Kiekko ilmaan ja hups - sinne se laskeutui korin pussiin lähes äänettömästi! Jee, olin edelleen nollatuloksessa.

Millenniumväylä heitettiin normipaikalta normikoriin. Tässä haasteena on heittää riittävän lujaa, ettei kiekko vain feidaa vasempaan ja kuitenkin riittävän hiljaa, ettei se liidä ohi. Minun avaukseni liiteli kauniisti ohi korista ja tästä par. Ehkä putteri olisi ollut fiksumpi vaihtoehto, muutenkin sitä pitäisi käyttää enemmän. Nyt en sitä uskaltanut ottaa avaukseen, sillä en tiedä sen käyttäytymistä ja oikeaa heittovoimakkuutta. M4 Light tutumpi, mutta tällä kertaa ei se paras.

Ykkösväylältä sain pisimmän avaukseni koskaan, mutta sen verran jäi vielä korista, että heitin varman päälle kolmosen. Kakkosella taas heitin Diamondia liiankin kovaa ja se kaarsi liikaa oikealle, alas kalliolta. Pientä hysseä ja olisi toiminut varmaan paremmin. Tai hiukan vakaampi kiekko - enhän tässä pelaa korille suoraan kuitenkaan vaan pariin. Turha ja hölmö bogi taas. Ei sitä ikinä opi :) Tästä suivaantuneena heittelin kolme seuraavaa väylää ihannetulokseen ja fiilikset olivat korkealla. Mukava porukka heitellä Hollen, Reiskan ja Tonin kanssa. Kivan kannustavia pojat olivat ja kyllähän minullakin joskus jokunen heitto meni ihan nappiin, kuten juurikin vitosen lähärinä lähtenyt taivasantsa. Reiska oli metsästämässä vain holaria ja mahtavaa holaripottia, joten hänellä ei ollut tulos muutenkaan kärkiasia tänään. Ihan paras tapa viettää viikonloppua rennossa seurassa lemppariharrastuksen parissa!

Kutosväylällä sain pitkän avauksen oikeastaan ihan korin tasalle mutta liikaa oikealle. Välissä oli hankalia puita ja mietin pitkään taivasantsan ja upsin välillä. Päädyin upsiin. Päättelin, että upsini on turhan usein liian hento ja otin kunnon rykäisyn... sillä seurauksella, että kiekko kaarsi komeasti puiden yli ja vielä korin ohi ja liukui kannellaan kalliota ties kuinka kauas pensaikkoon. Oli siinä monella kummasteltavaa, että mitä nyt tapahtui. Nauratti itseäkin noin rankka virhearvio! Enkä tietenkään saanut kiekkoani tuolta pusikosta yhdellä heitolla nostolle vaan korttiin piti kirjoitella kierroksen ainoa tupla. Turhista tuplista puheenollen... mites nuo turhat tuplabogit? :)

Loppukierroksella väylät menivät kohtuullisesti, mutta epätarkkuutta ja mandomissejäkään unohtamatta alkoi plussia silti kertyä turhankin tiheään. Putit ei olleet ihan surkeita, laiteosumia kuitenkin, mutta se viimeinen silaus, jolla ne naulataan korin pohjalle puuttui. Kierros oli kuitenkin hieno päättää nostokolmoseen väylältä 14 - se kun oli viime talvena minulle varma bogi - ja munkkikahviin Meilahden Liikuntakeskuksen kahviossa. Olihan mukava kun viimein tännekin pääsimme mukaan! Meikun rata on niin makea ja sisältää niin paljon lupauksia, että täällä on aina yhtä toiveikasta kiertää... joskus vielä se enkka lähestyy nollaa... joskus vielä se enkka valahtaa miinuksellekin... joskus... ehkä :)

 

Jokunen vertailutulos samalta radalta löytyy... tuo alin EI mennyt tosiaan tasaisesti bogiin, mutta tallessa oli vain lopputulos +18 ja kirjasin sitten nuo väylät vain tasan Skooriniin. Kymmenen heittoa on tultu alaspäin helmikuusta - hyvä on suunta!

 

Södiksen radalla talviliigaa 2016

Lauantaina lähdimme Hollen kanssa pelaamaan Söderkullan radalle talviliigan viikkokisaa ja samalla tutustumaan meille aivan uuteen rataan. Mikäs sen parempi tapa tutustua kuin suoraan kisaamaan! Parkkipaikalla oli Riku ilahduttavasti kanssamme yhtäaikaa ja hänen opastuksellaan kävimme heittämässä kaksi ensimmäistä väylää lämppärinä. Ilma oli oikein mukava, 5 astetta lämmintä ja poutaa, ja niinpä tuli oikeastaan heti liian lämmin ja jätin lämmittelyiden jälkeen yhden välikerroksen pois. Kädessä olleet rukkasetkin sai kierroksella välillä riisua kokonaan, kun lämpö alkoi kertyä yleensä niin jäisiin sormiin.

Sain mukavan ryhmän - olimme lähes kärkipooli, sillä he voittivat kumpikin oman luokkansa ja minä tulin toiseksi :) Juttua riitti koko kahden kierroksen ajan ja oli oikein leppoisaa heitellä. Ekalla kierroksella minulta puuttui putti kokonaan ja niinpä jäi yksi helppo pirkko ottamatta väylältä 7 - onneksi korjasin mokani puttaamalla samaisella väylällä tokalla kierroksella kympin putin sisään ja näin sain sen yhden pirkonkin tulostauluun.

Tykkäsin radasta! Kivoja haastavia väyliä ja monipuolisuutta. Ei pelkkää tylsää metsäpilliä todellakaan vaan erilaisia mutkia ja kaarroksia esim antsalinja suuren siirtolohkareen taakse ja korin sijoitteluita kallioiden päälle mukavan haastaviin paikkoihin. Kuitenkin väylät oli näennäisen helppoja, eli par-mahdollisuus oli jokaisella väylällä ja usealla olisi hyvä avaus päästänyt pirkkoputillekin. Tosin loivaankin ylämäkeen minulla on aika tekeminen saada 70m avausta aikaan - etenkään tarkkana. Ei taida vielä irrota. Mukava oli päästä seuraamaan vierestä huippupelaamista ja ainahan ne omatkin onnistumiset ilahduttavat.

Loppujen lopuksi ihannetulosta vaille jäivät tällä ekalla kerralla väylät 1, 2 ja 6. Ei ihan huono tulos siltä kannalta ajateltuna kuitenkaan! Ykkösväylälle sain ihan kohtuulliset avaukset, mutta kakkosheitto jäi eka kierroksella liian pitkälle putille ja toka kierroksella korilta poispäin kävelevät "mummot" imaisivat kiekkoni peräänsä ja se päätyi sektorissa 45 astetta vinoon... ja kun siitäkin vielä onnistuin grippaamaan lähestymiseni sain kierrokselle sen yhden "pakollisen" tuplankin :) Kakkosväylälle taas heitin avaukset poikkeuksetta - harkkaheittoja lukuunottamatta - liian matalina ja jäin kallion alle upsailemaan bogiin. Kutosväylän nostobogit syntyivät kun heitin kakkosheittoni ekalla kerralla pitkäksi puiden suojiin ja tokalla se taas feidasi liikaa vasempaan ja par-putti kolahti molemmilla kerroilla laitteen vääriin osiin.

Hiukan huolimatonta ja epätarkkaa pelaamista siis ja kun puttikaan ei kovasta JYLYttämisestä huolimatta osunut aina kuin laitteeseen, niin plussaa kertyi puolikkaan bogin verran kummallakin kierroksella. Tulokset löytyvät Skoorinista, kiva lähteä vertailemaan jahka tuonne vielä kisaamaan mennään - ja miksei mentäisi! Talvisarjan pisteitäkin kertyi mukavasti ja jälkipelaamiseen jäi paljon aihetta. Kiva kierros!

Pelaajakokous klo 12

Tästä se lähti kohti lähimpiä puita - eka kierros. Tokalla heitinkin avaukseni 15m pitkäksi :)

 

Luokkavoittajat ja heittokaverini tulosten laskennassa

 

JYLY Putting game - yhteenveto 2016

Takkatien puttiliiga käynnistyi marraskuussa ja siinä olikin oiva syy aloittaa taas puttitreenit kesätauon jälkeen. Putti kun on niin kesäterässä kuin olla vaan voi - ja tällä ilmauksella ei nyt ole mitään kovin myönteistä kaikupohjaa :) Samalla ajattelin kerätä yhteen vuoden tulokset vaikka vuosi ei ihan lopussa vielä olekaan. Ainahan voin tehdä uuden yhteenvedon, mikäli tilanne vielä muuksi muuttuu...

Edellinen postaukseni aiheeseen löytyy maaliskuulta, vaikka olen toki puttia treenannut senkin jälkeen. JYLY:ä kuitenkin vähemmän, jokusen viikon ajan tuli treenattua loppukesästä kun sain pihalleni Talin väylän 18 vanhan korin ja silloin oikeastaan löysin nykyisen puttityylinikin. Siitä on hyvä lähteä kehittämään ja kehittymään!

JYLY -tuloskaavio 2016 - vaikeuksien kautta onnistumisiin

Oheisessa kaaviossa näkyvät kaikki vuoden 2016 pelaamani JYLY-kierrokset. Tammikuiset ulkona pelatut märkien sormien ja kiekkojen lukemat olivat selvästi alle 300 ihan järjestään. Sitten maaliskuussa tapahtui jotain, putti alkoi löytyä ihan vaan puttaamalla enemmän. Asuimme silloin kuukauden ajan vanhempieni talossa kylpyhuoneremppaa paossa ja pääsimme 10m matkaakin hyödyntämään ihan sisätiloissa. Silloin heitin uuden ennätykseni, 357 pistettä, ja muistan kuinka tyytyväinen tulokseen olin! Vielä viiden päivän päästä siitä heitin 319, mutta seuraava notkahdus seurasi 18.3.2016, jolloin mikään ei tuntunut sujuvan ja taisi siinä jo sipulikin mennä - niin monta nollaa sarakkeisiin on kirjattuna ja tuloskin vain 206p. Puttityyli haki muotoaan.

Kohti uutta nousua. Sinnikkäästi treenasin puttia ja 26.3.2016 otin uuden kierroksen JYLYä tuloksella 277p. Hiukan parempaan suuntaan, mutta ei riittävästi. 300 oli alaraja, jota pidin hyväksyttävänä näillä puttitreeneillä. Ei silläkään putilla kovin varmasti kisakierroksella puttailtu, mutta ainakin sai päähän jotain varmuutta - tai sitten se toimi juuri päinvastoin. Ensimmäinen PDGA-kisani olikin viikko tuon kierroksen jälkeen ja siellä olisi paljon varmempaa puttia kaivattu. Kuinka hassulta nyt jälkikäteen mietittynä tuntuukaan, että menin sillä taitotasolla kisoihin! :)

Huhtikuun alussa sain puttiin kuukauden treenien myötä enemmän puhtia ja ennätys parani lukemiin 366. Sitten alkanut kisakausi söi treenimotivaatiota ja -aikaa, enkä enää JYLYttänyt kuin vasta kesäkuussa seuraavan kerran. Kävin toukokuussa Jallen opissakin hakemassa puttitekniikkaani jotain varmuutta ja vinkkejä ja mielestäni niitä kyllä sainkin. Tosin uuden oppiminen heikensi aluksi myös tuloksia kun mikään ei oikein ollut vielä lihasmuistissa ja putatessa yritin aina vaihtelevalla menestyksellä kerrata kaikki huomioitavat asiat. Alamäki kaaviossa kertoo tuon tason, kohti heinäkuuta mentiin asteittain huonommilla tuloksilla ja lomien aikana heitetyt neljä JYLY-kierrosta menivät lukemiin 264-292.

Syyskuun alkuun mennessä puttityylini oli viimeinkin vakiintunut. Nyt lähdin puttaamaan paino takajalalla, puttikäsi ojennettuna kohti koria kämmenselkä edellä. Push puttini oli jalostunut ranteen ojennuksen myötä niin, että pidemmältäkin matkalta sain kiekon lentämään koriin saakka. Kesäloman lopulla otin yhden JYLY-kierroksen pitkällä moodilla, eli matkalta 10-15m ja se jos mikä vahvisti puttia. Oli hienoa huomata, kuinka 10m tuntui lyhyeltä matkalta kun oli saanut ensin heittää kiekkoa sen 15m. Hienoa oli myös se, että kiekon suunta oli nyt useimmiten oikea ja selkeitä hutiheittoja tuli vain silloin tällöin kun ranne vippasi liiallisen yrityksen takia kiekon korista oikealle tai kiekko lähti liian hyssessä aivan koria kohti ja päätyi sen vasemmalle puolelle. Suurin osa oli laiteosumia: alarautaa, yläpeltiä, sivuketjujen helinää ja korin jalkaan kolahtavia tai sen katolle päätyviä heittoja. Minulla oli viimeinkin putti! Ei vielä hyvä, mutta putti! Ihan oma. Ennätys kirjattiin nyt lukemiin 396.

Marraskuussa Frisbeepointissa alkoi Takkatien puttiliiga, eli JYLY-kisa. Paikalle sai tulla heittämään koska vain liikkeen auki ollessa ja ihan ilmaiseksi. Hollen kanssa mentiin heti keskiviikkona työpäivän jälkeen heittelemään kaksi kierrosta ja näistä ensimmäinen oli minulla se paras. Innostuin heittämään toisen kierroksen, sillä ykköskierroksen loppupuolella putit upposivat alkupuoliskoa varmemmin ja tavoitteena oli parantaa tuosta hiukan pettymystä aiheuttaneesta 354p lukemasta. Vaan ei. Tulos hyytyi liian moneen ykköseen, kun ylä- ja alarautaosumat toistuvasti kolisivat ja loppukierroksen heittelin vain ilman tulostavoitteita kolmensadan huonommalle puolelle.

Perjantaina otimme saman uusiksi eli työpäivän jälkeen kohti Takkatietä. Nyt kierros oli taas enemmän sitä omaa vahvaa puttiani, mihin olin parhaimmillaan päässyt. Nollaa ei ollenkaan eli viidestä metristä ei tarvinnut putata. Ykkösiä tuli neljä kappaletta, ja vaikka ne olivatkin pääosin laiteosumista ylä- ja alarautaan, niin eihän niistä pisteet kasva. Kylmät numerot jättivät minut edelleen alle tavoitteen, 400 pisteen ylityksen. Äh, mikä pettymys, mutta hiukan parannusta keskiviikon tulokseen, 366p!

Uusi viikko, samat kujeet. Jälleen maanantaina työpäivän jälkeen Takkatielle ja nyt päättäväisenä. Tänään sen teen, tänään kori ei vie voittoa. Ja minkälainen aloitus! Kympistä sisään kolme heittoa, sitten kasista sisään neljä ja vielä ysistäkin neljä kiekkoa koriin! Wau, nyt oltiin puttaamisen ytimessä. Tuntui, että tänään onnistuu. Pientä herpaantumista kuitenkin seurasi, sillä seuraavaksi heitin sekä ysistä että seiskasta kaksi kiekkoa sisään ja pisteiden huima nousu tasaantui. Sitten seiskasta meni neljä kiekkoa koriin ennen kuin jouduin ykkösputkeen. Ysistä yksi koriin. Kutosesta kaksi ensimmäistä alarautaan. Yritin putata rauhallisesti, sillä niin usein heitän tuosta yläpeltiin. Sitten vahvemmin ja kaksi seuraavaa identtisesti yläpeltiin. Ei voi olla totta! Olen ottamassa nollaa kuudesta metristä! Viimeinen lähes nostamalla sisään.

Nyt uusi yritys kuudesta metristä. Päätin heittää kiekot tapojeni vastaisesti solkenaan sisään. Normistihan pidän kiekot aina pois käsistäni ja puttaan vain yhtä kiekkoa kerrallaan, rauhassa ja harkiten siten, että haen puttiasennon jalkoja myöten aina uusiksi. Nyt kaikki käteen ja siitä rennosti viskaamalla neljä koriin. Kutonen vaan ON liian lähellä, ei siitä VOI putata tosissaan :) Sitten sekä ysistä että seiskasta taas kaksi sisään ja nyt katastrofi seitsemästä metristä: vaivainen yksi kiekko sisään ja paluu kuuteen metriin.. Edellisen toisinto, neljä koriin, ja ysistä sama jatkuu - ensin neljä kilahtaa koriin, seuraavalla kerralla se yksi ja olen jälleen kuutosessa.

Tulokseni määrittelee tänään se, kuinka hyvin heitän kuudesta metristä. Tänään se ei todellakaan ole helppoa. Se on minulle kaikista matkoista se vaikein. Se on liian lähellä, jotta voisin putata siitä vahvasti ja silti liian kaukana, jotta voisin vain nostaa sisään kuten sitä lähempää alkaa useimmiten olla. Pääni ei kestä kuuden metrin putteja. Niiden pitäisi olla 100% varmoja mutta ne eivät sitä ole, sillä pää tuntuu hajoavan aina kun nostan katseeni kohti koria tuolta etäisyydeltä. Onneksi tuo matka on sellainen, jonka saa vaikka kotona olohuoneessa treenattua kisakuntoon. Ja se on nyt tehtävä.

Nyt saan kuudesta metristä vain kaksi kiekkoa sisään. Musertavaa. Samoin seiskasta uppoaa ainoastaan kaksi kiekkoa. Sitten saan jostain uutta puhtia ja upotan seitsemästä metristä joka ikisen kiekon varmasti keskelle koria ja alan taas uskoa tulokseeni, koko tekemiseen. Vielä pitäisi vain pitää pää kasassa viimeisten kymmenen putin ajan, sillä nyt SE on lähellä. Ilo läikähtää kun saan kymmenestä metristä kaksi kiekkoa koriin. Enää kahdesta kiekosta kiinni, kahdesta kiekosta, jotka saan heittää seitsemästä metristä. Ja ne menevät. Kaksi ensimmäistä kiekkoa on sisällä, 400 pistettä on kasassa! Vielä yksi kiekko ja kokonaistulokseksi kirjataan 407p, uusi enkka!

Olenko nyt tyytyväinen? Kyllä. Onko puttini nyt kuosissa? Ei. Nyt on päässäni jo uusi tavoite, 450p. Näillä puteilla tuohon on kaikki mahdollisuudet, sillä kauempaa putti uppoaa suuremmalla todennäköisyydellä kuin läheltä. Tavoitteena on pudottaa JYLY:stä myös kuuden metrin putti pois. Nyt en ole enää viidestä metristä joutunut puttaamaan ja seuraavana tavoitteena on tehdä sama kuudelle metrille. Mutta koska se on minulle henkisesti niinkin vaikea, sitä pitää sitten treenata erikseen.

Mahtavaa! Talvikauden alku vasta käsillä ja nyt ollaan jo treenauksen ytimessä. Ensi kisakaudella putti saa olla se, joka määrittää tulokseni - ja mieluiten siihen parempaan suuntaan. Tämänhetkinen putterisettini on aina sama: aloitusputterina Atom, sitten kaksi medium Spikeä ja lopuksi kaksi megasoft Purea. Aivan järjetön sekarengastus, mutta minkäs teet kun en osaa päättää, millä puttaan! Kisassa ja kierroksellakin tulee putattua aina fiiliksen mukaan jollakin noista kolmesta...

JYLY -tulokset paremmuusjärjestyksessä. Vihreällä kaikki yli mediaanin, punaisella alle sen ja oranssilla mediaanin tulos metriluvusta. Hyvin korostuu tuo ennätystuloksen 6m surkeaakin surkeampi onnistumisprosentti ja kivasti toisena tulos, jossa kympistä ei ole onnistunut kertaakaan.

Lady Tour pakkaspäivä Kaatiksella

Mahtavaa, että meitä oli 15 enemmän ja vähemmän frisbeegolfiin hurahtanutta naista Kaatiksella viiden asteen pakkasessa, kun luntakin vielä hiljalleen sateli entisestään valkoiseen maahan! Vielä vuosi sitten en tiennyt enkä tuntenut yhtään fribaavaa naista Etelä-Suomesta ja nyt on tuttuja ja puolituttuja joka tapahtumassa. Ja minkälaisia tyyppejä laji sisäänsä sulkeekaan - aivan hillittömiä ja ihania persoonia :)

Melkoista hehkutusta, mutta syystä. Fiilikset eivät olleet parhaat mahdolliset, kun ajelin lumisateessa Kaatikselle. Heti saavuttuani näin Milliksen ja Royn, joilta sain kirppikseltä ostamani kiekot ja löytyihän lompakon perukoilta vielä rahatkin, että saatiin kaupat viimeisteltyä. Kiva kun he olivat mukana ja mikä parasta - saatiin heittää eka kierros samassa ryhmässä! Lahja oli ryhmässämme kolmantena ja tietenkin hänelläkin caddy. Voi Holle, olisi ollut paikka sinullekin kierroksellamme! Ei tässä porukassa kyllä mielialat voi mollissa olla, naurua ja juttua riitti! Laitoin vielä ennen starttia sukkiini "salaiset aseeni", eli varpaanlämmittimet. Päivän kenkävalinta oli jättisämpylä, johon nuo pikkupussukat mahtuivat hyvin mukaan ja eipä jäätynyt varpaat, ei! Välinevalinnoista siis täysi kymppi.

 

Ensimmäisen kierroksen pelaajakokous

Heti alkuun jänskätti, miten heitto kulkee, kun en ole viime viikonlopun jälkeen kiekkoja viskonut. Olin laittanut lahjanarutkin drivereihini varmuuden vuoksi, etteivät ainakaan katoa lumeen ja hauska oli nähdä, miten ne vaikuttavat lento-ominaisuuksiin. Diamondilla väylältä 6 avaus aika kivasti ja siitä lähestyminen vastatuuleen Roc3:lla aivan korin alle. Loistoaloitus! Seuraavaksi väylä 7, jossa olen kerran pudottanut mandokyltinkin heitollani (sorry!) enkä siis koskaan sitä osannut oikein heittää. Nyt nätisti mandosta suoraan ohi. Seuraava heitto aivan OB:n rajalle parkkipaikan kulmalle ja kolmas antsassa lähes korille. Pitkä putti koriosumineen alle ja vitonen korttiin. Kivasti jatkui, tämä on minulle ihan hyvä tulos :)

Seuraava väylä olikin sitten normilayoutin väylä 18. Kerroin pohjiksi, kuinka edelliskerralla (tai no, se oli Spring Masters -kisassa) heitin avaukseni metsikön laidalle ja siitä pitkähkön lähärihyssen puiden yli koriin. Nyt avaus Diamondilla samaan paikkaan metsikön laitaan ja siitä taivashysse korille - alarautaan! Olihan tuuria - kyllä olisikin ollut hienoa tuolla pohjustuksella heittää lähäri suoraan mukiin! No, keksittiin porukalla syyttää tuota lahjanarua, joka heittämässäni Riverissä oli kiinni - se lienee vaikuttanut kiekon lentorataan juuri ratkaisevasti :) Hulvatonta menoa.

Väylällä 19 heitin avaukseksi Diamondilla antsattoman antsan ja lähestymiseni nyt muutoin onnistuneessa (M4 Light) antsassa meni pitkäksi OB:lle. Kaatiksen säännöillä seuraava heitto siis samasta paikasta ilman sakkoa ja nyt osuikin korille - korin jalkaan - eikä tarvinnut bogia pahempaa huolia. Tai mikä bogi se nyt oli - ei meillä Ninan mukaan ollut mitään par-lukuja tässä kisassa vaan kaikki saivat heittää juuri sen verran kuin kokivat tarpeelliseksi. Sanotaan siis neljä heittoa.

Ykkösväylällä heittoja kertyi neljä kappaletta, sillä puttini päätyi korin päälle sen sijaan, että olisi tajunnut puikahtaa ketjuista sisään. Tästä syntyikin syvällinen keskustelu siitä, pitäisikö naisille tai edes naisten omissa kisoissa koriosumatkin hyväksyä ja varsinkin jos kiekko jää korin päälle ja on kosketuksissa ketjujen yläsilmukoihin... hyviä pointteja, mutta nyt siis mentiin tiukoilla säännöillä ja kiekko piti vielä nostaa sisälle. Kakkosväylällä tein saman, minkä niin usein pitkillä väylillä teen: heitin madontappajan. Lumi sentään kiidätti kiekkoa jonkin matkaa, mutta joskus senkin vauhti tyssää. Vaikka kakkosheittoni oli pitkä, se kaarsi alivakauttaan liikaa oikealle ja matkaa korille oli vieläkin liikaa. Kolmas väylän poikki reilusti siksakkia korin vasemmalle puolelle ja siitä kahdella sisään. Hyvin odotettu tulos.

Ihana väylä 3 meni aika nappiin kaikin puolin. Avaus puiden vasemmalta puolelta rinteeseen Terijoensalavien eteen, toinen heitto metsän etupuolelle ja kolmas aivan korin alle. Tai no, oli siitä lähes 2m koriin, mutta tuolta matkalta uskaltauduin rinnekoriin kiekkoni pudottamaan enkä tarvinnut lisäputteja taikka -jännitystä elämääni... Ilahduttava onnistuminen haastavaan paikkaan - tässä kun ei heittojen pituudella voi niinkään saada etua kuten edellisväylällä. Nelosväylällä Millis heitti juuri sen avauksen, mikä tuohon olisi kuulunut - ihanasti täydellistä linjaa korille. Minun kiekkoni syöksyi liikaa oikealle ja kun vielä upsini tuolta tiheiköstä ei tajunnut kaatua korin alle vaan rollasi kuuteen metriin, jouduin jännäputille. Ilahduttavasti upotin putin koriin! Jee, nämä ilahduttaa aina!

Vitosväylä oli pilkottu meille kahteen osaan, joista alkupuoli heitettiin takatiiltä harjoituskoriin rinteen alla ja loppuosa rinteestä kuusien reunustamaan väyläkoriin. Kummallakin väylällä käytin neljä heittoa, vaikka jälkimmäisellä sainkin ilahduttavan ketjujen kilahduksen kolmosheitollani aikaan... "weak side" ei turhaan ole nimeään saanut, ketjut eivät kiekkoa sisäänsä imaisseet.

Mahtavalla fiiliksellä mentiin Ninan vanhempien keittämän ja paikalle toimittaman kahvin äärelle nauttimaan välipalaa. En edes tiennyt pisteitämme, tilanteitamme tai yhtään mitään eikä se ollutkaan tänään pääasia. Yllätys olikin melkoinen kun olin kisassa neljäntenä ja ainoastaan pari heittoa kakkossijasta! Ykköseksi itsensä heittänyt Susanna oli ihan omilla lukemillaan, taisi olla 31 heittoa kun minulla niitä näköjään osoittautui olevan 39. Jee kivaa ja sitten evästä!

Mustikkasopan, smoothien, kahvin ja keksin jälkeen olikin hyvä aloittaa uusi kierros - kenenpä muunkaan kuin Milliksen ja Ninan kanssa! Meidät oli ryhmitelty nyt tulosten mukaiseen järjestykseen ja tähän sakkiin pääsystä sai kyllä olla ylpeä :) Jättekiva - sanoisi ruåtsalainenkin!

Nyt aloitus kasiväylältä ja sehän ei sitten ole ollenkaan helppo par2... ai niin, ei par-lukemia tänään! Heittelimme kaikki avauksemme sinne sun tänne ja siitähän kierros sitten lähtikin naurun voimalla liikkeelle ihan parhaalla tavalla. Näiden mimmien kanssa ei kyllä tarvinnut pingottaa eikä jännätä heittojaan. Niin letkeää suhtautumista omiin suorituksiin - myös niihin vähemmän onnistuneisiin - että ei voi kuin ihailla!

Heti toisena saimme heittää väylän nro 9 ja se jos mikä on melkoisen hankala metsäreitti... avaukseni kalahti heti puuhun ja jotain ne muutkin tytöt taisivat touhuta, sillä 7 heiton jälkeen sain edelleen jatkaa honorissa. Mahtavaa ja mikä spiritti! Tää ei oo mitään haudanvakavaa... muutkin mokaa... pään sisäinen jukeboksi aloitti välittömästi soittolistansa, ja metsäväylät vaan jatkuivat. Väylällä 10 avaus hiukan liikaa oikealle, vaikka laitoin kevyessä hyssessä Diamondini liikkeelle. Siitä kakkosheitto tuplaääniefektin kera antsassa hienosti väylälle - mukana siis karjahdus ja lahjanarun kiva fläpätysääni. Neljäs heitto koriin ja vielä viimeinen metsäpilli edessä...

Väylä 11 oli taas lohkottu kahdeksi väyläksi, ja ei ne tainneet ihan putkeen mennä sillä yhteensä heittelin näihin 10 heittoa. Mukana pari puuosumaa, onnistunut upsi korin alle, gripannut avaus ja alarautaputti. Lisäksi sitten niitä ei-niin-mieleenpainuvia heittoja eli pelastautuminen metsästä, pidempi lähestyminen ja kiekon nosto koriin. Monenlaista mahtuu kahdelle väylälle, myös olosuhteita, sillä metsästä kun taas pääsimme avoimelle, oli ystävämme tuuli mukana kuvioissa.

Tuulesta puheen ollen - väylä 12. Avaukseni heitin niin flättinä, että eihän se kantanut. Kakkosheitto sitten vastavuoroisesti liiankin rohkeasti ohi korin ja siitä ensimmäinen lussuheitto korin alle. Nyt tajusin, että tämä oli tosiaan ensimmäinen tätä laatua, etten edes yrittänyt kauempaa sisään. Noloa. Hassua. Höh. Väylällä 13 sentään yritin kakkosheittoa sinne päin, mutta poissa olivat ekan kierroksen lupaavat kolahdukset ja kilahdukset. Jotenkin rohkeus oli muuttumassa varmisteluksi, tylsää. Kyllä se rohkea kaikki-tai-ei-mitään -peli vaan on hauskempaa pidemmän päälle, siis pelinä. Muutenhan kyllä hauskaa riitti, vaikka ihan aina ei ollutkaan suuna päänä heittämässä. Mutta kyllä täytyy laittaa korvan taakse tuo pelityyli... liika seiftailu kun ei tyydytä. Hauskempaa on kun yrittää. Milliksen peliä täytyy kyllä ihailla, siinä on rohkeutta, taitoa ja iloa vaikka muille jakaa!

Vielä väylät 18 ja 19 ja nyt niissä numerot toisinpäin: 4 ja 3. Olin ihan birdieputillakin, mutta vaikka aivot käskivät hysseputtaamaan, käsi tekin antsan ja oksiinhan se takertui. Mitämitä juuri tein! Ei vaan mennyt tarpeeksi väkevästi käskyt käteen saakka, niin vakaasti olen antsaputtaaja. No, ei se olisi silti välttämättä koriin mennyt, mutta olisi ollut ainakin mahdollisuus...

Kierroksen päätteeksi vielä ykkösväylä ja siinä minulla on näköjään vaihtoehtoina antsaton antsa tai liiallinen antsa. Nyt jälleen tuo jälkimmäinen ja olin puiden keskellä. Rohkealla yrityksellä sain kiekkoni ketjuja hipoen alarinteeseen ja sieltä kisan viimeinen heitto, kuusimetrinen putti ylämäkeen - ja sisään! Jee! Hankalasta metsästäkään huolimatta kierrosten eroksi ei tullut kuin kaksi heittoa ja yhteistulos siis 80 heittoa ja viides sija! Keskimäärin 4 heittoa/väylä :) :)

Lopuksi vielä palkintojen jako sekä lumienkelien teko... muutama hassu meni vielä niitäkin hankeen tekemään - on tämä vaan loistoporukkaa! Olen kyllä valtavan onnekas, että olen tähän porukkaan päässyt tämän ihanan harrastukseni myötä tutustumaan. Kiitollinen.
 

Aina on hieno sää heittää frisbeetä!

 

Arvonnassa sain palkinnoksi Frisbeepointin vuoden 2017 kalenterin :)

 

Tulokset - vaikkeivät ne olleetkaan tässä kisassa niin tärkeitä

Koko mahtava naisporukka kisan jälkeen, kuva Kalle Seuranen / Nina Kiminki