tiistai 31. toukokuuta 2016

Iso Parta 2016

Olihan viikonloppu! Pää on vieläkin niin pyörällä tätä kirjoittaessani tiistaina, että saa nähdä saanko pelkistettyä tunnelmia ja muistoja järkeviksi lauseiksi. Iso Parta pitää elää, ei sitä voi jälkeenpäin kuvailla.


Perjantai - Iso Parta Parikisa


Perjantaina ajelin Pieksämäelle hiukan lyhennetyn työpäivän jälkeen ja pikaisesti kannettuani laukun huoneeseen ajelin kilometrin takaisin Partaharjun radalle. Neljän ja puolen tunnin automatkan jälkeen olikin jo mukava päästä heittämään frisbeetä etenkin kun kierrokselle sain parikseni Hollen ja toinen parikisaparimme oli Teija ja Juha Lepikon Ryskeestä. Odotettavissa leppoisaa ja hyväntuulista heittelyä :)


Kierroksen alku lähti meillä Hollen kanssa loistavasti. Sain ykkösen avauksen birdiepaikalle ja siitä Holle sen puttasi sisään. Kakkosväylältä par Hollen vahvalla lähestymisheitolla ja kolmoselle sain taas upean pitkän liitävän avauksen, jonka Holle puttasi sisään. Wau! Ihan näin hyvin en kuvitellut kisan käynnistyvän, mutta menköön. Parikisan etuja - kummankin onnistumisia tarvittiin ja niitä myös sopivasti saatiin.


Isoa Partaa varten toteutetut lisäväylät 6C, 6D ja 6E löytyivät 300m siirtymän jälkeen ja niistä ensimmäisenä oli vuorossa etukäteen kuumotusta herättänyt hiukan vajaa 50m heitto järven yli paikalleen pultatulta laiturilta. Tässä kaivoin esiin kelluvan kiekkoni, vaikka vettä tuossa paikalla oli tosiaan vain polveen saakka. Vesipelko, kiekon hukkaamisen pelko elää edelleen vahvana. Dragonilla loivaa hyssekulmaa ja kiekko liiteli hienosti veden yli päätyen korista vasemmalla olevan vajan katolle. Väylä suoritettu! Tai no, pitihän se vielä koriin saakka saada ja yhdessä heitimme tästä par:n.




Vielä tuulimyllyn takaa heitettiin 6D ja sitten hauska alamäkikoukkaus katsomon yli alhaalla rannassa olevaan upeaan puusta tehtyyn koriin, jonka katolla istui pikkuinen pöllö. Tähän hain loivaa antsalinjaa ja melko pienellä ranneliikkeellä putteri alas saakka päätyi. Tässä oltiin birdieputilla, mutta jotenkin Hollen kanssa molemmat sössittiin putti alapuuhun (ei -rautaan tällä kertaa) tai ketjuista ulos. Sen sijaan Teija ja Juha aloittivat nousunsa ja alkoivat väylä väylältä kiriä ensin tasoihin ja sitten vastustamattomasti ohitsemme. Hienoa yhteispeliä!



Loppua kohti alkoi askel hiukan jo painaa ja parin tunnin kiertämisen jälkeen tajusin, ettemme ehdi tänä iltana enää kauppaankaan ja kiittelin mielessäni itseäni, että olin päivällä ostanut muutaman Grandin ja mustikkakeiton kisapäivän evääksi... vain suklaan puuttuminen kirpaisi mieltä. Ja sekin vain hetken, sillä loppua kohti väylät muuttuivat aina vain haastavammiksi ja heitin molemmista mandoista kiekkoni hiuksenhienosti väärältä puolelta. Hölmöä, mutta onneksi parikisassa oli aina se kaverin heitto varmistamassa ja taidettiin pelata nuo vaativat loppuväylät yksi toisensa jälkeen bogiin. Harmillisesti siis viidellä viimeisellä väylällä keräsimme siis +5 kun olimme vielä 20 heitetyn väylän jälkeen hienosti tuloksessa +3 . Mutta tästä sai hiukan esimakua siitä, mitä viikonloppuna on odotettavissa ja näin jälkeenpäin voi hyvin viisastella, että vähänpä sitä silloinkaan tiesi.




Kierros päättyi klo 22:10 eli "hiukan" meni pidempään kuin odotimme (reilu 4h) ja aikaisin nukkumaan menostakin voi vain haaveilla. Mutta kivaa oli, aivan loistavaa porukkaa ja hienoja onnistumisia!


Kämpällä paistoin meille heti XXL pihvit, jotka onneksi olin kotoa mukaani ottanut ja pikaisesti painelimme sitten jo nukkumaan kunhan kaikki oli aamua varten valmiiksi laitettuna vaatteita, eväitä ja kiekkoja myöten.


Lauantai - Iso Parta



Kuva: Jyrki Karlsson (c)


Siirtyminen majoituksesta kisapaikalle hoidettiin tyylikkäästi traktorin lavalla. Mukava oli säästellä hieman jalkoja aina kun voi, sillä pelkkä kisakierros on yli 6,5km ja kun niitä viikonloppuun mahtuu viisi kappaletta, niin kyllä kiitos kyyti kelpaa!



Disc Golf Vikings on saapunut maalle


Pääsin aloittamaan ekan kierrokseni väylältä 19, joka on yksi niitä "pahimpia" tai ainakin sellainen, jossa omat taidot eivät riitä radan par-lukuun oikein millään ja tässä bogi olisi siis onnistuminen. Alku rauhallisesti ja ihan hyvinhän se taisi lähteä vaikka tulos oli tuplabogi. Jatkoin siitä sitten tasaista bogilinjaa ikävä kyllä myös ykkösväylällä, jonka avaus ei mennyt nappiin eikä lähestyminenkään korin alle. Kolmosella ilahduttavasti par, siinä taas melko pitkä avaus, joka osui vasta aivan liidon loppuvaiheessa puuhun. Sitten tasainen bogilinja piti kolmen väylän ajan, kunnes päästiin erikoisväylille 6B-6E, joilta kaikilta par korttiin. Ei ihan putkeen nämäkään, sillä pirkkoputilla olin parillakin väylällä, mutta se kisaputti on vaan aina niin heikko ja epävarma. Kokemusta, varmuutta, rutiineja - niitä kaikkia kaivataan lisää.


Seiskaväylä on pitkä par4, jossa tuplamando. Tätä en ole koskaan pitänyt kovin pahana, sillä mandolle saakka pääsen vasta toisella tai kolmannella heitolla. Nyt sähellystä sekä alussa että lähestymisessä ja tripla. Väylä 8 ei mennyt putkeen sekään, tästä tupla. Kierros jatkui kahdella nostobogilla ja päästiin pitkälle par4 -väylälle, jossa riittää haastetta sekä väylällä pysymisessä että puttaamisessa, sillä kori on kukkulan laella. Vaikka kuinka hyvin saisi ensimmäiset neljä heittoa pysymään väylällä, niin loppuun lisätään aina joko lähestymisheiton puuosuma tai se jää lyhyeksi ja jännäputin sijaan pitää ottaa viiden metrin lähestyminen. Silti nämä väylät ovat jotenkin mieleeni, paljon enemmän kuin kapeat ja lyhyet puupillit ja par-kolmoset.


Mandoväylä 12 sekä aina yhtä haastava 13 menivät tuplaksi, mutta väliin mahtui kaksi par-tulostakin ennen kuin kierros oli bogiputken jälkeen lopussa. Ihan hyvä kierros, ei suurempia epäonnistumisia ja oikeastaan ainoa mikä jäi hampaankoloon oli putit. Mutta kylläpä ruoka maistui ja ehdittiin Hollen kanssa nostamaan jalat seinälle ja ummistamaan silmätkin huoneessamme ennen toisen kierroksen alkua. Vaihdoin myös kompressiosukat ja pitkähihaisen paidan puhtaaseen sekä shortsit jalkaan. Myös golf-lippiksen väri vaihtui nyt valkoiseen.


Toisesta kierroksesta jäi mieleeni vain ja ainoastaan elämäni ensimmäinen hole-in-one!


Kierroksella olimme kolmisin - minä, Tiina ja Anu ja tunnelma oli ihan kuin oltaisiin höntsäilykierroksella, mikä sopii minulle erittäin hyvin. Heitot lähtivät rennosti ja fiilis oli aivan loistava koko kierroksen ajan. Aloitimme väylältä 5, joka on haastava rinneväylä enkä ole sitä onnistunut vielä kesyttämään. En nytkään ja vitonen korttiin. Seuraavana kutosväylä eli putterilla liu-utus alamäkeen rannassa olevalle korille ja pirkko! Kylläpäs nyt onnistui avaus juuri niin kuin pitikin!


Kolmantena väylänä oli erikoisväylä 6B, joka oli muutettu parikisasta tähän päivään erilaiseksi. Väylän pituus oli 50m ja sen vasemmalle puolelle jäi kota, reitti korille oli aika lailla suora.


Avasin tämän eka kierroksella midarilla ja koska se jäi lyhyeksi, päätin nyt heittää Jadella, luottodraiverillani. Rennosti vaan suoraan kohti koria, pieni feidivara ja kiekko matkaan. Hienoa oli seurata, kuinka se liiti kohti koria ja ilahduinkin, kuinka lähelle se menee kunnes se kuului - korin kilahdus! Wohoo! Holari! Huuto lähti spontaanisti omasta ja varmaan muutamasta muustakin suusta ja kohta jostain kauempaa kuului huuto - Hyvä Pirjo! Kaikki onnittelivat ja olin aivan pää pyörällä enkä muuta keksinyt kuin juosta hakemaan kiekkoni. Tietenkin otettiin vielä virallinen holarikuva kun tytöt olivat pelanneet väylän loppuun. Wau!




Onneksi tässä välissä pääsimme traktorikyydillä siirtymään kohti muita erikoisväyliä ja sain siinä rauhoitettua mieleni sekä pelin. Ainoa "holarivero" pelissä koitti kun heitin Dragonin liian flättinä laiturilta ja se kippasi oikealle ja jäi veteen kellumaan. Pari bogia siis täältä ja yksi par, sen jälkeen bogilinja jatkui par4:llakin päättyäkseen väylän 10 par:iin. Väyliltä 11 ja 16 heitin kierroksen ainoat tuplabogia huonommat, 14:ltä tuli ilahduttavasti pirkko ja parannusta ensimmäiseen kierrokseen tuli 4 heiton verran. Ihan jees ja kohti illanviettoa!


Nautimme jälleen maittavan illallisen ja ohjelmaksi Riku oli järkännyt standup-koomikko Sampsa Simpasen, joka on myös pastori. Hauskaa ohjelmaa ja rentoa illanviettoa jaksoimme siinä lähes puoleen yöhön saakka, kunnes oli taas aika alkaa valmistautumaan seuraavan päivän kisaan - Team DGStore Qualifier - eli kierroksia Partaharjulla koko viikonlopun edestä :)


Mitä jäi käteen? Iso Parta antoi niin paljon hyvän mielen energiaa ja positiivisia kokemuksia, upeiden ihmisten seurassa, että tällä jaksaa taas! Olo on koko ajan euforisen onnellinen, vähän kuin vastarakastuneena, kyllä tuolla tunnelmalla ja lämmöllä on niin suuri vaikutus. Ja tänään tuli vielä jälkipommi, kun Iso Parta johtokunta päätti antaa minulle holarista palkinnoksi vuoden 2017 Iso Parta -kisaviikonlopun majoituksineen, kisamaksuineen, aterioineen kaikkineen! Minulle! Tätä kiitollisuuden määrää ei voi mitata. Kiitos. Kiitos. Kiitos.






perjantai 27. toukokuuta 2016

Kohti Isoa Partaa ja viikonlopun haasteita


Kohti uutta viikonloppua ja uusia kisoja. Valmistautuminen kisoihin on tällä kertaa unien osalta hiukan heikko, sillä lämpimistä säistä johtuen olen nukkunut todella huonosti 24-asteisessa makuuhuoneessani. Jos saisin valita, olisi makuuhuoneessa aina 19 astetta ja syvää unta riittävästi. Tällä kertaa se ei onnistunut, joten pitää mennä näillä eteenpäin. Myös selkä on ollut jäykkä, mutta josko se siitä vertyisi kun muistaa venytellä ja palautellakin.


Keskiviikkona otin pojan kanssa puttikorin mukaan kalliolle ja heiteltiin siinä putteja eri etäisyyksiltä ja eri suunnista. Joskus minun ja korin välissä oli puu, joskus pensas ja joskus näin korin ja sen kutsuvat ketjut silmästä silmään. Tällöin otin aina tiukan katsekontaktin valitsemaani ketjun silmukkaan ja tähtäsin kiekkoni siihen. Tuloksetkin olivat vaihtelevia, mutta jotain siinä aina välillä loksahti kohdilleen.


Eilen pääsin osallistumaan seuramme Disc Golf Vikingsien naisten treeneihin, joissa aiheina oli antsa ja hysse. Oli tosi antoisaa heitellä ensin antsoja useita peräkkäin Jennin hyvällä opastuksella ja sitten sama hyssen kanssa. Kyllä niihin tatsia tuli, pitäisi vaan enempi tosiaan treenata niitä näin monta peräkkäin. Nyt heiteltiin lähinnä puttereilla, otin muutaman hyssen kokeeksi myös 132g Beastilla ja ihan nätisti lentää kun ei ollut juurikaan tuulta. Vielä tuosta kiekosta itselleni koulutan hyvän avauskiekon.


Nyt ollaan valmiina viikonloppuun! Pelikirjaksi käy lausahdus "alussa täysii ja jatketaan tilanteen mukaan" eli rennolla otteella. Hauska heitellä koko viikonloppu samaa rataa eli Partaharjun hienoja kangasmetsäväyliä vaihtelevasti 20-24 väylää/kierros. Tänään perjantaina parikisassa vain yksi kierros, mutta lauantaina ja sunnuntaina kumpanakin kaksi. Rentous ja palautuminen siis avainasemassa. Iso Parta - here I come!

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Puttikoulusta uutta uskoa

Päätös syntyi aika nopeasti. Putin katoamisesta - tai siitä, ettei sitä oikein koskaan kunnolla ole löytynytkään - on nyt kärsitty monen monta kisaheittoa ja koska en oikein saa sitä treenattuakaan kun puuttuu varmuus treenata oikein, niin jäljelle jäi Jallen puttikoulu. Onneksi tällaisia järjestetään!


Aamulla auton nokka kohti Munkkivuoren fribarataa ja kunhan sieltä löysin parkkipaikan ja selvitin reitin tapaamispaikallemme kolmoskorille kaikkien työmaiden lävitse, oli kellokin jo yhdeksän. Jalle näkyi puttailevan paikalla ja sainkin heti esitellä oman puttiotteeni ja käytössä olevat putterini. Atomit on nyt ne aktiivisimmat ja niitä on useampi, joten niillä mentiin ja otteeni: etusormi rimmillä, muut viuhkana kiekon alla - kelpasi.


Kuten jo olinkin analysoinut, puttityylini on enempi push putt -tyylinen ja melko vähäisellä spinnillä varustettu heitto. Tuolla tyylillä puttini kantaa sinne viiteen-kuuteen metriin ihan hyvin, sen jälkeen siihen saa lisätä vähän rannetta ja korkeutta. Hyvin käytiin siinä sekä lyhyet putit että pidemmät aina sinne saakka, missä putti muuttuu lähestymisheitoksi. Yritin painaa mieleeni ne avainasiat, joilla puttiin saa voimaa ja joilla se menee todennäköisemmin kohteeseensa. Tärkeää on myös osata arvioida matka kohteeseen ja se, millä voimakkuudella ja kuinka korkealla heitolla sinne päädytään. Kiva oli huomata ja kuulla, että lyhyt lähestymisheittoni oli tarpeeksi tarkka ja toimiva eikä sitä ole tarpeen lähteä tässä vaiheessa hiomaan mihinkään suuntaan. Keskittyminen siis siihen puttiin.


Paljon asioita liittyy puttaamiseenkin ja kyllä tuossa tunnin aikana helteessä hikoillessa oli aina pää pehmeänä ja milloin mikäkin osa-alue jäi vajaaksi. Oli sitten vastaavasti niitä ilahduttavia heittoja, joissa uudet ja vanhat asiat loksahtivat kohdalleen ja putti tuntui helpolta ja päätyi koriin kuin itsestään. Vaan on se vielä kaukainen haave, että esim. 8m matkalta pystyisi heittämään edes 90% puteista sisään normaaliolosuhteissakaan - saati tuulella, oksien ja esteiden takaa ja kisajännityksessä.. Mutta siksihän tässä oltiin, että saataisiin taas lihaa luiden päälle, sitä omaa tekemistä vahvistavaa ja parantavaa käytäntöä työn alle. Enää puuttuu vain ne kymmenet, sadat ja tuhannet toistot, joiden avulla tekeminen muuttuu rutiiniksi ja tuo varmuutta.


Kyllä jäi hyvä mieli tästä tunnista! Jalle on tosi symppis ohjaajana ja tilaisuudesta puuttui täysin sellainen pönöttävä "annas kun minä näytän" -ohjaaminen. Mikäs sen mukavampaa olisi, kuin se, että voisi näyttää kuukausien kuluessa opastuksesta tulleen hyödyn varmempana puttina ja sitä kautta parantuneina kisatuloksina. Siihen saakka: putterit käteen ja pihalle!
Kuvassa Atom -putterini Talin väylällä 8

maanantai 23. toukokuuta 2016

Puskasoturien mailla

Olihan ihana aurinkoinen ja kesäinen viikonloppu kevyesti friban parissa!
Lauantaina oli Puolarmaarin 14-väyläisellä radalla Puskasoturien järjestämät kaikille avoimet kevätkisat, kauden avajaiset. Somen välityksellä tiesin jo odottaa Millistäkin paikalle ja koska hän sai yhden kaverinsakin mukaan kisaan, oli meillä naisilla oma kisasarja - aivan mahtavaa!
Ja olihan meillä naisilla mukavaa heitelläkin yhdessä. Tytöt aloittivat nätisti ja napsivat aloitusväyliltämme 3 ja 4 parit naiseen kun minulla oli alkukankeutta ja möhlin lähestymiseni ja puttini aina bogiksi. Naurullahan tästä selviää, oli se vaan niin hölmön tuntuista kun treenikierroksilla odotusarvo on lähinnä pirkkoputille pääsy tai vähintään par :)
Lajin helppous viehättää, onhan se nähty.


Metsään päin kun päästiin avoimilta väyliltä, alkoi pelikin sujua ja tarkkuus löytyä. Parilla väylällä tuli par, joka toisella taas bogey. Järjestäjät olivat vielä tehneet väylille 5 ja 8 ringin, saarekkeen, jonka sisään avauksen olisi pitänyt osua. Eihän me tällä kertaa siinä tuulessa kukaan onnistuttu ja kolmosheitto lähti dropparilta ja korttiin tuli näistä bogit. Normilayoutilla avaukset olivat kuitenkin niin hyviä, että par olisi ollut todennäköisempi.


Suurempia mokailuja en metsässä saanut aikaan ja koska pelifiilis oli rauhallinen ja varma, sain heitot kulkemaan yllättävänkin hyvin. Viimeiset pelaamamme väylät 11-14 sekä 1-2 menivät kaikki par-tulokseen, taisivat olla ihan nostollakin kaikki. Hieno fiilis kun sai pelin kulkemaan ja vieläpä rauhallisin mielin! Pirkkoja ei kierrokseen mahtunut, eli ihan sai pärjätä tylsällä tasaisella kolmos-nelos-tasapainottelulla, mutta tällä kertaa se riitti naisten sarjan voittoon! Toki tässä voitossa oli osansa muiden epäonnistumisilla, mutta oli se silti mukavaa kerrankin onnistua kisoissa hankalan alun jälkeen :)

Viimeistä ryhmää piti hiukan odotella, heillä oli ollut kiekkoja kateissa ja virkistysjuomaa ehkä jonkin verran liikaa matkassaan ja tästä syystä tuo kierros otti tavanomaista pidempään. Roy oli samassa ryhmässä, joten saatiin siinä höpötellä Milliksen kanssa tulevista kisoista ja kesästä. Mukavaa :)

Sunnuntain viikkokisat Oittaalla eivät olleet säästä ja väyliä kiertävien naisten suuresta määrästä huolimatta suurmenestys muuten kuin yleisesti osallistujien puolesta. Nuorille saatiin oma sarja, kun paikalla olivat samat nuoret kuin edelliskerrallakin plus omat poikani, mutta meitä naisia oli vain kaksi. Saatiin siis kisailla yleisessä sarjassa. No se ei tahtia haitannut, ryhmään vielä kaksi miesheittäjää mukaan ja kohti aloitusväyläämme 9.

Avausheitto jäi kiven juurelle, ei nappi mutta ei ihan pahimpia. Siitä lähestyminen puiden taakse ja bogey. Odotettua tasoa. Kymppiväylällä avaus nätisti mutta hiukan osui johonkin oksaan ja tästä par. Väylällä 11 on vielä tuo lyhyt par2 ja sen heitin varmasti korin juurelle ja nostolla sisään.
Väylälle 12 en ole keksinyt muuta toimivaa kuin putteriavauksen. Nytkin putterilla ohi mandon rinteeseen, siitä avaus puun taakse ja puttimöhlillä bogey. Pitäisikö sitä puttaamista oikeasti alkaa harjoittelemaan?
Sitten kierroksen alkuun ja väylälle 1. Muilla pitkät avaukset korin luo, minulla tyssähti johonkin puuhun kun viime hetkellä luovuin antsa-avauksesta ja otinkin vähemmän käyttämäni hysselinjan. No ei toimi, ei. Kuitenkin par korttiin kun kerrankin se 5m putti meni sisään. Jee!
Kakkosväylällä lähestymiset ovat lähes aina jääneet lyhyiksi - niin tänäänkin. Heitin siis bogeyn. Kolmosella taas avauskiekkona oli Jade, joka kaarsi aivan täydellisen nätin antsakaaren korille! Koskaan ei ole avaus mennyt näin nätisti tällä väylällä! Oi, mikä fiilis! Näitä hetkiä varten tätä lajia jaksaa aina vaan uudestaan ja uudestaan, silloinkin kun menee kirjaimellisesti puihin! Tietenkin tässä kolautin birdieputtini alarautaan, vaikka sillä oli etäisyyttä korkeintaan 6m, eli par korttiin. Semmoista se. Puttia, nainen!

Nelosväylän avaus varmasti sisään vastatuulessa. Kakkosheitto ei sitten ollutkaan niin varma ja vaikka tiedostin jo heittäessäni, että pitäisi kaartaa enemmän oikealta niin heitin silti puun latvaa nuollen ja siihen se putosi OB:lle. Hölmöydestä sakotetaan tuplabogeyn verran. Seuraavalla väylällä 5 sain avaukseni aika pitkälle, mutta loppufeidi vei kiekon kuusten väliin, josta oli hankala löytää lähestymiselle tilaa. Mietin siinä hetken ja päädyin upsiin, sillä sille löytyi aukko jostain 3-4m korkeudesta. Kunnon ote Hiiden Hirvestä ja tarkka tähtäys - kiekko meni juuri oikeasta kohdasta ja näytti laskeutuvat nätisti korin... eikun suoraan koriin! Wau!! Olihan jännä yllätyspirkko ja vielä upsiheitolla! Tällä fiiliksellä oli kaikki kierroksen tuplat unohdettu :)

Loput väylät 6-8 menivät kutakuinkin samalla kaavalla: nätti avaus, lähestymisheitto jäi hiukan lyhyeksi ja nostobogey. Ilahduttavaa oli, että hankalalla väylällä 7 sain avauksen kumpareen päälle, mistä avautui jo par-mahdollisuuskin kunhan vaan olisi tarkempi sen seuraavan heiton kanssa. Ehkä vielä joskus sekin... Olenko joskus maininnut, että lähipeliä pitää tarkentaa?


Parannusta tuli edellisviikon tulokseen tuplistakin huolimatta 2 heittoa ja nyt siis +8. Monta heittoa jäi tuossakin hampaankoloon - kai se on lajin suola, että aina näin käy. Mutta olipas todella hyvän tuulen heitot ja tosi kiva huomata, että nyt uskallan avata metsäväylällekin draiverilla! Puukammoni on heikentynyt, ellei jopa kadonnut ja nyt puihin suhtautuu kuin pienin esteisiin väylällä - ei se koko peliä heilauta, vaikka joskus kopsahtaa. Ja aika usein sen kopsahduksen pystyy minimoimaan kun tuo oman heiton suunta alkaa hahmottua ja sen voi ohjata oikeaan tekemättä viime hetken jarrutuksia tai hätäisiä lipsahduksia juurikin niiden puiden takia, kuten niin monta kertaa aiemmin tapahtui.

Ihana, ensimmäinen fribakesä on nyt tässä. Kyllä tämä vaan on kesälaji!!

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

SpringMasters 2016



Viikonlopun lähestyessä mieleen alkoi hiipiä pieni epäilys siitä, jaksaako sitä kuinka hyvin pelata sunnuntaina SpringMasters –kisaa Kaatiksen haastavalla ja suuria korkeuseroja sisältävällä 19-väyläisellä kentällä. Takana olisi kuitenkin Talin WGE –kisat lauantaina ja muistini mukaan olen ollut aika sippi näistä yhdenkin päivän turnauksista… haluttiin kuitenkin Hollen kanssa ottaa asiasta selvää ja näin olimme taas sunnuntaiaamuna kisa-asuissamme heti kahdeksan pintaan Kaatiksella purkamassa bägejämme autosta. Odotuksissa mukava mutta vaativa päivä. Täällä ei kannattaisi tehdä niitä pahimpia virheitä, sillä rinteissä olevat korit eivät anna armoa alarautaputeille tai väärässä asennossa laskeutuville lähestymiskiekoille.

Pääsin aloittamaan väylältä 19 eli ihan kisakeskuksen vierestä. Olin nelihenkisessä ryhmässä ja mukavalta vaikutti tunnelma heti alkuun, ei mitään uutta siinä suhteessa. Erilaista täällä oli se, että kisassa oli ainoastaan Masters -sarjalaisia eli vähintään tänä vuonna 40 täyttäviä ja olipa mukana pari Legends –sarjalaistakin, eli kunnioitettavat 70+ ikävuotta. Mahtavaa!

Avaukseni sain puiden välistä kentälle, ehkä 10-15m korista ja seiftasin alle ja otin hyvillä mielin ensimmäisen parin. Siitä oli hyvä lähteä kun pahin kisajännitys karisi harteilta. Ykkösväylältä nappasin bogeyn, mutta tuloskortissa siitä tulikin tuplabogey, sillä Kaatiksella nämä lyhyet melko avoimet 60-70m väylät ovatkin par2. On siinä tekemistä, että tuon saisi pelattua par-tulokseen kun omat avaukset ovat parhaimmillaan juurikin väylän mittaisia J

Kakkosväylällä saikin sitten avata reilusti avoimelle kentälle. Toinenkin heitto vielä ”täysii” ja sitten alkoi lähestyminen olla pohdinnassa. Kympin rinkiin sain kiekkoni, mutta putti ei uponnut ja tästäkin tupla korttiin. Ihan hyvä alku, mietin. Sitten hauskan haastava par4, jossa kori taitaa olla aika samalla tasalla tiipaikan kanssa, mutta välissä oleva metsä pitää kiertää ylärinteen kautta. Yllätyin kun kaikki avasivatkin kahden koivun vasemmalta puolelta eikä välistä kuten automaattisesti kuvittelin – on siitä rookielle etua olla viimeisenä heittämässä! Avaus ihan ok, hiukan metsän puolelle, mutta siitä sain kiekon upsilla metsän läpi ja pääsin yrittämään lähestymistä avoimelta paikalta. Harmikseni ujot lähestymiset alkoivat tästä ja jatkuivat pitkälle päivään eli vielä piti seiftata korille ja sitten vasta putti.

Nelosväylä on puiden välistä alamäkeen heitettävä lyhyt – mahdollinen pirkkoväylä – joita olen vasta oppinut heittämään putterilla. Läpi metsän, mutta harmillisesti sen verran pitkän putin olisi vaatinut, että jäi haaveeksi. Sitten lähdettiinkin kaartaen ylämäen juurelle ja siitä rinnettä ylös par5 -väylää. On siinä matkaa heitellä ylämäkeen kun vasta kolmas ylämäkiheitto on ylhäällä ja kun siitäkään en osannut vallitsevissa tuuliolosuhteissa suoraan korille, tuli korttiin merkintä 7. Huipulla helpon par3-väylän tössin taas lähestymisellä bogeyksi ja sitä seuraavan mandon taas ohitin väärältä puolelta. Pahoja mokia, jotka verottivat itseluottamusta.

Sitten keräsin taas itseni kohti alamäkiväylää, jossa kiekko pitää heittää putterilla laatikkoon korin kaveriksi. Matalaa oli ja kiekko jäi rinteeseen, josta lähestymisen kautta bogey – toki tämäkin oli par2. Siitä sitten kohti vaativia metsäväyliä, jotka päätin aloittaa seiftaamalla. Siitä jatkui kevyillä hysseillä väylän vaikeiden mutkien läpi ja olin jo nätisti linjassa korin kanssa eikä olisi tarvittu kuin 40m suora lähestyminen kun kiekko grippasi oikealle kuusen juurelle. Tästä hiukan meni kisakeskittyminen, lähestymisantsa jäi lyhyeksi ja lopulta korttiin piirreltiin numero 7. Seuraava lyhyehkö antsan mallinen par3 taas meni niin puihin kuin vain voi ja korttiin numero 6. Nyt olisi pitänyt rauhoittaa peli ja hengähtää, mutta ei – sama jatkui seuraavan vaikean väylän nro 11 alun ja pääsin tuon metsäisen ylämäen ja tasaisen pätkän päässä aukeavalle paikalle viidellä heitolla, joista se viimeinen vielä metsän puolella harmittavasti. Pakko oli ottaa 5m putti väylälle, josta pääsin avaamaan avoimeen rinteeseen ja sieltä kahdella lähestymisheitolla korille. Korttiin saatiin kirjata numero 10 ja siitä hyvästä sain seuraavan kierroksen pelaajakokouksessa erään toisen pelaajan kanssa minimarkkerin helpottamaan seuraavaa kertaa kyseisen väylän läpäisyyn. Ihan kiva huomionosoitus järjestäjiltä – nämä ovat mielestäni mukavia pikkujuttuja, joista tulee hyvä mieli. Ei tämä niin vakavaa ole!

Huipulla vuorossa oli suora väylä, jossa avaus vastatuuleen hiukan liikaa hyssessä. Siinä napatessani putterin käteen lähestymisheittoa varten huomasin, että kuvaaja tähtäili minua ja samassa päätin, että nyt heitän rohkeasti ja voimakkaasti kohti koria. Nyt loppui lyhyet lähestymisheitot! Kiekko matkaan, loiva kaarros ja laskeutuminen milliin eli alle metrin verran korista. Ryhmäni pojat antoivat spontaanit aplodit, varmaan heitäkin ilahdutti onnistumiseni kaikkien vaikeuksien jälkeen. Upea laji, upeita ihmisiä.

Taas vuorossa pidempi, yli 70m par2 –väylä, jolta bogey ja siitä toiseen suuntaan taas pidemmälle siivulle. Hyvät avaukset, hyvä jatkoheitto ja sitten kolmas heitto kohti koria, mutta hiukan liian matalana ja kiekko jäi aivan hiuksenhienosti OB-alueelle, aidatulle asfalttikentälle, jonka portista se oli hyvin lähelle rollata ulos. Ei ollut tuuria tässä, sillä seuraava lähestyminen jäikin liikaa vasempaan ja vaati kaksi lisäheittoa ennen kuin kiekko oli jälleen korissa.

Nyt huipulle ja hetken levähdys Stadikalta tuodulla penkillä ennen liidätystä alamäkeen kahden lammen vieressä olevaan koriin. Tässä käytin kelluvaa Wahoo –kiekkoa, jonka vakaus on taattu nopeusluokan 12 ansiosta ja heitinkin rohkeasti kohti lampea. Pääsin ihan hyvälle paikalle jatkamaan, mutta minä lussu heitin lähestymisheiton kelluvalla edelleen ja totta kai se skippasi puskaan ja taas tuli bogey. Täytyy päästä tuosta lampipelosta ja ottaa oikeat kiekot käyttöön, ei se pelaa joka pelkää!

Taas päästiin ylämäkeen. Avaus puiden välistä liiteli oikealle eikä noussut juuri metriäkään rinnettä ylöspäin. Kaikki peliin ja vedot ylämäkeen saattelivat kiekon huipulle ja taas totutusti kahdella lähärillä korille ja nosto sisään. On se lähestyminen tänään epätarkkaa. Lienee suuresti tuulen ansiota, en vaan ole sen kanssa tarpeeksi treenannut. Vielä väylä 17 rinteen suuntaisesti loivaan alamäkeen. Tässä tuulta taas niin paljon, että täysipainoinen midari käteen ja avaus tosi nätille paikalle – mistä rollasi metrin verran pusikkoon. En saanut sieltä lähestymistä ihan tarpeeksi lähelle, vaikka suoraan menikin ja taas bogey.

Viimeinen väylä! Tiesin, että olin saanut kaikista supermokistanikin huolimatta plussat alle 30, mikä oli tavoitteeni ja nyt piti enää pelata tuo väylä par-tulokseen sillä plussaa oli kuitenkin 29 kasattuna. Lienevätkö nämä vaatimukset liikaa, sillä avaus kääntyi liikaa oikealle, pääsi sentään puiden ohitse ja jäi avoimelle, minun ja korin välissä yksi suuri puu. Roc sai toimia lähestymisessä toverinani ja päätin heittää sen hyssessä puun ylitse korille. Kiekko matkaan ja voi ei – se hipoi puun ylimpiä oksia ja pelkäsin, että ne tempaavat sen alas. Sitten kiekko ilmestyi taas näkyviin ja se putosi suoraan koriin voimakkaasti kilahtaen! Vieressä olleesta klubirakennuksesta kuului huudahduksia ja taputuksia ja olo oli kuin holarin jälkeen! Juoksin hakemaan kiekkoni ja olin aivan pökerryksissä tästä komeasta lopusta vaihtelevalle kierrokselleni. Wau! Jo tämän takia kisaan kannatti lähteä mukaan!
Tauolla kiiruhdimme Hollen kanssa hampurilaiselle ja sieltä tulikin kiire takaisin kun käsitimme kierroksen alkavan sillä hetkellä kun alkamassa olikin vasta pelaajakokous. Aikaa ei siltikään ollut liikaa hukattavaksi ja olimme taas kärppänä paikalla kuulemassa pelaajakokouksen antia. Tässä sain aplodien kera minimarkkerin muistoksi ensimmäisen kierroksen hankalasta väylästä nro 11... ja väylänumero painui muistini sopukoihin :)
Toisen kierroksen sain heitellä Kristiinan ja uuden tuttavuuden Riinan kanssa. Kristiinankaan kanssa en ollut ennen heittänyt ja oikeastaan jo tämä oli yksi suuri syy kisaan ilmoittautumisessa - halusin tutustua ja päästä näkemään Kissen heittoja! Ja nyt vielä ihana Riinakin mukana - olihan meillä paljon höpötystä ja hienoa peliä odotettavissa!
Väylä 18 alkoi bogeyllä, lämpenemistä ja huonoja heittoja. Seuraavalla Riina heitti suoraan korin alle ja jostain syystä minä en päässyt irti bogeylinjasta vielä tässäkään vaikka avaus meni ihan hyvälle paikalle. Murr. Turhia bogeja heti kierroksen alkuun ja kun edelliskierroksella vielä tuli se onnekas birdiekin niin olin jo kolmen heiton verran perässä. Keskity, nainen!
Ihana kakkosväylä ja pitkää siivua menemään. Toisellakin sain pitkää siivua ja kolmas olisi paremmalla lähestymisellä ollut korin alla, mutta otti rollin alleen ja vieri rinteen alle metsän laidalle ja taas tuli takapakkia. Sama tuplabogi toki kuin eka kierroksella, mutta mahikset oli parempaan. Seuraavallakin väylällä tuloskorttiin kirjattiin ykköskierroksen lukemat kun jouduin heittämään lähes spagaatista lähestymisen korille - kiekkoni oli nojaamassa kallioon siten, että jalka mahtui sen taakse juuri ja juuri ja nyt kun mietin asiaa, niin olisi siitä kallion päältä voinut olla helpompikin heittää. Olisi ollut kuvan paikka tuo heittoasento!
Helppo alamäkiväylä tyrittiin matalaan avaukseen ja siitä par. Ylämäkeä kohti lähti avaus madontappajana liikkeelle ja naurahdinkin, että ei tässä sitä matkaakaan ole ylämäkeen, onhan tähän varaa... taas ylämäkivedot kolmella huipulle ja tutusti lähestyminen epätarkasti ja lopulta korille. Toistan itseäni liiankin kanssa näissä lähestymisissä ja tuulinen sää sekä lähestymisheittojen pituus eivät voi olla tekosyynä enää kovin kauaa. Tai no, eihän se ole tekosyy jos taidot eivät kerta kaikkiaan vaan riitä. Vaatisi kokemusta, heittoja, toistoja, kokemusta, heittoja jne jne. Kirjataan ylös :)
Jotenkin tyrin jälleen helpon par-väylän mäen päällä bogiksi, mutta mandoväylällä sentään heittoja tuli vain tarvittava määrä kun sain kiekkoni heti sen oikealta puolelta ohitse. Fiilikset oli kyllä loistavat naisten kansa heitellessä eikä oikeastaan harmittanut ollenkaan omat mokatkaan saati se, että olen niin selkeästi eri tasolla. Jotenkin fribassa katoaa nuo taitoerot kun kuitenkaan väylää kohti ei heitoissa tule eroa kuin se yksi tai kaksi ja osan matkaa saimme jopa avaukset ja jatkoheitotkin kulkemaan rinta rinnan - silloin kun muilla naisilla lähti liian matalana ja minulla taas onnistui. Sitten se väylän viimeistely, kiekon saaminen mukiin ja lähes aina tässä jäin hännille. Huokaisenko liian aikaisin, että väylä alkaa olla taputeltu? Lopetanko pelaamisen kun alku on mennyt hyvin?
Ihana alamäki-liu'utus meni tällä kertaa Kristiinalta aivan täydellisesti korin viereen ja minun heittoani jo hehkuteltiin holarina, mutta siihen sekin kopsahti milliin korin juurelle. Olisikin ollut upea hetki urani ensimmäiselle holarille tuossa seurassa, tuolla kentällä!
Pitkä haastava väylä 9 meni tällä kertaa rohkeammin kuin ekalla kiessillä, jolloin seiftialulla ei ollut mitään positiivista annettavaa tulokselle. Rohkeasti siis Hiiden Hirvellä kolme ensimmäistä heittoa ja aina keskelle väylää. Wau! Neljäs olisi voinut olla korilla, mutta nyt se oli suora ja matala, jotemn taas olin nostolla ja sain korttiin kutosen. Olikohan tämä jo viides väylä peräkkäin, jossa nostin kiekon koriin millistä! Turhauttavaa, missä on putti ja rohkeat lähestymiset!! Väylällä 10 sain taas ekan kierroksen tuloksesta puristettua kaksi heittoa pois ja nyt siis bogey. Ei hyvä sekään, mutta tyhjää parempi. Ja nostolla.
Väylä 11, tuo murheenkryyni! Avaus nätisti keskelle väylää. Jatko samoin, keskelle. Kolmas piti olla aukolla, josta pääsee liidättämään rinteeseen, mutta kiepsahti metsän puolelle ja taas putti ennen kuin sain avata viidennen heiton niin paljon kuin lähtee. Sama jatko kuin ensimmäiselläkin kierroksella, kaksi lähestymistä, nosto ja kasi korttiin - taas kaksi heittoa pois eka kierroksesta. Yhteensä näillä kolmella väylällä sain 6 heittoa pienennettyä tulosta vaikka nytkään en saanut optimiheittoja aikaan. Kiva! Voi kun tuo lähipelikin olisi parempaa, siinä pienenisi tulos monen monta heittoa. Jonain päivänä...
Loput väylät pelasin bogiin, paitsi par4-väylät tuplaan. Viimeisenä väylänä meillä oli hieno alaspäin viettävä väylä 17, jossa haasteena oli kova vastatuuli. Painavin kiekkoni, täyspainoinen NBDG-Pursi siis käteen ja hiukan enemmän otin vielä vasempaan kuin mitä edelliskierroksella, jolloin avaus rullasi muutaman puun taakse. Arvaahan sen miten käy - kauniisti liidellen kiekko liiteli taas kekeelle väylää, josta hetken pyörähdettyään rollasi saman puskan juurelle, puolitoista metriä edemmäs. Tässä olisi kaivattu aggressiivisempaa peliä, sillä taas heitin kiekon kohti koria niin hennosti, että se jäi hiukan liian kauas, jotta par olisi ollut varma. Emme jääneet asiaa kummastelemaan vaan istahdimme alas laskemaan tuloksia ja jälkipelaamaan päivän kierroksia. Kristiinalla oli loistava +10 kierros, joka sisälsi vielä epäonnistuneen väylän 11, josta hän sai puuosumien kautta 8. Mahtavaa peliä! Riinalla hiukan edelliskierrosta enemmän, mutta kuitenkin vain +12. Oma +25 tuntui ihan hyvältä, sillä sain kuitenkin parannettua ensimmäiseltä kierrokselta tulosta 3:lla, vaikka heitin monta helpohkoa väylää huonommin.
Jälkijahkailuna vielä tuo odotettu 700 ratingin raja jäi ennakkoratingeissa 4 pisteen päähän... pistää miettimään pelitaktiikkaa ja nimenomaan sitä lähipelin parantamista. Kuinka usein sitä heittääkään vain korille päin kun jo pitäisi heittää korille, koriin tai korin alle! Rohkeutta, tarkkuutta ja aggressiivisempaa peliä jatkossa. Kuinka maltankaan odottaa!
Ihana lisäbonus kisassa oli se, että meidät kaikki naiset palkittiin kiekolla. Sain moneltakin sekä pelaajalta että järjestävän tahon henkilöltä kuulla, että olivat iloisia kun olin lähtenyt kisaan mukaan ja se lämmitti mieltä. Kiitos!
 
 

lauantai 14. toukokuuta 2016

Tali WGE 2016

(c)Jari Huotari


Viikonlopun kisaputken takia Talin WGE-kisan raportointiin ei ollut aikaa saati energiaa ennen kuin nyt (kirjoitettu pe 20.5.2016). Etukäteen valmistautuminen käsitti ainoastaan Talin kierroksia ja kiekkovalintoja eri väylille ja Kaatiksen kisaan uhrasin ajatuksia vain kelluvan Wahoo-kiekon mukaan ottamisen verran. Varmaan sen takia tuo jälkimmäinen kisa menikin rennommalla mielellä, mene ja tiedä.


Tali on Tali. Siellä menee hyvänä päivänä ihan kivasti ja par-tuloksia voi saada useammallakin väylällä. Sitten on ne päivät, kun tulee ongelmia ja silloin plussien määrä on infernaalinen. Tykkään Talin radasta, pidän niiden haastavuudesta ja avoimuudesta. OB-alueet eivät koskaan ole olleet minulle kauhistus samalla tavalla kuin puiden välistä avaaminen - tai no, Talin väylät 15 ja 18 olivat pitkään ne, joissa kierroksen plussat tuplattiin.


Tänään oli kiva fiilis, tiesin heittäväni koko kisan samassa rennossa naisporukassa, luokka FM1, joka päivän kuluessa sai lisänimen "Aikuiset naiset". Ennen kisaa juteltiin tuttujen kanssa ja osa kävi puttaamassa, osa kuulemma säästeli hyvät putit kierrokselle.. En heittänyt kuin pari midariavausta ykkösväylältä ja siinä se. Menee miten menee, tuttuja väyliähän nämä jo olivat.


Ekan kierroksen aloitin seiftaamalla sekä ykkösen että kakkosen avauksen. Jouduin kerran OB:lle ykkösväylällä ja sain korttiin lukeman 8. Turhia liikaheittoja. Kakkosella lähestyminen jäi ujoksi ja bogey siinä. Onneksi kolmosväylä ei tuottanut pettymystä vaan tarjosi helpon parin kun avaus oli puiden tasalla ja sieltä putteriantsa korin alle.
(c)Jari Huotari


Nelosväylällä ihan ok avaus, lähestyminen lyhyeksi ja varmisteltu bogey. En uskalla alkaa puttiralliin tuossa rinteessä. Sitten harmillinen kolmen väylän tuplabogeyputki, jolle ei meinannut tulla loppua millään. Turhaan seiftailin vitosväylän avauksen, kun samaan tulokseen pääsisi rohkeammallakin avauksella. Kutosella taas epävarmaa lähestymistä ja seiskalla sama jatkui vaikka avaus oli hyvä suora.


Kasiväylä on puupilli, monen kauhu. Kuulin siinä edellisen ryhmän heittoja odotellessamme, että Tiina oli tehnyt siihen parin ja yhdessä sitä siinä ihastelimme. Ja mitä sitten tapahtuu - heitin avauksen suoraan keskiväliin väylää, siitä lähestyminen korin viereen ja helppo par! Ainakin katkesi tuplaputki! Ysiltä myös odotetusta par ja sitten kohti pidempiä väyliä.
Kymppi oli yhdistelmä Talin väyliä 10 ja 11. Avaus 10:n tiiltä ja kori väylän 11 kori. Tässä oli omat kommervenkkinsa, sain ihan hyvät heitot mutta lähestymispelissä tuli ne kolme heittoa ja korttiin 6. Vielä bogey tuon osan viimeiseltä väylältä ja kohti Talin kolmatta lenkkiä.
Nuo viimeiset väylät ovat jollain tavalla suosikkejani, vaikka siellä onkin osin haastavimmat väylät. Toisaalta siellä on tilaa heittää ja se tuo oman juttunsa. Heittojen pidetessä näistä on alkanut tykätä yhä vain enemmän ja kun vielä talvella avaukset jäivät paljon kauemmas, nyt eteen tuleekin aina uusi tilanne kun lähdetään lähestymisheittoihin.


Par oli aika lähellä Talin väylällä 13 (kisassa 12) ja sitä seuraavan alamäkiliidätysväylän mokasin tuplaksi liian pitkällä lähestymisheitolla ja sitä seuranneella madontappajalla. Ennen niin pelottavalta väylältä 15 (kisassa 14) tuli helppo nostobogey ja siitä ylämäkeen noustavalla antsaväylällä ilahduttavasti par. Olipas kiva huomata, että antsaheitot olivat tänään lähes aina paikallaan ja onnistuivat!


Loppuun vielä nostobogey ja enää kaksi viimeistä väylää. Väylältä 18 oli otettu saariosuus pois ja kori oli mantereen päässä. Helpotettu siis ja lähdin luottavaisena. Avausantsa ok melko pitkälle. Siitä jatko ei sitten mennytkään vaan pyörähti OB:lle ja olisiko tästä mennyt pelikirja sekaisin kun töpeksin väylän hurjassa tuulessa lopulta 7 heittoon muutamalla madontappajalähestymisellä. Sama jatkui jostain syystä viimeisellä väylällä, jossa tuuli oli vielä edellistäkin hurjempi. Kiekko avauksessa ulos, siitä varo-varovaista lähestymistä, rohkea putti ylärautaan ja lopulta kiekko korissa 5 heitolla. Huh! Olihan lopetus!
Olimme mukavasti parin heiton sisällä luokassamme, Milalla 80, Tamaralla 81 ja minulla sekä Sarilla 82 heittoa eli jännissä asetelmissa kakkoskierrokselle.
Käytiin Hollen kanssa lähi-Hesellä syömässä ja jälkipelaamassa. Ihan ok fiilikset loppuväylien töpeksimisistäkin huolimatta ja nälkää jäi toiselle kierrokselle...


En tiedä mitä toisella kierroksella taas tapahtui, mutta tsemppihenki ei vaan pysynyt päällä alkua pidempään. Tai no, heti alkuun rymysin ykkösväylän ensimmäistä kierrostakin huonommin 9 heitolla enkä kyllä pysty sanomaan, mitä siinä meni vikaan :) Varmaan kaikki.
Kakkos- ja kolmosväylä samoin kuin ensimmäisellä, samoin nelonen, jossa kuitenkin avaus oli ihan mäen päällä ja par-mahdollisuus niin lähellä... lähestyminen vaan tyssäsi siihen ainoaan karahkaan reitillä korille.
Vitosväylä paremmin kuin ekalla, siitä bogey mutta kutoselta jälleen tupla. Väylät 7 ja 8 nyt molemmat bogey, ihan hyvää peruspeliä mutta se viimeinen tsemppihenki ja putti uupuivat. Ysiväylällä sitten käsittämätön puuavaus, siitä heitto liikaa hyssessä OB:lle ja lopulta korttiin nro 5. Niin turhaa!


Kymppiväylä aika identtinen ekan kierroksen kanssa, loppupelissä taas ne kolme heittoa kun ensin kolmella olin jo lähestymisetäisyydellä. Taas bogey väylältä 12 (kisassa 11) kun putti ei toimi, mutta seuraavan väylän par ilahdutti mieltä.
Lopussa peli kulki miten kuten, aina tuntui tulevan yksi ylimääräinen heitto epätarkasta lähestymisestä ja viimeisellä väylällä korttitalo hajosi täysin. Piti niin heittää tuo väylä tarkasti par-tulokseen, jolla päättää kisa vaan triplahan sinne taas kirjattiin kun ei lähestyminen eikä putti toimi ja OB:ltakin piti hakea vauhtia.
Ainoa ilahduttava asia tuossa sössimisessä oli, että sen ansiosta jaoimme Tamaran kanssa kolmannen sijan eikä ketään tarvinnut jättää viimeiseksi! Onneksi palkintoja oli vain kahdelle eikä tarvittu sudaria ratkomaan pronssipalkinnon saajaa :)
Lopputulemana jäi mieli, että aika huteraa peliä. Pelasin vaikeat väylät paremmin kuin "helpot". Mitä siihenkin saisi ohjenuoraksi, että ottaisi kaikki helpot parit eikä turhan usein päästäisi niitä lipsumaan bogeyksi?


(c)Jari Huotari


Mutta olihan meillä porukka, jossa pelata! Lauleskelua, vitsailua ja paljon juttelua ja naurua kuului kumpaankin kierrokseemme! Ihania naisia, ihania aikuisia naisia. Kiitos seurasta!!