SpringMasters 2016

Viikonlopun lähestyessä mieleen alkoi hiipiä pieni epäilys siitä, jaksaako sitä kuinka hyvin pelata sunnuntaina SpringMasters –kisaa Kaatiksen haastavalla ja suuria korkeuseroja sisältävällä 19-väyläisellä kentällä. Takana olisi kuitenkin Talin WGE –kisat lauantaina ja muistini mukaan olen ollut aika sippi näistä yhdenkin päivän turnauksista… haluttiin kuitenkin Hollen kanssa ottaa asiasta selvää ja näin olimme taas sunnuntaiaamuna kisa-asuissamme heti kahdeksan pintaan Kaatiksella purkamassa bägejämme autosta. Odotuksissa mukava mutta vaativa päivä. Täällä ei kannattaisi tehdä niitä pahimpia virheitä, sillä rinteissä olevat korit eivät anna armoa alarautaputeille tai väärässä asennossa laskeutuville lähestymiskiekoille.

Pääsin aloittamaan väylältä 19 eli ihan kisakeskuksen vierestä. Olin nelihenkisessä ryhmässä ja mukavalta vaikutti tunnelma heti alkuun, ei mitään uutta siinä suhteessa. Erilaista täällä oli se, että kisassa oli ainoastaan Masters -sarjalaisia eli vähintään tänä vuonna 40 täyttäviä ja olipa mukana pari Legends –sarjalaistakin, eli kunnioitettavat 70+ ikävuotta. Mahtavaa!

Avaukseni sain puiden välistä kentälle, ehkä 10-15m korista ja seiftasin alle ja otin hyvillä mielin ensimmäisen parin. Siitä oli hyvä lähteä kun pahin kisajännitys karisi harteilta. Ykkösväylältä nappasin bogeyn, mutta tuloskortissa siitä tulikin tuplabogey, sillä Kaatiksella nämä lyhyet melko avoimet 60-70m väylät ovatkin par2. On siinä tekemistä, että tuon saisi pelattua par-tulokseen kun omat avaukset ovat parhaimmillaan juurikin väylän mittaisia J

Kakkosväylällä saikin sitten avata reilusti avoimelle kentälle. Toinenkin heitto vielä ”täysii” ja sitten alkoi lähestyminen olla pohdinnassa. Kympin rinkiin sain kiekkoni, mutta putti ei uponnut ja tästäkin tupla korttiin. Ihan hyvä alku, mietin. Sitten hauskan haastava par4, jossa kori taitaa olla aika samalla tasalla tiipaikan kanssa, mutta välissä oleva metsä pitää kiertää ylärinteen kautta. Yllätyin kun kaikki avasivatkin kahden koivun vasemmalta puolelta eikä välistä kuten automaattisesti kuvittelin – on siitä rookielle etua olla viimeisenä heittämässä! Avaus ihan ok, hiukan metsän puolelle, mutta siitä sain kiekon upsilla metsän läpi ja pääsin yrittämään lähestymistä avoimelta paikalta. Harmikseni ujot lähestymiset alkoivat tästä ja jatkuivat pitkälle päivään eli vielä piti seiftata korille ja sitten vasta putti.

Nelosväylä on puiden välistä alamäkeen heitettävä lyhyt – mahdollinen pirkkoväylä – joita olen vasta oppinut heittämään putterilla. Läpi metsän, mutta harmillisesti sen verran pitkän putin olisi vaatinut, että jäi haaveeksi. Sitten lähdettiinkin kaartaen ylämäen juurelle ja siitä rinnettä ylös par5 -väylää. On siinä matkaa heitellä ylämäkeen kun vasta kolmas ylämäkiheitto on ylhäällä ja kun siitäkään en osannut vallitsevissa tuuliolosuhteissa suoraan korille, tuli korttiin merkintä 7. Huipulla helpon par3-väylän tössin taas lähestymisellä bogeyksi ja sitä seuraavan mandon taas ohitin väärältä puolelta. Pahoja mokia, jotka verottivat itseluottamusta.

Sitten keräsin taas itseni kohti alamäkiväylää, jossa kiekko pitää heittää putterilla laatikkoon korin kaveriksi. Matalaa oli ja kiekko jäi rinteeseen, josta lähestymisen kautta bogey – toki tämäkin oli par2. Siitä sitten kohti vaativia metsäväyliä, jotka päätin aloittaa seiftaamalla. Siitä jatkui kevyillä hysseillä väylän vaikeiden mutkien läpi ja olin jo nätisti linjassa korin kanssa eikä olisi tarvittu kuin 40m suora lähestyminen kun kiekko grippasi oikealle kuusen juurelle. Tästä hiukan meni kisakeskittyminen, lähestymisantsa jäi lyhyeksi ja lopulta korttiin piirreltiin numero 7. Seuraava lyhyehkö antsan mallinen par3 taas meni niin puihin kuin vain voi ja korttiin numero 6. Nyt olisi pitänyt rauhoittaa peli ja hengähtää, mutta ei – sama jatkui seuraavan vaikean väylän nro 11 alun ja pääsin tuon metsäisen ylämäen ja tasaisen pätkän päässä aukeavalle paikalle viidellä heitolla, joista se viimeinen vielä metsän puolella harmittavasti. Pakko oli ottaa 5m putti väylälle, josta pääsin avaamaan avoimeen rinteeseen ja sieltä kahdella lähestymisheitolla korille. Korttiin saatiin kirjata numero 10 ja siitä hyvästä sain seuraavan kierroksen pelaajakokouksessa erään toisen pelaajan kanssa minimarkkerin helpottamaan seuraavaa kertaa kyseisen väylän läpäisyyn. Ihan kiva huomionosoitus järjestäjiltä – nämä ovat mielestäni mukavia pikkujuttuja, joista tulee hyvä mieli. Ei tämä niin vakavaa ole!

Huipulla vuorossa oli suora väylä, jossa avaus vastatuuleen hiukan liikaa hyssessä. Siinä napatessani putterin käteen lähestymisheittoa varten huomasin, että kuvaaja tähtäili minua ja samassa päätin, että nyt heitän rohkeasti ja voimakkaasti kohti koria. Nyt loppui lyhyet lähestymisheitot! Kiekko matkaan, loiva kaarros ja laskeutuminen milliin eli alle metrin verran korista. Ryhmäni pojat antoivat spontaanit aplodit, varmaan heitäkin ilahdutti onnistumiseni kaikkien vaikeuksien jälkeen. Upea laji, upeita ihmisiä.

Taas vuorossa pidempi, yli 70m par2 –väylä, jolta bogey ja siitä toiseen suuntaan taas pidemmälle siivulle. Hyvät avaukset, hyvä jatkoheitto ja sitten kolmas heitto kohti koria, mutta hiukan liian matalana ja kiekko jäi aivan hiuksenhienosti OB-alueelle, aidatulle asfalttikentälle, jonka portista se oli hyvin lähelle rollata ulos. Ei ollut tuuria tässä, sillä seuraava lähestyminen jäikin liikaa vasempaan ja vaati kaksi lisäheittoa ennen kuin kiekko oli jälleen korissa.

Nyt huipulle ja hetken levähdys Stadikalta tuodulla penkillä ennen liidätystä alamäkeen kahden lammen vieressä olevaan koriin. Tässä käytin kelluvaa Wahoo –kiekkoa, jonka vakaus on taattu nopeusluokan 12 ansiosta ja heitinkin rohkeasti kohti lampea. Pääsin ihan hyvälle paikalle jatkamaan, mutta minä lussu heitin lähestymisheiton kelluvalla edelleen ja totta kai se skippasi puskaan ja taas tuli bogey. Täytyy päästä tuosta lampipelosta ja ottaa oikeat kiekot käyttöön, ei se pelaa joka pelkää!

Taas päästiin ylämäkeen. Avaus puiden välistä liiteli oikealle eikä noussut juuri metriäkään rinnettä ylöspäin. Kaikki peliin ja vedot ylämäkeen saattelivat kiekon huipulle ja taas totutusti kahdella lähärillä korille ja nosto sisään. On se lähestyminen tänään epätarkkaa. Lienee suuresti tuulen ansiota, en vaan ole sen kanssa tarpeeksi treenannut. Vielä väylä 17 rinteen suuntaisesti loivaan alamäkeen. Tässä tuulta taas niin paljon, että täysipainoinen midari käteen ja avaus tosi nätille paikalle – mistä rollasi metrin verran pusikkoon. En saanut sieltä lähestymistä ihan tarpeeksi lähelle, vaikka suoraan menikin ja taas bogey.

Viimeinen väylä! Tiesin, että olin saanut kaikista supermokistanikin huolimatta plussat alle 30, mikä oli tavoitteeni ja nyt piti enää pelata tuo väylä par-tulokseen sillä plussaa oli kuitenkin 29 kasattuna. Lienevätkö nämä vaatimukset liikaa, sillä avaus kääntyi liikaa oikealle, pääsi sentään puiden ohitse ja jäi avoimelle, minun ja korin välissä yksi suuri puu. Roc sai toimia lähestymisessä toverinani ja päätin heittää sen hyssessä puun ylitse korille. Kiekko matkaan ja voi ei – se hipoi puun ylimpiä oksia ja pelkäsin, että ne tempaavat sen alas. Sitten kiekko ilmestyi taas näkyviin ja se putosi suoraan koriin voimakkaasti kilahtaen! Vieressä olleesta klubirakennuksesta kuului huudahduksia ja taputuksia ja olo oli kuin holarin jälkeen! Juoksin hakemaan kiekkoni ja olin aivan pökerryksissä tästä komeasta lopusta vaihtelevalle kierrokselleni. Wau! Jo tämän takia kisaan kannatti lähteä mukaan!

Tauolla kiiruhdimme Hollen kanssa hampurilaiselle ja sieltä tulikin kiire takaisin kun käsitimme kierroksen alkavan sillä hetkellä kun alkamassa olikin vasta pelaajakokous. Aikaa ei siltikään ollut liikaa hukattavaksi ja olimme taas kärppänä paikalla kuulemassa pelaajakokouksen antia. Tässä sain aplodien kera minimarkkerin muistoksi ensimmäisen kierroksen hankalasta väylästä nro 11... ja väylänumero painui muistini sopukoihin :)

Toisen kierroksen sain heitellä Kristiinan ja uuden tuttavuuden Riinan kanssa. Kristiinankaan kanssa en ollut ennen heittänyt ja oikeastaan jo tämä oli yksi suuri syy kisaan ilmoittautumisessa - halusin tutustua ja päästä näkemään Kissen heittoja! Ja nyt vielä ihana Riinakin mukana - olihan meillä paljon höpötystä ja hienoa peliä odotettavissa!

Väylä 18 alkoi bogeyllä, lämpenemistä ja huonoja heittoja. Seuraavalla Riina heitti suoraan korin alle ja jostain syystä minä en päässyt irti bogeylinjasta vielä tässäkään vaikka avaus meni ihan hyvälle paikalle. Murr. Turhia bogeja heti kierroksen alkuun ja kun edelliskierroksella vielä tuli se onnekas birdiekin niin olin jo kolmen heiton verran perässä. Keskity, nainen!

Ihana kakkosväylä ja pitkää siivua menemään. Toisellakin sain pitkää siivua ja kolmas olisi paremmalla lähestymisellä ollut korin alla, mutta otti rollin alleen ja vieri rinteen alle metsän laidalle ja taas tuli takapakkia. Sama tuplabogi toki kuin eka kierroksella, mutta mahikset oli parempaan. Seuraavallakin väylällä tuloskorttiin kirjattiin ykköskierroksen lukemat kun jouduin heittämään lähes spagaatista lähestymisen korille - kiekkoni oli nojaamassa kallioon siten, että jalka mahtui sen taakse juuri ja juuri ja nyt kun mietin asiaa, niin olisi siitä kallion päältä voinut olla helpompikin heittää. Olisi ollut kuvan paikka tuo heittoasento!

Helppo alamäkiväylä tyrittiin matalaan avaukseen ja siitä par. Ylämäkeä kohti lähti avaus madontappajana liikkeelle ja naurahdinkin, että ei tässä sitä matkaakaan ole ylämäkeen, onhan tähän varaa... taas ylämäkivedot kolmella huipulle ja tutusti lähestyminen epätarkasti ja lopulta korille. Toistan itseäni liiankin kanssa näissä lähestymisissä ja tuulinen sää sekä lähestymisheittojen pituus eivät voi olla tekosyynä enää kovin kauaa. Tai no, eihän se ole tekosyy jos taidot eivät kerta kaikkiaan vaan riitä. Vaatisi kokemusta, heittoja, toistoja, kokemusta, heittoja jne jne. Kirjataan ylös :)

Jotenkin tyrin jälleen helpon par-väylän mäen päällä bogiksi, mutta mandoväylällä sentään heittoja tuli vain tarvittava määrä kun sain kiekkoni heti sen oikealta puolelta ohitse. Fiilikset oli kyllä loistavat naisten kansa heitellessä eikä oikeastaan harmittanut ollenkaan omat mokatkaan saati se, että olen niin selkeästi eri tasolla. Jotenkin fribassa katoaa nuo taitoerot kun kuitenkaan väylää kohti ei heitoissa tule eroa kuin se yksi tai kaksi ja osan matkaa saimme jopa avaukset ja jatkoheitotkin kulkemaan rinta rinnan - silloin kun muilla naisilla lähti liian matalana ja minulla taas onnistui. Sitten se väylän viimeistely, kiekon saaminen mukiin ja lähes aina tässä jäin hännille. Huokaisenko liian aikaisin, että väylä alkaa olla taputeltu? Lopetanko pelaamisen kun alku on mennyt hyvin?

Ihana alamäki-liu'utus meni tällä kertaa Kristiinalta aivan täydellisesti korin viereen ja minun heittoani jo hehkuteltiin holarina, mutta siihen sekin kopsahti milliin korin juurelle. Olisikin ollut upea hetki urani ensimmäiselle holarille tuossa seurassa, tuolla kentällä!

Pitkä haastava väylä 9 meni tällä kertaa rohkeammin kuin ekalla kiessillä, jolloin seiftialulla ei ollut mitään positiivista annettavaa tulokselle. Rohkeasti siis Hiiden Hirvellä kolme ensimmäistä heittoa ja aina keskelle väylää. Wau! Neljäs olisi voinut olla korilla, mutta nyt se oli suora ja matala, jotemn taas olin nostolla ja sain korttiin kutosen. Olikohan tämä jo viides väylä peräkkäin, jossa nostin kiekon koriin millistä! Turhauttavaa, missä on putti ja rohkeat lähestymiset!! Väylällä 10 sain taas ekan kierroksen tuloksesta puristettua kaksi heittoa pois ja nyt siis bogey. Ei hyvä sekään, mutta tyhjää parempi. Ja nostolla.

Väylä 11, tuo murheenkryyni! Avaus nätisti keskelle väylää. Jatko samoin, keskelle. Kolmas piti olla aukolla, josta pääsee liidättämään rinteeseen, mutta kiepsahti metsän puolelle ja taas putti ennen kuin sain avata viidennen heiton niin paljon kuin lähtee. Sama jatko kuin ensimmäiselläkin kierroksella, kaksi lähestymistä, nosto ja kasi korttiin - taas kaksi heittoa pois eka kierroksesta. Yhteensä näillä kolmella väylällä sain 6 heittoa pienennettyä tulosta vaikka nytkään en saanut optimiheittoja aikaan. Kiva! Voi kun tuo lähipelikin olisi parempaa, siinä pienenisi tulos monen monta heittoa. Jonain päivänä...

Loput väylät pelasin bogiin, paitsi par4-väylät tuplaan. Viimeisenä väylänä meillä oli hieno alaspäin viettävä väylä 17, jossa haasteena oli kova vastatuuli. Painavin kiekkoni, täyspainoinen NBDG-Pursi siis käteen ja hiukan enemmän otin vielä vasempaan kuin mitä edelliskierroksella, jolloin avaus rullasi muutaman puun taakse. Arvaahan sen miten käy - kauniisti liidellen kiekko liiteli taas kekeelle väylää, josta hetken pyörähdettyään rollasi saman puskan juurelle, puolitoista metriä edemmäs. Tässä olisi kaivattu aggressiivisempaa peliä, sillä taas heitin kiekon kohti koria niin hennosti, että se jäi hiukan liian kauas, jotta par olisi ollut varma. Emme jääneet asiaa kummastelemaan vaan istahdimme alas laskemaan tuloksia ja jälkipelaamaan päivän kierroksia. Kristiinalla oli loistava +10 kierros, joka sisälsi vielä epäonnistuneen väylän 11, josta hän sai puuosumien kautta 8. Mahtavaa peliä! Riinalla hiukan edelliskierrosta enemmän, mutta kuitenkin vain +12. Oma +25 tuntui ihan hyvältä, sillä sain kuitenkin parannettua ensimmäiseltä kierrokselta tulosta 3:lla, vaikka heitin monta helpohkoa väylää huonommin.

Jälkijahkailuna vielä tuo odotettu 700 ratingin raja jäi ennakkoratingeissa 4 pisteen päähän... pistää miettimään pelitaktiikkaa ja nimenomaan sitä lähipelin parantamista. Kuinka usein sitä heittääkään vain korille päin kun jo pitäisi heittää korille, koriin tai korin alle! Rohkeutta, tarkkuutta ja aggressiivisempaa peliä jatkossa. Kuinka maltankaan odottaa!

Ihana lisäbonus kisassa oli se, että meidät kaikki naiset palkittiin kiekolla. Sain moneltakin sekä pelaajalta että järjestävän tahon henkilöltä kuulla, että olivat iloisia kun olin lähtenyt kisaan mukaan ja se lämmitti mieltä. Kiitos!