Päästiin kuittaamaan heti ykkösväylältä Hollen kanssa pörö korttiin ja kakkosväylältä par ja näin pääsimme pieneen karkumatkalle pisteissä. Pelimme jatkui samoin yli kierroksen puolivälin ja olimme hetken aikaa jopa koko kisan kärjessä sekapariluokassa bogeyfreen jatkuessa aina väylälle #11 saakka ja tuloksen ollessa siinä vaiheessa mukavat -2. Fiilis oli loistava, puut väistivät kiekkojamme ja jos toiselle sattui huonompaa tuuria tai virhe, toinen kuittasi korjaamalla tilanteen. Kylläpä rata tuntuikin olevan meidän puolellamme! Muistini mukaan siellä kyllä oli niitä puitakin, olivatko ne mystisesti kadonneet vuoden aikana?
No, toisella puolikkaalla tilanne korjautui kummasti vaikka onnistuimmekin vielä väylän #14 birdiellä pääsemään hetkellisesti kokonaistuloksessa miinukselle. Bogeyt seurasivat toistaan, osa niistä tuli jopa tuplana kun putti katosi sopivasti kummaltakin samalla väylällä ja lopulta tulos oli plussalla kuuden heiton verran. Pientä turnausväsymystä havaittavissa loppukierroksella vai mikä iski, mutta fiilikseen emme antaneet sen vaikuttaa. Viikonloppu oli vasta aluillaan ja majoittautumisen sekä kodassa paistettujen makkaroiden jälkeen viimein sänky kutsui seniorikansalaisia. Unta tarvittiin, jotta aamulla olisimme suht virkeinä koitokseen. Iso Parta - viimeinkin!
Pelaajakokous
Aamupalalla oli mukava vielä höpötellä tuttujen kanssa ja viritellä kroppaa kisakuntoon puuron, sämpylän, kahvin ja raikkaiden vesimeloniviipaleiden avulla. Riku oli järjestänyt meille aamuun myös Pilates-ohjausta ja kehonhuoltoa Minnan ohjaamana ja se jos mikä laittoi veren kiertämään oikeassa paikassa peliä ajatellen. Pääsin aloittamaan Partaharjun radan väylältä #4 ja olin ensimmäinen ryhmästäni paikalla. Hetken mietin, olenko väärässä paikassa... vaan kyllä muutkin lopulta paikalle vaelsivat. Peli käynnistyi tahmeasti bogeylla ja siihen päälle kolmen parin putki ennen seuraavaa bogia. Väylällä #8 taidettiin kalauttaa koko sakki samaan puuhun avauksemme ja minä suhmuroin siitä lopulta tuplabogeyn korttiin. Pieni skarppaus väliin ja par, kunnes sitten väylällä #11 alkoi heitoista olla puhti pois. Jos väylällä on pituutta 234m niin ei voi kuin kummastella, miksi avaan siihen 50-metrisellä kun lyhyemmillä ja kapeammaillakin väylillä lähtee pidempää liitoa.
Kolmannella heitollani taisin viimein päästä pidemmälle kuin Samin avausheitto kantoi ja kukkulalla puttasin tyhmänrohkeasti kaksi kertaa, joista se toinen sitten upposi koriin. Lumiukko pelastettu ainoastaan triplabogiin - on tämä vaan hieno laji!
Pari väylää pelailin taas ihan kohtuupeliä ja väylälle #14 avasin suoraan männyn ja kuusen väliin nyppylän päälle kun kori nökötti siellä alempana montussa. Venytin oikean jalkani kiekon taakse kuusen oksien alle ja kokeilin - kyllä vaan, pystyy neppaamaan antsassa kohti koria. Megasoft Pure siis matkaan kevyellä rannevippauksella ja näyttipä nätiltä kun se kaarteli kauniissa S-kaaressa koriin! Päivä pelastettu - pörö tuloskortissa! Toki kuittasin sen seuraavan väylän bogilla, mutta tuossa vaiheessa alkoi helle jo olla pehmittänyt pään niin, ettei tässä enää tulosta edes mietitty. Pelattiin mukavalla porukalla ja herja lensi ilmassa, niin hyvissä kuin pahoissakin tilanteissa. Parhaat jututhan syntyvät juurikin niistä ei-niin-onnistuneista hetkistä :)
Viha-rakkaus -suhteeni väylän #16 avaukseen ei saanut vahvistusta suuntaan taikka toiseen, kun lähdin tarjoamaan siihen kämmenheittoa. Hieman liikaa kiersin mandoa vasemmalta ja kiekkoni törmäsi puuhun väylän vasemmassa reunassa, juuri harjun reunalla. Onneksi osuma oli kohtuu suora ja kiekko palasi väylälle, josta sain seuraavalla heitolla mandon kierrettyä oikeaoppisesti. Kovin tyytyväinen olin kun olin näin kahdella heitolla jo alhaalla laaksossa, josta oli enää lähestyminen korille... tosin minun ja korin välissä oli muutama puu, jotka onnistuivat blokkaamaan hennon yhteytemme ja näin kohtasimme putin merkeissä vasta useamman heiton jälkeen. Tämän väylän tulokselle ei ole enää nimeä, mutta kortissa seisoi numero 7. Se on aika paljon par3 -väylälle.
Eikös numero 7 ole monenkin ihmisen onnennumero? Tiedä siitä onnesta, mutta kun nyt oltiin vauhtiin päästy, niin heittelin myös toiseksi viimeiselle väylälle samaisen onnenamuletin, kun kakkosheittoni suunta oli hieman liian suora ja jouduin neppailemaan upseja mörrissä jonkin aikaa. Puttikin oli jo tauolla, joten heitin pari seuraavaa väylää nostolle ja nappasin enää vain yhden bogin väylältä #2, jossa kori seisoo jyrkässä rinteessä ja olin 7m par-putilla hiukan alaviistossa. Nössöä, mutta en vaan olisi enää viitsinyt rämpiä mäkeä alas kiekkoa hakemaan kun nälkäkin jo huuteli suolistossa ja piti päästä haastattelemaan kuinka Hollen eka kierros oli mennyt.
Parantelin nestehukkaani litkimällä vettä ja vissyä matkalla ruokalaan ja pikaisesti ehdimmekin Hollen kanssa rupattelemaan kunnes heillä oli pelaajakokous alkamassa. Heidän poolinsa pelasi ensin 18-väyläisen pop-up -radan ja jos meillä meni kierrokseen Partaharjun 23 väylää suorittaessa yli kolme tuntia, niin he selvittivät aamupäivänsä reilussa puolessatoista tunnissa. Kyllä helpotti, kun tiesi, että edessä oli enää ihanaa neppailua naisten kesken ja sitä ennen kunnon ruokatauko ja kahvia ja lepoa.
Johonkin se aika taas hurahti, sillä tajusin syötyäni, että enää oli vartti aikaa nostaa jalat kohti kattoa ja käydä esim. suihkussa. Päädyin suihkuttomuuteen, sillä jos tenniskyynärpääni antaakin minun pelata aika lailla normaalisti, niin juurikin urheiluliivien ym hankalien vaatekappaleiden riisuminen ja pukeminen eivät ole niitä kivuttomimpia suoritteita. Pelipaitanikin oli vielä raikas ja hajuton, eikä kukaan sukkiani alkaisi maastossa nuuskimaan joten samoilla sukilla siis kierrokselle. Pääsin pelaamaan naisten ylemmän sarjan haastajakortissa Vilman, Sannan ja Jonnan kanssa eli pois pingotus ja tilalle höntsämieli sopivassa määrin.
Aloitimme väylältä #8 pop-up -radalla ja kuinka mukava olisikaan ollut aloittaa birdiellä eikä puuosumalla, huonolla lähestymisellä ja bogeylla. No mutta, eikös se pirkotus vaan tuonut huonoa karkaa kierrokselle, joten uutta matoa koukkuun ja tutustumaan seuraavaan väylään. Odotukseni tälle radalle olivat olemattomat - eikä tämä ole henkilökohtaista järjestäjää kohtaan - ja jokainen väylä oli aina uusi paikka, uusi haaste. En odottanut niin mukavia ja monipuolisia väyliä, mitä aina eteemme tulikaan ja täytyy sanoa, että tykkäsin ihan jokaisesta! Ehkä odotin enemmän metsässä rämpimistä ja sukkien kastumista ja kun pääsimmekin kävelemään ulkoiluteitä ja polkuja pitkin, oli fiilikset katossa. My kind of rata!
Onnistuin saamaan ensimmäisen birdieni jo kolmannelle pelatulle väylälle, kun M4 Light liiteli kauniisti n. 7m päähän korista ja laitoin putin sisään. Siihen yksi par väliin ja jälleen väylältä #12 birdie korttiin hyvällä suoralla River Air -avauksella ja viiden metrin putilla. Seuraavalla väylällä oli puro OB ja kori sen takana, julman hysseheiton päässä. En onnistunut saamaan avaustani riittävän ajoissa vasempaan ja kiekkoni oli purossa. Jatkopaikkani oli puron takana, josta korille oli suora näkyvyys ja matkaa alle 8m. Kylläpä maistuikin upottaa tuosta putti sisään ja napata ympyräkolmonen korttiin!
Pelailtiin siinä tyttöporukassa hyvässä hengessä enkä oikeastaan seurannut ollenkaan mitä tulosta muut pelasivat. Tiesin tässä vaiheessa jo, että olin omalla tuloksellani pakkasen puolella ja siksikin pelasin vain väylä kerrallaan ja tavoitteena oli vältellä bogeja. Oli kyllä mahtavaa päästä pelaamaan tällaista ns. vaistokierrosta: tulet tiipaikalle, käyt tsekkaamassa korin paikan ja väylää sekä sen reunamia. Arvioit sitten etäisyyttä korille, linjoja ja sitä, millä kiekolla, millä heitolla voisit tuon pelata ja sitten pääsetkin jo heittämään eikä ole toista mahdollisuutta. Tykkäsin valtavasti! Tätähän se on, kun tullaan tutustumaan uuteen rataan, paitsi että silloin yleensä tiedetään väylän pituus ja meillä on se toinenkin mahdollisuus avata jos se ensimmäinen ei onnistunutkaan. Tämä oli jotain aivan ihanan silmiäavaavaa ja virkistävää.
Seuraavan birdieni heitin väylälle #1 kun sain nepattua megasoft Puren nostolle ja nyt sain turvallisemman tuntuisen etumatkan nollaan kun olin tuloksessa -2 ja jäljellä oli enää kuusi väylää. Jännä nähdä, kuinka se riittäisi. Kolmelle seuraavalle väylälle sain puristettua parin, putti oli niin tikissä, että kymppiringistä tuli laitettua kaikki pitkätkin putit sisään. Tahtotila miinustulokseen oli kova, en millään halunnut siitä luopua! En välittänyt muiden tuloksista, en sijoituksista, en mistään muusta kuin siitä, että saisin kilpailukierrokselle miinustuloksen. Se on niin harvinaista herkkua, että siitä en luopuisi löysäilemällä ja hölmöilemällä.
Paitsi, että väylällä #5 ei ollut pelikirja kohdallaan ja alkaessani liikaa väistää vasemman reunan isoa kuusta korin lähellä, kapsahdin oikealla oleviin oksiin jo ylärinteessä, josta oli matkaa korille ja hankala heittoasento. Bogey! Nyt oli jäljellä kaksi väylää, joista ensimmäinen tuplamandon kera ylämäkeen ja toinen hyssessä alamäkeen järven rantaan. Matkassa vaani siis monen monta mahdollisuutta saada OB ja pilata tulos. Onneksi en antanut niiden ajatusten vallata liikaa päätäni, vaan pelasin omaa peliäni läpi tuplamandon ja otin parin väylältä #6. Vielä viimeinen väylä. Edessä aina pelkäämäni järvi ja päässäni mietteet kiekon kadottamisesta, kelluvista kiekoista, luottamisesta omaan tekemiseen. Mikä voittaisi?
Avasin luottokiekollani, GStar Roc3. Olen koko kevään tehnyt työtä luottamuksen saavuttamiseksi ja se on toiminut paremmin kuin hyvin. Olemme tehneet kävelylenkkejä ulkoilureiteillä Hollen kanssa siten, että kummallakin on mukana kiekko, johon haluaa tutustua paremmin. Olen muodostanut noiden reissujen aikana niin vahvan luottamussuhteen kiekkooni, että sillä ei voi olla olematta vaikutusta peliin. Sillä heitin tänäänkin lähestymisheittoni niin tuulessa kuin puidenkin välissä. Sillä avasin myös tuon pelätyn vesiväylän. Sillä pääsin nyt puttipaikalle 7-8m päähän korista ja soft Pure oli se kiekko, jolla viimeistelin tulokseeni vielä yhden birdien ja lukemiksi -2! Tämä oli niin taisteltu ja voitettu kierros!
Vähän niistä tuloksistakin... ykköskierroksella tehtiin selvä jako sen suhteen, ketkä taistelevat palkinnoista ja kakkoskierroksella nautittiin pelaamisesta :)
Iso Parta ei ole vain kisa, se on elämys. Palkintojenjako oli suuri tapahtuma sekin, mukana oli lähes kaikki osallistujat ja palkittuja monta. Hollekin sai hienosti kolmannen sijan ruutiukkojen luokassa, sitä tiesimmekin jo odottaa kunhan vaan peli kulkee ja kyllähän se kulki. Naisten kovemmassa luokassa pelattiin vielä sudariakin Ninan ja Jonnan kesken monta väylää ja kyllä senkin aikana nähtiin, että kumpikin oli paikkansa sudarissa ansainnut. Heistä kuullaan vielä - eikä kolmanneksi pelannut Justinekaan varjoon jää. Mahtavia naisia, upeita pelaajia! Oltiin me kaikki ihan hyviä :)
Päivälliseksi nautimme riistakäristystä ja olihan maistuvaa! Vatsat ruuasta tyytyväisinä joku keksi, että otetaan parikisaa pop-up -radalla kun se vielä on aamuun saakka pystyssä. Loistava ehdotus! Yhtäkkiä alkoi puhelimet pirisemään ja kohta oli ykköstiillä kokonaista yhdeksän härkä- taikka sekaparia kiekkoineen ja jakauduttiin kahteen ryhmään. Pyöräytin metrixiin kisan pystyyn ja lisäsin toimitsijaoikeudet tulosten kirjaajille. Matalan kynnyksen kisa sai alkaa!
Tätä on frisbeegolf parhaimmillaan: hyvässä porukassa pelailua, hurttia huumoria, iloista naurua, loistavia liidätyksiä, karuja puuosumia, hyvää läppää ja kiireetöntä kesäiltaa. Vain hyttyset, jotka sankoin joukoin saapuivat meitä piirittämään, olivat ei-toivottuja tässä kombinaatiossa. Kierrettiin koko 18-väyläinen rata ja tämä on kyllä niitä parhaita muistoja tälle kesälle - joka ei oikeastaan ole vielä kunnolla edes alkanutkaan. Kierroksen jälkeen vedettiin uikkarit päälle ja istahdettiin saunan lauteille turisemaan ja palauttelemaan nestetasapainoa, osa taisi käydä uimassakin ja osa pelaili kaljapalloa vesilaseilla. Vuorokauden vaihduttua grillattiin makkaraa kodalla ja siitä valuttiin sitten kukin omalla aikataulullamme petiin. Minulla oli vielä sunnuntaina Lady Tour -kierros Partaharjun radalla edessä ja siihen piti hieman säästellä paukkuja. Enkä turhaan säästellyt, sillä sen kierroksen parasta antia oli täydellisesti pelattu par väylälle #16! Sunnuntain kruunu :)
Olihan viikonloppu! Tässä meni kyllä kaikki aivan kohdalleen: järjestelyt, radat, seura, sää, tarjoilut, puitteet, seura, aktiviteetit, ruokailut, juomat, seura. Kiitos Riku kun tätä järjestät! Kiitos puuhamiehet Jyrki, Make, Sampsa, NBDG-apinatiimi ja kaikki te, joiden ansiosta nyt saatiin pelata ja viettää fribajuhlaa! Kiitos te, jotka tulitte paikalle ja vietitte aikaa seurassamme radalla ja sen ulkopuolella! Fribaajan juhannus, joulu ja vappu oli tässä. Mitä muuta kesä enää voi tarjota!?
Ykköstii kutsuu pelaamaan
Parikisassa lähestyminen oli sitä tasoa, ettei puttia tarvittu
Ykköskierroksen pelikaverit Latif, Anita ja Sami
Avaukseni väylällä #15, kuva sunnuntailn Lady Tourilta
Kakkosväylän kori ei houkuta pelaamaan uhkarohkeaa ja rutiköyhää mitä tulee puttaamiseen
Kakkoskierroksen naiset pelikierroksen jälkeen: Jonna, Vilma, minä ja Sanna
Väylällä #16 otettiin kovat keinot käyttöön Lady Tourilla eikä mandolle suoranaisesti kumarrettu - tuloksena solid par! Kiitos Jenni :)
Tänä vuonna perheen pokaalit kantoi kotiin Holle - ja täysin ansaitusti!
Olipas taas kivasti saatu tunnelmaa kuvailtua hienosti! Juuri tätä on Iso Parta! Viisi kierrosta upeissa Partaharjun maisemissa, ja hienosti järjestetyissä kisoissa. Voiko paremmin tosiaan kisaviikonloppua enää viettää! Kiva oli tosiaan saada kolmos-sija tällaisessa tapahtumassa! Kivaa oli!
VastaaPoista