Iso Parta 2018 - tätä ei kannata missata

Iso Parta 2018 -viikonloppuun lähdettiin Hollen kanssa ottamalla perjantai vapaaksi ja ajelemalla rennosti paikan päälle päivän kuluessa. Nyt oli siis mahdollisuus osallistua myös parikisaan perjantaina ja radalle lähdimmekin suoraan perille päästyämme, kulkematta lähtöruudun tai toimintakeskuksen kautta. Nina ja Miika olivat paikalla jo odottelemassa meitä paikallisoppaiksi ja peliseuraksi. Reput siis selkään ja radalle.


Päästiin kuittaamaan heti ykkösväylältä Hollen kanssa pörö korttiin ja kakkosväylältä par ja näin pääsimme pieneen karkumatkalle pisteissä. Pelimme jatkui samoin yli kierroksen puolivälin ja olimme hetken aikaa jopa koko kisan kärjessä sekapariluokassa bogeyfreen jatkuessa aina väylälle #11 saakka ja tuloksen ollessa siinä vaiheessa mukavat -2. Fiilis oli loistava, puut väistivät kiekkojamme ja jos toiselle sattui huonompaa tuuria tai virhe, toinen kuittasi korjaamalla tilanteen. Kylläpä rata tuntuikin olevan meidän puolellamme! Muistini mukaan siellä kyllä oli niitä puitakin, olivatko ne mystisesti kadonneet vuoden aikana?


No, toisella puolikkaalla tilanne korjautui kummasti vaikka onnistuimmekin vielä väylän #14 birdiellä pääsemään hetkellisesti kokonaistuloksessa miinukselle. Bogeyt seurasivat toistaan, osa niistä tuli jopa tuplana kun putti katosi sopivasti kummaltakin samalla väylällä ja lopulta tulos oli plussalla kuuden heiton verran. Pientä turnausväsymystä havaittavissa loppukierroksella vai mikä iski, mutta fiilikseen emme antaneet sen vaikuttaa. Viikonloppu oli vasta aluillaan ja majoittautumisen sekä kodassa paistettujen makkaroiden jälkeen viimein sänky kutsui seniorikansalaisia. Unta tarvittiin, jotta aamulla olisimme suht virkeinä koitokseen. Iso Parta - viimeinkin!

Pelaajakokous

Aamupalalla oli mukava vielä höpötellä tuttujen kanssa ja viritellä kroppaa kisakuntoon puuron, sämpylän, kahvin ja raikkaiden vesimeloniviipaleiden avulla. Riku oli järjestänyt meille aamuun myös Pilates-ohjausta ja kehonhuoltoa Minnan ohjaamana ja se jos mikä laittoi veren kiertämään oikeassa paikassa peliä ajatellen. Pääsin aloittamaan Partaharjun radan väylältä #4 ja olin ensimmäinen ryhmästäni paikalla. Hetken mietin, olenko väärässä paikassa... vaan kyllä muutkin lopulta paikalle vaelsivat. Peli käynnistyi tahmeasti bogeylla ja siihen päälle kolmen parin putki ennen seuraavaa bogia. Väylällä #8 taidettiin kalauttaa koko sakki samaan puuhun avauksemme ja minä suhmuroin siitä lopulta tuplabogeyn korttiin. Pieni skarppaus väliin ja par, kunnes sitten väylällä #11 alkoi heitoista olla puhti pois. Jos väylällä on pituutta 234m niin ei voi kuin kummastella, miksi avaan siihen 50-metrisellä kun lyhyemmillä ja kapeammaillakin väylillä lähtee pidempää liitoa.


Kolmannella heitollani taisin viimein päästä pidemmälle kuin Samin avausheitto kantoi ja kukkulalla puttasin tyhmänrohkeasti kaksi kertaa, joista se toinen sitten upposi koriin. Lumiukko pelastettu ainoastaan triplabogiin - on tämä vaan hieno laji!


Pari väylää pelailin taas ihan kohtuupeliä ja väylälle #14 avasin suoraan männyn ja kuusen väliin nyppylän päälle kun kori nökötti siellä alempana montussa. Venytin oikean jalkani kiekon taakse kuusen oksien alle ja kokeilin - kyllä vaan, pystyy neppaamaan antsassa kohti koria. Megasoft Pure siis matkaan kevyellä rannevippauksella ja näyttipä nätiltä kun se kaarteli kauniissa S-kaaressa koriin! Päivä pelastettu - pörö tuloskortissa! Toki kuittasin sen seuraavan väylän bogilla, mutta tuossa vaiheessa alkoi helle jo olla pehmittänyt pään niin, ettei tässä enää tulosta edes mietitty. Pelattiin mukavalla porukalla ja herja lensi ilmassa, niin hyvissä kuin pahoissakin tilanteissa. Parhaat jututhan syntyvät juurikin niistä ei-niin-onnistuneista hetkistä :)


Viha-rakkaus -suhteeni väylän #16 avaukseen ei saanut vahvistusta suuntaan taikka toiseen, kun lähdin tarjoamaan siihen kämmenheittoa. Hieman liikaa kiersin mandoa vasemmalta ja kiekkoni törmäsi puuhun väylän vasemmassa reunassa, juuri harjun reunalla. Onneksi osuma oli kohtuu suora ja kiekko palasi väylälle, josta sain seuraavalla heitolla mandon kierrettyä oikeaoppisesti. Kovin tyytyväinen olin kun olin näin kahdella heitolla jo alhaalla laaksossa, josta oli enää lähestyminen korille... tosin minun ja korin välissä oli muutama puu, jotka onnistuivat blokkaamaan hennon yhteytemme ja näin kohtasimme putin merkeissä vasta useamman heiton jälkeen. Tämän väylän tulokselle ei ole enää nimeä, mutta kortissa seisoi numero 7. Se on aika paljon par3 -väylälle.


Eikös numero 7 ole monenkin ihmisen onnennumero? Tiedä siitä onnesta, mutta kun nyt oltiin vauhtiin päästy, niin heittelin myös toiseksi viimeiselle väylälle samaisen onnenamuletin, kun kakkosheittoni suunta oli hieman liian suora ja jouduin neppailemaan upseja mörrissä jonkin aikaa. Puttikin oli jo tauolla, joten heitin pari seuraavaa väylää nostolle ja nappasin enää vain yhden bogin väylältä #2, jossa kori seisoo jyrkässä rinteessä ja olin 7m par-putilla hiukan alaviistossa. Nössöä, mutta en vaan olisi enää viitsinyt rämpiä mäkeä alas kiekkoa hakemaan kun nälkäkin jo huuteli suolistossa ja piti päästä haastattelemaan kuinka Hollen eka kierros oli mennyt.


Parantelin nestehukkaani litkimällä vettä ja vissyä matkalla ruokalaan ja pikaisesti ehdimmekin Hollen kanssa rupattelemaan kunnes heillä oli pelaajakokous alkamassa. Heidän poolinsa pelasi ensin 18-väyläisen pop-up -radan ja jos meillä meni kierrokseen Partaharjun 23 väylää suorittaessa yli kolme tuntia, niin he selvittivät aamupäivänsä reilussa puolessatoista tunnissa. Kyllä helpotti, kun tiesi, että edessä oli enää ihanaa neppailua naisten kesken ja sitä ennen kunnon ruokatauko ja kahvia ja lepoa.


Johonkin se aika taas hurahti, sillä tajusin syötyäni, että enää oli vartti aikaa nostaa jalat kohti kattoa ja käydä esim. suihkussa. Päädyin suihkuttomuuteen, sillä jos tenniskyynärpääni antaakin minun pelata aika lailla normaalisti, niin juurikin urheiluliivien ym hankalien vaatekappaleiden riisuminen ja pukeminen eivät ole niitä kivuttomimpia suoritteita. Pelipaitanikin oli vielä raikas ja hajuton, eikä kukaan sukkiani alkaisi maastossa nuuskimaan joten samoilla sukilla siis kierrokselle. Pääsin pelaamaan naisten ylemmän sarjan haastajakortissa Vilman, Sannan ja Jonnan kanssa eli pois pingotus ja tilalle höntsämieli sopivassa määrin.


Aloitimme väylältä #8 pop-up -radalla ja kuinka mukava olisikaan ollut aloittaa birdiellä eikä puuosumalla, huonolla lähestymisellä ja bogeylla. No mutta, eikös se pirkotus vaan tuonut huonoa karkaa kierrokselle, joten uutta matoa koukkuun ja tutustumaan seuraavaan väylään. Odotukseni tälle radalle olivat olemattomat - eikä tämä ole henkilökohtaista järjestäjää kohtaan - ja jokainen väylä oli aina uusi paikka, uusi haaste. En odottanut niin mukavia ja monipuolisia väyliä, mitä aina eteemme tulikaan ja täytyy sanoa, että tykkäsin ihan jokaisesta! Ehkä odotin enemmän metsässä rämpimistä ja sukkien kastumista ja kun pääsimmekin kävelemään ulkoiluteitä ja polkuja pitkin, oli fiilikset katossa. My kind of rata!


Onnistuin saamaan ensimmäisen birdieni jo kolmannelle pelatulle väylälle, kun M4 Light liiteli kauniisti n. 7m päähän korista ja laitoin putin sisään. Siihen yksi par väliin ja jälleen väylältä #12 birdie korttiin hyvällä suoralla River Air -avauksella ja viiden metrin putilla. Seuraavalla väylällä oli puro OB ja kori sen takana, julman hysseheiton päässä. En onnistunut saamaan avaustani riittävän ajoissa vasempaan ja kiekkoni oli purossa. Jatkopaikkani oli puron takana, josta korille oli suora näkyvyys ja matkaa alle 8m. Kylläpä maistuikin upottaa tuosta putti sisään ja napata ympyräkolmonen korttiin!


Pelailtiin siinä tyttöporukassa hyvässä hengessä enkä oikeastaan seurannut ollenkaan mitä tulosta muut pelasivat. Tiesin tässä vaiheessa jo, että olin omalla tuloksellani pakkasen puolella ja siksikin pelasin vain väylä kerrallaan ja tavoitteena oli vältellä bogeja. Oli kyllä mahtavaa päästä pelaamaan tällaista ns. vaistokierrosta: tulet tiipaikalle, käyt tsekkaamassa korin paikan ja väylää sekä sen reunamia. Arvioit sitten etäisyyttä korille, linjoja ja sitä, millä kiekolla, millä heitolla voisit tuon pelata ja sitten pääsetkin jo heittämään eikä ole toista mahdollisuutta. Tykkäsin valtavasti! Tätähän se on, kun tullaan tutustumaan uuteen rataan, paitsi että silloin yleensä tiedetään väylän pituus ja meillä on se toinenkin mahdollisuus avata jos se ensimmäinen ei onnistunutkaan. Tämä oli jotain aivan ihanan silmiäavaavaa ja virkistävää.


Seuraavan birdieni heitin väylälle #1 kun sain nepattua megasoft Puren nostolle ja nyt sain turvallisemman tuntuisen etumatkan nollaan kun olin tuloksessa -2 ja jäljellä oli enää kuusi väylää. Jännä nähdä, kuinka se riittäisi. Kolmelle seuraavalle väylälle sain puristettua parin, putti oli niin tikissä, että kymppiringistä tuli laitettua kaikki pitkätkin putit sisään. Tahtotila miinustulokseen oli kova, en millään halunnut siitä luopua! En välittänyt muiden tuloksista, en sijoituksista, en mistään muusta kuin siitä, että saisin kilpailukierrokselle miinustuloksen. Se on niin harvinaista herkkua, että siitä en luopuisi löysäilemällä ja hölmöilemällä.


Paitsi, että väylällä #5 ei ollut pelikirja kohdallaan ja alkaessani liikaa väistää vasemman reunan isoa kuusta korin lähellä, kapsahdin oikealla oleviin oksiin jo ylärinteessä, josta oli matkaa korille ja hankala heittoasento. Bogey! Nyt oli jäljellä kaksi väylää, joista ensimmäinen tuplamandon kera ylämäkeen ja toinen hyssessä alamäkeen järven rantaan. Matkassa vaani siis monen monta mahdollisuutta saada OB ja pilata tulos. Onneksi en antanut niiden ajatusten vallata liikaa päätäni, vaan pelasin omaa peliäni läpi tuplamandon ja otin parin väylältä #6. Vielä viimeinen väylä. Edessä aina pelkäämäni järvi ja päässäni mietteet kiekon kadottamisesta, kelluvista kiekoista, luottamisesta omaan tekemiseen. Mikä voittaisi?


Avasin luottokiekollani, GStar Roc3. Olen koko kevään tehnyt työtä luottamuksen saavuttamiseksi ja se on toiminut paremmin kuin hyvin. Olemme tehneet kävelylenkkejä ulkoilureiteillä Hollen kanssa siten, että kummallakin on mukana kiekko, johon haluaa tutustua paremmin. Olen muodostanut noiden reissujen aikana niin vahvan luottamussuhteen kiekkooni, että sillä ei voi olla olematta vaikutusta peliin. Sillä heitin tänäänkin lähestymisheittoni niin tuulessa kuin puidenkin välissä. Sillä avasin myös tuon pelätyn vesiväylän. Sillä pääsin nyt puttipaikalle 7-8m päähän korista ja soft Pure oli se kiekko, jolla viimeistelin tulokseeni vielä yhden birdien ja lukemiksi -2! Tämä oli niin taisteltu ja voitettu kierros!

Vähän niistä tuloksistakin... ykköskierroksella tehtiin selvä jako sen suhteen, ketkä taistelevat palkinnoista ja kakkoskierroksella nautittiin pelaamisesta :)

Iso Parta ei ole vain kisa, se on elämys. Palkintojenjako oli suuri tapahtuma sekin, mukana oli lähes kaikki osallistujat ja palkittuja monta. Hollekin sai hienosti kolmannen sijan ruutiukkojen luokassa, sitä tiesimmekin jo odottaa kunhan vaan peli kulkee ja kyllähän se kulki. Naisten kovemmassa luokassa pelattiin vielä sudariakin Ninan ja Jonnan kesken monta väylää ja kyllä senkin aikana nähtiin, että kumpikin oli paikkansa sudarissa ansainnut. Heistä kuullaan vielä - eikä kolmanneksi pelannut Justinekaan varjoon jää. Mahtavia naisia, upeita pelaajia! Oltiin me kaikki ihan hyviä :)


Päivälliseksi nautimme riistakäristystä ja olihan maistuvaa! Vatsat ruuasta tyytyväisinä joku keksi, että otetaan parikisaa pop-up -radalla kun se vielä on aamuun saakka pystyssä. Loistava ehdotus! Yhtäkkiä alkoi puhelimet pirisemään ja kohta oli ykköstiillä kokonaista yhdeksän härkä- taikka sekaparia kiekkoineen ja jakauduttiin kahteen ryhmään. Pyöräytin metrixiin kisan pystyyn ja lisäsin toimitsijaoikeudet tulosten kirjaajille. Matalan kynnyksen kisa sai alkaa!


Tätä on frisbeegolf parhaimmillaan: hyvässä porukassa pelailua, hurttia huumoria, iloista naurua, loistavia liidätyksiä, karuja puuosumia, hyvää läppää ja kiireetöntä kesäiltaa. Vain hyttyset, jotka sankoin joukoin saapuivat meitä piirittämään, olivat ei-toivottuja tässä kombinaatiossa. Kierrettiin koko 18-väyläinen rata ja tämä on kyllä niitä parhaita muistoja tälle kesälle - joka ei oikeastaan ole vielä kunnolla edes alkanutkaan. Kierroksen jälkeen vedettiin uikkarit päälle ja istahdettiin saunan lauteille turisemaan ja palauttelemaan nestetasapainoa, osa taisi käydä uimassakin ja osa pelaili kaljapalloa vesilaseilla. Vuorokauden vaihduttua grillattiin makkaraa kodalla ja siitä valuttiin sitten kukin omalla aikataulullamme petiin. Minulla oli vielä sunnuntaina Lady Tour -kierros Partaharjun radalla edessä ja siihen piti hieman säästellä paukkuja. Enkä turhaan säästellyt, sillä sen kierroksen parasta antia oli täydellisesti pelattu par väylälle #16! Sunnuntain kruunu :)


Olihan viikonloppu! Tässä meni kyllä kaikki aivan kohdalleen: järjestelyt, radat, seura, sää, tarjoilut, puitteet, seura, aktiviteetit, ruokailut, juomat, seura. Kiitos Riku kun tätä järjestät! Kiitos puuhamiehet Jyrki, Make, Sampsa, NBDG-apinatiimi ja kaikki te, joiden ansiosta nyt saatiin pelata ja viettää fribajuhlaa! Kiitos te, jotka tulitte paikalle ja vietitte aikaa seurassamme radalla ja sen ulkopuolella! Fribaajan juhannus, joulu ja vappu oli tässä. Mitä muuta kesä enää voi tarjota!?

Ykköstii kutsuu pelaamaan

Parikisassa lähestyminen oli sitä tasoa, ettei puttia tarvittu

Ykköskierroksen pelikaverit Latif, Anita ja Sami

Avaukseni väylällä #15, kuva sunnuntailn Lady Tourilta

Kakkosväylän kori ei houkuta pelaamaan uhkarohkeaa ja rutiköyhää mitä tulee puttaamiseen

Kakkoskierroksen naiset pelikierroksen jälkeen: Jonna, Vilma, minä ja Sanna

Väylällä #16 otettiin kovat keinot käyttöön Lady Tourilla eikä mandolle suoranaisesti kumarrettu - tuloksena solid par! Kiitos Jenni :)

Tänä vuonna perheen pokaalit kantoi kotiin Holle - ja täysin ansaitusti!

Iso Parta 2017

Kevään kohokohta - Iso Parta 2017 - kisattiin ja elettiin viime viikonloppuna. Tänä vuonna olimme Hollen kanssa paitsi mukavuudenhaluisempia, myös viisaampia ja karsimme kisakierroksia roimalla kädellä. Tämä senkin takia, että tulevalla viikolla kisaan vielä kolmena päivänä Westside Discs Tyyni -kisassa ja kaikkiin kolmeen uuteen kisarataankin pitäisi jaksaa tutustua edes auttavalla tasolla. Näillä eväillä kohti aurinkoista Partaharjun viikonloppua!

Koska heitin viime vuoden Iso Parta -kisassa holarin, sain tämän vuoden majoituksen ja kisamaksun ilmaiseksi. Mahtava palkinto! Pois ei siis ollut jääminen enkä kyllä olisi jäänytkään, vaikka kisa olisi mennyt omakustanteisena. Perjantai-iltana kävimme Hollen ja naapurihuoneessa majoittuneiden Mikan ja Akin kanssa pelaamassa ainoastaan finaaliväylät. Minullahan oli tie finaaleihin automaattisesti avoinna, sillä Aikuisten naisten luokassa meitä oli vain kolme osanottajaa. Mukava kun saimme pojatkin iltakierrokselle mukaamme, ainahan porukassa on mukavampaa.

Ensimmäinen lisäväylä on viime vuodestakin tuttu vedenylitysväylä, jolla on mittaa n. 50m ja kaikki metrit vedessä, sillä kori oli aivan rannalla ja heittiopaikka laiturin päässä. Heitin tämän kelluvalla Aquariuksella ja vaikka nyt illalla ei tuullut ollenkaan, kiekko kippasi hieman järvelle päin ja päätyi veteen. En siis voisi tuota käyttää ollenkaan, ellen laittaisi siihen kunnon hysseä mukaan ja mikäli tuuli olisi vastainen, ei sekään auttaisi. Hiukan jäi kaivertamaan tuo edessä oleva finaali... pitäisikö sitä uskaltaa kerrankin heittää normikiekkoa, eikä ainaista kelluvaa seiftiversiota. Kun ei se sitten ole ollenkaan seifti, kun on tuntemattomampi ja aiheuttaa epävarmuutta. Hankalaa.

Toinen finaaliväylä heitettiin nyt toiseen suuntaan kuin edellisvuonna, alhaalta ylös rinteeseen. Tähän sain erittäin hyvää opastusta Mikalta ja kiekkoni singahti täydellisellä linjalla kohti koria ja sen ohi ylärinteen puolelle. Loistojuttu, ja kuinka helppoa tuo uuden tekniikan omaksuminen olikaan ja kuinka vaivaton heitto! Minulle, joka olen aina kaihtanut ylämäkiväyliä, aukesi nyt niihinkin uusi sivu. Pienenpieni liike vartalon edessä, vartalonkierto, ja nopea veto. Wau! Kolmaskin finaaliväylä meni kohtuuhyvin, tässä haasteensa asetti väylän vasemmalla puolella oleva kuusikkoinen syvänne ja oikealla kauempana taas järvi. Jäimme vielä juttelemaan heittotekniikasta myllyn luo ja olisihan siinä pidempäänkin voinut taas turista, mutta oli aika siirtyä iltapuuhiin ja unten maille. Toki kokoonnuimme vielä iltapalan ääreen asuntolamme keittiöön vaihtamaan viimeiset jutut. Mukavaa seuraa :)

Jostain syystä onnistuin nukkumaan vieraassa paikassa yöni aivan loistavasti ja heräsin vain hiukan liian aikaisin alkaakseni pohtimaan päivän pelejä. Viimein sain Hollenkin hereille ja kävimme nauttimassa runsaan aamupalan ja moikkaamassa paikalle saapuneita tuttuja. Ilmoittautumisessa kävi iloinen ja odottava kuhina ja joka puolella oli vain hymyileviä kasvoja. Ryhmät jaettiin ja jälleen tuli uusia kasvoja tämän lajin piiristä, mikäs sen mukavampaa. Aloitimme melkein kauimmaiselta väylältä #18 ja pienellä sähläyksellä heittelin alkuun tuplan puttimissillä ja seuraavalle triplan. Alkujännitystä ja epätarkkuutta. Onneksi tuloksia ei tarvinnut heti katsella Metrixistä, sillä +5 kahden ensimmäisen väylän jälkeen ei suuremmin ilahduta. Ei tosin masennakaan, sillä jokainen uusi heittopaikka ja väylä on lahja - sillä ajatuksella olen alkanut nauttia pelistä nykyään aivan eri tavalla ja kohtaamaan hankalatkin tilanteet vain uutta oppia tarjoavina kokemuksina. Miksi tätä harrastaisi, jos pahoittaisi aina mielensä epäonnen edessä? Harmitella toki saa ja pitääkin, mutta naps - uusi heitto, uudet mietteet.

Seuraavat väylät pelailin joko pariin taikka bogiin ja melkein järjestään jouduin puttaamaan kymppiringistä kaksi kertaa ennen kuin kiekko oli korissa. Väylällä #3 puttimissi harmitti tavallistakin enemmän, sillä olin ensimmäistä kertaa koskaan tuossa 6m pirkkoputilla enkä pystynyt kiekkoani saattamaan alarautaa pidemmälle. Lajista nauttii nykyään niin paljon enemmän kun heitot ja peli on viime vuotista parempaa, mutta kuinka paljon enemmän voisikaan nauttia, jos saisi vielä putinkin toimimaan :) Tuo jäänee salaisuudeksi, jos en saa puttiin varmuutta. Varmuus taas tulee toistoilla ja toistoilla ja onhan se myönnettävä, että puttitreenit ovat olleet talven jälkeen aika olemattomia. Syy ja seuraus. Väylällä #6 olin jälleen pirkkoputilla, mutta heitin kiekkoni vain korin alle, kun matkaa oli 8-9m ja korin paikka hankala. Par4 -väylän #7 halusin pelata pariin ja vaikka olinkin kakkosheitolla jo pitkällä mandojen ohi, onnistuin jättämään lähestymisen lyhyeksi ja näin tyytymään bogiin. Vaihtelua: putteja vain yksi ringistä!

Sain kaksikin ihannetulosta peräkkäin väylille #8 ja #9, mikä on aina ilahduttavaa eikä väylän #10 bogikaan katastrofi ollut. Pitkälle par4 -väylälle #11 en pysty oikein paria pelaamaan, sillä siinä pitäisi saada täysiä lähes 80m heittoja kokonaista kolme kappaletta ja sellaista tuuria ei minulla ole ollut. Tänään pelasin tuon etenemällä 60m kerrallaan ja näin bogi olisikin ollut se onnistuminen, mutta ei: viimeinen heitto päätyi hiukan liian kauas kummulla olevasta korista ja tyydyin nostotuplaan. Tuplaan jouduin tyytymään myös väylällä #13 kun kiekkoni karkasi kädestä avauksessa ja seikkailin puiden kopseesta toiseen. Ainoa pahempi kopinaväylä koko kierroksella osui tähän. Muut isommat lukemat kun eivät tyypillisesti johtuneet kopinasta vaan aivan muista seikoista... kuten sipuliväylällä #16. Tässä tuntuu aina niin pieneltä ja taitamattomalta kun tiille astelee ja katselee kohti mandoa ja väylää sen vierellä. Sitä tuntee itsensä käsittämättömän epävarmaksi ja väylä tuntuu kapenevan silmissä. Olen varmaan ennenkin todennut, mutta tämä väylä pitää tulla joskus treenaamaan niin tutuksi, että sille voi iskeä silmää samalla kun nappaa sen ihannetuloksen taikka edes bogin. Tänään hiuksenhieno mandomissi ja re-tee sekä lukema 7 korttiin.

Loppuväylät olivatkin enää selvää kauraa ja pääsimme lounaalle mönkijän peräkärryssä istuen. Kylläpä maistuikin, vielä kahvit jälkiruuaksi ja nopeasti jalat pesuun ja kohti kattoa huoneen hämärässä. Hetkisen ehdin levähtää kun aloin taas keräillä eväitä ja täytellä juomapulloa seuraavaa kierrosta varten. Holle taisi torkahtaa tehokkaammin, toisille vaan on tuo rauhoittuminen helpompaa... Nyt shortsit jalkaan ja kompressiosukat, mutta Viikkaripaitaa ei löytynyt mistään! Olin jo kotona päättänyt pelata ensimmäisen kierroksen Ryskeen väreissä ja toisen Vikingsien, mutta nyt suunnitelmani kariutui ja olin yllättäen ilman seurapaitaa. Ei auttanut jäädä pohtimaan ja harmittelemaan, sillä mönkkärikyyti oli juuri lähtemässä ja mukaan oli ehdittävä. Nyt oli tavoitteena pitää hyvät asiat ykköskierrokselta: en osunut puihin. Tavoitteena oli myös parantaa sitä, mikä meni huonosti: en osunut myöskään ketjuihin. Kiekkoa väylälle ja koriin - selvä peli!

Toiselle kierrokselle pääsin pelaamaan muiden Aikuisten naisten sekä kahden nuoremman naisen, Sannakaisan ja Anun kanssa. Kun olimme pelanneet pari väylää, päätimme ottaa naisten bagtag-haasteen voimaan kierrokselle, vaan lopuksi sitten unohdimme ne tagit kuitenkin vaihtaa :D Aika väsynyttä taisi olla. Pääsimme aloittamaan ihan pelaajakokouksen vierestä väylältä #11 ja se soi meille pienen lepotauon vielä muihin väylilleen vaeltajiin nähden. Tuoko oli se ratkaiseva voimainsäästö, vai miten pelasinkaan nyt tuon 234m väylän ensimmäistä kertaa bogiin - joka on minulle siis väylän ehdoton par! Mandoväylältä #12 jälleen hölmö seiftattu bogi ja nyt väylälle #13 täydellisen nappiin mennyt avaus ja par korttiin. Liiallinen hyvänolontunneko lepsutti peliä, sillä kaksi seuraavaa pöröväylää pelasin bogiin kummatkin! Voi haukotus! Enkä saanut sisuunnutettua itseäni väylän #16 avaukseenkaan tarpeeksi, sillä olin jälleen siinä heittämässä re-teetä ennen kuin tajusinkaan ja noilla kahdella extraheitolla väylätulos kopsahti triplaan. Lisäväylä triplamandoineen ihannetulokseen hiukan varovaisella avauksella ja perään kolme tuplaa. Löysää peliä. Nyt skarppaa hyvä nainen!

Jostain sain käsittämättömän hyvän vaihteen peliini, sillä nyt pelasin kokonaista seitsemän väylää peräkkäin pariin! Näistä ilahduttavin oli aivan ylivoimaisesti #4, joka on 141m pitkä par3 ja olin siinä kahden heiton jälkeen nostolla! En ole tuota koskaan saanut pelattua alle bogin ja nyt tämä! Jes! Par-putkeni katkesi niukasti väylällä #7 enkä päässyt samaan sujuvaan peliin enää loppuväylilläkään kiinni. Putti oli varmempaa jälleen toisella kierroksella, kuten niin monta kertaa aiemminkin, mutta lähestymiset hiukan epätarkempia yleisesti ottaen. Toki nuo väylien #11 ja #4 mahtavat nappiosumat lämmittivät mieltä :) Puuosumia en kerännyt avauksissa tälläkään kierroksella, kai tuo heittotarkkuus vaan on nykyään entistä parempaa vai onko tuurilla osuutensa - en tiedä. Heitin edelleen Ohjaaja 1 -kurssin oppien mukaan, paikaltani ja selvästi pienemmällä effortilla kuin ennen. Taakseviennin jäädessä nyt lyhyemmäksi on heitolla pienemmät mahdollisuudet lähteä sivuun ja grippareita en kokenut ollenkaan. Pari kertaa unohtui puristaa kiekkoa ja se karkasi ennen aikojaan kädestä, mutta muuten gripissä ei ollut moitteen sijaa. Ihan hyvää peliä siis, pienellä epätarkkuudella ja ehkä tuo vankka johtokin vaikutti kun ei ollut kovaa kilpailutilannetta ja tarvetta olla niin skarppina. Neljällä viimeisellä väylällä saldoa kertyi +5 lisää, mikä laittoi miettimään pelikunnon merkitystä. Olin väsynyt, en vain jaksanut skarpata enää. Huhtikuussa sairastetun flunssan jälkeen en ole hikiliikuntaan päässyt kiinni ja se kyllä tuntuu.

Finaalia odotellessa sain Hollelta ihanan kylmän sihijuoman ja ai että se maistui! Yleisö kokoontui katsomoon ja meillä jännitys kihelmöi ensimmäisiä heittoja odotellessa. Ensin pelasivat Vanhat äijät ja heille jokunen re-tee laiturilta ja lopuille par korttiin. Sitten me. Sain heittää viimeisenä ja nyt tein sen, mitä olen pitkään miettinyt: pelasin sillä kiekolla, millä pelaisin, jos ei olisi vesiestettä. Opto River, 173g omaa minun kädessäni vakautta riittävästi kesyttämään päivällä nousseen kevyen vastatuulen ja kuitenkin liitämään yli veden. Tähtäys, kevyt taaksevienti ja veto: sinne lähti kiekko samalla kun Riku selosti tapahtumaa yleisölle. Ja se jaksoi! Kiekkoni päätyi aivan rantaan, viimeisille tupsuille ja n. 5m päähän korista. Jos avaus ei minua jännittänyt, niin kyllä vaan jännitti putata siinä kaikkien katsellessa. Sain kuin sainkin kiekon koriin ja näin porukan ensimmäisen pirkon! Avoimen miehistä kaksi onnistui tuon pirkottamaan myös, kaikki muut finalistit joutuivat avaamaan toisen avauksen tai seiftaamaan korin alle parin. Mahtifiilis! Sain niin monet onnittelut ja high-fivet, että tämähän oli melkein kuin olisin uusinut holarini :)

Loputkin finaaliväylät menivät ihan odotetusti, mitä nyt kakkosella Diamond kippasi liikaa oikealle ja jouduin puttaamaan kymppiringin reunalta parin korttiin ja kolmannella tyytymään bogiin kun pikkukuuset söivät forelähärini. Hieno kisa, hieno palkintojenjako myllyn luona ja upeat palkinnot: 50€ lahjakortti Frisbeemarketiin! Kiitos kaikille mukana olleille, pelikavereille, kannustajille, järjestäjille, toimitsijoille, lippumiehille, ruuanlaittajille, opastajille ja mönkkärikuskeille sekä illanvieton loistaville esiintyjille Sampsa Simpanen ja Ari Lauanne! Suurin kiitos tietenkin Riku Tähtiselle, joka on tapahtuman isä ja sielu! Kiitos Holle, kun jaat kanssani nämä upeat kokemukset tämän loistolajin parissa! Upea, upea Iso Parta! Jälleen vuosi odotusta edessä ennen seuraavaa kertaa :)

Tulokset

Finaaliväylä nro 1 perjantai-iltana, kaunista ja tyyntä

Kolmas finaaliväylä pelattiin myllyn luo, Ison Parran hengessä ja tunnelmassa

Aamun pelaajakokouksessa oli vielä pilvistä ja hieman viileää, tunnelma nousussa

Ensimmäisen kierroksen pelasin näiden poikien kanssa, hienoa peliä ja upeita heittoja

Kakkoskierroksen yksi ehdoton kohokohta: väylän #4 nostopar

 

Kyyti majoituspaikasta pelaajakokoukseen hoitui mallikkaasti peräkärryssä istuen

 

Kohti väylää #9 - tämä kori ei ollut kuitenkaan väylämaalin virassa

Toisen kierroksen ihana naisporukka: Anu, Johanna, minä, Sannakaisa ja Tuija

Aikuiset naiset palkintokorokkeella