Masters SM-kisat Joensuu Lykynlampi 2018

Viimein koitti sekin päivä, jolloin pakkasin kamppeeni autoon ja ajelin Joensuuhun. Nyt ei enää tarvitsisi miettiä, missä kunnossa käsi ja kyynärpää on SM-kisan alkaessa. Se oli tässä ja nyt. Käsivarren lihakset kestivät nyt jo hieman pelaamista ja kipeytyivät enää ainoastaan "terveellä" tavalla, eli ei liikaa eikä liian ilkeästi. Ja mikä tärkeintä - kyynärpäähän ei pelaaminen sattunut eikä juurikaan edes pelaamisen jälkeen. Pientä pistemäistä tuntemusta oli, mutta ei sellaista, joka estäisi pelaamiseni. Tässä mentiin ja näillä toivoin voivani koko kolmen kierroksen kisan pelata.


Keskiviikkoiltana saavuttuani perille kävin kiertämässä radan kertaalleen. Vihdoin sain pelata nämä väylät! Kaikkiin en avausta ottanut, piti kuitenkin säästellä. Sain mukavaa seuraa kierrokselle, pelaamiseen, pelikirjan täydentämiseen ja jutteluun. Fiilistelyyn. Radalla saivat nyt pelata vain Masters SM-kisan pelaajat ja olihan mahtavaa saada olla yksi heistä.Jännitystä ei vielä tuntunut, vain sellainen mukavan odottava tunne kun kauden tärkein kisa oli edessä. Tätä olin odottanut ja kauan!


Torstaina oli sateisempi päivä ja silloin kävin pelailemassa jälleen muutamia väyliä. Koska keskiviikkona tuuli oli täysin eri suunnasta kuin ennusteiden mukaan kisapäivänä, ei avoimen väylien pelaamisessa ollut juurikaan silloin apua ja nyt koetin pohdiskella niitä uudestaan. Tein tarkentavaa pelikirjaa ja pari muutosta, jotka olin keskiviikkona tehnyt, peruin nyt ja palautin alkuperäiseen asuunsa. Edelleen minulla jäi muutama väylä avaamatta kokonaan, mikä ei ollut jälkeenpäin ajatellen ollenkaan hyvä asia. Juuri noille väylille oli avaukseni ja pelini niin paljon epävarmempaa itse kisapäivinä, vaikka sinällään vastaavia väyliä olen pelannut ja niihin oli selkeä pelikirja tehtynä. Alitajuisesti tuo taisi silti kuitenkin päästä vaikuttamaan.


Pelaajakokoukseen mennessä ehdin juttelemaan monenkin tutun kanssa, ihana päästä fiilistelemään kisatunnelmia ja vaihtamaan kuulumisia. Viimeinkin olin täällä Joensuussa pelaamassa. Tänne minua olivat monet paikalliset pelikaverit jo houkutelleet useaankin otteeseen ja kesällä olin niin moneen kisaan jo tulossa vaan jouduin kaikki viime tingassa aina perumaan. Kokouksen jälkeen ajelin vielä asemalle hakemaan Hollen ja nuoremman poikani, jotka saapuivat viikonloppuseuraksi ja caddyksi. Enää iltapalaa ja kaikki valmiiksi seuraavaa aamua varten, silloin pelattaisiin ensimmäinen kierros!


Pääsin pelaamaan pääosin tutussa porukassa, Johannan kanssa ollaan pelattu useastikin, Tiinan kanssa Peurungalla sekaparien SM-kisassa ja Maaritin olin tavannut samoin Peurungassa. Pelifiilis oli rentoutunut, kunhan ensimmäisistä väylistä päästiin eroon. Tai no, olihan siinä sekin jännä tapahtuma, kun 10 minuuttia ennen starttia huomasin, että bägistäni puuttui monen monta kiekkoa... Holle kävi hakemassa autosta pussillisen varakiekkojani ja poimin niistä tärkeimmät mukaani ja Holle taas vei pussin autolle. Kai siinä jotain jännitystä oli sitten kuitenkin ja kisarutiinien unohdusta. Niin ja unohdinhan minä sen tuloskorttinikin vessaan, mutta se taisi olla vasta toisena kisapäivänä... :)


Ykkösväylän olin viimeistelemässä alle kuuden metrin putilla, mutta en saanut kiekkoa tuulta täristessäni koriin ja otin siihen bogin. Tyypillistä alkujännitystä. Kakkosväylän pelasin tunnollisesti pelikirjan mukaan kahdella korin alle ja puttasi ne parit hassut metrit pariin. Kolmosväylälläkin olin 6m par-putilla, mutta koska kori oli rinteessä yläpuolellani, jännäsin tuota ja päätin putata pehmeällä putterilla, joka ei rollaa niin helposti... Tyhmää lähteä puttaamaan oletusarvoisesti jo ohi! Mietin tosin, että kiekko pysähtyy pari metriä korin alapuolella olevaan kantoon. Kovempi putteri olisi varmemmin jäänyt koriin, mutta tuo pehmeä ei saanut ketjuja työnnettyä tieltään ja putosi sivusta maahan ja - rollasi täydellisesti kannon juurelle ja pysähtyi siihen. Aivan kuten olin tuon suunnitellutkin. Eikö parempi olisi kuitenkin ollut vain putata suoraan ja vahvasti sisään!


Nelosväylään palautin putteriavauksen pelikirjaani ja olihan hienoa nähdä sen toimivan täydellisesti! Draiverit sinkoilivat mikä minnekin, mutta Pure liiteli kauniisti aivan dropparin etupuolelle ja siitä oli helppoa sijoittaa kiekko korin luo ja putata taas vajaa viisimetrinen putti koriin. Kun käsi ei riitä korille saakka, miksi edes yrittää enempää? Matkalla seuraavalle väylälle oli Joen Lokan bajamaja, luksusta kisakierroksella. Toinen oli sijoitettu avoimelle kierroksen loppupuolelle, jossa se palveli usean väylän pelaajia. Tosi jees, arvostan.


Vitosväylällä valitsin hyvän alun jälkeen liian alivakaan kiekon ylämäkeen ja tästä tuli yksi ylimääräinen heitto kun jouduin liikaa oikealle puiden suojiin. Väylä, jota en pelannut ennen kisaa. Seuraavilla kierroksilla osasin tuon sitten korjata. Jyrkän ylämäkiväylän #6 pelasin pariin, tosin sekin vaati 8m ylämäkiputin, jonka sijoitin nyt varmasti koriin. Väylä #7 oli ennen pelaamaton ja siihen tyrinkin helposti bogin. Melko vaihteleva alku siis, onneksi edes joka toinen väylä päätyi pelikirjan mukaisesti ihannetulokseen. Ihanaa oli pelata!


Selkeästi pahin väyläni alkupuoliskolla oli yli 200m metsäpilliväylä #8. Sitä en pelannut ollenkaan ennen kisaa ja pelikirjani mukaan se piti selvittää neljällä midariheitolla korille. Pelasinko sitä kertaakaan midareilla - en! Ansaittu triplabogi siis. Sitä seurasi bogivoittoinen haastavien väylien jatkumo, jossa tosin oli yksi par-väyläkin #9, mutta siihen en saanut avaustani toimimaan. Tämäkin niitä väyliä, joita en pelannut etukäteen ollenkaan ja aivan turhaan siis epävarmasti pelattu pahasti sössityn väylän jälkeen. Itsevarmuus palasi kun sain sekä väylän #10 että #11 pelattua kauniisti pelikirjan mukaiseen bogiin ja vuorossa oli siirtyminen avoimempaan maastoon.


Avaus ja kakkosheitto olivat kummatkin avoimella ja olihan vapauttavaa päästä taas pelaamaan ilman tiukkoja puurännejä. Kiekko olisi vaan pitänyt saada seuraavaksi sinne korin alle, sillä tuuli oli melkoisen kova ja jouduin puttaamaan 5-6m sivuvastaiseen. Ei antanut pää kädelle riittävää tukea ja kiekko kilahti sivuketjuista maahan. Turha tuplabogi tähän ja vielä seuraavallakin väylällä onnistuin hölmöilemaan sivutuulen kanssa ja nappaamaan yhtä turhan bogin. Ja nyt vasta alkoi se pahin vaihe - avoin 376m sivuvastaiseen pelattava alkuun kapea OB-kepein rajattu monsterväylä! Tässä tuulessa väylä tuntui aivan järjettömältä ja olin toki jo etukäteenkin puhunut siitä järjestäjille, kyseenalaistanut väylän järkevyyden masters-ikäisten kisassa. Ymmärrän väylän idean avoimen luokan peleissä, joissa kaverien käsi saattaa riittää 150m avaukseen ja parhailla on riskin kautta mahdollisuus jopa pirkotukseen, mutta kun meille naisille ja 60-70+ miehille riittää puolikaskin!


Monsterväylän avaus piti heittää antsassa tai kämmenellä, sillä keskellä oleva mandopaalu piti kiertää vasemmalta. Oikealta etuviistosta puhaltava kova tuuli teki kaikenlaisen hysseflippaamisen ja korkeat heitot turhiksi ja jätti vaihtoehdoiksi kämmenheitot vakailla kiekoilla sekä matalat antsat tai flatit heitot jyräkiekoilla. Näitä harjoittelin Tyynen jälkeen ja silloin kipeytin kyynärpääni todella pahasti, joten kovat rykäisyt eivät tulleet nyt kuuloonkaan. Piti siis mennä niillä mitä oli ja varoa satuttamasta itseään enempää. Tällä väylällä otin koko kisassa odotetustikin isoimmat plussat ja kun niitä kertyy kolmella kierroksella yhdellä väylällä +14 heiton verran, nousee jokunen kulmakarva. Parhaillakin naisilla tuo luku on +7 eikä kukaan naisista saanut väylälle kertaakaan tuplabogia parempaa tulosta. Minulle tuo väylä maksoi yhden sijan kokonaiskisassa.


Triplamandoväylää pidin heti alusta saakka pahana, eikä siinä tullut mieleenkään yrittää heittää avausta läpi. Dropparikin oli niin paha, että pelikirjassa luki aina seiftaaminen mandolle kämmenheitolla ja siitä korin alle mandon läpi. Tänään tuo toimi täydellisesti ja sain nostokolmosen! Pientä lohtua ja itsetunnon nostatusta seuraaville hankaille väylille. Nyt pelattiin 217m avoin väylä, joka olisi minun mielestäni riittänyt distanceväyläksi naisille ja vanhemmille miehille kisassa. Tässä saatiin normaalimmat erot ja tulostasokin oli pääosin parin ja triplabogin välissä. Minulle bogi oli tuossa par ja seuraavalla väylällä pyrin samaan. Ihan ei toiminut, kun Trespassini kippasi avauksessa ja siitä eskaloitui monenlaista ongelmaa väyläpelaamiseen ja tuplabogi. Vielä viimeinen haastava väylä tuli tyrittyä kahden OB:n jälkeen triplabogiin ja kierros oli takana. Mahtavaa! Pystyin siihen eikä yksikään heitto sattunut kyynärpäähäni!


Pelikaverini kertoivat jälkeenpäin, että naksutus, jota kyynärtukeni ruuvaaminen pitää, jäi heille päähän soimaan :D Pahoitteluni siitä! Tuon pienen apuvälineen avulla sain pelattua, sain harrastaa tätä ihanaa lajia upeiden naisten kanssa ja sijoittua ensimmäisen kisapäivän jälkeen hienolle sijalle 5/12. Aivan loistavaa! Olin aivan liekeissä ja pystyin jopa unohtamaan väylän #14 kaikkine haasteineen, vaikka sen pelaaminen tulokseen 10 heittoa söikin ratingistani joitain kymmeniä pisteitä... tänne ei tultu ratinkia keräämään, täällä oltiin kisaamassa Suomen parhaita masters-ikäisiä pelaajia vastaan ja mittaamassa omaa pelitasoa siinä sakissa. Siihen nähden olin kyllä enemmän kuin tyytyväinen ensimmäiseen päivääni.


Kierroksen jälkeen maistui Katu Cateringin paikalla valmistama herkullinen hampurilainen ja sen jälkeen painelin lämpimään saunaan ja pulahdin Lykynlampeen uimasille. Ihanan viilentävää, ihanan rentouttavaa. Upeaa, että nämäkin meille kisaajille tarjottiin! Toisena kisapäivänä sain seuraa saunaan Kissestä ja finaalipäivänä Kikistä, muuten saunassa oli yllättävän hiljaista. Eikö me suomalaiset ollakaan enää saunakansaa? Me ainakin saimme näin Lykynlammesta kaikki puolet irti samalla reissulla. Hieno paikka kaiken kaikkiaan!


Iltasella kierrettiin yksi lähiseudun radoista, kaverit ja caddyt halusivat tietenkin vielä päästä heittämään. Minä hengailin mukana, en tällä kädellä uskalla tosiaan pelata vielä yhtään enempää kuin on "pakko". Käteen ei särkenyt, mutta toki lihaksissa jotain tuntemusta oli. Hyvä, että kyynärpää oli kivuton. Mukavaa illanviettoa, käytiin vielä porukalla syömässäkin ennen siirtymistä taas hotellille ja valmistautumista. Nyt oli edessä aikaisempi aamu ja unta olisi ollut tarve saada aiemmin... lisäksi tulossa oli sadepäivä, eli astetta haastavampaa siis. Tuuli sen sijaan ei ollut laantumaan päin vieläkään.


Pelini lähti aika samoin kuin ensimmäisenäkin päivänä, mutta nyt siitä puuttui tarkkuus, viimeinen terävyys ja sain bogia toisensa perään. Viiden ensimmäisen väylän bogijonon jälkeen virkisti itseäni tuplabogilla ja kun väylällä #8 tuli jälleen seikkailtua metsän puolella triplabogin arvoisesti ja sama toistettua vielä väylällä #10, oli huumori vähissä. Sade ja tuuli pääsivät jotenkin kuitenkin vaikuttamaan peliini, vaikka sade ei ollut jatkuvaa ja lakkasi kierroksen loppupuolella. Kierroksen ensimmäinen ja ainoa par tuli väylälle #13 ja senkin jälkeen jatkui alavireinen suorittaminen kunnes viimeisen väylän bogi tuntui ihan parilta. Loppuihan sekin kierros ja yllätyksekseni utosin ainoastaan yhden sijan ja jatkoin siis finaalipäivään sijalta 6/12. Pientä lohtua. Sitten taas lisäharmia päivään toi ensimmäisenä kisapäivänä auton katolle unohtuneet kiekot, joita porukat olivat nähneet ympäri moottoritietä... niitä ei sitten koskaan lähdetty edes etsiskelemään. Uusien treeniputterien hankinta on siis edessä - muut olivat varakiekkoja.


Ilta sujui taas mukavassa kaveriporukassa ja jälleen kierrettiin yksi lähiseudun radoista, oikein mukava ja hienolla paikalla järven rannalla, jonkin kartanon mailla. Minä toimin spotterina ja kannustajana, muut pelasivat hämärän tuloon saakka ja jälleen käytiin syömässä - nyt kunnon herkkuateriat Fransmannissa. Viimeinen ilta, edessä finaalipäivä ja tarkoitus skarpata taas peliä. Luvassa oli nyt tyynempää keliä, lämmintä ja aurinkoista. Oikein lupaavaa. Peliseurakin oikein mukavaa, joka päivälle sain aina uusia kasvoja pelikavereiksi, mikä on aina virkistävää.


Nyt aloitin aivan eri hengessä ja sain pelattua alkupuolikkaan radasta tulokseen +6, missä oli mukana jälleen väylälle #8 pelattu triplabogi. Huokaus, tuo ei vaan sujunut. Ensi kerralla pelaan sen kyllä midareilla, lupaan sen :) Nousin tässä vaiheessa viidenneksi ja se toi uutta puhtia peliin. Päivän huonointa antia oli kuitenkin loppupuoliskolla oleva monsterväylä #14 sekä toinen pidempi väylä #16, joihin en enää saanut kädestä ruutia irti ja silloin kun heitto lähti hyvin, kiekkoni kippasi OB:lle ja sain siinä kätevästi aina kaksi heittoa samalla kertaa. Tiesinkin odottaa, että nämä väylät eivät ole tämänhetkisessä pelikunnossa helppoja, mutta kyllähän näin surkea esitys silti harmitti. Niissä annoin pelikavereilleni liikaa siimaa. Sain pidettyä sijoitukseni 6/12, jolla päivään lähdin ja siihen oli tyytyminen. Ihan hyvin ensimmäisissä SM-kisoissani enkä huonoille hävinnyt!


Kokonaisuudessaan kisat olivat suuri menestys ja niistä jäi hyvä maku. Järjestelyt olivat ensiluokkaiset, tilat samaten ja ratakin yhtä tiettyä väylää lukuunottamatta ihan ok valinta. Lykynlammella on monipuolisesti haastetta metsäväylien, korkeuserojen ja vastaavasti avoimien väylien kanssa ja parhaat selvittivät näistä jokaisen osa-alueen ensiluokkaisesti. Tänne tullaan varmasti muutenkin vielä pelaamaan. Kiitokset pelikavereille, caddyilleni, järjestävälle seuralle, talkoolaisille, Katu Cateringille, Lykynlammen kisakahviolle ja kaikille tutuille ja tutuksi tulleille paikan päällä! Hieno reissu, arvokisakokemus, josta jäi hyvä mieli ja nälkää seuraaviin vuosiin.

Kisaradan kartta, puolikkaat pelattiin eri järjestyksessä kuin normilayoutissa

FP40 lopputulokset. Kärkikaksikko erottui, samaten kolmossijasta käytiin tiukkaa kisaa.

Frisbeegolfarin tenniskyynärpää - spin putt elbow

Vaiva alkoi huhtikuun lopulla, tunnistin kivun paikallisuuden ja mietin, että tämäkö se nyt on - tenniskyynärpää. Olihan minulla jo jonkin aikaa tuntunut kireyttä kyynärvarren lihaksissa ja rintalihakset ovat tietotyöläiselle ominaiseen tapaan olleet aina kireät ja liikerata suppea.
Sain alkuun helpottavan lausunnon: frisbeegolfia ei tarvitse jättää kokonaan. Sen lisäksi tuli kehotuksia varata aika urheiluhierojalle ja fysioterapeutille, käyttää kylmähoitoa, alkaa venytellä sekä painella kipukohtaa kyynärvarren lihaksissa, lähellä kyynärpäätä. Sitä kohtaa, joka poistaa lihastyön aiheuttaman paineen jänteiltä, jotka kulkevat kyynärpään yli. Niin paljon kaikkea muistettavaksi ja kun kipukin tuntui helpottavan pelatessa, ajattelin, että se on hoidossa. Kunhan lisäsin venyttelyä ja hieroskelin tuota kipeätä kohtaa ja annoin sille kylmähoitoa aamuin illoin.

Toukokuu


WGE -kisat lähestyivät ja sinne sain käden taas pelikuntoon, kunhan harvensin pelaamista ja etenkin niitä täysiä vetoja. Kipua tuntui etenkin kierrosten välissä ja koko kisan jälkeen, jolloin edessä oli taas pelitaukoa pidemmiltä väyliltä. Pidin tuntumaa yllä pelaamalla helpompia ratoja ja puttailuakin uskalsi hieman treenata. Pidemmät putit tosin tuntuivat kyynärpäässä ja ne jätin siis pois kokonaan. Kyynärvarren lihakset olivat koko ajan kireinä ja jomottivat ajoittain, etenkin yöllä. Välillä tuntui, että ne olivat kivikovat enkä saanut niitä rentoutumaan millään.

Kesäkuu


Tyyni-kisojen lähestyessä tilanne oli edelleen hankala, en voinut pelata kuin maksimissaan kierroksen päivässä ja sekin aiheutti kipua etenkin ensimmäisillä heitoilla. Sitten käsi ikään kuin turtui ja jatkoheitot eivät sattuneet sen enempää. Täysin kivuttomia heittoja en ollut kokenut aikoihin ja varmaan olin osin unohtanutkin, että pelata voi kivuttomasti. En voinut treenata Tyynen kisaratoja ollenkaan, joten kävelin mukana kun Holle teki pelikirjaa pelaten avauksia Keinukalliossa ja tein samalla omaa pelikirjaani niiden pohjalta. Uskoin voivani pelata kierroksen päivässä kisan ajan ja sen jälkeen pitää pelitaukoa.

Tyyni-viikko oli haastava olosuhteiden ja käden takia. Nukuimme koko viikon teltassa Sibbessä ja vaikka meillä olikin kunnon patjat, uni jäi melko vähiin käden jomottelun ja aikaisten aamujen takia. Omat pelikierrokseni olivat aina iltapäivällä kolmen-neljän aikaan ja koska heräsin aina ennen kahdeksaa, oli päivä pitkä odotella. Treenaamaankaan en voinut mennä, joten aikaa piti vain tappaa pitkän päivän ajan Metrixistä muiden tuloksia seuraten ja kisakeskuksella hengaillen. Käytin kipugeeliä öisin ja muuten käsi sai olla ilman hoitoa, mitä nyt päivittäiset venyttelyt hoidin useaan kertaan päivässä. Pelissä käteen toki sattui jonkin verran, mutta sillä tavalla kohtuullisesti kuitenkin, että pystyin pelaamaan omaa peliäni kaikki Tyynen kisakierrokset.

Kisaviikon jälkeen analysoin omaa peliäni ja sitä, mikä oli heikkouteni ja se on edelleen se tuulipelaaminen. Jonkin verran sain siinä oppia ja viimeisen päivän peli Keinukallion tuulessa antoi jo toivoa paremmasta, mutta totesin, että se kaipaa lisää harjoitusta. No pitihän sitä mennä treenaamaan, vahvoja heittoja jyräkiekoilla. Siitä käteni ei taas tykännyt ollenkaan ja pitkään asiaa pyöriteltyämme peruimme osallistumisemme Sexton Shootoutiin Turussa, Lausteen frisbeegolfradalla. Sinne menossa ei olisi ollutkaan tällä kädellä mitään järkeä, pitkät väylät ja vakaat kiekot yhdistelmänä kipeän heittokäden kanssa ei nyt vaan toimi.

Heinäkuu


Heti parin päivän heittotauon jälkeen kipu taas asettui ja mieli alkoi kaivata kisaamaan. Järkeilin, että kyllähän aina yhden kierroksen voi päivässä pelata. Niin kuin oli tähän asti voinutkin. Huijasin itseäni uskomaan, etten tee mitään haitallista. Kävimme pelaamassa viikkokisaa Ristikivellä, Sahanmäessä ja Kellokoskella ja kaikissa sain pelini kulkemaan niin kivasti, että aina vain innostuin seuraavasta ja näin kierroksia taas kertyi, vaikka taukoa piti pitää. Käsi oli kipeä, siihen oli vain tottunut ja turtunut jo itsekin. Kipu tuntui eniten kyynärvarren lihaksissa ja vain pelatessa kyynärpäässä, joten sen sai hallintaan kylmä- ja kipugeeleillä. Ajattelin voivani pelata kesän ja ottaa taukoa sitten syksyllä tai viimeistään talvella. Eihän parasta kesäaikaa ja lomaa voi olla pelaamatta!

Mökkireissulla Savoon pääsimme mukaan golfkentällä järjestettyyn kisaan, jonka startti oli klo 21 illalla ja eihän nyt sellaisesta huvista VOI jättäytyä pois! Ei, vaikka käsi oli kipeä jo valmiiksi. Pelasin alun aika lailla nappiin, mutta koska heittopituuteni on vaatimaton ja golfkentän väylät ovat pitkiä, tuli niissä revittyä aivan liikaa. Ja pian se kostautui niin, että kipu kyynärpäässä oli sietämätön. Kuinka tyhmää! Pelasin kuitenkin kierroksen loppuun, vaikka puolivälin jälkeen jokainen avaus pelotti jo valmiiksi. Yritin siis heittää ne alivakailla kiekoilla, jotka saivat edes jotain pituutta lentorataansa kevyelläkin vedolla. Sitten oli edessä pakollinen tauko. Heittäminen ei tuntunut enää hyvältä, olin mennyt liian pitkälle.

Lomailimme mökillä parisen viikkoa ja hankalaahan se on yrittää pitää kättä levossa. Puuhastelin varovasti mökkipuuhia, osallistuin lähiradan risutalkoisiinkin varovasti ja pääosin yritin nostella ja heittää risut ja rangat vasemmalla kädellä lavalle. Jatkoin venyttelyä, mutta ikävä kyllä mitään kylmähoitoa oli mahdotonta saada sähköttömälle mökille siinä jatkuvassa helteessä. Peruin osallistumiseni Joensuun SM-kisaradalla järjestettäviin kilpailuihin, mutta matkustimme paikan päälle ja seurasimme naisten peliä tuolla radalla. Sain heiltä arvokasta tietoa siitä, mihin väylillä kannatti pelata ja mihin heidän heittopituutensa riitti. Tiesin, että omat heittoni ovat vielä lyhyempiä, joten pelikirja piti rakentaa armolliseksi itselle ja olosuhteille. Halusin Masterien SM-kisoihin todella ja ainoa tavoitteeni tälle loppuvuodelle oli päästä pelaamaan siellä. Sen eteen olin valmis uhraamaan aikaa ja rahaakin.

Terveyskirjasto.fi sivulta lainattu kuva tenniskyynärpään kipukohdasta. Täsmää.

Töiden alettua aloin etsimään lisää tietoa tenniskyynärpään hoidosta. Lepoa, buranaa ja Voltaren -geeliä tarjosi lääkäri, jonka luona kävin, mutta häneltä ei irronnut vastausta siihen, kuinka aloittaa taas pelaaminen ja välttyä siltä, ettei vaiva uusi. Jäin siihen käsitykseen, että pelitauko tarkoittaa lajin lopettamista. Googlaamalla löytyi paljon erisuuntaisia mielipiteitä siihen, paraneeko tenniskyynärpää ja jos, niin miten. Minuun kolahti kirjoitukset siitä, etteivät jänteet parane samalla tavalla kuin vaikkapa haavat tai luunmurtumat - silkassa levossa. Ne eivät parane vain odottamalla ja laittamalla kipeä käsi pakettiin ja avaamalla sitten puolen vuoden päästä täysin terveenä ja kivuttomana. Ehei. Jänteet kaipaavat aineenvaihduntaa parantuakseen ja sitä ne saavat vain toiminnasta. Ja lämmöstä.

Kylmähoitoa suositellaan aina tulehdukseen, mutta kuntoutusta kaipaava tenniskyynärpää ja sen jänteet kaipaavat taas lämpöä ja toimintaa. Mistä siis tietäisin, onko minulla päällä oleva tulehdus vai onko kyynärpääni valmis toipumaan? Kuulemma lepokipu paljastaa paljon. Koska lepokipua rajoittuu minulla aina vain pelaamisen jälkeiseen päivään ja esiintyy sen jälkeen ainoastaan yöllä, kun käsi on hankalasti vartalon alla tai huonossa asennossa, päättelin, että siinä ei ole tulehdusta. Muutenkin lepokipu paikallistui käsivarren lihaksiin - ei kyynärpäähän. Päättelin, että kyynärnivelen jänteen aineenvaihdunta on häiriintynyt ja se paranee vain aktiivisella toiminnalla. Googletin lisää. Löysin sanan faskiahieronta.

Sain ensimmäisen faskiahieronta-ajan heinäkuun lopulle ja menin sinne avoimin mielin, odottavaisena. Olin lukenut, että kehon kaikkia lihaksia ympäröi faskiakalvot ja niiden kireys estää lihasvoiman saamisen käyttöön sekä aiheuttaa jänteisiin kireyttä ja kiputiloja. Tekstien mukaan faskiat kulkevat ketjuina koko kehon läpi ja niitä ei saa joustavaksi venyttelemällä tavanomaisesti vaan ainoastaan toiminnallisella ns. faskiajumpalla. Faskiakalvot ovat kuulemma kolmikerroksiset ja kerrosten välissä on hyaluronihappoa, samaa ainetta, millä keinotekoisesti kohotetaan ikääntynyttä ihoa ja palautetaan sen joustavuutta. Jos nuo kerrokset eivät liu’u toistensa lomassa, aiheutuu kireyttä ja lihasvoiman tuotto vähenee jopa 30%. Kuinka kiinnostavaa ja kiehtovaa! Uskoin omien faskiakalvojeni olevan aivan jumissa ja odotin jotain suurta ja mullistavaa.

Hieronta suoritetaan osittain käsin ja osin erillisillä instrumenteilla, jotka on valmistettu kirurginteräksestä. Hieroja sanoi, että kun hän on ehdottanut hieronta-asiakkailleen faskiahierontaa, moni säikähtää nähdessään nuo teräsvempeleet ja päättää, että kädet riittävät heille. Minua taas aihe kiinnosti, sillä ne muistuttivat Mutjutinta, ainakin ymmärsin tarkoitusperän olevan saman. Käsin hieronta tuntui makeankivuliaalta, mutta instrumentilla käsittely ei tehnyt kipeää ollenkaan. Tai se tuntui hiukkasen kivuliaalta käden alapuolella, tuo alue minulla on ollut kova ja pinkeä niin kauan kuin muistan. Muuten vain makoilin ja nautin kun käteni sai käsittelyä 40 ihanan minuutin ajan ja tunsin kireyden poistuvan. Mitkä olivat kokemukseni jälkeenpäin? Ensimmäinen vaikutus, minkä huomasin, oli se, että kyynärvarteni lihakset olivat hetkutettavissa ja irtonaiset! Poissa oli kivikova kireys ja jähmeys. Wau!

Elokuu, viikko 31


Pari päivää hierontakäsittelyn jälkeen käsivarteni oli kosketusarka ja aloin pohtia, milloin uskaltautuisin toiseen käsittelyyn. Siihen toki olin menossa, sehän on selvä! Kokemus oli niin hyvä ja uskoin tämän tuovan minulle apua. Harmikseni en saanut käsittelyä seuraavalla viikolla, kun aloin aikoja selata joskus keskiviikon kieppeillä. Etsin siis vastaavaa palvelua muualta. Käsi oli jo käsittelyä vailla. Sainkin fysioterapeutin ajan jo seuraavalle päivälle ja sinne suuntasin toiveikkaana. Fyssari oli oikein leppoisa, juttelimme paljon kilpailemisesta ja hän suhtautui minuun kuin urheilijaan, mikä tuntui mukavalta. Samalla hän murjoi käteni lihaksia ja tarkkaili ilmeitäni sen varalta, ettei tee mitään liian kovaa. Totesi sitten, että ”ilmekään ei värähdä” kun oli upottanut sormensa kyynärvarteeni ja kylläpä tuo tuntuikin kipeänmakealta! Sanoin, että olen saanut niin paljon ikävää kipua kokea tuon käden osalta, että tämä oli siksi vain nautinto. Kun tiesin, että sen vaikutus on hyvä.

Fysioterapeutilta sain vinkin pakastaa mukillisen vettä ja kun se on täysin jäätynyt, avata siitä aina sentin verran jäätä esille ja sillä pyöritellä sulavalla jääpalalla rukkanen hierovassa kädessä tuota kyynärpään seutua. Sillä lailla sen saa puuduksiin ja tämä on siksikin hyvä tehdä esim. treenin jälkeen. Niin - hän suositteli varovaista heittelyä tenniskyynärpäätuen kanssa, sen, jossa on säädettävä kompressionuppi. Lisäksi ranteen pyörittelyä ja liikuttelua siten, että painan samalla tuota lihasten välissä olevaa jänteen kiinnityskohtaa vapauttaakseni jänteen paineelta ja rasitukselta. Hän kertoi realistisesti sen, että SM-kisojen jälkeen minun tulee pitää kunnon tauko pelaamisesta, kunnes saan käden aivan kuntoon. Lepoa ja kuntoutusta. Minun korvissani tuo kaikki oli enemmän kuin täydellistä, motivaatiotaso oli varmasti ainakin sata. Kunhan vaan saan pelata ensin!

Jäämuki ja rukkanen valmiina kylmähoitoa antamaan

Hoidon hyvästä vasteesta innostuneena pakkasin siis kyynärtuen reppuun sekä pari kiekkoa ja suuntasin Talin putteriradalle. Jumppasin, lämmittelin, venyttelin ja sitten kiinnitin Futuro Custom Dial -tenniskyynärpäätuen käteeni. Kiinnitin tukea sen verran, että se ei purista mistään vaan istuu napakasti ja kiristin kompressionupin maksimiin. Heitin tässä parilla kiekolla avaukset ja jatkoin puttaamaan. Kiersin nupin löysälle ennen putteja. Taas kun olin seuraavalla tiillä, kiristin kompressiotyynyn maksimiin, heitin avaukset ja löysäsin kompressiota. Innostuin kivuttomuudesta niin paljon, että pelasin putteriradan jälkeen muutamalla avauksella myös väylän 16, johon en ole vielä sitä oikeaa heittoa ja kiekkoa löytänyt. Nyt sekin yhdistelmä löytyi! Samaa kyytiä väylälle 17, jossa pelasin edelleen midareilla kolmella kohtuukovalla vedolla mantereen päähän kolmella heitolla ja siitä korin alle ja nostobogi. Olin aivan innoissani, mutta tiesin, että nyt on oikea aika lopettaa, kun mihinkään ei satu. Melko ylpeä saan itsestäni ollakin, että sen maltoin tehdä. Mikä fiilis! Mikä nälkä päästä pelaamaan!

Tuki käsivarressa ja säätönuppi, jolla kopressiota saa säädettyä. Minulla on käytössäni asteikon ääripäät: päällä ja pois :)

Kun kompressio on suurimmillaan, käsivartta ei purista ja sen lihakset voivat toimia normaalisti. Silti puristus tuntuu juuri oikeassa kohdassa.

Sunnuntaina lähdin liikkeelle aamusta ja matkani vei junalla Leppävaaraan asioita hoitamaan. Sieltä kävelin Taliin, sillä olin ihan vain ”kaiken varalta” ottanut jälleen mukaani nuo kaksi midaria - Gstar Roc3 ja Goldline Fuse. Kuinka ollakaan, myös kyynärtuki oli repussani sekä litran verran vettä. Talin ykkösväylältä oli lähdössä pari tuttua fribaajaa, joten lähdin heidän mukaansa hengailemaan ja jutustelemaan. Kiersimme näin alun kuusi väylää, jonka jälkeen siirryin putteriradalle heittämään omat heittoni. Kylläpä oli ihanaa taas päästä laittamaan kiekkoa ilmaan! Tuttua onnistumisen ja mokailun sekaista pelaamistahan se taas oli, kaiken kaikkiaan kuitenkin ihan kohtuullisesti osui heitot väylään. Kyynärtuki toimi jälleen hyvin, kipua en tuntenut ja siksikin uskaltauduin jälleen heittämään väylä 16 kierroksen päätteeksi. Laitoin Fusen liitoon ja ilahduttavasti se päätyi mukavalle 6m putille korin lähelle ja pirkotin näin väylän ensi kertaa aikoihin. Mahtifiilikset - ja kaikki ilman kipua!

Pelattuani väylän 17 vielä kolmella midariheitolla mantereen päähän ja siitä korille, kävelin parkkipaikalle ja sopivasti kaverit olivat juuri lopettaneet keskiväylien pelaamisen ja näin kiersin heidän mukanaan vielä kierroksen loppuun pelaamatta. Annos frisbeegolfia oli tänään pienehkö, mutta näillä mennään. Sain olla tyytyväinen jo siihen, että sain päivääni annoksen tätä ihanaa lajia. Maltilla kun mennään, jonain päivänä annokset ovat taas isommat ja saan nälkäni tyydytettyä. Ajatus kokonaisesta kierroksesta kuun lopulla kuulostaa niin huimalta, että tuskin jaksan sitä odottaa. Mutta tavoitteenani on pelata se ilman kipuja. Tai no, jos vähän sattuu, niin sen vielä hyväksyn.

Kotona hoidin taas kyynärniveltäni jäämukin avulla, samalla hoidin myös kipeytyneen peukalon jänteen, joka on tullut esiin sitä mukaa lisää, kun kyynärpään kipu on hälvennyt. Vai olisinko vasta nyt kiinnittänyt siihen huomiota, kun toiselta, siltä enemmän invalidisoivalta kivulta sain tilaa? Kipualue on ollut koko ajan ranteesta kyynärpäähän saakka, mutta pelatessani enemmän kipu keskittyi lähemmäs kyynärpäätä. Nytkin pelaamisen jälkeen oli pientä tuntemusta kyynärvarren yläpuolen lihaksissa, mutta menneisiin viikkoihin nähden niin vähäistä, että sijoittuu aivan asteikon alapäähän. Töihin paluu kesäloman jälkeen vaikutti varmasti osaltaan myös, kun näppäimistön ja hiiren kanssa tulee vietettyä taas enemmän aikaa, valitettavasti. Liikaa rasitusta samoille lihaksille ja jänteet ei siitä tykkää. Kun osaisikin käyttää hiirtä vasemmalla kädellä, mutta ei ole ihan niin vaan toteutettavissa.

Elokuu, viikko 32


Turhauttavaa, kun oikeastaan mitään ei voi tehdä kotona ilman rasitusta kädelle. Nostan maitotölkin, avaan sen kierrekorkin, kannan ostoskasseja kaupasta, nostan tietokoneen laukusta, surffaan puhelimella, ajan autoa, naputtelen sormia musiikin tahtiin, pesen hampaita, puen vaatteita - lista on loputon. Yöksi ranne pitää tukea, jotta se saa lepoa eikä jänteen tulehdus pääse pahenemaan. Kylmää ja venyttelyä lisäksi, kunnes jälleen maanantaina pääsin työpaikkani kustantamana fysioterapeutille. Lopulta sain jopa kolme käyntiä puhuttua itselleni, kun ranteen oireet viittaavat hiirikäteen eikä vapaa-ajan urheiluharrastukseen. Minun päässäni kaikki yhdistyvät yhtenä ja samana oireistona, ylirasitustilana koko kyynärvarressa ja kaiken perussyy on sormien ja sitä kautta koko käsivarren lihasten käyttö. Sormissahan lihaksia ei ole, vaan kaikki lihastyö tapahtuu käsivarressa.

Työfysioterapeutti oli oikein reipas, mutta kuunteli hyvin huonosti. Yritin kertoa kaikenlaista, mutta hän ei oikein jaksanut pysähtyä kuuntelemaan, vaan oli jo päättänyt selkeästi mitä tapaamisessa käydään läpi ja millä tästä edetään. Hän tutki, ettei ole pinnettä niskassa. Hän tsekkasi puristusvoiman. Hän kysyi, halusinko kokeilla kipukynää, Paingone, viikon ajan ranteeseeni. Toki, miksei. Laite on tosi helppokäyttöinen: kynä, jolla osoitetaan kipeää kohtaa kehossa ja sen päästä painetaan niin kauan, että kipukohta saa 30 pientä sähköiskua. Kynän antamat sähköiskut olivat hyvin siedettäviä. Tuntemus oli vähän kuin tatuoitaessa, eli sen kestää oikein hyvin 30 iskun ajan, mutta liian kauan samaan kohtaa alkaisi jo ärsyttää. Mielelläni kokeilen kaikki keinot, joilla voi olla yhtään helpottavia tai parantavia vaikutuksia. Miksei. Hän laittoi myös kinesioteipit ranteen joka puolelle tukemaan ja aika helpoltahan se vaikuttaa, joten jatkossa osaan ne laittaa itsekin. Nuo kun lähtivät pois jo illalla saunassa, joten omat teippirullat on tässä eduksi.

Kinesioteipit tuovat hiukan tukea kipeälle ranteelle, mutta pysyvät tosi vähän aikaa, käsiä kun tulee pestyä usein päivän mittaan

Viikon lopulla kävin pitkästä aikaa salilla, laitoin n. 70% entisistä painoista laitteisiin ja treenasin keskikroppaa sekä jalkoja. Kokeeksi laitoin myös ojentajat työhön ja sekin meni ilman mitään kipuja. Ihanan ryhdikäs olo! Perjantaina pääsin jälleen faskiahierontaankin ja tällä kertaa hierottiin vain 20min ajan. Tuntemukset olivat aika lailla samat kuin ensimmäiselläkin kerralla. Käden iho muuttui punaiseksi käsittelyn edetessä ja jos alku olikin hiukan kivulias, muuttui se loppua kohden taas nautinnolliseksi. Seuraavana päivänä lihaksissa oli jälleen kosketusarkuutta. Käsittelin itse Mutjuttimella vielä ne alueet, jotka kosketusta sietivät ja näin sain koko käsivarren taas hoitoon. Kyynärnivelessä ei tunnu enää selkeänä kipupistettä, sinne juilii ainoastaan silloin, kun suoristan käden aivan suoraksi ja tuo tunne on selkeästi jänteessä, ei nivelessä. Liekö tähän avuksi vain aika ja varovainen jumppa jännettä juurikaan rasittamatta. Tein pientä pyörittelyä jänteen kiinnityskohtaa painaen ja uskon sen olevan eduksi pelkän levon sijaan. Toivotaan parasta.

Elokuu, viikko 33


Uusi viikko lähti käyntiin uusin tuntemuksin. Maanantaina heräsin ensimmäistä kertaa viikkoihin, ellei jopa kuukausiin ilman kovaa jomotusta oikeassa kyynärvarressa! Jotain positiivista edistymistä siis, mikä ilahdutti muutoin alavireistä mielialaani. Ensimmäistä kertaa mieleen on alkanut valua sellaisiakin ajatuksia, että mitä jos en enää uskalla pelata niin kuin joskus ennen. Mitä jos alitajuntaani on jäänyt niin vahvasti kivun pelko, etten saa vietyä heittoa loppuun ja kaikki jää puolitiehen. Pelaamisesta on jo niin kauan aikaa, tai siltä se ainakin tuntuu, etten enää tiedä kuinka se sujuu, kun taas seison tiillä valmiina kokonaiseen kierrokseen. Tämä on pisin jakso koko kolmen vuoden harrastamiseni aikana, jolloin en ole pelannut ja tuntuu kuin elämä olisi kaventunut ohueksi janaksi uusia aamuja, päiviä ja iltoja, joista puuttuu tärkeä palanen. Onneksi edes viikonloppu meni Sibbe Openissa caddyn ja katsojan ominaisuudessa ja videollakin on taas uusia Jomez Productionin koosteita katseltavaksi.

Kipukynän palautin tiistaina, en saanut siitä oikein mitään apua enkä rehellisesti sanottuna muistanut sitä aina käyttääkään. Kynää ei saanut käyttää märälle iholle ja kun otin kylmähoitoa jääpalalla ranteeseen, jäi kinesioteippaus tietenkin aina märäksi, eli hoito olisi pitänyt ajoittaa sitä ennen. Välillä taas onnistuin osumaan niin ikävään paikkaan, että sykäykset tuntuivat aina keskisormen päähän asti, kun tarkoitus oli hoitaa peukalon puolta. En siis varmaankaan osannut vain käyttää laitetta oikein.

Illalla kävimme Hollen kanssa hiukan kävelyreissulla heittämässä kiekkoa samalla. Heitin lyhyitä lähestymisheittoja metsäpolulla siten, että kipua ei tuntunut missään vaiheessa. Yllättävän hyvin tuo sujuikin, olisipa mahtavaa, jos lähipeli olisi säilynyt tauosta huolimatta edes kohtuullisesti. Ainakin tämä toi taas uskoa siihen ja sillähän on suuri merkitys pelatessakin - jos et usko itseesi, et voi onnistua. Ainakin päälle lenkki teki hyvää ja nosti mielialaa. Kisat ovat jo ihan kulman takana, malta mielesi ja jaksa vielä tämä reilu viikko. Hiukan laittoi mietteliääksi toki se, kuinka pienestä kyynärvarren lihakset taas ärtyivät ja kyynärpäähänkin tuli taas pientä tuntemusta nivelnastan kohtaan. Siihen, jonka olin juuri muutama päivä sitten saanut kivuttomaksi. Kylmähoitoa ja voidetta yöksi, ei kai muutakaan voi.

Kun näinkin tärkeä alue elämästä kuin frisbeegolfin pelaaminen on pois, sitä haluaa tutustua kaikkiin vaihtoehtoihin ja uskoa ihan kaikkeen, minkä vain väitetään auttaneen. Niinpä löysin internetin syövereistä tuotteen Handy Care Ring, joka on vieraskielisestä nimestään huolimatta kovin kotimainen tuote, Kempeleestä. En aikaillut tilatessani tuon käsivarren lihaksia hierovan laitteen ja keskiviikkona se jo kolkuttelikin postilaatikon seiniä. Luin ohjeet, katselin videot, jotka olin toki jo katsonut aiemminkin ja voideltuani käteni kevyesti hierontaöljyllä sovitin laitteen kyynärvarteeni. Napakasti, mutta ei puristaen. Kuinka sopivasti se saapuikin, nyt kun lihakset olivat pienestä treenistä ärtyneet. Lähdin pyörittämään rengasta hitaasti ja nautin kuminuppien puristavasta ja hierovasta tunteesta hiukan arkoja lihaksiani vasten. Hieroskelin näin kumpaankin suuntaan kolmesta eri kohdasta, joista lähin oli viitisen senttiä kyynärpäästä ja jokaiseen kohtaan nuppeja sai säätää. Säätö oli nopeaa ja helppoa, laite oli helppo saada sovitettua ja hieroessakin voi antaa lisäpainetta haluamiinsa kohtiin, joissa kireyttä esiintyy. Ensivaikutelma oli siis hyvä. Samaa pyörittelyä olen muutenkin tehnyt päivittäin, toisella kädellä puristaen ja kääntäen.

Handy Care Ring tuntui ainakin ensimmäisillä käyttökerroilla toimivalta. Tätä pitää käyttää jatkossakin, myös ennaltaehkäisevästi kunhan joskus pääsee siihen vaiheeseen...

Torstai-iltana otin jälleen kiekot mukaani ja nyt oli edessä kierros ihan frisbeegolfradalle! Pientä tuttua jännitystä hiipi vatsanpohjaani ja nyt vasta tajusin, että rento suhtautumiseni SM-kisojen pelaamiseen saattaisi olla silmänlumetta. En vain muistanut tätä fiilistä, kun astun tiille ja tähtään kiekkoani kohti väylää ja kaikki muut katsovat. Se hetki on vain minun. Silloin haluaa onnistua. Nyt tosin katsojana oli sekalaista porukkaa, joka oli lähtenyt kaveriporukassa viettämään kaunista kesäiltaa lähiradalle eikä heistä varmaan montaakaan rehellisesti sanoen kiinnostanut kuinka minun avaukseni lähtee 😊 Minua se kiinnosti ja sitäkin enemmän se, voinko heittää kivutta. Kyllä!

Tutuksi kävi kierroksellani tenniskyynärpäätuen kompressionupin kiristys- ja löysäämisnaksutus, sillä kiristin sen aina avaukseen ja annoin olla löysänä muut heitot. Jossakin vaiheessa huomasin, että pidemmässä putissa tuo tuki voisi olla myös eduksi, sillä siinä ranteen spinni tuntuu kyynärpään jänteessä ja siltä tunteeltahan haluan täysin välttyä. Vielä täytyy harjoitella lisää heittämistä tuen kanssa, sillä kyllä sillä vaikutusta on. Muutenkin heitto tuntui olevan hiukan kateissa ja etenkin kiekon nokkakulmien hallinta on vaikeaa, ellei mahdotonta, kun yrittää välttää kipua. Mutta minä pelasin! En avannut ihan jokaista väylää, mutta suurimman osan kuitenkin. Sain jopa yhdelle väylälle pelattua pörön, onhan sekin jonkin alku. Illalla lihaksissa tuntui paljon kireyttä, kyynärpää oli aavistuksen kipeä ja kosketettaessa jänteessä tuntui hiukan kipua. Näillä nyt mennään: kylmähoitoa, hierontaa, venyttelyä ja kipuvoidetta oli iltaohjelmassa.

Vähän jännältä tuntuu lähteä niinkin arvostettuun kilpailuun kuin Frisbeegolf SM Masters  -kisaan kun oma peli ei ole ihan parhaassa tikissä enkä todellakaan olisi arvannut, että valmistautumiseni kisaan on tällaista kuin nämä viimeiset viikot. Kuvittelin treenaavani paljon lähipeliä, puttia, metsäpillien pelaamista. Olin ajatellut treenata hieman distanceheittoakin ja erilaisilla kiekoilla vastatuuleen etenemistä. Nyt kaikki tuo jäi tekemättä. Omat luottokiekotkaan eivät toimi nyt samaan tapaan kuin ennen, kun en tiedä kuinka saan heiton iskuun. Tasan viikon kuluttua starttaa tämän kauden pääkisani ja minä olen siellä mukana. Teen parhaani, nautin lajista ja olen ylpeä tästä mahdollisuudesta päästä mukaan, päästä pelaamaan ensimmäistä ja viimeistä kertaa SM-kisaa FP40-luokassa. Joensuussa tavataan!