Juhannus on fribaajan parasta aikaa

Juhannuksen ohjelmaan kaipasimme jotain kevyttä fribailua ja siihen ehkä jatkoksi mökkisaunan ja rentoa oleilua. Peurungan Frisbee Festival parikisoineen vaikutti tarkoitukseemme oikein sopivalta ja kun vielä majoituskin järjestyi erityisen edullisesti, oli aatto-ohjelma sinetöity. Päätimme heti jättää viikonlopun PDGA-kisan väliin ja keskittyä ihan vaan höntsäilemään.


Ajelin Onnibussilla pahimmassa juhannusruuhkassa torstaina Hollen luo Leppävirralle ja sieltä ajelimme Peurungalle leppoisasti aattoiltapäivänä. Kerrankin säät suosivat juhannuksena ja lähdimme helteiseen parikisaan mukanamme paljon juotavaa ja hiukan myös naposteltavaa sillä olimme edelleen aamupalan voimin liikkeellä. Odotellessamme paria kierrokselle jutustelimme paikallisen puuhamiehen Simo Väisäsen kanssa ja taisi siinä odotellessa vierähtää kolme varttia eikä paria kuulunut. Lopulta lähdimme omalle kierrokselle, ei kai se kisa niin tässä tärkeintä ollut :)


Minä heittelin itseni kanssa best shottia ja Holle omaa rundia. Näin saimme pientä kisahenkeä ja yrittämistä aikaan. Ja yllättävän hyvin tuo kierros menikin! Kolmosväylällä en vaan jostain syystä saanut kumpaakaan kiekkoa pysymään IB:lla ja siitä tupla. Muuten aina jompikumpi heitto onnistui vähintäänkin kohtuullisesti ja plussia kertyi hyvin hillitysti. Tykkäsin radasta ja etenkin väylä 7 ilahdutti hienolla ykkösheitoista koostuneella birdiellään. Ihan oikea pirkko siis! Sen jälkeen seurasi mahtava viiden väylän par-putki ja kun kierrosta oli takana 2/3 olin tuloksessa +4. Wau! Miksei voi aina heittää best shottia :)

Loppukierroksella oli vaihdellen bogia ja paria, ainoastaan pitkähkö väylä 15 tuntui hankalalta ja siinä heittoja kertyi jopa 7 best shotistakin huolimatta. Kiekot vain feidasivat aina mörriin, en hölmönä ottanut yhtään varman päälle saati midarilla... Vielä väylän 18 birdie pienensi loppulukemaa ja kierros päättyi minulle voittoisasti tulokseen +10.
Ah! Nyt pääsimme hiestä märkinä viimein lounaalle, kello taisi tosin olla jo n. 21 ja ilta pitkällä. Mukavaa porukkaa istuskeli terassilla seuranamme ja viihdyimme seurassa kuin olisimme tunteneet heidät ennenkin. Kyllä taas huomattiin, miten hieno harrastus tämä on ja miten hienoa porukkaa tätä harrastaa! Kuulimme myös, että klo 23 starttaa perinteinen juhannusyön kierros kisalayoutilla ja tottahan päätimme mennä mukaan! Ehdimme puolisen tuntia torkahtaa huoneessamme ennen kuin olimme jälleen ykköstiin tuntumassa reppuinemme. Mukana oli ihan hyvä edustus, varmaan 20-30 fribaajaa kuka minkäkinlaisin eväin varusteltuna ja hyvillä mielin. Mahtavaa!


Ehdotuksena kierrokselle oli parikisaa taikka kolmen hengen joukkuekisaa. Valitsimme parikisan ja meitä lähti siinä kuusi samaan ryhmään heittelemään. Muut olivat nuorempia miehiä, mutta väliäkö tuolla. Heitimme Hollen kanssa parikisaa minun edelliskierrokseni tulosta vastaan ja se vastus olikin tosi tasainen. Lopputulos taisi olla +9 eli yhdellä heitolla veimme voiton :)

Kierros oli aivan mahtava! On hienoa heitellä upealla radalla rentoa yökierrosta kun kaikilla on loistava mieli ja huumori meni sopivasti yksiin. Huumoriahan kierrokselta ei puuttunut - siellä halailtiin puita useiden klopsujen jälkeen ja heitettiin hyvää läppää milloin mistäkin sattumuksista. Kannustus ja toisten onnistumisista iloitseminen oli aivan yhtä hyvin läsnä kuin lajissa muutenkin ja vaikka kierros päättyi vasta puoli kolmen aikaan yöllä, olivat kaikki vielä hyvissä voimissa ja hymy korvissa. Kylläpä meille sattuikin hyvä porukka, tämä kierros ja sen tunnelma muistetaan pitkään! Tuloksetkin olivat ajankohta huomioiden tosi hyviä, itse asiassa ihmeen hyvin sitä jaksoi yöllä skarpata heittoja ja siitä kertoo sekin, että hankala väylä 15 meni tällä kertaa bogiin eikä tuplia mahtunut mukaan ollenkaan.


Mukanamme oli tietenkin myös musiikkia - pieni mutta tehokas ämyri bagissa jaksoi soittaa milloin uusinta kotimaista, milloin hiukan vanhempaa ulkomaista. Tuo muuten ihan omanlaistaan tunnelmaa - tällaista ei virallisella kisakierroksella ole! Meillä kun tämä harrastuskin on niin tuoretta, ettemme ole päässeet vielä tästä rennosta vippailu-höntsäilypuolesta päässeet nauttimaan, jäi kokemus todella mieleen. Kesäyön lämpö ja valoisuus tuovat oman lisänsä eikä jostain syystä hyttysetkään vaivanneet meitä senkään vertaa, mitä usein iltakierroksella tekevät. Jotain maagista tässä oli.


Yöpalaksi haimme hotellin respasta sipsejä, kun emme oikein olleet varautuneet eväin tällaiseen juhannuksen viettoon. Pikkusuolainen riitti ja hyvien yöunien sekä maittavan aamiaisen jälkeen olimme kannustamassa kisaajat aamun kierrokselle, siellähän oli liiton alaiset kisatkin vielä edessä... Reipasta! Meidän matkamme jatkui jonkin aikaa kisaa seurattuamme Suonenjoelle ja siellä 18-väyläiselle radalle.

Helle vain jatkui. Juomaa oli mukanamme varmaan litra molemmilla ja sekin hiukan niukasti, niin runsasta tuo nestehukka kuumassa on. Olen näemmä kuitenkin jo oppinut hikisten käsien kanssa heittelyyn, sillä lipsahduksia ei sattunut ihan niin paljon kuin edellisissä kisoissani Veikkolassa. Tai no, kyllähän nuo lipsahteli, mutta kun otin jälleen best shottina niin lipsahdukset sai unohtaa :)

Tykkäsin kyllä myös Suonenjoen radasta. Jokunen väylä oli makuuni turhan pusikkoinen, mutta suurin osa kivoja ja vaihtelevia. Oli harjun päällä, oli harjulta toiselle notkon ylityksiä ja oli avoimia liidätyksiä sekä ylämäkiväyliä. Myös tarkkuutta vaativia metsäväyliä löytyi eli kyllä - monenlaista heittoa sai tarjota. Olen nyt harjoitellut antsaheittoja niin paljon juhannuksena, että ne alkavat sujua melko hyvin myös avauksissa ja sehän ilahduttaa. Peurungalla sain yhdellä väylällä hienon 80-metrisen kun heitin Ennustajaa hiukan antsassa ja sillä oli tilaa liidellä eteenpäin ja täälläkin lähti aika kivasti. Vielä kun muistan hiukan puristaa kiekkoa, se lähtee pidemmälle, mutta samalla myös myöhäisemmän irtoamisen ansiosta enemmän oikealle, mikä tulee ottaa huomioon. Harjoitusta ja höntsää sopivassa suhteessa.

Taas läpimärkinä takaisin autolle ja nyt palasimme Leppävirralle - yhden pienen koukun kautta: Kotalahden sympaattinen piharata. Täällä oli kiva neppailla hyvään tulokseen, jäikö jopa pakkaselle, mutta viimeisen väylän varrelle oli pari autoa parkkeerattu emmekä saaneet sitä heitettyä. Ihana paikka!

Juhannuspäivän heittelyt oli nyt paketissa ja iltaohjelmaksi riitti hyvä ruoka ja sauna. Nam! Mutta jotta juhannus olisi täysin taputeltu, lähdimme sunnuntaina viikkokisoihin Partaharjulle kierrettyämme aamulla Vesileppis DiscGolfParkin 13-väyläisen layoutin... Tuonne tutulle radalle on perustettu yksi uusi kapea metsäpilliväylä, joka tuo uusia haasteita - puhumattakaan ykkösväylän muuttamisesta saarekkeeksi. Toki vanhallakin layoutilla saa pelata, mutta otettiin kokeeksi uudempi. Lähelle meni että olisin pitänyt tuloksen pakkasella best shottina, mutta ykköseltä otettu retee toi sen verran plussaa että yhden heiton verran  se plussalle jäikin. Myös ensiheitoilla laskettu raakatulos oli ihan jees, +4.


Odotukset Partaharjulta olivat ihan otolliset, sillä heitto on nyt kulkenut ja rentouttakin on tullut kisatilanteesta huolimatta. Pääsin samaan ryhmään kisan toisen masters-ikäisen naisen sekä parin samanikäisen miehen kanssa. Viidentenä oli sitten vielä nuorempi mies, harvinaista että vähemmistönä! Aloitusväyläksi saimme 19:n mikä tiesi ongelmia. Ensimmäiset pari heittoa puihin ja siitä yhden pusikon kautta dogleg korille ja seiska korttin. Aika perushuono aloitus, mutta kovin odotettu :) Tosin kun seurueemme toinen naishenkilö heitteli väylän tyynen rauhallisesti viidellä koriin, aloin itsekin miettiä, että miksi aina suosiolla tämän ryssin...


Seuraavalta väylältä pääsin jo par-putille, mutta korotettu kori vei voiton ja lopuksi nostin metriseltä viheriötilkulta bogin sisään. Ykkösen avaus hienosti liidellen matalana, mutta jäi rinteeseen - par. Kakkosella sain toisen heiton hyvin mäen päälle n. 6-7m korista, mutta rinteen jyrkkyyden vuoksi en uskaltanut par-puttia vaan otin seiftin bogin. Kolmoselta jälleen pitkä avaus, joka feidasi lopuksi ilmoitustauluun ja varma nostopar. Nelosen avaus vasempaan kun varoin liikaa tuulta ettei veisi kiekkoa oikealle ja nostobogi korotetun tuulimyllykorin alta. Vitoselle luottavaisin mielin - nyt heittäisin tämän väylän kuten se kuuluukin mennä. Ja pah! Väylällä on yliote ja taas kerran huomasin kirjaavani siltä vitosen korttiin parin puuosuman ja huonon lähestymisen jälkeen...

Kutoselta par vinon oikealle feidaavan avauksen jälkeen. Seiskalta ihan ok, mutta koska vasta kolmannella mandosta, korttiin bogi. Kasilla avaus paremmin kuin koskaan, vielä uudella Star Rocilla hysse korin alle ja par! Tämä lämmitti mieltä! Pääsin honorissa ysiväylälle ja taas jäin miettimään liikaa tuulta ja sitä, että se veisi kiekkoni oikealle joten löysin itseni vasemmalta melkein seiskaväylältä. Hölmöilyä! Lähestyminen puuhun ja bogi. Vielä kymppiväylältäkin turha bogi huolimattoman lähestymisen jälkeen ja kohti tuloksentappajaa...

Väylä 11 jos joku on sellainen, jossa ei kaivata ylimääräisiä puutössähdyksiä. Sain avauksen keskelle väylää, ihan jees, ellei jopa ihannealoitus. Siitä jatko pitkälle, hiukan oikealle ja aloin olla puolivälissä. Edessä oli vain yksi puu ja heitin sitten huolimattomasti kiekkoni siihen ja kolmosheitto siis ihan nollille. Voi rähmä! Nelosella taas pitkälle ja keskelle väylää, mutta vitonen piti mennä korin alle ja feidasikin sen sijaan rinteeseen. Huolimatonta, tottakai rinteessä kiekko tekee juuri noin! Kutosheitollakaan en ollut turvallisen lähellä, mutta puttasin ja onneksi kiekko ei rollannut koko rinnettä alas vaan sain sentään lumiukon keskellä kesää. Tästä jäi jotain hampaankoloon...


Väylän 12 mandon kierrän aina midarilla rauhallisesti, sillä tässä on turha yrittääkään korille. Hienosti keskelle väylää,  mutta lähestymisupsi lähti liian korkealle ja jäi 8-9m korista - bogi. Turha. Seuraavalta tössin jopa tuplan, kun heitot jäivät näreisiin. Sitten par, kun tässä olisi ollut pirkollekin tilaus. Väylä 15 ylämäkeen ja lähestyminen kuusi metriä korin yläpuolella hurjassa vastatuulessa. Ei pysty. Bogi. Alkaa olla turhankin tavallista tämä bogeilu.


Nyt uusintaottelu väylän 16 kanssa - se vei viimeksi minua kuin pässiä narussa ja pääsin mandosta vasta viidennellä heitolla. Hurjaa! Nyt avaus puuhun ja vasemmalle alas rinteeseen. Mitä ihmettä, kuinka tämä voikaan aina mennä näin!? Pohdin reteen kannattavuutta, mutta koska pystyin jatkamaan, heitin ohi mandosta ja kolmosella pitkälle notkoon avoimelle paikalle. Wau. Kaikki mahdollisuudet selvitä tuplalla. Lähestyminen varmistellen antsassa eikä kuusten välistä suoraan ja viiden metrin putti sisään. Tämä oli turnausvoitto!


Sitten uusia haasteita, väylä 17 rinteessä korokkeella. Avaus lyhyemmän tiin viereen ja kerrankin kun pääsin tätä kautta, mitä teen - heitän harjanteen yli ja kiekko rollii alas suolle - sinne minne yleensä päädyn jo avauksella. Ei siinä auta kuin heitellä kiekko lopulta viidennellä heitolla koriin. Hölmöä! Vielä viimeinen väylä. Avaus seiftinä keskelle. Lähestyminen yhtä seiftinä ja kympin putti keinuu korin laidalla mutta putoaa alle. Bogi, taas.

Kaiken kaikkiaan hieno kierros, jossa turhia virheitä toki melkoisesti, mutta vähemmän kuin viimeksi. Luulin jo tehneeni enkkanikin, mutta kyllä Iso Parta 2.-kierros vei voiton kolmella heitolla tästä. Silti ihan jees ja pääasiahan oli, että sai taas tutustua uusiin mukaviin harrastajiin ja heitellä hyvillä mielin heidän kanssaan. Kierrokseen mahtui jokaiselle onnistumisia ja niitä epätoivonkin hetkiä, paljon pörrääviä paarmoja ja kuumottavaa aurinkoa. Juomaa meni litran verran ja saman verran autolla. Vielä saatiin kokeilla yhdet holariheitot starttipaikan luona, mutta ei tullut - lähimmäksi pääsi yksi nuori poika, joka heitti ketjuista liitäen läpi. Harmi!


Olihan täydellisyyttä hipova fribajuhannus! Uimaan ei sitten ehditty kertaakaan ja mökkisaunakin jäi haaveeksi, mutta vielä on kesää jäljellä :)

Veikkolan arkipäivän viettoa

Olihan jännä aika kisalle, mutta pitäähän sitä kokeilla kaikenlaista. Kyseessä siis kisa, jossa startit kahtena peräkkäisenä arkipäivänä klo 13 ja yksi kierros per päivä. Ilmoittautuessani kisaan en tosin muistanut, että minulla oli toisena kisapäivänä myös talkoovuoro toisen harrastuksen parissa ja aika menisi niin tiukoille, etten voisi millään ehtiä...

Ensimmäisenä kisapäivänä sää oli lämmin sateisen ja tuulisen viikonlopun jäljiltä. Mukavaa vaihtelua suomalaiseen kesäsäähän :) Olin aamupäivän töissä ja kiiruhdin sitten heti lounaan jälkeen kisapaikalle. Ehdin ilmoittautumisen jälkeen häthätää heittämään neljä puttia ja muutaman lähestymisheiton ihan vain tuulta ja kiekkoja testatakseni. Sekä päivän puttikuntoa vahvistaakseni. Nyt olin kuitenkin treenannut taas puttia pitkän tauon jälkeen useana päivänä ja se tuntui olevan ihan kohtuukunnossa - ainakin entiseen verrattuna.


Starttasimme väylältä 18, mikä ei todellakaan ole suosikkejani. Yksi harjoitusheitto keskelle väylää ja se sai riittää. Itse kisassa avaus menikin sitten puihin ja tarkemmin taas asiaa pohdittuani tulen siihen tulokseen, että kyllä tuo olisi pitänyt midarilla rauhallisesti avata. Minulla näemmä aaltoilee nuo midari-draiveri -vaiheet ja nyt ei ollut seiftausmode päällä. Ja siitä sainkin kärsiä kisan aikana useampaan kertaan.


Kisan alku oli melko lailla karmea. Useiden puuosumien ja triplan jälkeen siirryttiin ykkösväylälle ja siltä bogi. Avaus tutusti liian lyhyt - koska varon aina puita - ja keskeltä metsää yhden puuosuman jälkeen korille. Väylät 2, 3 ja 4 menivät aika saman kaavan mukaan: avaus puuhun, josta kiekko sinkoutui tietenkin ulospäin väylältä, sieltä parilla puuosumalla avoimelle kymppirinkiin, korin alle ja tupla. Väylälle 5 sain ryhmäni pisimmän avauksen ja siitä helppo lähäri korille, mutta kolmesta metristä putti korotetun korin ylärautaan. Nyt viimeistään tuli selväksi, että tänään par on melko kaukainen haave vain.


Onnistumisia kierroksella oli todella vähän. Niitä oli satunnaisesti jokunen lähäriheitto aivan milliin ja ainakin väylän 5 sekä 12 avaukset. Onneksi tuo pitkä par5 -väylä meni lähes täydellisesti kuten sen voin pelata ja siltä ilahduttava par kahden järkyttävän kopinaväylän jälkeen. Saarekeväylältä bogi avauksen griparin ja dropparille siirtymisen jälkeen ja seuraavalta puupilliväylältäkin bogi. Tähän vielä lyhyt väylä 15, jossa pääsin avauksella kymppiringin tuntumaan ja vain metrin päähän CTP-kisan kakkoseksi ja ihan hyvän haun jälkeen nostopar.


Viimeiset väylät eivät paljoa armoa antaneet nekään. Pitkä ja mutkainen väylä 16 sujui kolmella heitolla metsän läpi, mutta siitä sain sössittyä tutusti vielä neljä heittoa ennen kuin kiekko oli korissa. Mandoväylällä yritin kiertää tarpeeksi, mutta niin vain kiekkoni kolahti suoraan mandokylttiin ja siinä kierrellessä ja liian pitkällä putilla tuloskorttiin kirjattiin vielä tupla.


Olihan karmea kierros! Tuloskortissa oli lähes pelkkää tummaa väriä ja yhtä synkäksi veti myös mielen kisan jälkeen. En muista koska - jos koskaan - heittäminen olisi tuntunut yhtä haastavalta ja raskaalta. Kädet olivat koko ajan kuumuudesta johtuen hikiset, vettä olin unohtanut laittaa pulloon mukaan ja sain särppiä vain pieniä huikkia mistä aiheutui päänsärkyä kierroksen loppupuolella. Kaikki muistikuvani kierrokselta olivat vain pelkkää selviytymistä metsän keskeltä väylälle eikä sellaista vapautunutta heittämistä päässyt oikein missään tekemään. Ei tämän tällaista pitäisi olla! Ei ollenkaan minun makuuni ja sain tehdä melkoisen työn, että sain itseni seuraavana päivänä uudelleen pelipaikalle.

Karmean kierroksen tuloskortti... puuh...

Toisena kisapäivänä aurinko aloitti paljon aikaisemmin lämmittämisensä ja koko ajan sai hakeutua varjoon pois paahteesta. Nyt olimme viiden hengen naisporukassa heittämässä ja se oli kivan piristävää kuten aina. Naisten kesken juttua riittää ja kuten kierroksen aikana jossain välissä totesimme - aiheet on niin erilaisia kuin mitä sekaryhmissä... tällöin taisimme puhua kampaajalla käynnistä ja hiuksista :) Toivottavasti tämä ei sekoittanut kenenkään peliä - minuun se ainakin vaikuttaa vapauttavasti ja kilpailunomainen jännitys on poissa. Muutenkin ensimmäisen päivän katastrofikierroksen jälkeen kilpailu oli minun osaltani vain ja ainoastaan itseäni vastaan - saisinko parannettua tulosta ja heitettyä edes osin tyydyttävän ja palkitsevan kierroksen.


Aamu meni kiireisenä, enkä lopulta ehtinyt edes lounasta syödä ennen kisaan lähtöä. Ostin pari suklaapatukkaa ja nappasin mukaani proteiinijuoman sekä mustikkakeiton vesipullon lisäksi. Näillä energioilla uskoin selviäväni hellepäivän haasteista.


Aloitimme väylältä 15 ja nyt avaus ei ollut ihan yhtä hyvä, mutta yli tien kuitenkin. Heitin lähärin huolimattomasti puuhun ja alkuun heti bogi tältä lyhyeltä väylältä. Huonommin siis kuin edellispäivänä, jolloin tältä tuli sentään par. Nauratti, en antaisi periksi näin helpolla. Pitkä väylä 16 meni ensimmäistä kertaa tosi tarkasti loppua myöten ja siinä sain jopa yhden foreheiton onnistumaan ja tuloksena bogi. Mandoväylällä olin edellispäivää viisaampi, tähtäsin vielä kauemmas mandosta ja nyt sain antsan kiertämään mandokyltin riittävältä etäisyydeltä ja väylältä par. Jes!


Haastava ja henkisen yliotteen minusta ottanut väylä 18 alkoi taas puuosumalla, mutta nyt sain kiekkoni kaartamaan lyhyen pelastautumisheiton jälkeen pitkälle korin lähelle, sieltä korille ja korotettuun koriin sisään - tupla. Väylät 1 ja 2 olivat sitten toisintoa eiliseltä, mutta siihen päätin sen jäävän. Kolmosella avaus pitkälle suoraan, siitä korin vieressä olevan katajan taakse ja haaraputti varmasti sisään. Ilahduttava par! Hankala väylä 4 meni bogiin kuten lähes koko muulla ryhmällämmekin ja sitten edellispäivänä ilahduttaneelle väylälle 5. Ajatuksissa siinsi samankaltainen toteutus ilman ylärautaputtia, mutta kiekko lipsahtikin kädestä heti edessä oleviin puskiin. Avaukselle mittaa 15m. Ei tässä näin pitänyt käydä! Ei tällä väylällä - tässähän oli tilaakin heittää...


Taistelin väylän triplaan ja siitä sisuuntuneena seuraava mandoväylä napsahti aivan kohdilleen - kolmella korin alle ja par! Kylläpä ilahdutti! Sain jatkaa nyt ensimmäistä kertaa honorissa ja senkin jälkeen vielä pari väylää heitin toisena. Vaihtelua ainaiselle häntäpään heittopaikalle :) Kasiväylältä koko porukka nappasi hienojen avausten jälkeen parit korttiin ja fiilis oli korkealla. Ysiltä vähän lyhyttä avausta ja lähäriäkin, eikä putti pelastanut vaan bogi. Sitten edellispäivän kauhujen väylät 10 ja 11...


Kymppiväylää varten minulla on treenikierroksilla ollut kaikenlaista vaihtoehtoa. Olen heittänyt putterilla, olen heittänyt midarilla, olen heittänyt forea. Kaikki nämä ovat toimineet  draiverin rystyheittoa paremmin. Tänään valitsin näistä vaihtoehdoista foren. Koska rysty ei toiminut edellispäivänä. Ei ollut hävittävää. Midaria en ottanut, vaikka näin jälkiviisaana se olisi varmasti ollut se paras vaihtoehto - ellei jopa putteri. Metsässä siis oltiin jälleen eikä sieltä päästy pois ihan ensimmäisellä heitolla ja kun vielä kolmas, pidempi heittokin meni huonoon paikkaan, tuloksena oli jälleen masentava tripla. Murr. Ei hyvä. Ei sataan metriin voi käyttää kuutta heittoa, ei todellakaan!


Taas sisuuntuneena seuraavalle väylälle ja vaikka avaus osuikin ei ensimmäiseen vaan toiseen puuhun, se jäi tällä kertaa keskelle väylää. Pääsin siis jatkamaan ja päätinkin heittää kaikki-tai-ei-mitään. Sain kaiken. Pääsin pitkälle väylälle, hiukan oikeaan reunaan ja sieltä sain järjettömän nätin antsaheiton kantamaan aivan korin alle! Wau! Näitä hetkiä ihminen tarvitsee ja näitä varten tätä ihanankamalaa lajia harrastetaan! Par lämmitti mieltä niin, että siedin jopa seuraavan pitkän väylän avauksen OB:llekin hermoilematta. Jatko dropparilta ja olin jo hyvin pitkällä väylän loppupuolella. Mahdollisuudet oli bogiin, mutta jostain kummasta syystä putteri tarrautui käteeni juuri kun mietin, olisiko otetta pitänyt muuttaa siten että etusormi olisikin rimmillä... grippari oikealle ja eihän kiekkoa sieltä koriin saanut vaan piti vielä seiftailla alle ja tupla oli merkattava.


Saariväylältä en ole koskaan onnistunut saamaan kisasta pirkkoa kun avaukset ovat jääneet järjestään parin metrin päähän alueesta tai kuten eilen - lähteneet ihan muualle. Nyt valitsin kauan kiekkoa ja saatesanoilla "en mä sitä kiekkoa kuitenkaan saareen saa" heitin täyspainoisen apinakuvioidun midarini (Pursi) matkaan. Kaikki naissasivat kilpaa ja sinnehän se kiekko laskeutui suoran liitävän lentoradan päätteeksi saarekkeeseen! Wau, kisan ensimmäinen pirkko olisi enää putin päässä. Samassa puhelimeni soi ties kuinka monennetta kertaa ja kun tarkistin soittajan, muistin heti mitä olin unohtanut varmistaa. Harmitti, sillä tiedän kuinka hankalaa on vastuulliselle, kun toiset talkoolaiset eivät ole sovituissa hommissa sovittuna aikana ja soitin nopeasti tarkistuspuhelun varmistaakseni, että varamieheni oli paikalla. Liekö tämä sählinki sekoittanut pääni, mutta putilla olo oli jotenkin sekava ja toivoin vain, että kierros jo päättyisi ja pääsisin lähtemään. Kiekko keinui alaraudan päällä ja tietenkin valitsi putoamispaikakseen kallion korin pohjan sijaan. Par.


Viimeinen väylä ja harmitti. Heitin tietenkin vielä puuhun ja jouduin ottamaan vauhtia uudestaan, onneksi kuitenkin väylältä, mutta vain 20m tiiltä. Metsän kautta kevyesti ja vielä piti tästäkin napata ylimääräistä sen tuplan verran ennen kuin pääsimme pisteiden laskuun. Laskettiin moneen kertaan ja kahteen suuntaan ja lopulta pääsimme yhteisymmärrykseen lopputuloksesta. Paransin edellispäivästä 8 heittoa, mikä on sinällään vähän, mutta johtuu tietenkin siitä, että tänäänkin niitä turhia tuplia ja triploja tuli keräiltyä. Ilahduttavasti kuitenkin parannusta ja tähän tulokseen on nyt tällä heittotarkkuudella tyytyminen. Muut tytöt saivat hieman parempaa tulosta ja tulipa yhdelle oma henkilökohtainen ennätyskin - loistavaa napata sellainen kisassa kotiradallaan!


Harmillisesti olikin heti hirvittävä kiire pois paikalta jatkamaan suoraan talkootehtäviin loppuillaksi. Ruokaa sain sitten joskus seitsemän jälkeen ja kyllä se siinä vaiheessa kummasti maistuikin päivän suklaalla elämisen jälkeen :)


Mitä kisasta jäi käteen? Lopulta ihan kiva mieli siitä, että sain koottua itseni noinkin hirveän ensimmäisen kierroksen jälkeen uuteen rundiin ja tulosparannukseen. Kai siitä jotain pääomaa jää talteen tulevia kisojakin ajatellen. Puiden kanssa toimeen tuleminen onkin sitten vielä melkoisen hakusessa oleva asia, vaikka olenkin heitellyt metsäväyliä Oittaalla ja tietenkin myös Veikkolassa ennenkin. Jotenkin pelini menee lukkoon kun avaus on metsässä. En useimmiten hallitse sieltä pois pääsyä yhdellä heitolla ja siitä kakkosheiton puukopsusta menee peli vielä enemmän sekaisin. En tiedä auttaisiko, jos vain joka kerta päättäisi ottaa sen pienen neppiheiton takaisin väylälle - kun totuus on, ettei sekään aina onnistu ja seiftiheiton mokaaminen syö vielä enemmän.


Tässä minulle selvitettävää ensi kertaan. En tiedä, olisiko kannattanut noudattaa omaa neuvoaan - edellisen Veikkolan kisan jälkeen sanoin pojalleni, että jos joskus olen sinne menossa kisaamaan, hän muistuttaisi, että ei. Peru osallistuminen! Olisin ainakin tätä kokemusta köyhempi ja kun tästäkin noustiin, niin kyllä olen silti ihan tyytyväinen, että palasin radalle kisaamaan. Sain kuitenkin rataennätykseni (kisoissa) eikä se jäänyt omasta ennätyksestä kuin yhdellä heitolla eli kaikki mahdollisuudet suureenkin parannukseen olivat olemassa. Ehkä joskus sekin päivä koittaa. Ehkä jaksan taas harjoitella ja vielä lisää harjoitella. Mutta nyt on aika höntsäilyn! Nyt on kesä ja kohta juhannus ja loma.

Kynnykset on tehty ylitettäviksi

Pientä kynnystä taas meinasi pukata. Että pitäisi napata kori kainaloon ja kiikuttaa se parkkipaikan takana olevalle kalliolle. Jostain hiipi outo häveliäisyys ja sitä alkoi turhaan pohtia, että pidetään kummallisena jos tällainen aikuinen naisihminen leikkii frisbeekiekoilla ihan yksinään, ilman lapsia. Ja sitten kun siellä kalliolla on, sitä suorastaan nauttii ihmisten tuijotuksista ja niistä äänettömistä ajatuskuplista heidän päänsä päällä. Kai tämä laji jotain lapsenmieltä vaatii.


Koska mittaa ei ollut mukanani, mittasin metrit askelilla. Seitsemän kengänmittaa on aina 2m ja näin ollen JYLY:ssä tarvittavat metrit löytyivät riittävällä tarkkuudella. Voisi siis olettaa, että kenkäni ulkomitta on aika lailla tasan 28,5cm. Erilaiset oksat ja tikut saivat esittää heittolinjaa ja viimein asetuin viimeisen, 10m etäisyyttä kertovan merkin taakse.


Yllätys oli melkoinen, kun tuo 10m näytti kohtuulliselta. Ei se viimeksikään niin kaukaiselta näyttänyt kuin miltä sama matka aina sisätiloissa näyttää, mutta silti jotenkin levollisin mielin aloin viskoa kiekkojani yksi kerrallaan kohti koria. Nyt tajusin muuttaa tekniikkaani hiukan, sillä push putt ei minun tekniikallani riitä kuin 7-8m matkalle. Loivassa, erittäin kevyessä ranteella vipatussa antsassa laitoin siis kiekot matkaan ja jokainen otti kosketuksen koriin. Wau! Kaksi kiekkoa lähti kädestäni jopa niin nätisti, että heti niiden irrottua tiesin, että ne osuvat optimaaliseen kohtaan ketjuja ja putoavat kilahduksen säestämänä korin pohjalle. Hieno aloitus JYLY:lle, normaalin nollan sijaan!


Jatkokin meni jotenkin älyttömän helposti. Seiskasta kaksi kiekkoa hypähti korin reunalta tai osui yläpantaan, mutta sen jälkeen sain 8m matkalta kokonaista 4 kiekkoa sisään jotenkin luonnollisen helposti. Mikä siinä on, että joskus puttaaminen on vaan niin luonnollista ja toisinaan en saa kiekkoa istumaan edes käteeni - saati singottua mitenkään koria kohti niin, että sillä olisi toivoa sinne kilahtaa. Ja joka kerran, kun tuo luonnollinen helppous on vallalla, sitä erehtyy kuvittelemaan löytäneensä putin. Vähänpä taas tiesin! Seuraavat heitot menivät edelleen ihan kohtuullisesti, tai minun tapauksessani siis hyvin, eli 9m matkaltakin kevyt antsaputti tuotti kaksi koria ja 7m siitä ohut pettymys kun sisään jäi ainoastaan kolme kiekkoa erilaisten venkoilujen ja koriosumien jälkeen.


Nyt edessä oli uusi yritys jo aiemmin onnistuneesta 8m paikasta. Miten meni? No, jotain tässä taas katosi, sillä etäisyys koriin oli aivan kateissa ja kiekot kolahtivat joko korin jalkaan tai liitelivät sen ylitse ja pompahtivat katolta. Ketjuosumia nolla. Korissa kiekkoja nolla. Vaan eipä hätää, sillä seuraavaksi olisi 5m helppo heittää kaikki viisi sisään - ellei se ensimmäinen lähtisi kädestä aivan liiallisella voimalla osuen ylärautaan. Tyyppivika kun siirryn kauempaa lähelle puttaamaan. Vielä kun sain 9m sisään kaksi kiekkoa ja ilahduttavasti 7m saman tuloksen kuin edelliseltä 5m eli ensimmäinen ylärautaan ja muut siististi sisään, niin alkoi olla puoliväli lähellä. Jälleen 9m antoi kaksi kiekkoa eli puoliväliin päästyäni oli tulosliuskalla 196p ja himoittu 400p haamuraja kovinkin mahdollinen.


Pelin loppu ei ollutkaan enää niin kehuttava. Olen saanut useinkin parannettua toisella puoliskolla puttia niin paljon, että se on reilustikin alkua parempi. En tänään. Jotenkin putissa alkoi olla väsymystä, suora selkälihas alkoi vihoitella jatkuvaa kiekkojen poimimista ja kurottelua vastaan ja osumia tuli yhä useammin alarautaan ketjujen sijaan. Siihen sain olla edelleenkin tyytyväinen, että kiekot menivät lähes aina kuitenkin koria kohti ja osuivat siihen eli sivusuunnassa ei alkanut tulla heilumista kuten vielä viimeksi. Pidemmältä eli 9-10m päästä en päässyt enää heittämäänkään kun tulokset jäivät aina välille 0-3. Todellakin, kahdesti heitin 8m matkalta nollatuloksen, mikä on kyllä tosi nollatulos.

Näin katosi mahdollinen ennätystulos harmaaseen massaan ja eihän se muuta tiedä kuin lisätreenejä. Sekä ihan salitreeniä että puttaamista. Kaikesta huolimatta ihan kannustavaa kun tuo puttaus jotenkin taas lähti uudestaan toimimaan muutaman kuukauden epävarmuuden jälkeen. Sehän tässä paljon vaikuttaa rutiinien lisäksi, että on se luottamus - tämä menee sisään.


Taas otin loppuun haaraputit ja nyt niihinkin tuli uusi rutiini. Tai en ole aiemmin huomannut, miten tuon haaraputin saatan, sillä siinähän ei saattoa voi tehdä joutsenlampimaiseen tyyliin takajalkaa nostamalla. Tai olenko saattanut ollenkaan. Nyt asennoksi muotoutui sellainen haara, jossa oikea jalka on hiukan edempänä kuin vasen ja paino hiukan enemmän oikealla kuin vasemmalla jalalla. Tästä nosto jalkoja hyväksi käyttäen siten, että kun oikea käsi ojentuu kohti koria, vasen ojentuu saman verran taakse. Näin tasapaino säilyi hyvin ja asento oli loppuvaiheessakin tasapainoinen ja käsi osoitti suoraan kohti koria. Ihan kiva, vaikka itse sanonkin. Kaikki kiekot eivät menneet koriin, mutta sain kuitenkin myös niiltä haastavammilta 9-10m heittopaikoiltakin sisään 1-2 kiekkoa ja se on jotain se. Mieleen hiipi sellainenkin ajatus, että putteja kun tarpeeksi paljon hioisi, saattaisi puttisilmä harjaantua niin hyväksi, että kisaolosuhteissakin osaisi aina vain tarkemmin arvioida etäisyyden korille ja samalla tarvittavan voiman ja irrotuskorkeuden. Mikä houkutteleva ajatus!

Kohti viikonloppua mennään taas! Mitäpä sitä muuta mielessä kuin ajatuksena olisi kiertää kerran tai kaksi Veikkolan ensi viikon kisarataa ja puttailla JYLY joka ilta kerran läpi sekä hinkata haaraputtia. Jospa niillä saisi kisaankin niitä onnistumisia taas lisää. Pienin askelin.

Saunalenkki eli illan puttailut

Puttaaminen on siitä jännä laji, että sitä oppii vaan puttaamalla. Eikä aina sitenkään. Tai sitten mokoma vaatii niin julmetun monta toistoa, ettei työssäkäyvällä ole mitään mahdollisuutta ehtiä niitä kaikkia putteja ensimmäisen harrastusvuoden aikana heittämään. Tai no, taisin valehdella - eihän se pelkästään ehtimisestä kiinni ole. Mukana on myös viitsimistä, kehtaamista ja motivoitumista. Ja kokeneemmat väittävät vielä, että taito ei ole kuten polkupyörällä ajo vaan vaatii jatkuvaa päivittämistä ja kalibrointia. Viheliäistä.


Edellisestä JYLY:stä on jo aikaa joten kori mukaan kalliolle ja viisi kiekkoa. Viidettä samanlaista putteria en löytänyt, joten yksi erilainen saakoon olla vertailupohjana. Testissä push putt ja nyt siten, että todella teen sen kiepauttamatta rannetta. "The disc goes where the hand goes" sanoi Avery Jenkiskin putin salaisuudeksi.

Aloitus 10m matkalta ei luvannut hyvää. Kyllähän kiekot menivät oikeaan suuntaan, mutta välimatka minun ja ketjujen välillä tuntui ylivoimaiselta. Muutama kosketus koriin ja nolla. Viidestä metristä piti saada kaikki helposti koriin, sehän tuntui ihan nostolta, mutta niin vain ensimmäinen lipsahti liiallisella voimalla ylärautaan ja tuloksena 4/5.


Seuraavista vaiheista ei ole mitään jännittävää kerrottavaa. Jumitin näes heittämään vuorotellen 9m ja 6m etäisyydeltä, sillä tuloksena oli aina vain 4/5 siitä lähempää ja kauempaa sain puristettua yhden koriin neljän muun kolistellessa ylä- ja alarautoja yksi toisensa jälkeen. Ilahduttavasti olin siis löytänyt oikean suunnan ja kiekko todellakin meni sinne, minne käsi osoitti. Vielä puuttui se korkeussäätö, osuma ketjuihin eikä niiden ylä- tai alapuolelle. Yllättävän tarkkaa puuhaa noin kaukaa sihdatessa.

Loppua kohti huomasin, että putatessa alkaa puttikäden puoleinen tukijalka puutua ja sen lisäksi vastapuolen suorat selkälihakset ilmoittivat tekevänsä kovasti töitä ja vaativansa kohta venyttelyä taikka muunlaista huolenpitoa. Niin vain flunssasta toipuvan kunto petti ja lopussa taivuin sen verran, että minimirajana pitämäni 300p alittui yhdellä vaivaisella pisteellä. Surkea tulos, mutta suunta oikea. Positiivistahan tässä oli nyt se, että lopultakin niin harva heitto singahti kokonaan ohi laitteesta. Suunta oli kohdallaan ja se rannevipautus jäi pois - tosin yritti kovasti lopussa tulla mukaan kun putista oli muuten puhti pois.


Otin vielä kevyesti jokaiselta matkalta 5-10m testimielessä haaraputit. Haaraputti osoitti jälleen olevansa jopa tarkempi aina 7m saakka, jolta matkalta sain vielä 4 kiekkoa sisään. Sitten siitä loppui tehot ja 8m meni vielä jotenkuten kolahdellen kohti ja yksi sisään, mutta 9m ja 10m heitot olivat ihan hasardia. Tekniikka ja tehot ei vain yksinkertaisesti riitä saattamaan kiekkoa tuolta matkalta sinne minne pitäisi.


Koska ilma oli hieno ja kallion päällä oli houkutteleva kivi, nostimme korin sen päälle ja siirryin rinteeseen puttaamaan ylämäkiputteja. Nuo raastavat ylämäkiväylät kun aina laittavat kisassa petaamaan bogia ja seiftaamaan alle, ettei vaan tulisi sitä alamäkirollia ja varmaa tuplaa. Nyt tunnelma oli huomattavasti kevyempi ja varmaakin varmemmin puttasin viidestä kiekosta kolme sisään - toki se ensimmäinen eli ns. kisaputti oli juurikin se, joka kolahti alarautaan ja lässähti kivelle. Rolleja ei sekään sentään hoksannut ottaa alleen. Vielä uudet 5 puttia ja nyt tunne oli vieläkin varmempi, vaikka heitin kiekot edellistäkin alempaa rinteestä. Jes! Näitä lisää ja ehkä ensi kerralla myös ne alamäkiputit...

Myrskyn silmässä asuu flunssan siemen

En tietenkään voi enkä halua syyttää tuota huikeaa 20m/s Kivikossa riehunutta myräkkää flunssani puhkeamisesta saati kisatulokseni heikkoudesta. Eei, ei tulisi mieleenikään. Totean vain, että jos tuulessa heittäminen on melko vähäistä ja vastatuuleen draivaus rajoittuu muutamaan n. 50m heittoon Oittaan rangella, niin vähälläpä pääsin. Ja flunssakin vaivasi viimeksi par vuotta sitten, eli ei silläkään saralla suurempaa vikinää.


Täytyy sanoa, että Kivikon Arjen amatöörien kakkoskierros oli jotain, joka täytyy kokea kerran eläessään. Oikeasti, oli jännä fiilis väylällä 5 havaita, että mieleen hiipi sellainenkin ajatus, että en saa kiekkoa millään korin juurelle! Siis millään! Avaus uudella ystävälläni Culverinilla meni nappiin, pitkälle kallion päälle suorassa linjassa kohti koria ehkä 25m päähän. Jee. Kakkosheiton piti laskeutua kauniisti korin alle mutta mitä tapahtuu - tuuli nappaa kiekon ja nostaa, nostaa ja nostaa sitä aina vaan korkeammalle ilmaan vapauttaakseen sitten ylhäällä kalliolla ja lähestyminen oli nyt eri suunnasta, samalta etäisyydeltä. Matala heitto kallion yli tyssähti kallioon. Enää oli puolet matkasta lähestyttävänä ja se sentään onnistui. Puttimatkaa oli jännittävät 2m, mikä tuossa tuulessa tarkoitti jännäputtia, siis samaa luokkaa kuin normaalioloissa sellainen 6m.


Toinen jännä väylä oli mäen laella väylä 8. Siinä avaukset karkasivat jopa pipeen saakka, väylälle 10, joten yritin vakaata ja matalaa. Tässäkin avaus ihan jees, mutta lähestyminen ei mennyt korille ollenkaan vaan otti tuulta alleen ja liiteli mäen alle. Kokemattomana tuuliheittäjänä epäilin, että täyspainoinenkaan Pursi ei välttämättä olisi nappivalinta näihin ja jälkikäteen mietittynä ei varmaan ollutkaan. Liikaa liitopintaa. No, oppia ikä kaikki. Eikä kisa olisi ihan penkin alle mennytkään ilman Pirkkometsän puuosumia, eli ihan itse minä nuo huonoimmat heittoni heitin - ei siinä ollut tuulella osuutta. Tarkkuutta ja taitoa lisää, sitä kaivataan. Ilahduttavaa oli sentään yksi pidempi haaraputti, jonka sain sisään väylällä 16, halkopinon eteen rollineella kiekollani.


Sieltähän se flunssa sitten iski, kun kurkku oli altistuneena kovalle tuulelle kahtena iltana peräkkäin. Muutama päivä meni makoillessa kotona ja katsellessa kaikki alkuvuoden ohjelmat, jotka olin talteen laittanut. Kolmantena päivänä kyllästyin ja otin putterin käteeni. Push puttia olohuoneessa, ihan kuin olisi löytynyt jokin siemen siihen, millä tuon kiekon sinne koriin taas saisi paremmalla prosentilla. Matkaa toki vain 6,5m ja tuulettomat olosuhteet, mutta jostain se on aloitettava taas. Puttaaminen oli jopa mukavaa. Haastavaa, mutta myös palkitsevaa.


Ulos pääsin seuraavana päivänä, hiukan vielä ihmeissäni siitä, että maailma oli entisensä näidenkin päivien jälkeen. Oittaalla oli sopivasti viikkokisat uudella 18-väyläisellä radalla, uusina siis 7 väylää ja pois käytöstä jäi entinen väylä 11 sekä 10 heitettiin nyt ylämäkeen entisen alamäen sijaan. Lämmittelemättä menoksi ykköseltä ja senhän huomasi sitten heti, kun siitä väylältä heittelin bogin. Sama jatkui kakkosväylällä, lähäri ei riittänyt, mutta kolmosväylä antoi nätin parin eli pienemmittä mokailuitta päästiin alkuun.


Pidempi väylä 4 meni sakoitta, mutta lähestyminen vinoon ja siitä ylimääräinen heitto sekä bogi. Sitten paria korttiin kunnes alkoi metsäosuus ja väylä 7. Ilahduttavasti nämä haastavat metsäväylät taipuivat yksi toisensa jälkeen bogiin, kunnes uudeksi  muuttuneella 10:llä tuli puuosuma lähestymisheitossa ja siitä sählingistä tupla. Tyypillistä sähellystä hyvän avauksen jälkeen, mikä niissä puuosumissa aina onkaan niin haasteellista, että pitää alkaa mokailemaan lisää?

Uudet väylät metsässä olivat uutuuttaan mukavia mutta osin samankaltaisia mielikuvissani: vasemmalle tai oikealle taipuvia, matkalla joitain satunnaisia puita ja uhkana mörriä milloin milläkin puolella väylää. Onnistumiset olivat myös satunnaisia: yhdellä väylällä avaus päätyi gripparin takia oikealle mörriin ja vastaavasti seuraavalla kun mörri oli vasemmalla, lipsahti kiekko sinne. Näistä siis tuplat, muuten vuoroin par-bogi -linjaa. Ilahduttavasti haastavimmalta vaikuttava dogleg -väylä oikealle meni hyvän avauksen ansiosta pariin! Tai no, tarvittiin siinä hyvä lähestyminenkin ja putti, mutta kuitenkin.


Kiva mieli jäi kierroksesta eikä vähiten sen takia, että nuorempi poikani heitti ennätyksensä radalla - siis vielä paremmin nyt 18 väylällä kuin koskaan entisellä 12:lla! Loistavaa! Oma tulokseni oli +16, eli jotain sinne päin... ainakin tulee hyvä tasoitus :) Tänne pitää tulla uudestaan kisaamaan ja muutenkin heittelemään, kiva kun Espooseenkin saatiin nyt täysmittainen rata!

Aina näkee tuttuja - myös Disc Golf Solvik oli mukana kisaamassa

Illalla vielä ruokaa ja saunaa, joka ei ollut caddienä toimineelle ja flunssasta myös kärsineelle Hollelle eikä minullekaan se paras vaihtoehto. Tervaa ja viinaakaan ei silti viitsitty kokeilla, eiköhän tähän auta vain lepo ja nenäliinapaketti.

Venytyksillä Arkipäivän amatööriksi

Tulihan turhaan tuskailtua sen kanssa, kun ei uskalla draivata olkapään/käsivarren kivun takia. Ajattelin, että levolla tuo menee ohitse muutamassa päivässä vaan ei. Sitten aloin etsiskellä ystäväni Googlen avulla ohjeita ja vinkkejä kipujen selättämiseen, sillä en kai minä nyt ainoa fribaaja voi olla, jota joskus johonkin sattuu! Ja löysin helmen:


DiscGolf4Women training 


Minua kiinnosti erityisesti ohje Yoga for Disc Golf: Shoulder Stretches joka vastasi niihin tarpeisiin, joita minulla tällä hetkellä oli. Tulostin siis ohjeen itselleni ja hiippailin työpaikan kuntosalille testaamaan, mihin näillä voisi vaikuttaa. Alkuun lämmittelin kuminauhalla, jottei kylmiä lihaksia tarvitsisi alkaa kiusaamaan. Kevyitä vetoja eri suuntiin ja johan alkoi yläkroppa lämmetä. Sitten makuualusta lattialle ja ohjeet viereen.


Ensimmäinen liike, cow face, vie kädet selän takana yhteen siten, että toinen kyynärpää osoittaa kattoon, toinen lattiaan. Tämän muistan lapsena tehneeni siten, että sain sormilla toisen käden sormista kiinni... nyt väliin kaivattiin kulkukortin kaulanauhaa aivan liian monta senttiä. Se liikkuvuus, se liikkuvuus. Teki silti ihan hyvää eikä suurempaa eroa ollut eri puolilla.


Toinen liike, Thread the needle, vie kontilleen matolle ja siitä ujutetaan toinen käsi ristiin vartalon toiselle puolelle, kämmen alaspäin ja olkapää sekä kasvot mattoon kiinni. Taas rauhallinen syvään hengittely ja tässä huomasin heittokäden olevan selkeästi kireämmän. Vasemmalla ei mitään ongelmia, oikealla pientä hammasten kiristystä havaittavissa. Tehokasta siis.


Sitten päästiin liikkeiden kuningattareen, Dragonfly, oli nimi ja tähän tykästyin erityisesti! Vatsalleen makuulle ja kädet viedään vartalon sivuille ristiin, T-asentoon, eli oikea käsi vasemmalle ja vasen oikealle. Kämmenet lattiaa kohti ja ensi alkuun asentoni muistutti enemmän Y-kirjainta. Leuan asettaminen olkapään päälle ei tuntunut ollenkaan rennolta ja oikeaa hartiaa kiristi järjettömästi. Sinnittelin neljä syvää henkäystä ja sama toisinpäin, eri käsi alla. Hiukan helpompaa, mutta kireää. Nyt sain jonkin mallisen T-kirjaimen jo väännettyä itsestäni ja pääkin lepäsi hiukan rennompana.


Loppuun Shoulder opener, jossa aluksi maataan vatsallaan T-muodossa kädet sivuilla. Siitä kammetaan toisen käden ja jalan avulla kroppa kyljelleen niin pitkälle kuin antaa myöten ja taas hengitellään syvään viisi kertaa. Ihanan rentouttavaa, tämä ei kiristänyt yhtään niin kuin nuo edelliset liikkeet.


Tein saman sarjan vielä toisen kerran päivän aikana ja heti sain olkapäähäni ja käsivarteeni rentoutta lisää. Illalla oli Kivikossa Arjen amatööri -kisat, joihin osallistumista mietin viimeiseen saakka ja kyllä oli ilahduttavaa huomata, että pystyin heittämään ilman kipua! Tietenkin lämmittelin ja venyttelin normaaliakin huolellisemmin ennen kisan alkua, mutta kyllä nuo päivän jooga-venytyssessiot vaan auttoivat! Lupaan, että tulevat pysymään vakiovenytyksinäni tällä kertaa ennaltaehkäisemään vammoja - ei vain korjaamaan niitä. Kiitos Valarie ja DiscGolf4Women!


Ai niin siitä kisasta. 13 väylän verran kisa sujui hienosti tai ainakin kohtuullisesti eli par-bogi vaihtelua suhteessa 7-6. Sitten oli se synkkä kohta kisan keskivaiheilla, jossa mikään ei oikein onnistunut. Alkuun nelosväylällä osuma puuhun, josta OB:lle. Huono lähestymisheitto jäi hiukan puun lehvästöön ja kun toinenkaan lähäri ei mennyt korille saakka vaan alkoi tappaa matoja, oli seurauksena tuolta suht kivalta väylältä tripla. Seuraavalla väylällä yritin korjata tilannetta puttaamalla par-putin alarautaan ja rollien seurauksena siitä tupla. Ei parantanut, ei. Sitten kaksi par4 -väylää, joilla oli kaikki mahdollisuudet onnistua. Olisiko pää sen verran kärsinyt edellisistä tappioista, että heitin mandoväylän lähärin mörriin ja sieltä puuosuman kautta tuplaksi ja seuraavalla taas hiukan epäonnistuneen avauksen jälkeen toisen puolen mörriin, josta ulos vasta toisella ja tuloskorttiin 7. Ihan kuin tämäkään ei olisi riittänyt, sillä heitin alamäkiväylällä 8 triplan ihan vain puttailemalla ja rollailemalla. Erään pelikaverini caddy totesikin, että "ei sulla ainakaan tuuria oo tässä ollut".


Tärkeintä kuitenkin oli, että sain pelata ja nautinkin niistä väylistä, joilla avaus ja lähäri osuivat kohdilleen ja sain nostaa par-putin koriin. Etenkin väylä 18 kovassa vastatuulessa, vesiesteen takia kuumottava väylä 1, ylärinteeseen nouseva 9 sekä pitkähkö 12 ja niistä saatu par lämmitti pelaajan mieltä. Väylältä 12 sain jopa honorin, kun ryhmäni isokätiset pojat heittivät yksi toisensa jälkeen tuolta bogin. Oli minullakin hetkeni :)

Lady Tour 2016 Oittaa

Tämän tapahtuman laitoin kalenteriini jo hyvissä ajoin, heti kun se silmiini osui Facebookista. Kiva päästä heittämään Oittaalle kisaa naisporukassa! Harmi vain, että heittokäteni lihaksissa oli edelleen kireyttä ja koska halusin mukaan, päätin heittää koko kisan avaukset ja pidemmät lähestymiset forella. Rystyä vain lyhyisiin neppauksiin korille ja koriin. Tämähän tiesi, että tulostaso ei tulisi huimaamaan, mutta väliäkö sen. Tärkeintä oli päästä osallistumaan!


Ja olihan hieno päivä Oittaalla: mukana oli 25 naista ja tyttöä kuka enemmän, kuka vähemmän tosissaan kisaamassa! Siinä sai moni fribaaja hieraista silmiään kun paikalle pölähti tällainen sakki pelaajakokouksen jälkeen heittämään ensimmäistä kisaa - yllätysminikisaa. Oma kiekko piti saada mahdollisimman lähelle Reetan heittämää. Tässä jos jossain olisi ollut enemmän eduksi heittää rystyllä, mutta heitin kiekkoni miten kuten forella sinne muiden kiekkojen sekaan. Hajonta oli melkoinen eikä kukaan oikein enää muistanut minne alkuperäinen kiekko oli heitetty. Jenni lopulta paljastui voittajaksi päästyään alle 2m etäisyydelle ja hän sai mukaansa harjoituskorin! Wau!

Yllätysminikilpailun sääntöjen läpikäynti, kuva Jouni Holopainen (c)

Lopulta päästiin metsään ja ryhmäni aloitus oli sopivasti nelosväylältä. Se ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja jatkoin dropparilta. Ensimmäiset foreheitot aina hakevat muotoaan ja niissä on hajontaa sen verran, että pidemmällä väylällä tulostaso kärsii. Tupla tästä siis korttiin ja kohti seuraavaa väylää.


Ryhmässäni oli mukavia naisia, joista yksi oli menossa tämän vuoden Masteri -tapahtumaan ja toisella taas oli syntyvän vauvan laskettu aika jo melko lähellä. Ihanan erilaisia kesäsuunnitelmia! Kierros meni mukavasti jutustellen ja kiva oli seurata toisten hyviä heittoja. Uudet väylät olivat tosi mielenkiintoisia, mahdollisia pirkotuksia kunhan saan taas heitot kuntoon. Maasto siellä oli kuivaa kangasta, puita harvemmassa ja ihanaa polveilevaa luontoa. Mahtava päästä pian jo heittämään tännekin 18-väyläistä rataa!


Yllättävästi itseä ei alkanut kierroksen aikana pahemmin harmittamaan rystyn puuttuminen, mitä nyt loppua kohti olisi pari kertaa kaivannut vetää kunnon avauksen esim väylälle kaksi. Siinä kierros olikin jo lähenemässä loppuaan ja yllätyin kun avaus meni kohtuullisesti väylän oikeaan laitaan. Siitä heitin napakan foren suoraan korille, linja oli siihen täydellinen. Vielä 5m putti ja olikohan tuo kierroksen kolmas tai neljäs par-tulos! Ilahduttavaa saada par tuolle väylälle, joka liian usein menee rystylläkin bogiksi! Jotain toivoa siis tuolla forellakin kun vaan saisi ensin harjoiteltua varmaksi.


Loppuun vielä palkintojen jako: +2 oli Sinin voittotulos tällä 14-väyläisellä ja vielä lisäksi neljä seuraavaksi parastakin sai palkinnot. Minulla heittoja kertyi huikea määrä, +18, mikä on kyllä selkeästi suurimpia tänne koskaan heitettyjä :) Mutta hienoa oli silti saada arvontapalkintona hieno kiekko! Ja hienoa oli päästä mukaan!

arvonnassa onnisti - Prodiscus Laseri

Vaihtoehtona fore

Oli sen verran kova rypistys tuo Partaharjun viikonloppu ja viisi kierrosta siellä, että käsivarren lihaksista löytyy vielä tällä hetkelläkin yksi, joka ei kestä kovan heiton loppuvetoa.

ei hauis, ei ojentaja vaan siitä välistä

Työviikon päätteeksi mentiin Hollen ja nuoremman pojan kanssa Veikkolaan ja alkuun kuljin mukana heitellen vain lähestymisheittoja ja putteja. Sitten jossain väylällä 9 keksin kokeilla forea ja olihan yllätys, kun se ei sattunut käteen ollenkaan ja lähtikin napakasti. Uudella innolla siis väylien kimppuun ja ainakin puupilliväylillä tuntui tosi kivalta heittää paikaltaan katse heittosuuntaan.

Kierros oli kyllä erityisen hyvän tuulen kierros - yhtään megamokaa ei siihen mahtunut ja ilahduttavasti sain Jaden lentämään tuulessa väylän 13 saarekkeeseenkin! Loppua kohti foresta tuli aina vaan napakampi ja aloin saada siihen antsaakin mukaan tarvittaessa. Nyt tuli taas harrastukseen uutta intoa ja pontta! Hyvä kun maltoin lopettaa kierrosta... enkä oikeastaan malttanutkaan vaan kävin heittämässä vielä ykkösväylän helppoon par:iin samalla kun Holle kuunteli käpytikan poikasten nälkäsirinää ontossa koivussa. Tulihan se emokin ruokkimaan pieniä :)

Niin - en tietenkään kuvittele, että nyt kaikki sujuu kuin rasvattua, mutta kieltämättä monesti kisassa toistettu lause "nyt tarttis olla se fore" sai kääntöpuolen. Jos vaikka olisikin se fore. Jos olisikin sellainen fore, joka olisi ihan samanlainen vaihtoehto kuin rysty - niin avauksessa kuin lähestymisessäkin! Tästähän aukesi ihan uusi peli!

Team DGStore Qualifier Partaharju

Takana Iso Parta - edessä vielä PDGA-kisat.. kieltämättä hiukan hulluahan se oli vielä tähänkin osallistua, mutta kerrankos sitä! Tali WGE - Kaatis -viikonlopun jälkeen oli sellainen luottamus kuitenkin omaan jaksamiseen, että halusin kokeilla kuinka tässä käy.


Aamulla normiväsymys, joka kaikkosi kuitenkin nopeasti silmistä ja olimme Hollen kanssa aamiaisella ensimmäisinä. Kisapaikalle juuri oikeaan aikaan ilmoittautumaan ja pian alkoikin pelaajakokous. Pääsin samaan ryhmään Teijan kanssa ja lisäksemme siinä heittivät seurakaveri Jesse sekä MiFG:n Antti. Holle oli minulla caddyna, mukavaa! Kun odottelimme väylällä 19 itse kisan alkamista, ylitsemme lensi pari Hornet-hävittäjää ikään kuin kahden minuutin äänimerkkiä antamassa. No ei olisi ihan noin hienoa tarvinnut olla :)


Vaikea väylä meni vähän seiftailemalla tuplabogiin ja harmikseni sama linja jatkui seuraavallakin väylällä,  ei vaan saanut tarkkuutta kohdilleen ja korkea korin sijoittelukin vaati omansa. Peli ei oikein käynnistynyt myöskään väylillä 1-3, sillä ne menivät tasaiseen bogimassaan. Vielä parin tuplabogin kautta viimein väylälle 6, josta sentään helppo par.


Nyt peli sujui jonkin aikaa ihan kivasti, sillä pitkältä par4 -väylältä korttiin napsahti bogi ja kahdelta seuraavalta ilahduttavasti par. Varsinkin väylän 8 par ilahdutti, se kun helposti jää bogitikan takia haaveeksi. Vielä väylä 10 nostobogiksi ja piiitkä väylä 11 odotti heittojamme kumpareella nököttävine koreineen. Tämä väylä jos joku aiheutti aina tulokseen jonkin sortin notkahdusta, oli alku sitten onnistunut taikka ei. Nyt notkahdus oli odotettuakin suurempi, sillä matkalle mahtui niin puuosumaa kuin huonoa lähestymistä. Lumiukko keskellä kesää eli kasi korttiin.


Mandoväylällä ei kiekko totellut ja sitä seuraavalla väylällä 13 onnistuin jälleen viskaamaan kiekkoni keskelle kun ajatuksissa oli kiertää hysselinjaa oikealta. Kummaltakin siis tuplabogi, mutta kierros ei ollut vielä tässä. Seuraavalta sain pelastettua par:n ujon avauksen jälkeen ja jopa aina niin ahdistava mandoväylä 16 taipui tulokseen bogi eli sehän on minulle onnistuminen, lähes kuin par! Vielä loppuun pari tuplabogia huonolla ja epätarkalla pelillä ja kierros oli takana. Tulos ei huimannut, +27, mutta oli se sentään ihan siedettävä ja vain pari heittoa huonompi kuin edellispäivän vastaavat väylät.

Kylläpä tauolla olisi lepo maittanut, mutta ei ollut aikaa. Ruokaa ja kahvia kiskottiin sisuksiimme ja huoneessa ehdin vaihtaa taas kompressiosukat kuiviin - enää ei puhuta puhtaista, sillä samat sukat oli kuin lauantaina - kun olikin kiiruhdettava pelipaikalle. Edessä oli enää viimeinen kierros ja huonosta pelistänikin huolimatta olin naisten kärkikortissa. Hienoa päästä seuraamaan hyviä naisten heittoja, mahtavaa! Näistä yritän aina ottaa oppia ja vinkkejä omaankin peliin, eli aivan loistotilaisuus.


Aloitusväylänä oli 20, mikä tuntui tässä ihan hyvältä, mutta kunhan loppuun päästiin ja saatiin väsyneenä heittää nuo vaativat loppuväylät niin ehkei tuo ollutkaan ihanteellisin paikka... Aloitin ihan hyvin ja paransin ykköskierroksen tuloksia kahdella ensimmäisellä väylällä. Harmikseni en vaan saanut ykkösväylän birdieputtia sisään, vaikka sain avauksen alle 6m korista. Nämä pitää saada sisään! Liekö harmitus syynä vai mikä, mutta seuraava väylä 2 meni ihan puihin - kirjaimellisesti - ja siitä ensimmäistä kertaa niinkin huono kuin tripla korttiin. Onneksi korjausliike onnistui ja seuraavalta väylältä par.


Onnistuin ihan kohtuullisesti myös väylät 4-5 ja sain kummastakin bogin, näin myös vitosväylältä parannusta ykköskierrokseen. Kutosella ei liu-utus korille onnistunut taaskaan ja par. Seuraavaksi pitkä mandoväylä 7, jolla seikkailin kutosen edestä ja sama numero kirjoitettiin väylälle 8 eli siihen tuplasti enemmän heittoja kuin eka kierroksella. Näin kerralla kun heittoja kertyy, ei niiden kertymistä havaitse samalla tavalla kuin jos tulisi jokaisella väylällä yksi heitto lisää. Äkkiä hyvä alkuni hiipui siihen tilanteeseen, että kun edessä oli väylä 16, oli heittoja 2 enemmän kuin ykköskierroksella samassa kohdassa. Ei tietenkään olisi pitänyt niitä alkaa laskemaan, sen tajuan näin jälkeenpäin.

Kuva: Jyrki Karlsson (c)

Takana oli kolmen bogin putki, väsymys alkoi vallata mieltä ja kehoa ja jotenkin vaan päästin ärtymyksen valloilleen juuri kun avausheitto ohitti mandon väärältä puolelta. Heitin re-teen mandopuuhun ja se jäi mandon taakse. Heitin seuraavan heiton ärtymyksen vallassa, keskittymättä ja se ohitti jälleen mandon väärältä puolelta. Puttasin kiekon mandon linjalle ja heitin viimein siitä ensimmäisen oikean, harkitun ja pelillisesti järkevän heiton pelialueelle. Seitsemännellä heitolla (mukana kaksi sakkoa) ohitin mandon ja tästä pelasin väylän koriin saakka ja sain korttiin merkinnän 10. Tämä taisi olla se klassinen sulaminen, joita pelissä tulisi välttää, mutta on se vaan helppoa sanoa jälkeenpäin. Lähinnä naurattaa, enkä enää voi tunnistaa tuota mielialaa. Mistä se tuli? Kuinka sen voisi välttää? Miksen vain avannut väylää loivassa antsassa?


Onneksi nuokin synkät hetket kestivät vain jokusen heiton ajan. Tosin loppuväylät eivät enää tuplabogia paremmin menneet, mutta kai siihen pitää vaan tyytyä jos ei enää keskittyminen riitä. Vielä pääsin väylällä 18 mörristä heittämään kunhan odotin, että vaskitsa luikersi pois alta. Onnistuin häiritsemään sen päivälepoa auringossa, fiksusti väylältä sivussa. Väylälle 19 tultaessa alkoi pää olla jo täysin pehmeä, mutta sen avaus ja hysseheitot sujuivat ilahduttavankin hyvin ja pysyin väylällä aina lähestymiseen saakka ja tässä oli jo bogiinkin mahdollisuudet. Tupla kuitenkin korttiin ja vielä kovasti tulosten laskentaa ennen kuin palasimme kisakeskukseen.

Kuva: Riku Tähtinen (c)

Olihan erilainen kierros! Kierroksella oli paljon epätarkkaa lähestymistä ja heikkoa puttia, mikä tietenkin heikensi tulosta. Alun vahvuus olisi pitänyt käyttää voimavaraksi ja napata helppo birdie pois. Lähestymisissä puukolahdusten jälkeen olisi tarvittu tarkkuutta ja parempaa tilanteen analysointia, jotta turhilta triploilta olisi vältytty. Väsymyksestä johtunutta sulamista olisi pitänyt välttää esim nauttimalla jotain sokeripitoista kierroksen aikana - nyt menin sen pelkällä vedellä, mikä selvästi oli virhe. Paljon asioita pohdintaan ja mietintämyssyyn. Tällä kokemuksella uskoisin olevani  jatkossa pelaajana vahvempi, vaikkei sinänsä pelitaidoissa parannusta tapahtuisikaan. Voimavara sekin.


Ilahduttavaa oli se, että kaikesta huolimatta säilytin neljännen sijani kisassa ja koska Marikalla oli jo yksi voitto takanaan osakilpailusta 1/5, minäkin sain paikan Team DGStore Qualifier -finaalikisaan 10.-11.9.2016 Keinukalliossa! Mahtava kokemus tiedossa siis syksyllä - ja sitä varten täytyy kehittää niin sitä henkistä kuin fyysistäkin pelaamista. Voitto tämäkin!