Täytyy sanoa, että Kivikon Arjen amatöörien kakkoskierros oli jotain, joka täytyy kokea kerran eläessään. Oikeasti, oli jännä fiilis väylällä 5 havaita, että mieleen hiipi sellainenkin ajatus, että en saa kiekkoa millään korin juurelle! Siis millään! Avaus uudella ystävälläni Culverinilla meni nappiin, pitkälle kallion päälle suorassa linjassa kohti koria ehkä 25m päähän. Jee. Kakkosheiton piti laskeutua kauniisti korin alle mutta mitä tapahtuu - tuuli nappaa kiekon ja nostaa, nostaa ja nostaa sitä aina vaan korkeammalle ilmaan vapauttaakseen sitten ylhäällä kalliolla ja lähestyminen oli nyt eri suunnasta, samalta etäisyydeltä. Matala heitto kallion yli tyssähti kallioon. Enää oli puolet matkasta lähestyttävänä ja se sentään onnistui. Puttimatkaa oli jännittävät 2m, mikä tuossa tuulessa tarkoitti jännäputtia, siis samaa luokkaa kuin normaalioloissa sellainen 6m.
Toinen jännä väylä oli mäen laella väylä 8. Siinä avaukset karkasivat jopa pipeen saakka, väylälle 10, joten yritin vakaata ja matalaa. Tässäkin avaus ihan jees, mutta lähestyminen ei mennyt korille ollenkaan vaan otti tuulta alleen ja liiteli mäen alle. Kokemattomana tuuliheittäjänä epäilin, että täyspainoinenkaan Pursi ei välttämättä olisi nappivalinta näihin ja jälkikäteen mietittynä ei varmaan ollutkaan. Liikaa liitopintaa. No, oppia ikä kaikki. Eikä kisa olisi ihan penkin alle mennytkään ilman Pirkkometsän puuosumia, eli ihan itse minä nuo huonoimmat heittoni heitin - ei siinä ollut tuulella osuutta. Tarkkuutta ja taitoa lisää, sitä kaivataan. Ilahduttavaa oli sentään yksi pidempi haaraputti, jonka sain sisään väylällä 16, halkopinon eteen rollineella kiekollani.
Sieltähän se flunssa sitten iski, kun kurkku oli altistuneena kovalle tuulelle kahtena iltana peräkkäin. Muutama päivä meni makoillessa kotona ja katsellessa kaikki alkuvuoden ohjelmat, jotka olin talteen laittanut. Kolmantena päivänä kyllästyin ja otin putterin käteeni. Push puttia olohuoneessa, ihan kuin olisi löytynyt jokin siemen siihen, millä tuon kiekon sinne koriin taas saisi paremmalla prosentilla. Matkaa toki vain 6,5m ja tuulettomat olosuhteet, mutta jostain se on aloitettava taas. Puttaaminen oli jopa mukavaa. Haastavaa, mutta myös palkitsevaa.
Ulos pääsin seuraavana päivänä, hiukan vielä ihmeissäni siitä, että maailma oli entisensä näidenkin päivien jälkeen. Oittaalla oli sopivasti viikkokisat uudella 18-väyläisellä radalla, uusina siis 7 väylää ja pois käytöstä jäi entinen väylä 11 sekä 10 heitettiin nyt ylämäkeen entisen alamäen sijaan. Lämmittelemättä menoksi ykköseltä ja senhän huomasi sitten heti, kun siitä väylältä heittelin bogin. Sama jatkui kakkosväylällä, lähäri ei riittänyt, mutta kolmosväylä antoi nätin parin eli pienemmittä mokailuitta päästiin alkuun.
Pidempi väylä 4 meni sakoitta, mutta lähestyminen vinoon ja siitä ylimääräinen heitto sekä bogi. Sitten paria korttiin kunnes alkoi metsäosuus ja väylä 7. Ilahduttavasti nämä haastavat metsäväylät taipuivat yksi toisensa jälkeen bogiin, kunnes uudeksi muuttuneella 10:llä tuli puuosuma lähestymisheitossa ja siitä sählingistä tupla. Tyypillistä sähellystä hyvän avauksen jälkeen, mikä niissä puuosumissa aina onkaan niin haasteellista, että pitää alkaa mokailemaan lisää?
Kiva mieli jäi kierroksesta eikä vähiten sen takia, että nuorempi poikani heitti ennätyksensä radalla - siis vielä paremmin nyt 18 väylällä kuin koskaan entisellä 12:lla! Loistavaa! Oma tulokseni oli +16, eli jotain sinne päin... ainakin tulee hyvä tasoitus :) Tänne pitää tulla uudestaan kisaamaan ja muutenkin heittelemään, kiva kun Espooseenkin saatiin nyt täysmittainen rata!
Aina näkee tuttuja - myös Disc Golf Solvik oli mukana kisaamassa
Illalla vielä ruokaa ja saunaa, joka ei ollut caddienä toimineelle ja flunssasta myös kärsineelle Hollelle eikä minullekaan se paras vaihtoehto. Tervaa ja viinaakaan ei silti viitsitty kokeilla, eiköhän tähän auta vain lepo ja nenäliinapaketti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti