Saunalenkki eli illan puttailut

Puttaaminen on siitä jännä laji, että sitä oppii vaan puttaamalla. Eikä aina sitenkään. Tai sitten mokoma vaatii niin julmetun monta toistoa, ettei työssäkäyvällä ole mitään mahdollisuutta ehtiä niitä kaikkia putteja ensimmäisen harrastusvuoden aikana heittämään. Tai no, taisin valehdella - eihän se pelkästään ehtimisestä kiinni ole. Mukana on myös viitsimistä, kehtaamista ja motivoitumista. Ja kokeneemmat väittävät vielä, että taito ei ole kuten polkupyörällä ajo vaan vaatii jatkuvaa päivittämistä ja kalibrointia. Viheliäistä.


Edellisestä JYLY:stä on jo aikaa joten kori mukaan kalliolle ja viisi kiekkoa. Viidettä samanlaista putteria en löytänyt, joten yksi erilainen saakoon olla vertailupohjana. Testissä push putt ja nyt siten, että todella teen sen kiepauttamatta rannetta. "The disc goes where the hand goes" sanoi Avery Jenkiskin putin salaisuudeksi.

Aloitus 10m matkalta ei luvannut hyvää. Kyllähän kiekot menivät oikeaan suuntaan, mutta välimatka minun ja ketjujen välillä tuntui ylivoimaiselta. Muutama kosketus koriin ja nolla. Viidestä metristä piti saada kaikki helposti koriin, sehän tuntui ihan nostolta, mutta niin vain ensimmäinen lipsahti liiallisella voimalla ylärautaan ja tuloksena 4/5.


Seuraavista vaiheista ei ole mitään jännittävää kerrottavaa. Jumitin näes heittämään vuorotellen 9m ja 6m etäisyydeltä, sillä tuloksena oli aina vain 4/5 siitä lähempää ja kauempaa sain puristettua yhden koriin neljän muun kolistellessa ylä- ja alarautoja yksi toisensa jälkeen. Ilahduttavasti olin siis löytänyt oikean suunnan ja kiekko todellakin meni sinne, minne käsi osoitti. Vielä puuttui se korkeussäätö, osuma ketjuihin eikä niiden ylä- tai alapuolelle. Yllättävän tarkkaa puuhaa noin kaukaa sihdatessa.

Loppua kohti huomasin, että putatessa alkaa puttikäden puoleinen tukijalka puutua ja sen lisäksi vastapuolen suorat selkälihakset ilmoittivat tekevänsä kovasti töitä ja vaativansa kohta venyttelyä taikka muunlaista huolenpitoa. Niin vain flunssasta toipuvan kunto petti ja lopussa taivuin sen verran, että minimirajana pitämäni 300p alittui yhdellä vaivaisella pisteellä. Surkea tulos, mutta suunta oikea. Positiivistahan tässä oli nyt se, että lopultakin niin harva heitto singahti kokonaan ohi laitteesta. Suunta oli kohdallaan ja se rannevipautus jäi pois - tosin yritti kovasti lopussa tulla mukaan kun putista oli muuten puhti pois.


Otin vielä kevyesti jokaiselta matkalta 5-10m testimielessä haaraputit. Haaraputti osoitti jälleen olevansa jopa tarkempi aina 7m saakka, jolta matkalta sain vielä 4 kiekkoa sisään. Sitten siitä loppui tehot ja 8m meni vielä jotenkuten kolahdellen kohti ja yksi sisään, mutta 9m ja 10m heitot olivat ihan hasardia. Tekniikka ja tehot ei vain yksinkertaisesti riitä saattamaan kiekkoa tuolta matkalta sinne minne pitäisi.


Koska ilma oli hieno ja kallion päällä oli houkutteleva kivi, nostimme korin sen päälle ja siirryin rinteeseen puttaamaan ylämäkiputteja. Nuo raastavat ylämäkiväylät kun aina laittavat kisassa petaamaan bogia ja seiftaamaan alle, ettei vaan tulisi sitä alamäkirollia ja varmaa tuplaa. Nyt tunnelma oli huomattavasti kevyempi ja varmaakin varmemmin puttasin viidestä kiekosta kolme sisään - toki se ensimmäinen eli ns. kisaputti oli juurikin se, joka kolahti alarautaan ja lässähti kivelle. Rolleja ei sekään sentään hoksannut ottaa alleen. Vielä uudet 5 puttia ja nyt tunne oli vieläkin varmempi, vaikka heitin kiekot edellistäkin alempaa rinteestä. Jes! Näitä lisää ja ehkä ensi kerralla myös ne alamäkiputit...