Ensiaskeleet

Siitä, kun heitin frisbeegolfkiekkoa ensi kertaa, on nyt puolitoista vuotta. Kahdeksantoista kuukautta tätä upeaa koukuttavaa lajia takana ja tänään Kaatiksella otin ensiaskeleeni draivissa.

Olen ollut alusta saakka paikaltaan heittäjä ja niin ajattelin olevanikin, en nähnyt siinä mitään haittaa tai kokenut sitä puutteena. Nyt talven pimeinä iltoina on tullut katseltua aika lailla niin naisten kuin miestenkin heittoja Youtubesta ja kummastakin löytyy rajuja repäisijöitä sekä hissuksiin hipsuttajia. Asia alkoi kypsyä päässäni. Askeleet. Tasapainottamaan, rytmittämään, vauhdittamaankin. Mutta pääasiassa rytmittämään heittoa.

Yllätyin, kuinka helppoa ja luontevaa se loppujen lopuksi sitten olikin. Otin vain kolme askelta: askel, ristiin ja veto. Käsi kulki kiekon kanssa omaa reittiänsä kropan taakse ja lopulta kiekko sinkosi matkaan kunnollisen saaton kera. Wau! Suunnasta saati tarkkuudesta en mene sanomaan vielä mitään, mutta itse heitto tuntui jotenkin tosi vahvalta, vapauttavalta ja hyvältä. Luonnolliseltakin. Kun askeleet lähtivät liikkeelle, heitto oli alkanut päättyäkseen kiihtyvällä vauhdilla kiekon sinkoamiseen ilmojen halki. Sillä oli alku, päämäärä ja loppu. Sen menoa ei enää voinut eikä ollut tarvettakaan pysäyttää. Hieno tunne.

Ehkä otan vauhdin osaksi heittojani, ehkä en. Tulen sitä kuitenkin edelleen kokeilemaan ja sovittamaan askeleitani heiton rytmiin. Tulen edelleen katselemaan silmä kovana naisten heittoja, heidän rytmitystään ja sulavia liikkeitään. Mihinkään Paige Piercen saati Jennifer Allenin kaltaiseen repäisyyn en tule koskaan tähtäämään, mutta Valarie Jenkins (Doss) on hyvä esimerkki siitä, ettei vauhdin tarvitse olla rajua. Avausheiton askeleet on kuin pieni tanssi, jonka tarkoituksena on antaa kiekolle juuri se oikeanlainen lähtönopeus. Kierre ja kallistus taas tulevat kädeltä, jonka ainoa tehtävä on puristaa loppuun saakka ja lingota yhä kiihtyvällä nopeudella limppu ilmaan silloin, kun se ei enää pysy sormien otteessa.

On se, kaunis laji. Onneksi tänäänkin on vielä pimeä ilta ja Aussie Openin viimeiset 9 väylää katsottavana. Vielä ei ole kevät, ei kesä, ei kisakausi. Nyt kerätään voimia, ideoita ja intoa sekä harjoitetaan heittolihaksia sekä kisapäätä. Näillä eväillä mennään päivä päivältä yhä lähemmäs kesää, jolloin nautitaan talven työn tuloksista. Tulosten taikka kokemusten muodossa - ei sen niin väliä - kunhan saan harrastaa tätä upeaa lajia näiden upeiden ihmisten kanssa!

Ratings 2016

Kisakausi 2016 on nyt virallisesti saatu päätökseen kun rating-päivitys valmistui. Minullahan oli alustavana tavoitteena kisakaudelle saada kisakokemusta, opetella kisaamaan ja pitämään pää kasassa ja numeroina tuo oli 700 tai yli.

Voi sanoa, että tavoitteeseen on melkein ylletty, sillä PDGA on näyttänyt huumorintajunsa laskemalla minulle ratingiksi 699 :D Numeroista kiinnostuneena olen ylläpitänyt Excel-taulukkoa omista kisoistani ja kun kokeilin napata yhden OB:lle menneen kiekon rajan sisään tai pelastaa yhden puttirumban, sain tulokseen korotusta sen verran, että maaginen 700 pisteen raja olisi ylittynyt. Niin pienestä se on kiinni joskus - ottaen huomioon, että olen heittänyt PDGA-kisoissa vuonna 2016 kokonaista 3070 heittoa rankut mukaanlukien!

Kisakierrokseni ratingien mukaisessa paremmuusjärjestyksessä

 

Järjestin kisakierrokseni ratingin mukaiseen paremmuusjärjestykseen ja sain kuin sainkin vuoden viimeiselle kierroksella sen parhaimman tuloksen! Optimistisempi kaveri näkisi tässä kehitystä ja lupausta kuluvan vuoden kisoja ajatellen ja ehkä minäkin suosun tällä kertaa huolimaan pientä optimismia mietteisiini. Ehkä pelini on tällä hetkellä kuitenkin lähempänä tuota 750 pisteen tasoa kuin ratingissa näkyvää kutosella alkavaa lukua? Ehkä parempaa on odotettavissa?

Mielenkiintoista on myös se, että puolet kierroksistani olen pelannut yli 700 ratingin (vihreällä pohjalla) ja huonompaan puoliskoon sisältyy kolme kierrosta vain piirun alle tuon. Viimeksi olen pelannut alle 700 Kivikossa Roosanauha -kisassa 16.10. eli loppuvuodestakin on tullut niitä epäonnistumisia. Ei kuitenkaan enää joka kisassa kuten alkukaudesta oli tapana.

Parhaat kisani ovat ratingien valossa olleet:
1. Veikkola End Of 2016 (ka 745)
2. Syysmyrsky PRO (ka 733)
3. Vuorelan 50v Avoimet Mestaruuskisat (ka 723)

Mikään ei ole niin tärkeää kuin ratingit eivätkä nekään niin kovin tärkeitä. Kisakauden 2017 tavoitteena on siis nauttia peleistä, oppia koko ajan lisää, tutustua uusiin ratoihin ja upeisiin tyyppeihin sekä nostaa rating lähemmäs 750 tasoa. Suunnilleen tässä järjestyksessä.

Talvinen viikonloppu Savossa ja hyvän tuulen Tammikisat

Talvikausi käy kuumimmillaan ja nyt alkavat olla ulkoilusäätkin mitä parhaita. Harrastustahan ei jätetä talviteloille odottamaan säiden lämpenemistä ja tiiden sulamista vaan päälle puetaan sellaiset varusteet, joilla sekä liikkuminen lumella että kiekon heittäminen onnistuvat ainakin lähelle sitä, mitä kesäkeleillä. Narut saatiin jälleen viritellä kiekkoihin, sillä edessä oli viikonloppu Savossa ja Suomen talvessa. Ihana pikkulomanen leppoisassa ilmapiirissä ja nautinnollisissa maisemissa.

Lauantaina kiersimme tulevan Tammikisan väylistä osan käytyämme ensin Konnuksen Kanavalla haukkaamassa happea ja katselemassa koskikaroja sekä kuuntelemassa niiden laulelua pikkupakkasessa. Aurinkoinen sää helli muovin heittelijää, vaikka nuo haastaviksi muunnellut väylät eivät sitä ihan tehneetkään. Vesileppis DGP:n 13-väyläisestä radasta oli muokattu nyt kaksi erillistä layoutia pääpiirteissään siten, että ykköstiiltä heitettiin kakkoskoriin ja kakkostiiltä kolmoskoriin jne. Mukaan mahdutettiin mandoja ohjaamaan peliä ja näin jokaisen väylän par-lukemaksi saatiin 4 – paitsi haastavin väyläkokonaisuus sai lukeman par5 ja radan kokonaispariksi muodostui näin 49. Kuulostaa helpolta? Kaikkea muuta!

Käytiin läpi muutamat helpoimmat väylät radalta ja heitot sujuivat ihan kohtuullisen kivasti. Tuultakaan ei nyt ollut sen vertaa, että alivakaimpia ja kevyimpiä kiekkojakin voi huoletta käyttää. Ja mainitsinko jo auringon? Kyllä sitä on jo kaivattukin taivaalta mollottamaan ja tuomaan hymyn ihmisten kasvoille! On sillä taianomainen voima J

Sisätreenit olivat vuorossa pienen ruokatauon jälkeen ja sinne veimme myös korin mukanamme. Paikalla olikin sitten kokonaista neljä koria ja meitä treenaajiakin mukavasti kahdeksan. Lämmittelynä oli kiva koppi-kori-kisa, jossa heitettiin salin toiseen päähän yhdelle joukkueen jäsenelle putteri ja hänen tuli putata siitä paikasta, missä sain kiekon kiinni ja eri koreista sai eri määrän pisteitä. Myös koppi palkittiin pisteellä. Tätä kiertävästi vauhdilla juosten ja olihan hauskaa kun lopulta päästiin juonesta kiinni ja saatiin peli toimimaan! Uskon, että tästä saisi tiukankin kisan aikaan kilpailuhenkisillä joukkueilla…

Käytiin myös eri heittotekniikoita läpi aina rystystä foren kautta upseihin ja putteihin saakka ja siinäkin pieni kilpailullinen lisätwisti pisteiden muodossa. En kyllä tiedä, laskiko joku pisteitä, mutta ainakin niitä oltiin keräävinämme pelin edetessä. Tietenkin lopuksi myös kisattiin sisäradalla, joka oli viritetty siten, että piti heittää aina verkon yli tai sivusta salin toisessa päässä olevaan saarekkeeseen, ”kiven” taakse tai mandoportille ja siitä putata sisään tai mahdollisesti vielä heittää lähestymisheitto, mikäli avaus ei ihan mennyt nappiin. Hyvää putteritreeniä! Tällaista olisikin hyvä päästä tekemään viikoittain tai miksei useammin. Näissä jokainen sai kokea onnistumisia ja yhdessä hurrattiin ja kannustettiin toisiamme aina vaan parempiin ja tarkempiin heittoihin. Mahtavaa tekemistä!

Pitkän pimeän illan aikana virittelimme TD:n ominaisuudessa Hollen kanssa seuraavan päivän kisajärjestelyitä kuntoon. Kisaan oli ilmoittautunut eri kanavien kautta odotettua enemmän kisaajia, kokonaista 26 henkeä,  ja se aiheutti haasteita radalle mahtumisen ja pelin sujuvuuden suunnittelun kannalta. Fyysisiä väyliä kun radalla oli kuitenkin vain nuo 13 ja tässä kisalayoutissa niitä oli kerrallaan pelattavissa 5-7. Ryhmiä muokkailtiin ja niiden etenemistä virtuaalisella radalla seurattiin pikkukolikoiden muodossa pitkälle iltaan ennen kuin kaikki oli valmista. Mukana oli 6 ryhmää, joista kahdessa oli viisi pelaajaa ja lopuissa neljä. Naisia oli ilahduttavasti mukana kuusi, joten meistä koostettiin yksi naisten ryhmä ja toiseen ryhmään saatiin kahden naisen seuraksi kaksi miestä. Luvassa oli mukava päivä!

Ei enää niin salainen aseeni: varpaanlämmittimet sekä toiset lähes pakolliset talvivarusteet: lahjanarut kiekoissa

Sunnuntain kisat menivät hyvässä hengessä ja kohtuullisen sujuvastikin. Pientä TD-jännitystä oli ilmassa kun paikalle tuli kovia heittäjiä Kuopiosta ja Joroisista saakka. Saimme pelata lähes tuulettomissa olosuhteissa pilvipoudassa, parin asteen pakkassäässä. Lumi ei siis tarttunut juurikaan kiekkoihin eikä sormia tai varpaita paleltanut. Loistavaa! Kierrokset menivät näppärästi limittäin, kun toiset heittivät parillisia, toiset parittomia väyliä eikä odottelua tullut hiihtäjienkään takia liian pitkiä aikoja. Aina hiihtäjät ja muut ulkoilijat olivat etuajo-oikeutettuja ja sulassa sovussa näin saatiin kisa täällä pidettyä. Hienoa yhteispeliä!

Aloitusväylällä heitin huolimattomasti lähestymisheiton mandosta ohi ja sain siitä syyn tuplabogiin. Heti seuraavalla väylällä oli alkuun ohjaava mando, josta kiskaisin niukasti ohi. Sitten kun siitä selvittiin, heitin vielä ennen koria olleesta tuplamandosta yhtä hiuksenhienosti ohi ja kaikki ihastelimme, kuinka kiekkoni laskeutui kauniisti suoraan mukin alle. Kolmella heitolla siis korin alle, ja siihen lisättynä sähellysheitot ja sakot = triplabogi :D Ei kovin paljoa huonommin olisi voinut aloittaa kisaa, mutta ei näille auta kuin nauraa. Oma valintahan se on heittää mandoista ohi, kun voisi heittää paremminkin J Vastaavasti sitten päätin kierrokseni heittämällä vaativan 7+7B-väylistä muodostetun par5-väylän bogiin, mukana kaksi aivan loistavaa ja pillisuoraa heittoa kapealla 7B-väylällä ja vain hiuksenhieno osuma viimeiseen puuhun ennen koria esti ihannetuloksen tässä. Hunajata!

Kierrokseen mahtui paljon lumessa rämpimistä, onnistuneita heittoja, naurua, forettamista ja jälleen kerran rämpimistä. Foretti oli päivän sana ja siihen saikin kaveria aina kannustaa kun vaan siltä tuntui. Joskus yllätimme jonkun pelikumppanimme jopa forettamasta ihan omasta tahdostaan ja aloitteestaan, mikä herätti lisääntyvää kummastusta ja lisäsi tuon houkuttavan, koukuttavan tekniikan vetovoimaa. Päätimme, että kesällä fore kulkee siinä missä rystykin. Tai ainakin melkein.  Ainakin sitä oli koukuttavaa treenata ja tosiaan kyllä se vaan paremmin nyt sujui kuin taas aikoihin. On tuo vaan hulvaton naisporukka, ihan parasta oli laittaa meidät samaan ryhmään ja kyllähän me radallakin pisimpään viihdyttiin.

Kahden ryhmän kohtaaminen väylien 8 ja 9 risteyskohdassa sujui sopuisasti

Jonnan pitkää puttia väylällä 11, kori on normilayoutissa tietenkin väylällä 12

Kisan jälkeen olikin jo makkarat kodalla kuumina ja saimme istahtaa jälkipeleihin kodan lämpöön. Hieno lisä tämäkin – upouusi kota ihan väylän 9 tuntumassa ja käytettävissä täysin ilmaiseksi! Pojat vielä heittelivät CTP-kisaa meidän syödessä ja kun senkin voittaja oli selvinnyt, jaettiin palkinnot. Sijoituin kivasti naisten sarjassa kolmanneksi, ei kai tässä oikein kukaan täydellistä kierrosta aikaan saanut. Miehistä kaksi heitti radan pakkaselle, voittajan tulos -5 ja naisten voittajan taas +10. Arvonnassa onni suosi ja sain suklaabanaaneja kotimatkalle evääksi. Ainakaan meidän korviimme ei kovasti haukkuja kuulunut, mitä nyt paria lisämandoa olisi vielä kaivattu parille väylälle… Myönnetään – itsekin heitin ysiväylän siekailematta väylän 11 yli Manalan näytettyä alivakaampi puolensa. Tuohon sopisi sellainen ohjaava piilomando, joka on puiden seassa, mutta ei sinällään kavenna heittoväylää vaan ainoastaan ohjaa käyttämään tiettyä väylän osaa. Muutenkin pidän sellaisista mandoista enemmän, sillä ne hoitavat osansa turvallisuuden takaajina, mutta eivät aiheuta ylimääräistä jännitystä pelaajaraukoille, jotka tietenkin heittävät kiekkonsa hiuksenhienosti juuri väärältä puolelta :D

Tuloslinkki

Tapahtuma onnellisesti ohi - kodalta poistumassa Mervi, minä, Kirsi, Juha, Holle ja Pete

 

Hyvän viikonlopun päätteeksi istuskelimme Hollen kanssa OnniBussissa kotisivupäivityksiä tehden ja fribavideoita katsellen. Myös kisakalentereita on jo alettu täyttämään, sillä keväthän on jo ovella ja ilmoittautumisten aika alkaa än-yy-tee-NYT! Kohti toista fribakevättä – valmiina ollaan!

Viikonloppu - mikä ihana keksintö!

Olihan taas mukava talvinen viikonloppu alkamassa kun ajelimme Hollen kanssa aamuhässäkästä selvinneinä kohti Söderkullaa ja viikkokisoja. Koko aamun selvittelin pojalleni kyytejä Vihti Ski:hin, kun ei niitä kumpikaan meistä ollut huomannut aiemminkaan järkätä ja kerran jo peruttiin oma osallistumisemme viikkokisoihinkin kunnes tuli se pelastava viesti: kyyti tulossa. Skoorin siis auki ja jälleen olimme IN.

Pääsimme samaan ryhmään heittämään ja mukaan saimme kaksi uutta tuttavuutta. Pojat olivat oikein mukavaa heittoseuraa ja nopeasti siinä löysimme hyvän juttelu- ja hauskanpitotaajuuden heittelyn lomaan. Heitotkin lähtivät loistavasti, sillä aloitusväylämme oli 7, jolta sain heti birdien. En edes ala ajattelemaan, että tuo olisi huono merkki - niin mukavia ja harvinaisia nuo edelleenkin minulle ovat :)

Seuraavalla väylällä avaus napsahti kevyesti puuhun ja tuotti bogin, ysiväylällä taas avaus täydellisesti kohti koria ja n. 7m birdieputin kolahdettua alarautaan tuosta par. Heitin tässä kevyttä Diamondiani loivassa hyssessä ja se kaarsi ensin suoraan ja lopuksi oikealle, aivan kohti koria. Pojatkin oikein taputtivat :) Siis mikä päivä - kolme väylää heitettynä ja jo kahdesti olin puttaamassa kakkosta korttiin! Wau - olin yhtä aurinkoa!

Kympiltä vielä par ja sitten tuli se huonompi osuus pelissä. Näin nopeasti! Ensin väylältä 11 bogi kun avaus osui väylän puihin, liian nuoleva avaus ja sekin ihan turhaan. Tuossa riittäisi suorakin heitto. Väylällä 12 oli epäonni matkassa ja sen myötä kiekkoni kopsahti puun kautta OB:lle. Harvinaista, mutta näiltä ei voi aina välttyä, kun väylällä puita riittää. Väylälle paluukaan ei tuolta onnistunut ja sain jopa tuplan. Nyt alkoi kortin väri tummua. Ja sitä riitti vielä ykkösväylällekin, jossa sohelsin puiden ja gripparien kautta triplan korttiin. Apuva! Ei näitä.

Onneksi sain kakkosväylälle vahvan avauksen Diamondillani ja pääsin kuittaamaan siitä birdien. Jee! Peli pelastettu ainakin vähäksi aikaa. Harmillisesti onnistuin palaamaan vielä kahden väylän ajaksi sohlailumoodiin ja otin vielä kaksi tuplaa ennen kuin huojentava par onnistui väylällä 5. Kutoselta vielä bogi ja kohti uutta kierrosta, jo kokonaiset +10 tuloskorttiin kerättynä. Olisiko siinä uskomuksessa birdiealoituksesta sittenkin perää... ei lupaa hyvää :)

Kakkoskierros menikin sitten tasaisemmin. Seiskalta birdieputti ohi laitteesta, kasilta ja ysiltä par. Ainoa surkeampi väylä osui nyt kympille, jossa heitin hölmösti Jadea hyssessä ja sehän lähti sen verran hiljaa kädestäni, että piti linjansa. Jatkoheitot jouduin pelaamaan puun takaa ja varovaisuus kostautui tuplabogina.

Kutosväylälle onnistuin toisella kierroksella saamaan avauksen lähes birdieputille. Tässä ollaan kuitenkin jo parputilla :)

Loput väylät pelasinkin sitten kaikki ykköstä lukuunottamatta par-tulokseen eli kakkoskierrokselle kertyi plussaa vain +3 verran ja yhteistuloksella +13 olin naisten kakkonen. Susanna pitää pintansa ja heittää tarkemmin, tasaisemmin. Kiva oli saada myös Teea mukaan naisten sarjaan, pelataan melko tasaisesti kaikki ja tietenkin kierroksen jälkeen on mukava saada höpöttelyseuraa :)

Hyvän tuulen kierros takana ja hymyt herkässä :)

Autolla kaivelimme kaikki taskut, mutta avaimia ei löytynyt mistään. Virtalukostahan ne sitten löytyivät - luonnollisesti :) Olihan ollut aamu taas, tästä tämä viikonloppu taas lähti!

Puttia ja draivia

Sunnuntaiaamuna pääsimme tunniksi puttailemaan ja draivaamaan tutkaan Puskasoturien vuorolle Kannusiltaan. Mukana jokunen putteri ja ensin harkkaa 5-7m matkalta. Meni vähän sinne tänne, en ole vielä tuohon Skillshottiin saanut hyvää osumavarmuutta enkä oikein tiedä onko se korin, minun vai vielä vieraan paikan syytä :) Frisbeepointissa Prodigyynkin uppoaa paremmin kuin täällä kumpaankaan koriin! Ehkä se olen vain minä :)

Puttikisassa meni viimeiselle putille se, parannanko vai otanko saman tuloksen kuin viimeksi. Päättäväisesti kiekko käteen ja kohti koria 13m matkalta. Kyseessä kuitenkin 5p heitto. Ja se meni sisään! Uutena havaintona tuli kummastelemani askelputti nyt omaan käyttöön ihan itsestään, luonnollisena osana puttia! En ole sitä oikein koskaan ymmärtänyt, että miten se voisi auttaa puttia kunnes nyt sen koin ihan itse. Wau! Tätä pitääkin alkaa treenaamaan :)

Ja se draivi! Viimeksi heittelin aika tarkalleen 69km/h jokaisen heittoni ja enkaksi tuli 73km/h. Nyt oli Diamond mukana pelkkien putterien sijasta ja sehän kiiti vauhdilla 83km/h tutkaan! Tuo olikin se paras ja rennoin heittoni, muilla sain kiekon matkaan vähän päälle seitsemääkymppiä eli se lienee se tyypillisin avausnopeus. Mutta kehitystä on tapahtunut siinäkin, kiva, kiva!

Loppupäivän käytimme ihan vaan ulkoiluun ja lintujen tarkkailuun. Ihanan rentouttavaa kävellä ulkona meren rannalla minulle aivan uusissa maisemissa Kallvikin kallioilla. Muitakin kiikarikavereita siellä oli ja hienoa on tässäkin lajissa se kuinka ihmiset auttavat toisiaan - eräänkin miehen havainnon ansiosta näimme merikotkan liitelevän erään saaren yllä. Jaettu ilo on se kaikkein suurin ilo :)

Frisbeegolf ja naiset

Viime päivinä on kohistu Valarie Jenkinsin päätöksestä lähteä Innovalta ja etenkin lähdön syyt ovat herättäneet paljon keskustelua harrastajien parissa: "I am leaving because of the countless honors I have been denied, because I am a woman." Niin mielelläni kuin lajin täysin tasa-arvoisena näkisinkin, eihän se sitä ole ja tuo seikka on ihan terveellistäkin tuoda esille. Ei syyllistäen, ei katkeroituen, ei toisten omaa kadehtien vaan rakentavasti keskustellen. Kuten nyt onkin tehty. Hieno avautuminen Valarielta siis.

Tällaiselle yhden vuoden kilpailleelle rookielle laji on näyttäytynyt monia muita tasa-arvoisempana mm siitä syystä, että tässä oikeasti naiset ja miehet kilpailevat yhdessä. Kuinka erilaista ja silmiä avaavaa! Jo ala-asteella meidät jaetaan urheilutunneilla eri ryhmiin: pojat pelaavat pallopelejä sillä aikaa kun tytöt jumppaavat. Noin niin kuin karkeasti sanottuna. Nuorena aikuisena naiset käyvät naisten kuntosaleilla ja erilaisilla mielikuvituksellisesti nimetyillä jumppatunneilla kun taas miehet painelevat pallon tai jääkiekon perässä. Kuinka virkistävää onkaan, kun frisbeegolfin parissa kohtaamme samalla tiillä, samassa ryhmässä ja tavoittelemme samaa koria samoilla välineillä!

Vaikka ihan alkuun jännittikin mennä kisoihin heittämään taitavien nuorten miesten kanssa samaan ryhmään, on tuo ryhmien sekoittaminen selvästi lajin rikkaus ja suola. Missä muussa lajissa nuoret ja vanhemmat, tytöt ja pojat, miehet ja naiset kilpailevat tai edes harrastavat yhdessä? Lajillahan voisi pidemmän päälle olla jopa yhteiskunnallista merkitystä - se kun lähentää eri ikäluokkia ja ihmisryhmiä toisiinsa. Ja vaikka saattaa olla vielä mukana niitäkin, joiden mielestä itseään hitaampien pelaajien kanssa on rasittavaa pelata, uskon, että hekin tulevat löytämään asiasta positiivisia puolia. Jopa minä olen jo päässyt muutaman kerran auttamaan ja neuvomaan itseäni kokemattomampia pelaajia kierroksen aikana ja siitä saa molemminpuolisen hyvän mielen kun huomaa neuvosta olevan toiselle hyötyä. Samoin kuin silloin, kun minua on neuvottu.

Tasa-arvoon kuuluu myös ikäkysymykset ja siinä missä miehille on useimmiten tarjolla kilpailuissa oma ikäluokkansa, on naisille se yksi, yleinen luokka. Tässä onkin ehkä se suurempi epäkohta, joka lajissamme vielä tasa-arvon kannalta on tavallisen harrastajan kannalta. Muistan kun olin kilpailulisenssiäni hankkimassa ja tavailin eri luokkia ja niiden koodeja innostuneena - näin paljon eri luokkia myös naisille! Toki huomasin myös sen, ettei Suomessa ole masters -ikäisiä naisia kovinkaan runsaasti, mutta kuitenkin oli. Uskoin, että kaikille ikäluokille on oma paikkansa SM-kisoissa ja laajemminkin EM- sekä MM-kisoissa. Totuus valkeni vasta myöhemmin ja perusteluna käytetty "koska masters-ikäisissä naisissa on niin vähän kilpailijoita" herätti heti mielessäni kysymyksiä. Mitä jos kilpailijoita olisikin enemmän, jos olisi kilpailuluokkia tarjolla? Mitä jos monet masters-ikäiset naiset eivät halua kilpailla nuorten naisten ja tyttöjen kanssa samassa luokassa?

Leikitään ajatusleikkiä. Kuinka kävisi kilpaileville masters-ikäisille miehille, jos miehiltä poistettaisiin ikäluokat kisoista? Jatkaisivatko he yhtä sankoin joukoin kilpailemista nuorempiensa kanssa vai jättäytyisikö suurin osa kuitenkin pois kilpailuista, sillä tasoerot ovat ääripäissä kuitenkin melko suuria? Näissä muna vai kana -pohdinnoissa tulee myös muistaa se mahdollisuus, että masters-ikäiset naiset tuntevat helposti olevansa ei-toivottuja kilpailemaan toisin kuin samanikäiset miehet, joille on kilpailuissa oma luokka, johon ilmoittautua. Ikään kuin tervetuliaistoivotuksena. Naisille taas on tarjolla se pakollinen ylijäämäluokka, johon voi itsensä ilmoittaa mikäli on ihan pakko päästä kisaamaan. Kilpailut viestivät rivien välistä, että ne on tarkoitettu eri-ikäisille miehille, mutta naisetkin voivat osallistua jos haluavat ja siihen heille on lahjoitettu se oma karsinansa. Entä jos kilpailussa olisikin naisille useita luokkia valittavana ja miehille vain se yksi? WGE-kilpailuissa tämä toteutuukin ja siellä miehet ovat toki osoittaneet halunsa kilpailla osallistumalla sankoin joukoin siihen yhteen luokkaan, joka heille on lohkaistu. Mutta tämä onkin erikoistapahtuma, joka meille naisille suodaan joka toinen vuosi. Me olemme pääosassa.

Minua nuo luokkajaottelut eivät ole onnistuneet masentamaan enkä tarkoitakaan kirjoitustani sillä, että kaikki olisi nyt aivan pielessä naisten osalta. Varmasti myös suurin osa nyt kilpalisenssin omaavista naisista on aivan tyytyväisiä kilpailujen määriin sekä tarjolla oleviin kilpailuluokkiin. En vain saa mielestäni sitä, että tuolla jossain tiillä on nytkin joku hienosti tai ainakin kohtuullisen upeasti frisbeegolfia pelaava nainen, joka ei uskaltaudu mukaan kilpailemaan. Hän ehkä kokee kilpailemisen olevan jotenkin liian totista tai uskottelee itselleen, ettei ole kilpailuhenkinen. Hän ehkä haluaisi kehittyä lajissa ja on sitä jo tehnytkin, mutta ei tiedä miten jatkaa. Juuri hänelle olisi erittäin tärkeää päästä mukaan kilpailutoimintaan, jossa naisilla olisi samat mahdollisuudet kuin miehillä. Juuri hän voisi liittyä mukaan seuratoimintaan ja hankkia kilpailulisenssin sekä kilpailla menestyksekkäästi juuri hänelle sopivassa iän ja/tai taitotason mukaan jaotellussa luokassa. Juuri hän voisi nousta Suomen huippupelaajien kärkeen tai kilpailla ainoastaan itseään ja omia suorituksiaan vastaan.

Viikkokisoissa tasoituksilla pelattaessa jokaisella on mahdollisuudet voittorahoihin, mikä on loistava asia. Jokainen pelaa omaa tasoaan, omaa itseään vastaan ja saa palkinnon yltäessään omaan huipputulokseensa. Huipulla pelataan raakatuloksista ja tällöin tasa-arvokysymyksiin astuu yhä vahvemmin uusi taso: raha ja arvostus. Sanotaan, ettei naisten frisbeegolf saa samaa arvostusta, koska suuri yleisö on kiinnostuneempi miesten peleistä. Tällöin myös rahahanat virtaavat miehille. Kyllähän miesten avoimen luokan peli on upeudessaan vailla vertaa ja aivan omaa luokkaansa, mutta ehkä naistenkin peli olisi näyttävämpää mikäli väylät olisi rakennettu naisten huippusuoritusten mukaan eikä miesten. Nyt osa väylistä on mitoitukseltaan naisille liian suuria ja se tasapäistää suoritukset. Riskinotolla ei saavuta mitään, joten se jää pois ja pelataan turvallisemmin, seiftimmin. En tiedä, olenko aivan hakotiellä tässä, mutta ainakin ajatus herättää pohtimaan voisiko siinä olla jotain perää vai pelaavatko miehet vain aggressiivisempaa peliä luonnostaan.

Valmiita vastauksia ei ole, mutta hyvä, että on keskustelua, mielipiteitä, kuuntelemista ja puhetta puolin ja toisin. Olen edelleen sitä mieltä, että kilpailuihin kannattaa osallistua - naisten ja miesten, tyttöjen ja poikien, sillä siellä tutustuu lajin harrastajiin ja oppii aina uutta. Mitä heterogeenisempää porukkaa kisoissa liikkuu, sen tasa-arvoisempana lajimme säilyy ja sen tasa-arvoisemmaksi ehkä vielä muuttuu. Pidetään tämä maailman paras laji yhä matalan kynnyksen lajina ja toivotetaan jokainen uusi harrastaja mukaan niin, että hän tuntee olonsa tervetulleeksi. Että hänkin osaltaan liittyisi tähän suureen frisbeegolfperheeseen ja veisi frisbeespirittiä eteenpäin. Rakkaudesta lajiin :)

Vuoden 2017 kisasipulia kehittämään

Vuosi on jo pitkällä enkä ole vielä rataa kiertänyt kertaakaan. Olisiko tämä nyt sitten se off-season pahimmillaan? Ainakin ilma on vaihdellut suurista pakkaslukemista vesisateeseen ja valoisan aika on mennyt muissa harrastuksissa sekä lasten kanssa. Jostain on myös hiipinyt outo väsymys, joka vetää iltaisin sohvan nurkkaan kiepille kun normaalisti pukisin lenkkivarusteet ja lähtisin kävelylle tai hölkälle piristymään.

Sellaista uutta uuteen vuoteeni kuuluu, että liityin kotipaikkakuntani Espoon frisbeegolfseuran jäseneksi. Puskasoturien jäsenyyttä pohdin jo vuosi sitten, mutta Disc Golf Vikings houkutti suuremmalla naispelaajamäärällään ja aktiivisuudellaan. Enkä ole valintaani katunut - vuosi on nyt takana hyvässä seurassa enkä ole pois vaihtamassa. "Puskiksien" jäsenyyteen vaikutti suurimpana kodin lähistöllä pidettävät talvitreenit sekä viikkokisat Oittaalla - niissä kun tulee joka tapauksessa käytyä, joten miksei seuran jäsenenä. Ja jos vaikka omalta osaltani voisin tässä samalla kehittää kotikaupungin seuraa naisvaltaisemmaksi...

Sunnuntaina osallistuin seuran poikien kanssa sisätreeneihin, kun sain oikein kutsun tulla katsomaan ennen kuin päätän seuran jäsenyydestä. Monipuolista ja varmasti hyödyllistä olisi käydäkin viikottain heittämässä - sekä puttia että draivia. Paikalla oli kaksi Innovan Skill Shot -puttikoria ja mahdollisuus putata aina 13m matkalta saakka. Melko vaihtelevaa oli puttailuni, jos välillä menikin sukkana sisään niin seuraavaksi en saanut yhtään kiekkoa koriin edes 7m matkalta. Mukanani oli sekä Spiket että Puret ja työnjako oli heti selvä: kovilla Spikeilla puttasin aina 9m saakka ja pehmeillä Pureilla sitten sitä pidemmiltä matkoilta. Jotenkin saan Pureen liitävämmän spinnin ja se menee pidemmälle samalla vaivalla. Silti tuo 13m tuntui tänään liian haastavalta ja useimmat päätyivät koriinkin osuessaan alarautaan.

Draivausta en olekaan taas aikoihin kokeillut sisätiloissa ja mielenkiintoista oli myös mittauttaa tutkalla omia heittoja. Purella heittelin, sillä mukanani ei nyt ollut yhtään draiveria. Rystyltä lähti ihan kohtuullisesti, heitin ainakin neljä avausta peräkkäin samalla 69km/h nopeudella ja parhaakseni tuli nyt 73km/h. Kaikki ainakin omasta mielestäni sellaisia vähintäänkin kohtuullisia kontrolliheittoja ja putterilla heittäessäni huomaan, että etusormi hakeutuu rimmille myös näissä avausheitoissa - ei ainoastaan putatessa. Kai se kiekon muoto vaan osuu paremmin käteen siten.

Forellakin kokeilin heittää ja kyllä entisestään vain vahvistui se, että forekiekkoni on Pure. Siis jos joskus joudun kämmenellä heittämään. Pitäisi tehdä toistoja toistojen perään niin, että siitä tulisi varmempi ja vaihtoehtoinen heitto silloinkin, kun rystyllä on mahdollista heittää. Tällä hetkellä käytän kämmentä vain kun sillä pitää heittää, eikä ole muuta vaihtoehtoa. Aina kuitenkin mielessä on sekin kipinä, että tuo tekniikka pitää saada kohdalleen ja toimivaksi... ehkä vielä joskus... Heitot lähtivät aika tarkkaan 10km/h hitaammin kuin rystyllä mikä vähän yllättikin. Siis positiivisessa mielessä. Parhaat lukemat olivat 60km/h mikä pitäisi riittää ihan kohtuullisen mittaiseen heittoon jos tekniikka on kunnossa. Jos ja jos. Jospa joskus.

Kahden tunnin treenien toisella tunnilla pidettiin "Putticup" ja kuinka ollakaan heitin siinä kisanomaisissa tunnelmissa ihan perustyyliin: vitosesta aina se yksi ohi ja ysistä kaikki kiekot ohi! No ainakin jäi parannettavaa ensi kertaan :) Hauska tapa saada hiukan vakavampaa heittämistä ja tunnetta putteihin, onhan kiekkojen heittely niin paljon helpompaa henkisesti kuin tuo "kisaputtaaminen" kaikkien katsellessa ja kun jokaisella putilla on merkitystä tulokseen. Tässä haluan kehittyä talven aikana! Kisasipulini on toki parantunut vuodessa paljonkin, mutta aina on varaa parantaa edelleen. Että voisi pelata tyynenä jokaisen tilanteen. Että jaksaisi keskittyä silloinkin, kun tuntuu, että peli on menetetty. Että muistaisi nauttia pelistä ja sen tarjoamista kehittymismahdollisuuksista. Että muistaisi nauraa itselleen - hyväntahtoista, ymmärtävää ja hyväksyvää naurua.

Talvisia kierroksia odotellessa!

Kauden 2016 kisasipuli - hiukan kuoriutunut, mutta edelleen hyvässä kunnossa