Uusi rata: Laakspohja DGP, Lohja

Kauniina mutta viileänä syyspäivänä mielessä oli - mikäs muukaan kuin päästä heittämään muovia jonnekin mukavaan paikkaan. Lohjan Laakspohja on jäänyt meiltä Hollen kanssa kokonaan kiertämättä, vaikka olemme kuulleet siitä vain hyvää ja tänään päätimme viimein käydä korjaamassa tilannetta siltä osin. Mukaan saimme myös Royn, jonka suosikkiratoihin Laakspohja kuuluu.

Jo matkalla Lohjalle ihastelimme komeaa usvaa, joka nousi osin tiellekin ja peitti ajoittain näkyvyyden. Ilma oli viileä ja maa vielä  kohtuulämmin, luvassa aurinkoinen päivä. Parkkipaikka löytyi hyvin ja ykköstiille kapusimme kun porukka oli koossa. Aurinko paistoi puiden lomasta ja lämmitti hiukan tummien vaatteiden läpi. Juomat, eväät ja matkaan.

Ykkösväylälle otin kaksi avausta, sillä ensimmäinen lirvahti aamukankeudessa liikaa oikealle kun aloin vasenta puolta varomaan. Vaihdoin nyt kiekkoni hiukan vakaampaan ja sain kelpo avauksen keskelle väylää. Kakkosheittokin laskeutui hyvään paikkaan ja siitä vielä foreneppi korille ja parputti sisään. Korille mennessämme Roy vielä mainitsi, ettei hän varoittanut korin vasemmalla puolella avautuvasta rinteestä... eipä tuohon tosiaan oikein muuta oikeakätinen uskalla heittää kuin kämmentä - onneksi tuota on tullut treenattua tämä kesä niin, että heitto ei enää erityisesti jännitä. Mukava aloitus kierrokselle.

Väylä #2 heitetään alas rinteeseen vasemmalle taittaen, eli putterihysseä siihen tarjoilin hiukan heikolla menestyksellä. Pariin sain silti tuonkin pelattua, Holle nappasi vasuriforella pörön. Näennäishelppo väylä, kivahan tuo olisi kisassa pöröttää, jos tänne joskus kisaamaan tullaan. Etenkin kun väylä #3 vaikuttaa bogiväylältä ainakin näin ensitutustumisella ja tulikin sohellettua tuplabogiin asti. Vaikka kiekon sai kohtuulähelle koria, oli puttipaikka hankala. Korilta poistuessamme katsahdin sinne päin ja silloin iski ensimmäinen kuvausvimma: auringonsäteet ja frisbeegolfkori - voiko mitään kauniimpaa ollakaan! :)

Väylän #3 kori kylpee auringonvalossa

Seuraavat väylät pelasimme upeassa usvassa harjun rinnettä mukaillen. Väylät ovat hiukan haastavia oikeakätiselle rystyheittäjälle, sillä kiekko ei saa feidata vasempaan, alarinteeseen. Ensikertalaisena tietenkin heitin ylivarovaisesti ja siitä tuli hiukan sanktiota heittojen muodossa. Aika jännääkin oli avata usvan sekaan kun ei ihan tarkkaan näe, mihin heittää ja mihin kiekko meneekään. Upeaa ennen kaikkea!

Harjun päällä usva vain jatkui ja lähes jokaisella tiillä ja korilla piti pysähtyä kuvaamaan ja ihastelemaan näkymiä. Radasta tuli nyt extramystinen kuva, sillä väyliä ei pystynyt kokonaan hahmottamaan ja lähes jokainen avaus heitettiin auringonsäteiden mahtavasti valaisemaan metsään. Ihan parasta ei ollut pelivire tällaisessa ihastelu- ja huokailufiiliksessä, mutta kyllä me nautittiin! Väylistä ei jäänyt kovin selkeää kuvaa, sillä ne sekoittuvat mielessäni samaan usvaan, mutta kokonaisuutena maasto on hienoa ja tykkäsin kyllä radasta. Ehkä toinen tai kolmas kerta siellä muodostaa paremmin mielikuvat eri väylistä.

Pelasin alamäkiväylälle #12 kämmenavauksen, sillä se kaartuu oikeaan ja mikä tahansa liidätys olisi ollut niin paljon hankalampi hallita rystyllä. Jade toimi tähän melko nappiin. Väylä #13 jäi myös mieleeni, sillä tuohon jyrkkään ylärinneväylään sain pelattua nostobogin hiukan epäonnistuneen kakkosheiton jälkeen. Kori on niin haastavalla paikalla, ettei siihen haluaisikaan tähtäillä yhtään yli kolmen metrin putteja. Väylä #14 on par5 ja siihen oli mahtavaa liidättää kiekkoa. Ihan ei mennyt korin lähestyminen nappiin ja siihenkin kirjattiin bogi. Hieno väylä silti.

Viimeisillä väylillä maisemat olivat jälleen aivan erilaiset, sillä nyt usva oli haihtunut ja saimme nauttia kauniista aurinkoisesta syyssäästä. Rata on kyllä kauniilla paikalla ja siellä on upeaa pelata. Väylä #18 tarjoaa vielä isokäsille pitkää siivua aluksi alamäkeen ja loppumatkan tasaisella eikä siinä ikävää ollut pelata vaikkei omat heitot sataan metriin liidäkään. Vielä viimeiset putit parkkipaikan vieressä ja jälkipelit ennen kotimatkaa. Hieno reissu! Suosittelen myös rataa, sieltä löytyy nautittavaa ja haastetta kaikentasoiselle pelaajalle. Oma kierros taisi osua jonnekin puolikkaan bogin huonommalle puolelle: 9xPar, 7xBogey, 2xTupla ja ne pöröt jäi tällä kertaa kokonaan pojille :)

Helppo pörö väylältä #2 - ainakin jos Hollelta kysytään

Väylän #4 korilla piti taas pysähtyä kuvaamaan

Avaus usvaan

Taianomaiset näyt seurasivat meitä väylältä toiselle

Royn avaus väylällä #7

Saman väylän korilla tunnelma oli edelleen upea

Hahmot vaeltamassa kohti kiekkojaan

Viimeisellä väylällä aurinko oli jo voittanut sumun ja usvan, Hollen putti upposi sisään

Pelikirjaa ja kierros Talissa

Syksy taitaa olla nyt toden teolla alkanut, sillä olen pelannut ensimmäisen kierrokseni pitkissä housuissa. Kyseessä on eilinen Talin kierros, jonne sain peliseuraksi Kitin sekä Hollen ja kohtuullisen tuulen lisäksi auringonpaisteen. Hyvät ainekset maistuvaa soppaan siis!

Talin ykkönen on tuntunut aina pelottavalta enkä sano, etteikö siinä tulisi hölmöiltyä edelleenkin, mutta kyllähän siihen nyt jo draiveria uskaltaa tarjota. Viime vuoden WGE:ssä pelasin varovasti midarilla ja silti siihen upposi heittoja enemmän kuin olisin toivonut. Nyt luottokiekkoni Opto Air River eteni kauniisti väylällä ja vasta neljännellä heitollani otin liian laajan linjan ja jouduin aivan väylän oikeaan laitaan, niukasti sisäpuolelle kuitenkin. Tästä oli ainoastaan kämmenheitolle linjaa ja sain kuin sainkin samaisella Riverilläni näpsäkän 30m lähestymisen korin alle ja bogin korttiin. Kiva aloitus, kiva oli nähdä myös foren toimivan.

Ykkösosalla tuli siten ne löysemmät pelailut seuraaville väylille ja bogijunassa oli tasaista matkustaa. Vasta väylälle #5 sain loistavan avauksen ja pääsi pitkälle putille ja lopulta nostopar korttiin. Bogijunan kyytiin tuli sitten taas istahdettua ja löysäiltyä jopa lyhyt väylä #9 bogitulokseen kun aloin varoa avauksen menoa pitkäksi. Parempi pitkä avaus kuin lyhyt - tämä lausahdus pelikirjaan. Koska tuloksesta ei ollut enää millään tasolla väliä, päätin testata kevyeen vastatuuleen väylällä #11 uutta Opto Jadeani pikkuhyssessä. En tiedä jäikö hysse pois vai oliko tuuli liikaa kevyelle kiekolleni, mutta ei se enää palannut kun oli OB:n makuun päässyt ja samalla alkoi tuulikin näyttää voimistuvaa ilmettä. Tähän siis pelikirjaan todellakin seiftiavaus painavammalla ja vakaammalla lätyllä, tuuli ei tunnu välttämättä tiille. Tai lähinnä sama pelikirja kaikille avoimille väylille, joissa on vastatuulta - ei mitään uutta ja mullistavaa siis.

Viimeiselle osuudelle emme päässetkään pelaamaan, sillä väylällä #12 oli ruohonleikkuu käynnissä. Siispä mäen päälle ja tähän sainkin pisimmän avaukseni koskaan tällä väylällä, luotto-Riverilläni. Silti par jäi saavuttamatta, sillä oikealta puhaltava tuuli vei hysselähestymiseni kauas korista vasempaan ja sieltä olikin sitten pelattava korin alle, suoraan kohti puhaltavaan tuuleen.

Väylällä #14 sain napakan avauksen keskelle väylää, mutta kakkosheittoni karahti koivun oksaan ja lähestymiseni meni pitkäksi. Pahalta siis näytti. Päätin putata nose-down tuulta vastaan vahvalla spinnillä ja tällä kertaa se meni nappiin! Bogikin on joskus ilon aihe ja pieni voitto :) Ylämäkiväylälle sain ihan jees avauksen ja vielä paremman lähestymisen, mutta väylälle #16 valitsi liian vakaan kiekon ja pelikirjaan tuli astetta alivakaampi versio, kevyempi Prodigy M4 Light. Ellei sitten tuule aivan toisesta suunnasta kisapäivänä...

Päivän mielenkiintoisin väylä on #17, joka on minulle aina "se vanha 18", sillä minulla on takapihallani edellinen väylän #18 kori :) Viha-rakkaus suhde väylään. Juttelin etukäteen, etten ole tähän pystynyt paria pelaamaan, sillä heitot eivät vaan riitä, joten bogi on tässä par. Avaus Opto Air Riverillä loivaan antsaan ja kivasti siihen tuli mittaa ja sijainti keskellä väylää. Kakkosheittoon sama kiekko ja napsahtaen se lähti kädestä, rennolla vedolla, hysseflipillä. Yllättäen kiekko jatkoikin matkaansa paljon odotettua pidemmälle ja totesin, että nyt jos koskaan on se päivä, jolloin yritän päästä kolmosheitolla saarekkeeseen. Tähän tarvitsin hiukan vakaampaa kiekkoa, eli vastaus oli Opto River, jolla on painoa yli 170g. Hiukan aiottua korkeampana kiekko lähti, mutta kulma oli juuri oikeanlainen ja korin taakse, viiteen metriin, päätyi kiekkoni. High-fivet lähti jo tässä vaiheessa, sillä par oli enemmän kuin lähellä. Wau! Se, mihin ei pitänyt olla mitään mahdollisuuksia tällä 205m väylällä :) Hiukan jännitti putti, mutta meni sentään heikosti ketjuihin kilahtaen sisälle...

Vielä fiilisten ollessa aivan katossa sain viimeisen väylän pelattua pariin vastatuulestakin huolimatta. Tässä on muistaakseni ollu aina vastatuuli, kun olen väylää pelannut... Kierros päättyi niin upeissa tuntemuksissa, että alkuväylien bogijunakin unohtui ja tämän layoutin enkka siitä napsahti. Tulos oli ihan kohtuullinen +15 ja vaikka nyt tuntuukin, että tarkemmalla pelillä on lauantain Helsinki Openissa mahdollisuus parempaan, uskon tuon olevan realistisesti ajateltuna ihan odotettavissa oleva pelitulos. Hyvä, jos menee paremmin ja vähintäänkin lievä pettymys jos menee huonommin. Tuulet, sateet ym olosuhteet tuovat tietenkin oman lisänsä keitokseen, mutta näillä aineksilla se syntyy ja toivon mukaan maistuu. Kyllä se maistuu. Ehdoton ehkä.

Väylä #13 avautuu upeasti huipulta kummallekin puolelle - kumman sinä valitset?

Väylän #16 avauspaikka on myrskyn myötä muuttunut aivan erilaiseksi kuin ratasuunnittelija sen tarkoitti

 

Syksyn herkut talteen - Veikkola DGP

Vaikka eletäänkin vielä viimeistä kesäkuukautta, ilma alkaa muuttumaan syksyisempään suuntaan. Selvä merkki syksyn saapumisesta on myös sienten ilmaantuminen frisbeegolfradoille, onhan niistäkin suuri osa metsissä. Tänä viikonloppuna silmiimme hyppivät mustatorvisienet Veikkolan haastavalla metsäradalla.

Lähdimme perjantaina Veikkolaan treenaamaan Veikkola Forest Circle II -kisaa varten eli väyliä #1-4 sekä #17-18. Toki odotettavissa on joitain muutoksia normiväyliin, mutta ainahan treenaaminen kannattaa. Kisasta odotamme hauskaa selviytymistaistelua puiden ja OB-alueiden tiukassa puristuksessa eli mitä parhainta sipulinkestotestiä lokakuun räntäsateessa. Ainahan on mukavaa, kun on jotain mitä odottaa :)

Ykkösväylää pelailimme muutamalla eri kiekolla ja siihen löytyi ihan hyvää keskiväylälle avautuvaa vaihtoehtoa useampikin. Kiitollisena otimme vastaan myös puuosumat sekä vasemmalle metsään päätyvät avaukset, sillä sieltä saimme mahdollisuuden treenata tärkeää skrämbläystaitoa. SM-kisojen jälkeisessä haastattelussa mm Seppo Paju mainitsi olevansa hyvä skrämbläämään ja siitä hyvänä osoituksena olkoon neljä kierrosta Nummenmäen muokatulla radalla ainoastaan yhdellä bogilla! Ei ole olemassa pelaajaa, jonka avaus ei joskus epäonnistuisi ja silti parhaat pelaavat väylän senkin jälkeen pariin. Itsellä seurauksena on useimmiten bogi ja jos sattuu sortumaan pelastaviin sankariheittoihin tai puttimissiin, tuplabogi.

Kakkosväylä ilahdutti antamalla puuosuman, jonka johdosta jatkoin väylän laidasta. Tai siis rehellisesti mörrin puolelta. Siitä se sitten lähti: mustatorvisieniä! Yhtäkkiä niitä näytti olevan joka paikassa, jonne katseensa käänsi ja päätimme kerätä ne kierroksen lopuksi talteen. Itse pelaaminen ehkä hiukan tuosta häiriintyi ja bogiin se sitten napsahti. Korjausliike tuli seuraavalla kierroksella ja alkoihan tuokin mennä ihannetulokseen useallakin eri avauksella. Varmuuden vuoksi piti vielä pelata väylää kummastakin aukosta, ettei olla yhden kortin varassa.

Kolmosväylälläkin avaukseni oli hiukan sivussa väylältä kuten niin usein ennenkin ja jälleen mustatorvisienet pompahtivat silmiini. Nämäkin keräsimme talteen viimeisellä kierroksella. Väylän pelaaminen sujui ihan kivasti, paria tuosta lähdetään hakemaan. Myös korin takana pääsimme sieniä poimimaan, kuinka ollakaan. Samoin väylällä #4 piti hakea muutaman avauksen verran oikeaa linjaa sekä kiekkoa ja puttien jälkeen havaitsimme lisää mustatorvisieniä.

Väylällä #17 oli joskus reilu vuosi sitten ahdistava mando, mutta eiköhän sen kanssa jo olla kavereita. Tästä mennään ihannetulosta hakien, koska avausta en korille saakka saa (vielä) kääntymään. Par kelpasi ja sienet samaten. Väylän #18 avaus ei sekään ole enää niin jännittävä kuin viime vuonna, mutta kiekon päätyminen keskelle väylää on tämän päivän haaste. Heittopituuskin riittää kahdella korille, mikäli vaan tuon kakkosheiton saa heittää kohtuullisestikaan normaalista asennosta. Midarit tuntuivat toimivan tässä parhaiten ja jos avaus oli tosi jees, myös putterilla pääsi korin alle.

Syksyisen viikonlopun kierroksia tuli Veikkolan Forest Circle -väylille useita, sillä pelasimme lauantainakin tuon kertaalleen ja sunnuntaina palasimme sieniämpärin kanssa pelaamaan väylät sekä forella että bäkkärillä. Kun kerran treenataan, niin treenataan sitten usealla eri tavalla. Sen verran piti lukita liikkuvia osia, että pelasin nuo kämmen-rysty-kierrokset ainoastaan puttereilla, samanlaisilla Zero Soft Pure -lättysillä ja niihin tuli ihan hyvä tatsi kahden kierroksen, yhteensä 12 väylän, aikana. Tätä pitää ottaa uusiksi, ehdottomasti. Toisella putterikierroksella pelasin rystyllä bogit ainoastaan väylille #4 ja #18 ja forellakin sain muutaman väylän jo pelattua pariin. Muutaman litran mustatorvisienisaaliskaan ei haitannut - syksy saa tulla!

Metsän herkkuja aivan radan ja väylien varrella

 

Kolmosväylälle sain avauksen näin lähelle - ja silti niin kauas

 

Hollen heittorepertuaariin kuuluu myös räyhäkkäät upsit

 

Bägissä on oiva paikka sienille, mikäli sienipussi unohtui kotiin

 

Metsän herkut otettuna talteen

 

Lemppari-treenikiekkoni <3 väylän #18 korissa

 

Yleisö - lisäpainetta vai tsemppihenkeä

Frisbeegolfin harrastaja - tai ainakin jollain tasolla lajissa kilpaileva - saa alusta saakka tottua siihen, että muut ihmiset näkevät hänen peliään ja katsovat sitä. Monet radat ovat yleisissä puistoissa, jossa ohikulkijat saattavat seurata peliä ja kisoissa taas on jopa säännöissä sanottua, että kaikkien on seurattava toisten avauksia. Kuumottavaa ja painetta lisäävää, sillä kyseessä on kuitenkin taitolaji. Siinä missä lenkkeilijä saattaa juosta lennokkaalla askeleella vastaantulijan kohdalla ja pysähtyä läähättämään mutkan takana, frisbeegolffari tietää, että hänen jokaista heittoaan seurataan ja jokaisella on merkitystä. Tai no, yksin heitellessä voi päästä metsän suojissa puita kopisuttamaan ilman, että kukaan huomaa.

Eilen pelailimme Oittaan väyliä 1-6 sillä aikaa kun nuoriso oli suunnistustreeneissään. Kiersimme alkuun väylät 1-3 ensin rystyllä ja seuraavaksi kämmenellä pelaten. Jännästi tuo ykkösväylä - vaikka onkin se väylä, jonka olen ensimmäisenä koskaan onnistunut pirkottamaan - on vaan niin hankala saada avauksella korille saakka. Jokainen avaus kopsahti puuhun taikka matalana juuriin ja par oli parasta. Tähän pitäisi todellakin vähitellen löytää se paras heitto. Tai no, forella sain tarkimmat avaukseni, mutta ne jäivät sitten hiukan liian lyhyiksi. Vielä.

Kakkosväylää olen pitänyt mahdottomana pirkottaa, mutta ei se nyt niin kaukana ole. Nyt vaihdoin pelilinjan hyssestä antsaan ja se kyllä tuo korin hiukkasen lähemmäksi avausta. Tai avauksen lähemmäksi koria :) Sain Opto Air Riverillä avaukseni koivuryppään ohi tai vierelle ja siinä on jo pitkän putin paikka. Tosin liian pitkän, ylämäki ja kaikki, mutta ainakin par oli varma. Kämmenkierroksella päädyin bogiin.

Kolmosväylä on jälleen niitä, joissa pitäisi päästä pirkkoputille. Nyt sain antsalinjani siihen melko lailla varmaksi, Opto Air River taipui loistavasti - myös se pakasta vedetty, jota heitin nyt ensi kertaa. Silti putille jäi joka kerralla liian pitkä matka, jotta se olisi varma. Kymppirinki ja epävarma putti sekä vanhat korit ei ole aina se toimiva yhdistelmä. Hiukan vahvempaa avausta siis olisi toiveissa.

Parin kierroksen jälkeen siirryimme nelosväylälle pelaamaan sivuvastaiseen. Edellämme pelasi aloittelijaporukka, joille olisi ollut niin mukava kertoa hiukan tekniikkaa, sillä heidän kiekkonsa lähtivät melko lailla ylös ja päätyivät järjestään väylän vasemman laidan OB:lle. Jokaisella heitolla. Meidän peräämme tuli jonottamaan pariskunta, joista ainakin nainen oli aloittelijapelaaja, ja minulle iski yleisön paine. Kun on bägit ja kaikki, niin pitäähän sitä nyt pelata hyvin - eikös vaan? Avaukseni Opto Riverillä osuikin täydellisesti väylään ja kaarsi kevyesti OB:n yli hiukan dropparin etupuolelle. Nappiavaus. Myös kakkosheitto eteni pitkälle ja kolmosheitoksi riitti pidempi putti korin alle. Par tästä on ihan jees.

Vitosväylällä jouduimme jonottamaan kun edelliset pelasivat ja näin tuo pariskunta ehti jälleen tiille katsomaan avauksiamme. Tarkka keskittyminen siis ja nyt sai laittaa keveämpää Riveriä liitoon. Hiukan oli liian kova veto tai liian vähän hysseä tai vastatuulta, sillä kiekko kippasi hieman liikaa oikealle väylän lopulla, mutta sai sieltä onnekkaan oksaosuman ja sinkosi kymppirinkiin. Jes! Par siitä sitten kuitenkin tuli, mutta yksi parhaista avauksistani tuolle väylälle koskaan.

Kutosväylällä sama jatkui: odottelua ja yleisömme oli jälleen selän takana kun avasin väylään. Tässä kiekkoni on turhan usein päätynyt ennen koria olevaan mörriin feidatessaan vasempaan ja tuota lähdin nyt taltuttamaan. Suosikikseni muotoutunut Opto Air River liiteli nyt kutakuinkin täydellisen linjan koko puisemman osuuden läpi ja päätyi aivan keskelle väylää ojan toiselle puolelle hyvälle pitkälle putille. Avauksessa ei ollut mitään muuta vikaa kuin sen etäisyys korilta - lisäpituutta heittoon kaipaisi n.10m, jotta se näkyisi tuloksessa.

Naureskellen palasimme jälleen pelaamaan väylät 1-3 ja totesin, että pitäisi melkein palkata tuo pariskunta aina kisaan mukaani yleisöksi - niin paljon paremmin pelasin nuo kaikki väylät heidän katsellessaan :) Olen aiemminkin huomannut samaa: pelaan paljon tarkemmin ja paremmin kun takanani on katsojia. Tosin, ei tuo aina toimi... ja anna olla, jos joku erehtyy sanomaan jotain positiivista kuten, että "onpas sulla hyvä putti" tai "upeita avauksia" niin seuraava osuu alarautaan tai sukeltaa lähimpään katajaan.

Viimeiset kolme väylää pelasimme miinukselle. Se päätettiin jo startatessa ja se piti. Minä sain viimein tuon ykkösväylän antautumaan Zero Megasoft Caltropilla ja enää piti varmistaa par-tulokset kahdelle seuraavalle. Holle taas nappasi nostopörön väylältä #3 ja varmisti oman miinustuloksensa näin vasta viimeisellä mahdollisella väylällä :) Hyvän mielen kierros siis takana, mukava kierrellä välillä ihan vaan muutamaa väylää eikä aina koko kierrosta. Kohti viikonloppua, helteistä sellaista!

Pörö on parasta

Kesän loppu häämöttää jo. Ei tämä kummoinenkaan kesä säiden puolesta ollut, mutta kesä kuitenkin. Pelaamiseen ihan jees, sillä ei helle oikein mitään anna lajille, mutta olisihan sitä nyt kesällä joskus kiva olla niin kuuma, että tekisi mieli pulahtaa järveen. Lähinnä olen sinne uittanut kiekkojani ja pitkin hampain niitä hakenut sääret kylmästä kangistuen.

Heittotekniikan ja gripin muutokset ovat vieneet aikaa ja toistoja, mutta ainakin omasta mielestäni muutos on ollut hyvään suuntaan. Heiton tarkkuudessa on paljon parannusta havaittavissa ja ns. grippareita tulee vain silloin, kun viime hetkellä teen jonkin muutoksen heitossa - kuten esimerkiksi päätän sittenkin yrittää avausta korille seiftin väyläsijoituksen sijaan. Kuolleena syntynyt idea. Jos korille yritetään, sinne yritetään tosissaan ja harkiten - ei hetken mielijohteesta. Kädestä lipeävät heitot taas tulevat sateella, kuumalla ilmalla tai silloin, kun keskittyminen herpaantuu ja kiekon puristaminen unohtuu.

Olen katsellut paljon Danny Lindahlin videoita ja ihastun kaveriin kerta kerran jälkeen lisää. Siinä on kyllä sellainen nimi, joka kannattaa painaa mieleen ja laittaa seurantaan! Sain hänen kämmentekniikkavideostaan omaan heittooni jälleen uutta varmuutta ja napakkuutta ja kyllä fore lähtee nykyään jo joka kierroksella vähintään kerran sinne minne pitääkin. Vielä kun saisin tehtyä usein ajatuksissa olleen harkan jokusen kerran, eli kierros pelkillä foreavauksilla. Kesällähän hassuteltiin kerran jo kisassakin siten, että eka kierros piti avata rystyllä ja toinen kämmenellä ja se pitäisi ehdottomasti uusia! Pitää mennä kohti uutta ja epämukavaakin, jotta kehitystä tulisi.

Espooseen saatiin kesän alkajaisiksi uudistettu 20-väyläinen Puolarmaarin rata, jonka yhden uuden väylän raivaustalkoissa mekin olimme mukana. Olemme pelanneet sen nyt kolmesti ja vähitellen alkaa suosikki-pirkotusväylät nousta esille. Jokaiselle kierrokselle lipsahtaa toki myös aina bogeja mukaan ja sekös harmittaa lyhyillä neppiväylillä! Mutta kuten edellisessä kirjoituksessani jo ruodinkin - mieluummin tuloksessa on sekä pöröjä että bogeja kuin vain pelkkää ihannetulosta toisensa jälkeen. Ilman niitä oikeita onnistumisia kierros on kuin eilispäivän viineri - samat lukemat mutta ilman makua.

Eilen kiersimme radan illan suussa ja yllätykseksemme pääsimme aivan tyhjältä näyttävälle radalle! Yleensä tuolla on saanut jonottaa jokusen ryhmän verran, joten tämä yllätys kelpasi. Heitin ekan heittoni jonkkaan, joten laskimme kierroksen alkaneeksi vasta seuraavalla ja tuo uitto kävi harjoitusheitosta. Fair enough. Par. Kakkos- ja kolmosväylät pelataankin sitten metsän puolella ja molemmista napsin irrallaan olevat birdiet pois. Kiva alku kierrokselle, miinukselta on mukavampi ponnistaa :)

Nelonen meni pariin, tässä antsaa oli pari astetta liikaa enkä osunut avauksellani ihan korille. Vitosella taas kakkosheittoni jäi liian korkeuden takia liian lyhyeksi ja otin muristen bogin vastaan. Onneksi kutosväylällä osuin keskelle mandojen väliin ja seiftasin siitä parin, sillä seiskalla avaukseni kopsahti puuhun väylän vasemmalla laidalla - puristus unohtui - ja tämä bogiin. Nollassa, kylläpä nuo miinukset on hupaa kamaa! Vielä kun edessä oli saarekeväylä, jonka pituudeksi kasvatettiin väyläremontissa 78m, oli plussalle joutuminen lähes varmaa. River Air lähti napsahtaen kädestä ja liiteli kauniisti kaarrellen kohti saarekkeen reunaa. Se oli menossa sisälle! Epäonnekseni kiekko kuitenkin kopsahti OB-tikkuun ja jäi sen väärälle puolelle n. 10cm verran... dropparille siis ja bogia korttiin.

Väylä #9 on ollut pirkotusta vailla, mutta tänään vastasin sen houkuttavaan kutsuun pelaamalla kiekon kahdella heitolla koriin. Nam. Väylä #10 on vanha tuttu ylämäkiväylä, johon sain ensi kertaa niin nappiavauksen, että putiksi jäi nosto ja näin pääsin jälleen miinusmerkkisen tuloksen makuun. Lajin helppous viehätti! Vielä kun suosikkipirkotusväyläni #11 antautui jälleen bägiini palanneelle Prodigy M4 Lightille, olin vankalta tuntuvassa tuloksessa -2. Kylläpä peli kulki ja mieli oli keveä. Jos pirkko päivässä pitää mielen hyvänä, niin VIISI sellaista yhdellä kierroksella kyllä maistuu makeaakin makeammalta :)

No, tuli niitä bogejakin sitten. Pientä epätarkkuutta ja hölmöilyä avauksissa sekä lähestymisissä ja nopeasti ne miinukset taas katosivat. Olin tuloksessa +1 kun siirryttiin viimeiselle väylälle. Olen pelannut nämä vedenylitysväylät aina kelluvilla kiekoilla, mutta nyt oli fiilis yrittää korille. Virhe. Heitin Opto Diamondin liian ahneessa kulmassa ja se kopsahti puun oksista veteen. Sameaan, likaiseen mutapohjaiseen jokeen. Harmitti niin paljon sekä tuo OB, että oma valintani, ja droppariheittoni kasahti liian kauaksi korilta. Loistokierroksen loppumaku oli karvas. Bogin olisin vielä sulattanut, mutta tupla viimeiselle väylälle ja lost disc saivat hetkeksi ärtymään. Life is life - sellaista se on ja tästäkin tuli uutta oppia - joskaan ei ilmaiseksi.

On siinä paljon hyvää - jos on huonoakin :)

Kisakalenteri ammottaa tyhjyyttään edelleen. Olen toki selannut Kisakonetta, mutta mikään ei ole pompsahtanut muita vahvemmin esille ja on tuota rajoittavaa puuhaa arkielämässäkin. Ristikiven kisan poisjäänti oli harmi, mutta millään en sinne olisi ehtinyt, kun samana viikonloppuna oli muuttoa ja flunssanpoikastakin siihen päälle. Kävin kuitenkin nuoremman poikani kanssa viime viikonloppuna Kirkkonummella pelaamassa parikisaa ja se oli kyllä hauskaa yhdessä! Pelattiin ihan hyvä kierros, mukana kolme pirkotustakin, mutta parilla väylällä mokasimme n. 6m putin kumpikin ja samoin parilla väylällä heitimme kumpikin avauksemme mörriin. Parikisassa nuo ovat kyllä ihan no-no. Parikisarintamalla tuli myös lunta tupaan, kun Hollen kanssa odottamamme Sekaparifrisbeegolfin SM-kisat Kaatiksella jätti meidät ulkopuolelle sekä ratinkien että villien korttien osalta. Se olisi ollut kauden pääkisa, nyt sellaista ei oikein ole. Onhan se pettymys.

Loppukaudeksi löytynee viikkokisoja ja parikisoja tästä lähistöltä pelattavaksi ja SM-kisoja Hyvinkäällä lähdemme katsomaan paikan päälle. Olemme myös lupautuneet yhdet parikisat järjestämään itsekin, joten ihan ei tämä kausi ole vielä paketissa. Aurinkoa luvassa tälle viikolle - työpäivän jälkeen siis nokka kohti ulkoilmaa ja kiekkoa liitoon. Vamos!

Onneksi oli parikisa ja best shot - pojan avaus oli korilla lähes nostolla :) Kirkkonummi DGP väylä #1

Joskus kiekot löytävät hyvä paikan piiloutua. Puolarmaarin väylä #16

Näin tyhjää oli kun starttasimme - ylellistä!

Tuo pieni este - OB-paalu - oli kiekkoni tiellä Puolarmaarin saarekeväylällä #8

Frisbeegolfohjaajaksi Ohjaaja 1 -kurssilla Kisiksessä

Pääsimme Hollen kanssa osallistumaan Frisbeegolfohjaaja 1 -kurssille Raaseporin Kisakeskuksessa seuramme Disc Golf Vikingsien kustantamana. Kurssin kesto oli kaksi päivää ja kumpanakin niistä saimme nauttia auringon lämmöstä niin, että puna ja rusketus kasvoilla alkoi syventyä kohti sunnuntai-iltaa huomattavasti. Lämpö olikin jo tervetullutta pitkään jatkuneen kylmän kevään jälkeen. Kyllä kelpasi!

Saavuimme kurssikeskukselle ehkä minuutin myöhässä sovitusta aloitusaikataulusta ja tietenkin meitä oltiin jo kaivattu. Täsmällisyys kunniaan! Ensimmäinen tunti meni sisätiloissa esittelyjen ja lyhyen lajihistoriaosuuden parissa, jonka vetivät kurssiohjaajamme Juho Rantalaiho sekä Marko Timonen. Sitten pääsimmekin jo pihalle. Enemmän tekemistä - vähemmän puhetta! Hiukan etukäteen oltiin mietitty, kuinka paljon tänne tulijalta edellytetään täydellisen heittotekniikan tuntemusta ja lajiosaamista, joten tunnelmat olivat hiukan jännityksensekaiset. Mitä jos kaikki muut ovat aivan mestareita? Mitä, kun en osaa forea ollenkaan saati heittää kiekkoa vauhdin kanssa?

Nopeasti jännityksen tunteet kaikkosivat kun pääsimme itse tekemään. Ja sitähän tämä kurssi olikin: tekemistä ja näkemistä, kaiken oppimista aloittelijan näkövinkkelistä ja asettumista ohjattavaksi. Kaikki vanhat opit piti nollata ja tehdä vain kuten ohjattiin. Mielenkiintoista ja avartavaa! Nopeasti huomasin, kuinka pienillä asioilla, oikeiden asioiden tekemisellä ja asioiden purkamisella pieniin osiin sai paljon hyvää oppimista ja oivaltamista aikaan. Koska oma heittotausta on niinkin lyhyt ja heittotyyli jatkuvassa murroksessa, oli uusien asioiden omaksuminen nopeaa ja asiat oli helppoa ottaa heti käytäntöön. Tai no niin helppoa, kuin nyt uusien asioiden oppiminen nyt on... eli kun niitä asioita sitten lisättiin yksi kerrallaan: ote, ranne, taakseveto, suorat linjat, vartalonkierto, painonsiirto... niin alkoihan siinä paljastua, että jokaista vaihetta voisi harjoitella yksinäänkin tuhansia toistoja ennen seuraavan lisäämistä, jotta se menisi sulavasti ja lihasmuistiin.

Paikaltaan rystyheittoon uutta asiaa ei tullut niin paljon kuin mitä tapahtui foren, kämmenheiton kohdalla. Toki monta sellaista asiaa, joita voisi hioa parempaan kuosiin ja siirtää teoriasta käytäntöön. Kuten toimiva ja varma antsa. Kämmenheittoa jännäsin eniten etukäteen, sillä oletuksena oli, että kyllähän frisbeegolfohjaajaksi halajavan pitää sellainen itse osata! Vaan ei. Eihän opettajan täydy asioita osata täydellisesti tehdä. Ei siitä tietenkään haittaakaan ole - saimme useaan otteeseen ihailla Markon millintarkkaa työskentelyä kun hän heitti kiekkoja eri tyyleillä samaan kohteeseen tai Juhon rannevippaisuja, joilla hän nakkasi kopittelukiekot täsmälleen samalle etäisyydelle kentälle osoittamaan maksimiheittojen pituuden harjoituksillemme. Vakuuttavaa! Noilla kopittelukiekoilla saimme itsekin treenailla sekä kopitella ja en olisi kyllä etukäteen uskonut, että osaan sellaistakin heittää kämmenellä ja vieläpä sinne kaverin suuntaan. On ne ihmemiehiä!

Kesken heittotreenien joku havaitsi keskellä nurmikenttää kyyn luikertelemassa. Äkkiä sen ympärille kokoontui kiinnostuneita kurssilaisia videoimaan ja tömistelemään ja näin saimme pelokkaan matelijan siirtymään metsän puolelle, turvallisempaan ympäristöön. On se komea eläin sahalaitakuvioineen! Pääsin ihastelemaan vielä toistakin samanlaista oliota kun olimme Hollen ja Janin kanssa nauttineet pihapöydän äärellä lounaamme ja nousin pöydästä ottaakseni kuvan picnicpöydästä. Laskin jalkani kylmälaukun toiselle puolelle ja sain siirrettyä painonkin tuolle jalalle ennen kuin havaitsin sahalaitakäärmeen aivan jalkani vieressä, alle metrin päässä. Kiljahdin ja käärme meni siksakmuotoon. Ajattelin, että nyt se iskee. Peruutin niin nopeasti kuin kykenin ja nostin jalkani pois kyyn ulottuvilta, jolloin se rentoutui ja lähti jatkamaan matkaansa kohti pusikkoa. Pikainen kohtaamisemme päättyi hyvin. Mahduimme samalle neliölle.

Ensimmäinen kurssipäivä päättyi viiden aikaan ja suureksi yllätyksekseni havaitsin päivän saldona olevan foreheiton. Jäätävä fore. Tai ainakin sellainen, jolla kiekko lentää sinne suuntaan minne sen haluan. Niin pieniä asioita, oivalluksia ja onnistumisen kokemuksia, mutta niin suuri vaikutus! Tällä kokemuksella uskoisin, että voisin ainakin yrittää opastaa vaikka alkuun omille lapsilleni kuinka kämmenheittoa voi treenata ja saada paremmaksi. Tästä työ jatkuukin sen lisäksi, että nyt treenaan sen myös itselleni ainakin varmaksi lähestymisheitoksi jos en ihan avaukseen asti yllä. Toistoja, toistoja ja sitä kopittelua. Nyt kaivetaan kopittelukiekot esille ja niillä lämmitellään jokaikinen kerta kun ollaan lähdössä kierrokselle tai kisaan. On se vaan upeaa katsoa sellaista kopittelua, jossa on vauhtia ja samalla ääretöntä tarkkuutta ja tilanteiden lukemista. Ultimaten henkeä. Vaivihkaa voisi fribaajankin kunto kohota juoksukopittelulla eikä siitä ainakaan haittaa olisi :)

Jaksoimme illalla saunan jälkeen katsella vain Konopiste Openin FPO front 9 -koosteen, kun uni voitti.. Ihanaa päästä nukkumaan hyvän ja aktiivisen päivän jälkeen. Aamulla klo 6:40, äitienpäivän aamuna, ei tullut kahveja vuoteeseen eikä laulua kuulunut kun voitelimme pikaisesti sämpylät ja hyppäsimme autoon termosmukikahvien kera. Saavuimme nyt perille hyvissä ajoin ja toiset kahvit olisivat maistuneet vaan perillä olikin kahvio vielä suljettuna. Kentälle siis ja uuteen oppiin jälleen. Aurinko jo lämmitti ja takin sai unohtaa melko nopeasti ensi lämmittelyjen jälkeen bagin päälle. Reipas aamu!

Toinen aamupäivä kulki edellispäivän tyyliin ja nyt saimme oppia vauhdinoton sekä rysty- että kämmenheittoon. Hassua onkin se, että vaikka olen paikaltaan rystyheittäjä, kämmenheitossa minulle oli nyt heti alusta saakka helpompaa heittää vauhdin kanssa. Piti oikein keskittyä pysymään paikallaan silloin, kun vasta lähdettiin portaittain viemään heittoa eteenpäin. Rystyssä sain aivan uusia oivalluksia vauhdinottoon - tai pitäisikö sanoa rytminottoon, sillä rytmistä tuossa vauhdissakin on kyse. Lisäksi se suuri etu, että kaikki kropan liike on eteenpäin suuntautuvaa ja vain kiekon taaksevienti suuntautuu taaksepäin. Luulenpa, että vähitellen tällekin heittäjälle saadaan jonkinasteinen vauhdin kanssa heitto ainakin tiiltä lähtiessä. Ja samantien kun oltiin heitetty joitain toistoja vauhdilla, tuntui paikaltaanheitto jotenkin haljulta ja siltä, että siitä puuttui jotain olennaista. Treenaamaan siis!

Iltapäivällä saimme itse vetää frisbeegolf-intron jonkin osuuden muille kurssilaisille ja meille Hollen kanssa tuli säännöt sekä putti. Tehtiin edellispäivän kotimatkalla autossa runko ja muistiinpanot tuohon, mutta rooleja tai puheosuuksia ei käyty tarkemmin läpi. Näin päädyimme siihen, että kumpikin puhui vuorollaan jonkin osion ja lyhyen sääntökuvauksen jälkeen veimme porukan korin ympärille puolikaaren muotoon ja puttasimme yhtäaikaa kiekot koriin taikka sen viereen :) Näin lyhykäisyydessään tuo osuutemme ja sen jälkeen saimme palautetta sekä muilta ohjaajakoululaisilta että opettajaltamme. Erittäin hyvä harjoitus ja kyllä tuo vaan on mukavaa puuhaa! Ainakin aikuisille, jotka eivät sinkoile ja säntäile ja puttaile toisiaan kiekoilla ja kyynärpäillä... tuleva sitten näyttää miten se oikea ohjaustilanne tulee menemään. Luottavaisin mielin. Nyt on lihaa luitten ympärille - on runko, on tietoa ja on harjoitusten sisältö paketissa. Näillä jakamaan ilosanomaa :)

Kurssista jäi kyllä aivan mahtavat fiilikset! Annoin palautteenakin, että sain enemmän kuin mitä odotin ja todellakin siltä tuntui. Malttamattomana haluaisin päästä nyt heti harjoittelemaan ja kertaamaan oppeja ja levittämään niitä myös muille harrastajille! Myönnetään toki, että heittokäden lihakset ovat sen tuntuiset, että niillä on kiekkoa pidelty ja ilmaan saatettu. Taas on vankka tieto ja tuntemus siitä, mihin lihaksiin voisi kiinnittää salilla paremmin huomiota... epätervettä kipua tai liiallista rasitusta ei tullut, kaikki tervettä, hyvää kipuilua, jolla on tarkoituksena vahvistaa kroppaa tulevaan. Nyt pari päivää taukoa siis ja sitten kentälle. Tai katsellaan, tarvitaanko sitä taukoa niinkään kauaa... jos ihan vähän kävisi kokeilemassa :)

Aamukahvit matkaan ja menoksi *haukotus*

Osa kurssilaisista nauttimassa auringosta sekä uuden oppimisesta

 

Ensin vähän teoriaa ja ohjeita, mitä tehdä seuraavaksi... nyt vauhdissa Juho Rantalaiho

 

Lounas maistui sekin auringonpaisteessa

 

Vielä oman ohjaajaosuuden kertausta ja muistilistan mieleen painamista

 

Marko Timonen kertoo ja näyttää seuraavan harjoituksen sisällön

 

Näin kaikki puttaavat yhtäaikaa mukavuusalueelta, mukana vain osa kurssilaisista

 

Sahalaitainen vierailijamme

 

 

Talvinen viikonloppu Savossa ja hyvän tuulen Tammikisat

Talvikausi käy kuumimmillaan ja nyt alkavat olla ulkoilusäätkin mitä parhaita. Harrastustahan ei jätetä talviteloille odottamaan säiden lämpenemistä ja tiiden sulamista vaan päälle puetaan sellaiset varusteet, joilla sekä liikkuminen lumella että kiekon heittäminen onnistuvat ainakin lähelle sitä, mitä kesäkeleillä. Narut saatiin jälleen viritellä kiekkoihin, sillä edessä oli viikonloppu Savossa ja Suomen talvessa. Ihana pikkulomanen leppoisassa ilmapiirissä ja nautinnollisissa maisemissa.

Lauantaina kiersimme tulevan Tammikisan väylistä osan käytyämme ensin Konnuksen Kanavalla haukkaamassa happea ja katselemassa koskikaroja sekä kuuntelemassa niiden laulelua pikkupakkasessa. Aurinkoinen sää helli muovin heittelijää, vaikka nuo haastaviksi muunnellut väylät eivät sitä ihan tehneetkään. Vesileppis DGP:n 13-väyläisestä radasta oli muokattu nyt kaksi erillistä layoutia pääpiirteissään siten, että ykköstiiltä heitettiin kakkoskoriin ja kakkostiiltä kolmoskoriin jne. Mukaan mahdutettiin mandoja ohjaamaan peliä ja näin jokaisen väylän par-lukemaksi saatiin 4 – paitsi haastavin väyläkokonaisuus sai lukeman par5 ja radan kokonaispariksi muodostui näin 49. Kuulostaa helpolta? Kaikkea muuta!

Käytiin läpi muutamat helpoimmat väylät radalta ja heitot sujuivat ihan kohtuullisen kivasti. Tuultakaan ei nyt ollut sen vertaa, että alivakaimpia ja kevyimpiä kiekkojakin voi huoletta käyttää. Ja mainitsinko jo auringon? Kyllä sitä on jo kaivattukin taivaalta mollottamaan ja tuomaan hymyn ihmisten kasvoille! On sillä taianomainen voima J

Sisätreenit olivat vuorossa pienen ruokatauon jälkeen ja sinne veimme myös korin mukanamme. Paikalla olikin sitten kokonaista neljä koria ja meitä treenaajiakin mukavasti kahdeksan. Lämmittelynä oli kiva koppi-kori-kisa, jossa heitettiin salin toiseen päähän yhdelle joukkueen jäsenelle putteri ja hänen tuli putata siitä paikasta, missä sain kiekon kiinni ja eri koreista sai eri määrän pisteitä. Myös koppi palkittiin pisteellä. Tätä kiertävästi vauhdilla juosten ja olihan hauskaa kun lopulta päästiin juonesta kiinni ja saatiin peli toimimaan! Uskon, että tästä saisi tiukankin kisan aikaan kilpailuhenkisillä joukkueilla…

Käytiin myös eri heittotekniikoita läpi aina rystystä foren kautta upseihin ja putteihin saakka ja siinäkin pieni kilpailullinen lisätwisti pisteiden muodossa. En kyllä tiedä, laskiko joku pisteitä, mutta ainakin niitä oltiin keräävinämme pelin edetessä. Tietenkin lopuksi myös kisattiin sisäradalla, joka oli viritetty siten, että piti heittää aina verkon yli tai sivusta salin toisessa päässä olevaan saarekkeeseen, ”kiven” taakse tai mandoportille ja siitä putata sisään tai mahdollisesti vielä heittää lähestymisheitto, mikäli avaus ei ihan mennyt nappiin. Hyvää putteritreeniä! Tällaista olisikin hyvä päästä tekemään viikoittain tai miksei useammin. Näissä jokainen sai kokea onnistumisia ja yhdessä hurrattiin ja kannustettiin toisiamme aina vaan parempiin ja tarkempiin heittoihin. Mahtavaa tekemistä!

Pitkän pimeän illan aikana virittelimme TD:n ominaisuudessa Hollen kanssa seuraavan päivän kisajärjestelyitä kuntoon. Kisaan oli ilmoittautunut eri kanavien kautta odotettua enemmän kisaajia, kokonaista 26 henkeä,  ja se aiheutti haasteita radalle mahtumisen ja pelin sujuvuuden suunnittelun kannalta. Fyysisiä väyliä kun radalla oli kuitenkin vain nuo 13 ja tässä kisalayoutissa niitä oli kerrallaan pelattavissa 5-7. Ryhmiä muokkailtiin ja niiden etenemistä virtuaalisella radalla seurattiin pikkukolikoiden muodossa pitkälle iltaan ennen kuin kaikki oli valmista. Mukana oli 6 ryhmää, joista kahdessa oli viisi pelaajaa ja lopuissa neljä. Naisia oli ilahduttavasti mukana kuusi, joten meistä koostettiin yksi naisten ryhmä ja toiseen ryhmään saatiin kahden naisen seuraksi kaksi miestä. Luvassa oli mukava päivä!

Ei enää niin salainen aseeni: varpaanlämmittimet sekä toiset lähes pakolliset talvivarusteet: lahjanarut kiekoissa

Sunnuntain kisat menivät hyvässä hengessä ja kohtuullisen sujuvastikin. Pientä TD-jännitystä oli ilmassa kun paikalle tuli kovia heittäjiä Kuopiosta ja Joroisista saakka. Saimme pelata lähes tuulettomissa olosuhteissa pilvipoudassa, parin asteen pakkassäässä. Lumi ei siis tarttunut juurikaan kiekkoihin eikä sormia tai varpaita paleltanut. Loistavaa! Kierrokset menivät näppärästi limittäin, kun toiset heittivät parillisia, toiset parittomia väyliä eikä odottelua tullut hiihtäjienkään takia liian pitkiä aikoja. Aina hiihtäjät ja muut ulkoilijat olivat etuajo-oikeutettuja ja sulassa sovussa näin saatiin kisa täällä pidettyä. Hienoa yhteispeliä!

Aloitusväylällä heitin huolimattomasti lähestymisheiton mandosta ohi ja sain siitä syyn tuplabogiin. Heti seuraavalla väylällä oli alkuun ohjaava mando, josta kiskaisin niukasti ohi. Sitten kun siitä selvittiin, heitin vielä ennen koria olleesta tuplamandosta yhtä hiuksenhienosti ohi ja kaikki ihastelimme, kuinka kiekkoni laskeutui kauniisti suoraan mukin alle. Kolmella heitolla siis korin alle, ja siihen lisättynä sähellysheitot ja sakot = triplabogi :D Ei kovin paljoa huonommin olisi voinut aloittaa kisaa, mutta ei näille auta kuin nauraa. Oma valintahan se on heittää mandoista ohi, kun voisi heittää paremminkin J Vastaavasti sitten päätin kierrokseni heittämällä vaativan 7+7B-väylistä muodostetun par5-väylän bogiin, mukana kaksi aivan loistavaa ja pillisuoraa heittoa kapealla 7B-väylällä ja vain hiuksenhieno osuma viimeiseen puuhun ennen koria esti ihannetuloksen tässä. Hunajata!

Kierrokseen mahtui paljon lumessa rämpimistä, onnistuneita heittoja, naurua, forettamista ja jälleen kerran rämpimistä. Foretti oli päivän sana ja siihen saikin kaveria aina kannustaa kun vaan siltä tuntui. Joskus yllätimme jonkun pelikumppanimme jopa forettamasta ihan omasta tahdostaan ja aloitteestaan, mikä herätti lisääntyvää kummastusta ja lisäsi tuon houkuttavan, koukuttavan tekniikan vetovoimaa. Päätimme, että kesällä fore kulkee siinä missä rystykin. Tai ainakin melkein.  Ainakin sitä oli koukuttavaa treenata ja tosiaan kyllä se vaan paremmin nyt sujui kuin taas aikoihin. On tuo vaan hulvaton naisporukka, ihan parasta oli laittaa meidät samaan ryhmään ja kyllähän me radallakin pisimpään viihdyttiin.

Kahden ryhmän kohtaaminen väylien 8 ja 9 risteyskohdassa sujui sopuisasti

Jonnan pitkää puttia väylällä 11, kori on normilayoutissa tietenkin väylällä 12

Kisan jälkeen olikin jo makkarat kodalla kuumina ja saimme istahtaa jälkipeleihin kodan lämpöön. Hieno lisä tämäkin – upouusi kota ihan väylän 9 tuntumassa ja käytettävissä täysin ilmaiseksi! Pojat vielä heittelivät CTP-kisaa meidän syödessä ja kun senkin voittaja oli selvinnyt, jaettiin palkinnot. Sijoituin kivasti naisten sarjassa kolmanneksi, ei kai tässä oikein kukaan täydellistä kierrosta aikaan saanut. Miehistä kaksi heitti radan pakkaselle, voittajan tulos -5 ja naisten voittajan taas +10. Arvonnassa onni suosi ja sain suklaabanaaneja kotimatkalle evääksi. Ainakaan meidän korviimme ei kovasti haukkuja kuulunut, mitä nyt paria lisämandoa olisi vielä kaivattu parille väylälle… Myönnetään – itsekin heitin ysiväylän siekailematta väylän 11 yli Manalan näytettyä alivakaampi puolensa. Tuohon sopisi sellainen ohjaava piilomando, joka on puiden seassa, mutta ei sinällään kavenna heittoväylää vaan ainoastaan ohjaa käyttämään tiettyä väylän osaa. Muutenkin pidän sellaisista mandoista enemmän, sillä ne hoitavat osansa turvallisuuden takaajina, mutta eivät aiheuta ylimääräistä jännitystä pelaajaraukoille, jotka tietenkin heittävät kiekkonsa hiuksenhienosti juuri väärältä puolelta :D

Tuloslinkki

Tapahtuma onnellisesti ohi - kodalta poistumassa Mervi, minä, Kirsi, Juha, Holle ja Pete

 

Hyvän viikonlopun päätteeksi istuskelimme Hollen kanssa OnniBussissa kotisivupäivityksiä tehden ja fribavideoita katsellen. Myös kisakalentereita on jo alettu täyttämään, sillä keväthän on jo ovella ja ilmoittautumisten aika alkaa än-yy-tee-NYT! Kohti toista fribakevättä – valmiina ollaan!

Vaihtoehtona fore

Oli sen verran kova rypistys tuo Partaharjun viikonloppu ja viisi kierrosta siellä, että käsivarren lihaksista löytyy vielä tällä hetkelläkin yksi, joka ei kestä kovan heiton loppuvetoa.

ei hauis, ei ojentaja vaan siitä välistä

Työviikon päätteeksi mentiin Hollen ja nuoremman pojan kanssa Veikkolaan ja alkuun kuljin mukana heitellen vain lähestymisheittoja ja putteja. Sitten jossain väylällä 9 keksin kokeilla forea ja olihan yllätys, kun se ei sattunut käteen ollenkaan ja lähtikin napakasti. Uudella innolla siis väylien kimppuun ja ainakin puupilliväylillä tuntui tosi kivalta heittää paikaltaan katse heittosuuntaan.

Kierros oli kyllä erityisen hyvän tuulen kierros - yhtään megamokaa ei siihen mahtunut ja ilahduttavasti sain Jaden lentämään tuulessa väylän 13 saarekkeeseenkin! Loppua kohti foresta tuli aina vaan napakampi ja aloin saada siihen antsaakin mukaan tarvittaessa. Nyt tuli taas harrastukseen uutta intoa ja pontta! Hyvä kun maltoin lopettaa kierrosta... enkä oikeastaan malttanutkaan vaan kävin heittämässä vielä ykkösväylän helppoon par:iin samalla kun Holle kuunteli käpytikan poikasten nälkäsirinää ontossa koivussa. Tulihan se emokin ruokkimaan pieniä :)

Niin - en tietenkään kuvittele, että nyt kaikki sujuu kuin rasvattua, mutta kieltämättä monesti kisassa toistettu lause "nyt tarttis olla se fore" sai kääntöpuolen. Jos vaikka olisikin se fore. Jos olisikin sellainen fore, joka olisi ihan samanlainen vaihtoehto kuin rysty - niin avauksessa kuin lähestymisessäkin! Tästähän aukesi ihan uusi peli!