VesiLeppis DGP - onko tuloksella väliä?

Loman loppuminen tuo taas mahdollisuuden päivittää blogia - minä kun unohdin autuaasti ottaa tietokoneen laturin mukaan reissuun, vaikka kone kyllä kulki mukana :D

Leppävirta jää nyt ainoastaan lomamökkipaikaksemme ja siellä tuli nyt kierrettyä viimeiset viikkokisat tälle vuodelle. Tai siltä ainakin tässä vaiheessa näyttää, sillä muuttokuorma lähti etelään ja ihana kakkosasuntomme meni seuraavalle fribaavalle perheelle upeine takapihoineen ja koreineen. Monta mukavaa hetkeä on tullut tuolla vietettyä ja lähtihän tämä maailman mahtavin harrastuskin meillä liikkeelle nimenomaan VesiLeppis DGP:sta aika lailla tasan kaksi vuotta sitten! Silloin hankimme ne ensimmäiset kiekkomme Tokmannilta ja heitimme niillä ensimmäiset hyssemme väylällä #1 :) :)

VesiLeppis DGP:n kanssa koin monenmoisia tunteita loman aikana, laidasta laitaan. Pelasin siellä höntsäkierroksia, jotka päätyivät plussalle vain kahden heiton verran ja silti tuntui, kuin koko kierros olisi ollut aivan surkea. Mietin tuota ja pakkohan sen on johtua siitä, että radan 13:sta väylästä 11 on sellaisia, joissa on mahdollisuus pelata birdie. Birdiefree kierros merkitsee siis vähintään 11 pettymystä ja epäonnistumista ja pakkohan sen on synkältä tuntuakin! Tähän on tultu näiden lyhyempien väylien kanssa: kun ennen niihin pelattiin ihannetulosta, nyt se merkitseekin vain epäonnistunutta avausta tai puttimokaa. Great.

Mietin, mikä olisi sellainen tulos, johon voisi olla tyytyväinen radalla, johon nolla- tai miinustulos on enemmän kuin mahdollinen, jopa todennäköinen. Facebookin Frisbeegolf Suomi -ryhmässäkin kyseltiin ja pohdittiin kysymystä: onko par-kierros parempi kuin sellainen, jossa on 6 birdietä ja 6 bogia? "Vain lopputulos ratkaisee, ihan sama" ei mielestäni ole ollenkaan tyydyttävä vastaus, sillä ainahan kierroksesta jää jonkinlainen maku suuhun ja se maku tulee jo ennen kuin lopputulos on tiedossa - ainakin silloin, kun sitä ei väylä väylältä seuraa. Minun mieleeni on 6+6 mikäli rata on sellainen, jossa jokaisella väylällä pirkotusmahdollisuus on ja selityskin on tuossa edellä. Toki tulosmielessä radan voi seiftailla tylsästi pariin, mutta onko sitä silloin oikeasti pelannutkaan?

Olen pitänyt itseäni melko seiftipelaajana, mutta ehkä käsitykseni alkaa nyt muuttua. Kun heittopituuteni on kasvanut, olen alkanut pelaamaan avausta suoraan korille lähes aina kun väyläpituus on alle 90m. Tuo on ollut alkuun alitajuinen juttu, sillä jo toukokuussa Ristikiven viikkokisoissa pelasin aggressiivisempaa peliä, vaikka tarkkuus olikin kateissa yliyrittämisen takia. Pitkin kesää olen alkanut löytää yhä useammalla radalla ja väylällä peliin uutta varmuutta karsimalla kiekkovalikoimani viiteen draiveriin ja hyödyntämällä näiden ominaisuuksia avauksissa ja nyttemmin jo tiedostan tuon selkeästi erilaisen pelityylini. Olen päässyt pirkotuksen makuun!

Viimeinen viikkokisa VesiLeppiksellä pelattiin torstaina, loman viimeisellä viikolla. Mietin melkein kisan alkamiseen saakka, lähdenkö mukaan, sillä olin niin tyytymätön kesän peliini tuolla radalla ja siihen, etten ollut löytänyt jokaiselle väylälle sitä oikeaa kiekkoa ja avausta. Sitten tein päätökseni: mukaan vaan. Helteestäkin huolimatta. Pääsin pelaamaan Kirsin ja nuoremman poikani kanssa, mikä sekin vaikutti päätökseeni osallistua. Vaikka heitin luotto-Jadeni järveen harjoitusheitolla juuri ennen kierroksen alkua, olin mukana.

Ensimmäinen kierros oli rankka pettymys +6 tuloksellaan. Jos sain avauksen onnistumaan, puttasin huonosti ja jos avaus ei onnistunut, saatoin heittää vielä kakkosheitonkin huonosti liian kauas korilta ja napata turhan bogin. Helle piinasi ja päässä oli sumeaa. Pidimme silti fiiliksen korkealla, siihen tämä porukka oli kyllä omiaan. En tiedä vaikuttiko Jaden kadottaminen peliin ja luottamukseeni kiekkoihin, nyt bägissäni oli ainoastaan Opto River, Opto Air River, VIP Air Hiiden Hirvi ja Opto Air Diamond sekä Tournament Pursi, Gold Core ja GStar Roc3 sekä vielä lähestymisputterina käyttämäni Megasoft Pure ja puttaamiseen samanlainen sekä MVP Atom. Kyllähän näillä pitäisi pärjätä!

Kakkoskierros alkoi väylältä #11. Avasin tuon 51-metrisen Opto Air Riverillä n. viiteen metriin ja näin kierros alkoi miinuksella. Jes! Päätin tsempata ja pitääkin sen näin. Väylälle #12 en vielä pysty birdietä pelaamaan, sillä sen pituus on 93m ja pelasinkin sen vakaasti pariin. Ykkösväylälle, jonka pituus on 69m taas pirkotus onnistui tänä kesänä ensimmäisiä kertoja, mutta ei tänään, ja pelasin sekä sen että kakkosen pariin. Edelleen miinuksella :) Sitten murheenkryyniväylä #3, jossa bogi tulee liiankin helposti. Ekalla kierroksella onnistuin pelastamaan tuossa parin hienolla kymppimetrisellä antsaputilla, mutta nyt puttimatka oli pari metriä pidempi ja tuurikin jo käytetty: bogi. Nollassa.

Väylät #4 ja #5 kaartuvat molemmat oikealle alamäkeen ja ovat pituudeltaan 71-72m kumpikin. Näissä ensimmäiseen pelasin forella Hiiden Hirveä ja toiseen antsalla MVP Atomia. Kumpikin pitkällä putilla ja tuloksena par. Ei onnistunut aivan nappiin fore ja antsassa taas tuli puu korin lähellä eteen. Kutosväylä taas pelataan ylämäkeen ja siinäkin avauksessa kaivataan antsaa. Nyt sitä tuli hiukan liikaa ja päädyin lähestymään hiukan sivusta, pöheiköstä, josta kiekkoa sai hetken etsiskellä. Par pelastettu silti.

Väylällä #7 on mando oikealle, eli suurehkot hysselinjat on karsittu. Tähän suoraan liitävä Opto Air River ja olin putilla: birdie! Jee, takaisin miinukselle :) Sitten kieli keskelle suuta, sillä myöhemmin layoutiin lisätty extraväylä 7B on melkoinen mehupilli väylän puoliväliin saakka eikä salli vinoja linjoja. Onnistuin pelaamaan tuon pelkällä Purella pariin. Huh, pahin oli jo takana. Ylämäkiväylä #8 avaus kaartui hiukan koivujen alle, enää siinä ei ollut samaa voimaa kuin ekalla kierroksella, jolloin sain avaukseni melkein tasanteelle saakka. Tästä par ja liidättämään väylälle #9.

Kaksi viimeistä väylää enää edessä. Osa kisaajista oli jo lopettanut kierroksensa ja jäi katselemaan avauksiamme väylällä #9. Heitin tähän 79-metriseen alamäkiväylään Opto Riverin, joka kestää mahdollista viimaa keveämpää sisartaan paremmin. Kiekkoni päätyi kymppirinkiin, ehkä 8m korilta vieressä olevan kodan hiekoitukselle. Halusin tuon putin koriin. Heitin lötköllä Megasoft Purella ja kiekkoni kiipesi kuin kiipesikin korin reunan ylitse ketjuihin tuskin koskettaen sisälle. Pojat taputtivat rinteen päällä ja tsemppasivat. Wuhuu, tämähän oli aivan loistavaa!

Viimeinen avaus väylälle #10. Edessä 65m ja korille oli sellainen oikeakätisen rystyheittäjän s-kurvi, alkuun antsaa ja siitä vakaan kiekon feidi. Olisin kaivannut Jadeani tähän. Mietin, taipuisiko Opto Air River kuitenkin tähän Roc3:sta paremmin. Kyllä. Se kaarteli kauniisti ja katosi korin takana olevaan notkoon ja jälleen olin puttaamassa ylämäkeen, nyt vain 6-7m puttia. Halusin tuonkin putin. Sain sen! Tuloksena enkkakierros -3 jolla sain Metrix-ratinkia 875 pisteen verran! Ja miltä tuokin kierros sitten tuntui pelillisesti: keskinkertaiselta :D

Tuloksen ja fiiliksen välinen yhteys on maaginen ja salaperäinen asia. Minun kohdallani niillä on toki yhteys, mutta ei niin selkeä, kuin voisi kuvitella ja ehkä toivoakin. Ehkä olisi ihan hyvä, jos vain lopputuloksella olisi merkitystä. Ehkä silloin pelihermot olisivat aina kurissa eivätkä yksittäiset väylätulokset hetkauttaisi puoleen taikka toiseen. En tiedä. Minua miellyttää vahvat onnistumiset höystettynä miedoilla epäonnistumisilla. Tietenkin silloin kun sitä täyttä onnistumista haetaan, riskit kasvavat ja kysymykseen tulee niiden arviointi - riskin hyötysuhde. Joskus riskinotto ei kannata ja näin minullakin on useilla radoilla sellaisia väyliä, joihin pelaan seiftimpää peliä enkä tavoittele onnistumista vaan ainoastaan selviytymistä. Oli se sitten par, bogi taikka tuplabogi - väylän vaikeusasteesta riippuen. Haastavammilla radoilla näitä väyliä voi olla riskinottoväyliä enemmänkin.

Kesäloma takana, kesää vielä jäljellä. Kisakalenteri näyttää tyhjää tällä hetkellä. Nyt on aika hengähtää ja elämän muiden rypistysten selvittyä suunnata katseet kohti kisakalenteria ja syksyn pelejä. Nyt on hyvä näin.

Ihana pikkusiili väylällä #12 tuhisemassa <3

Avaus väylällä #9, kori on tuo taaempana näkyvä, aivan kodan pihalla

Kisan jälkeen maistui terassilla juomat kuiviin kurkkuihin palkintojen jaon lomassa

Palauttavaa enkkakierrosta neppailuradalla

Viikonloppuna kisattiin aivan mahtava Iso Parta Pieksämäellä, Partaharjun kauniilla ja vaativalla metsäradalla. Fiilikset ovat aivan katossa, tuo on kyllä sellainen kevään kohokohta, jota ilman ei kesäkauteen solahdeta. Ei sitten millään - tänne on päästävä vuosi vuoden jälkeen! Kirjoittelen kisasta vielä kunnon raportin ajan kanssa, nyt on pää vielä niin sekaisin, etten saa ajatuksiani järjesteltyä kunnolla. Wau!

Partaharjulla kisattiin vielä tänään sunnuntaina PDGA-kisaa, mutta siihen emme osallistuneet Hollen kanssa. Tai osallistuimme tilanteeseen sopivalla tavalla eli katsojina ja kannustajina. Mukava oli päästä seuraamaan väylän 19 avauksia ja jutustella samalla lippumies Maken kanssa, joka väsymättä liputti jo toista päivää. Näitä kavereita laji kaipaa ja onneksi heitä on! Mukava oli sekin, että Iso Parta TD:mme Riku pääsi kisaamaan nyt ilman vastuun taakkaa harteillaan omalle radalleen :)

Ajelimme kisan puolivälin paikkeilla Leppävirralle, jossa pienten päivänokosten jälkeen kävelimme radalle mitäs muutakaan kuin hieman pelailemaan. VesiLeppis DGP:n väylät ovat lyhyehköjä ja lähes jokaisella on mahdollisuus jopa pirkotukseen. Oikein sopivaa palauttelua rankan kisaviikonlopun jäljiltä.

Aloitimme väylältä #5 ja sillä pääsimme kumpikin niukasti kymppirinkiin. Olen pelannut tuon oikealle kaartuvan 72-metrisen aiemmin alivakaalla kiekolla ja antanut kiekon hoitaa homman. Nyt nappasin käteen Innova Aquarius kelluvan kiekkoni ja heitin antsaa edellisviikonlopun ohjaajakurssin ohjeilla. Toimii muuten, paitsi että kiekko teki loppuun S-kaaren ja joutui siksi liian kauas korista ollakseen varma pörö. Ensimmäinen heitetty antsa tuolla kiekolla kuitenkin, siksi jees. Ei tosin mikään hyvä valinta väylälle, mutta testi mikä testi.

Seuraavat väylät heiteltiin ihannetulokseen, heitto kulki mukavasti ja pyrin toimimaan edelleen kurssin ohjeiden mukaan. Heitän paikaltani, otan vain lyhyen taakseviennin ja keskityn vartalonkiertoon ja painonsiirtoon. Huomaan, että saan entistä pienemmällä voimalla tuotettua saman heittopituuden kuin aiemmin. Mukavaa ja rentoa. Myös ylämäkiväylillä kiekko meni ihan kivasti hyviin pituuksiin, niissä tosin suunnan kanssa on tuttuja ongelmia kun pelaan alivakailla ja ne reagoivat vedon voimakkuuteen isosti. Siitä myös kierroksen ensimmäinen bogi.

Seuraavaksi pääsin pirkkoputille väylällä #9, joka on 79-metrinen alamäkeen heitettävä liidätys. River liiteli tässä melko matalana aivan kohteeseensa ja putti oli vain muodollisuus. Mukavaa! Heitin tässä kokeeksi myös Purella saman heiton ja se meni loppuun saakka aivan suoraan, juuri sinne mihin oli tähtäyspistekin. Putteriheittoja olenkin nyt alkanut treeneissä suosia ja tämä rohkaisi siihen lisää. Näitä heittoja olisin kaivannut aiemmin keväällä Peurungan kisassa!

Välissä oli yksi hiukan epäonnistuneempi avaus ja sitten jälleen nostopirkko väylälle #11, mittaa tuolla loivasti nousevalla väylällä on 51m. Taas heitto lähti aivan suoraan sinne, minne sen tarkoitin. Mahtava fiilis! Nämä lyhyemmät väylät alkavat olla nyt niitä ns. kontrolliheittoväyliä ja sehän helpottaa pelaamista huomattavasti. Jos ennen piti rykäistä täydet ja nyt riittää keskittynyt ja tarkka lähestymisheitto, niin olisihan se ihme jos ei tarkkuus paranisi. Kylläpä yksi tekniikkakurssi on tehnyt ihmeitä heitolle!

Jälleen väliin yksi ihannetulosväylä ja olimme kentän laidalla, väylän #1 tiillä. Heittelimme tässä muutamia kämmenheittoja treenimielessä ja Holle huomasi minulla selvän tekniikkavirheen kun heitin koko heiton läpi painonsiirtoineen kaikkineen. Palasin siis askeleita taaksepäin ja kun heitin foreni kyynärpää lukittuna, sain ranteen mukaan ja kiekkokin alkoi liitää ihan eri tavalla. Pisimmät avaukseni Jadella liitelivät jopa 60m huitteille eli ei tuokaan heitto näemmä suuria vaadi. Pieni ranneliike riittää. Olihan silmiä avaavaa - kiitokset Holle!

Sitten taas pelin kimppuun ja avaukset rystyllä. Edellämme ollut poikaporukka mittaili väyliä lasermittarilla ja mekin saimme katsoa mitan tuolle väylälle: 84m. En ole koskaan saanut kiekkoani tuossa kymppirinkiin ja nyt siinä päätin onnistua. Tuuli oli kevyesti vastainen, pieni vire oikeastaan vain. Laitoin Jaden pikkuhyssessä suoraan kohti koria ja kauniisti se oikaisi itsensä ja liiti pienellä oikean kaarroksella ja pienenpieniellä feidillä kahden metrin päähän korista, aivan sen tasolle. Wohoo! Ensimmäinen tasamaalla mitattu yli 80m heitto ja millä tarkkuudella! Ei ole kyllä menneet tekniikkaopit hukkaan, tästä sain aivan uutta puhtia ja intoa treenata myös avauksia. Mutta edelleen paikaltaan, tämä pitää saada selkärankaan.

Pelasimme vielä väylän #2 pariin ja kolmosella keskittyminen meni ulkoilijoiden kanssa säheltäessä hiukan sekaisin ja siitäkö johtui bogiframe... enää viimeinen väylä, #4 jossa olisi mukavaa onnistua. Alamäkeen heitettävä 71-metrinen neppiväylä, johon olen aiemmin laittanut M4 Light:n liitämään ja toivonut parasta. Nyt Roc3 käteen ja antsaa. Otin tutun asennon tiiltä, kuin lukisin kirjaa ryhdikkäänä. Siitä pieni taaksevienti hartioiden avulla ja kiekko matkaan. Heti näimme, että nyt lähti hyvin. Kiekko kaarsi nuo edessä olevat männyt vasemmalta puolelta ja jatkoi matkaansa kohti koria. Kunnon kaarroksen ja pienen mutta varman feidin jälkeen kiekko oli jälleen kolmessa metrissä korilta. Se onnistui!

Viikonlopun kruununa pääsimme vielä saunomaan ja Holle grillasi meille maittavaa grilliruokaa samalla kun puttailimme ja foreneppailimme takapihalla. Tästä on hyvät viikonloput tehty! Nyt kohti Westside Discs Tyyni-viikkoa luottavaisena ja rauhallisin mielin. Kyllä siitäkin vielä selvitään. Kun vaan ehtisin tutustumaan tuleviin kisaratoihinkin jossain välissä... :)

Emsimmäinen pirkkoputti oli lyhyt, väylä #9

Holle laittaa putin sisään väylällä #11 - starframe!

Tähän se kierros päättyi, väylä #4 ja putti sisään

Lepikon Ryskeen Singletto - onnea 2-vuotiaalle!

Höntsäseuramme Lepikon Ryske, jossa koko lajiin tutustumisemme alkoi vuonna 2015, lähestyy kunnioitettavaa kahden vuoden ikää ja sen kunniaksi piti järjestää jotain ihan uutta. Parikisa sopii linjaan kuin nenä päähän ja kun siihen vielä kehiteltiin mahdollisimman tasapuolinen parinjakokierros alkuun sekä kakkoskierroksen pelimuoto niin siinähän se: Singletto = SINGLe + duETTO. Sitten vain odottamaan, ilmoittautuisiko kisaan ketään muita kuin me innokkaat järjestäjät.

Kisapäivän aattona meitä oli kasassa jo mukavat 15 henkeä ja maininnan arvoista tässä on sekin, että jopa 6 kisaajista oli naisia. Aivan mahtavaa! Arvoimme ryhmät ja niille sopivat lähtöväylät ja vielä tuli hiukan pohdittua sitäkin, kuinka merkkaisimme kilpailun tulokset Skooriniin... ei ihan selkeää, kun kierrostulokset olivat niinkin erilaiset. Sitten vain odottelemaan seuraavaa aamua ja kisapäivää. Pete ja Mervi hoitivat palkinnot sekä kodan tarjoilut kisan jälkeen, meille Hollen kanssa jäi tekninen häröily.

Pelaajakokouksen jälkeen lähdimme ensimmäiselle kierrokselle lumiselle radalle. Hiukan oli uuttakin lunta satanut kovan hankikannon päälle, sellaista märkää tarttuvaa lunta kiekkoja kastelemaan. Aloitusväylänä oli 9, liidätysväylä, jolta liidättelin kiekkoni harkkakierroksella edellisenä päivänä kodan kattoon... nyt hiukan varovaisemmin ja kodan etupuolelta kiekko kaarsi rinteeseen. Ei ihan suurimipia suosikkiväyliäni, sillä liiallisella feidillä saa kiekkonsa pitkälle järven jäälle tai vastaavasti liikaa oikealle heitetyn kiekon joutuu noutamaan hankalasta rinteestä. Nyt kuitenkin kunnialla eteenpäin ja kierros oli alkanut.

Ekan kierroksen saldo oli jonkin verran enemmän plussaa kuin olisi toivonut, mutta olin silti naisten kärjessä. Varmaan oli muillakin samaa lumen ja höntsän yhdistelmää haittaamassa heittojen tarkkuutta. Onneksi ei ollut sama tuuli kuin edellispäivänä, jolloin vastatuuleen heitetyt lätyt kiitivät kauas rinteeseen ja aina väärille väylille saakka... Nyt kaikki mokat pysyivät sentään pienemmässä mittakaavassa. Pirkkoputille en päässyt kuin pari kertaa, mutta aika pitkällä ringin ulkoreunan tuntumassa olivat, ja onnistumiset niistä nollissa. Mahtavan tasainen oli naisten kisa!

Disc Golf Metrix näyttää Skooriniin syötetyt tuloksemme ykköskierrokselta näin

Pieni välipalapaussi oli paikallaan kun siinä jaettiin ryhmät. Eniten heittoja heittänyt sai parikseen vähiten heittoja keränneen ja näin saimme jokaiselle parin paitsi Holle sai luvan olla oma parinsa :) Koska pelimuoto oli Alternate tällä kakkoskierroksella, uskoimme parien olevan todella tasaisia. Ilahduttavasti saimme aikaan kuusi sekaparia ja näin lähdimme jälleen radalle odottavin mielin. Vähemmän heittänyt sai aloittaa ja sen jälkeen parin jäsenet heittäisivät aina vuorotellen.

Aloitin parini Rasmuksen kanssa väylältä 9 ja pääsin heti hiukan liian jännää birdieputtia puttaamaan tai sitten kisahermot olivat vaan yksilöpeliäkin enemmän tiukilla, sillä alaraudan päällä keikkuen kiekko sitten päätti pudota ulos. Jouduin siis avaamaan seuraavan väylän, kun parini sai suorittaa noston koriin.

Koko kierros jatkui aloitusväylällä nähtyyn tapaan. Aina emme olleet putilla avauksella, ja par tuli normisti lähestymisheiton ja putin jälkeen, mutta kyllä niitä pirkkoputteja menetettiin alarautaan ja yksi meni yläraudankin takia. Vai oliko se niin, ettei vaan osuttu keskelle ketjuja... Vuoroin oltiin siis putilla ja vuoroin avaamassa. Birdie-free. Olisipa vaan ollut aika lailla parempi tulos, jos minulla olisi ollut hyvä puttipäivä ja Rasmus olisi saanut avata aina korille... näillä kuitenkin nollatulokseen kunnes edessä oli enää kaksi viimeistä väylää. Helppo homma siis.

No, ei mennyt Rasmuksen avaus ihan nappiin eikä väylälle, mutta ei minun olisi silti tarvinnut heittää hankalasta asennosta kiekkoa antsattomassa antsassa liitelemään järven jäälle. Sieltä sitten sakkojen kera lähestymään koria ja vielä kun mukaan keitokseen lisäsi sen viimeisen nelimetrisen alarautaputin niin päästiin lopulta väylätulokseen +3, mikä oli lopputuloksemme myös koko kierrokselta. Olin aivan varma, että olisimme viimeisiä, mutta suureksi yllätyksekseni sijoituimme erittäin jaetulle kakkossijalle, sillä siihen oli tunkua kokonaista kolmen parin voimin. Jopa Skoorin meni tuloksistamme aivan sekaisin, sillä se näytti kisatuloksemme erittäin satunnaisessa järjestyksessä :)

Skoorinin näkemys kisatuloksista oli ilahduttavan tasavertainen - ei tässä mitään väliä järjestyksellä ollutkaan vaan hyvällä kisafiiliksellä

Lopuksi palkittiin ykköskierroksen voittaja, kokonaiskisan voittaja, parikisan voittaja ja itsensä voittajat ja kaikkihan me oltiin voittajia loppujen lopuksi! Kodalla oli mahtavat hiillokset ja paistettin siinä hyvässä hengessä kisamakkarat, juotiin pillimehut ja jälkipelattiin kunnes oli aika lähteä kotimatkalle. Innokkaimmat jäivät vielä heittämään CTP-kisaa viimeisistä palkinnoista, joita paikallinen yritys Rane Sport oli meille upeasti lahjoittanut. Tällä fiiliksellä olikin mukava ajella taas kohti ruuhkasuomea valmistautumaan työviikkoon ja sitä kautta seuraavana viikonloppuna alkavaan kisaputkeen.

Tällä kertaa ykkösväylällä oli yllättäviä haasteita, kuva ykköskierrokselta

Kakkoskierroksella haasteet olivat kasvaneet sellaisiin mittoihin, että väylä jätettiin pelaamatta ja merkattiin kaikille par korttiin

Lunta riitti vielä hyvin varsinkin avoimille väylille ja siirtymille

 

Mervin puttinäyte toisen kierroksen viimeiseltä väylältä

 

Kodalla oli tunnelmaa ja lämpöä - makkaroitakaan unohtamatta

Liekkien loimottaessa saatiin hetki odotella sopivaa makkaranpaistolämpötilaa

Pillimehut makkaroita odotellessa

 

Suurkiitokset kaikille osallistujille - te teitte tästä kisasta aivan loistavan! Toivottavasti saamme Lepikän radalle toistekin näin mukavasti naisia kisaamaan :)

Talvinen viikonloppu Savossa ja hyvän tuulen Tammikisat

Talvikausi käy kuumimmillaan ja nyt alkavat olla ulkoilusäätkin mitä parhaita. Harrastustahan ei jätetä talviteloille odottamaan säiden lämpenemistä ja tiiden sulamista vaan päälle puetaan sellaiset varusteet, joilla sekä liikkuminen lumella että kiekon heittäminen onnistuvat ainakin lähelle sitä, mitä kesäkeleillä. Narut saatiin jälleen viritellä kiekkoihin, sillä edessä oli viikonloppu Savossa ja Suomen talvessa. Ihana pikkulomanen leppoisassa ilmapiirissä ja nautinnollisissa maisemissa.

Lauantaina kiersimme tulevan Tammikisan väylistä osan käytyämme ensin Konnuksen Kanavalla haukkaamassa happea ja katselemassa koskikaroja sekä kuuntelemassa niiden laulelua pikkupakkasessa. Aurinkoinen sää helli muovin heittelijää, vaikka nuo haastaviksi muunnellut väylät eivät sitä ihan tehneetkään. Vesileppis DGP:n 13-väyläisestä radasta oli muokattu nyt kaksi erillistä layoutia pääpiirteissään siten, että ykköstiiltä heitettiin kakkoskoriin ja kakkostiiltä kolmoskoriin jne. Mukaan mahdutettiin mandoja ohjaamaan peliä ja näin jokaisen väylän par-lukemaksi saatiin 4 – paitsi haastavin väyläkokonaisuus sai lukeman par5 ja radan kokonaispariksi muodostui näin 49. Kuulostaa helpolta? Kaikkea muuta!

Käytiin läpi muutamat helpoimmat väylät radalta ja heitot sujuivat ihan kohtuullisen kivasti. Tuultakaan ei nyt ollut sen vertaa, että alivakaimpia ja kevyimpiä kiekkojakin voi huoletta käyttää. Ja mainitsinko jo auringon? Kyllä sitä on jo kaivattukin taivaalta mollottamaan ja tuomaan hymyn ihmisten kasvoille! On sillä taianomainen voima J

Sisätreenit olivat vuorossa pienen ruokatauon jälkeen ja sinne veimme myös korin mukanamme. Paikalla olikin sitten kokonaista neljä koria ja meitä treenaajiakin mukavasti kahdeksan. Lämmittelynä oli kiva koppi-kori-kisa, jossa heitettiin salin toiseen päähän yhdelle joukkueen jäsenelle putteri ja hänen tuli putata siitä paikasta, missä sain kiekon kiinni ja eri koreista sai eri määrän pisteitä. Myös koppi palkittiin pisteellä. Tätä kiertävästi vauhdilla juosten ja olihan hauskaa kun lopulta päästiin juonesta kiinni ja saatiin peli toimimaan! Uskon, että tästä saisi tiukankin kisan aikaan kilpailuhenkisillä joukkueilla…

Käytiin myös eri heittotekniikoita läpi aina rystystä foren kautta upseihin ja putteihin saakka ja siinäkin pieni kilpailullinen lisätwisti pisteiden muodossa. En kyllä tiedä, laskiko joku pisteitä, mutta ainakin niitä oltiin keräävinämme pelin edetessä. Tietenkin lopuksi myös kisattiin sisäradalla, joka oli viritetty siten, että piti heittää aina verkon yli tai sivusta salin toisessa päässä olevaan saarekkeeseen, ”kiven” taakse tai mandoportille ja siitä putata sisään tai mahdollisesti vielä heittää lähestymisheitto, mikäli avaus ei ihan mennyt nappiin. Hyvää putteritreeniä! Tällaista olisikin hyvä päästä tekemään viikoittain tai miksei useammin. Näissä jokainen sai kokea onnistumisia ja yhdessä hurrattiin ja kannustettiin toisiamme aina vaan parempiin ja tarkempiin heittoihin. Mahtavaa tekemistä!

Pitkän pimeän illan aikana virittelimme TD:n ominaisuudessa Hollen kanssa seuraavan päivän kisajärjestelyitä kuntoon. Kisaan oli ilmoittautunut eri kanavien kautta odotettua enemmän kisaajia, kokonaista 26 henkeä,  ja se aiheutti haasteita radalle mahtumisen ja pelin sujuvuuden suunnittelun kannalta. Fyysisiä väyliä kun radalla oli kuitenkin vain nuo 13 ja tässä kisalayoutissa niitä oli kerrallaan pelattavissa 5-7. Ryhmiä muokkailtiin ja niiden etenemistä virtuaalisella radalla seurattiin pikkukolikoiden muodossa pitkälle iltaan ennen kuin kaikki oli valmista. Mukana oli 6 ryhmää, joista kahdessa oli viisi pelaajaa ja lopuissa neljä. Naisia oli ilahduttavasti mukana kuusi, joten meistä koostettiin yksi naisten ryhmä ja toiseen ryhmään saatiin kahden naisen seuraksi kaksi miestä. Luvassa oli mukava päivä!

Ei enää niin salainen aseeni: varpaanlämmittimet sekä toiset lähes pakolliset talvivarusteet: lahjanarut kiekoissa

Sunnuntain kisat menivät hyvässä hengessä ja kohtuullisen sujuvastikin. Pientä TD-jännitystä oli ilmassa kun paikalle tuli kovia heittäjiä Kuopiosta ja Joroisista saakka. Saimme pelata lähes tuulettomissa olosuhteissa pilvipoudassa, parin asteen pakkassäässä. Lumi ei siis tarttunut juurikaan kiekkoihin eikä sormia tai varpaita paleltanut. Loistavaa! Kierrokset menivät näppärästi limittäin, kun toiset heittivät parillisia, toiset parittomia väyliä eikä odottelua tullut hiihtäjienkään takia liian pitkiä aikoja. Aina hiihtäjät ja muut ulkoilijat olivat etuajo-oikeutettuja ja sulassa sovussa näin saatiin kisa täällä pidettyä. Hienoa yhteispeliä!

Aloitusväylällä heitin huolimattomasti lähestymisheiton mandosta ohi ja sain siitä syyn tuplabogiin. Heti seuraavalla väylällä oli alkuun ohjaava mando, josta kiskaisin niukasti ohi. Sitten kun siitä selvittiin, heitin vielä ennen koria olleesta tuplamandosta yhtä hiuksenhienosti ohi ja kaikki ihastelimme, kuinka kiekkoni laskeutui kauniisti suoraan mukin alle. Kolmella heitolla siis korin alle, ja siihen lisättynä sähellysheitot ja sakot = triplabogi :D Ei kovin paljoa huonommin olisi voinut aloittaa kisaa, mutta ei näille auta kuin nauraa. Oma valintahan se on heittää mandoista ohi, kun voisi heittää paremminkin J Vastaavasti sitten päätin kierrokseni heittämällä vaativan 7+7B-väylistä muodostetun par5-väylän bogiin, mukana kaksi aivan loistavaa ja pillisuoraa heittoa kapealla 7B-väylällä ja vain hiuksenhieno osuma viimeiseen puuhun ennen koria esti ihannetuloksen tässä. Hunajata!

Kierrokseen mahtui paljon lumessa rämpimistä, onnistuneita heittoja, naurua, forettamista ja jälleen kerran rämpimistä. Foretti oli päivän sana ja siihen saikin kaveria aina kannustaa kun vaan siltä tuntui. Joskus yllätimme jonkun pelikumppanimme jopa forettamasta ihan omasta tahdostaan ja aloitteestaan, mikä herätti lisääntyvää kummastusta ja lisäsi tuon houkuttavan, koukuttavan tekniikan vetovoimaa. Päätimme, että kesällä fore kulkee siinä missä rystykin. Tai ainakin melkein.  Ainakin sitä oli koukuttavaa treenata ja tosiaan kyllä se vaan paremmin nyt sujui kuin taas aikoihin. On tuo vaan hulvaton naisporukka, ihan parasta oli laittaa meidät samaan ryhmään ja kyllähän me radallakin pisimpään viihdyttiin.

Kahden ryhmän kohtaaminen väylien 8 ja 9 risteyskohdassa sujui sopuisasti

Jonnan pitkää puttia väylällä 11, kori on normilayoutissa tietenkin väylällä 12

Kisan jälkeen olikin jo makkarat kodalla kuumina ja saimme istahtaa jälkipeleihin kodan lämpöön. Hieno lisä tämäkin – upouusi kota ihan väylän 9 tuntumassa ja käytettävissä täysin ilmaiseksi! Pojat vielä heittelivät CTP-kisaa meidän syödessä ja kun senkin voittaja oli selvinnyt, jaettiin palkinnot. Sijoituin kivasti naisten sarjassa kolmanneksi, ei kai tässä oikein kukaan täydellistä kierrosta aikaan saanut. Miehistä kaksi heitti radan pakkaselle, voittajan tulos -5 ja naisten voittajan taas +10. Arvonnassa onni suosi ja sain suklaabanaaneja kotimatkalle evääksi. Ainakaan meidän korviimme ei kovasti haukkuja kuulunut, mitä nyt paria lisämandoa olisi vielä kaivattu parille väylälle… Myönnetään – itsekin heitin ysiväylän siekailematta väylän 11 yli Manalan näytettyä alivakaampi puolensa. Tuohon sopisi sellainen ohjaava piilomando, joka on puiden seassa, mutta ei sinällään kavenna heittoväylää vaan ainoastaan ohjaa käyttämään tiettyä väylän osaa. Muutenkin pidän sellaisista mandoista enemmän, sillä ne hoitavat osansa turvallisuuden takaajina, mutta eivät aiheuta ylimääräistä jännitystä pelaajaraukoille, jotka tietenkin heittävät kiekkonsa hiuksenhienosti juuri väärältä puolelta :D

Tuloslinkki

Tapahtuma onnellisesti ohi - kodalta poistumassa Mervi, minä, Kirsi, Juha, Holle ja Pete

 

Hyvän viikonlopun päätteeksi istuskelimme Hollen kanssa OnniBussissa kotisivupäivityksiä tehden ja fribavideoita katsellen. Myös kisakalentereita on jo alettu täyttämään, sillä keväthän on jo ovella ja ilmoittautumisten aika alkaa än-yy-tee-NYT! Kohti toista fribakevättä – valmiina ollaan!