sunnuntai 28. helmikuuta 2016

Juankoski TalviCup 3/4


Kun herätys aamulla klo 5:30 heitti ilmoille ensimmäiset sävelensä lauantaiaamuna, mietin onko tässä mitään järkeä. Tunnelmaa ei helpottanut vilkaisu mittariin ja -18 asteen pakkaslukema. Säätiedotuksen mukaan oli tulossa pilvinen pikkupakkaspäivä ja lumisateen todennäköisyys 61% luokkaa. Ihanteellinen keli fribakisaan, eikös!
Matkalla Juankoskelle lämpötila mittarissa ei juurikaan heilahdellut ja varusteiden uudelleenkalkylointi alkoi. Minulla oli varattuna kertakäyttöiset sormenlämmittimet sekä rukkasten että kenkien sisälle ja näin jälkeenpäin on todettava, että hyvin toimivat! Kengässä tuo nyytti muuttui kovaksi ja hiukan hiersi varpaita lopussa, mutta kyllä oli mukava laittaa aina heiton jälkeen käsi rukkaseen, jossa oli lämpöpussukka mukana pitämässä sormista huolta.
Itse kisa starttasi yllättäen aurinkoisessa säässä! Loistavaa! Itse asiassa koko kisan ajan aurinko paistoi ja lämmittikin jo hienosti niin, että pipoa sai napata välillä pois päästä. Pääsin aloittamaan jälleen väylältä kolme, eli "pahimmat ensin" ja ryhmässäni heitteli koko kisassa toiseksi sijoittunut Ville sekä mukava nuori Aku. Leppoisaa sakkia, heitot komeita ja etenkin Villellä ihan järjestään pirkkoputilla. Kyllä fribaajat on vaan järjestään tosi mukavaa porukkaa!
Ensimmäinen kierros sujui vaihtelevasti. Alkuun tripla (par 4, loppuosa väylästä taas puihin ja pusikoihin) ja seuraavalta pitkältä par3:lta tupla. Vielä meni muutama väylä bogi-tupla-bogi kunnes onnistuin radan helpoimmilla väylillä saamaan parit ja päätin taas kerran keskittyä peliin ja pyrkimään tarkkuuteen jatkossakin. No nyt peli alkoi sujua!
Luonnollisesti sitten oli vuorossa katastrofi. Avausheitto ränniin karkasi väylältä vinoon puun avustamana ja koska väylä oli lyhyt, mietin pääseväni upsilla vielä korille. Rako oli kapea, mutta silti yrittämisen väärti. Tai niin uskoin, kunnes kiekkoni kalahti suoraan edessä olevaan koivun runkoon palatakseen lähes samoille sijoilleen, mistä olin sen heittänyt. Mitä tekee viisas pelaaja? Ei ainakaan toista virhettään ja heitä kiekkoa täsmälleen samaan koivuun uudella upsilla...
Koriin kiekko kopsahti triplana ja koko loppukierroskin sujui hyvin vaihtelevasti. Jostain syystä tämän muuten hyvin keskinkertaisen tai jopa surkean kierroksen helmet osuivat rannan väyliin 13 ja 14, joita edellisissä kisoissa pelkäsin järven ylityksen takia ja joilta sain ekassa kisassa lumiukkoa korttiin. Nyt löysin sen reitin ja ne heitot, joilla kummankin voi pelata pariin ilman ylimääräisiä kikkailuja ja vain pienellä järvenpoukaman ylityksellä. Jokaisella synkälläkin kierroksella on ne hopeareunuksensa :)
Toiselle kierrokselle pääsin naisten ryhmässä, kisaa johtava Iitu ja kanssani tasoihin pelannut Anna-Kaisa ovat tuttuja edellisestä kisasta ja juttu lensi sekä ennen starttia että oikeastaan koko kierroksen ajan. Ei tässä oikein osaa tosissaan kisailla ja onhan meillä Iitun kanssa tasoeroakin heittojen varmuuden suhteen niin, että saisi ihan tosissaan olla pöljä päivä pystyäkseen heittämään häntä paremmin.
Aloitimme väylältä 10, josta heitin helpon parin ja koska Iitulle pukkasi tuplan, pääsin heittämään ensimmäisenä väylältä 11. Nätti antsa suoraan korille ja birdie! Kuinka tässä näin pääsi käymään? Pelihän kulkee kuin unelma ja kaiken huipuksi Iitu pelasi tältä väylältä bogin ja olin ottanut häntä kiinni pisteissä jo neljällä eikä takamatkaa ollut kuin saman verran... Pöljän päivän enteitä... ja olihan se kivaa niin kauan kuin sitä kesti. Loppukierros menikin enempi oman tasoni mukaisesti eli tuplaa, triplaa ja bogia ja vain kolmesti pääsin enää nauttimaan par-tuloksesta. Mutta mieleen jäi tuo mukava fiilis, joka tulee onnistumisesta, lähes voiton mausta. Tuon pienen hetken uskoin, että mahdollisuudet on vaikka mihin ja että kaikki sujuu hyvin. Mahtava hetki!
Kierroksen lopulla aloin olla lähes hysteerisen väsynyt. Univelka ja fyysinenkin väsymys lumessa rämpimisestä painoi enkä oikein olisi jaksanut puristaa viimeisiä väyliä. Sain kuin sainkin päätettyä kierroksen nostopariin suurten lukujen jälkeen ja sitten alkoi pisteiden lasku. Laskin uudestaan ja uudestaan ja aina vain saimme tasapisteet Anna-Kaisan kanssa. Molemmat kierrokset tasapistein! Olihan hauska kisa, jossa ei ollut yhtään häviäjää :)
Näin minulle varmistui kokonaiskisassa toinen sija, sillä voittoon pitäisi voittaa viimeinen osakilpailu ja sen päälle vielä sudari tasapisteiden takia... liian iso pala kun peli on vielä paikoin tällaista rämpimistä. Mutta olihan hienoa seurata taas kokeneempien tarkkoja heittoja, hyvää keskittymistä, komeita lentoratoja ja yrittää ammentaa niistä omaankin peliin jotain uutta ja toimivaa. Kyllä näistä kisoista aina saa niin paljon, ettei omia huonojakaan heittoja jaksa harmitella hetkeä kauempaa. Mieleen jää vahva halu kehittyä, tulla paremmaksi ja päästä nauttimaan yhä useammin noista kakkoskerroksen ensiväylien tunnelmista. Siitä tunteesta, että kiekko tottelee kättä. Fribahuumasta.

perjantai 26. helmikuuta 2016

Vastuunkantaja


Vastuu painaa, sehän tiedetään. On mukavaa osallistua, antaa oma panoksensa ja tehdä parhaansa. On hieno tunne onnistua, mutta mokaaminen ei aina tunnu lahjalta. Tai ehkä sen lahjan arvon huomaa vasta paljon myöhemmin.
Fribassa putti on vastuunkantaja.
Jos avauksessa ei kaikki menekään ihan suunnitelmien mukaan, sen voi aina (yrittää) korjata hyvällä lähestymisheitolla. Jos lähestyminen jää hiukan kauemmas kuin oli tavoitteena, sen voi aina (ainakin mielessään) korjata hyvällä putilla. Mutta mitä jos putti ei kulje, kuka sen korjaa ellei toinen putti! Huonon putin paras - ellei jopa ainoa - kaveri on hyvä putti.
Kävin viikolla heittämässä yhden hyvän tuulen kierroksen Talissa. Aloittelija - Tali - hyvän tuulen kierros... outo yhdistelmä?! Analysoin mielessäni, mistä hyvä tuuleni ja onnistumisen olotilani johtui ja tässä muutama huomio:
1) Heitin avaukset aina kolmella kiekolla. Ensin tuttu Westside Discs Manala, sitten uusi tuttavuus Sotakirves ja viimeisenä Discraft Heat. Lähes poikkeuksetta tai ainakin suurin osa avauksista löytyi pieneltä alueelta muutaman metrin säteeltä toisistaan. Kiekkojen ominaisuudetkin eroavat hyvin vähän toisistaan.
2) Tarkemmilla väylillä sovelsin avaukseen lähestymisheiton tarkkuuden tuovaa lyhyttä vauhdinottoa ja vedossa kiekko edellä kaartuvaa kättä ja sain näin tarkempia heittoja ilman, että pituudesta leikkautui radikaalisti mittaa pois. Tällä vedolla starttasin jopa pitkälle väylälle nro 18...
3) Avauksen osuessa ensimmäiseen puuhun sovelsin sumeilematta mulligania.
4) Jätin stressaavan puttaamisen pois mikäli puttausmatka oli välimatkalta 5m...10m. Näissä tyydyin siihen, että lähestyminen meni nappiin - tai tosi lähelle sitä - ja laskin mielessäni, että putteja tarvitaan enää yksi.
Nyt olen valmis viikonlopun kisailuihin - meni syteen taikka saveen. Siellä tosin on otettava putteri kauniiseen käteen ja heitettävä se koriin saakka. Siellä saa unohtaa kolme avausta väylää kohti ja mulliganistakin tulee aina sakkoheitto. Siellä putti saa olla vastuunkantaja... vai sittenkin hän, joka sen putin koria kohti heittää. Tulee hyvä viikonloppu.

maanantai 22. helmikuuta 2016

Foreantsaa ja höntsää


Vihdoin perjantai ja lyhyempi työpäivä, että ehtii radalle. Ehei, ei mitään hulluttelua vaan fribaradalle, Veikkolaan!
Sain Hollen kaveriksi, mukaan muutama hassu tuttu kiekko ja auton keula kohti Kirkkonummea. Edelliskerralla sain radalta kunnolla turpiini ja nyt olin valmis uusintaan. Olin varustautunut rauhallisuudella, tyyneydellä ja suurella pettymystensietokyvyllä. Sekä olin treenannut minulle hankalia asioita: lähestymisiä ja putteja.
Avaukset molemmilla puihin ja ykköseltä bogey korttiin. Nauratti, kuinka päivän ensimmäinen heitto voikaan olla klisee! Kakkosväylällä hieno antsa ja kolmonen koriin. Mahtavaa! Tästä oli hyvä jatkaa. Lunta tuprutteli hissuksiin ja maassakin oli niin paljon että kiekon paikka piti katsoa aina tarkkaan. Hieno iltapäivä, hieno laji.
Lauantaiaamusta kiersimme Talin talvilayoutissaan ja vielä tankkauksen jälkeen uudestaan Veikkolan 18 väylää. Hienoa oli löytää uusia oivalluksia, kuten foreantsa. Koskaan ennen en ollutkaan koko heittoa ajatellut tarvitsevani mutta kuinka ollakaan nyt sitä tarvittiin pelastamaan peliä monessakin paikassa. Heti uusi suosikki normiantsan rinnalle. Muutenkin löysin itseni yllättävän usein sovittamasta forea ja sainpa sen toimimaan parissa sormiupsissakin. Peukku-upsissa kiekko karkaa turhan helposti ennen aikojaan kädestä, mutta foreotteessa sen saa heitettyä voimakkaammin. Voi, mistä löytyisi tarpeeksi aikaa treenata näitä kaikkia!!
Veikkolan rataan tuli paljon parannusta kun aloin miettiä kiekon lentolinjoja ilman halki. En enää tuijottanut sokeasti suorinta väylää koria kohti vaan saatoin löytää avoimen reitin kiekolle jommalta kummalta puoleltani - yleensä kuitenkin ajatukset ja käsi kääntyivät antsan puoleen... Siitä tuli tämän viikonlopun teema. Teema, jonka kruununa sain Meilahden viikkokisojen avauksen väylällä 16 ässänä aivan korin eteen. Ja lauantaina Veikkolan väylällä 13 kiekon saareen - ilman antsaa tosin, mutta menköön :)
Omia höntsäkisailujani helpottaa selvästi kun lasken pisteet sen mukaan, että bogey on par ja jos väylä menee ihannetuloksella koriin saakka, se on henkilökohtainen pirkko. Kisan edetessä pisteitäkin on helppo laskea kun pitää mielessä vain kuinka monta par- ja vastaavasti tuplabogeyväylää kierrokseen osuu. Ehkä hiukan kunnianhimotonta, mutta olkoon. Ehkä kuitenkin palkitsevampaa kuin sen vertailu, tuliko nyt +19 vai +25 sillä nuo luvut eroavat toisistaan huomattavasti vähemmän kuin vaikkapa +1 ja +7. Saati kun kierros menee alle bogeyn ja omalla laskukaavalla onkin jo miinuksella! Tosin sen olen jo havainnut, että menee hetki ennen kuin treenit alkavat näkyä numeroina, jonain muuna kuin omina pieninä onnistumisen hetkinä. Niinä harrastuksen kultajyvinä, jotka kannustavat eteenpäin.
Sanotaan, että kerralla voi parantaa vain yhtä osa-aluetta. Kuinka voisinkaan keskittyä ainoastaan yhteen heittoon, vain yhteen kiekkoon tai kulmaan! Heitän lähestymisiä kevyessä hyssessä ja suoraan. Heitän antsassa ja toisinaan taas forella ja miksei myös foreantsaa. Pää menee pyörälle, jokaisen heiton olemusta tulee pohdittua aika ajoin syvemmin vain huomatakseen, että nyt unohtui tsekata ranne, nyt taas ryhti ja mitenhän sen saaton kanssa taas olikaan... tai oliko grippi kunnossa ja tuliko noseuppia. Argh! :)
 
Niin - sekin tässä eräänä päivänä viimein selvisi, että silloin kun heittoni lähtee saaton kanssa, jalka kääntyy luonnostaan kantapäällä. Loistava oivallus, jota täytyy vain vahvistaa ensin lähestymisissä ja siitä kohti avauksia ja draivauksia. Haasteita ja oivalluksia jatkossakin odotellen. Niitä tulee riittämään ja ihan jokaisella ei ole edes nimeä. Kuten ei niille ajoittain ilmestyville väylätuloksillekaan, joita kutsutaan yhteisellä nimellä "Other"...

perjantai 19. helmikuuta 2016

Matalan kynnyksen harjoitteita


Kevät tekee tuloaan jos lintujen lauluäänien voimistumiseen on uskominen. Talitintit, viherpeipot ja varpuset ovat vahvasti äänessä heti aamusta ja mustarastaskin availee ääntään keväisiä luritteluja varten. Varma kevään merkki on myös aurinko, joka antaa meille työssäkäyvillekin aikaa ulkoilla valoisan aikaan päivä päivältä pidempään.
Koska valoisan aika on kuitenkin rajallinen, hyvän iltatreenin saaminen vaatii pientä sovittelua ja joustoa paikan suhteen. Otimme siis nuoremman poikani kanssa kumpikin vain yhdet kiekot mukaan kun lähdimme eräänä arki-iltana kotiovesta ulos ajatuksenamme heitellä vain lähestymisheittoja. Kuljimme metsän läpi ja vuorotellen saimme päättää, missä paikassa on "kori" ja kummankin piti heittää lähestyminen sen alle.
Metsä tuo aina omat haasteensa - talvinen metsä siinäkin muodossa, ettei niitä ohuimpia oksia ja latvoja aina havaitse ennen kuin kiekkonsa niihin heittää. Heitot siis menivät osin sinne päin, osin katkesivat kuin kanan lento. Hauskaa ja haastavaa! Sitten tulimme ulkoilutielle ja siellä loogisin kohde oli valaisinpylväät, jotka seuraavat toisiaan melkoisen vakioidulla etäisyydellä. Niissä oli sekin hyvä puoli, että tien mutkitellessa kohde vaati välillä hysseheiton, välillä taas annukan. Ja välillä suora heitto vei täsmälleen "korin" alle. Myös ylä- ja alamäet toivat oman vaihtelevuutensa harjoitukseen.
Laskeutuva pimeyskään ei meitä haitannut, kun etenimme pylväältä pylväälle. Ulkoilijoiden kohdalle sattuessa odotimme, hiihtäjiäkin oli jokunen. Toiset katselivat kiinnostuneina, toiset epäsuoremmin kurkistellen. Siinäkin on oma huvinsa, tehdä jotain sellaista, mitä muut eivät tee :)
Huomaamatta yhteistä äiti-poika -aikaa tuli puolitoista tuntia ja yli kolme kilometriä kuljettua matkaa. Sai siihen jokusen heitonkin heittää. Tämä täytyy ottaa uusiksi!

tiistai 16. helmikuuta 2016

Rounding in backhand drive eli kiertoliike rystyavauksessa



Rystyavauksen liike on kuulemma aika lailla samankaltainen kuin jos vetäisin veneen moottorin tai ruohonleikkurin käyntiin. Tällä ohjeella lähdin kiekkoa heittämään viime kesänä ja heti alkuun sain lapalihakseni jumiin, sittemmin pärjäsin onneksi vähemmillä vammoilla.
Luulin, että voimalla ja nopeudella kiekko lähtisi oikein ja ärsyynnyin, kun sen lentorata oli aina vain enemmän oikealle vetävä (olen oikeakätinen). Tulin siihen tulokseen, että kiekko lähtee oikealle kun vartalon kiertoliike on nopeampi ja vastaavasti taas karkaa vasemmalle kun pyörähdän liian varovaisesti. Näillä tasapainoilin ja manailin kun Manala jälleen kerran karkasi jompaankumpaan suuntaan.


Lopulta syksyn kuluessa sain vakiinnutettua heittoni siten, että olin rystyavauksessa aivan selin koriin tai haluamaani väylän suuntaan ja näin sain avauksen lähtemään haluttuun suuntaan, keskelle väylää. Hienoa, ongelma ratkaistu! Vai oliko sittenkään...


Tammikuu ja syntymäpäiväni. Frisbeepointissa oli naisille ilmainen tunnin tekniikkaopetus, jota veti Jalle Stoor. Sinne siis, ehdottomasti - vaikka olin aivan varma, että tupa on täynnä naisia. Hyvä etten ääneen huudahtanut kun meitä oli kokonaista kaksi rookieta paikalla plus vakkarikasvot Jenni ja Niina! Whaaat! No ei kai siinä mitään, näin saimme vain enemmän aikaa kysellä, kuunnella ja kokeilla oppimaamme.


Sitten tuohon otsikkoni aiheeseen: rounding. Korrektia termiä suomeksi en tuohon tiedä, joten pysytään tässä. Kuitenkin tarkoittaa kiekon kaartamista heiton vetovaiheessa, jolloin "kerromme kiekolle, mitä sen kuuluu tehdä". Oheinen video avasi silmäni omalle virheelliselle - nyt jo entiselle - heittotyylilleni ja auttoi ymmärtämään, mikä siinä meni vikaan ja miksi. Mahtavaa! Oivallus, kultajyvänen!


Olen nyt heittänyt "jo" kohta kuukauden kaikki heittoni tuolla Jallen opettamalla tyylillä, joka ei poikkea oheisen videon opeista. Hysse ja antsa tehdään Jallenkin opeilla juuri noin: vartalolla eikä kiekkoa kaartamalla, mikä luonnollisesti oli se keino, millä "ennen" yritin kiekkoa saada kaartamaan haluttuun suuntaan... Nyt vain pitää saada se vartalo tekemään kaikki oikein - taipumaan, kääntymään ja oikaisemaan itsensä juuri oikea-aikaisesti ja oikealla tekniikalla. Vaikka asian osaakin teoriassa, sen saaminen käytäntöön ja lihasmuistiin vie aikaa.


Toinen juttu videolla on tuo etummaisen jalan pyörähdys kantapään kautta ja siihen on vastattava rehellisesti: en tiedä pyörähtääkö jalkani ja jos, niin tapahtuuko se kantapäällä vai päkiällä. Pyörähdys ja lantion eteenpäin työntö tuovat mieleeni kuulantyönnön tekniikkaopit ja jos mietin omia tekniikkapuutoksiani siinä, voisin lyödä vetoa, että tuossaKIN olisi aika lailla työsarkaa tuleviksi kuukausiksi ja vuosiksi :)

maanantai 15. helmikuuta 2016

Onnistumisia pienin askelin


Sunnuntai oli melkoista menoa aamusta asti. Asuntonäyttö oli sovittuna ja sitä varten piti tietysti aamulla keräillä kamppeita sivuun, imuroida, puunata keittiö ja vessat ym ym pientä ja isompaa, mitä ei tule ajatelleeksi ennen kuin alkaa katsella omaa kotia vieraan silmin... Ystävänpäivän kunniaksi söimme tietysti aamupalalla myös kakkupalaset eilen illalla leipomastani mansikkaherkusta... ja viimein hiukan yli klo 12 pääsin kotiovesta ulos.
Meikkuun saavuin juuri kun kilpailijat astelivat ovesta ulos aikeenaan startata toiselle kierrokselle. Pääsin kuin pääsinkin mukaan ja ei muuta kuin viidenneksi yhteen ryhmään mukaan ja kohti väylää nro 16. Häthätää pyörittelin siinä hartiat ja kädet ja venyttelin hiukan kylkiä ennen kuin silpaisin päivän ensimmäisen heiton hyssessä menemään kun väylän muoto on - yllätys, yllätys - enempi antsa. No, se oli päivän ensimmäinen.
Yritin pysyä rauhallisena pohlatessani kiekolle ja heitellessäni sieltä lähestymistä korin suuntaan. Muiden kiekot olivat nätissä ringissä korin ympäristössä. Huh, lähäri vietti vielä liikaa oikealle ja putille jäi turhan paljon matkaa, varmaan 7-8m ja eihän se mennyt sisään. Tietenkin pitäisi nuo putit hoitaa, mutta nyt mennään näillä enkä suostunut tuosta harmistumaan. Nelonen korttiin ja kohti ykköstä.
Ykkösellä aloitukseni taas porukan lyhin, sieltä kallion päältä heitin upsin korille ja taas jäi putille se 7-8m ja alarautaan. Neloslinja jatkui. Tässä kohtaa muistutin itselleni, että minulle bogey on par ja onnistuminen tuottaa sen ihannetuloksen, jota voin mielessäni pitää tämän hetkisen tasoni birdienä. Näinhän se meni muilla poolissani - aika usein olivat birdieputilla ja joskus meni sisään, joskus taas ei. Aika usein kuitenkin. On se hienoa seurata itseään parempien peliä, se on näiden kisojenkin yksi parhaita anteja!
Kakkosväylällä viimein sain lähestymiseni niin tarkaksi, että puttaamisen sai jättää väliin, nosto koriin ja par. Jee! Vielä välissä pari väylää, joissa olin avauksen jälkeen aina jotenkin hankalasti puun tai puskan takana ja sain neloset korttiin, mutta sitten väyliltä 5 ja 6 molemmista par. Huikeaa! Ehdin jo iloita, ettei ollut yhtään tuplaakaan rämmitty, joten seuraavallahan se sitten tuli. Sitten nelosputki, väliin yksi kiva par-väylä ja mandoväylällä hiuksenhienosti ohi mandon, dropparilta päin puuta ja selkeä vitonen häämötti... Onneksi jäivät tähän ja kierros oli mukava päättää par-tulokseen.
Mitä kisasta jäi käteen? Ihan ensiksi pitää todeta, että käsittämättömän helpolla sitä ihminen saa kisansa sujumaan ihan eri fiiliksellä! Nuo muutamat lähestymisheittotreenit viikolla saivat aikaan sen, että en enää jännittänyt jokaista lähestymisheittoa. Minulla oli varma olo lähtiessäni heittämään. Heitot eivät aina menneet juuri sitä päässä suunnittelemaani ilmalinjaa pitkin korin alle, mutta ainakin minulla oli heittoa suunnitellessani selkeä suunnitelma, selkeä näkemys siitä mitä olen tekemässä ja yritys toteuttaa se. Siitä kai tässä lopulta on kysymys.
Toisena mieleen jäi yhä vahvistuva halu kehittyä paremmaksi pelaajaksi. Tuntuu kuin olisin taas sukeltanut hiukan syvemmälle frisbeegolfin maailmaan ja saanut käsiini pari kultajyvää, joiden voimalla puskea taas kohti uusia haasteita. En ajattele kisaani tuloksen kannalta. En ajattele sitä oikeastaan edes väylätulosten kannalta. Ajattelen sen kokonaisuutena, joka alkaa keskittymisellä omaan vuoroon, kiekon kaivamisella bägistä, sen huolellisella kuivaamisella. Sitten asetun heittopaikalle, haen jaloilleni tukevan alustan, käännyn oikeaan suuntaan, näen mielessäni suunnan ja kiekkoni lentoradan. Tunnen tuulen ja sen virtaukset. Asettelen harkitusti käteni heittosuuntaan, käännän vielä rannetta oikeampaan asentoon, varmistan että jalat ovat tukevasti, että ryhti on hyvä. Sitten vauhdinotto, käännös ja  kiekko lähtee kädestä. On aina yhtä kiehtovaa seurata kiekkoa katseellaan ja opetella näkemään sen lentorata jo kauan ennen kuin se laskeutuu. On aina niin palkitsevaa kun kiekko löytää tiensä sinne, mihin olen sen tarkoittanut. Se on se tunne, jota kohti pyrin. Numerot tulevat kaukana perässä eivätkä kerro kovinkaan paljoa. Niissä ei ole sävyeroja.

perjantai 12. helmikuuta 2016

Tekniikkaa videolta


 
Viikonlopulla osallistuin Meikun viikkokisoihin, jotka oli tällä kertaa putterikisat. Mielenkiintoista ja hauskaa vaihtelua heitellä putterilla avaukset, sitä kun ei ole juurikaan tullut tehtyä vaikka joka tuutista sitä aina suositellaankin...
Tätä blogikirjoitustani en onnistunut vanhasta blogistani palauttamaan, mutta ajatus tässä oli se, että koska putterilla heittäminen oli minulle uusi kokemus ja lähestymisheittoni ala-arvoisia, niitä oli alettava treenaamaan. Kaivelin siis netin syövereistä oheisen videon ja sen katsottuani painelin hiekkakentälle putterien kanssa.
Heitoissa tuntui olevan paljon muistettavaa: ranne ylempänä kuin kyynärpää, urheilullinen asento, katse kohti koria, ranteen kierto, saatto... kaikki aivan uusia ja ihmeellisiä asioita, joilla muokkasin omaa lähestymisheittoani enemmän siihen suuntaan kuin olin videolta nähnyt oikeiden heittäjien tekevän. Ilahduttavasti jokunen heitto alkoi sujuakin ja tuoda uskoa siihen, että tässä on ideaa. Tätä pitää harjoitella lisää!
Ehkä keskityn nyt liikaa siihen, millä tekniikalla heitän - ehkä en. Silti haluan nyt tehdä tämän omalla tavallani ja katsoa mihin sillä päästään. Ainahan voi sitten pyytää apua tekniikkaan kun tuntuu että omat konstit loppuvat. Ja tärkeintä on, että harrastus on hauskaa ja antaa paljon - ja sitä se on!

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Kierroksia ja kierroksia...


Viikonloppuna oli taas aikaa varattuna muutamalle kierrokselle kun Hollekin saapui kaverikseni. Lauantaiaamun aloitimme Talista, jossa oli treffit heti aamuyhdeksän pintaan muutaman Disc Golf Vikingsien seurakaverin kanssa, joita emme olleet ennen tavanneet. Pirteinä he odottelivat autollaan kun saavuimme paikalle ja kierros lähti käyntiin.
Loistava aloitus - heti ensimmäiseen puuhun ykkösellä, jossa ei edes ole puita! Pah. Taustaa sen verran, että olin tammikuun lopulla Jalle Stoorin opissa Frisbeepointissa ja sain siellä hyvät neuvot heittoasentoon, grippiin ja kaikkeen, minkä olin itsekseni kehittänyt videoiden ja sanallisten kuvausten perusteella "sinne päin". No, ei ole opit vielä jäätävän hyvin selkäytimessä kun kiekko tosiaan lirvahti kädestä heti kun vaan sain käteni vartalon etupuolelle... melkein näin ajatuskuplan jokaisen seurueemme jäsenen pään päällä "mitähän tästä kierroksesta vielä tulee" :)
Lähtihän se sitten siitä ja sain Arskalta vahvistuksen sille, että kannattaa vaan nyt alkuun kärsiä huonot heitot, sillä pääsee kuitenkin pidemmälle kuin omalla rikkinäisellä tyylillä. Kiitos! Väylätkin menivät ihan miten kuten, mahtui joukkoon jokunen hyvä heittokin ja keskinkertaisia vielä enemmän. Täydellisiä epäonnistumisia ei enää kuten tuo ykkösheitto ja kierros päättyi hyvällä mielellä suunnilleen omalle tasolle sopivaan tulokseen.
Olo oli luottavaisempi ja alkoi taas tuntua, että treenaaminen tuottaa tulosta ja heitotkin lähtevät sinne minne pitää. Ainakin suurin piirtein siis. Puttikin jotenkuten. Tammikuun puttitreenien vaikutus alkoi tosin hälvetä saman tien kun unohdin puttikorin viikoksi parvekkeelle helmikuun ensimmäisellä viikolla... se, ettei luota puttiinsa on sama kuin heittäisi kiekon suoraan alarautaan.
Iltapäiväksi ajelimme vielä Veikkolaan, sillä olimme innostuksen puuskassa menneet ilmoittautumaan sinne pääsiäiskisoihin. Minä olen käynyt radalla kerran, Holle ei kertaakaan ennen.
Veikkola palautti taas maan pinnalle, jos olin yhtään päässyt onnistumisista nauttimaan Talin kierroksen aikana. Kapeat väylät ja haastavat ylämäet sekä runsas puusto toivat sen verran uutta haastetta heitoille, että tuntui kuin en olisi kiekkoa koskaan heittänytkään! Oman haasteensa toi sekin, että heittelimme sekä "normaalia" kierrosta että putterikierrosta samalla kertaa harjoitellaksemme myös putterien heittämistä sunnuntain Meikun kisaa varten ja koska väylällä tosiaan heittoja tuli enemmän kuin ne ihanteelliset 2-3 niin välillä päässä surisi ja kierrokset nousivat jo silkasta turhautumisesta kun en pystynyt muistamaan oliko kyseessä toinen vai kolmas heitto putterilla ja minne heitin Manalani avauksessa. En suosittele tätä lähestymistapaa - etenkään vieraammalla radalla ja lumisateessa.
Kierros päättyi hyvillä mielin kunhan sain kierrokseni laskuun ja loppuväylät heittelin vain normikiekoillani. Toteaisin kyllä, että Veikkolan rataa ei ihan heti kannattaisi lähteä kisaamaan ellei oma sipuli ole kunnossa... tietää siis montaa visiittiä tuolla ja useaa mäntyjen kolkuttelua vielä ennen pääsiäistä ;-)
Kiitos Holle seurasta! On tämä vaan kaikesta huolimatta mahtava laji. Kesällä naruttomilla kiekoilla ja ilman toppavaatteita lienee sujuvampaakin. Ehkä.