Kun herätys aamulla klo 5:30 heitti ilmoille ensimmäiset sävelensä
lauantaiaamuna, mietin onko tässä mitään järkeä. Tunnelmaa ei helpottanut
vilkaisu mittariin ja -18 asteen pakkaslukema. Säätiedotuksen mukaan oli
tulossa pilvinen pikkupakkaspäivä ja lumisateen todennäköisyys 61% luokkaa.
Ihanteellinen keli fribakisaan, eikös!
Matkalla Juankoskelle lämpötila mittarissa ei juurikaan heilahdellut ja
varusteiden uudelleenkalkylointi alkoi. Minulla oli varattuna kertakäyttöiset
sormenlämmittimet sekä rukkasten että kenkien sisälle ja näin jälkeenpäin on
todettava, että hyvin toimivat! Kengässä tuo nyytti muuttui kovaksi ja hiukan
hiersi varpaita lopussa, mutta kyllä oli mukava laittaa aina heiton jälkeen
käsi rukkaseen, jossa oli lämpöpussukka mukana pitämässä sormista huolta.
Itse kisa starttasi yllättäen aurinkoisessa säässä! Loistavaa! Itse asiassa
koko kisan ajan aurinko paistoi ja lämmittikin jo hienosti niin, että pipoa sai
napata välillä pois päästä. Pääsin aloittamaan jälleen väylältä kolme, eli
"pahimmat ensin" ja ryhmässäni heitteli koko kisassa toiseksi
sijoittunut Ville sekä mukava nuori Aku. Leppoisaa sakkia, heitot komeita ja
etenkin Villellä ihan järjestään pirkkoputilla. Kyllä fribaajat on vaan
järjestään tosi mukavaa porukkaa!
Ensimmäinen kierros sujui vaihtelevasti. Alkuun tripla (par 4, loppuosa
väylästä taas puihin ja pusikoihin) ja seuraavalta pitkältä par3:lta tupla. Vielä
meni muutama väylä bogi-tupla-bogi kunnes onnistuin radan helpoimmilla väylillä
saamaan parit ja päätin taas kerran keskittyä peliin ja pyrkimään tarkkuuteen
jatkossakin. No nyt peli alkoi sujua!
Luonnollisesti sitten oli vuorossa katastrofi. Avausheitto ränniin karkasi
väylältä vinoon puun avustamana ja koska väylä oli lyhyt, mietin pääseväni
upsilla vielä korille. Rako oli kapea, mutta silti yrittämisen väärti. Tai niin
uskoin, kunnes kiekkoni kalahti suoraan edessä olevaan koivun runkoon palatakseen
lähes samoille sijoilleen, mistä olin sen heittänyt. Mitä tekee viisas pelaaja?
Ei ainakaan toista virhettään ja heitä kiekkoa täsmälleen samaan koivuun
uudella upsilla...
Koriin kiekko kopsahti triplana ja koko loppukierroskin sujui hyvin
vaihtelevasti. Jostain syystä tämän muuten hyvin keskinkertaisen tai jopa
surkean kierroksen helmet osuivat rannan väyliin 13 ja 14, joita edellisissä
kisoissa pelkäsin järven ylityksen takia ja joilta sain ekassa kisassa
lumiukkoa korttiin. Nyt löysin sen reitin ja ne heitot, joilla kummankin voi
pelata pariin ilman ylimääräisiä kikkailuja ja vain pienellä järvenpoukaman
ylityksellä. Jokaisella synkälläkin kierroksella on ne hopeareunuksensa :)
Toiselle kierrokselle pääsin naisten ryhmässä, kisaa johtava Iitu ja
kanssani tasoihin pelannut Anna-Kaisa ovat tuttuja edellisestä kisasta ja juttu
lensi sekä ennen starttia että oikeastaan koko kierroksen ajan. Ei tässä oikein
osaa tosissaan kisailla ja onhan meillä Iitun kanssa tasoeroakin heittojen
varmuuden suhteen niin, että saisi ihan tosissaan olla pöljä päivä pystyäkseen
heittämään häntä paremmin.
Aloitimme väylältä 10, josta heitin helpon parin ja koska Iitulle pukkasi
tuplan, pääsin heittämään ensimmäisenä väylältä 11. Nätti antsa suoraan korille
ja birdie! Kuinka tässä näin pääsi käymään? Pelihän kulkee kuin unelma ja
kaiken huipuksi Iitu pelasi tältä väylältä bogin ja olin ottanut häntä kiinni
pisteissä jo neljällä eikä takamatkaa ollut kuin saman verran... Pöljän päivän
enteitä... ja olihan se kivaa niin kauan kuin sitä kesti. Loppukierros menikin
enempi oman tasoni mukaisesti eli tuplaa, triplaa ja bogia ja vain kolmesti
pääsin enää nauttimaan par-tuloksesta. Mutta mieleen jäi tuo mukava fiilis,
joka tulee onnistumisesta, lähes voiton mausta. Tuon pienen hetken uskoin, että
mahdollisuudet on vaikka mihin ja että kaikki sujuu hyvin. Mahtava hetki!
Kierroksen lopulla aloin olla lähes hysteerisen väsynyt. Univelka ja
fyysinenkin väsymys lumessa rämpimisestä painoi enkä oikein olisi jaksanut
puristaa viimeisiä väyliä. Sain kuin sainkin päätettyä kierroksen nostopariin
suurten lukujen jälkeen ja sitten alkoi pisteiden lasku. Laskin uudestaan ja
uudestaan ja aina vain saimme tasapisteet Anna-Kaisan kanssa. Molemmat
kierrokset tasapistein! Olihan hauska kisa, jossa ei ollut yhtään häviäjää :)
Näin minulle varmistui kokonaiskisassa toinen sija,
sillä voittoon pitäisi voittaa viimeinen osakilpailu ja sen päälle vielä sudari
tasapisteiden takia... liian iso pala kun peli on vielä paikoin tällaista
rämpimistä. Mutta olihan hienoa seurata taas kokeneempien tarkkoja heittoja,
hyvää keskittymistä, komeita lentoratoja ja yrittää ammentaa niistä omaankin
peliin jotain uutta ja toimivaa. Kyllä näistä kisoista aina saa niin paljon,
ettei omia huonojakaan heittoja jaksa harmitella hetkeä kauempaa. Mieleen jää
vahva halu kehittyä, tulla paremmaksi ja päästä nauttimaan yhä useammin noista
kakkoskerroksen ensiväylien tunnelmista. Siitä tunteesta, että kiekko tottelee
kättä. Fribahuumasta.