Sunnuntai oli melkoista menoa aamusta asti. Asuntonäyttö oli sovittuna ja
sitä varten piti tietysti aamulla keräillä kamppeita sivuun, imuroida, puunata
keittiö ja vessat ym ym pientä ja isompaa, mitä ei tule ajatelleeksi ennen kuin
alkaa katsella omaa kotia vieraan silmin... Ystävänpäivän kunniaksi söimme
tietysti aamupalalla myös kakkupalaset eilen illalla leipomastani
mansikkaherkusta... ja viimein hiukan yli klo 12 pääsin kotiovesta ulos.
Meikkuun saavuin juuri kun kilpailijat astelivat ovesta ulos aikeenaan
startata toiselle kierrokselle. Pääsin kuin pääsinkin mukaan ja ei muuta kuin
viidenneksi yhteen ryhmään mukaan ja kohti väylää nro 16. Häthätää pyörittelin
siinä hartiat ja kädet ja venyttelin hiukan kylkiä ennen kuin silpaisin päivän
ensimmäisen heiton hyssessä menemään kun väylän muoto on - yllätys, yllätys -
enempi antsa. No, se oli päivän ensimmäinen.
Yritin pysyä rauhallisena pohlatessani kiekolle ja heitellessäni sieltä
lähestymistä korin suuntaan. Muiden kiekot olivat nätissä ringissä korin
ympäristössä. Huh, lähäri vietti vielä liikaa oikealle ja putille jäi turhan
paljon matkaa, varmaan 7-8m ja eihän se mennyt sisään. Tietenkin pitäisi nuo
putit hoitaa, mutta nyt mennään näillä enkä suostunut tuosta harmistumaan.
Nelonen korttiin ja kohti ykköstä.
Ykkösellä aloitukseni taas porukan lyhin, sieltä kallion päältä heitin
upsin korille ja taas jäi putille se 7-8m ja alarautaan. Neloslinja jatkui.
Tässä kohtaa muistutin itselleni, että minulle bogey on par ja onnistuminen
tuottaa sen ihannetuloksen, jota voin mielessäni pitää tämän hetkisen tasoni
birdienä. Näinhän se meni muilla poolissani - aika usein olivat birdieputilla
ja joskus meni sisään, joskus taas ei. Aika usein kuitenkin. On se hienoa
seurata itseään parempien peliä, se on näiden kisojenkin yksi parhaita anteja!
Kakkosväylällä viimein sain lähestymiseni niin tarkaksi, että puttaamisen sai
jättää väliin, nosto koriin ja par. Jee! Vielä välissä pari väylää, joissa olin
avauksen jälkeen aina jotenkin hankalasti puun tai puskan takana ja sain
neloset korttiin, mutta sitten väyliltä 5 ja 6 molemmista par. Huikeaa! Ehdin
jo iloita, ettei ollut yhtään tuplaakaan rämmitty, joten seuraavallahan se
sitten tuli. Sitten nelosputki, väliin yksi kiva par-väylä ja mandoväylällä
hiuksenhienosti ohi mandon, dropparilta päin puuta ja selkeä vitonen
häämötti... Onneksi jäivät tähän ja kierros oli mukava päättää par-tulokseen.
Mitä kisasta jäi käteen? Ihan ensiksi pitää todeta, että käsittämättömän
helpolla sitä ihminen saa kisansa sujumaan ihan eri fiiliksellä! Nuo muutamat
lähestymisheittotreenit viikolla saivat aikaan sen, että en enää jännittänyt jokaista
lähestymisheittoa. Minulla oli varma olo lähtiessäni heittämään. Heitot eivät
aina menneet juuri sitä päässä suunnittelemaani ilmalinjaa pitkin korin alle,
mutta ainakin minulla oli heittoa suunnitellessani selkeä suunnitelma, selkeä
näkemys siitä mitä olen tekemässä ja yritys toteuttaa se. Siitä kai tässä
lopulta on kysymys.
Toisena mieleen jäi yhä vahvistuva halu kehittyä paremmaksi pelaajaksi.
Tuntuu kuin olisin taas sukeltanut hiukan syvemmälle frisbeegolfin maailmaan ja
saanut käsiini pari kultajyvää, joiden voimalla puskea taas kohti uusia
haasteita. En ajattele kisaani tuloksen kannalta. En ajattele sitä oikeastaan
edes väylätulosten kannalta. Ajattelen sen kokonaisuutena, joka alkaa
keskittymisellä omaan vuoroon, kiekon kaivamisella bägistä, sen huolellisella
kuivaamisella. Sitten asetun heittopaikalle, haen jaloilleni tukevan alustan,
käännyn oikeaan suuntaan, näen mielessäni suunnan ja kiekkoni lentoradan.
Tunnen tuulen ja sen virtaukset. Asettelen harkitusti käteni heittosuuntaan,
käännän vielä rannetta oikeampaan asentoon, varmistan että jalat ovat
tukevasti, että ryhti on hyvä. Sitten vauhdinotto, käännös ja kiekko lähtee kädestä. On aina yhtä kiehtovaa
seurata kiekkoa katseellaan ja opetella näkemään sen lentorata jo kauan ennen
kuin se laskeutuu. On aina niin palkitsevaa kun kiekko löytää tiensä sinne,
mihin olen sen tarkoittanut. Se on se tunne, jota kohti pyrin. Numerot tulevat
kaukana perässä eivätkä kerro kovinkaan paljoa. Niissä ei ole sävyeroja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti