Kevät tekee tuloaan jos lintujen lauluäänien voimistumiseen on uskominen.
Talitintit, viherpeipot ja varpuset ovat vahvasti äänessä heti aamusta ja
mustarastaskin availee ääntään keväisiä luritteluja varten. Varma kevään merkki
on myös aurinko, joka antaa meille työssäkäyvillekin aikaa ulkoilla valoisan
aikaan päivä päivältä pidempään.
Koska valoisan aika on kuitenkin rajallinen, hyvän iltatreenin saaminen
vaatii pientä sovittelua ja joustoa paikan suhteen. Otimme siis nuoremman
poikani kanssa kumpikin vain yhdet kiekot mukaan kun lähdimme eräänä
arki-iltana kotiovesta ulos ajatuksenamme heitellä vain lähestymisheittoja.
Kuljimme metsän läpi ja vuorotellen saimme päättää, missä paikassa on
"kori" ja kummankin piti heittää lähestyminen sen alle.
Metsä tuo aina omat haasteensa - talvinen metsä siinäkin muodossa, ettei
niitä ohuimpia oksia ja latvoja aina havaitse ennen kuin kiekkonsa niihin
heittää. Heitot siis menivät osin sinne päin, osin katkesivat kuin kanan lento.
Hauskaa ja haastavaa! Sitten tulimme ulkoilutielle ja siellä loogisin kohde oli
valaisinpylväät, jotka seuraavat toisiaan melkoisen vakioidulla etäisyydellä.
Niissä oli sekin hyvä puoli, että tien mutkitellessa kohde vaati välillä
hysseheiton, välillä taas annukan. Ja välillä suora heitto vei täsmälleen
"korin" alle. Myös ylä- ja alamäet toivat oman vaihtelevuutensa
harjoitukseen.
Laskeutuva pimeyskään ei meitä haitannut, kun etenimme pylväältä pylväälle.
Ulkoilijoiden kohdalle sattuessa odotimme, hiihtäjiäkin oli jokunen. Toiset
katselivat kiinnostuneina, toiset epäsuoremmin kurkistellen. Siinäkin on oma
huvinsa, tehdä jotain sellaista, mitä muut eivät tee :)
Huomaamatta yhteistä äiti-poika -aikaa tuli puolitoista tuntia ja yli kolme
kilometriä kuljettua matkaa. Sai siihen jokusen heitonkin heittää. Tämä täytyy
ottaa uusiksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti