perjantai 31. maaliskuuta 2017

Tervetuloa huhtikuu!

Kisakausi on nyt siis korkattu tältäkin vuodelta ja startti oli kyllä ihan mahtava! Tietenkin kaikista kisoista jää aina jotain hampaankoloon ja niin tästäkin:
  1. ensimmäisellä kierroksella kun ei vielä tuullut, olisi pitänyt laittaa putit ringistä sisään
  2. sama koskee toista kierrosta, pitkät putit ok, mutta lyhyet olisi pitänyt säkittää
  3. kierroksen viimeisellä pelatulla väylällä turha tuplabogi: hätäisiä pelastautumisheittoja ja huono putti
  4. turhia nostobogeja väylällä jos toisella ja 83% kaikista plussista koko kisassa!
  5. kokonaisuutena väylä 14: avaus oli kahta poikkeusta lukuunottamatta aina samassa kohdassa, 11-14m korista. Tähän kun olisi ollut vielä parempi avaus, olisi tuolta helpohkolta väylältä voinut saada usemmankin kuin sen yhden napatun pirkon..
Käydyn kisan etuina voidaan pitää ainakin sitä, että tuntuupa mikä tahansa tuleva kisa rankalta, niin näin rankkaa siitä ei saa millään. Voi olla paljon haastavampia maastoja, korkeuseroja, pidempiä väyliä jne jne mutta mikään tuleva kisa tällä kaudella ei tule kestämään kahtatoista tuntia - sen voi jo luvata :)

Etukäteen mietteitä herätti se, tuhoanko nyt alkavan kauden hankkimalla tällaisella hullutuskisalla rasitusvammoja tai jopa loukkaantumisia tai vaihtoehtoisesti sellaisen kyllästymisen tunteen lajiin, etten jaksa kiekkoja enää nähdäkään. Onneksi jokainen pelko osoittautui vääräksi. Ainoastaan reisi- ja pohjelihaksissa tuntui sellaista hyvää väsymystä, joka on tuttua aiemmilta ultrajuoksuvuosilta, mutta kipuja ei missään. Kyynärpäässä ja polvessa on ajoittain tuntemuksia, mutta en niitä luokittele haitallisiksi eivätkä ne olleet tämän kisan jälkeen sen pahempia kuin jonkin tavallisen viikkokisaviikonlopunkaan jäljiltä. Kaiken kaikkiaan täytyy todeta, että kroppa ja pääkoppa kestivät kisan rasitukset erinomaisesti!

Nyt kohti seuraavaa - huhtikuussa on kisoja kolmena viikonloppuna, toukokuussa samoin kolmena. Tavoitteet näissä kisoissa ovat aika lailla samoja kuin aloituskisassakin eli nauttia lajista, keskittyä omaan suorittamiseen ja tehdä parhaansa. Olen jo päässyt siitä jatkuvasta kokonaistulosten ja heittojen laskemisesta väylä kerrallaan etenemiseen. Enhän kuitenkaan voi vaikuttaa mihinkään muuhun kuin juuri sillä hetkellä pelattavana olevaan väylään ja juuri edessä olevaan heittoon. Se on se ainoa asia, mihin siinä tilanteessa pitää keskittää kaikki osaaminen ja kokemus ja taito. Loppujen lopuksi kilpailukin on vain sarja lyhyitä suorittamisen hetkiä, joiden välissä on aikaa kuunnella vaikkapa lintujen laulua ja nauttia ulkoilmasta ja mukavasta peliseurasta.

Löysin kiinnostavan sivuston, DiscGolfStrong, jolta kävin katsomassa frisbeegolffarin keskikehon ja liikkuvuuden parantamiseen ohjaavia videopätkiä. Tällaisia kaipailin kovasti vuosi sitten, jolloin oma heittoni oli paljon enemmän voimapainotteinen ja tekniikkavirheitä täynnä ja näin ollen aiheutti helpommin rasitus- ym vammoja. Vaan ei todellakaan ole haitaksi ottaa näitä kokeiluun, vaikka tekniikka olisi täysin kunnossakin, sillä mikään ei turhauta niin kuin turhat rasitusvammat kesken parasta kesää, fribaajan lyhyttä kulta-aikaa pitkän syksyn ja loskaisen kevään välissä.

Kisojen väliin mahtuu toki myös pientä treeniä, uuden harjoittelua ja varmasti myös oppimista. Puttitreenit siirtyvät vähitellen ulos, mikä ei ole ollenkaan haitaksi sillä puttini on tällä hetkellä täysin halliputtitasoa - ei minkäänlaista tuulen tai vaihtuvien olosuhteiden sietoa. Lähipeliin tuli erinomaista toistotreeniä Pirkkometsässä, kun jokaista väylää sai heittää sen 28 kertaa saman päivän aikana, tällaista voisi ihan treenimielessäkin harrastaa hiukan pienemmässä mittakaavassa, vaikkapa vain yhdellä väylällä kerrallaan :) Pidempiä draivauksia voi taas alkaa treenaamaan avoimilla väylillä, samaten kiekkojen ominaisuuksia vertailemaan kentällä jahka lumet sulavat täysin. Onneksi päivät ovat jo pitkiä, tekemistä on niin paljon! Tervetuloa huhtikuu :)

 

 
 

sunnuntai 26. maaliskuuta 2017

Pirkkometsän valloitus - rakkaudesta lajiin

Kuvittelepa, että joku järjestäisi sellaisen frisbeegolfkilpailun, jonka ensimmäinen kierros alkaa klo 6:45 maaliskuisena sunnuntaiaamuna. Lisää siihen se fakta, että Suomi siirtyy kesäaikaan edellisenä yönä, jolloin todellinen pelaamisen aloitusaika onkin 5:45. Kiinnostaako? Lisätään yhtälöön vielä sellainen pikkuseikka, että kisassa pelataan neljä kierrosta ja kaikki saman päivän aikana. Niin, ja mainittakoon nyt vielä sekin, että jokaisella kierroksella pelataan 28 väylää niin paletti on valmis. Tuloksena on kokonaiset 12h pelkkää frisbeegolfia eikä mitään muuta. I'm in!

Tulossa kokopäivän elokuva, trailerimme loppuruutu

Ennen kisaa kävimme Hollen kanssa pariin-kolmeen otteeseen Pirkkometsässä, eli Helsingin Kivikon frisbeegolfradan väylillä 14-17 harjoittelemassa avauksia, sillä nuokin metsäväylät osaavat olla hankalia, mikäli väylällä ei onnistu pysymään. Vaikka väylien pituudet ovat ainoastaan 50-66m, on niissäkin haasteensa ja optimisuoritus vaatii teknisesti onnistuneen heiton sekä vahvan putin. Ja kuten kaikki tiedämme, metsässä on puita, eli helppoja pirkkoja ei ollut luvassa.

Tekaisin illalla hetken mielijohteesta pienen teaserin, iMovie-videopätkän, jossa käytin parin lauantain treeniavauksemme videopätkiä - harmi etten vielä treenikierroksellamme tiennyt moisen videon syntymisestä mitään enkä tajunnut videoida myös muutamaa puttia mukaan. No, ainakin videolta välittyy hyvin tuo toistoa toiston perään -fiilis, mikä päivänkin aikana kävi ilmeiseksi. Murmelin elämää.


Aamulla herätys oli viritelty kolmeen kelloon ja/tai puhelimeen ja niistäkin huolimatta heräsin puolisen tuntia ennen herätystä, klo 4:30. Koska kellot oli tosiaan siirretty, todellinen heräämisaika oli 3:30, mutta onneksi en sitä siinä aamupöpperössä alkanut liiemmin pohtimaan. Hiukan tuosta aikaisesta heräämisestäni johtuen aamu meni liian laiskaksi, kun oli se fiilis, että on "ylimääräistä" aikaa ja siksipä autolle lähtö tapahtui sellaisella kiireellä, että kisakenkäni jäivät eteiseen. Onneksi poikani Snowcrossit olivat jääneet autoon aiemmin ja pelasin siis kisani niissä. Hyvin toimi!

Haimme matkalla Mion vielä kyytiin ja ajelimme kisapaikalle aamuhämärässä. Hassua porukkaa alkoi pian ilmestyä joka suunnalta ja kun pelaajakokous alkoi 6:30 kaikki olivat paikalla - myös TD. Enpä ole koskaan vielä näin aikaisin pelannut! Jännä nähdä, kuinka peli lähtee käyntiin.

Ensimmäiset 4:n väylän kierrokseni olivat varmaa pariin pelaamista ja kolmannella tuli ensimmäinen birdie, väylältä 17. Jee, tulos miinuksella! No, eipä tuosta kannattanut alkaa liiemmin hehkuttamaan tai laskeskelemaan tuloksia mielessään, mutta pelikirjani mukaisesti jatkoin tasaista suorittamista tähtäimessä vähintään par joka väylältä. Pirkotus oli onnistuneen avauksen tulos, siihen en pyrkinyt turhan aggressiivisesti. Wow, sitten toinen birdie väylältä 15 ja tulos putosi jo kahden verran miinukselle. Pää kylmänä nyt. Bogi heti perään ja tilanne jälleen -1.

Peli jatkui tasaisesti ja ihannetulosta pukkasi joka väylältä. Pelaaminen oli sarjaa: avaus, pitkä putti ja nosto. Joskus putti oli aivan kymppiringin tuntumasta, joskus parinkymmenen metrin päästä, mutta aina kakkosheittokin oli putti eli talven pitkän putin treenit olivat tätä kisaa ajatellen aivan täsmätoimintaa! Vielä viime syksynä en olisi osannut putata yli kympistä noin tarkasti ja kauas, että kiekko putosi aina korin juurelle, kolahti alarautaan tai joskus jopa upposi sisään. Ihan niin pitkää puttia ei tarvittu väylällä 15 ja vielä pari kierrosta myöhemmin väylällä 16 ja olin tuloksessa -3. Wau! Tosin siihen jälleen heti bogi perään ja taas peli muuttui tarkemmaksi: par, birdie ja bogi. Ainakin hetkeksi siis :)

Ensimmäisen kisakierroksen (7x4 väylää) lopulla tuli viestiä, että jatketaan samaan syssyyn toinen samanlainen rypistys samoilla ryhmillä, että ehditään ennen pimeän tuloa. Hiukan absurdilta silloin kuulosti ajatus pelata iltaan saakka, jotenkin tuntui että aika oli menettänyt merkityksensä ja ainoa mikä merkitsi mitään, oli tuo paperiruudukko, johon vähä vähältä kertyi merkintöjä ja lopulta se aina täyttyi. Laskimme yhteistuloksen ensimmäinen setin päättyessä ja kolme ryhmästämme päätyi tasatulokseen -2, Mikalla -3 ja Laurilla miinuksia kertyi kuusi kappaletta. Kyllä noilla edellisviikolla pelatuilla parilla onnistuneella Puolarmaarin kierroksella oli selvästi tarkoituksensa, sillä silloin sain ensimmäistä kertaa tottua pelaamaan tuloksen ollessa miinuksella ja myös käsittelemään tuota liiemmin innostumatta. Luulen, että ilman niitä olisin ollut nyt liian tohkeissani ja peli olisi saattanut siitä kärsiä.

Pientä väsymystä oli havaittavissa tässä vaiheessa ja energiatasotkin hiukan liian matalat. Söin ruisleipää pienissä erissä ja join mustikkasoppaa. Söin myös banaanin. Kisan alkuvaiheessa oli tärkeää syödä vain vatsaystävällistä energiaa, sillä vatsakipuja tai sekaisin olevaan vatsaa ei kisa kestäisi. Ja tämä toimi. Aloin saada energiat takaisin ja pelikin taas maistui väsymyksestä huolimatta. Onneksi toinen 7x4 kierroksen setti tuntui menevän ensimmäistä nopeammin ja pian olikin aika laittaa kertakäyttögrillit tulelle! Kakkoskierroksen tuloksena +4 ja kokonaistulos siis +2. Ei huono alku!

Kertakäyttögrillejäkin on näemmä moneen lähtöön ja meidän tuomamme ei sitten syttynyt ollenkaan kun taas Arin grilli roihusi ja lämpeni keräten nopeasti joka suunnalta makkaroita ritilälleen. Kylläpä maistuikin kylmä keitetty pasta ja lämmin makkara! Nyt uskalsin jo katsella kelloa ja yllätyin, kun huomasin, että olimme pelanneet jo kuusi tuntia! Kuusi tuntia katkeamatonta fribaa! Tiesin jo, että päivästä tulee loistava. Fiilikset tauollakin olivat aivan mahtavat, jutut lensivät mustalaisleirimme sisällä ja ympärillä oli vain iloisia ilmeitä. Mahdollisia kolotuksia vertailtiin ja väsyneitä selkiä lepuutettiin. Vaan loppuuhan se tunnin taukokin aikanaan. Kävin vielä pikaisesti ehkä maailman parhaassa kyykkypaskapaikassa, sillä siellä oli elävä musiikki! Mustarastas lauleli aivan viereisessä puussa eikä hämmentynyt kohtaamisestamme ollenkaan.

Kolmosrundille meidät kolme naista: minä, Kiti ja Emelie oli yhytetty samaan  ja seuraksemme saimme MA1:n pojat Laurin ja Samin. Kierros lähti mukavasti jälleen väylältä 17 liikkeelle ja jälleen kaksi ensimmäistä 4 väylän kierrosta pariin. Sitten lähti avaus nappiin ja helppo birdie väylältä 17! Bogi ei tullut aivan seuraavalla mutta väylällä 15. Sitten birdie väylälle 16 ja taas leppoisaa pariin pelaamista monen monta väylää. Vielä viimeinen tämän setin kierros ja sain puristettua väylälle 15 birdien. Olin jälleen pelaamassa kierrosta -2 tulokseen. Olin siitä jopa kiusallisen tietoinen. Enää viimeinen väylä...  Avaus 16:lla oikean reunan puuhun, kakkosheitto puuhun, kolmonen liukui jäällä korin ohi kuusen taakse, josta putti sivuketjuihin. Joskus näitäkin tulee. Ensimmäinen tuplabogi. Kierrostulos nollaan.

Kieltämättä kun neljäs setti lähti liikkeelle, ilmassa oli väsymystä. Lisäksi tuuli oli yltynyt koko iltapäivän ja kävi nyt siten, että väylällä 15 puhalsi voimakas vastatuuli. Tietenkin se oli lisäksi kovin puuskainen, eli olosuhteet vaihtelivat jatkuvasti ja nopeasti. Sain silti ensimmäiset neljä väylää pelattua nollaan ja seuraavalla kierroksella vielä väylälle 17 ilahduttavasti birdien. Sitten tuli vaikeammat vaiheet. Avaus putosi kuin kivi väylällä 16 ja aiheutti bogin. Sitten väylä 17 näytti haasteensa ja siellä avaus puihin ja bogi. Ykköselle sain siihen väliin perinteisen parin, mutta sen jälkeen huikean vastatuulen vuoksi missasin väylällä 15 nelimetrisen putin, joka tuli suoraan ketjuista bumerangina ulos ja sen bogin jälkeen menivät myös väylät 16 ja 17 jälleen avausosumien takia bogiin.

Nyt tarkkana. Skarppaa! Ykköselle sama piikkihysse, joka päätyi samaan paikkaan kuin melkein aina muulloinkin. Tuijotin reilun 12m päässä olevaa koria ja suggeroin mielessäni tilanteen samaksi kuin talvella Kannusillan treenitilassa, jossa harjoittelin askelputtiani. Aurinko oli jo alhaalla ja paistoi korin läpi silmiini. Tuulikin pääsi jonkin verran tuohon puhaltamaan, mutta kun siihen tuli pienikin rako, ponnistin ja heitin kiekon suoraan ketjuihin. Wohoo! Pirkotus ykköselle! Mahtavalla tsemppihengellä kohti viimeisiä kierroksia, päin yhä yltyvää vastatuulta ja par väylälle 15, avaus Culverinilla tutulla paikalla kymppiringissä. Tässä tuulessa en puttaisi yhtään yli kolmen metrin puttia.

Sitten avaus väylään 16 ja puuosuma. Toinen. Ei, taasko tulee tupla?! Nyt oli viimeinen avaukseni Saintilla tähän väylään ja seuraaviksi kolmeksi kierrokseksi palasin takaisin pelikirjani Hiidenhirveen ja tyydyin bogeihin. Paraskaan heitto ei kantanut korille vaan osui aina ennemmin tai myöhemmin puuhun ja koska tuossakin tuuli ja väsymys vaikeutti puttia, päädyin nostolle. Nostobogi, tuo vanha tuttavani oli jälleen täällä :) Myös väylälle 17 tuli puuosumia avauksiin ja niistä pelastin tuloksen aina bogiin, kunnes kahdella viimeisellä sain kiekkoni pillistä taas läpi ja putille. Vaan ei enää kelvanneet birdiet ja nostopar näistä yhä ryppyisemmäksi muuttuvaan korttiin. Loppuun vielä puhdas viiden väylän par-suora ja kisa oli ohi! Uskomaton tunne, tämä oli todellakin pelattu ja viimeisiä auringonsäteitäkin vielä kajasti. Me tehtiin se!

Hiukan jaksettiin jälkipelata kunnes keräsimme kimpsumme ja kampsumme ja suuntasimme viimein kotiin, saunaan ja syömään lämmintä ruokaa. Tänään töissä parasta oli istua rauhassa lounaalle ja nähdä notkuvat ruokatarjoilut jälleen kuin uusin silmin ja kylläpä maistui! Tunnelmat kilpailusta ovat sekavan onnelliset ja kaiken tämän keskellä tajusin, että minullehan tuli FA2 -luokan voittokin! Enemmän kuitenkin ilahduttivat PDGA:n alustavat ratingit, jotka olivat minulla keskimäärin 813,25 kaikilta neljältä kierrokselta ja näistä parhaalta jopa 860! Tuota on paha lähteä ylittämään tulevissakaan kisoissa :)

Kierrostulokset siten kuin ne tuloskortissa näkyvät. Aloitusväylä on merkattu tähän keltaisella korostusvärillä, eli sen rivin kolme ensimmäistä väylää on todellisuudessa pelattu ihan kierroksen lopussa viimeisenä. Rivin lopussa heitot ja kierrostulos/ 4 väylää ja alhaalla keskiarvotulos/väylä. 

Olihan mahtava kisa! Aivan mahtavaa, että näitä luovia hulluja riittää tällaisia järjestämään ja yhtä hulluja osallistumaan. Wau!

Tätä se oli: kiekko ilmaan, reppu selkään, tuoli käteen, siirry kiekolle, tuoli maahan, reppu maahan, istahda alas, kaiva kiekko repusta, puttaa, reppu selkään, tuoli käteen, kävele seuraavalle tiipaikalle, tuoli maahan, reppu maahan, istu alas, merkkaa tulokset
 
Kisatulosliuska alkoi hiukan kostua pienessä räntäsateessa, josta saimme nauttia parin kierroksen ajan

 
Ensimmäiset 6h vietin tässä hyväntuulisessa porukassa, hyvää peliä, hyvissä voimissa
 
Grillin ympärillä riitti kuhinaa, tässä vasta ensimmäiset lerssit kypsymässä
 
Se toinen, vaimeampi grilli ja surullisen surkea liekki
 
Tiimatto ja Sami väylällä 16 - tältäkin saatiin avata sen 28 kertaa päivän aikana jokainen
 
Tätäkin päivään mahtui 28 kertaa väylällä 17 - alas rinnettä kohti sitä omaa kiekkoa
 
Tuuli vaikeutti puttaamista, kuva väylältä 15
 
Joskus avaus sattuu niinkin kummalliseen paikkaan kuin kiven päälle, väylä 14
 
Laskevan auringon kajossa seurasin tätä vaeltavaa porukkaa väylällä 15
 
Lopulta tuuli oli niin voimakas, että itselläkin oli työ pysyä suorassa, Lauri taistelee väylällä 15
 
Kierros takana, kisa takana - tulostenlasku edessä ja kotiinlähtö
 
Kiitos hyvästä kisakierrosseurasta viimeisten 6h aikana kuuluu tälle porukalle!
 
Kiitos!
 
Linkit:
 
 


lauantai 18. maaliskuuta 2017

Höntsää Huuhanmetsän lumisissa olosuhteissa

Kisakauden lähestyessä ja kevään tehdessä kovasti tuloaan etenkin Etelä-Suomessa, on aika höllentää ja laittaa höntsävaihde päälle. Viikkokisailut, karvalakkikisat ja kaikenlaiset turneet saivat nyt jäädä ja sovimme Hollen kera lauantaiset heittotreffit Huuhanmetsän radalle Iitun ja Leon kanssa. Mukana vain kourallinen naruin varustettuja kiekkoja ja roppakaupalla hyvää mieltä. Eväitäkään unohtamatta. Juuri ennen kierrosta kietaistu risifrutti on kyllä loistokeksintö kun aamiaisesta on kuitenkin jo parisen tuntia kierroksen alkaessa. Näin energiat pysyvät kierroksen lopulle saakka ja pieni banaani- tai mustikkasoppatäydennys loppuväylillä riittää aivan mainiosti.

Heti ykköstiillä näkymä oli aika hurja: lumikasat oli kuormattu aivan väylälle ja niiden yli oli kiekkoa heitettävä kohti koria... muutenhan olosuhteet olivat ihan kiitettävät, sillä tii oli esillä ja putsattu ja polutkin sinne ja sieltä korille hyvin tallautuneita. Vain polkujen vieressä oli lunta polviin saakka, mutta kuka nyt sinne eksyisi :) Hiukan hirvitti, mitä tästä tulisi kun jalassa oli kuitenkin vain varrettomat Salomonin nastakengät säärystimineen. Nastoista en tingi, mieluummin sitten on sukat lumessa! Itse asiassa toimi loistavasti eikä sukat kastuneet koko kierroksella - eniten lunta oli kuitenkin tuossa alussa ja parilla avoimella väylällä, jotka sain heitettyä aika lailla väylää pitkin.

Alku sujui tosi kivasti ja pääsin jopa tuon kasan yli aivan sen yläreunaa hipoen lähes putille. Vasta kakkosväylällä heitin avaukseni liian pitkäksi ja puuhun enkä voinut välttyä bogilta ja kolmosväylällä rämmin jo ihan urakalla. Onneksi oltiin liikkeellä sillä mentaliteetilla, että naurunremakat värittivät pahimpia heittoja, sillä kisatilanteessa en todellakaan haluaisi olla noin syvissä puskissa... No, siltäkin väylältä päästiin ja seuraava siirtymä olikin hiukan pidempi metsän puolelle. Ohuesti muistin väyliäkin aina kun tiille asti pääsin. Paikallisoppaani osasivat aina neuvoa jos korin paikka oli hukassa.

Mukava oli pelailla aina väylä kerrallaan eteenpäin ja huomata, että kyllä nuokin metsäväylät ovat leveämpiä kuin edelliskerrasta taas muistin. Pitäisikin pelata paljon parimetrisillä pilliväylillä niin kolmemetriset pillit olisivat jo ihan reilunleveitä käytäviä :) Useimmiten näihin väyliin aina osuukin jo hyvällä tarkkuudella eikä se ole se suurin ongelma, joten nyt olisikin sitten hiottavana se jatko, eli mitä sitten tapahtuu. Ei lämmitä mieltä eikä paranna pelituloksia, jos kiekko aina pillin lopuksi feidaa mörriin tai kopsahtaa puunrungosta randomisti - yleensä sinne pahimpaan mörriin. Nythän tuolla ei niin ollut merkitystä ja yllättävän hyvin pahoilta mörreiltä vältyinkin sitten kolmosväylän. Jokunen pitkä liidätys osui jopa aivan täydellisesti väylään ja kaarteli kauniisti väylän kaarteita mukaillen. Se jos mikä hivelee silmää ja voitelee pelaajan mieltä :)

Jossain välissä kierrosta otettiin videollakin avauksia ja taisi niissä jokunen ihan kelvollinenkin olla. Lähinnähän niissä kiinnostaa se oma heittotekniikka, ajoitukset ja saatot, joita ei aina itse huomaa heittohetkellä. Kokonaisuutena arvioiden omat heitot olivat ainakin hiukan varovaisia, en vienyt niitä loppuun asti. Lienee siihenkin syynä se, että oltiin metsässä, missä tarkkuus on se tärkein tässä vaiheessa ja vasta kun se alkaa olla aivan selkäytimessä, tulevat muut elementit mukaan. Heittopituushan siinä jonkin verran kärsii, mutta parempi mennä vähitellen sinne oikeaan suuntaan. Jotenkin sitä on videolla niin paljon kankeamman näköinen kuin itse kuvittelee - saman efektin muistan niiltäkin ajoilta kun näki itsensä juoksemassa ja ihmetteli, että miksei toi tyyppi juokse vaan laahustaa eteenpäin! :D

Loppua kohti pelini lähti kulkemaan ja sinne osuikin niitä pidempiä leiskauksia ilahduttamaan. Peli-ilma oli aika hyvä koko kierroksen ajan, räntääkin satoi vain hetkisen ajan ja lumi oli niin kylmää ettei tarttunut juurikaan kiekkoihin. Jonkin verran märkyyttä toki oli ja pyyhettä tarvittiin aina ennen heittoa kuivaamaan ainakin se peukalon alapuoli kuivannihkeäksi. M4:n 400g -muovi tuntui edelleen hiukan liian liukkaalta ja näissä olosuhteissa minulla toimii parhaiten melko tahmeat muovit. Putterina oli nyt superpehmeän Puren lisäksi MVP Electron Atom, joka tuntui taas tosi hyvin toimivalta ja alkaa tehdä yhä varmempaa paluuta bägiini. Sillä säkitin yhden kymppimetrisenkin sisään pitkällä par3-väylällä!

Tässä se ykkösväylä kulkee... usko tai älä!

Hetki meni etsiessä Leon avauskiekkoa, kunnes osui silmiin puun oksalta, hyvältä putilta

Hyvin oli lumi jo tallautunutta korien ympäristöstä

Kierros melkein jo takana, vain viimeiset väylät pelaamatta. Hyvin tamppautunutta latu-uraa pitkin päästiin eikä hiihtäjiä näkynyt

Mukavan kierroksemme päätteeksi ajelimme vielä Hollen kanssa Kuopion matkustajasataman edustalle kiikaroimaan siellä pesiviä viiksitimaleita, hauskoja "viiksekkäitä" lintuja, joiden näkeminen kruunasi päiväretkemme tuonne Mualiman napanakin tunnettuun kalakukkokaupunkiin. Josko lumiset kierrokset olisivat tältä kaudelta nyt tässä ja nyt alkaisi se kevät ja ah, niin mutaiset ajat!

Ruokokasvit, joiden suojissa timalit rakentavat pesäänsä :)

perjantai 17. maaliskuuta 2017

In My Bag kevättalvi 2017

Lueskelin tuossa elokuussa 2016 kirjoittamani In My Bag -kuvauksen ja onpas kiekot jälleen kerran uusiutuneet matkan varrella! Silloin sitä jo luuli löytäneensä bagiin sopivat kiekot, mutta näköjään tuo heittotekniikan pentele vaan muuttuu ja uusiutuu koko ajan eikä pysyvyyttä ole havaittavissa. Paitsi midarien osalta. Star Roc3 ja 400g M4 pitävät pintansa!

Bagini sisältö on melko Trilogy-painotteinen, mutta siihen ei liity mitään aatetta tms taustalta. Tykkäsin alkuun Westsiden kiekoista ja niistä siirryin monien muiden naisten innoittamana Jaden kautta Latitude 64 -kiekkolaarille, jolta uusimmat hankintani olen tehnyt. Suuntaus on ollut yhä keveämpään suuntaan ja minulla se toimii kunhan muistan jättää ne kiekot reppuun tuulisella ja aukealla paikalla. Halua olisi testailla enemmänkin esim. Prodigyn ja Innovan kiekkoja, joita olen muutamia jo hankkinut kevättä ajatellen, mutta talvi ja vähäiset sisätreenimahdollisuudet pakottavat pitäytymään tutuissa kiekoissa.

Draiverit muuttuvat aina olosuhteiden mukaan, mutta talven lempikiekkoni oli Latitude Opto Diamond Light, 135g keltainen namupala, johon värjäsin Tikrun tunnistusta varmistamaan. Varakiekkoni on 132g tummanvihreä ja tuo värikin jo kertoo, miksi se on nimenomaan se varakiekko... Heitän tuota yleensä pikkuhyssessä ja silloin se menee melko lailla suoraan, loivalla kaarroksella oikean kautta kohteeseensa ja kunhan korkeutta on tarpeeksi, feidaa nätisti. Flättinä heitettäessä päätyy enemmän oikealle heittolinjasta eikä feidiä silloin juurikaan ilmene. Ei kestä vastatuulta ollenkaan.

Pieneen vastaiseen tai kaivatessani suoraa kiekkoa nappaan käteeni Latitude Opto Jaden, jolla on painoa 156g. Tämän lentorata on lähellä Diamondia, mutta vakaampi. Jos laitan sen pikkuhyssessä matkaan eikä ole vastatuulta ollenkaan, se myös pitää linjansa. Pikkuantsassa taas tekee kaarroksen oikealle ja palaa nätisti, kun taas flättinä on lentoradaltaan melkolailla suora, kovemmalla vedolla kaartaa oikean kautta. Kiekko on aika röpelöinen rimmistä, hyvin koulutettu siis, ja sen varakiekolla olen heittänyt elämäni ainoan holarin... varakiekkoa heitän siis ainoastaan kun ei ole pelkoa hukata sitä :)

Ensimmäinen oikea draiverini, Westside VIP Manala, on bägissäni aina kun tarvitsen suoraa liidätystä alaviistoon. Se on painoltaan 174g ja kestää tuulta hiukan paremmin kuin keveämmät kiekkoni, mutta vastatuuleen kovaa heitettynä tekee melkoisen laajan kaarroksen oikealle eikä välttämättä palaa sieltä... Näissä olosuhteissa olemme kiekon kanssa vielä kovin vieraita toisillemme :) Useimmiten toimii alaspäin heitettävissä liidätyksissä ja liitää melko vakaasti sinne minne sen heitän. Loivaan antsaan heitettynä saattaa liitää pitkällekin.

Hiukkasen vakaampaan suuntaan mentäessä otan käteeni Latitude Opto Riverin, jolla heitän suorat tai pientä hysselinjaa vaativat heitot. Minulla on näitä kahta eri painoluokkaa ja keveämpää Opto Air Riveriä käytän useammin. Painavampaa Riveriä käytän myös lähestymisessä kun kaipaan varmaa hysseä ja esim vastatuuli puhaltaa. River ei jaksa aina flättinä heitettynä olla niin vakaa, mutta ei ole koskaan karannut oikealle kuin korkeintaan pienen kaarroksen ajaksi ja palaa sieltä kiltisti takaisin. Melko suora linja ja pieni feidi.

Vakaampaa linjaa bägissäni edustaa myös Latitude 64 Gold Culverin, joka on sitten se varmin hysselinjan kiekko. Tämän nappaan kovassa vastatuulessa ja silloin kun väylän oikea puoli on ehdoton no-no. Pitkää siivua tällä en saa, mutta parempi 50m oikeaan suuntaan kuin tuplat väärään :)

Uusimpana draiverinä bägiini ilmestyi Latitude xXx, jota käytän silloin kun muuta en uskalla heittää. Kovaan vastatuuleen, varmaan hysselinjaan maksimissaan 50m matkalla. Tämä on vasta tutustumisasteella enkä ole kiekkoa heittänyt kuin muutamia kertoja ja melko jyrältä se vaikutti. Feidaa jo kädessä.

Vielä draiveriosastoltani löytyy lisävaihtoehtoja silloin kun vastassa on vesiväylä. Uusimpana ihastuksena mukanani kulkee Millennium Aquarius, joka sopii kelluvaksi kiekoksi tällaiselle vesimiehelle oikein hyvin. Tosi suora, tarvittaessa pitää antsan ja joskus kevyen hysselinjankin. Varmaan muuttuu ajan kanssa alivakaammaksi. Oikein hyvä ja tahmea muovi, toimii kosteanakin. Sen kaverina keikkuu mukanani myös Innova DX Dragon, joka oli ensimmäinen kelluva kiekkoni ja toimii antsalinjalla sekä hysseflipeissä.

Midariosastolla olen ollut uskollinen Prodigy 400g M4:lle. Minulla on siitä sekä täyspainoinen että Light -versio ja kummallakin on paikkansa sekä tarkoituksensa. Kumpaakin voin heittää sekä flättinä että pikkuhyssessä ja ne ovatkin bägini luottokiekkoja. M4 vaihtui talveksi siniseen ja uudempaan valkoisen värinsä vuoksi, mutta M4 Light pääsee ilmaan aina kun kaivataan pidempää oikealle kaartuvaa liitoa mielellään hiukan alamäkeen. Vastatuuleen valitsen painavamman M4:n tai jos kaipaan suoraa puupilliheittoa hysseflipillä. Hiukan nämä ovat liukkaita talvikelillä ja saattavat lipsahtaa kädestä ennen aikojaan, mutta useimmiten ajavat asiansa.

Ainoa Innovan kiekko bägissäni tällä hetkellä on Star Roc3, joka oli pitkään se vakaa midarini. Lausteella ja Kivikossa olen saanut huomata sen olevan loppujen lopuksi melko alivakaa vastatuuleen ja menetin hetkeksi luottoni siihen. Nyttemmin olen oppinut, että suurin osa kiekoistani käyttäytyy kovassa vastatuulessa vastaavasti ja siihen pitää vain heittonsa sopeuttaa. Suora, hyvä kiekko normituuleen ja feidi kohtuullinen. Tykkään myös muovista, pitävämpi talvikelissä kuin käyttämäni täyspainoinen M4, ja pääsee senkin ansiosta useammin ilmaan myös suoria heittoja tarvittaessa.

Uusimpana kiekkona bägini midariosastolla on Latitude Opto Anchor, joka täytti ylivakaan midarin tarpeeni loistavasti. Heitän sitä milloin tahansa kaipaan vakaata lähestymistä ja varmempaa kaarrosta vasempaan. Tämäkin kiekko on löytänyt vastatuulensa, jossa se karkaa oikealle, mutta rolleriksi ei sentään mene. Mukavan kirkas väri ja luotettavuus - siinä ne tärkeimmät kriteerit.

Puttereissa olen sahannut pitkään Atom:n ja Spiken välillä. Sitten hankin kallioisia ratoja varten superpehmeän Latitude Pure:n ja sen ominaisuudet alkoivat ihastuttaa yhä enemmän. Nyt bägistäni löytyy megasoft Pure, Atom ja/tai Spike ja uusimpana hankintana Opto Pure heittoputteriksi. Se tosin tuntuu liian liukkaalta talvikeleihin ja päässee varmemmin mukaan kesällä. Tuuliputterina on Splinter, mutta sekään ei ole idioottivarma vastatuuleen, joten on mukana oikeastaan vain varalla. Puttereissa onkin ehkä suurin heikkouteni, sillä en oikein osaa sanoa, mikä on suosikkini. Heitän aina sillä putterilla, mikä juuri sinä päivänä tuntuu parhaalta käteen tai muuten miellyttää ja se saattaa olla avain epävarmuuteen puttipelissä. Heittoputtereita taas käytän tosi vähän, sillä putterit grippaavat helposti - johtuen varmaankin siitä faktasta, etten ole niillä kovin paljoa heittänyt.

Kohti kevään kisoja - joko bägi on tässä vai vieläkö elää matkalla?

 
 

sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Uusi rata: Siltamäki

Sunnuntain aamuohjelmassa oli totutusti puttitreenit Kannusillan väestönsuojassa. Jotain positiivista tässä nyt tapahtui, sillä sain uudenlaista päättäväisyyttä puttiini. Eka kierroksella sain matkat 5m-7m-9m hyvin toimimaan ja vaikka en nyt saanutkaan 13m matkalta yhtäkään puttia kuudesta sisään, heitin 11m matkalta toisella kierroksella kaikki kolme sukkana koriin! Se jos mikä oli komeaa! Ja kaikki vain sen takia, kun 9m matkalta kolmas kiekkoni kimposi korin pohjalla olleesta toisesta kiekosta ja pomppasi ulos korista. Sisuuntumisella on voimaa :)

Sisäkauden päättymisen yhteenvedossa maininnan arvoista on myös näiden viikkojen aikana kehittynyt foreheittoni. Siitä en mene vielä sanomaan mitään, minne kiekko kädestä lähtee, mutta ainakin heitto lähtee nyt kädestä samalla vauhdilla kuin rystykin. Kummatkin lähtivät tänään paikaltaan heitettynä päälle 70km/h mikä on minulle jo hyvä saavutus. Alkuunhan eroa oli aina vähintään sen 10km/h ja silloin foren heittonopeus oli vain vähän päälle 50km/h. Vielä lisää tekniikkaa mukaan, niin ehkä siitäkin kelpo heitto tehdään.

Sisätreenien jälkeen nautimme brunssin ja sitten jatkoimme matkaamme kohti Tammistoa ja Siltamäen frisbeegolfrataa. Jostain syystä tämäkin rata on jäänyt meiltä täysin kiertämättä, joten oli aikakin korjata tilanne. Myös nuorempi poikani lähti mukaan, mukavaa.

Ensimmäiset väylät olivat "hiukan" mutaisia, mikä herätti jo ajatuksen, olikohan ajankohta kuitenkaan hyvä tähän. Ykkösväylällä heitimme lämmittelynä useamman avauksen ja siinä kiekkoja mudasta pestessä tuli mieleen, että pyyhkeitä tarvittaisiin kohta lisää... Onneksi mutaa oli vain alkuväylillä ja lopussa maa oli niin jäässä, ettei pyyhkeitä tarvittu ollenkaan. Pakkastakin oli muutama aste ja aurinko paistoi jälleen kauniin keväisesti vain hiukan lämmittäen.

Sain jälleen kahdella alun hosuavauksillani happy-mulliganit ja näin pelasin alkuväylät helposti pariin. Sopivan mittaisia väyliä ja sopivasti tilaa heittää. Tykkäsin. Avoimilla väylillä taas kävi sen verran kova tuuli, että kaikenlaiset yli 6m putit oli tuhoon tuomittuja, mutta pitihän sitä silti kokeilla. Ei riitä taidot tuuliputtaamiseen, on se todettava. Avaukset kyllä lähtivät alun tahmeuden jälkeen kiitettävästi enkä tainnut niissä epäonnistua juurikaan. Lähestymisiinkin oli useimmilla väylillä hyvin tilaa ja niillä millä ei ollut, sain kiekkoni ujutettua esteiden ohitse. Peli oli siis mukavaa ja sujuvaa. Mikäs siinä!

Seuraamme liittyi jokusen väylän heitettyämme yksinäinen pelaaja ja hän saikin toimia paikallisoppaana - loistavaa! Näin löysimme vaivattomasti jokaiselle väylälle ja pääsimme haahuilematta hankalammatkin ja pidemmätkin siirtymäpaikat. Tuonne pitäisi kyllä ottaa kartta ensimmäisellä kerralla mukaan, jos ei opasta ole tarjolla - sen verran pitkiä olivat jokuset siirtymät. Ymmärtäähän sen, kun kyseessä on kuitenkin puistomainen rata, jossa on muitakin ulkoilijoita ja asutuskin melko lailla vieressä. Ei kuitenkaan niin lähellä, että taloja tarvitsisi jännittää.

Loppua kohti peli vain parani ja ihannetulokseenhan ne loppuväylät menivät yksi toisensa jälkeen. Viimeisen bogini heitin väylälle 13 ja sekin ihan vaan huonon haaraputin seurauksena. Väylältä 8 odotinkin bogia, mutta 9:llä oli par tuloillaan ja siinä sitten paluuputtikin lipesi niin, etten päässyt rataa ilman yhtä tuplabogia. Työtapaturma. Kutosväylän bogin taas napsin tuuliputtia testatessani kymppiringin rajalta - sulaa hulluutta :)

Todella kivan tuntuinen rata tuo oli kyllä heittää ja tulos +5 loi hyvää mieltä sen suhteen, etteikö tuota voisi ihannetulokseenkin saada kesäkeleissä heitettyä... Oliko aloittelijan tuuria - sen sitten näkee kesämmällä kun pääsemme tänne toisen kerran. Ehdottomasti käynnin arvoinen paikka, tykkäsin. En kuitenkaan ehkä lähtisi tänne yksin heittämään, sen verran ujostelen pelata ihmisten ilmoilla ja yksin se tuntuisi liian hassulta :) Monipuolisia väyliä, mutta ei liian vaikeita tai ahtaita. Tosi jees!

Sisäkausi on ohitse!
 
Holle sekä köyhän miehen Zuca, joka oli testissä koko kierroksen ajan
 
Paikoin oli melko jäistä - parempi tosin sekin kuin pehmeä muta
 
Keväistä kohinaa, kivalla paikalla tuo rata oli ja kaiken kaikkiaan positiivinen kokemus
 
Sympaattiset vanhan ajan korit täydentävät miljöötä
 

lauantai 11. maaliskuuta 2017

Uusi rata: Sahanmäki Hyvinkää (talvileiska)

Lauantain ohjelmassa oli rento talvinen kierros uudella radalla, Sahanmäki ja Hyvinkää. Viimein muistimme napata mukaamme myös GoPro:n tälle tutustumiskierroksellemme eli odotettavissa on paljon vidioumatskuu :) Tosin kylmästäkö johtuen akku hyytyi melkein heti ekan kierroksen jälkeen ja näin emme saaneet kuin lähinnä ekan kierroksen avaukset talteen. Hyvä alku kuitenkin sekin.

Aamulla oli vielä pakkasta ja mitä lähemmäs Hyvinkäätä pääsimme, sen ilmeisempää oli, että pelikierroskin pelataan pakkasessa. Vaikka oli kauniin aurinkoinen päivä ja aurinko lämmitti tosissaan, suurin osa väylistä sijaitsi puiden keskellä eikä sinne aurinko päässyt. Avoimilla olikin sitten sitäkin lämpöisempää. Kiva pelikeli, talvikelien kuningas.

Itse kierros alkoi totuttuun tapaan tahmeasti ja pari ensimmäistä väylää meni lämmitellessä bogiin. Ei osuneet avaukset täydellisesti ränniin eikä putit ketjuihin - normipäivä :) Päätin ensimmäisen kierroksen lukemiin +7 ja kyseessähän oli tosiaan talvileiska... oppia ikä kaikki. Mukavaa meillä kyllä oli ja jokaikisen väylän avaukset kiekkovalintoineen kuvattiin myöhemmin analysoitavaksi. Jää paljon vähemmän muistin varaan ja jossiteltavaksi näin. Tosi hyvää kuvaahan tuolla saa aikaan ja osa omistakin avauksista oli ihan siedettävän näköisiä. Tai ainakin sen näköisiä, kuin itse etukäteen kuvitteli :)

On tuo videohommakin vaan hauskaa puuhaa! Kun vaan olisikin satojen gigojen levytila ja supertietokone videoeditointiohjelmineen, niin nämäkin pakkaisi nopsasti kompaktiin pakettiin sen sijaan, että lojuvat nyt jossain OneDrivella yksittäisinä pätkinä. Kännykän iMovie -ohjelmalla olen näitä editoinut hyvinkin nopsaan, mutta kun videot on nyt eri laitteella, on tuokin haaste. Onneksi vain haaste, ei este. Ehkä jonain sateisena päivänä saan synnytettyä jotain tästäkin matskusta...

Heitimme ensituntuman saatuamme vielä toisenkin kierroksen tuolla, kun kerran olimme paikan päälle tulleet. Saahan siinä samalla jotain tuntumaa maastoon ja osaan kisaväyliäkin. Ainakin normilayoutin väylän 4 tummalle sävylle edellisvuosien kisojen tuloskortissa löytyi selvät syyt ja se onkin pelattava Startti -kisassa mieluummin tarkasti bogiin kuin repimällä triplaan. Noin niin kuin karkeasti ottaen. On selvästi niitä väyliä, joilla liika yrittäminen kostautuu ja ainakaan omalla taitotasollani ei ylämäen ja puupillin yhdistelmä ole se helpoin väylätyyppi... nyt sain tuon talvileiskan mukaan pelattua par-tulokseen eli siihenkin on nyt nuotit olemassa, kun vaan niitä muistaisi sitten kisassa noudattaa.

Rata vaikutti tosi kivalta ja siellä oli paljon ihan pelattavissa olevia väyliä. Tällä kertaa jäivät kaikki birdiet ottamatta, mutta kyllä siihenkin taipuvia väyliä oli useampia. Ei mitään pakkopirkkoja vaan ihan hyviä teknisiä väyliä, joissa onnistunut avaus palkitaan. Tykkäsin etenkin väylistä 3 ja 19, jotka ovat alamäkeen heitettäviä ja oikealle taittuvia kumpikin. Myös vasempaan kääntyvä väylä 8 maistui, vaikka siitä jäikin hiukan hampaankoloon. Tykkäsin myös haastavan väylän 4 loppuosasta joka oli nyt talvileiskassa ihan oma väylänsä. Erityisesti tykkäsin ihan jokaisella väylällä siitä, että heti tiiltä oli helppo nähdä, missä väylä kulkee eli sattumapuut oli minimoitu. Taitava pelaaja saa tuolla varmasti hyvää tulosta, kun taas epätarkempi peli tuottaa jonkin verran enemmän lukemaa. Metsätyyppi tosin oli sen verran harvaa, että epäonnistunutkin avaus oli usein pelastettavissa pariin, sillä puiden välistä löytyi aina jonkinlainen väylä kohti koria.

Hyväntuulisen talvileiskan kakkoskierroksen tulokset laskettiin vasta ihan lopuksi ja olihan tuloskortti: kaikista muista par, paitsi väylältä 6 bogi - ja sekin 5m haaraputin kolahdettua alarautaan! Myönnetään, että sain kahdella väylällä happy-mulliganit, eli uuden avauksen ja ensimmäinen painettiin unholaan :) Hieno uusi rata, tänne on tultava kunhan saadaan kesäleiskakin käyttöön ja sen myötä loput 8/9 väylää testiin.

Holle ja värjäämänsä kiekko - olikohan Tursas vai sittenkin joku muu...
 
Kiekot piti aina esitellä ennen avausta kameralle, tottakai
 
Osa väylistä sijaitsi aivan kiitoradan vieressä, monen monta kertaa siinä koneet pyörähtivät
 
Mukavaa hysseväylää oikeakätiselle rystyheittäjälle, eli Hollen antsa
 
Tämäkin väylä oli hieno, talvella avaus pelataan näemmä hiukan eri paikasta
 
Viimeinen väylä ja viimeinen putti

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Ajattelumallista toiseen, bogista pöröön?

Kirjoittelin vuosi sitten ajattelutavan malleista, jotka ovat jollain tasolla ihmisellä sisäsyntyisiä. Malleihin voi kuitenkin vaikuttaa omalla toimiannallaan, pakkohan sen on niin olla, sillä olen huomannut omalla kohdallanikin jo selviä muutoksia parissa fiksoituneessa ajatusmallissani. Tietenkin mitä väsyneempi, masentuneempi ja kuormittuneempi ihminen on, sen helpompi on mennä tuohon fiksoituneeseen malliin mukaan. Tai mistä minä tiedän jos on olemassa sellaistakin ihmistyyppiä, joka ei sorru siihen koskaan!

Koska olen ilmeisen sisäsyntyisesti tuota fiksoitunutta mallia ajattelumaailmaltani, on minulle kisasipulin työstäminen suurempi juttu kuin sellaiselle, joka ottaa vastoinkäymiset haasteina eikä osoituksena omasta huonommuudestaan. Mutta millä ihmeellä sitä ajattelumalliaan sitten lähtisi kehittämään? Kuinka valmentaa itseään toisenlaiseen ajatteluun ilman, että kuitenkin jossain takaraivossa jäytää se pienenpieni ääni sanoen: "Luulet vaan oppivasi - turhaa kuvittelua!"?

Jos odotin valmista vastausta, niin nyt sitten tuleekin se pettymys - en tiedä. Luultavasti on vain harjoiteltava ja harjoiteltava ja annettava oppimiselle mahdollisuus. On myös katsottava ja analysoitava toisten peliä ja huomattava, etteivät hekään pelaa virheettömästi. Itse asiassa ihan huipputasollakin näyttäisi syntyvän melko alkeelliselta näyttäviä virheitä niin lähestymisissä kuin puteissakin. Sellaisia, jotka herättävät ilon katsojan mieleen: "Minäkin osaisin tuon paremmin!". Eikö tuo jo kerro, että meissä kaikissa asuu oppimisen siemen ja vaikka me olisimme kuinka osaavia ja olisimme harjoitelleet kuinka monta vuotta, kuinka monta heittoa ja askelta ja puttia niin joskus epäonnistumme. Ihan jokainen. Riippumatta siitä, millä tasolla pelimme ja osaamisemme on.

Tämän viikon putticupissa sain 5m matkalta sisään kaikki kiekot ja 7m matkalta missasin ainoastaan yhden. Putti tuntui helpolta, käden ja silmän yhteistyö saumattomalta samoin kuin jalkojen painonsiirto sujuvalta ja selkeältä. En miettinyt epäonnistumista vaan ketjuja. Katsoin suoraan ketjun tiettyyn silmukkaan ja kroppani suoritti sarjan liikkeitä saattaen kiekkoni tuohon pisteeseen. Tällaiset hetket ovat nautittavia ja niistä jää hyvä muisto sekä mieleen että lihasmuistiin. Näitä putteja olen nyt olohuoneessani treenannutkin ja siellä saanut niihin sen automatiikan ja helppouden fiiliksen kerta toisensa jälkeen.

Jostain syystä minulle on edelleen helpompaa putata matkalta 11-13m kuin 9-10m. Tuo syy saattaa olla pää, josta tulee kummallekin matkalle erilaisia viestejä. Kun puttaan 9m matkalta, pääni lähettää viestejä siitä, kuinka tämä putti pitää niitata sisään ja ettei tätä saa missata. Kun puttimatka on 11-13m saan sen sijaan viestiä, jossa rohkaisen itseäni tekemään nyt hyvää ja tarkkaa työtä, sillä tältä matkalta on komeaa laittaa sisään. Ja silloin onnistun paljon suuremmalla todennäköisyydellä - itse asiassa puttasin 13m matkalta kaksi kiekkoa sisään ja kolmas jäi vain niukasti alarautaan kun pääni ei enää luottanut siihen, että pystyisin senkin pussittamaan.

Olisiko samaa itseluottamusta ollut mukanani myös sunnuntaisella kierroksella Puolarmaarissa, kun emme poikani kanssa laskeneet tuloksia vaan heittelimme parhaamme mukaan avauksia ja backuppina oli vielä mahdollisuus heittää forella, jos bäkkäriavaus epäonnistuu aivan surkeasti. No, minun kohdallani tuo kämmenavaus ei kyllä kovin hyvä backup ole, mutta en sitä sitten kertaakaan käyttänyt... Upea kierros aurinkoisessa säässä ja lupaavin tuloksin!

Ykkösellä puhalsi vastatuuli ja siinä Aquarius sai pienen hyssen mukaansa, minkä palkitsi liitelemällä kauniisti S-kaarella n.15m päähän korista. Kakkosella sain Aquariuksen liitämään aivan pillisuoraan ja nyt se päätyi kymppirinkiin korin vasemmalle puolelle. Kolmosella yritin saada kiekkoon antsaa, mutta aivan loppuun saakka se ei pitänyt ja kiekko jäi lähelle jokea. Näistä kaikista helppo par.

Nelosella heitin rennosti edelleen Aquariusta ja se päätyi pienellä feidillä alle 5m korista. Tästä viimein pörö. Vitosella en saanut kiekkoa aivan rinkiin emmekä pelanneet sitä saarekkeena, joten par. Kutosella pelasimme ainoastaan vasemman puolen mandolla, ei tuplamandona, ja kiekkoni kaarsi hyssessä pöröputille. Seiskaväylällä Jade-avaukseni feidasi liian aikaisin ja par, kasilla Anchor korille ja pörö. Ysiväylällä avaukseni M4:lla oli liian voimakas ja jostain kymppiringin rajoilta alarautaputti ja par.

Kympillä en osunut väylään ja tässä kokeilin myös sitä foreavausta. Jatkoin silti hysseavauksellani ja pelasin kymppimetrisestä par-putista bogiin. Sitten sekä väylältä 11 että 12 pöröt, ensimmäinen Roc3:lla ja toinen täyspainoisella M4:lla. Väylällä 13 pääsin niukasti kymppirinkiin, mitä voitaneen pitää onnistuneena ja onnekkaana bäkkäriavauksena, mutta par siitäkin korttiin. Sitten viimeinen väylä, jonne Aquarius loivassa antsassa. Puun oksa nappasi kiekon ja heitti jokeen, tästä OB -rankku ja bogi korttiin. Täytyy sanoa, että yllätyin siitä, että tulos jäi reilustikin pakkasen puolelle kun sitten kierroksen lopuksi ne ylös merkkailin - itselle kun alkuun jäi mieleen lähinnä ne epäonnistumiset, bogit, joita harmittelin mielessäni. Olisiko paikka ajattelumallin täyskäännökselle?

Ihan parasta peliä Puolarmaarissa, aurinko ja kaikki!
  
Kakkosväylä edessä, pientä vastatuulta

Kiekko matkalla, ei huono!

Tämä putti taisi upota sisään, sarjakuvauksella sekin olisi selvinnyt

Taiteellinen kuvakulma :)