Kauden 2019 avaus toi yllätyksiä

Kun vuosi vaihtuu, alkaa uusi lisenssikausi - vaikka vanha olisi päättynyt vasta hetki sitten. Tämä vuoden vaihde oli poikkeuksellinen siltä osin, ettemme kisanneet vuoden viimeisinä päivinä muuta kuin viikkokisoja, joten taukoa lisenssikisoista oli oikeasti ehtinyt jo olla useampi kuukausi. Itse asiassa viisi kuukautta. Käsittämättömän pitkä aika!

Ristikiven radalla on tullut pelattua niin viikko- kuin lisenssikisaakin ja sieltä on tullut yleensä kivaa tulosta. Lisäksi rata on sellainen, ettei se vaadi megapitkiä heittoja ja näin sopii hyvin talven jälkeen ensimmäiseksi kisaradaksi. Yhden kierroksen kisaan oli matala kynnys lähteä ja tuntui mukavalta päästä taas kisaamaan. Heitto on kulkenut vaihtelevasti koko talven ja tuntumaa olen hakenutkin lähinnä midaripeliin. NBDG Easy @ Ristikivi tuntui siis loistavalta valinnalta saada kisat käyntiin.

Kisa oli aloittelijoille suunnattu matalan kynnyksen tapahtuma, jossa me olimmekin nyt yhtäkkiä ne "kokeneet" kisaajat. Ei kyllä siltä tuntunut! Jostain alitajunnasta kehitin jälleen tutun puttikammon heti ensimmäisellä, haastavalla par3-väylällä, jossa olin kuuden metrin par-putilla. Vilkaisin ranteessani olevaa sykemittaria kun tuntui niin hengästyttävältä lähestyä koria: 134. Ei ole totta! Tunne olikin kuin olisin juuri juossut alle muutamat kiihtyvävauhtiset spurtit ja sillä fiiliksellä pitäisi sitten nepata kiekko koriin. Löysästi lepattaen se sinne kiipesikin. Huh.

Yritin saada kehoani rauhoittumaan, mutta olin koko kierroksen samassa "taistele tai pakene" -mielentilassa ja se vaikutti tottakai tulokseen. Putteja tuli missattua jopa kolmen-neljän metrin matkalta pari kappaletta ja hiukan kauempaakin kymppiringin sisältä. Käsi ei vain totellut. Kroppa oli kuin halvaantuneella. Pidin silti mielialani korkealla, juttelin muiden pelaajien kanssa ryhmässäni ja pidin yllä uskoa siihen, että jossain vaiheessa helpottaa. Halusin oppia itsestäni ja voittaa tuon olotilan.

Sain loppukierroksella yhden putin sisään yli kympin matkalta ja se tuntui hyvältä. Toki heti seuraavalla väylällä tuokin etu tuli möhlittyä missaamalla viiden metrin putti ja hyvä etten saanut siitä vielä rolleja aikaiseksi. Hoin itselleni, että tämä on ohimenevää, tuloksella ei ole väliä ja että olen täällä vapaaehtoisesti. Olen nauttimassa rakastamastani lajista enkä olisi missään muualla mieluummin. Ei sillä mitään saatu korjattua tuloksellisesti, mutta ainakaan kisasta ja kierroksesta ei jäänyt ihan karvasta makua suuhun. Lisäksi muillakaan ei tuntunut olevan paras päivä, sillä tuloksissa miinukselle pelasi vain yksi pelaaja ja kautta aikain huonoimmalla pelikierroksellani ja tuloksellani +16 sain ratinkia 771. Viime syksyn +5 ja +8 tuloksilla olisi tullutkin jo aivan loisteliasta lukemaa...

Ei tälle voi kuin nauraa. Tai no, en kyllä haluaisi kärsiä samasta fiiliksestä kisoissa enää jatkossa - se on niin kaukana omasta pelaamisesta, täydestä peli-ilosta, kun korvissa kohisee veri ja silmissä sumenee ja käsi tuntuu kymmenien kilojen painoiselta. Kun ihan normaalisuoritus on mahdottomalta tuntuva ajatus. Kun hengittelyt ja rauhoittumisharjoitukset eivät auta. Olo oli kuin lentokoneessa nousua odotellessa, hyvin kuormittavaa.

Lähdimme seuraavalla viikolla parantelemaan kisakrapulaa Malmarin viikkiksiin, Malminiityn frisbeegolfradalle kun kesäajan myötä illat olivat jo niin valoisia, että arki-iltoinakin ehtii. Koskaan emme olleet radalla käyneet, joten odotukset olivat ihanan matalat. Tietysti lyhyet väylät toivat toiveita pöröttämisestä ja jopa miinustuloksesta, mutta lähinnä oli hauskaa päästä pelaamaan aivan uutta rataa. Ehdimme heittää avaukset väylälle #1 ennen kisaa kerran ja siitä sitten jakauduimmekin jo pelaamaan.

Pääsin poikani kanssa samaan ryhmään ja aloitimme väylältä #3. Siihen sain kohtuuavauksen, mutta putti kymppiringin aivan ulkoreunalta varmisti vain par-tuloksen. Nelosväylä oli ihanan lyhyt, vain 44m ja siltä nappasin birdien. Mukavasti siis miinuksella heti alkuun! Väylälle #5 sain loistoavauksen aivan korin lähellä olevan puun alle ja aloin tykätä radasta yhä enemmän. Jouduin tuossa kuitenkin haaraputille koivun oksan alle ja jotenkin kiekko putosi korista joutuessaan vasempaan reunaan ja rollasi lähes kymmeneen metriin! Putti vain karkasi huolimattomasti kädestä, välimatkaa koriin oli niin vähän. Palasin siis nollaan, siitä tuo klassinen kakkosnelonen piti huolen.

Seuraaville väylille sain hyvät avaukset jonnekin kympin putille ja aina nostin parin koriin. Sitten siirryimme väylälle #1 ja siitä viimeinkin birdie korttiin ja nyt pääsin taas miinuksen puolelle. Väylät alkoivat olla nyt tuttuja, kertaalleen kaikki heitettyjä ja odotukset nousivat. Vaan ei, seuraava parista poikkeava tulos tuli kun avaukseni mandoväylälle #6 osui mandopuuhun ja kimposi siitä väärää kautta eteenpäin. Taas kokonaistulos oli pyöreä nolla kun pelasin tuohon bogin. Nyt poikani sanoi, että saisin naisten rataennätyksen kun pelaisin kaikkiin jäljellä oleviin väyliin birdien. Hah haa! Olinkin mennyt möläyttämään kotona, että siinä olisi hyvä tavoite kisaan. Kunnon sipulitesti.

Väylällä #7 ei monen mielestä ole väylää ollenkaan. Heitin siihen taas Roc3:llani jyrkkää antsaa ja jälleen kiekko kaarsi kauniisti tuota kieroakin kierompaa väylää pitkin korille ja jouduin 7m birdieputille. Halusin tuon pörön! Tuo väylä jos joku oli sellainen, johon halusin sen birdien enkä vain lausetta "pääsin kyllä pirkkoputille, mutta...". Putti oli vahva ja osui keskelle korin tolppaa! Tästä se lähtee. Osuutensa taisi olla myös siinä, että löimme pojan kanssa vedon: se joka mokaa yhdenkin birdieputin, jää kotimatkalla ilman jäätelöä. Väylälle #8 saa myös heittää antsaa, mutta hiukan loivemmin ja suoremmin, kiekkovalintani oli Gold Core. Jälleen saman mittainen pöröputti oli edessäni. Ja sisällä! Olin jo tuloksessa -2 ja löimme pojan kanssa high-fivet: jatkoa seuraa.

Väylän #9 sai pelata suoraan kiertämättä mandoa ja olin kuin olinkin jälleen putilla, nyt tosin vain viisimetrisellä ja sehän upposi. Poika laittoi tässä yli kympin putin sisään, liekö jäätelövedolla sellainen vaikutus. Väylät #1 ja #2 olivat enää päästä kiinni: pakkopirkkoväyliä, joissa piti pystyä pelaamaan päämäärätietoisesti ja miettimättä tulosta. Ja valehtelematta olin yllättynyt kun kierroksen päätyttyä väylän #2 birdienostoon huomasin pelanneeni tuloksen -5 joka on uusi naisten rataennätys tuolle radalle - ainakin kisassa - ja olin tässä kisassa menossa sudariin neljän muun pelaajan kanssa! Wau! Kerrankin sain siis keskittymiseni vain tekemiseen ja siitä nauttimiseen kaikenlaisten joutavien  tulosmietintöjen sijaan.

Sudari alkoi väylältä #1 ja sain siihen avauksen oikeastaan nostolle. Kahdella kisaajalla osui putti alarautaan ja näin meitä oli enää kolme pelaamassa voitosta kun siirryimme väylälle #2. Nostimme väylältä jälleen birdiet ja siirryimme seuraavalle väylälle. Nautin sudaritunnelmasta! Siinä on jotain virkistävää ja energisoivaa enkä oikeastaan jännitä pelaamista ollenkaan vaikka mukana on aina porukka katsomassa. Toisaalta en myöskään ollut taistelemassa tosissani voitosta, ajattelin vain, että se olisi melkoinen yllätys ja olin jo yllättänyt itseni lisäksi monta muuta tänä iltana. Minulla oli niin sanotusti kylläinen olo.

Väylältä #3 pelasimme kaikki kolme par-tulokset, sillä taisimme osua avauksillamme kaikki samaan puuhun ja jäimme kympin putille. Seuraavalla väylällä olikin sitten sudarin päättävä CTP-kisa edessä. Kaikkien avaukset lähtivät melko identtisesti ja kiekot feidasivat korista vasemmalle. Arvuuttelua sijoituksista heiteltiin ennen kiekkojen luo pääsyä ja niinhän siinä kävi, että minun kiekkoni oli sen puoli metriä kauempana kuin poikien. Kolmas sija oli kuitenkin aivan loistosuoritus tänään ja oikeasti toi taas pelillistä itsevarmuutta takaisin. Ja saimme kuin saimmekin jäätelöt kotimatkalla!

Seuraava suuri ja positiivinen yllätys koittikin sitten tiistaina 9.4. jolloin oli PDGA-ratinkien päivittymisen aika. En muistanut asiaa ollenkaan ja olin juuri ilmoittautumassa NBDG Ladies Series Kivikko -kisaan kun ihmettelin, miksi minulla näkyi ilmoittautuessa ratingin kohdalla 801... Hetken ihmettelin, oliko metrix-rating laskenut, kunnes tajusin, että ei - kyseessä oli päivittynyt PDGA-rating! Olin odottanut ja laskenut ja toivonut tuota kahdeksikolla alkavaa lukua jo jonkin aikaa viime syksynä ja ylimmilläänhän se oli lukemissa 799, kunnes nyt: juuri kun sitä vähiten osasin odottaa se kapusi tuon maagisen rajan yli! Keskiarvoni oli noussut uusimman kisani huonosta tuloksestakin huolimatta niin, että pois putosi pari epäonnistunutta kisatulosta ja näin ylitys oli mahdollinen. Wau! Kaikkien kisojeni keskiarvo on toki vielä piirun alle 800, mutta kun ja jos pystyn pelaamaan omaa peliäni kevään tulevissa kisoissa, on tilanne pysyvä. Tällä jos millä on tsemppihenkeä nostava vaikutus. Tiedän, että pelaan tuolla tasolla, jos saan pelattua omaa peliäni. Jos pääsen halvaannuttavasta jännityksestäni eroon edes puolikkaan kierroksen ajaksi. Jos. Ei - päätän, että se on kun.

Mikä oli tulos? Viis alle :)

Pääosin väylät ovat Malminniityn radalla avoimia, vain tarkkaa lähestymistä vaativia

Mukana on toki myös väylät 7 ja kuvassa näkyvä 8, joissa on myös puuhippaa tarjolla

Malmarin viikkikset - hyvää mieltä tarjolla!

...ja sitten ne ratingit!

Yleisö - lisäpainetta vai tsemppihenkeä

Frisbeegolfin harrastaja - tai ainakin jollain tasolla lajissa kilpaileva - saa alusta saakka tottua siihen, että muut ihmiset näkevät hänen peliään ja katsovat sitä. Monet radat ovat yleisissä puistoissa, jossa ohikulkijat saattavat seurata peliä ja kisoissa taas on jopa säännöissä sanottua, että kaikkien on seurattava toisten avauksia. Kuumottavaa ja painetta lisäävää, sillä kyseessä on kuitenkin taitolaji. Siinä missä lenkkeilijä saattaa juosta lennokkaalla askeleella vastaantulijan kohdalla ja pysähtyä läähättämään mutkan takana, frisbeegolffari tietää, että hänen jokaista heittoaan seurataan ja jokaisella on merkitystä. Tai no, yksin heitellessä voi päästä metsän suojissa puita kopisuttamaan ilman, että kukaan huomaa.

Eilen pelailimme Oittaan väyliä 1-6 sillä aikaa kun nuoriso oli suunnistustreeneissään. Kiersimme alkuun väylät 1-3 ensin rystyllä ja seuraavaksi kämmenellä pelaten. Jännästi tuo ykkösväylä - vaikka onkin se väylä, jonka olen ensimmäisenä koskaan onnistunut pirkottamaan - on vaan niin hankala saada avauksella korille saakka. Jokainen avaus kopsahti puuhun taikka matalana juuriin ja par oli parasta. Tähän pitäisi todellakin vähitellen löytää se paras heitto. Tai no, forella sain tarkimmat avaukseni, mutta ne jäivät sitten hiukan liian lyhyiksi. Vielä.

Kakkosväylää olen pitänyt mahdottomana pirkottaa, mutta ei se nyt niin kaukana ole. Nyt vaihdoin pelilinjan hyssestä antsaan ja se kyllä tuo korin hiukkasen lähemmäksi avausta. Tai avauksen lähemmäksi koria :) Sain Opto Air Riverillä avaukseni koivuryppään ohi tai vierelle ja siinä on jo pitkän putin paikka. Tosin liian pitkän, ylämäki ja kaikki, mutta ainakin par oli varma. Kämmenkierroksella päädyin bogiin.

Kolmosväylä on jälleen niitä, joissa pitäisi päästä pirkkoputille. Nyt sain antsalinjani siihen melko lailla varmaksi, Opto Air River taipui loistavasti - myös se pakasta vedetty, jota heitin nyt ensi kertaa. Silti putille jäi joka kerralla liian pitkä matka, jotta se olisi varma. Kymppirinki ja epävarma putti sekä vanhat korit ei ole aina se toimiva yhdistelmä. Hiukan vahvempaa avausta siis olisi toiveissa.

Parin kierroksen jälkeen siirryimme nelosväylälle pelaamaan sivuvastaiseen. Edellämme pelasi aloittelijaporukka, joille olisi ollut niin mukava kertoa hiukan tekniikkaa, sillä heidän kiekkonsa lähtivät melko lailla ylös ja päätyivät järjestään väylän vasemman laidan OB:lle. Jokaisella heitolla. Meidän peräämme tuli jonottamaan pariskunta, joista ainakin nainen oli aloittelijapelaaja, ja minulle iski yleisön paine. Kun on bägit ja kaikki, niin pitäähän sitä nyt pelata hyvin - eikös vaan? Avaukseni Opto Riverillä osuikin täydellisesti väylään ja kaarsi kevyesti OB:n yli hiukan dropparin etupuolelle. Nappiavaus. Myös kakkosheitto eteni pitkälle ja kolmosheitoksi riitti pidempi putti korin alle. Par tästä on ihan jees.

Vitosväylällä jouduimme jonottamaan kun edelliset pelasivat ja näin tuo pariskunta ehti jälleen tiille katsomaan avauksiamme. Tarkka keskittyminen siis ja nyt sai laittaa keveämpää Riveriä liitoon. Hiukan oli liian kova veto tai liian vähän hysseä tai vastatuulta, sillä kiekko kippasi hieman liikaa oikealle väylän lopulla, mutta sai sieltä onnekkaan oksaosuman ja sinkosi kymppirinkiin. Jes! Par siitä sitten kuitenkin tuli, mutta yksi parhaista avauksistani tuolle väylälle koskaan.

Kutosväylällä sama jatkui: odottelua ja yleisömme oli jälleen selän takana kun avasin väylään. Tässä kiekkoni on turhan usein päätynyt ennen koria olevaan mörriin feidatessaan vasempaan ja tuota lähdin nyt taltuttamaan. Suosikikseni muotoutunut Opto Air River liiteli nyt kutakuinkin täydellisen linjan koko puisemman osuuden läpi ja päätyi aivan keskelle väylää ojan toiselle puolelle hyvälle pitkälle putille. Avauksessa ei ollut mitään muuta vikaa kuin sen etäisyys korilta - lisäpituutta heittoon kaipaisi n.10m, jotta se näkyisi tuloksessa.

Naureskellen palasimme jälleen pelaamaan väylät 1-3 ja totesin, että pitäisi melkein palkata tuo pariskunta aina kisaan mukaani yleisöksi - niin paljon paremmin pelasin nuo kaikki väylät heidän katsellessaan :) Olen aiemminkin huomannut samaa: pelaan paljon tarkemmin ja paremmin kun takanani on katsojia. Tosin, ei tuo aina toimi... ja anna olla, jos joku erehtyy sanomaan jotain positiivista kuten, että "onpas sulla hyvä putti" tai "upeita avauksia" niin seuraava osuu alarautaan tai sukeltaa lähimpään katajaan.

Viimeiset kolme väylää pelasimme miinukselle. Se päätettiin jo startatessa ja se piti. Minä sain viimein tuon ykkösväylän antautumaan Zero Megasoft Caltropilla ja enää piti varmistaa par-tulokset kahdelle seuraavalle. Holle taas nappasi nostopörön väylältä #3 ja varmisti oman miinustuloksensa näin vasta viimeisellä mahdollisella väylällä :) Hyvän mielen kierros siis takana, mukava kierrellä välillä ihan vaan muutamaa väylää eikä aina koko kierrosta. Kohti viikonloppua, helteistä sellaista!

Pirkkometsän valloitus - rakkaudesta lajiin

Kuvittelepa, että joku järjestäisi sellaisen frisbeegolfkilpailun, jonka ensimmäinen kierros alkaa klo 6:45 maaliskuisena sunnuntaiaamuna. Lisää siihen se fakta, että Suomi siirtyy kesäaikaan edellisenä yönä, jolloin todellinen pelaamisen aloitusaika onkin 5:45. Kiinnostaako? Lisätään yhtälöön vielä sellainen pikkuseikka, että kisassa pelataan neljä kierrosta ja kaikki saman päivän aikana. Niin, ja mainittakoon nyt vielä sekin, että jokaisella kierroksella pelataan 28 väylää niin paletti on valmis. Tuloksena on kokonaiset 12h pelkkää frisbeegolfia eikä mitään muuta. I'm in!

Tulossa kokopäivän elokuva, trailerimme loppuruutu

Ennen kisaa kävimme Hollen kanssa pariin-kolmeen otteeseen Pirkkometsässä, eli Helsingin Kivikon frisbeegolfradan väylillä 14-17 harjoittelemassa avauksia, sillä nuokin metsäväylät osaavat olla hankalia, mikäli väylällä ei onnistu pysymään. Vaikka väylien pituudet ovat ainoastaan 50-66m, on niissäkin haasteensa ja optimisuoritus vaatii teknisesti onnistuneen heiton sekä vahvan putin. Ja kuten kaikki tiedämme, metsässä on puita, eli helppoja pirkkoja ei ollut luvassa.

Tekaisin illalla hetken mielijohteesta pienen teaserin, iMovie-videopätkän, jossa käytin parin lauantain treeniavauksemme videopätkiä - harmi etten vielä treenikierroksellamme tiennyt moisen videon syntymisestä mitään enkä tajunnut videoida myös muutamaa puttia mukaan. No, ainakin videolta välittyy hyvin tuo toistoa toiston perään -fiilis, mikä päivänkin aikana kävi ilmeiseksi. Murmelin elämää.

Aamulla herätys oli viritelty kolmeen kelloon ja/tai puhelimeen ja niistäkin huolimatta heräsin puolisen tuntia ennen herätystä, klo 4:30. Koska kellot oli tosiaan siirretty, todellinen heräämisaika oli 3:30, mutta onneksi en sitä siinä aamupöpperössä alkanut liiemmin pohtimaan. Hiukan tuosta aikaisesta heräämisestäni johtuen aamu meni liian laiskaksi, kun oli se fiilis, että on "ylimääräistä" aikaa ja siksipä autolle lähtö tapahtui sellaisella kiireellä, että kisakenkäni jäivät eteiseen. Onneksi poikani Snowcrossit olivat jääneet autoon aiemmin ja pelasin siis kisani niissä. Hyvin toimi!

Haimme matkalla Mion vielä kyytiin ja ajelimme kisapaikalle aamuhämärässä. Hassua porukkaa alkoi pian ilmestyä joka suunnalta ja kun pelaajakokous alkoi 6:30 kaikki olivat paikalla - myös TD. Enpä ole koskaan vielä näin aikaisin pelannut! Jännä nähdä, kuinka peli lähtee käyntiin.

Ensimmäiset 4:n väylän kierrokseni olivat varmaa pariin pelaamista ja kolmannella tuli ensimmäinen birdie, väylältä 17. Jee, tulos miinuksella! No, eipä tuosta kannattanut alkaa liiemmin hehkuttamaan tai laskeskelemaan tuloksia mielessään, mutta pelikirjani mukaisesti jatkoin tasaista suorittamista tähtäimessä vähintään par joka väylältä. Pirkotus oli onnistuneen avauksen tulos, siihen en pyrkinyt turhan aggressiivisesti. Wow, sitten toinen birdie väylältä 15 ja tulos putosi jo kahden verran miinukselle. Pää kylmänä nyt. Bogi heti perään ja tilanne jälleen -1.

Peli jatkui tasaisesti ja ihannetulosta pukkasi joka väylältä. Pelaaminen oli sarjaa: avaus, pitkä putti ja nosto. Joskus putti oli aivan kymppiringin tuntumasta, joskus parinkymmenen metrin päästä, mutta aina kakkosheittokin oli putti eli talven pitkän putin treenit olivat tätä kisaa ajatellen aivan täsmätoimintaa! Vielä viime syksynä en olisi osannut putata yli kympistä noin tarkasti ja kauas, että kiekko putosi aina korin juurelle, kolahti alarautaan tai joskus jopa upposi sisään. Ihan niin pitkää puttia ei tarvittu väylällä 15 ja vielä pari kierrosta myöhemmin väylällä 16 ja olin tuloksessa -3. Wau! Tosin siihen jälleen heti bogi perään ja taas peli muuttui tarkemmaksi: par, birdie ja bogi. Ainakin hetkeksi siis :)

Ensimmäisen kisakierroksen (7x4 väylää) lopulla tuli viestiä, että jatketaan samaan syssyyn toinen samanlainen rypistys samoilla ryhmillä, että ehditään ennen pimeän tuloa. Hiukan absurdilta silloin kuulosti ajatus pelata iltaan saakka, jotenkin tuntui että aika oli menettänyt merkityksensä ja ainoa mikä merkitsi mitään, oli tuo paperiruudukko, johon vähä vähältä kertyi merkintöjä ja lopulta se aina täyttyi. Laskimme yhteistuloksen ensimmäinen setin päättyessä ja kolme ryhmästämme päätyi tasatulokseen -2, Mikalla -3 ja Laurilla miinuksia kertyi kuusi kappaletta. Kyllä noilla edellisviikolla pelatuilla parilla onnistuneella Puolarmaarin kierroksella oli selvästi tarkoituksensa, sillä silloin sain ensimmäistä kertaa tottua pelaamaan tuloksen ollessa miinuksella ja myös käsittelemään tuota liiemmin innostumatta. Luulen, että ilman niitä olisin ollut nyt liian tohkeissani ja peli olisi saattanut siitä kärsiä.

Pientä väsymystä oli havaittavissa tässä vaiheessa ja energiatasotkin hiukan liian matalat. Söin ruisleipää pienissä erissä ja join mustikkasoppaa. Söin myös banaanin. Kisan alkuvaiheessa oli tärkeää syödä vain vatsaystävällistä energiaa, sillä vatsakipuja tai sekaisin olevaan vatsaa ei kisa kestäisi. Ja tämä toimi. Aloin saada energiat takaisin ja pelikin taas maistui väsymyksestä huolimatta. Onneksi toinen 7x4 kierroksen setti tuntui menevän ensimmäistä nopeammin ja pian olikin aika laittaa kertakäyttögrillit tulelle! Kakkoskierroksen tuloksena +4 ja kokonaistulos siis +2. Ei huono alku!

Kertakäyttögrillejäkin on näemmä moneen lähtöön ja meidän tuomamme ei sitten syttynyt ollenkaan kun taas Arin grilli roihusi ja lämpeni keräten nopeasti joka suunnalta makkaroita ritilälleen. Kylläpä maistuikin kylmä keitetty pasta ja lämmin makkara! Nyt uskalsin jo katsella kelloa ja yllätyin, kun huomasin, että olimme pelanneet jo kuusi tuntia! Kuusi tuntia katkeamatonta fribaa! Tiesin jo, että päivästä tulee loistava. Fiilikset tauollakin olivat aivan mahtavat, jutut lensivät mustalaisleirimme sisällä ja ympärillä oli vain iloisia ilmeitä. Mahdollisia kolotuksia vertailtiin ja väsyneitä selkiä lepuutettiin. Vaan loppuuhan se tunnin taukokin aikanaan. Kävin vielä pikaisesti ehkä maailman parhaassa kyykkypaskapaikassa, sillä siellä oli elävä musiikki! Mustarastas lauleli aivan viereisessä puussa eikä hämmentynyt kohtaamisestamme ollenkaan.

Kolmosrundille meidät kolme naista: minä, Kiti ja Emelie oli yhytetty samaan  ja seuraksemme saimme MA1:n pojat Laurin ja Samin. Kierros lähti mukavasti jälleen väylältä 17 liikkeelle ja jälleen kaksi ensimmäistä 4 väylän kierrosta pariin. Sitten lähti avaus nappiin ja helppo birdie väylältä 17! Bogi ei tullut aivan seuraavalla mutta väylällä 15. Sitten birdie väylälle 16 ja taas leppoisaa pariin pelaamista monen monta väylää. Vielä viimeinen tämän setin kierros ja sain puristettua väylälle 15 birdien. Olin jälleen pelaamassa kierrosta -2 tulokseen. Olin siitä jopa kiusallisen tietoinen. Enää viimeinen väylä...  Avaus 16:lla oikean reunan puuhun, kakkosheitto puuhun, kolmonen liukui jäällä korin ohi kuusen taakse, josta putti sivuketjuihin. Joskus näitäkin tulee. Ensimmäinen tuplabogi. Kierrostulos nollaan.

Kieltämättä kun neljäs setti lähti liikkeelle, ilmassa oli väsymystä. Lisäksi tuuli oli yltynyt koko iltapäivän ja kävi nyt siten, että väylällä 15 puhalsi voimakas vastatuuli. Tietenkin se oli lisäksi kovin puuskainen, eli olosuhteet vaihtelivat jatkuvasti ja nopeasti. Sain silti ensimmäiset neljä väylää pelattua nollaan ja seuraavalla kierroksella vielä väylälle 17 ilahduttavasti birdien. Sitten tuli vaikeammat vaiheet. Avaus putosi kuin kivi väylällä 16 ja aiheutti bogin. Sitten väylä 17 näytti haasteensa ja siellä avaus puihin ja bogi. Ykköselle sain siihen väliin perinteisen parin, mutta sen jälkeen huikean vastatuulen vuoksi missasin väylällä 15 nelimetrisen putin, joka tuli suoraan ketjuista bumerangina ulos ja sen bogin jälkeen menivät myös väylät 16 ja 17 jälleen avausosumien takia bogiin.

Nyt tarkkana. Skarppaa! Ykköselle sama piikkihysse, joka päätyi samaan paikkaan kuin melkein aina muulloinkin. Tuijotin reilun 12m päässä olevaa koria ja suggeroin mielessäni tilanteen samaksi kuin talvella Kannusillan treenitilassa, jossa harjoittelin askelputtiani. Aurinko oli jo alhaalla ja paistoi korin läpi silmiini. Tuulikin pääsi jonkin verran tuohon puhaltamaan, mutta kun siihen tuli pienikin rako, ponnistin ja heitin kiekon suoraan ketjuihin. Wohoo! Pirkotus ykköselle! Mahtavalla tsemppihengellä kohti viimeisiä kierroksia, päin yhä yltyvää vastatuulta ja par väylälle 15, avaus Culverinilla tutulla paikalla kymppiringissä. Tässä tuulessa en puttaisi yhtään yli kolmen metrin puttia.

Sitten avaus väylään 16 ja puuosuma. Toinen. Ei, taasko tulee tupla?! Nyt oli viimeinen avaukseni Saintilla tähän väylään ja seuraaviksi kolmeksi kierrokseksi palasin takaisin pelikirjani Hiidenhirveen ja tyydyin bogeihin. Paraskaan heitto ei kantanut korille vaan osui aina ennemmin tai myöhemmin puuhun ja koska tuossakin tuuli ja väsymys vaikeutti puttia, päädyin nostolle. Nostobogi, tuo vanha tuttavani oli jälleen täällä :) Myös väylälle 17 tuli puuosumia avauksiin ja niistä pelastin tuloksen aina bogiin, kunnes kahdella viimeisellä sain kiekkoni pillistä taas läpi ja putille. Vaan ei enää kelvanneet birdiet ja nostopar näistä yhä ryppyisemmäksi muuttuvaan korttiin. Loppuun vielä puhdas viiden väylän par-suora ja kisa oli ohi! Uskomaton tunne, tämä oli todellakin pelattu ja viimeisiä auringonsäteitäkin vielä kajasti. Me tehtiin se!

Hiukan jaksettiin jälkipelata kunnes keräsimme kimpsumme ja kampsumme ja suuntasimme viimein kotiin, saunaan ja syömään lämmintä ruokaa. Tänään töissä parasta oli istua rauhassa lounaalle ja nähdä notkuvat ruokatarjoilut jälleen kuin uusin silmin ja kylläpä maistui! Tunnelmat kilpailusta ovat sekavan onnelliset ja kaiken tämän keskellä tajusin, että minullehan tuli FA2 -luokan voittokin! Enemmän kuitenkin ilahduttivat PDGA:n alustavat ratingit, jotka olivat minulla keskimäärin 813,25 kaikilta neljältä kierrokselta ja näistä parhaalta jopa 860! Tuota on paha lähteä ylittämään tulevissakaan kisoissa :)

Kierrostulokset siten kuin ne tuloskortissa näkyvät. Aloitusväylä on merkattu tähän keltaisella korostusvärillä, eli sen rivin kolme ensimmäistä väylää on todellisuudessa pelattu ihan kierroksen lopussa viimeisenä. Rivin lopussa heitot ja kierrostulos/ 4 väylää ja alhaalla keskiarvotulos/väylä. 

Olihan mahtava kisa! Aivan mahtavaa, että näitä luovia hulluja riittää tällaisia järjestämään ja yhtä hulluja osallistumaan. Wau!

Tätä se oli: kiekko ilmaan, reppu selkään, tuoli käteen, siirry kiekolle, tuoli maahan, reppu maahan, istahda alas, kaiva kiekko repusta, puttaa, reppu selkään, tuoli käteen, kävele seuraavalle tiipaikalle, tuoli maahan, reppu maahan, istu alas, merkkaa tulokset

 

Kisatulosliuska alkoi hiukan kostua pienessä räntäsateessa, josta saimme nauttia parin kierroksen ajan

 

Ensimmäiset 6h vietin tässä hyväntuulisessa porukassa, hyvää peliä, hyvissä voimissa

 

Grillin ympärillä riitti kuhinaa, tässä vasta ensimmäiset lerssit kypsymässä

 

Se toinen, vaimeampi grilli ja surullisen surkea liekki

 

Tiimatto ja Sami väylällä 16 - tältäkin saatiin avata sen 28 kertaa päivän aikana jokainen

 

Tätäkin päivään mahtui 28 kertaa väylällä 17 - alas rinnettä kohti sitä omaa kiekkoa

 

Tuuli vaikeutti puttaamista, kuva väylältä 15

 

Joskus avaus sattuu niinkin kummalliseen paikkaan kuin kiven päälle, väylä 14

 

Laskevan auringon kajossa seurasin tätä vaeltavaa porukkaa väylällä 15

 

Lopulta tuuli oli niin voimakas, että itselläkin oli työ pysyä suorassa, Lauri taistelee väylällä 15

 

Kierros takana, kisa takana - tulostenlasku edessä ja kotiinlähtö

 

Kiitos hyvästä kisakierrosseurasta viimeisten 6h aikana kuuluu tälle porukalle!

 

Kiitos!

 

Linkit:

Kisakoneen sivuille

PDGA:n sivuille 

 

 



Kohti kisakauden avausta, Pirkkometsää

Edustusseuran valinta tapahtui reilu vuosi sitten sattumien kautta enkä ole valintaani katunut. Disc Golf Vikings on hyvä seura harrastaa ja kilpailla. Hassua on vain se, kun porukat aina kyselevät minulta Kivikon radan tilanteesta ja vaikka se seuran kotirata onkin, itse olen heittänyt siellä vain muutamia kierroksia. Ja nekin pääosin kisakierroksia.

Jälleen olemme Hollen kanssa menossa Kivikkoon kisaamaan, mutta tällä kertaa vain ns. Pirkkometsän valloitukseen. Kisa käsittää neljä kierrosta, joista jokainen koostuu 7 kierroksesta Pirkkometsän neljällä väylällä... pitkällä matematiikalla tuosta kertyy yhteensä 4x7x4 väylää = 112 väylää yhden päivän aikana. Matkana mitattuna yksi neljän väylän rundi on n. 550m riippuen kuinka hyvin väylällä pysyy eli siitä kertyy matkaa n. 16km. Ei paha? Katsotaanpa.

Sunnuntaiaamuna ajelimme bägeinemme Kivikkoon ja aloitimme ensimmäisen pelikirjatreenimme. Koska olemme nuo väylät heittäneet oikeastaan vain kisassa, on niihin jäänyt hyvin ohut kosketuspohja ja kun kysee kuitenkin on 50-66m pitkistä väylistä, olisi niissä se pirkotuskin mahdollista oikealla pelikirjalla ja avauksella. Kierroksia otimme tähän harjoitukseemme kahdeksan, eli hiukan enemmän kuin 1/4 tulevasta kisastamme. Tällä saisimme vähän tuntumaa siihen, miltä kisassa sitten alkaa tuntumaan. Loppuhan menee tahdonvoimalla.

Väylä #14 Par3 50m (ka 3.0)

Väyläkuvauksessa näyttää, että korille on kaksi vaihtoehtoista reittiä, mutta tiillä vaihtoehdot ovat vähissä. Olen seuramestaruuskisassa joutunut pelaamaan väylän vasemman kautta ja tällaiselle oikean käden rystyheittäjälle ilman vahvaa forea se on kyllä tuskaa ja tuurikauppaa. Siispä pelikirjaan merkintä hysseheitosta ja vähintäänkin kohtuuvakaasta midarista. Hauskaa on, että väylän lyhyydestä huolimatta koria ei tiiltä näy ja sinne pääsykin vaatii todella tiukan hysselinjan ja skipin tai vaihtoehtoisesti laajemman hyssen veikaten voittoon puiden välistä. Tai nämä vaihtoehdot ovat minun taidoillani havaittavissa - muille voi avautua linjoja enemmänkin :)

Väylän pelaaminen meni melko lailla saman kaavan mukaisesti: hysseä tiukasti leveää väylää pitkin tai yhden puukierron kautta ja pitkä puttiyritys. Jokainen kierros päättyi ihannetulokseen. Skippiä en lumelta saanut enkä näin ollen tiedä, onko sellaista odotettavissa keväämmällä - toivotaan parasta. Jokunen pitkä putti tässä olisi mukava upottaa :)


Väylä #15 Par3 54m (ka 3.1)

Tätä väylää pidin etukäteen varmimpana pirkotusväylänä, mutta tulosten valossa se jäi kuitenkin yli ihannetuloksen. Koska väyläkuvauksen mukaista s-kaarta en osaa oikean käden rystyllä toteuttaa ja fore on pelkkä neppi, jää vaihtoehdoksi heitto lähes suoraan kohti koria ja toive, että kiekko löytää reitin päämääräänsä. Tässä onnistuin heti ensimmäisellä kierroksella ja luulin, että väylän pelikirja on siinä - pirkotettu! Vaan en päässyt yhtä hyvälle puttipaikalle enää kuin yhden kerran ja senkin puttasin alarautaan paikalle lentäneistä pirkko-korpeistakin huolimatta, joten plussalle jäätiin.

Väylällä on selvänä kompastuskivena kiekon joutuminen liian suoraan linjaan liian kauas korilta, jolloin sen ja korin välissä on melkoinen koivuvankila. Tuon vankilan lävitse heitin milloin upsia, milloin hysseä, milloin taas antsaa ja lopputulos oli joko parin pelastus taikka bogi. Pitänee harkita tähän hiukan isommalla feidillä olevaa kiekkoa, jolloin riski joutua koivikkoon olisi pienempi. Suoralla kiekolla liian ahtaalta heitettäessä saattaa olla riskinä joutua jopa vasemman puolen metsikköön ja silloin on bogi jo lähes varmasti kirjoitettavissa tuloskorttiin.


Väylä #16 Par3 66m (ka 3.1)

Tässä näen ainoana oikeana linjana pitkähkön suoran heiton maltillisella feidillä, jolloin kiekko päätyy korin luo hiukan ylärinteeseen. Hollella oli aivan loistava vasurin s-linja, joka päätyi aina vain useammin korin luo, mutta tuo vaatisi jälleen minulta foretuksen osaamista. Siispä linjoja etsimään.
Alkuun päädyin parikin kertaa metrin tarkkuudella samaan paikkaan, puukasan eteen kuusen juurelle. Heittoni jäi lyhyeksi, mutta kiekolle oli hyvin tilaa. Täältä oli hankala päästä korille muutoin kuin forenepillä ja sekin haastavasta asennosta jalka pitkälle kuusen alle venytettynä. Vielä kun akrobaattisen lähestymisen jälkeen haaraputtasi neljästä metristä alarautaan, oli huumori vähissä. Tai itse asiassa siitä se huumori vasta aukesikin - lajin eniten yhdistävä tekijä kun tuntuu tuo alarautaputti kuitenkin olevan :)

Lopuksi parin grippariavauksen jälkeen löysin linjan, jolla korille pääsee ja kun vielä putinkin sai oiottua salonkikelpoiseksi niin pirkotus oli tosiasia. Taisi olla ensimmäinen kerta tällä väylällä. Sain toistettua avaukseni vielä kerran lähes identtisenä, mutta en puttia... tällä mennään.

Väylä #17 Par3 55m (ka 3.5)

Ennakkoon arvioiden haastavin väylä, sillä ainoa mahdollisuus korille kulkee 20m päässä avautuvasta 2,4m leveästä aukosta, joka jatkuu puupillinä jonkin matkaa ennen avautumistaan loivasti oikealle. Olen tässä saanut avaukseni korille kisan harjoitusheitolla, mutta nopeasti tässä treenikierroksien kertyessä huomasimme, että tässä parasta on pelata paria - bogitikkaa uhmaten.

Mitä rauhallisemmin tuohon kiekkoni päästin, sen varmemmin pääsin pillistä läpi. Tai no - kontrolliheitolla, jos sellainen vaan hihasta löytyy. Ehkä kovempikin nykäisy alivakaalla midarilla toimisi, jos taas löytäisi sen oikean tähtäyspisteen eikä kalauttaisi kerta toisensa jälkeen siihen kaikkein kärsineimpään koivuun. No, tuli treenattua erilaisia pelastaumisheittoja ja tutustuttua vaihtoehtoisiin reitteihin korille - eikös sekin ole arvokasta tietoa :)

Kaiken kaikkiaan erittäin hyödyllinen ja hauskakin treeni! Tuttuja Viikkareita näkyi kiertämässä rataa kahteenkin kertaan ja siivoilevan tiiltä lunta ja jäätä pois. Hieno homma - arvostan! Käteen jäi hyvä fiilis sekä onnistumisista että niistä epäonnistumisista, joista sai uutta oppia. Kyllä tämä taidetaan mahdollisuuksien puitteissa ottaa vielä uusiksi kerran ennen kisaa - sen jälkeen näitä väyliä lienee kierrettykin ihan riittämiin :) :)

Kiekkojahan tuolla ei montaa tarvitse, mikäli kaikki menee pelikirjan mukaan. Mutta sitten on ne kerrat, kun avaus kalahtaakin puuhun ja jatkopaikka on aivan random - silloin pitää olla oikea kiekko saatavilla tuohonkin tilanteeseen. Hyvin rajoitetulla bägin sisällöllä tuonne kuitenkin lähdetään, mutta evästä taas saa olla normikisaa enemmän mukana. Kyllä siitä hauskaa tulee!

 

Hauskoja rituaalinomaisia kuvioita puiden rungoissa... taidettiin mekin muutama taideteos jälkeemme jättää väylälle #14

 

Tämän lähemmäs en päässyt pirkkoputille, mutta se riitti väylältä #16

 

Ah tuo ihana väylä #17 ja onnistunut avaus

 

Nyt oli par syntymässä: forenepillä pelastettu puuhun kalahtanut avaus ja tästä putti sisään... vai upposiko se sittenkään?

 

Kierros takana, korppien kaverit poistumassa