Tyytyväisyys, kisat ja ratingit eli kevään kisaputki

Tyytyväisyys tappaa kehityksen - näin sanotaan. Voiko omaan suorittamiseensa silti olla tyytyväinen tiedostaen omat heikkoutensa ja vahvuutensa sekä suoritustensa toistettavuuden? Kyllä voi. Ja silti voi ja pitääkin olla nälkäinen kehityksensä suhteen sekä sen, että saa juuri kisakierrokselle sen parhaimman onnistumisen aikaan.

Kevään kisailut aktivoituivat kun ensimmäinen kisa oli saatu purkitettua ja kisakalenteri alkoi täyttyä hyvin nopeasti. Tuli aivan mahtava naisten viikonloppu Raaseporissa, jossa pelasin sekä lauantaisen Piazza Openin että sunnuntain Lady Openin. Kummassakin kisassa pelattiin kaksi täyttä kierrosta ja pidin viikonloppua kestotestinä käden ja kunnon kestämiselle. Lähes nappionnistuminen sillä saralla! Pelaaminen oli lähes koko viikonlopun ajan omaa lukuunottamatta alkuväylien jännitysputteja ja sykkeen nousua päälle 130 ihan vaan jännityksen vuoksi. Toki pientä väsymistäkin alkoi ilmetä ja sunnuntain toinen kierros oli keskivaiheilla jo hysteerisen väsynyttä,. Sain silti loppuun vielä puristettua onnistumisia ja päätettyä viikonlopun hyvillä mielin. Piazza Openin ratingkeskiarvoksi sain alustavissa lukemissa 794 ja Lady Openin taas hiukan enemmän alakanttiin 788. Rating oli kuitenkin sivuseikka, sen verran upeaa naisenergiaa sain tuosta viikonlopusta mukaani :)

Heti seuraavana keskiviikkona pelattiin NBDG Ladies Series Kivikon osakilpailu ja tokihan olin sinnekin ilmoittautunut, vaikka Kivikossa en ole muutoin aikoihin pelannutkaan. Nyt oli tarkoituksena saada kisakierroksia alle ja sitä kautta järkyttäväksikin ajoittain nouseva puttijännitys laukeamaan. Tiesin edellisistä vuosista, että tuo veisi joitain kisoja ja niistä tulisi vain kestää ne ala-arvoiset suoritukset ja yrittää pitää pää pinnalla. Kivikon kisasta ei tullut täysin onnistunutta lähipelin suhteen, vaikka ilmat suosivat eikä tuulta ollut juurikaan peliä vaikeuttamaan. Siellä putti ei näytellyt niin suurta osaa, taisin putata jo ihan kelvollisia ja mikä tärkeintä: normifiiliksellä. Suurin epäonnistuminen oli ns. Pirkkometsä, johon muutama vuosi sitten tein hyvän pelikirjan siellä pelattavaa Pirkkometsän valloitusta varten mutta nyt ilman treeniä, ilman luottamusta pelasin nuo neljä metsäväylää jopa plussan puolelle. Kokonaistuloksella +10 sain ratingiksi 789. Jälleen alakanttiin, mutta odotetusti.

Pääsiäisviikonloppuna pelailtiin, höntsättiin ja ulkoiltiin muissakin merkeissä. Vasta pääsiäismaanantaina pelattiin Startti Pro/Masters, johon ilmoittauduin "varmuuden vuoksi" jonopaikalle enkä ollut alkujaan ollenkaan varma, että edes haluaisin sinne kisaamaan. Kun sitten sain kuulla päässeeni jonosta mukaan, kävimme Hollen kanssa pelaamassa siellä parikisakierroksen havaitaksemme, että Sahanmäen leiska oli kokenut muutoksia! En ollut ollenkaan valmistautunut tähän! Onneksi muutokset olivat pääosin sellaisia, jotka eivät omaan "par save productions" -pelikirjaani vaikuttaneet. Lisäksi mielenkiintoisia uusia väyliä, joissa en parikisassa onnistunut ollenkaan vaan menimme Hollen heitoilla. Pientä epävarmuutta kisasta lisäsi se, etten ole Nummenmäkeä pelannut vuoteen ja silloinkin taisi olla lunta polviin saakka kun siellä kävimme. Haasteet on tehty kohdattavaksi!

Sahanmäen kierros alkoi pienimuotoisella katastrofilla. Jännitin aloitusväylällä #13 niin, että suora 30m lähestymisheittoni korille jäi puolimatkaan ja kun avauskin oli ollut hieman sivussa väylältä, korttiini kirjattiin tuplabogi. Seuraavalla väylällä #14 sain kuin sainkin pitkän hyvän avauksen joka feidasi vain hiukan metsään ja siitä komeassa kaaressa lähestymisen korille, vain viiteen metriin. Olin iloisesti yllättynyt, sillä juuri tämä uusi väylä meni minulta parikisassa päin honkia. En vain saanut kättäni toimimaan putissa ja kiekko kiemurteli alarautaan. Tyypillistä alkuväylien peliä minulta. Pidin silti mieleni korkealla ja fokuksen niissä onnistuneissa heitoissa. Niitä ei minulta saisi pois, vaikka mokaisin jokaikisen putin! Tiukassa oli, sillä keräsin myös väylältä #15 tuplabogin kun en saanut lähipeliäni jännitykseltäni toimimaan. Sitten tuli kierroksen ensimmäinen nostopar ja peli alkoi kulkea edes hiukan rauhallisemmalla mielellä ja normaalimmalla sykkeellä.

Loppujen lopuksi kierros kulki sujuvasti, sillä avaukseni ja lähestymiset alkoivat pääosin toimia juuri kuten pitikin ja ainoat virheet tulivat puteissa. Pahin puttinosto oli väylällä #20 jossa olin par-putilla kolmessa metrissä ja onnistuin vielä siitäkin sipaisemaan kiekon korin ohitse. Valtava kylmän aalto puski lävitseni ja mieli teki painua maan alle. Onneksi kykenin nostamaan paluuputin samalta etäisyydeltä koriin ja pystyin jättämään tuonkin turhan bogin harmituksen taakseni. Ei minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin yrittää suhtautua tähän huumorilla ja silti pitää fokus pelaamisessa ja motivaatio korkealla. Parhaat onnistumiseni koin par4 -väylillä #7 ja #11 joilta molemmilta sain parin korttiin. Yllätyksekseni olinkin FA40-luokassa jaetulla kakkossijalla kun siirryimme kakkoskierrokselle Nummenmäelle. Sitä ennen kuitenkin Hyvinkään keskustan Subway -ravintolasta liekkisubia tarjoushinnalla minimarkkeria näyttämällä - hieno etu kisaajille.

Nummenmäen pelikirjani on selkeä: pysy väylällä. Tosin, onhan tuolla radalla avoimempiakin väyliä, yllättävän montakin kun niitä nyt pääsin itse pelaamaan. Kapeilla mörrin reunustamilla väylillä pelasin pääosin midareilla, mutta pääsin niillä myös ottamaan kiekkojen lentoradoista irti ja uskaltauduin käyttämään keveitä draivereitani Jadea ja Air Riveriä. Olen aiemmin pelannut niillä lähes pelkästään hysseflipillä, jolla Jaden lentorata onkin tällä hetkellä pillisuora ja Air Riverin hiukan oikealle painuva. Tämän kevään distanceheitoilla parhaat liidot on tulleet Jadella flättinä, jolloin se kaartaa oikean kautta ja palaa vielä takaisin kun taas Air River jää sille tielleen ja pitää kevyen antsan täydellisesti. Nautin kiekkojen toimimisesta uudella tavalla ja sain niistä paljon irti. Nautin pelaamisesta naisporukassa ja kuten yleensä - kakkoskierroksella jännittäminen on lähes olematonta tai korkeintaan viikkokisan luokkaa.

Nummenmäen tulostavoitteeni oli blogin nimen mukainen, bogi on par, eli yritin korjata jokaisen tuplabogin par-väylällä ja näin pitää tuloksen korkeintaan bogissa. Hyvin pysyin tavoitteessani, vaikka pariin otteeseen lähdin yrittämään jotain tolkutonta ja unohdin pelikirjani kokonaan - ja näistä sainkin sitten maksaa luonnollisesti tuplabogilla. Muuten pelini oli päämäärätietoista ja melko hyvää, bogeja tuli jokunen siten, että jäin hiukan liian pitkälle par-putille enkä saanut kiekkoa koriin. Väyläpelaaminen toi onnistumisia ja siitä sain itseluottamusta pelata edelleen hiukan rohkeampaa peliä kuin mihin olen edellisvuosina tottunut. Aivan mahtavaa! Holle oli tällä kakkoskierroksella caddyni ja se kevensi pelaamista huomattavasti sekä toi varmuutta joihinkin pelivalintoihin. Sain kuin sainkin pidettyä kakkossijani ja vietyä komean pokaalin kotiin. Alustava ratingkeskiarvo näistä kahdesta kierroksesta oli niinkin hyvä kuin 824 eli mahdollisuuksia olisi ollut vaikka mihin.

Lämmin kevät jatkui ja kisoihin paloi mieli. Onneksi niitä oli jatkuvasti tarjolla ja vapusta selvittyä oli vuorossa arki ja Nummelanharjun NBDG Ladies Series -osakilpailu. Ikäväksemme juuri sinä päivänä koimme lämpötilan putoamisen lähelle nollaa ja räntäsateisen takatalven. Koko kolmituntisen kisakierroksen satoi! En tiedä syytänkö sadetta vai itseäni, mutta parilla väylällä tein aivan hölmöjä sankariheittovalintoja ja kärsin niistä triplabogin verran... Tällaisella radalla yksikin tripla on kauhistus ja kahdella sellaisella yhdistettynä normaaliin puolikkaaseen bogipeliin sain ratinkia rangaistukseksi 794 pisteen verran. Yllättävänkin hyvä alustava lukema tuosta rämpimisestä, joka tosin päättyi ilokseni väylän #18 par-tulokseen - kisan ainoa sille väylälle. Keskity onnistumisiin!

Sadekierroksen jälkeen saattoi vielä hymyilyttää... olihan kelit! Tämän jälkeen kaikki tuntuu astetta helpommalta.

Pari päivää palauttelin sateisen kisan jäljiltä kunnes oli aika suunnata Kaatiksen Spring Masters -kisaan. Luvassa upeaakin upeampi rata, leppoisaa masteriseuraa ja vaihtelevia onnistumisia. Onneksi aurinko paistoi ja tuulikin heräsi vasta toiselle kierrokselle meitä viihdyttämään. Aloitin väylältä #9 johon piti pelata midareilla suosiolla bogi, mutta enhän minä saanut sitä helppoa 30m lähestymistä taaskaan kuin puoliväliin korille ja siitä lahjaksi yksi heitto lisää. Väylä #10 ja jälleen sama juttu: helppo suora lähestyminen korille ei vaan lähde kädestä ja tästä bogi. Sitten peli käynnistyi jo paremmin kun päästiin komeanhaastavalle väylälle #11 ja siitä pelasin varman bogin korttiin. Tuplabogeja tuli koko kierrokselta enää väylältä #5, jossa jokaisen heiton ylämäkeen olisi onnistuttava - vastapainoksi pelasin tosin toisen ylämäkiväylän #16 par-tulokseen!

Ykköskierroksen ilonaihe oli tietenkin kisani ainoa birdie, jonka sain väylältä #4 - siltä se on otettava kun tarjolla on. Muutenhan Kaatiksella ei birdieväyliä oikein minun kädelleni ja osaamiselleni ole, etenkin kun väylään #7 on lisätty pituutta 26m ja siinä pääsin juurikin tuohon 20m putille. Mukavaa pelaaminen kyllä siellä on, joskin rankkaa ja pohkeissa sen tunsi. Sain kierrokselta 1 oman ennätystulokseni +11 ja sillä odotetusti FP50-luokan kakkospaikka. Tauolla maistui puolikas pizza ja vesilasillinen Vihdin keskustassa ja koska aikaa oli jopa puolitoista tuntia, oli kisaamaan lähtö sen jälkeen hiukan viluista. Liika lepokaan ei ole hyväksi.

Kakkoskierroksen pääsimme pelaamaan FP50 -luokan naisten kesken ja jos oli masterimiesten kanssa pelaaminen rentoa, niin nyt se vasta sitä olikin. Herjanheittoa, huumoria, höpötystä riitti. Pelaamiseen annettiin silti itsellemme ja toisillemme aikaa ja rauha. Huomasin, että parin pelaaminen oli nyt tiukassa ja niitä tulikin kaksi vähemmän kuin ensimmäisellä kierroksella. Tuplabogin sain jälleen väylältä #9, nyt tosin hiukan epäonnisen rollin tuloksena kun kiekkoni nousi pystyyn ja rullaili juuri ja juuri OB:n puolelle eikä uponnut myrkkylampeen. Onni onnettomuudessa - johan minulla on edellisvuosina kaksi Roc3:sta tuonne lampeen päätynyt. Samoin tuplabogiin päätyi väylä #10, sen kanssa on todellakin kana kynittävänä.

Väylälle #11 oli jo täydellisesti kohdilleen osuneiden kolmen ensimmäisen heiton jälkeen tarjolla ihannetulosta, mutta tuo 50m lähestyminen korille jäi aavistuksen lyhyeksi enkä uskaltanut edes yrittää vastatuuleen puttia pieneen ylämäkeen. Bogikin kelpasi toki. Väylällä #12 kävi kova puhuri, mutta sain kuin sainkin lähestymiseni korille ja siitä par. Samoin ilahduttava par väylälle #14 lähes pakollisen par2-bogin jälkeen, jonka korjasin sitä edeltävältä väylämaalilta. Bogiin pelasin odotetusti väylän #16 ja epäonnisen avauspaikan jälkeen väylältä #18 ja näin heittoja kertyi ensimmäistä kierrosta enemmän. 

Väylällä #2 olin nyt ilahduttavasti par-putilla korin tasalla, mutta alarauta kutsui ja siitä bogi. Tässä ei siis tulosten valossa eroa kierrosten välillä, mutta väylällä #3 sain taas annokseni epäonnea. Avaukseni osui reunimmaiseen puuhun rinteessä ja kiekko putoili hitaasti alaspäin päätyen lopulta tietenkin pystyasentoon ja rollasi metsän puolelle. Täältä ei ollut reittiä läpi ja palautin kiekon ylärinteeseen. Täällä sain lippumieheltä vinkkiä oikeasta heitosta ja kulmasta, mutta eihän se onnistunut ja tässäkin oli epäonni mukanani: kiekko rollasi kellon ohi polkua pitkin niin hankalaan paikkaan, ettei sieltä ollut millään mahdollisuutta päästä suoraan korille. Tuplabogi tälle väylälle oli hankala sietää. Vielä hankalampi oli sietää seuraavan väylän bogia, mutta puut ovat vain joskus enemmän tiellä kuin voisi toivoa ja jos avaus on varovainen, on tulos sen mukainen. Kaiken kaikkiaan kierros päättyi tulokseen +16, joka oli vielä ihan ok ja kierrosten ratingit 839 sekä 809.

Ykköskierrokseni ryhmä - leppoisaa ja rentoa peliseuraa!

Kakkoskierroksen putti kauniilla Kaatiksen nurmella

Kakkospalkinto on minun :)

Vaikka olenkin kisannut ratingeista välittämättä, oli nyt aika summata kierrokset. Kirjasin kierrosratingit taulukkooni ja sain varmistuksen siitä, että pysyttelen kahdeksikolla alkavissa luvuissa ja saattaapa tuo hiukan viime päivityksestä noustakin sillä uusimmat 25% kierroksista olen pelannut keskiarvoon 807. Paras kierrokseni oli Kaatiksen Spring Mastersin ensimmäinen (839) ja huonoin Lady Openin toinen (767) ja koko Raasepori -viikonlopun viimeinen kierros. Tasaisuudesta kertoo se, että näistä tuoreimmista kierroksistani kuuden ratingit asettuvat välille 789-809 ja vain yksi oli tätä huonompi ja kolme vastaavasti parempia. Ihan kelvollinen kevään kisakertymä. Seuraavaksi on edessä NBDG Ladies Series -osakilpailuja, NBDG Flex Sibbe ja Masterien SM-kisat. Muita en ole kisakalenteriini mahduttanut - vielä - mutta eiköhän tuo ala täyttymään kun taas nappaan Metrixin käteeni ja makustelen asioita...

Tyytyväisyyteen palatakseni - tällä hetkellä olen aika lailla tyytyväinen peliini avausten osalta ja niiden pidempien väyläosumien suhteen. Draivi alkaa olla vakiintunut, kiekotkin alkavat taas talven jälkeen tuntua tutuilta ja ote lipeää yhä harvemmin. Korin lähestymisessä on epävarmuutta, mutta vähemmän kuin vielä vuosi sitten. Puttaaminen on edelleen se henkisen pelini kompastuskivi. Sen kanssa taistelen periksi antamatta. Kisailen jos siltä tuntuu ja yritän näin päästä puttikammostani joskus selvemmille vesille. Kun keskityn peleissäni nauttimaan onnistumisista ja treeneissäni parantamaan heikkouksia, on tuloksena kerta kerran jälkeen tyytyväisempi kisaaja. On tämä niin mahtava laji, ettei kierrosta mutrusuin voi lopettaa - eihän!

Kauden 2019 avaus toi yllätyksiä

Kun vuosi vaihtuu, alkaa uusi lisenssikausi - vaikka vanha olisi päättynyt vasta hetki sitten. Tämä vuoden vaihde oli poikkeuksellinen siltä osin, ettemme kisanneet vuoden viimeisinä päivinä muuta kuin viikkokisoja, joten taukoa lisenssikisoista oli oikeasti ehtinyt jo olla useampi kuukausi. Itse asiassa viisi kuukautta. Käsittämättömän pitkä aika!

Ristikiven radalla on tullut pelattua niin viikko- kuin lisenssikisaakin ja sieltä on tullut yleensä kivaa tulosta. Lisäksi rata on sellainen, ettei se vaadi megapitkiä heittoja ja näin sopii hyvin talven jälkeen ensimmäiseksi kisaradaksi. Yhden kierroksen kisaan oli matala kynnys lähteä ja tuntui mukavalta päästä taas kisaamaan. Heitto on kulkenut vaihtelevasti koko talven ja tuntumaa olen hakenutkin lähinnä midaripeliin. NBDG Easy @ Ristikivi tuntui siis loistavalta valinnalta saada kisat käyntiin.

Kisa oli aloittelijoille suunnattu matalan kynnyksen tapahtuma, jossa me olimmekin nyt yhtäkkiä ne "kokeneet" kisaajat. Ei kyllä siltä tuntunut! Jostain alitajunnasta kehitin jälleen tutun puttikammon heti ensimmäisellä, haastavalla par3-väylällä, jossa olin kuuden metrin par-putilla. Vilkaisin ranteessani olevaa sykemittaria kun tuntui niin hengästyttävältä lähestyä koria: 134. Ei ole totta! Tunne olikin kuin olisin juuri juossut alle muutamat kiihtyvävauhtiset spurtit ja sillä fiiliksellä pitäisi sitten nepata kiekko koriin. Löysästi lepattaen se sinne kiipesikin. Huh.

Yritin saada kehoani rauhoittumaan, mutta olin koko kierroksen samassa "taistele tai pakene" -mielentilassa ja se vaikutti tottakai tulokseen. Putteja tuli missattua jopa kolmen-neljän metrin matkalta pari kappaletta ja hiukan kauempaakin kymppiringin sisältä. Käsi ei vain totellut. Kroppa oli kuin halvaantuneella. Pidin silti mielialani korkealla, juttelin muiden pelaajien kanssa ryhmässäni ja pidin yllä uskoa siihen, että jossain vaiheessa helpottaa. Halusin oppia itsestäni ja voittaa tuon olotilan.

Sain loppukierroksella yhden putin sisään yli kympin matkalta ja se tuntui hyvältä. Toki heti seuraavalla väylällä tuokin etu tuli möhlittyä missaamalla viiden metrin putti ja hyvä etten saanut siitä vielä rolleja aikaiseksi. Hoin itselleni, että tämä on ohimenevää, tuloksella ei ole väliä ja että olen täällä vapaaehtoisesti. Olen nauttimassa rakastamastani lajista enkä olisi missään muualla mieluummin. Ei sillä mitään saatu korjattua tuloksellisesti, mutta ainakaan kisasta ja kierroksesta ei jäänyt ihan karvasta makua suuhun. Lisäksi muillakaan ei tuntunut olevan paras päivä, sillä tuloksissa miinukselle pelasi vain yksi pelaaja ja kautta aikain huonoimmalla pelikierroksellani ja tuloksellani +16 sain ratinkia 771. Viime syksyn +5 ja +8 tuloksilla olisi tullutkin jo aivan loisteliasta lukemaa...

Ei tälle voi kuin nauraa. Tai no, en kyllä haluaisi kärsiä samasta fiiliksestä kisoissa enää jatkossa - se on niin kaukana omasta pelaamisesta, täydestä peli-ilosta, kun korvissa kohisee veri ja silmissä sumenee ja käsi tuntuu kymmenien kilojen painoiselta. Kun ihan normaalisuoritus on mahdottomalta tuntuva ajatus. Kun hengittelyt ja rauhoittumisharjoitukset eivät auta. Olo oli kuin lentokoneessa nousua odotellessa, hyvin kuormittavaa.

Lähdimme seuraavalla viikolla parantelemaan kisakrapulaa Malmarin viikkiksiin, Malminiityn frisbeegolfradalle kun kesäajan myötä illat olivat jo niin valoisia, että arki-iltoinakin ehtii. Koskaan emme olleet radalla käyneet, joten odotukset olivat ihanan matalat. Tietysti lyhyet väylät toivat toiveita pöröttämisestä ja jopa miinustuloksesta, mutta lähinnä oli hauskaa päästä pelaamaan aivan uutta rataa. Ehdimme heittää avaukset väylälle #1 ennen kisaa kerran ja siitä sitten jakauduimmekin jo pelaamaan.

Pääsin poikani kanssa samaan ryhmään ja aloitimme väylältä #3. Siihen sain kohtuuavauksen, mutta putti kymppiringin aivan ulkoreunalta varmisti vain par-tuloksen. Nelosväylä oli ihanan lyhyt, vain 44m ja siltä nappasin birdien. Mukavasti siis miinuksella heti alkuun! Väylälle #5 sain loistoavauksen aivan korin lähellä olevan puun alle ja aloin tykätä radasta yhä enemmän. Jouduin tuossa kuitenkin haaraputille koivun oksan alle ja jotenkin kiekko putosi korista joutuessaan vasempaan reunaan ja rollasi lähes kymmeneen metriin! Putti vain karkasi huolimattomasti kädestä, välimatkaa koriin oli niin vähän. Palasin siis nollaan, siitä tuo klassinen kakkosnelonen piti huolen.

Seuraaville väylille sain hyvät avaukset jonnekin kympin putille ja aina nostin parin koriin. Sitten siirryimme väylälle #1 ja siitä viimeinkin birdie korttiin ja nyt pääsin taas miinuksen puolelle. Väylät alkoivat olla nyt tuttuja, kertaalleen kaikki heitettyjä ja odotukset nousivat. Vaan ei, seuraava parista poikkeava tulos tuli kun avaukseni mandoväylälle #6 osui mandopuuhun ja kimposi siitä väärää kautta eteenpäin. Taas kokonaistulos oli pyöreä nolla kun pelasin tuohon bogin. Nyt poikani sanoi, että saisin naisten rataennätyksen kun pelaisin kaikkiin jäljellä oleviin väyliin birdien. Hah haa! Olinkin mennyt möläyttämään kotona, että siinä olisi hyvä tavoite kisaan. Kunnon sipulitesti.

Väylällä #7 ei monen mielestä ole väylää ollenkaan. Heitin siihen taas Roc3:llani jyrkkää antsaa ja jälleen kiekko kaarsi kauniisti tuota kieroakin kierompaa väylää pitkin korille ja jouduin 7m birdieputille. Halusin tuon pörön! Tuo väylä jos joku oli sellainen, johon halusin sen birdien enkä vain lausetta "pääsin kyllä pirkkoputille, mutta...". Putti oli vahva ja osui keskelle korin tolppaa! Tästä se lähtee. Osuutensa taisi olla myös siinä, että löimme pojan kanssa vedon: se joka mokaa yhdenkin birdieputin, jää kotimatkalla ilman jäätelöä. Väylälle #8 saa myös heittää antsaa, mutta hiukan loivemmin ja suoremmin, kiekkovalintani oli Gold Core. Jälleen saman mittainen pöröputti oli edessäni. Ja sisällä! Olin jo tuloksessa -2 ja löimme pojan kanssa high-fivet: jatkoa seuraa.

Väylän #9 sai pelata suoraan kiertämättä mandoa ja olin kuin olinkin jälleen putilla, nyt tosin vain viisimetrisellä ja sehän upposi. Poika laittoi tässä yli kympin putin sisään, liekö jäätelövedolla sellainen vaikutus. Väylät #1 ja #2 olivat enää päästä kiinni: pakkopirkkoväyliä, joissa piti pystyä pelaamaan päämäärätietoisesti ja miettimättä tulosta. Ja valehtelematta olin yllättynyt kun kierroksen päätyttyä väylän #2 birdienostoon huomasin pelanneeni tuloksen -5 joka on uusi naisten rataennätys tuolle radalle - ainakin kisassa - ja olin tässä kisassa menossa sudariin neljän muun pelaajan kanssa! Wau! Kerrankin sain siis keskittymiseni vain tekemiseen ja siitä nauttimiseen kaikenlaisten joutavien  tulosmietintöjen sijaan.

Sudari alkoi väylältä #1 ja sain siihen avauksen oikeastaan nostolle. Kahdella kisaajalla osui putti alarautaan ja näin meitä oli enää kolme pelaamassa voitosta kun siirryimme väylälle #2. Nostimme väylältä jälleen birdiet ja siirryimme seuraavalle väylälle. Nautin sudaritunnelmasta! Siinä on jotain virkistävää ja energisoivaa enkä oikeastaan jännitä pelaamista ollenkaan vaikka mukana on aina porukka katsomassa. Toisaalta en myöskään ollut taistelemassa tosissani voitosta, ajattelin vain, että se olisi melkoinen yllätys ja olin jo yllättänyt itseni lisäksi monta muuta tänä iltana. Minulla oli niin sanotusti kylläinen olo.

Väylältä #3 pelasimme kaikki kolme par-tulokset, sillä taisimme osua avauksillamme kaikki samaan puuhun ja jäimme kympin putille. Seuraavalla väylällä olikin sitten sudarin päättävä CTP-kisa edessä. Kaikkien avaukset lähtivät melko identtisesti ja kiekot feidasivat korista vasemmalle. Arvuuttelua sijoituksista heiteltiin ennen kiekkojen luo pääsyä ja niinhän siinä kävi, että minun kiekkoni oli sen puoli metriä kauempana kuin poikien. Kolmas sija oli kuitenkin aivan loistosuoritus tänään ja oikeasti toi taas pelillistä itsevarmuutta takaisin. Ja saimme kuin saimmekin jäätelöt kotimatkalla!

Seuraava suuri ja positiivinen yllätys koittikin sitten tiistaina 9.4. jolloin oli PDGA-ratinkien päivittymisen aika. En muistanut asiaa ollenkaan ja olin juuri ilmoittautumassa NBDG Ladies Series Kivikko -kisaan kun ihmettelin, miksi minulla näkyi ilmoittautuessa ratingin kohdalla 801... Hetken ihmettelin, oliko metrix-rating laskenut, kunnes tajusin, että ei - kyseessä oli päivittynyt PDGA-rating! Olin odottanut ja laskenut ja toivonut tuota kahdeksikolla alkavaa lukua jo jonkin aikaa viime syksynä ja ylimmilläänhän se oli lukemissa 799, kunnes nyt: juuri kun sitä vähiten osasin odottaa se kapusi tuon maagisen rajan yli! Keskiarvoni oli noussut uusimman kisani huonosta tuloksestakin huolimatta niin, että pois putosi pari epäonnistunutta kisatulosta ja näin ylitys oli mahdollinen. Wau! Kaikkien kisojeni keskiarvo on toki vielä piirun alle 800, mutta kun ja jos pystyn pelaamaan omaa peliäni kevään tulevissa kisoissa, on tilanne pysyvä. Tällä jos millä on tsemppihenkeä nostava vaikutus. Tiedän, että pelaan tuolla tasolla, jos saan pelattua omaa peliäni. Jos pääsen halvaannuttavasta jännityksestäni eroon edes puolikkaan kierroksen ajaksi. Jos. Ei - päätän, että se on kun.

Mikä oli tulos? Viis alle :)

Pääosin väylät ovat Malminniityn radalla avoimia, vain tarkkaa lähestymistä vaativia

Mukana on toki myös väylät 7 ja kuvassa näkyvä 8, joissa on myös puuhippaa tarjolla

Malmarin viikkikset - hyvää mieltä tarjolla!

...ja sitten ne ratingit!

NBDG Ladies Series ja muuta hupailua

Kovin rikkonaiseksi kääntyneen kauden piti olla ohi kunhan saan Masterien SM-kisat Lykynlammella pelattua. Koska tenniskyynärpääni ei kipeytynytkään kolmen päivän pelaamisesta, mieli paloi edelleen kisaamaan. Siellähän sitä tapaa ne parhaat tyypit ja saa viettää aikaa ulkoillen maailman parhaan lajin parissa. Mukaan vaan, mutta minne? Onneksi oli NBDG Ladies Series!


NBDG Ladies Series on ihan uudentyyppinen konsepti naispelaajien saamiseksi mukaan kisaamaan. Kisasarja koostui 11:stä osakilpailusta, jotka kaikki pelattiin eri radoilla ja jokaisella ainoastaan yksi kierros - ja sekin arki-iltana. Siis ihan kuin menisit työpäivän päätteeksi kiertämään kaverien kanssa höntsärundin, mutta vaan että kyseessä onkin kilpailu, josta saa myös ratingit. Huikeaa!


Kisasarjasta oli jäljellä enää kuusi osakilpailua ja mukaan kokonaistuloksiin laskettiin viiden parhaan osakilpailun tulokset. Mahtavaa - olisi siis mahdollisuus kilpailla vielä ihan kokonaissijoituksestakin. Ensimmäinen pelattiinkin heti SM-kisojen jälkeisellä viikolla Ristikivellä, joka on mukava rata sopivan mittaisilla väylillä. Ilmoittauduin oitis mukaan ja ajelin paikalle sopivasti pelaajakokoukseen.


Ristikiven radalla olen pelannut vain muutamia kertoja, mutta ihan hyvääkin peliä: kesän viikkokisassa sain siellä tuloksen +5 (62) ja se mielessäni lähdin nytkin pelaamaan. Vaan kaikkea kanssa! Aloitin helpolta lyhyeltä väylältä #5 ja tietenkin sain siinä avaukseni osumaan hankalaan paikkaan ja kun kakkosheittokaan ei osunut korin alle vaan puuhun, alkoi tuloksenmetsästys bogilla. Naurahdin ja pelasin seuraavan, haastavan par4-väylän tarkasti pelikirjan mukaisesti pariin. Näin kuuluu pelata, mietin.


Väylällä #7 avaukseni oli jälleen epäonnistunut, siltä siis bogi. Väylä #8 on niin hankala pilleineen ja korotettuine koreineen, että bogi siltä on ihan odotettua, mutta miten ihmeessä onnistuinkaan sohlaamaan väylälle #9 tuplabogin!? Väylän laidasta toiseen, eikä todellakaan väylällä. Tuskastuttavaa! Tulosta oli kertynyt jo viiden väylän jälkeen viiden plussan verran eikä tämä tahti ollut ollenkaan sitä, mitä lähdin hakemaan. Mihin pelitatsi oli kadonnut? Olinko kuitenkin päättänyt kauden mielessäni ja tämän siitä saa kun lähtee herättelemään sitä uudestaan?


Keskittymällä pelaamiseen sain kuin sainkin sentään muutaman parinkin pelattua puttimissien aiheuttamien bogien väliin ja kun jäljellä oli enää 8 väylää, pelini kääntyi täysin. Onnistuin pirkottamaan väylän #15 ja tämä toi itseluottamusta niin avauksiin kuin puttaamiseenkin. Keskityin jokaiseen heittoon, jokaiseen suoritukseen miettimättä kokonaistulosta. Peli kulki, vain väylälle #18 sain harmillisen puttimissin ja siitä bogin, mutta muille nappasin paria parin perään. Kakkosväylällä olin kiven takana puttaamassa birdietä, mutta harmikseni putti ei ihan riittänyt. Se ei tänään loistanut kuin ihan ohimenevästi parilla väylällä. Vielä loppuväylät ja kisakierros päättyi epäonnistuneeseen birdieputtiin väylällä #4. Ohut harmitus unohtui kun katsoin tuloksia: sain kisavoiton luokassani ja tulokseni oli kolmanneksi paras kaikista kisan naisista! What! Koskaan ei pidä luovuttaa, vaikka kuinka huonosti kulkisi, taas se tuli nähtyä. Ratinkiakin tuolta kierrokselta tuli mukavat 833! Todellakin osallistuisin näihin kisoihin jatkossakin!

Voitto tuntuu joskus vielä paremmalta kuin yleensä :)

Pelasin vielä syksyn kuluessa NBDG Ladies Series -osakilpailut Pornainen, Karkkila, Puolarmaari ja Sibbe. Lähes aina sää suosi ja saimme pelata sateettomissa olosuhteissa. Pornaisissa pelini kulki muuten, mutta koska putilla on tällaisella radalla niin suuri merkitys, se ei toiminut ja birdiet jäivät haaveeksi. Karkkilassa taas onnistuin osumaan lähes aina kakkosheitollani korien ympärillä oleviin puihin (kuinka siellä niin moni kori onkaan puiden ympäröimä?) ja tyytymään sitä kautta liian usein bogiin. Sibbessä tuuli voimakkaasti ja pimeys laskeutui kierroksemme lopuksi. Kaksi viimeistä väylää siellä oli silkkaa taistelua pimeyttä vastaan, mahdollisimman kirkkailla kiekoilla varmoja linjoja pelaten. Puolarmaari oli suuri pettymys, sillä kotiratana odotin siltä parempaa kuin 806 ratingpistettä, mutta toisaalta taas sinä päivänä puttini oli jälleen epävarmaakin epävarmempi. Selkeitä missejä 7m säteeltä tuli kolme ja lopulta siirryin haaraputtaamaan, sillä silloin kiekko ainakin meni kohti koria ja useimmiten jopa upposi koriin. Tästä tuli jatkossakin minulle se selviytymiskeino, jolla pääsen liiallisen puttijännittämisen yli kisakierroksella.


Kokonaisuudessaan NBDG Ladies Series oli hieman alakanttiin odotusten suhteen, sillä pelasin kierrokseni 798 keskiarvoratingilla ja jos tavoitteena on läpäistä 800 ei tuolla hurrata. Toisaalta, kun puttia ei ole voinut harjoitella ankä muutenkaan ole paljoa pelannut, enempää en voi odottaa. Tyytyväinen olin, että osallistuin. Kaikki kisakierrokset olivat mukavia, tutustuin jälleen uusiin naispelaajiin ja sain viettää hyvässä seurassa monen monta iltaa. Enempää en voi nyt vaatiakaan. Ensi vuonna pyrin saamaan ehjän kauden ja nostamaan ratinkini maagisen 800 pisteen rajan yli - nyt pelaan sillä tasolla kuin pelini tällä hetkellä on ja nauti siitä aina kun saan onnistumisia tai opin jotain uutta. Ja tälläkin pelillä sijoituin kokonaiskisassa luokkani kolmanneksi, ei ihan huonoa sekään!


Koska Ladies Series -kisoista saatiin niin hyvää palautetta, haluttiin sekä Puolarmaarin että Pornaisten radalla järjestää vielä erilliset kisat, jotka on erityisesti suunnattu aloittelijoille, naisille, junnuille ja papoille. NBDG Extra @ Puolarmaari pelattiin Pirkon päivänä 7.10. ja toimin siinä apu-TD:nä sekä Puskasoturien edustajana. Kisapäivä oli - kuinkas muutenkaan - hieno ja sää suosi kaikista sade-ennusteista huolimattakin. En saanut edelleenkään parasta peliäni kisaan, mutta sentään yhden kierroksen pelasin nollatulokseen ja ratingkeskiarvoni oli piirun päälle 800. Tärkeintä tuona päivänä oli kuitenkin päästä mukaan järjestämään tällaista mukavaa rakkaan harrastuksen parissa. Kisat oli suuri menestys, ainakin jos iloisista kasvoista voi jotain päätellä. Siispä päätimme osallistua myös Pornaisten vastaavaan tapahtumaan lokakuun lopulla.

Puolarmaarin FA40 kärkikolmikko: Lahja, minä ja Nina

Por Nice 2018 pelattiin lokakuun viimeisenä viikonloppuna nollakelissä. Ensimmäiset kylmät tuntuivat luissa ja ytimissä ja pelin käynnistyminen aamulla oli hankalaa jäisillä sormilla. Jotenkin se siitä sitten lopulta starttasi ja ensimmäiselle kierrokselle onnistuin sohlaamaan kokonaista neljä tuplabogia! Kokonaistulos puristui siitäkin huolimatta numeroihin +9, sillä kahdella birdiellä sain siitä kuitattua kaksi kolmesta bogista pois. Ei mitään huippuesitystä ja olin ensimmäisen kierroksen jälkeen luokassani toisena. Kaikesta huolimatta ajelimme hyvillä mielin tauolle läheiselle SEO:lle jonottamaan muiden nälkäisten seuraan ja siitä taas uuteen kierrokseen kylmän edelleen hytisyttäessä sisuksia.


Kakkoskierroksen pelasimme naisten kanssa, viiden hengen ryhmässä ja olihan taas mukavaa! Tykkään pelata eri ihmisten kanssa, mutta koska niin harvoin pelaan naisseurassa, tykkään kakkoskierroksesta kisassa erityisesti kun naiset laitetaan samaan. Kierrokseen mahtuu niin paljon höpöttelyä, naurua, puhetta, kiljahduksia, kiroilua ja kehumista, että ei paremmasta väliä. Ihania pelikavereita! Pelinikin alkoi kulkea ysiväylän mandomissin jälkeen kohtuukivasti ja haaraputilla hoidin jälleen putin epäluottamuksen aina 7m puttiin saakka. Pidemmissä on jo epätarkempaa kun en saa niihin voimaa mukaan... mutta miten olikaan Pornaisten väylälle #6 ilmestyneen korotetun korin kanssa! Kyllä nyt oli mennyt korotuksessa liioittelun puolelle, kun kori on niin korkea, ettei siihen saa kiekkoa nostettua alle kolmen metrin päästä. Olin selvästikin liian lähellä, sillä kiekkoni nousi tuulessa korin katolle! Huh huh.

Korotettu kori Pornaisten väylällä #6

 

Por Nice 2018 pelaajakokous aamulla

Tämä putti jostain syystä upposi

Kierroksen jälkeen oli ilahduttavaa huomata, että olin saanut tulostani parannettua neljälle heitolla ja tulos siis 2. kierroksella +5. Tämä nosti minut kisan voittoon ja ratingissakin oli nyt selkeää nostetta 829 alustavan lukeman myötä. Näitä kaipaisin lisää, jotta saisin sitä korotettua tänään julkistetusta 799 edes yhdellä pisteellä ylöspäin. Toisaalta taas ehkä parempi, että jos ja kun sitä kasisataista aletaan rikkomaan, niin mennään sitten kunnolla ja varmasti yli ettei seuraavassa pudota taas alle. Vaikka kyseessä on ainoastaan yksi piste, on sillä iso merkitys. Vai onko sittenkään. Tärkeintä on, että saa ja voi harrastaa ja joskus jopa onnistuukin. Siinä se.

Iso Parta 2018 - tätä ei kannata missata

Iso Parta 2018 -viikonloppuun lähdettiin Hollen kanssa ottamalla perjantai vapaaksi ja ajelemalla rennosti paikan päälle päivän kuluessa. Nyt oli siis mahdollisuus osallistua myös parikisaan perjantaina ja radalle lähdimmekin suoraan perille päästyämme, kulkematta lähtöruudun tai toimintakeskuksen kautta. Nina ja Miika olivat paikalla jo odottelemassa meitä paikallisoppaiksi ja peliseuraksi. Reput siis selkään ja radalle.


Päästiin kuittaamaan heti ykkösväylältä Hollen kanssa pörö korttiin ja kakkosväylältä par ja näin pääsimme pieneen karkumatkalle pisteissä. Pelimme jatkui samoin yli kierroksen puolivälin ja olimme hetken aikaa jopa koko kisan kärjessä sekapariluokassa bogeyfreen jatkuessa aina väylälle #11 saakka ja tuloksen ollessa siinä vaiheessa mukavat -2. Fiilis oli loistava, puut väistivät kiekkojamme ja jos toiselle sattui huonompaa tuuria tai virhe, toinen kuittasi korjaamalla tilanteen. Kylläpä rata tuntuikin olevan meidän puolellamme! Muistini mukaan siellä kyllä oli niitä puitakin, olivatko ne mystisesti kadonneet vuoden aikana?


No, toisella puolikkaalla tilanne korjautui kummasti vaikka onnistuimmekin vielä väylän #14 birdiellä pääsemään hetkellisesti kokonaistuloksessa miinukselle. Bogeyt seurasivat toistaan, osa niistä tuli jopa tuplana kun putti katosi sopivasti kummaltakin samalla väylällä ja lopulta tulos oli plussalla kuuden heiton verran. Pientä turnausväsymystä havaittavissa loppukierroksella vai mikä iski, mutta fiilikseen emme antaneet sen vaikuttaa. Viikonloppu oli vasta aluillaan ja majoittautumisen sekä kodassa paistettujen makkaroiden jälkeen viimein sänky kutsui seniorikansalaisia. Unta tarvittiin, jotta aamulla olisimme suht virkeinä koitokseen. Iso Parta - viimeinkin!

Pelaajakokous

Aamupalalla oli mukava vielä höpötellä tuttujen kanssa ja viritellä kroppaa kisakuntoon puuron, sämpylän, kahvin ja raikkaiden vesimeloniviipaleiden avulla. Riku oli järjestänyt meille aamuun myös Pilates-ohjausta ja kehonhuoltoa Minnan ohjaamana ja se jos mikä laittoi veren kiertämään oikeassa paikassa peliä ajatellen. Pääsin aloittamaan Partaharjun radan väylältä #4 ja olin ensimmäinen ryhmästäni paikalla. Hetken mietin, olenko väärässä paikassa... vaan kyllä muutkin lopulta paikalle vaelsivat. Peli käynnistyi tahmeasti bogeylla ja siihen päälle kolmen parin putki ennen seuraavaa bogia. Väylällä #8 taidettiin kalauttaa koko sakki samaan puuhun avauksemme ja minä suhmuroin siitä lopulta tuplabogeyn korttiin. Pieni skarppaus väliin ja par, kunnes sitten väylällä #11 alkoi heitoista olla puhti pois. Jos väylällä on pituutta 234m niin ei voi kuin kummastella, miksi avaan siihen 50-metrisellä kun lyhyemmillä ja kapeammaillakin väylillä lähtee pidempää liitoa.


Kolmannella heitollani taisin viimein päästä pidemmälle kuin Samin avausheitto kantoi ja kukkulalla puttasin tyhmänrohkeasti kaksi kertaa, joista se toinen sitten upposi koriin. Lumiukko pelastettu ainoastaan triplabogiin - on tämä vaan hieno laji!


Pari väylää pelailin taas ihan kohtuupeliä ja väylälle #14 avasin suoraan männyn ja kuusen väliin nyppylän päälle kun kori nökötti siellä alempana montussa. Venytin oikean jalkani kiekon taakse kuusen oksien alle ja kokeilin - kyllä vaan, pystyy neppaamaan antsassa kohti koria. Megasoft Pure siis matkaan kevyellä rannevippauksella ja näyttipä nätiltä kun se kaarteli kauniissa S-kaaressa koriin! Päivä pelastettu - pörö tuloskortissa! Toki kuittasin sen seuraavan väylän bogilla, mutta tuossa vaiheessa alkoi helle jo olla pehmittänyt pään niin, ettei tässä enää tulosta edes mietitty. Pelattiin mukavalla porukalla ja herja lensi ilmassa, niin hyvissä kuin pahoissakin tilanteissa. Parhaat jututhan syntyvät juurikin niistä ei-niin-onnistuneista hetkistä :)


Viha-rakkaus -suhteeni väylän #16 avaukseen ei saanut vahvistusta suuntaan taikka toiseen, kun lähdin tarjoamaan siihen kämmenheittoa. Hieman liikaa kiersin mandoa vasemmalta ja kiekkoni törmäsi puuhun väylän vasemmassa reunassa, juuri harjun reunalla. Onneksi osuma oli kohtuu suora ja kiekko palasi väylälle, josta sain seuraavalla heitolla mandon kierrettyä oikeaoppisesti. Kovin tyytyväinen olin kun olin näin kahdella heitolla jo alhaalla laaksossa, josta oli enää lähestyminen korille... tosin minun ja korin välissä oli muutama puu, jotka onnistuivat blokkaamaan hennon yhteytemme ja näin kohtasimme putin merkeissä vasta useamman heiton jälkeen. Tämän väylän tulokselle ei ole enää nimeä, mutta kortissa seisoi numero 7. Se on aika paljon par3 -väylälle.


Eikös numero 7 ole monenkin ihmisen onnennumero? Tiedä siitä onnesta, mutta kun nyt oltiin vauhtiin päästy, niin heittelin myös toiseksi viimeiselle väylälle samaisen onnenamuletin, kun kakkosheittoni suunta oli hieman liian suora ja jouduin neppailemaan upseja mörrissä jonkin aikaa. Puttikin oli jo tauolla, joten heitin pari seuraavaa väylää nostolle ja nappasin enää vain yhden bogin väylältä #2, jossa kori seisoo jyrkässä rinteessä ja olin 7m par-putilla hiukan alaviistossa. Nössöä, mutta en vaan olisi enää viitsinyt rämpiä mäkeä alas kiekkoa hakemaan kun nälkäkin jo huuteli suolistossa ja piti päästä haastattelemaan kuinka Hollen eka kierros oli mennyt.


Parantelin nestehukkaani litkimällä vettä ja vissyä matkalla ruokalaan ja pikaisesti ehdimmekin Hollen kanssa rupattelemaan kunnes heillä oli pelaajakokous alkamassa. Heidän poolinsa pelasi ensin 18-väyläisen pop-up -radan ja jos meillä meni kierrokseen Partaharjun 23 väylää suorittaessa yli kolme tuntia, niin he selvittivät aamupäivänsä reilussa puolessatoista tunnissa. Kyllä helpotti, kun tiesi, että edessä oli enää ihanaa neppailua naisten kesken ja sitä ennen kunnon ruokatauko ja kahvia ja lepoa.


Johonkin se aika taas hurahti, sillä tajusin syötyäni, että enää oli vartti aikaa nostaa jalat kohti kattoa ja käydä esim. suihkussa. Päädyin suihkuttomuuteen, sillä jos tenniskyynärpääni antaakin minun pelata aika lailla normaalisti, niin juurikin urheiluliivien ym hankalien vaatekappaleiden riisuminen ja pukeminen eivät ole niitä kivuttomimpia suoritteita. Pelipaitanikin oli vielä raikas ja hajuton, eikä kukaan sukkiani alkaisi maastossa nuuskimaan joten samoilla sukilla siis kierrokselle. Pääsin pelaamaan naisten ylemmän sarjan haastajakortissa Vilman, Sannan ja Jonnan kanssa eli pois pingotus ja tilalle höntsämieli sopivassa määrin.


Aloitimme väylältä #8 pop-up -radalla ja kuinka mukava olisikaan ollut aloittaa birdiellä eikä puuosumalla, huonolla lähestymisellä ja bogeylla. No mutta, eikös se pirkotus vaan tuonut huonoa karkaa kierrokselle, joten uutta matoa koukkuun ja tutustumaan seuraavaan väylään. Odotukseni tälle radalle olivat olemattomat - eikä tämä ole henkilökohtaista järjestäjää kohtaan - ja jokainen väylä oli aina uusi paikka, uusi haaste. En odottanut niin mukavia ja monipuolisia väyliä, mitä aina eteemme tulikaan ja täytyy sanoa, että tykkäsin ihan jokaisesta! Ehkä odotin enemmän metsässä rämpimistä ja sukkien kastumista ja kun pääsimmekin kävelemään ulkoiluteitä ja polkuja pitkin, oli fiilikset katossa. My kind of rata!


Onnistuin saamaan ensimmäisen birdieni jo kolmannelle pelatulle väylälle, kun M4 Light liiteli kauniisti n. 7m päähän korista ja laitoin putin sisään. Siihen yksi par väliin ja jälleen väylältä #12 birdie korttiin hyvällä suoralla River Air -avauksella ja viiden metrin putilla. Seuraavalla väylällä oli puro OB ja kori sen takana, julman hysseheiton päässä. En onnistunut saamaan avaustani riittävän ajoissa vasempaan ja kiekkoni oli purossa. Jatkopaikkani oli puron takana, josta korille oli suora näkyvyys ja matkaa alle 8m. Kylläpä maistuikin upottaa tuosta putti sisään ja napata ympyräkolmonen korttiin!


Pelailtiin siinä tyttöporukassa hyvässä hengessä enkä oikeastaan seurannut ollenkaan mitä tulosta muut pelasivat. Tiesin tässä vaiheessa jo, että olin omalla tuloksellani pakkasen puolella ja siksikin pelasin vain väylä kerrallaan ja tavoitteena oli vältellä bogeja. Oli kyllä mahtavaa päästä pelaamaan tällaista ns. vaistokierrosta: tulet tiipaikalle, käyt tsekkaamassa korin paikan ja väylää sekä sen reunamia. Arvioit sitten etäisyyttä korille, linjoja ja sitä, millä kiekolla, millä heitolla voisit tuon pelata ja sitten pääsetkin jo heittämään eikä ole toista mahdollisuutta. Tykkäsin valtavasti! Tätähän se on, kun tullaan tutustumaan uuteen rataan, paitsi että silloin yleensä tiedetään väylän pituus ja meillä on se toinenkin mahdollisuus avata jos se ensimmäinen ei onnistunutkaan. Tämä oli jotain aivan ihanan silmiäavaavaa ja virkistävää.


Seuraavan birdieni heitin väylälle #1 kun sain nepattua megasoft Puren nostolle ja nyt sain turvallisemman tuntuisen etumatkan nollaan kun olin tuloksessa -2 ja jäljellä oli enää kuusi väylää. Jännä nähdä, kuinka se riittäisi. Kolmelle seuraavalle väylälle sain puristettua parin, putti oli niin tikissä, että kymppiringistä tuli laitettua kaikki pitkätkin putit sisään. Tahtotila miinustulokseen oli kova, en millään halunnut siitä luopua! En välittänyt muiden tuloksista, en sijoituksista, en mistään muusta kuin siitä, että saisin kilpailukierrokselle miinustuloksen. Se on niin harvinaista herkkua, että siitä en luopuisi löysäilemällä ja hölmöilemällä.


Paitsi, että väylällä #5 ei ollut pelikirja kohdallaan ja alkaessani liikaa väistää vasemman reunan isoa kuusta korin lähellä, kapsahdin oikealla oleviin oksiin jo ylärinteessä, josta oli matkaa korille ja hankala heittoasento. Bogey! Nyt oli jäljellä kaksi väylää, joista ensimmäinen tuplamandon kera ylämäkeen ja toinen hyssessä alamäkeen järven rantaan. Matkassa vaani siis monen monta mahdollisuutta saada OB ja pilata tulos. Onneksi en antanut niiden ajatusten vallata liikaa päätäni, vaan pelasin omaa peliäni läpi tuplamandon ja otin parin väylältä #6. Vielä viimeinen väylä. Edessä aina pelkäämäni järvi ja päässäni mietteet kiekon kadottamisesta, kelluvista kiekoista, luottamisesta omaan tekemiseen. Mikä voittaisi?


Avasin luottokiekollani, GStar Roc3. Olen koko kevään tehnyt työtä luottamuksen saavuttamiseksi ja se on toiminut paremmin kuin hyvin. Olemme tehneet kävelylenkkejä ulkoilureiteillä Hollen kanssa siten, että kummallakin on mukana kiekko, johon haluaa tutustua paremmin. Olen muodostanut noiden reissujen aikana niin vahvan luottamussuhteen kiekkooni, että sillä ei voi olla olematta vaikutusta peliin. Sillä heitin tänäänkin lähestymisheittoni niin tuulessa kuin puidenkin välissä. Sillä avasin myös tuon pelätyn vesiväylän. Sillä pääsin nyt puttipaikalle 7-8m päähän korista ja soft Pure oli se kiekko, jolla viimeistelin tulokseeni vielä yhden birdien ja lukemiksi -2! Tämä oli niin taisteltu ja voitettu kierros!

Vähän niistä tuloksistakin... ykköskierroksella tehtiin selvä jako sen suhteen, ketkä taistelevat palkinnoista ja kakkoskierroksella nautittiin pelaamisesta :)

Iso Parta ei ole vain kisa, se on elämys. Palkintojenjako oli suuri tapahtuma sekin, mukana oli lähes kaikki osallistujat ja palkittuja monta. Hollekin sai hienosti kolmannen sijan ruutiukkojen luokassa, sitä tiesimmekin jo odottaa kunhan vaan peli kulkee ja kyllähän se kulki. Naisten kovemmassa luokassa pelattiin vielä sudariakin Ninan ja Jonnan kesken monta väylää ja kyllä senkin aikana nähtiin, että kumpikin oli paikkansa sudarissa ansainnut. Heistä kuullaan vielä - eikä kolmanneksi pelannut Justinekaan varjoon jää. Mahtavia naisia, upeita pelaajia! Oltiin me kaikki ihan hyviä :)


Päivälliseksi nautimme riistakäristystä ja olihan maistuvaa! Vatsat ruuasta tyytyväisinä joku keksi, että otetaan parikisaa pop-up -radalla kun se vielä on aamuun saakka pystyssä. Loistava ehdotus! Yhtäkkiä alkoi puhelimet pirisemään ja kohta oli ykköstiillä kokonaista yhdeksän härkä- taikka sekaparia kiekkoineen ja jakauduttiin kahteen ryhmään. Pyöräytin metrixiin kisan pystyyn ja lisäsin toimitsijaoikeudet tulosten kirjaajille. Matalan kynnyksen kisa sai alkaa!


Tätä on frisbeegolf parhaimmillaan: hyvässä porukassa pelailua, hurttia huumoria, iloista naurua, loistavia liidätyksiä, karuja puuosumia, hyvää läppää ja kiireetöntä kesäiltaa. Vain hyttyset, jotka sankoin joukoin saapuivat meitä piirittämään, olivat ei-toivottuja tässä kombinaatiossa. Kierrettiin koko 18-väyläinen rata ja tämä on kyllä niitä parhaita muistoja tälle kesälle - joka ei oikeastaan ole vielä kunnolla edes alkanutkaan. Kierroksen jälkeen vedettiin uikkarit päälle ja istahdettiin saunan lauteille turisemaan ja palauttelemaan nestetasapainoa, osa taisi käydä uimassakin ja osa pelaili kaljapalloa vesilaseilla. Vuorokauden vaihduttua grillattiin makkaraa kodalla ja siitä valuttiin sitten kukin omalla aikataulullamme petiin. Minulla oli vielä sunnuntaina Lady Tour -kierros Partaharjun radalla edessä ja siihen piti hieman säästellä paukkuja. Enkä turhaan säästellyt, sillä sen kierroksen parasta antia oli täydellisesti pelattu par väylälle #16! Sunnuntain kruunu :)


Olihan viikonloppu! Tässä meni kyllä kaikki aivan kohdalleen: järjestelyt, radat, seura, sää, tarjoilut, puitteet, seura, aktiviteetit, ruokailut, juomat, seura. Kiitos Riku kun tätä järjestät! Kiitos puuhamiehet Jyrki, Make, Sampsa, NBDG-apinatiimi ja kaikki te, joiden ansiosta nyt saatiin pelata ja viettää fribajuhlaa! Kiitos te, jotka tulitte paikalle ja vietitte aikaa seurassamme radalla ja sen ulkopuolella! Fribaajan juhannus, joulu ja vappu oli tässä. Mitä muuta kesä enää voi tarjota!?

Ykköstii kutsuu pelaamaan

Parikisassa lähestyminen oli sitä tasoa, ettei puttia tarvittu

Ykköskierroksen pelikaverit Latif, Anita ja Sami

Avaukseni väylällä #15, kuva sunnuntailn Lady Tourilta

Kakkosväylän kori ei houkuta pelaamaan uhkarohkeaa ja rutiköyhää mitä tulee puttaamiseen

Kakkoskierroksen naiset pelikierroksen jälkeen: Jonna, Vilma, minä ja Sanna

Väylällä #16 otettiin kovat keinot käyttöön Lady Tourilla eikä mandolle suoranaisesti kumarrettu - tuloksena solid par! Kiitos Jenni :)

Tänä vuonna perheen pokaalit kantoi kotiin Holle - ja täysin ansaitusti!

WGE 2018 Tali Helsinki

Tuskin oli Lady Tourilta ja Kivikko Ladies Cupin kisoista selvitty kun oli aika kääntää katseet Talin rataan ja siellä pelattavan WGE - Women's Global Event - Naisten maailmanlaajuisen tapahtuman suuntaan. Pari kierrosta Talia on tullut kierrettyä joko Hollen tai poikien kanssa paripelinä Best Shot -pelimuotoa noudattaen ja kyllähän niistä on aika optimistinen kuva radalla pelaamisesta jäänyt. Vaikka kuinka yritin itselleni selittää, että besti on aina bestiä silloinkin kun sitä pelaa itsensä kanssa, niin jossain takaraivossa oli muisto sujuvasta pelistä ja yksinumeroisesta plussatuloksesta. Pelikirja oli siis melko optimistinen etenkin kun sääaennusteetkin näyttivät, että saataisiin nyt kerrankin pelata ilman sadetta. WGE 2016 pelattiin Talissa tihkusateessa ja syksyn 2017 Helsinki Open taas tauottomassa sateessa. Tuloskeliä odotellessa.


Elin koko WGE:tä edeltävän ajan siinä mielentilassa, että vietetään naisten kesken mukava ja rento päivä, pelaillaan aivan kuten Lady Tourillakin - ilman jännitystä ja ahdistavia tulostavoitteita. Olin oikein ylpeä itsestäni kun sain pidettyä fiilikset rentoina ja odotin kisapäivää mielelläni. Anna-Kaisa tuli meille edellisenä iltana Kuopiosta yökylään ja sekin rentoutti mukavasti kun sai keskittyä ihan muuhun kuin omaan suoritukseensa. Pääsimme nukkumaan hieman liian myöhään, mutta kuitenkin puoliltaöin, pelivaatteet valittuna, Holle oli tulossa caddieksi ja kiekotkin oli jo bägiin pakattu ja Züca esille kaivettu.


Aamun koittaessa huomasin yllätyksekseni, että olin aivan eri mielentilassa kuin vielä edellisenä iltana. Jännitykseltäni en meinannut saada aamupalaakaan syötyä ja sellainen olen ollut vain silloin, kun on lentomatkalle lähtö. Nyt oli tosi kyseessä. Paikan päällä jututin ensikertalaisia naisia, kyselin kuulumisia, jututin tuttuja ja heittelin vähän puttia ja harjoitusheittoja alle. Olotila oli melko levollinen ja olihan upeaa päästä kaikkien näiden mukavien naisten kanssa kisaamaan tällaisena päivänä! Sitten alkoi kisa ja koska aloitusväylämme oli #1 jäi siinä melkoisesti odotteluaikaa. Mieleen ehti hiipiä taas jännitystäkin.

Koko WGE Tali -naisporukka ykköskierroksen jälkeen, onhan kesäistä!

Mieleeni on jäänyt ykkösväylän kaksi ensimmäistä heittoa, joilla pääsin niin pitkälle väylää, että pariin pelaaminenkin oli mahdollista. Pelikirjassani oli tähän bogey, mutta miksen yrittäisi kun tilaisuus oli avoinna? Vaatisi vain vahvan antsaheiton ja olisin mahdollisesti hyvällä puttipaikalla. Valitsin saman kiekon, GStar Roc3, jolla harjoituskierroksilla saan aina hyvät antsat hoidettua, se kun ei mene cutrolliksi vaan oikaisee itsensä ennen laskeutumistaan sopivasti. Jostain mieleen hiipi kuitenkin liiallisen kulman pelko ja kun jännittynein ja jäykin lihaksin laitoin kiekon ilmaan, jäi siitä antsakulma oikeastaan kokonaan pois ja voimaakin oli vain puolet tarvittavasta. Ei näin. OB ja tuplabogey siitä seurasi ja yritin skarpata seuraavalle väylälle.


Pelikirjani väylälle #2 on avata triplamandon eteen ja siitä heittää lähestyminen korille ja ottaa helppo par. Siihen saakka menikin hienosti, kunnes lähestymisheittoni osui johonkin kiveen, puunrunkoon tai kantoon ja otti rollit alleen enkä saanut puttia puiden välistä sisään. Bogey tuplan jatkoksi. Olin pelannut jo molemmat aloitusväylät yhtä huonompaan tulokseen kuin mitä pelikirjani sanoi ja se alkoi jäytää mieltä, vaikka caddie yrittikin rauhoitella ja vakuuttaa, että peli tästä kohenee kun saan alkujännitykseni rauhoitettua. Onneksi väylälle #3 olin pelannut varmaa paria ja siihen lähdin luottavaisena. Tähtäsin avaukseni keskelle väylää ja se lähti kädestä hiukan liian aikaisin osuen vasemman reunan puihin. En edes muista seuraavaa heittoani, mutta bogeyn sain siltäkin väylältä.


Seuraavat kaksi väylää sain jotenkin kursittua pelini kasaan, lienee tuon vaativan väylän #4 avaus kun toi hetkittäistä uskoa omaan osaamiseen. Kummaltakin pelasin parin ja nyt päätin skarpata ja unohtaa alkuväylien murheet. Vaan ei se helppoa ollut. Bogeyt seurasivat toisiaan ja kun sitten väylällä #10 takeltelin heitoissani, väylällä #11 heitin lähestymisheittoni pitkäksi OB:lle ja toistin saman vielä väylällä #12 olin sellaisessa tuplabogien junassa, jossa oli jo vaikeaa löytää ilonaiheita esimerkiksi hyvin toimivasta putista. Tiesin, että tulos tulisi tänään olemaan jopa huonompi kuin syksyn kaatosateessa pelatussa kisassa ja se jos mikä masensi. Olin silloin jo erittäin tyytymätön tulokseeni ja peliini, enkä käsittänyt, kuinka tästä voisi enää nousta. Tulostakin vielä enemmän harmitti pelin sujumattomuus ja se, etten pystynyt nauttimaan ja pelaamaan rennosti. Juuri kun olin tänä vuonna mielessäni päässyt siihen pisteeseen tässä lajissa, että peli antaa niin paljon enemmän. Että heitot teknisesti onnistuvat suurimmalta osin. Että kiekkoihin on luottamus. Kaikki tuo oli poissa.


Loppuväylät menivät miten kuten, taistellessa epätarkkojen lähestymisten ja varovaisten avausten kanssa. Lemppariväyläkseni muodostunut #17 sentään tuotti onnistumisen parin muodossa ja kun tulokset oli laskettu en voinut kuin pudistella päätäni. Olihan kierros! Seura oli aivan ihanaa ja kaikki muut tytöt pelasivat hyvää peliä, en siis onnistunut myrkyttämään tunnelmaa roiskiessani minne sattuu. Hyvä niin. Ja kun tauolla syötiin mukavassa seurassa Mäkkärisapuskaa, alkoi mielikin kohentua vähitellen. Toiselle kierrokselle lähdin parantamaan omaa tulostani väylä väylältä, mitään ei ollut hävittävänä enää. Vain voitettavaa, jokaisella heitolla.


Ihana helle jatkui, janoa piti myös muistaa kunnioittaa tai lähinnä juoda ennakkoon ennen kuin jano yllättäisi. Tauolla nautin suuren Latten, joka ei ihan parasta ole tuohon keliin diureettina, mutta viikko sitten alkanut flunssa ja tukkoisuus saivat kaipaamaan lämmintä juotavaa kylmää enemmän. Onneksi paikalla oli pasikuikka, jonne kipaisinkin kuuden väylän jälkeen, Talin rata kun on erittäin ystävällisesti suunniteltu tällaisiin n. kuuden väylän osioihin, aivan loistavaa. Nyt aloitusväyläksi saatiin #3 ja jälleen siltä oli taivuttava bogeyyn, en vain saanut kiekkoani puiden välistä riittävän lähelle koria kun avaukseni päätyi liikaa oikealle. Hassua, huonosti pelattu väylä kokonaisuutena.


Nelosväylän puut eivät olleet nyt niin kauniisti sivussa kuin olisin toivonut ja siltä sain tyytyä bogeytulokseen myös. Mitä ihmettä - minunhan piti lähteä parantamaan edelliskierroksen tulosta! Väylän #5 avaukseni oli jo päätyä korille saakka, mutta viimeiset puut napsivat kiekon ja otin siltä suosiolla parin. Turha olisi lähteä yrittämään reilun kympin puttia, kun korin takana on rinne. Kutosväylällä minua ilahdutti teepaikan viereisiin puihin risuja nokassaan kantava sepelkyyhky, linnut kun ovat aina sydäntäni lähellä. Ihanaa pesänrakennusta rauhaisessa paikassa, ilman riskejä kohti lentävistä kiekoista. Kun vielä pelasin väylän kauniisti noin 6-7m parputille, päätin, että tämän laitan sisään. Nyt pelaisin varmaa peliä ja unohtaisin kaikki epäonnistumiset. Mahtavaa kun kiekko upposi ketjuihin ja sain näin ensimmäisen selkävoittoni ykköskierroksen väylistä.


Väylää #7 olen aina pitänyt haastavana ja jos normaali korin paikka onkin hankala, niin ei tuo talvikorin paikkakaan helppo ole. Sain siihen lähestymisheittoni niin tikkiin, että pääsin nostamaan kiekkoni koriin, par! Heitto kulki samoin kuin edellisviikkojen treeneissä ja luottokiekokseni muodostunut GStar Roc3 toimi kuin unelma. Tämä jos mikä toi itseluottamusta, jota ei edes väylän #8 sohlaaminen ja tuplabogey voinut musertaa. Eikä se, etten saanut itseäni kasattua väylän #9 avauksessa. Se väylä jos mikä on päässyt ihoni alle vasemman reunan puuosumien kanssa... minulle vaikeaa on väylä, jossa jotenkin koen, etten voi heittää heittoa loppuun saakka sillä silloinhan kiekko lähtee aivan väärään suuntaan. Irtoaa liian aikaisin kädestä yleensä kuten kävi ykköskierroksella. Nyt nauratin tyttöjä avaamalla tuon upsilla ja tietenkin jätin lähestymisen varovaiseksi ja sain jälleen bogeyn. Väylä, jota on todellakin tultava treenaamaan!


Kympille pelasin ihan hyvää peliä, mutta se viimeinen lähestyminen osui siihen viimeiseen puuhun ja näin bogey. En laskenut ollenkaan tulosta, en heittoja, en mitään. Keskityin koko ajan pelaamaan väylän kerrallaan ja mieluiten paremmin kuin edelliskerralla. Millään muulla ei ollut merkitystä pelin kannalta. Tämäkin oli taas heiton paremmin, tyytyväinen siis pitää olla. Väylillä #11 ja #12 napsin turhat OB:t kummassakin ja pelkästään parantamalla lähestymisiä sain näin näillä kahdella väylällä kokonaista neljä heittoa hyvää. Fiilis oli loistava, peli kulki ja peliseura oli ihan parasta. Caddie helpotti todella paljon, sillä tenniskyynärpääni ei nyt kestä ollenkaan nostelua ja näin sain keskittyä vain ja ainoastaan pelaamiseen. Luksusta!


Yllätin itseni lisäksi monet muut pelaamalla väylälle #14 parin kämmittyäni juuri edellisellä väylällä tuloksen bogeyyn. Avauskiekokseni valitsin tässä vastatuuleen upouuden Gold Explorerin, joka on minulla todella varma ja vakaa kiekko. Ellei jopa ylivakaa, ainakin tuntui, että alkoi feidaamaan heti kun pääsi kädestä :) Sen olen jo päässyt huomaamaan, että Air Trespass ei kestä vastatuulta ja tuohan on bägini vakain kiekko tuulettomissa oloissa ja metsäradoilla. Harmillisesti sain kierroksen toisen puttimokan väylälle #15 ja bogey katkaisi muuten kauniisti kierroksen loppuun saakka kestäneen par-putken. Kylläpä olikin nautinnollista pelata! Enää oli jäljellä väylät #1 ja #2 ja kierros olisi pelattu, päivä täysin.


Nyt pelasin ykkösväylän pelikirjan mukaan, vaikka avaukseni kopsahtikin oikeaan reunaan. Bogey on tuolta ihan hyvä tulos, sen vakuuttelin itselleni ja samalla mietin, etten halunnut enää yhtään lisäheittoja, vain par kelpaisi viimeiseltä väylältä. Samalla seiftaavalla pelikirjalla avaus mandon etupuolelle ja siitä lähestyminen korille. Meni hiukan pidemmälle kuin toivoin, vielä jäi putattavaa. Mutta putti piti loppuun saakka! Siihen jos johonkin olen tänään tyytyväinen, sillä alarautaan en päätynyt kertaakaan, en heittänyt yhtäkään löysää ja varovaista puttia ja jos missasin, tein sen sivuketjuista.


Tulosten laku yllätti minut positiivisesti, vaikka kyllähän kierros aika solidilta peliltä kokonaisuutena tuntuikin: olin parantanut kokonaista kymmenen heittoa! Tuloksena nyt siis +9 mikä todellakin on sitä, mitä pelikirjassani voisi lukea. Olen tuon radan pelannut samoihin lukemiin parilla ylimääräisellä uusintaheitolla, joten täytyy olla tyytyväinen - kisa on kuitenkin aina kisa. Ja vielä tuollaisen aamupäivän jälkeen! Miksen voi aina pelata kisoissa vain kakkoskierroksia? Loistava fiilis ja aivan ihana päästä syömään, saunomaan ja lepäämään tällaisen päivän jälkeen. Kokonaiskilpailussa sijoituin maailmanlaajuisesti jonnekin puoliväliin, mikä olikin tavoitteenani surkean ensimmäisen kierroksen jälkeen. Mutta se suurin - itseni kasaaminen ja pelin saaminen kasaan oli suurin voittoni tänään. Sekä se, että niin moni nainen oli tänään rohkaistunut mukaan ensimmäisiin pdga:n alaisiin kisoihin! Hyvä te, loistava päätös! Tää laji, nää ihmiset <3


Tulokset Disc Golf Metrixissä
Tulokset ja ratingit PDGA:n sivuilla

Tulokset ja tilastot väyliltä oman pelini osalta. Perinteisesti kun tuosta katson mikä olisi tulokseni, jos kaikki onnistumiset osuisivat samalle kierrokselle niin oma Best Shot olisi sen mukaan tänään +5. Vielä kun tuosta saisi puristettua ainakin väylille #3 ja #9 parit, päästään aika lähelle pöljän päivän tulosta

Viimeisen väylän kaksi viimeistä heittoa, kiitos kuvista Holle :)

Talin Tallaajien ykkösnaiset tänään: Millis, minä ja Kisse. Onneksi sain pelini kulkemaan edes toisella kierroksella, tytöt pelasivat loistavasti koko päivän