Aloitin kirjoittamaan blogia samaan aikaan kun löysin tämän lajin, vuonna 2015. Kerroin ensiheitoistani, ensimmäisestä par-tuloksestani ja paloin halusta oppia lisää ja kehittyä ensin heittäjänä - sittemmin pelaajana. Analysoin kaiken puhki, selasin youtubea ja lueskelin kaiken mitä vain heittotekniikasta, kiekoista ja niiden lentoradoista löysin. Tuli onnistumisia, kehitystä ja kisavoittoja - vastapainoksi takapakkeja, kipuja ja turhautumista. Kaikkea sopivassa suhteessa, jotta lajiin kiintyi ja siitä tuli osa elämää.
Viime vuosi 2019 toi minulle ensimmäisen henkilökohtaisen SM-pokaalini, kun pääsin pelaamaan FP50-luokassa ja ylsin pelissäni kolmannelle sijalle, SM-pronssille. Tästä uskalsin haaveilla jo ensimmäisenä kilpailuvuotenani, ja nyt se oli totta! Fiilis oli mahtava! Samana vuonna tuli myös Sekaparifrisbeegolfin SM-pronssia parini Hollen kanssa ja sitähän juhlittiin porukalla junamatkalla kotiin Oulusta. Mieleenpainuva reissu ja kaiken kaikkiaan hyvä kisakausi, etenkin kun edellisen kauden pilasi tenniskyynärpää siihen liittyvine kipuineen ja heittotaukoineen.
Viime vuonna osallistuin jälleen jo neljättä kertaa Iso Parta -tapahtumaan, joka on ollut kevään odotetuimpia viikonloppuja. Kisa ei ole liiton alainen, joten siellä kisaaminen on just for fun - mikä ei ole ollenkaan haitaksi kun kauteen mahtuu niitä arvokisojakin riittämiin. Iso Parta on tapahtuma, johon on aina mukava mennä! Siellä tulee tavattua ehkä ainoan kerran koko vuonna monia frisbeegolftuttuja ympäri maan ja vaihdettua kuulumisia, vietettyä iltaa ja lätistyä lajisanastoa pitkälle pikkutunneille. Missä muussa porukassa kukaan jaksaisi kuunnella kahdentoista metrin pirkkoputin uppoamisesta sisään tai tarjoaisi vertaistukea, kun kiekkosi kilahti avauksella ketjuihin ja tuli silti korin sylkemäksi? Ja siltikin nämä tyypit ovat niin paljon enemmänkin kuin vain tätä lajia! Tämän vuoden Iso Parta jouduttiin siirtämään covid-19 -tilanteen takia syksyyn ja nyt en harmikseni pääsekään osallistumaan, ensimmäistä kertaa sen jälkeen kun olen tämän lajin aloittanut viisi vuotta sitten.
Tämä vuosi, 2020, tosiaan oli jo ajatuksissani välivuosi, sillä covid-19 tuli ja sekoitti koko maailman - tai ainakin sai epävarmuuden laskeutumaan koko kesäkauden ylle. Kun sitten kisaamaankin päästiin kesän tullen, sain ylitsepääsemättömän houkuttelevan kyselyn koskien sekaparifrisbeegolfin SM-kilpailuja ja niin vain löysin itseni tänäkin vuonna SM-kisoista, ensimmäistä kertaa vieraamman pelaajan parina. Jukan kanssa käytiin kisoja edeltävänä päivänä kummallekin meistä vieraalla radalla Kontiolahdessa kiertämässä ja pelikirjaa tekemässä ja samalla nähtiin hiukan toistemme heittoja ja peliäkin. Heti huomasi, että tässä ei turhia pingoteta vaan kisoihin lähdetään pitämään hauskaa ja jos se riittää hyvään sijoitukseen niin mikäs sen mukavampaa! Lopputuloksena pelasimme itsemme MP50-luokan SM-hopealle eikä kultakaan kaukana ollut. Ihan parasta! Lisäksi majoituin tuolla Joensuun reissulla tuttujen fribakaverien kanssa yhteiseen AirBnB -majoitukseen ja sekin täydensi reissun sekä koko kahden viikon kesälomani, josta muun ajan vietin sähköttömällä kesämökillä. Kesän parasta antia.
Kesän toiset odotetut kisat olivat Masterien SM-kilpailut Turun Lausteella ja niitä sai jännätä pitkään ennen kuin päivämäärä varmistui. Varasin hyvissä ajoin töistä pari vapaapäivää ja kaikki näytti menevän hyvin, kunnes reilu viikko ennen kisoja oikean käden olkapäästäni paljastui kiertäjäkalvosimen jänteessä ollut repeämä ja kalkkeutuma. Mietin, olisiko mitään järkeä osallistua kun saman viikon Talin viikkokisatkin olin joutunut keskeyttämään yltyvän kivun takia. Kisat, joiden tarkoitus oli ollut testata pystynkö pelaamaan kokonaisen kierroksen. Sain kisaviikon tiistaina kortisonipistoksen repeämään ja sen piti lääkärin mukaan auttaa, viedä kivut pois. Sen avulla olisin voinut pelata ja aloittaa vasta sitten kisatauon loppuvuoden ajaksi. Kukaan ei tosin huomannut kertoa sitä, että itse pistoksen jälkeen kivut ovat aivan helvetilliset seuraavan 1-2 vrk ajan ja niin meni sekin aika huolestuneena valvoessa ja kipuillessa kun missään asennossa ei ollut hyvä olla ja lääkkeillä en saanut kipua taltutettua. Onneksi kipu katosi kilpailujen ensimmäistä kierrosta edeltävän yön aikana ja niin matkustin Turkuun SM-kisoihin sekavin miettein.
SM-kisoista ajattelin kirjoitella pidempäänkin, sillä niissä oli nyt ensimmäistä kertaa minun kisahistoriassani tehty sellainen upea päätös, että MP40 ja MP50-luokat pelasivat omassa lohkossaan ja heillä oli kolmella väylällä tee taaempana kuin meillä muilla masters-luokilla. Käytännössä siis esim. FP40 -luokan pelaajien parhaat, eli meidän lohkomme "ykköspelaajat", saivat nyt avauksensa suunnilleen samoille paikoille kuin MP40-luokan eli sen lohkon "ykköset" parhaat. Tämä teki väylästä suunnilleen samalla lailla pelattavan molemmille lohkoille, eli parhaat saivat yrittää par4-väylällä kakkosheittoa korille. Minulle ja monille muille lohkossamme taas tuo toi mahdollisuuden pelata väylä par-tulokseen, kun takateeltä pelattaessa sellaista vaihtoehtoa ei ollut olemassakaan. Kokonaisuutenahan Lausteen Kyy on niin vaativa ja väylät pitkiä, että sinänsä nuo kolmen väylän muutokset eivät vielä tee radasta kaikille mastereille sopivaa ja väylistä oikein mitoitettuja, mutta on tämä alku. Hyvä sellainen. Ja ratinkienkin valossa nyt etenkin FP40 ja MP60 -luokkien pelaajialla oli mahdollisuus hyvin pelatessaan saada hyvät ratingit riippumatta kuinka hyvin MP40 onnistui pelissään.
Oma pelini ei ollut ihan timanttista, vaikka pelasinkin nuo avoimet pitkät väylät hyvin saaden heittopituudestani kaiken irti ja pääsinkin usein näillä lyhennetyillä par4-väylillä kolmella heitolla par-putille, mutta olisiko ollut teipatun olkapään vai kipujen syytä, etten saanut tarkkaa heittoa enkä puttiani toimimaan oikeastaan ollenkaan ja sitä kautta tulos jäi vaisuksi. Kaiken kaikkiaan olin kuitenkin ihan tyytyväinen kisaani ja ratahan on aivan upea ja järjestelyt toimivia kaikin puolin. Täällä oli mukava pelata! Oman lisänsä toi ihanien masters-ikäisten pelaajien kanssa jutustelu ja ajatustenvaihto sekä majoituskumppanieni seura pelikierrosten ulkopuolella.
Nyt on aika hengähtää, kuntouttaa olkapää, kuntouttaa pitkään vaivannut alaselkä ja nostaa taas pelikunto paremmalle tasolle. En halua olla se pelaaja, joka aina valittelee kipujaan ja selittelee niillä huonoa peliään. En halua jättää putti- tai heittotreenejä jatkuvasti väliin kipujen takia vaan harrastaa täysillä sitten kun on taas sen aika. Kiitos kun kävit lukemassa näitä juttuja. Nähdään radoilla!
