Peurungan PDGA-liigaa ja Lakeview Openia

Kesälomalla ajattelimme pitää kilpailuista vapaata aikaa, jolloin ollaan ja nautitaan - ehkä vähän treenataan heittoja ja kiekkoja, mutta pääosin höntsäillään. Vaan kuinka kävikään. Peurungasta jäi älyttömän kivat fiilikset juhannuksen vietosta ja kun siellä järjestetään PDGA-liigaa viikkokisojen yhteydessä niin sinnehän me sitten päädyimme eräänä helteisenä - kuinkas muutenkaan - sunnuntaina.


Peurungalla oli juuri loppumassa suurtapahtuma, jossa sunnuntaina esiintymässä oli lasten bändit ja porukka oli sen mukaista. Paikalta virtasi perheitä lapsineen, rattaineen, eväskoreineen katkeamattomana virtana. Onneksi tosiaan kulkusuunta oli meitä vastaan ja näin pääsimme pujahtamaan paikalle ja ilmoittautumaan kisaan. Mukaan olimme saaneet Tapion ja Teijankin, mikäs sen mukavampaa kuin reissata hyvässä seurassa!


Olimme Teijan kanssa samassa ryhmässä  parin pojan kanssa kun muitakaan naisia ei kisassa ollut. Väylänumeroinnin eivät todellakaan tänään vastanneet todellisuutta, sillä ykkösväylä oli pois käytöstä konserttijärjestelyjen takia ja siksipä kakkonen oli uusi ykkönen ja melkoisen sekaisin oltiin alkuun että mihin kohtaan tuloskorttia mitäkin kirjataan.


Aloitusväylältä 8 nappasin parin puuosuman myötä triplan ja parilla seuraavalla väylällä tutut & turvalliset bogit seurasivat toisiaan. Mukaan kierrokseen mahtui jokunen par, mutta melko yksinäisiä ne kyllä tuloskortin valossa ovat... Väylän 12 sain ihannetulokseen ja sen jälkeen olikin extraväylä, jonka myötä väylänumeroinnit osuivat taas kohdalleen radan peruslayouttiin nähden. Hankalahko pitkä väylä 13 oli jo lähellä mennä bogiin, mutta kahden loistavan heiton jälkeen korille lähestyminen meni pitkäksi ja putti ei ollut ihan jiirissä sitä korjaamaan. Harmillinen tupla siitä. 

Pitkää par4-väylää en oikein osaa heittää ja siinä varovaisuus sekä tajuton seiftaaminen ovat näemmä aivan turhia tekijöitä, sillä tuloksena on aina vähintään tripla. Väylät 16, 20 ja 21 joista viimeksi mainittu pelattiin myös lyhyempänä, ilman saareketta, menivät ihannetulokseen mutta jostain syystä kortissa lukee birdie väylän 18 kohdalla enkä millään saa päähäni mikä se on... Aa, sehän on se pakkopirkkoväylä, johon onnistuin heittämään tarpeeksi hyvän suoran heiton alivakaalla M4:llani. Kiekko siis hoiti tuon korille ohjautumisen. Lajin helppous viehättää joskus ihan oikeasti :)


Kisassa saamani rating oli ilahduttavasti jälleen yli 700, mikä sai kuvittelemaan, että Peurungan rataan on yliote. Virhe. No silti - ilmoittauduimme Hollen kanssa Lakeview Openiin seuraavaksi viikonlopuksi ja edessä oli siis kolme kisakierrosta plus parikisa perjantaina... tulisi rata tutuksi!


Lakeview Open -kisaviikonloppu oli - yllätys, yllätys - helteinen. En ole vieläkään saanut birdiebagia hankittua ja käteni hikoavat järjettömästi kaiken muun kropan ja lippiksen alla möllöttävän pään lisäksi. Heittoihin on siis vaikeaa saada vakaata ja luottavaista otetta ja sekin vaikuttaa omaan suorittamiseen kaiken sen kuivumisen lisäksi. En siis todellakaan nauti hellekisoista, mutta onhan sekin parempaa kuin ettei fribaisi ollenkaan :) Perjantain parikisaan ei meinannut tulla pareja taas ollenkaan ja olimme puolisen tuntia ennen ajan päättymistä vielä ainoa sekapari paikalla. Viimein saimme toiset heittäjät mukaan kierrokselle ja pääsimme oikeasti osallistumaan kisaan. Heitimme ihan perustasaisen kierroksen, suurensuuria onnistumisia ei ollut mutta ei sellaisiakaan paikkoja, joissa kumpikin olisi pahasti mokannut heittonsa. Tuloksena tänään +6 ja ainakin jokusen heiton siinä oli parannusta juhannuksen kierrokseen. Kiva! Layout tosin oli nyt kovempi, takatiit käytössä ja saarekkeita ym joita ei viimeksi ollut eli sekin nostaa tuloksen arvoa. Odotukset kisaa varten olivat hiukan ristiriitaiset - tiesin, että nyt pitää olla tarkkana ja silti heittää myös kovaa. Huono yhdistelmä minulle.


Yö oli järjettömän kuuma ja alkuillan metelin vuoksi ikkuna oli ollut kiinni, mutta kun kylvimme hiessä kahden-kolmen maissa oli ikkuna pakko avata. Heti helpotti jonkin verran, mutta peitto oli silti aivan turha kapistus. Kuinka Peurungalla voikaan aina olla näin kuuma!? Viimein koitti aamu, mutta aamupala ei jostain syystä maistunut ollenkaan ja jo kierroksen alkaessa oli energiaton olo. Seli-seli, mutta jotenkin ei vaan käynnistynyt. Ollenkaan.


Käteeni jäi kisoista surkeaakin surkeampi ensimmäinen kierros, jolloin sen ensimmäisen par:n saaminen oli enemmän kiven takana kuin koskaan! Mokasin jopa yhden nelimetrisen putin yläpeltiin kun par ei vaan ollut minua varten sinä päivänä. Tai aamuna. Iltapäivällä onnistumisia sentään jo alkoi vähitellen tulla. Ja no - sain sentään aamupäivän kierroksellani väyliltä 2 ja 21 parit. Muuten kierros oli yhtä nostobogia - jopa pakkopirkkoväylällä, jolta en sentään olisi uskonut bogia joutuvani nappaamaan! Onneksi ryhmässäni oli kuitenkin huumorintajuista väkeä ja nostobogista tulikin päivän vitsi. Hyvällä fiiliksellä huonoja heittoja - itsehän ne kuitenkin heitin.


Toinen kierros helteessä oli kaksijakoinen: alkupuolen väylissä on paljon tummaa sävyä, tuplaa, triplaa ja jopa otheria! Jälkipuoliskolla taas ilahduttavasti birdie ja jopa neljä paria - kolmea bogia ja kahta triplaa vastaan. Myönnetään, ei mennyt hyvin sekään, mutta fiilis on kierroksella ihan eri kun jokunen putti menee sisään ja väyliä suorittaa sentään ihannetulokseen ellei joskus jopa sen ali. Positiivisuutta uhkuen siis illalla taas kylpylään ja golfklubin illanviettoon...


Hauskan illan olivat järjestäneet meille paikallisella golfklubilla! Halukkaat saivat lyödä pallogolfia ja Holle tietenkin sitäkin kävi lätkimässä ihan mallikkaasti. Sitten juomaa ja parigolfkierros ihan oikeilla kiekoilla. Paitsi - omat kiekot oli jätetty huoneeseen ja lainasin Peurungan järjettömiä jyräkiekkoja sekä kovia puttereita, joilla pääsin jotenkin eteenpäin. Ainakin se hyvä puoli tässä oli, että opin heittämään jyrää melko varmasti antsassa, jotta sain sen liitämään edes sen 50-60m mitä kiekon tulisi mennä irtautuakseen tiiltä. Muutenkin ilta oli ihan jees ja viimein useiden karsintakierrosten jälkeen pimeän tullen pääsimme kyydityksellä takaisin hotellille ja nukkumaan. Toiset taisivat jäädä vielä valvomaan...


Kolmas kierros oli sunnuntaiaamuna ja nyt pääsin heittämään Jennan kanssa samaan ryhmään. Pelihän oli tietenkin jo selvä, sillä hänellä oli kahden kierroksen saldona saman verran plussaa kuin minulla yhden. Sehän teki kierroksesta vain rennomman ja kyllä jälleen kerran täytyy toistaa itseään sanomalla, että olihan kiva kierros ja hyvää seuraa! Saatiin pari mukavaa junnuakin samaan ryhmään heittämään ja tässä iloisen kannustavassa ilmapiirissä heittelimme koko kiessin niin, että jopa minä sain pudotettua ensimmäisestä surkeudestani 11 heittoa pois ja pääsin tavoitteeseeni yli 700 ratingin kierrokseen! Tietenkin lajiin kuuluu jahkailu ja jälkipeli ja esim väylällä 21 tuli harmittava hiuksenhieno puuosuma kakkosheitolla, jonka johdosta jouduin OB:lle ja tuolta väylältä niin turha tupla. Samanlaisia jahkapähkämokailuita tulee jokaiselle jokaisella kierroksella ja aina ne tuntuu yhtä turhilta. Mutta on tämä vaan edelleen ja aina vaan hauska ja haastava laji!

minä ja tulevat maailmanmestarit

Saldona viikonloppuun oli kaikesta rämpimisestäkin huolimatta iloiset ilmeet ja alati jatkuva jälkipeli. Aina sitä tässä vaiheessa miettii, että joskus, jonain päivänä tulen onnistumaan ja muistelen näitä kierroksia vieno hymy huulillani. Joskushan jokainen on aloitteleva. Joskus jokaisella meillä on alla enemmän intoa kuin taitoa. Toivottavasti into lajiin ei laannu taidon kasvaessa... ja jotenkin alkaa tuntua, ettei niin käy. Tässä lajissa kun ei kukaan ole koskaan valmis, täydellisen varma ja valmis heittämään voitosta voittoon. Ihana, kamala laji :)


Kotimatkalla poikkesimme syömään ihanaan kievariin hiukan Rautalammilta Suonenjoelle päin... kunhan muistan paikan nimen, laitan sen tähän. Maistuvaa ja paikkakin aivan ihastuttava!

Kanavan viikkokisoissa sudari for four

Kesän toiset viikkokisat Joroisilla ja tavoitteena parantaa omaa ennätystä. Kuten aina. Mukana oli taas myös Teija ja saimmekin heittää samassa porukassa.


Kierroksen parasta antia oli ensinnäkin ykkösväylä, jota en ole osannut koskaan heittää väylällä pysyen. Tämä par4 -väylä nousee oikealle kaartuen ja kori on mäen päällä väylän vasemmassa reunassa. Sain avauksen keskelle väylää, ei niin kauas mutta kuitenkin. Kakkosheittokin hyvin väylällä, hiukan oikeassa laidassa ja siitä olisi pitänyt heittää helppo alle 30m lähäri korin alle vaan ei. Tussahti puoliväliin tuo madontappaja ja siitä sitten korjausliike ja bogi korttiin. Ja kohokohdaksihan tämä nousi siis lähinnä ensimmäisten heittojeni ansiosta, eli kerrankin olisin päässyt helposti pariin jos olisin vaan pelannut loppuun saakka samaa hyvää peliä. Tsäänssi. Se oli siinä.


Kakkosväylän avauksessa toimi Roc3, joka kauniisti kiersi kaikki tarjolla olleet puut ja tarkan lähestymisheiton ansiosta nosto-par. Kolmoselta perusbogi, mutta nelosväylällä avaus ensimmäiseen puuhun ja CTT (closest to tee) -kisan voitto! Sekoitti peliä sen verran, että tripla oli tosiasia. Hölmö ja turha. Eikös ne aina :)


Vitoselta perus-par kun avaus ei jaksanut korille saakka ilman puuosumaa. Pitkältä kutosväylältä oli mahdollisuus vaikka ja mihin, mutta aloin taas tappamaan olemattomia matoja kun olisi pitänyt heittää kiekko korin alle ja tuplahan siitä tuli. Sitten kaksi ilahduttavaa paria, joiden jatkeeksi hankalalla 9-väylällä hölmöilin tuplan. Sama hölmöily tuli eteeni väylällä 11, joka on myös par4. Heitin hienosti väylää pitkin, mutta se ratkaiseva askel - korin alle heitto - jäi aina torsoksi. Olen tullut siihen tulokseen, että jostain syystä lähestymisheittoni ovat liian usein tyyppiä "heitänpä lähestymisen koria kohti" kun niiden pitäisi olla "ja tästä suoraan korin alle tai mikä ettei suoraan koriin". Aggressiivisuutta! Pelaan heittelemällä kiekkoa kohti koria enkä kuten paremmat pelaajat, jotka yrittävät aina - siis AINA - suoraan koriin tai korin alle. Seiftailua silloinkin kun ei pitäisi.


Väylä 13 on aina vaan ilahduttava ja tarjoaa holarijännitystä kerta toisensa jälkeen. Niin nytkin. Roc3 matkaan ja saihan sitä katsoa silmä kovana koko lentoradan ajan, kunnes kiekko tömähti vastarinteeseen ja jätti viiden metrin pudotuksen koriin ja antoi ainoan birdien kierrokselle. Hyvä, että edes sen yhden. Näyttää kivalta tuloskortissa :)


Väylä 15 on murheenkryyni aina vaan. Itsetuntoni romahtaa jo tiille astuessani, sillä en ole siinä onnistunut kertaakaan. Miksi? Väylä on lyhyt, oikealle kaartava loiva ylämäkiväylä. Loivaa antsaa kun siihen saisi tarjottua niin hyvä tulisi vaan jostain syystä tässä antsa katoaa kokonaan tai on liian jyrkkä tai osun ainoaan väylällä olevaan puuhun. Niin taas ja tupla korttiin. Hitto! Kesytän tämän vielä joskus.... Ja samaa voisi sanoa väylältä 17, jossa en osu saarekkeeseen sitten koskaan. Pah.


Jännittävintä kisassa oli tänään se, että meitä oli tasoituskisassa kokonaista neljä pelaajaa samassa tuloksessa ja saimme kivuta mäen päälle heittämään väylän 17 saarekkeeseen. Eikä siinä vielä kaikki: minä ja eräs nuorimies heitimme täsmälleen (kengällä mitattuna) yhtä kauas korista joten saimme kavuta vielä uudestaan mäen päälle heittämään kiekkoa rinkiin. Nyt epäonnistuin heitossani ensimmäistä heittoa enemmän ja jäin selvästi kauemmaksi - rinkiin ei päässyt kumpikaan edelleenkään. Ansaittu voitto meni siis toiselle ja kisa oli viimein purkissa. Olihan jännitysnäytelmä!


Hyvillä mielin taas jälkipelejä hioen kohti kotisaunaa Hollen kanssa. Oma enkka parani kolmella heitolla ja on nyt alle bogin, +16, mihin voisi olla jo semityytyväinen. Ainahan siellä on niitä turhia bogeja ja vielä turhempia tuplia ja triploja mukana, joten laakereille ei jäädä lepäämään. Ensi kerralla vielä paremmin!

Vuorela 50V Avoimet Mestaruuskilpailut

Itse kisapäivä valkeni jälleen kerran lämpimänä ja odotukset olivat korkealla samoin kuin mieliala. Ajelimme hyvissä ajoin Kunnonpaikkaan ilmoittautumaan ja itse kisakierros alkoi minulla väylältä 6. Koska olen edelleen varovainen puupillistä avatessa, heitin putterilla suoraan pillin läpi ja siitä ei yksi heitto riittänyt korille saakka vaan piti tyytyä bogiin. Peli oli avattu. Tietenkin kumpikin ryhmäni pojista heitti avaukset suoraan mukille ja kakkoset korttiin - kuinkas muutenkaan :)


Sain seuraavalta väylältä kivasti parin ja sitten siirryttiinkin Vuorelan väylille, jolta heti harmillinen liian pitkä heitto ohi saarekkeen ja bogi. Seuraavalla hiukan ylämäkeen viettävällä väylällä olin par-putilla mutta korin sijainti kallion päällä teki tepposensa ja bogiin oli tästäkin tyytyminen. Kiva alamäkiväylä kohti rantaa ja aivan mahtava puukuja menivät sen sijaan melko nappiin ja kummastakin par. Rannassa taas avaus hiukan puiden välistä ja sen heitin puuhun. Höh. Ei kyllä ollut niin tiukka paikka, että olisi ollut tuohon tarvetta minun seiftiheitoillani. Tästä bogi ja kohti rannan tuplamandoa...


Mandot ovat olleet minulle usein hankalia. Kai niissä onkin se idea, että ovat henkisesti tiukkoja paikkoja kun on PAKKO saada kiekko tietystä kohdasta - olkoonkin, että usein kiekolle on ihan kunnolla tilaa, mutta se pakollisuus. Nyt siis M4 käteen ja kevyt rauhallinen heitto keskelle väliä ja hiuksenhienosti oikealta viistäen kiekko suoritti mandon ja päätyi hyvälle puttipaikalle! Wau! Tästä sain birdien korttiin ja sekös lämmitti mieltä ja ilahdutti :)


Loppukierroskin meni ihan jees -tahdissa bogien ja parien vuoritellessa tuloskortissa. Usein bogi oli nostobogi kun ei putti uponnut vaan tuli ns. hyvä haku. Putti oli ihan ok tasolla, mutta sitä nappipäivää ei tullut tästäkään. Viimeinen väylä nro 5 antoi ryhmäni parhaalla avauksella vielä yhden miinuslukeman tulokseen, sillä pääsin lähes nostolle avausheitollani. Upea päätös tälle ehkä parhaalle kisakierrokselleni ever! Olinhan iloinen ja yllättynyt kun lukemat olivat +7 ja olin kisassa toisena. Tätä lisää!


Toinen kierros menikin sitten ihanassa naisseurassa hiukan hulvattomassakin tunnelmassa. Juttu lensi ja välillä toiset kikattelivat niin että säikähtivät jo haitanneensa heittoani kun sain kiekkoni puuhun sellaisella väylällä, jossa ei oikeastaan puita ole haitaksi ollenkaan. No, se meni kyllä omaan liian yrittämisen piikkiin, mutta kyllä naurua kierrokseen mahtui muutenkin :)


Kierroksen ainoa harmillinen epäonnistuminen oli hankala väylä 18, johon oli laitettu saareke 85m väylän päähän ja avaukseni jäi sen 5m lyhyeksi jälleen. Mokasin tässä droppariheitonkin ja kun kierros näin alkoi heti triplabogilla, olin menettänyt kakkossijani aloitusväylällä. Toisaalta se kevensikin, eipä tarvinnut jännittää enää sijoituksia. Toki halusin edelleen hyvää tulosta, sillä kerrankin sain kierrosratingin sille tasolle kuin sen halusinkin enkä todellakaan toivonut huonompaa kierrosta toisesta.


Mukaan mahtui jälleen kaksi birdieväylää - väylällä 8 sain kiekkoni liu'utettua putille ja jo ykköskierroksella ilahduttanut väylä 5 antoi jälleen loistavan avauksen myötä kakkosen korttiin. Inhokkiväyläni 17, johon päätimme kierroksen, taas päättyi pitkään 10m puttiin, joka suureksi ilokseni meni sisään iloisesti kilahtaen ja näin tulokseni oli vain 2 heittoa huonompi kuin avauskierroksella. Ilman triplaa olisin siis heittänyt saman tuloksen, mukavan tasaista. Muut tytöt taas päätyivät tasoihin ja saivat nautiskella vielä jokusen väylän sudarista muiden kisaajien hurratessa ja kannustaessa mukana.


Upea kisa ja hienot puitteet kaiken kaikkiaan! Porukkaa jäi vielä iltaa viettämään ja saunomaan, mutta me lähdimme oman saunan lämmitykseen. Olisipa aina kisoissa näin käteensopivat väyläpituudet, niin saisi näitä onnistumisiakin enemmän! Täälläkin toki mokailin monen monta väylää ottamalla niistä turhia bogeja, mutta se nyt vain on tämän hetken heittotasoni. Ei kestä pää eikä riitä taidot parempaan. Ehkä taas ensi vuonna, jos paikalla vaikka järjestetään Vuorela 51v -tapahtuma :)

kuva: Janne Mönkkönen

Vuorelan Veikkojen 50v parikisa

Kun päästiin Vuorelan Kunnonpaikalle, alkoi aurinko porottaa taivaalta lämpimästi ja totesin heti, että sitä varatakkia saati sateenvarjoa ei taideta tarvita tällä reissulla. Heiteltiin siinä hiukan putteja vastaiseen ja myötäiseen tuuleen ja Holle haki varuiksi lisää juotavaa autolta. Kellon tultua neljä ilmoittauduttiin kisaan - ensimmäisinä - ja näin pääsimme aloitusväylälle ja minä sain kunnian heittää kisan ensimmäisen heiton.

Tii oli perustettu rantasaunan terassille, jolta oli matkaa rannassa olevaan koriin n.100m. Koska käsi ei riitä missään tapauksessa sinne saakka, heitin varmistelevan heiton vakaalla Wahoollani, joka on kelluva kiekko - varmuuden vuoksi. Holle sai näin heittää oman avauksensa rennosti ja pääsikin todella pitkälle, n.20m korista. Samalla kun kävelimme kiekkojen luo lennähti suoraan vasempaan korvaani joku pörriäinen, joka alkoi pöristellen kaivautua syvemmälle korvaani. Kirkaisin ja yritin kaivaa sitä ulos sormellani - ilman tulosta. Se vain jatkoi pyristelyään ja pyrkimyksiään syvemmälle ja minä jo olin lopettaa koko leikin sikseen. Onneksi mokoma rauhoittui pian ja antoi minunkin keskittyä peliin tästedes. Tästä nosto-par ja kohti seuraavaa väylää.

Kakkosväylä heitettiin terassin alta samaan koriin, jossa treenasimme putteja. Tiesin jo, että tuuli on siellä vastainen ja siksi valintani oli Saint. Hollen avaus suunnilleen yhtä pitkällä, mutta avoimemmalla paikalla ja siitä taas pelasimme par-tulokseen. Kolmosella heitin hölmösti alivakaalla kiekolla hiukan liikaa antsassa ja jäin aivan mandon viereen hankalaan paikkaan. Onneksi Hollen avaus kiiti nätistä birdieputille korin luo, mutta emme olleet vielä tarpeeksi päättäväisiä viemään tulosta miinukselle ja ikävä kyllä mokasimme putin molemmat!

Nyt oli kuitenkin käynyt selväksi tämän radan haasteet ja samalla sen anti: kerrankin väylät olivat sen mittaisia, että meillä oli mahdollisuus pirkkoputille lähes jokaisella väylällä onnistuessamme. Mahtavaa! Pääsimmekin nelosväylän parin jälkeen maistamaan birdien ihanuutta väylällä viisi, jolla sain putata Hollen hienosta avauksesta sisään. Omani meni hiukan pitkäksi jopa!

Parilla seuraavalla väylällä heitin kisan kehnoimmat avaukseni, puuhun ja pensaaseen, joten ne menivät Hollen johdossa. Kummastakin par. Sitten oli taas parempaa luvassa kun siirryimme Vuorelan frisbeegolfkentän puolelle ja Holle sai heittää nätin hyssen suoraan korille minun antsani mentyä mandon väärältä puolelta... Tähän birdieen ei siis minulla taaskaan ansioita. Mutta hätäkö tässä ja kohti seuraavia kivoja väyliä. Ysillä ylämäkeen par ja kymppiväylällä avaukseni meni hienosti korin lähelle ja pirkko oli jälleen kirjattava korttiin. Olihan hauskaa kirjata tällaista riviä!

Väylä 11, eli Vuorelan väylä 4 on upein puukuja koskaan! Tässä on leveyttä sen verran, että puut eivät pääse kuristamaan, ja olisimme saaneet kummankin heitoilla par-tulokset tästä. Upeaakin upeampi paikka! Seuraava väylä heitettiin veden ylitse ja jotenkin sain tässä avaukseni puuhun liiallisen varovaisuuden takia. Tästä suivaantuneena heitin lähestymisheiton aivan korin juurelle ja näin oli tuokin mokailu kuitattu. Sitten tuplamando kohti rantaa ja tämän halusin ottaa tarkasti. Roc3 kiiti kohti mandon vasenta tolppaa ja sen kautta keskelle väylää. Jee, kelpasi! Tästä helppo par.

Nyt oli pojille tutun oloinen väylä ja Holle heittikin kiekon korin juurelle, sillä väylän etäisyys oli kuten Leppävirran väylä ykkösellä. Helppo homma ja helppo birdie. Siitä seuraavalle väylälle kaukalon kulmalle heittämään ja saimme todella tasaveroiset avaukset pitkälle väylälle. Kyllä Jade taas toimi! Par tästä ja seuraava väylä tätä vastaan. Heitin Jaden niin hyvin kuin pystyin ja kauniisti se liitelikin koria kohti. Mahtavaa! Kyllä ilahduin kun se oli aivan korin lähellä, olisiko jäänyt 5m putille matkaa. Tämä oli kyllä mahtava pelipäivä!

Nyt alkoi olla jo sellainen fiilis, että varmistellen kohti loppua sillä miinustulos oli jo päivänselvä. Käsittämätön fiilis! Tällaistako on heittää kierros miinukselle ja bogeyfreenäkin kaiken kukkuraksi!? Hieno laji, hieno päivä, hieno kisapari!

Väylällä 17 yritin liikaa kun Hollen kiekko oli jo hyvillä paikoilla ja se karkasi liikaa oikealle puskaan. Olisi ollut ikävä paikka jatkaa. Saimme tämänkin väylöän par-tulokseen ja enää viimeinen - 85m saarekeväylä. Tiesin, että minulla ei käsi eika taidot riitä näin pitkiin leiskauksiin kuin aivan täydellisellä heitolla ja tuulella. Jos silloinkaan. Joskus saattanut tulla noin pitkä kun kiekko on lähtenyt alivakauttaan kaartamaan liikaa oikealle :) Mukana oli seuraavakin porukka eli meitä oli siinä 8 kaveria avaamassa. Jokainen heitti järjestään OB:lle ja sitten oli minun vuoroni. Tarkka suunta, puristus kiekosta, flatti kiekon asento ja menoksi. Kaunista liitoa, Jade antoi todellakin viitteitä siitä, että se liitelisi suoraan saarekkeeseen ja saisimme ehkä tästäkin birdien hienon rivimme jatkoksi. Hieno heitto, mutta sinne se sitten putosi, n. 3m ennen alueen rajaa ja seuraavaksi saimmekin kaikki heitellä dropparilta.

Tämä kisa meni kyllä putkeen, vaikka tietenkin pari pientä juttua olisi voinut mennä paremminkin. Tähän täytyy kyllä olla tyytyväinen. Tähän ollaan tuntu nyt tasan vuoden harrastamisen jälkeen - kisa oli meille Hollen kanssa vuosijuhla ja tarkistuspiste siitä, mihin olemme tulleet vuodessa. Tuskin maltan odottaa, missä mennään vuoden päästä. Kiitos!

Kanavan FGP viikkokisat Joroisissa

Kesäsäät olivat Savossa olleet jo jonkin aikaa kovin epävakaiset ja sama jatkui kun ajelimme Joroisiin viikkokisoihin. Mukaan kisaan saimme myös pojat, joille kierros Kanavan frisbeegolfradalla oli ensimmäinen - odotukset siis sopivan matalalla.


Kunhan päästiin pelaajakokoukseen, alkoi sade rummuttaa sitä tahtia, että ryhmiä ja aloitusväyliä oli lähes mahdoton kuulla. Lopulta selvisi, minne kukin oli matkalla ja tsemppitoivotusten jälkeen pääsin muiden tyttöjen, Teijan ja Jonnan kanssa aloitusväylällämme 17. Hahaa - heti suuren suurta liidätystä odotettavissa. Ja olihan taas hölmö avaus itselläni: aika lailla suoraan kohti koria, joten sieltähän se sitten feidasi vasemmalle kuusen alle, sinne samaan paikkaan, minne aina ennenkin. Poikkeuksena edellisiin kertoihin onnistuin nyt heittämään kiekon kuitenkin dropparilta saarekkeeseen ja puttaamaan bogin sisään.


Viimeinen väylä, nro 18, oli meillä seuraavana ja siinä avaukseni lipsahti hiukan liikaa oikealle - vastavuoroisesti. Sade oli jatkunut katkeamattomana koko ajan ja taistelu sateenvarjon, märkien käsien ja kiekkojen kanssa sai uutta ulottuvuutta, kun kiekko tussahti valaisinpylväästä oikealle hiekkarinteeseen, jolta ei auttanut kuin pelastaa se takaisin väylälle. Täältä yritin sitten kolmatta heittoa korille, mutta hiekkainen kiekko solahti kädestäni kuin ammuttuna viereiseen töyrääseen, hiekkarinteen ja multakerroksen väliin! Nyt tytötkin jo ihmettelemään, että minne se kiekko katosi :)


Ykkösväylällä keskityin, kuivasin kiekkojani jatkuvalla tahdilla ja seiftailin, joten olin kolmosheitolla ilahduttavasti enää lähestymisen päässä korista. Sitten alkoi sählinki, eli lähäri lyhyeksi ja puun taakse, josta foreneppi 6m päähän korista ja putti hiukan ylämäkeen ja ylärautaan. Taas olin onnistunut tuhlaamaan viimeiseen 30m matkaan kokonaista neljä heittoa! Toki sade vaan yltyi, mutta sama sade oli muillekin eikä sen piikkiin voi ihan mitä tahansa laittaa....


Luovutin sateenvarjon kanssa pelaamisen seuraavalla väylällä, jolla etenin kahden puuosuman jälkeen korille ja pelastin bogin. Onneksi seura oli niin mukavaa ja sadekin lämmintä, ettei oikeastaan haitannut - nauratti vaan nuo omat sählingit ja muistutti taas mieleen, miksi tasoitukseni on tällä radalla niinkin suuri kuin on :)


Jossain väylien 5-6 välillä sade loppui viimeinkin ja alkoi olla toiveita saada heittää jopa kuivalla kiekolla taikka kädellä. Sainkin kivan avauksen pitkälle par4-väylälle kuivalla bagista kaivamallani Jadella ja sen väylän myötä alkoi väylätulokset olla ennemmin par-bogi -linjaa ja pääsin usealla väylällä tyttöjen kanssa samoihin. Mukavaa. Myös heitot onnistuivat usein - antsat lähtivät antsassa ja hysset hyssenä. Heittäminen oli taas leppoisaa ja nautinnollista ja juttua riitti niin kuin tyttöporukassa aina.


Lyhyellä par3 -väylällä, jossa heitetään alaspäin ja kori sijaitsee supassa totesin tytöille, että nyt niitä holareita kun ollaan holaripottikin maksettu. Samalla Jonna heitti kiekkonsa hyssekaaressa suoraan koriin ja kovan kilahduksen myötä alkoi kiljuminen ja huuto - joka muuttui pian erisävyiseksi kun näimme kiekon pomppaavan korin pohjalta ulos ja päätyvän aivan korin alle. Voi ei!!! Ei näin saa luvata ja ottaa pois! Muiltakin väyliltä alkoi kuulua kyselyitä, että kuka sai holarin ja pettymykseksemme piti ilmoittaa, että holari peruttu...


Loppuväylät heittelimme melko tasaisesti ja lopulta pääsimme palkintojenjakoon. Siellä ilmeni, että olin heittänyt -7 tasoitukseeni ja samaan oli yltänyt eräs nuorimies. Saimme siis kavuta CTP-kisaan mäen harjalle, sillä tuo sudari päätettiin pitää väylällä 17, jotta kummallakin olisi samat mahdollisuudet. Poika avasi ensin ja forellaan päätyi aika lailla samaan suuntaan kuin minä kisakierroksellani eli vasemmalle dropparin tuntumaan. Päätin nyt varata feidille tilaa ja heitin reilusti oikealle korista, suoran ja vain hiukan laskeutuvan heiton. Kiekko (Pursi) vain liiteli ja liiteli eikä osoittanut feidin merkkejäkään, vasta aivan lopuksi otti pienen kaarroksen vasempaan ja näytti, että kiekot olivat yhtä kaukana korista - kumpikaan ei saarekkeeseen osunut. Matka piti mitata kegänmitalla ja minun mitattiin ensin: 42 mittaa (olisiko n. 12m) ja jännityksellä seurasimme, kuinka toisen kiekon mittaan tuli ensin 30 askelta täyteen ja sitten jo huomattiin, ettei se voi millään olla lähempänä. Jee, voitto! Sain 24€ lisättäväksi kisavoittokassaani ja hyvillä mielin kotimatkalle, kunhan saatiin kuivat paidat vaihdettua päälle.


Olihan kivat kisat taas! Hieno asia tuo tasoituskisa, ainakin tällaiselle aloittelijalle, jolla tasoitukset paranevat kerta kerran jälkeen. Muutenhan kisassa ei olisi mitään mahdollisuuksia voittaa, jos vain raakatulokset ratkaisisivat. Harmitti vain ne alkukierroksen suuret mokailut, joita ilman olisin saanut tuloksen vieläkin paremmaksi - tosin sitten olisi jäänyt sudari kokematta :)


Hiukan pojat harmittelivat, ettei tullut holaria, kun pottikin oli 100€ suuruinen. Onneksi tuokin asia korjaantui vanhemman pojan kohdalla seuraavana päivänä VesiLeppis DGP viikkokisoissa, joissa hän heitti hienon foren väylän 11 koriin ja nappasi 50€ holaripotin mukaansa. Oli siinä iloinen poika!

Putting, putting...

Puttailu tuli puheeksi kun osuimme samaan seurueeseen poistuessamme SM-kisapaikalta Sinin ja hänen isänsä kanssa. Sini kuulemma puttailee aina kun voi ja hänellä on treenikori aina mukanaan lomareissuissakin. Hienosti on tyttö noussut vuodessa Suomen naisten kärkeen, minkä hän osoittikin SM-kisojen viidennellä sijallaan. Tuskin pelkällä putilla, mutta sillä tehdään suuri osa tuloksesta.


Kesälomalla virittelimme taas itsekin treenikorin takapihalle ja siihen mitan 5-10m matkalle. JYLYtystä pariinkin otteeseen ja aina tulokset olivat sitä samaa 300 molemmin puolin. Paljon epätarkkuuksia, paljon löysiä putteja ja paljon koriosumia ilman sisään jäämistä. Sitten ideaksi kokeilla pidempää, JYLY Long Mode:a eli puttausmatka 10-15m ja katsoa, kuinka siinä käy. Loistavaa!


Ensimmäiset putit 15m yllättivät - otin puttiini taas mukaan pienen ranteen ojennuksen, jolla siihen saa kevyen spinnin ja se jaksaa koriin aivan eri tavalla kuin pelkkä push putt. Yksi sisään, kaksi osumaa koriin ja kaksi hiukan lyhyttä. Peli jatkui aika lailla samaan tapaan, eli yksi kiekko koriin ja neljä siihen ihan lähelle ja usein pari osumaakin ylä- taikka alarautaan. Hauskaa, kun nollatuloksella "pääsi" heittämään 10m matkalta, joka normiJYLY:ssä on se huikean pitkä heittomatka, johon "joutuu" heitettyään kaikki kiekot sisään. Mutta kyllä vain sekin alkoi näyttää ja tuntua lyhyemmältä matkalta kuin koskaan!


Onnistunein sarja tuli 12m kohdasta, jossa sain kolme kiekkoa peräkkäin sisään ja siinä pyöristyi jo omatkin silmät - seuraavalla vielä 13m matkalta kaksi kiekkoa sisään ja taas palattiin siihen normaalimpaan sarjaan: 0-1 kiekkoa korissa. Lopputuloksena tuli oma ennätys tässä, sillä kertakin oli ensimmäinen - 246p. Ei mitään huikean järisyttävää, mutta kyllä nyt lähti puttaustreenit uudella ulottuvuudelle ja sain tällä itsevarmuudella seuraavalla VesiLeppis DG -kierroksella ensimmäisen yli 10m birdieputin hienosti sisään! Samaan kun yltäisi kisassa ja tietysti vielä useampaankin otteeseen, niin johan olisi uusi peli. Ehkä joskus. Monen, monen treeniputin jälkeen.

Lausteen SM-kisarata Kyy amatöörien alla

Innoissani ilmoitin meidät Hollen kanssa Lausteelle Amatöörien Kyy -kisaan, kun sellainen SM-kisojen jälkeisenä tiistaina järjestettiin. Olimme seuraamassa kisoja paikan päällä lauantaina ja sunnuntaina, jolloin kiersin FPM-finaaliryhmän mukana viimeisen kierroksen. Hienoja heittoja ja hankaliä väyliä. Täällä ei oma bogi on par -hokemakaan riitä, vaan par-tuloksena voisi useammalla väylällä pitää tuplabogia ja joillain mahdollisuudet riittävät parhaimmillaankin vain triplaan.


Kisaan osallistuminen oli hiukan epävarmaa, sillä mukanamme oli sekä omat lapseni että heidän ystävänsä ja tiesin jo etukäteen, ettemme voi jättää heitä koko päiväksi keskenään leirintäalueelle, jolla olimme telttailemassa. Kolmen teltassa nukutun yön jäljiltä omakaan olo ei ollut kaikkein elastisin ja joustavin - saati virkein - mutta oli kyllä mukava päästä tuo kierros heittämään. Edes yksikin.


Pääsin heti heittämään kisan toisen naisosallistujan, Mintun kanssa samaan ryhmään, mikä oli tosi mukavaa. Olimme aika tasaväkisiä onnistumisissamme, mutta minulle osui ne isoimmat möhlingit ja jäin lopputuloksessa jokusen heiton hänelle. Kierros oli erittäin hyväntuulinen ja kannustava, nuo väylät kun ovat haastavia ihan jokaiselle ja epäonnistumisiakin mukaan mahtui. On tämä vaan aina yhtä mukavaa porukkaa ja aina jaksetaan iloita toisten hyvistä avauksista, lähestymisistä ja puteista sekä täpäristä pelastautumisista mörrin uumenista.


Tykkäsin todella heittää Lausteen kisarataa! Haastavat radat ovat niin mielenkiintoisia ja vaikka omat taidot eivät niihin riitäkään, on aina hienoa nähdä muiden onnistumisia ja osuuhan siellä aina itsellekin muutama sellainen väylä, joka menee täysin pelikirjan mukaan tai jopa paremmin kuin osasi odottaa. Yllättävää kyllä! Täällä pystyin myös heittämään kisaa miettimättä ollenkaan tulostani tai sitä, olinko tavoitteessani vai en - sillä tavoitetta ei ollut. Täydellisesti pelattuna olisin voinut päästä juurikin tuon tuplabogiin eli +36 -tulokseen, mutta koska maailma harvoin on täydellinen ja ehkä myös koska sallin itselleni rennompaa ja epätarkempaa pelaamista, tulos ei ollut ihan sitä. Kuitenkin vain hiukan alle oman ratingin eli ihan ok. Mikäli olisin toiselle kierrokselle päässyt, olisi siinä ollut mahdollisuus ainakin yrittää parantaa, mutta nyt mentiin näillä ja mitä jälkeenpäin Mintulta kyselin, oli toinen kierros ollut vielä ensimmäistäkin tuulisempi... eikä ensimmäisen kierroksenkaan tuulisuus kuulemma ollut vähäisimmästä päästä.


Upea kokemus upealla radalla! Tänne olisi kiva päästä heittelemään omaa kierrosta vaikkapa heittelemällä omaa best shot -tulostaan! Samaa kisalayouttia tuskin enää pääsee kokonaisuudessaan heittämään, mutta suurin osa väylistä on paikallaan normaalistikin. Ehkä joskus kisaamaan SM-tasollekin, jos taidot karttuvat. Ehkä. Tänä vuonna pääsemme ainakin tuota tasoa kokemaan yhdessä Hollen kanssa Sekaparigolfin SM-kisoissa ja siltä reissulta odotuksissa on hienoja kokemuksia sekä upeita väyliä mukavassa seurassa. Toivon mukaan myös onnistumisia ja hyvää mieltä. Kyllä. Niitä ehdottomasti myös!

Best shot - why not!

Juhannuksesta lähti höntsäkausi käyntiin, vaikka lomat vielä odottivatkin alkuaan viikon verran. Kävin useana iltana töiden jälkeen heittämässä kierroksen lähiradoilla, Puolarmaarissa ja Oittaalla, ja itsekseni kun heittelin niin pitihän siinä jotain kisantynkää keksiä. Miksei siis heitellä best shottia itseään vastaan!


Juju oli se, että heitin aina avauksen ja mikäli se ei mennyt täydellisesti korille ja birdieputille, heitin toisen avauksen. Näistä sitten jatkoa siten, että se ensimmäinen avaus oli se minun tulokseni, jota vastaan best shot -tulokseen oli aina kaksi mahdollisuutta myös lähestymisheitoissa. Putteja otin aina vain yhden. Tottakai best shot -tulokseen tuli aina se parempi - ja melko usein se oli jopa se ensimmäinen avaus- tai lähestymisheitto.


Mahtavaa oli heitellä näitä neppiratoja, joissa useallakin väylällä on jopa se birdiemahdollisuus ja näin hyvällä tuurilla päästä jopa miinukselle koko rata. Näin kävikin Puolarmaarissa nyt ensi kertaa, kun sain oman tulokseni nollaan parin viimeisen väylän bogien takia ja best shot -tulos jäi mukavasti jonkun heiton verran pakkaselle. Hienolla tavalla yhdistyy treenaaminen ja höntsäily, hauskanpito. Lajin kaksi kiehtovaa puolta. Ilmatkaan eivät olisi paljoa parempia olla, aurinkoa ja lämpöä piisasi jopa minun makuuni hiukan liikaa ja pää oli lippiksen alla aina märkänä.


Best shoteilla ei varmaan omaa peliä huikeasti paranneta, mutta sillä saa peliin rohkeutta mukaan. On niin paljon helpompaa heittää rohkeampi avaus, kun on alla jo se seiftimpi, jota käyttää pahan kopseen tullen. Antsapuolen avaukset noille lyhyille 45-60m väylille menivät ilahduttavan usein aivan korin alle viimeistään toisella avauksella ja pari pidempääkin väylää pääsin ensi kertaa birdieputille. Tätä pelimuotoa täytyy käydä heittelemässä ainakin huonon kisan jälkeen, jolloin tuntuu, että se oma heitto on aivan kateissa... miksei muulloinkin. Sitten tiukempana treenimuotona taas worst shot/tough shot, jolla saadaan ruuvia kireämmälle päässä ja keskittymistä jokaiseen heittoon.