Juankoski TalviCup 3/4

Kun herätys aamulla klo 5:30 heitti ilmoille ensimmäiset sävelensä lauantaiaamuna, mietin onko tässä mitään järkeä. Tunnelmaa ei helpottanut vilkaisu mittariin ja -18 asteen pakkaslukema. Säätiedotuksen mukaan oli tulossa pilvinen pikkupakkaspäivä ja lumisateen todennäköisyys 61% luokkaa. Ihanteellinen keli fribakisaan, eikös!

Matkalla Juankoskelle lämpötila mittarissa ei juurikaan heilahdellut ja varusteiden uudelleenkalkylointi alkoi. Minulla oli varattuna kertakäyttöiset sormenlämmittimet sekä rukkasten että kenkien sisälle ja näin jälkeenpäin on todettava, että hyvin toimivat! Kengässä tuo nyytti muuttui kovaksi ja hiukan hiersi varpaita lopussa, mutta kyllä oli mukava laittaa aina heiton jälkeen käsi rukkaseen, jossa oli lämpöpussukka mukana pitämässä sormista huolta.

Itse kisa starttasi yllättäen aurinkoisessa säässä! Loistavaa! Itse asiassa koko kisan ajan aurinko paistoi ja lämmittikin jo hienosti niin, että pipoa sai napata välillä pois päästä. Pääsin aloittamaan jälleen väylältä kolme, eli "pahimmat ensin" ja ryhmässäni heitteli koko kisassa toiseksi sijoittunut Ville sekä mukava nuori Aku. Leppoisaa sakkia, heitot komeita ja etenkin Villellä ihan järjestään pirkkoputilla. Kyllä fribaajat on vaan järjestään tosi mukavaa porukkaa!

Ensimmäinen kierros sujui vaihtelevasti. Alkuun tripla (par 4, loppuosa väylästä taas puihin ja pusikoihin) ja seuraavalta pitkältä par3:lta tupla. Vielä meni muutama väylä bogi-tupla-bogi kunnes onnistuin radan helpoimmilla väylillä saamaan parit ja päätin taas kerran keskittyä peliin ja pyrkimään tarkkuuteen jatkossakin. No nyt peli alkoi sujua!

Luonnollisesti sitten oli vuorossa katastrofi. Avausheitto ränniin karkasi väylältä vinoon puun avustamana ja koska väylä oli lyhyt, mietin pääseväni upsilla vielä korille. Rako oli kapea, mutta silti yrittämisen väärti. Tai niin uskoin, kunnes kiekkoni kalahti suoraan edessä olevaan koivun runkoon palatakseen lähes samoille sijoilleen, mistä olin sen heittänyt. Mitä tekee viisas pelaaja? Ei ainakaan toista virhettään ja heitä kiekkoa täsmälleen samaan koivuun uudella upsilla...

Koriin kiekko kopsahti triplana ja koko loppukierroskin sujui hyvin vaihtelevasti. Jostain syystä tämän muuten hyvin keskinkertaisen tai jopa surkean kierroksen helmet osuivat rannan väyliin 13 ja 14, joita edellisissä kisoissa pelkäsin järven ylityksen takia ja joilta sain ekassa kisassa lumiukkoa korttiin. Nyt löysin sen reitin ja ne heitot, joilla kummankin voi pelata pariin ilman ylimääräisiä kikkailuja ja vain pienellä järvenpoukaman ylityksellä. Jokaisella synkälläkin kierroksella on ne hopeareunuksensa :)

Toiselle kierrokselle pääsin naisten ryhmässä, kisaa johtava Iitu ja kanssani tasoihin pelannut Anna-Kaisa ovat tuttuja edellisestä kisasta ja juttu lensi sekä ennen starttia että oikeastaan koko kierroksen ajan. Ei tässä oikein osaa tosissaan kisailla ja onhan meillä Iitun kanssa tasoeroakin heittojen varmuuden suhteen niin, että saisi ihan tosissaan olla pöljä päivä pystyäkseen heittämään häntä paremmin.

Aloitimme väylältä 10, josta heitin helpon parin ja koska Iitulle pukkasi tuplan, pääsin heittämään ensimmäisenä väylältä 11. Nätti antsa suoraan korille ja birdie! Kuinka tässä näin pääsi käymään? Pelihän kulkee kuin unelma ja kaiken huipuksi Iitu pelasi tältä väylältä bogin ja olin ottanut häntä kiinni pisteissä jo neljällä eikä takamatkaa ollut kuin saman verran... Pöljän päivän enteitä... ja olihan se kivaa niin kauan kuin sitä kesti. Loppukierros menikin enempi oman tasoni mukaisesti eli tuplaa, triplaa ja bogia ja vain kolmesti pääsin enää nauttimaan par-tuloksesta. Mutta mieleen jäi tuo mukava fiilis, joka tulee onnistumisesta, lähes voiton mausta. Tuon pienen hetken uskoin, että mahdollisuudet on vaikka mihin ja että kaikki sujuu hyvin. Mahtava hetki!

Kierroksen lopulla aloin olla lähes hysteerisen väsynyt. Univelka ja fyysinenkin väsymys lumessa rämpimisestä painoi enkä oikein olisi jaksanut puristaa viimeisiä väyliä. Sain kuin sainkin päätettyä kierroksen nostopariin suurten lukujen jälkeen ja sitten alkoi pisteiden lasku. Laskin uudestaan ja uudestaan ja aina vain saimme tasapisteet Anna-Kaisan kanssa. Molemmat kierrokset tasapistein! Olihan hauska kisa, jossa ei ollut yhtään häviäjää :)

Näin minulle varmistui kokonaiskisassa toinen sija, sillä voittoon pitäisi voittaa viimeinen osakilpailu ja sen päälle vielä sudari tasapisteiden takia... liian iso pala kun peli on vielä paikoin tällaista rämpimistä. Mutta olihan hienoa seurata taas kokeneempien tarkkoja heittoja, hyvää keskittymistä, komeita lentoratoja ja yrittää ammentaa niistä omaankin peliin jotain uutta ja toimivaa. Kyllä näistä kisoista aina saa niin paljon, ettei omia huonojakaan heittoja jaksa harmitella hetkeä kauempaa. Mieleen jää vahva halu kehittyä, tulla paremmaksi ja päästä nauttimaan yhä useammin noista kakkoskerroksen ensiväylien tunnelmista. Siitä tunteesta, että kiekko tottelee kättä. Fribahuumasta.