Kesäkuun alussa suunnattiin kolmannelle ulkomaan fribareissullemme, Viroon Latitude Festivaleille. Mukanamme lähti mukava ystäväpariskuntamme Teija ja Tapio, aikaa oli varattuna reilusti neljä päivää ja ilmat hellivät. Ihan parasta! Laivamatka Tallinnaan menee yhdessä hujauksessa istuskellessa ja rupatellessa, kun mennessä on niin paljon suunnitelmia & odotuksia ja palatessa taas laukullinen jälkipelejä & hauskoja muistoja. Hyvän mielen reissu, vaikka minulla ei ihan kunto riittänytkään pelata sellaista peliä loppuun saakka, mihin voisi olla tyytyväinen. Olen jo päässyt negatiivisten tunteiden herraksi lajissa ja onneksi osaan nauttia niistäkin kierroksista, jolloin ei mikään tunnu sujuvan. Ainakin pääosin siis, toki ajoittain ärsyttää oma mokeltaminen, joka on onneksi usein lyhytaikaista ja ohimenevää. Ja jälkeenpäin muisteltuna jopa hauskaa.
Pelattiin laivareissun päälle lähellä Tallinnaa oleva Kõrvemaa dicgolfpark ja täytyy sanoa, että tuosta radasta tuli suosikkini. Niin kaunis, hyvinhoidettu rata, upeat ja monipuoliset väylät ja monella niistä oma onnistuminen loivat sellaiset muistot, joilla on vahvasti kullatut reunat. Kyllä se oma peli ja vire radalla pelatessa vaikuttaa omaan mielikuvaan paikasta, vaikka kuinka objektiivisesti pyrkisi ajattelemaan ja tälle radalle tuli kaikesta lähes täydet pisteet. Seurakin oli loistavaa ja kaikilla mahtava lomafiilis! Tänne täytyy tulla joskus uudestaan. Wau!
Illaksi saavuimme majoituspaikkaamme Cantervilla Castle, Otepäässä, ja olihan upea paikka sekin! Ensimmäinen ilahduttava seikka oli portilla pesivä kaulushaikarapariskunta poikastensa kanssa ja lisää ilahduttavia persoonallisia yksityiskohtia löytyi niin talosta kuin sen isäntäparistakin. Mahtava paikka ja ihastuttava omistajapariskunta: suunnistuksessa menestynyt Saima-rouva ja hänen tarinoita kertoileva Reivo -puolisonsa, jolla oli loistava urheilu-ura takanaan ja monen monta tarinaa takataskussaan. Kartano oli vanha ja sen salissa oli upeaa istua aamupalalla pääskyjen lennellessä räystäiden alta taivaalle ja takaisin. Sitten kohti kisapaikkaa!
Pelasimme kisaradoista ensin Valgjärvellä kierroksen. Pääsin Teijan kanssa samaan ryhmään, mikä ilahdutti. Peli sen sijaan ei sujunut kovinkaan hyvin, tai se osa-alue ei sujunut, mikä tuntuu vaikuttavan kokonaismielikuvaan eniten: putti. Mukavasti kierros silti meni, en antanut puttimurheiden vaivata vaan yritin nauttia pelistä, uuden radan upeista väylistä ja kauniista kelistä. Keiti Tätte pelasi samassa ryhmässä, yksi Viron parhaita naispelaajia selvästikin ja todella hienoa oli päästä hänenkin peliään seuraamaan. Oli myös oikein mukava ja lämmin persoona, ihana tyyppi. Teijan kanssahan meillä juttua riitti noin muutenkin ja ainahan niitä omia hassuja heittoja tulee naurettua yhdessä. Olin lopulta kisassa sijalla 14/29 ja oikein tyytyväinen sijoitukseeni, odotuksia kun ei oikein ollut mihinkään suuntaan.
Valgjärven kierrostulokset Disc Golf Metrixissä
Kakkoskierros pelattiin saman päivän iltana Elvassa ja siellä keskimääräinen väyläpituus on n. 154m mikä tarkoittaa auttamatta sitä, että bogi on par lähes joka väylällä. Niin peli menikin. Jotenkin kun pelaan pitkää väylää ja pääsen siinä bogeyputille kolmella hyvällä heitolla, on putti niin paljon parempi! Niin tänäänkin. Täällä ei tarvinnut juurikaan lyhyitä lähestymisiä viljellä, sillä jokainen heitto oli lähes täysi veto ja näin lähestyminenkin samaa pituutta kuin draivi. Usealla väylällä oli tiiltä katsoen 50-60m puukuja, jonka päässä väylä aukesi ja sehän tarkoitti aina tarkkaa avausheittoa, maksimiheittoa kakkosella ja joskus kolmosellakin, ja ainakin 50-60m lähestyminen korille. Olin ihan hyvässä tuloksessa vielä kolme väylää ennen kierroksen loppua, mutta siinä kohdassa taisi pelaajan selkä taittua kun kävelimme kohti ykkösväylän tiipaikkaa ja näin muut istuskelemassa autoillaan jo kierroksen pelanneina... Sekä ykköselle että kakkosella pelasin aivan turhat triplabogeyt ja vasta viimeisellä väylällä #3 jaksoin tsempata viimeisen kerran ja otin siihen tärkeän parin. Henkisesti tärkeän siis, sen, joka palautti uskoni omaan pelaamiseen noiden kahden kyykkäyksen jälkeen.
Olihan ihanaa päästä lopulta porukalla saunomaan, syömään ja rentoutumaan eikä siitä nukkumaan maltettu mennä todellakaan ajoissa... ihan parhailla voimilla en siis startannut kolmannelle kisakierrokselleni seuraavana aamuna Tehvandissa. Peliseurani oli jotenkin hiljaista, nuoria virolaisia tyttöjä, jotka juttelivat keskenään, mutta eivät juurikaan minulle. Varmaan heillekin uusi tilanne pelata vanhemman naispelaajan kanssa, mene ja tiedä. Oma pelifiilis ei ollut paras mahdollinen, ilma oli tuhottoman kuuma ja kiekot tarttuivat sormiin eikä puttikaan taas kulkenut. Jotenkin taistelin kierroksen läpi ilman mitään tsemppihenkeä, eikä väylistäkään jäänyt mitään mukavia muistoja. Ei varmaan ollut radan vika, vaan oman pään sisäisten fiilisten. Olin tosi huojentunut kun kierros oli lopulta ohi enkä yllättynyt ollankaan kun olin pudonnut kisassa sijalle 21/29 ja kierrosratingit jäivät metrixissä niin mataliksi, että koko kierros mitätöityi :)
Viimeistelin vielä kotimaahan palattuamme matalat ratinkini metrixissä osallistumalla Kivikko Ladies Cupin kesäkuun osakilpailuun ja pelaamalla kovassa tuulessa siellä tuloksen +18... lähes jokaisella väylällä tuli se tuulilisä eli +1 heitto kun en saanut edes niitä nelimetrisiäkään enää sisään. Pakkohan tuolle oli jo osata nauraa! Jos putti olisi kulkenut normaalisti, olisin saanut tuolla pelillä ehkä 8-10 heittoa paremman tuloksen, mutta tuuli ei todellakaan ole minun elementtini ja aina vaan se menee pään sisälle. Se poistaa kaiken luottamuksen lähipelistä ja kuiskii korvaan, että ohi menee ja paluuputtiakaan et sisään saa. Hassu tuuli. Millähän siitä saisi ystävän?
Itsetuntoa ja metrix-ratinkia pääsin nostamaan Oittaan viikkokisoissa muutaman hyvän harkka- ja höntsäkierroksen jälkeen. Olin päässyt jo omalla kierroksellani siellä tulokseen +3 ja mielessä alkoi pyöriä radan pelaaminen miinustulokseen. Miksei se olisi mahdollista? Puolarmaarissakin oli yhtenä iltana tarjolla -6 kierrostulos, mutta viimeisten väylien hölmöilyt nostivat lukeman kahdella. Lupausta siell, lupausta mielessä. Jospa nyt uskoisi itseensä? Jos ottaisi ja pelaisi tyynesti jokaisen väylän niin hyvin kuin osaa eikä alkaisi mollaamaan tekemistään?
Lähdin kisakierrokselle väylältä #1 ja avaus lähti liikaa vasempaan. Ei yhtään lämppäheittoa, huono startti. Kakkos- ja kolmosväylälle kummallekin avaus lähti aivan aavistuksen vinoon ja sen seurauksena oli erittäin vaikeaa päästä korille ja kun puttikin vei ohi korin vasemmalta, niistä kertyi bogit. Nelosväylällä päätin pelata varmaa peliä ja heitin Trespassilla OB:n rajaa pitkin. Ikävä kyllä kiekko lähti liian leveällä ja koska heitto oli matala, ei se palannut takaisin. OB, rankku ja vielä liian leväperäinen lähestyminen korille sekä huono putti saattelivat minut tuplabogiin ja miinushaaveet karisivat sen siliän tien. Kannattiko taas luottaa itseensä ja toivoa liikoja?
Olisiko tuon katastrofialun jälkeen taas jotkin atomit maailmankaikkeudessa asettuneet kohdilleen, kun peli alkoi kulkea, mieli oli seestynyt ja rauhallinen ja fiilis hyvä. Puttasin väylällä #5 pitkän pöröputin sisään ja aloin taas uskoa itseeni, puttiini. Pelasin omaa peliäni, ehkä jopa hiukan varovaisesti enkä liikaa yrittänyt päästä birdieputille. Osa avauksista jäi lyhyiksi, osa taas oli ihan nappiosumia jopa aivan korin alle ja näin korttiini kertyi tasaisesti paria ja pöröä eikä bogeja juuri ollenkaan. Väylille #12 ja #13 sain kaksi pöröä peräkkäin ja se jos mikä on niin harvinaista herkkua, että leijuin jossain omissa sfääreissäni. En enää uskonut voivani mokata ollenkaan. Ja kun heti väylällä #14 avasin kuusen alle, palasin nöyrästi väylällä taaksepäin pelastaakseni bogin enkä harmitellut ollenkaan. Tai no, ihan hippusen. Mutta se väistyi kun pelasin seuraavat kaksi väylää pariin ja väylältä #17 sain taas putin koriin ja pörön. Ah tätä pelaamisen riemua! Pelin hurmaa vaimensi vain hiukan viimeisellä väylällä hienoisesti ohi putattu pöröputti alle 7m matkalta. Silti ennätys +2 ja naisten luokan voitto. Pitkästä aikaa onnistuminen kisakierroksella, tätä sopii juhlia!
Naisten kisatulokset sekä yli 40v miesten kymmenen parasta. Mirabellasta kuulemme vielä, siinä on tulevien vuosien kova naispelaaja!
Nyt on hyvät fiilikset kun edessä on juhannus ja Tyyni2018 -viikko. Kesä on näyttänyt niin kauniita kasvoja, että pidetään lippu korkealla ja nautitaan edelleen tästä maailman parhaasta lajista. Aivan mahtava kesä! Vaikka alunperin tavoitteenani tälle kesälle oli ratingin nosto yli 800, en ole piiruakaan pettynyt nykytilanteeseeni ja siihen, ettei ratingilla ole minulle juuri nyt niin merkitystä. Minulle teki hyvää pienoinen lasku ja sen huomaaminen, mikä tässä lajissa on tärkeintä. Se, että rakastaa sitä mitä tekee. Että tekee sitä, mitä rakastaa. Voiko enempää pyytää?
Kuvia julkaisen myöhemmin lisää... pelaaminen kutsuu ja kesä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti