Puttikoulusta uutta uskoa

Päätös syntyi aika nopeasti. Putin katoamisesta - tai siitä, ettei sitä oikein koskaan kunnolla ole löytynytkään - on nyt kärsitty monen monta kisaheittoa ja koska en oikein saa sitä treenattuakaan kun puuttuu varmuus treenata oikein, niin jäljelle jäi Jallen puttikoulu. Onneksi tällaisia järjestetään!


Aamulla auton nokka kohti Munkkivuoren fribarataa ja kunhan sieltä löysin parkkipaikan ja selvitin reitin tapaamispaikallemme kolmoskorille kaikkien työmaiden lävitse, oli kellokin jo yhdeksän. Jalle näkyi puttailevan paikalla ja sainkin heti esitellä oman puttiotteeni ja käytössä olevat putterini. Atomit on nyt ne aktiivisimmat ja niitä on useampi, joten niillä mentiin ja otteeni: etusormi rimmillä, muut viuhkana kiekon alla - kelpasi.


Kuten jo olinkin analysoinut, puttityylini on enempi push putt -tyylinen ja melko vähäisellä spinnillä varustettu heitto. Tuolla tyylillä puttini kantaa sinne viiteen-kuuteen metriin ihan hyvin, sen jälkeen siihen saa lisätä vähän rannetta ja korkeutta. Hyvin käytiin siinä sekä lyhyet putit että pidemmät aina sinne saakka, missä putti muuttuu lähestymisheitoksi. Yritin painaa mieleeni ne avainasiat, joilla puttiin saa voimaa ja joilla se menee todennäköisemmin kohteeseensa. Tärkeää on myös osata arvioida matka kohteeseen ja se, millä voimakkuudella ja kuinka korkealla heitolla sinne päädytään. Kiva oli huomata ja kuulla, että lyhyt lähestymisheittoni oli tarpeeksi tarkka ja toimiva eikä sitä ole tarpeen lähteä tässä vaiheessa hiomaan mihinkään suuntaan. Keskittyminen siis siihen puttiin.


Paljon asioita liittyy puttaamiseenkin ja kyllä tuossa tunnin aikana helteessä hikoillessa oli aina pää pehmeänä ja milloin mikäkin osa-alue jäi vajaaksi. Oli sitten vastaavasti niitä ilahduttavia heittoja, joissa uudet ja vanhat asiat loksahtivat kohdalleen ja putti tuntui helpolta ja päätyi koriin kuin itsestään. Vaan on se vielä kaukainen haave, että esim. 8m matkalta pystyisi heittämään edes 90% puteista sisään normaaliolosuhteissakaan - saati tuulella, oksien ja esteiden takaa ja kisajännityksessä.. Mutta siksihän tässä oltiin, että saataisiin taas lihaa luiden päälle, sitä omaa tekemistä vahvistavaa ja parantavaa käytäntöä työn alle. Enää puuttuu vain ne kymmenet, sadat ja tuhannet toistot, joiden avulla tekeminen muuttuu rutiiniksi ja tuo varmuutta.


Kyllä jäi hyvä mieli tästä tunnista! Jalle on tosi symppis ohjaajana ja tilaisuudesta puuttui täysin sellainen pönöttävä "annas kun minä näytän" -ohjaaminen. Mikäs sen mukavampaa olisi, kuin se, että voisi näyttää kuukausien kuluessa opastuksesta tulleen hyödyn varmempana puttina ja sitä kautta parantuneina kisatuloksina. Siihen saakka: putterit käteen ja pihalle!

Kuvassa Atom -putterini Talin väylällä 8