Seuran reikäpelifinaali Kivikossa

Keväällä alkaneet reikäpelit olivat naisten osalta finaalivaiheessa jo kesän tullen, mutta lomien sekä miesten useampien pudotuskierrosten takia säästimme naistenkin finaalin syyskesän puolelle. Edellinen kierrokseni Kivikossa oli kesäkuiset kisat 20m/s tuulessa ja myrskyssä, joten siitä nyt ainakin oli tarkoitus ottaa revanssi. Muutenkin oli sellainen kutkuttavan odottava mieli, sillä heitto on parantunut näiden kuukausien aikana ja aina on mukava päästä testaamaan sitä edes hiukan jo tutulle radalle. Mukavaa oli päästä myös pitkästä aikaa heittämään Tamaran kanssa :)

Aloitimme kierroksen kakkosväylältä, jolla otimme pari harjoitusheittoa. Olin jo todennut putin olevan melkoisen epätarkan tänään - liekö syynä tuuli vai mikä, mutta treeniputeista meni koriin n. joka neljäs :) Totesin, etten ole saanut paria kakkosväylältä koskaan ja avaukset matkaan. Normipaikalleen sinne kallion kupeeseen se meni. Sitten käteen midarin sijaan uuden uutukainen River, jonka ostin viikonloppuna kadonneen Saintin korvaajaksi. Totesin, että ei ole mikään häpeä ottaa pienemmällä lentonumerolla olevaa kiekkoa ja opetella ensin sillä heittämään pidemmälle. Nyt suuntasin kiekon laajaan hyssekaareen puiden yli ja kylläpä olikin sopivan oloinen heitto, sillä kiekko putosi alle 6m korista. Pientä jännäystä ja jee - putti sisään sekä ensimmäinen piste! Loistava alku peliin.

Kolmosväylällä heitimme kumpikin n. 5m par-putille ja puttasimme sitten alarautaan. Ei kovin vahvaa peliä :) Nelosväylällä jäimme taas vastaavasti lähestymisen jälkeen yli 10m päähän korista ja pisteet tasattiin tästäkin. Vitosella kummallakin taas hyvä avaus ja oma lähestymiseni meni nätisti Roc3:lla hyssekaaressa rinteessä olevaa koria kohti, mutta koska en ottanut rinnettä riittävästi huomioon, jäi kiekkoni ylärinteen puolelle 8m putille. Siitä vaan päättäväisesti upporikasta tai rutiköyhää - ja kiekko kilahti jo lupaavasti ketjuihin korin oikeassa laidassa pudotakseen aivan sen alle. Oltiin tasapisteissä 1-1.

Kutosella avasin liian grippaavasti kiekkoni kalliolle hankalaan linjaan mandosta. Väylän oikean laidan mandot ovat minulle jatkuvasti suurena päänvaivana ja aivan turha usein heitän ne surkeasti. Niin siis nytkin. Koska väylällä on haasteensa myös mandon jälkeen, säilytimme tasatilanteen kun puttasimme molemmat bogiputin sisään. Sama oli käydä seuraavalla väylällä, mutta puttimissien takia tuplat korttiin ja tasatilanne edelleen.

Kasiväylällä on ainakin teoreettinen birdiemahdollisuus, sillä se heitetään kauas alarinteeseen. En vain osaa näitä heittää riittävällä voimakkuudella, vaan tuppaavat jäämään hiukan liu'utuksiksi ja eihän liito loppuun saakka riitä. Tästä yhteistuumin par korttiin ja seuraavalta taas bogit koska putti. Kymppiväylällä olin suureksi yllätyksekseni n. 7m par-putilla korin alapuolella, mutta en saanut siitäkään säkitettyä. Mukavaa silti huomata, että par on mahdollinen ihan jokaisella väylällä täällä eikä tosiaan enää vaadi kuin varmempaa puttaamista! Eli toisin sanoen treeniä, toistoja ja aina vain lisää toistoja. Laiskuudesta ja epävarmuudestahan tuo puttimissailu vain kertoo :)

Väylä 11 heitetään laajassa hyssekaaressa ja avaukseni Riverillä jäi hiukan turhan lyhyeksi. Par tästä. Seuraavalla väylällä sain loistavan avauksen ja tarkoitukseni oli heittää varma lähestymisheitto korille, mutta mikä moka: heitin aivan liian korkean kaaren aivan liian lepsusti ja tuuli tarttui kiekkooni kuljettaen sen OB:lle korin vasemmalla puolella. Yritin varmaan alitajuisesti varoa korin oikealla puolella olevaa aitaa, mutta melkoisen liioiteltuahan se oli. Nopeasti Tamara kuittasi itselleen vapaana roikkuvan pisteen kuten pelin luonteeseen kuuluu ja pääsi johtoasemaan. Harmitti ja toisaalta nauratti, miten hölmöä peliä tulikaan esitettyä!

Ennen olen heittänyt väylän 13 aina kelluvalla kiekolla, mutta nyt rohkeasti Riveriä käteen - onhan tuossa oja niin matala, että kiekon saa sieltä tarvittaessa ongittua. Avaus hyvälle paikalle kymmenisen metriä dropparin etupuolelle ja siitä lähäri n. seitsemään metriin. Pelasin sitten väylän reikäpelinä ja seiftasin bogin kun sain sillä pisteen itselleni. Hassua seiftailua, mutta pelataan peliä pelin säännöillä kun ei kokonaisheitoilla ole mitään merkitystä. Oltiin taas tasatilanteessa.

Pirkkometsässä sain kerättyä itselleni kahden pisteen etumatkan korjailemalla matalana lähteneet avaukseni hyvillä - ja osin onnekkaillakin - lähestymisheitolla. Väylällä 15 puu klikkasi kakkosheittoni melkein koriin saakka - olisipa ollut hauska birdie! 16:lla pääsin heittämään kierroksen ainoan upsin ja se laskeutui nätisti korille ja putille. Parasta oli silti väylän 17 avaukseni, jonka heitin M4 Light:lla kevyessä hyssessä: kiekko kääntyi flätiksi, pujahti puupillikujan läpi ja kaarsi sen jälkeen loivasti oikealta n. 7m korin taakse kalliolle! Wau! Olipas mahtavaa nähdä noinkin vaikea heitto kerrankin onnistuneena! Kyllä tämä on hieno laji kun se aina vain tarjoaa uusia, entistä sykähdyttävämpiä kokemuksia onnistumisten muodossa. Kaunista!

Väylän 18 parit sinetöivät tilanteen ja voittoni. Olin pöllämystyneen yllättynyt ja iloinen, mutta näinhän se sitten ratkesi. Reikäpelimestaruus tuli minulle! Jos tätä olisin joskus keväällä mukaan ilmoittautuessani uskaltanutkaan haaveilla, olisin nauranut itselleni. Nyt se oli kuitenkin mahdollista, se oli totta! Meillä on seurassa naisten kesken tosi tasaista ja kaikilla oli mahdollisuutensa - fantastista, että voitto osui nyt minulle - minulle, ihan oikeasti! Jos jostain, niin tästä saan uutta uskoa peliini - ja se taas on enemmän kuin tarpeen.

Viimeisenä pelasimme vielä väylän 1, jotta vaaditut 18 väylää saadaan kasaan. Nyt kelluvaa: hakattu, lommoinen 150g Dragon sai lähteä kädestäni loivassa hyssekulmassa suunnilleen täydellä heitolla matkaan. Nyt uskalsin kokeilla, mihin se riittäisi. Kiekko flippasi nopeasti ensin flätiksi, sitten loivasti oikealta kaartaen feidasi lopuksi vasemmalle maahan, aivan "mantereen" päähän, josta oli suora linja korille. Olisikohan tuo ollut 70m heitto, ihan jees pienessä vastatuulessa! Parempaankaan kun en tuossa pysty, käsi ja tekniikka ei saarekkeeseen asti riitä. Lähestyminen ei sitten ollut enää riittävän tarkka vaan kaarsi turhan paljon vasempaan, lähelle hiekkatietä. Tai ehkä sen tarkoitus oli, että saisin päättää kierrokseni tuollaiseen 8-9m puttiin, joka upposi koriin vahvasti kilahtaen. Ei paha!

Tässähän tulee ihan tilinpäätöksen aika kun alan miettiä kuluvaa kautta taaksepäin. Nyt on se hetki, kun huomaan itsekin heittojeni parantuneen sekä pituudessa että tarkkuudessa. Mukana on myös ihan uutta heittotekniikkaa, jota osaan hyödyntää vaihtelevasti eri tilanteissa. Mukaan on tullut myös kiekko-osaamista ja kiekkojen ominaisuuksien hyödyntämistä aivan eri tasolla kuin vielä alkukesästä. Pelini on muuttunut korkeammaksi ja kun ennen kummastelin huippujen korkeita hyssekaaria, olen alkanut nähdä niiden toimivuuden ja varmuuden verrattuna flättiin, suoraan kohti koria heitettyyn lähestymisheittoon. Nyt vain joskus se flätti heitto jää tekemättä silloinkin, kun olisi sen paikka ja siitä tulee uusia virhetilanteita... 

Kai tämä on sitä pelaamista, peliosaamista. Ensin on opittava heittämään, sitten vielä pelaamaan. On tunnettava kiekot, joilla heittää sekä niihin sopivat kallistuskulmat ja tarvittava heittokäden nopeus. On nähtävä pelitilanteet, joissa tietty kiekko ja heitto otetaan mukaan tiille. Ja aina kun omat taidot kehittyvät, kiekkojen lentoradat ja käyttäytyminen muuttuvat ja vaativat uuden tutustumisen, uusia harjoituksia. Matkalla ollaan ja jos mahdollista - entistäkin innokkaampana! Mahtava laji! Mahtava päivä!