Vanttilan väliaikaisen radan koreissa oli ketjuissa säästelty :)
Pääsin aloittamaan ei-niin-suosikkiväylältä 8, joka on kahden puun välistä ylämäkeen nouseva 86-metrinen. Nykyään en ole enää puihin kolautellut, mutta ylämäet eivät ole sitä parasta osaamistani. No, olisipa sitten hoidettu alta pois. Ilahduttavasti sain avauksen keskelle väylää melko pitkällekin ja siitä oli yllättävän helppo homma saada putteri korin lähelle ja kun tuo nelimetrinenkin upposi koriin niin tulos oli par! Ihan parasta!
Ysiväylän avauksen sain muuten nätisti, mutta antsa oli liian vahva tai liian oikeassa laidassa väylään ja jäin puiden taakse "vankilaan". Paikalta ei todellakaan ollut minun taidoilleni yhtään heittoa suoraan korille, joten pikkuneppi vain väylälle ja bogi korttiin. Fiksu liike, puita on tullut turhankin usein näissä tilanteissa tahkottua ja näin tuloksena on helposti jopa tupla. Jotenkin silti tuo tuntuu luovuttamiselta, mutta yritin päästä tunteesta eroon nopeasti. Liian siistiä, liian seiftiä. Plääh.
Kymppiväylälle en saanut parasta avausta ja lähestyminenkin jäi yli 10m korista. Toki yritin koriin siitä suoraan, mutta nostobogiksi meni. Äh, näitä ei nyt kaivattaisi yhtään enempää. Ylämäen piikkiin tuo bogi, en ole tuota 78-metristä väylää vielä osannut nappiin pelata aiemminkaan. Onneksi väylällä 11 sain makean avauksen M4:lla suoraan kohti koria, hiukan jäi lyhyeksi pirkkoputtia ajatellen kun korikin on rinteessä, joten seiftasin parin. Nälkää taisi silti jäädä, etenkin kun sain "metriä vaille parhaan avauksen" ryhmässämme ja heitin sitten seuraavalla 55-metrisellä väylällä sen ryhmän parhaan avauksen aivan korille ja siitä helppo pirkkoputti sisään. Aina se lämmittää :)
Vielä onnistuin seuraavallakin hiukan epäonnistuneen avauksen jälkeen pelastamaan parin, mutta sitten oli edessä kolmen väylän bogiputki. Avauksissa pientä epätarkkuutta ja siitä sitten lähestyminen jäi liian kauaksi korilta. Tämä oli kierroksen huonointa antia, ei aivan surkeaa, mutta jollain lailla sellaista "heitetään sinnepäin ja toivottavasti menee hyvin" -linjaa. Nuo väylätkään eivät ole ainakaan omaan silmääni sellaisia, joissa olisi kovin selkeää väylää ja siitä tuo heitonkin epätarkkuus osin kumpuaa. Tiillä ollessa ei ollut uskoa eikä luottoa omiin kykyihin klaarata väylää ja se kostautui. Henkinen laji.
Väylällä 17 vaaditaan vain suoraa n.60m heittoa ja ollaan nostolla. Tässä luotin M4:n suoruuteen enkä suotta - kiekko liiti kauniisti puurännin läpi ja päätyi hiukan vajaaseen 10m korilta. Ehdin jo kierroksen jälkeen hehkuttaa, että tästä tuli ensimmäinen kierros, jolla kaikki kymppiringistä heitetyt putit upposivat koriin, mutta tässä tuli tuo poikkeus. Kauas ei putti jäänyt, mutta ihannetulokseen oli tyytyminen. Ehkei tuo sitten niin jäänyt harmittamaan, kun asia unohtui samantien :)
Nyt palattiin Oittaan vanhaan osaan, niille tutummille väylille, joilla on tullut heitettyä jo vuoden päivät. Siitä sain hyvää fiilistä ja varmuutta heittoihin. Helpolla ei silti väylän 18 par tullut, mutta nyt oli putti taas kohdallaan ja sain kiekon n.6m sisään varmasti. Loistofiilis vain vahvistui sisälläni ja nyt huomasin katsoa välitulostakin Skoorinista, jonne tulokset kirjattiin. +4. Nyt oli vahvaa uskoa siihen, että tänään enkka syntyy, mutta millainen - siitä ei ollut vielä varmuutta. Eivätkä nuo vanhatkaan väylät ole mitään läpihuutojuttuja vanhanaikaisine koreineen ja tarkkoine avauksineen. Tarkasti vain edelleen.
Ykkösväylää en ole saanut pirkotettua kuin ihan joitain kertoja enkä koskaan kisassa. Enkä nytkään. Arvoin jonkin verran antsa- ja hysselinjan välillä ja valitsin loivan hyssen. Puun oksiin se sitten sotkeutui ja jäi melko kauas korista. Par oli jälleen pelastettu hyvällä ja tarkalla putilla, josta sain myös kanssakisaajilta kehuja. Tiedän niin sen tunteen, kun omat putit menevät jatkuvasti alarautaan ja toisilla toimii. Kerran näinkin päin. Tai olisiko nyt putissa uutta varmuutta, kun olen löytänyt siihen oikean tähtäyskulman, oikean otteen ja spinnin. En tiedä. Nyt vain toivon, etten kadota sitä enää, että saisin sen säilytettyä juuri tällaisena kauden loppuun saakka ja vielä vahvistettua talvikaudella. Työtä se vaatii ja luottamusta. Valmiina ollaan.
Vanttilan väliaikaisella 12-väyläisellä radalla
Kakkosväylällä avaus oli ihan jees, mutta jäi juurikin keskelle koivujen rykelmää niiden taakse ja kumpaakaan kautta oli mahdoton yrittää kupille. Upsi puiden välistä jäi ainoaksi vaihtoehdoksi ja olin näkevinäni hiukan yllättyneisyyttä kanssakisaajien eleissä kun nappasin upsiotteen ja vein kiekon pääni päälle. Saahan sitä yllättyä ja nyt yllätys oli positiivinen, sillä kiekko kellahti nopeasti katolleen liitäessään kohti koria ja siitä vielä skippasi kauniisti lähemmäs. Ei parempaa lähestymistä olisi voinutkaan toivoa. Hieno fiilis! Tätä tämä laji on parhaimmillaan - peliä, jossa onnistumiset seuraavat toisiaan. Wau! Par.
Kolmosväylällä yritin tuttua antsalinjaa korille, mutta kiekko singahti liian aikaisin kädestäni ja päätyi puun sinkoamana lähes yhtä kauas korilta kuin tii, mutta linjassa vasempaan. Koskaan en ole sieltä jatkoheittoa heittänyt ja pienellä jännityksellä siirryin kiekkoni luokse. Mahtava suora linja korille ja näin siinä Roc3:n mentävän aukon. Ja kyllähän se rokkasi, jälleen oli par pelastettu hienolla lähestymisellä ja pojillekin totesin, että onneksi on väylät lyhyitä, niin pääsee korille vaikkei avauksella pääsisi minnekään. Eipä olleet nämä 72-metriset lyhyitä vielä viime syksynä minun heitoilleni, mutta kehitys kehittyy. Ensimmäisenä vuonna ilmeisesti koetaan ne suurimmat edistysaskeleet - tosin janoan kyllä suurta kehitystä tästä eteenkinpäin, ei tämä tähän saa jäädä!
Nelosväylä on radan ainoa par4 ja helppo sellainen. Mittaa vain 138m ja avointa kenttää. Heitin tässä niitä harvoja draiveriavauksiani, Riverilla, ja siitä jatkoheitto Roc3:lla. Par-putti oli pitkähkö, mutta upposi. Tähän voisi tottua! Vitosväylän avasin pienen harkinnan jälkeen onnistuneesti M4:lla, sillä eihän tässä muuta tarvita kuin suoraa heittoa ohi puiden ja draiverilla olen löytänyt itseni turhan usein vasemmalla olevien kuusten juurelta. Lyhyt lähestyminen ojasta korille ja par. Enää jäljellä kaksi väylää ja olin edelleen tuloksessa +4! Mahtavaa! Nyt tiesin jo, etten voisi niin suuresti mokailla, etteikö enkka olisi varma. Tiesin ja tiesin...
Kutosväylä vaatii suoran heiton ohi puiden. Väyläkuvauksessakin korostetaan tarkkuutta pituuden sijaan. Olihan se avaus ihan jees muuten, mutta otti kimmokkeen puusta ja päätyi väylän oikeaan laitaan alle puoliväliin tuota 85-metristä. Ei ihan mitä odotin ja toivoin. Nyt M4 Light käteen ja sille oli loistava antsalinja tarjolla korkealla kaarella - ja sen se piti. Lyhyeksihän heitto kuitenkin hiukkasen jäi ja tästä piti tyytyä ottamaan bogi, pitkästä aikaa. Enää oli jäljellä viimeinen väylä, väylä 7, jolta odotukset eivät olleet aivan ne korkeimmat. Poikani oli jo päättänyt kierroksensa ja tuli mukaamme, halusi kantaa reppuanikin matkalla. Avulias caddy!
Edessä viimeiset 80m metsäväylää. Avasin M4 Light:lla, melko flättinä ja näemmä myös varovaisena, sillä heitto jäi kallion eteen. Keskelle väylää kuitenkin. Siitä korille pääsy vaati vahvan antsaheiton putterilla ja antsani ei ollut aivan niin vahva kuin olisin toivonut, joten kiekko tussahti rinteeseen n.8m korista. Sanoin jo pojallekin, että taidan ottaa seiftaamalla bogin. Kiekkoni luo tultuani paikka vaikutti kuitenkin oikein oivalta haaraputille ja päätin yrittää. Ylärinteeseen putti vaatii korkeampaa irrotusta ja haaraputin kyseessä ollessa myös vahvempaa spinniä kun jaloista ei saa niin hyvin potkua taakse. Pari tähtäystä, keskittyminen ja putti - koriin! Tähän oli upeaa päättää kierros ja olo oli melkoisen euforinen! Nyt sai päästää ilon valloilleen ja nauttia täysin siemauksin kaikista niistä onnistumisen hetkistä, joita kierros oli tarjonnut!
Kisaennätykseni parani kuudella heitolla ja oman höntsäkierroksen ennätyksenikin kahdella. Nyt näin konkreettisesti, millainen vaikutus putilla on kierroksen tulokseen ja onnistumisen kokemukseen. Kaikki avaukseni eivät todellakaan olleet ihanteellisia. Kaikki lähestymiseni olivat hyviä, mutta eivät nekään täydellisiä. Kaikki puttini upposivat sisään - ellei sitä yhtä unohdettua pirkkoputtia lasketa - ja se jos joku vaikuttaa kaikkeen. Se on se väylän päätös, joka jää mieleen. On niin paljon upeampaa ottaa lähestymisellä ja putilla pelastettu par kuin nostopar silloin, kun avaus on ollut seitsemässä metrissä. Puhumattakaan nostobogista kun par-putti ei vain uppoa.
Mitä enemmän tätä kierrosta analysoin mielessäni, sitä enemmän vahvistuu se ajatus, että jatkuva onnistuminen vaikuttaa henkiseen puoleen. Ja se vaikuttaa paljon. Se rakentaa voittamiseen tarvittavaa uskoa ja luottamusta, antaa sellaista pääomaa, johon ei satunnaisilla onnistumisilla pääse. Rakentaa päättäväisyyttä ja lujaa uskoa omiin kykyihin ja siihen, että tämä viedään loppuun saakka. Viimeisen viikon aikana olen saanut sellaista buustia joka suunnasta, että jos ei tällä fiiliksellä ole positiivista vaikutusta suoraan peliin, niin millä sitten! Tätä peliä ei todellakaan ole vielä pelattu loppuun.
Linkki päivän tuloksiin
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti