Nyt se tapahtui, annoin periksi. Ajelin työpäivän jälkeen frisbeekauppaan ja ostin neljä samanlaista putteria jo olemassa olevan samanlaisen seuraksi. Tai no, ei seuraksi vaan harjoituskappaleiksi. Samalla astuin rajan ylitse: enää en vain harrasta frisbeegolfia vaan harrastan sitä kilpailumielessä. Ja silti - harrastan. Tiivistyy yhteen sanaan.
Viikonloppu oli hyvä. Peruin Savon reissun ja Juankosken TalviCupin viimeisen osakilpailun. Ensin ajatuksissa yksinäinen viikonloppu, vähän heittelyä siellä sun täällä, rauhallisia koti-iltoja. Ristiriitaisia ajatuksia herättävää kun saa olla vain minä itse, miettiä mitä minä haluan tehdä ja olla tekemättä. Yksinäistäkin.
Ja sitten kun kotoa lähtee, ei tarvitsekaan olla yksin. Lauantaina heittelin ensin itsekseni yhden kierroksen Veikkolaa ja nautiskelin pitkän kaavan mukaisen brunssin viereisessä Cafe Pikkirillissä. Suosittelen! Ihana texmex-brunssi kahveineen ja jälkkäreineen siivitti minut toiselle kierrokselle seurakaverien Harrin ja Tamaran kanssa. Ja olihan kierroksissa eroa!
Kun pelaa itsensä kanssa parigolfia "best shot" -tyyliin, saattaa saada tuloksiinsa roiman parannuksen. Näin kävi minulle aamupäivän kierroksellani. Melko nautinnollista, kun aina saa uuden mahdollisuuden ja kyllähän se usein niin menee, että kun ensimmäisen heiton kiskaisee jonnekin jorpakkoon tai ensimmäiseen puunrunkoon niin seuraavalla jo osaa heittää tarkemmin. Ainoa harmi tuossa euforisessa olotilassa on se totuus, joka taas iskee kun seuraavalla kierroksella backuppia ei ole ja jokainen puuosuma ja alarauta merkataan tuloskorttiin heitettynä heittona. Silloin ainoa pelastus on huumori ja sillä, joka osaa itselleen nauraa, ei tule elämästä iloa puuttumaan :)
Onnistumisiakin toki kierrokseen mahtui. Tai no, ei ihan tuloskortissa näkyviä, mutta heittotasolla kyllä. Suosikkiväyläkseni on muodostunut väylä 17, jossa saa heittää aloituksen loivassa annukassa ja mitä omia aloitusheittojani olen tarkkaillut, niin tuo on juurikin se avaus, mikä useimmin onnistuu. Oman analyysini mukaan siinä ovat ne perusseikat kohdillaan, mitä taas en hysseheitossa osaa koskaan oikein kohdilleen: rentous, tarkkuus ja keskittyminen. Hyssessä tulee repineeksi turhan kovaa ja kiekon asentokin on usein liian kallellaan. Antsaheitossa on rauhallista kauneutta ja kiekon liitokin on nautinnollista katsoa. Niitä harrastuksen kultajyviä.
Sunnuntaiaamu valkeni lumisateessa ja nautiskellessani rauhallista aamiaista usean pitkän maitokahvin ja voileipien muodossa pohdin päivän ohjelmaa. Tai lähinnä sitä, minne mennä tänään - heittelemään. Ja mennäkö heittelemään vai treenaamaan jotain osa-aluetta paremmaksi. Lumisade ei varsinaisesti houkuttanut, mutta siinä kahvia hörppiessäni sää selkeni ja auringon tullessa esiin olin jo valmiina lähtöön. Meikun viikkokisoihin - tietysti! Siellä on aina ollut mukavaa, siellä tutustuu uusiin harrastajiin ja saattaa oppiakin jotain muiden sekä omista heitoista. Eikä tarvitse heitellä yksin :)
Pakkasin mukaani pojan frisbeelaukun, johon tuli normaalia enemmän kiekkoja. Yleensä olen ottanut mukaani 1-2 driveria, yhden midarin ja yhden putterin - nyt löytyi kokonaista 4 driveria tai sellaiseksi luokiteltavaa 7/8 -nopeuksista kiekkoa, liitävämpi midari sekä viisi putteria. Kisaan tosin otin vain kaksi putteria, joista toinen toimi lähestymiskiekkona ja toinen putterina. Hyvä työnjako.
Ryhmässäni oli kaksi nuorta miestä ja yksi nuori poika, joiden heitot olivat oletettavastikin melko lailla pidempiä ja kaaret näyttävämpiä. On niitä hieno katsella! Koskaan omasta kädestä ei tule sellaisia lähtemään, mutta jospa sitä edes jotain muuta joskus saisi aikaan kuin sen (onnistuessaan) suoran liitävän draivin. Tällä hetkellähän avauksessani on heiton vakioiminen vasta harjoittelun asteella. Haen heittoihini sitä varmuutta, jolla tietää minne kiekko päätyy ja minkälaisen ilmalennon se matkallaan tekee. Usein sitä osaakin tuon jo mielessään kuvittaa, mutta yhtä usein kiekon lentorata on jollain tasolla yllätys - joko lähtösuunnan tai pituuden osalta. Mahtavinta on, kun se liitää juuri optimaalisen reitin juuri parhaalle paikalle. Sellainenkin heitto kierrokselle sattui.
Lahjanarujen pois jättäminen kiekoista on tuonut uusia haasteita heittelyyn. Heittojen pituus on kasvanut, mikä tuo aloittelijalle sellaisen uuden positiivisen ongelman kuin pirkkoputille pääsy. On jotenkin vaan henkisesti helpompaa heitellä väylältä par jos avauksesta on korille matkaa 20-30m kuin jos tuo samainen avaus päätyykin 10-15m päähän korista. Omat pitkät putit eivät loista varmuudellaan eikä Meikun koritkaan mitään varsinaisia imureita ole, joten muutamalla väylällä onnistuin tuhrimaan varman parin jopa tuplaksi ihan vaan kun heitin pirkkoputtietäisyydeltä kiekon hyssessä korille, ajatuksena, että se "voi" pudota myös koriin ja jos ei, putoaa sen alle... mutta ah ja voi! Tähän asti tuossa korin alla on ollut pehmeä lumikerros, johon kyljellään laskeutuva putteri tussahtaa eikä liiku senttiäkään pois päin korista. Meni useampi kuin yksi kokeilukerta ennen kuin opin, että kalliolta viettää aina rinne alaspäin ja putterilla on aika hyvä rolli... ja kun se ei pelaa joka pelkää, niin pitihän seuraava heitto sitten putata hieman liian voimakkaasti hieman vinoon ja - niin, sitä rataa.
Mutta ei, en keskity pelkkiin epäonnistumisiin, mutta ne on hyvä muistaa kirjata ylös. Maailmassa - samoin kuin frisbeegolfissa - on niin monta mahdollisuutta virheisiin, ettei samaa virhettä kannattaisi uusia. Ensi kerralla uudet virheet, pliis.
Kaiken kaikkiaan kierros meni minun osaltani melkoisen hyvin. Parit seurasivat toisiaan ja sain lopulta hassujen virheidenikin jälkeen 11/18 väylää ihannetulokseen. Ja moni vieläpä ihan nostoputilla tai muuten vaan alle 5m puttaamisella. Jotenkin nautinnollista ja rauhallista heittelyä ja mukavaa seuraa jälleen kerran! Kanssafribaajat ovat kyllä pääsääntöisesti olleet aina kisoissa tosi mukavia, kannustavia ja tunnelma erittäin hyvähenkinen. Näistä jää aina hyvä mieli ja saa olla tyytyväinen, että tuli osallistuttua. Toivon mukaan näistä jää myös oppia tulevaan - niin kuin nyt tänään tuo etten näköjään osaa heittää hysseheittoja oikeastaan ollenkaan vaan ne menevät sekä avauksessa että lähestymisissä helposti yli. Kyljelleen.
Hassua, se kun tuntuu muiden juttujen perusteella olevan se kaikkein helpoin heitto, perushysse.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti