Tyyni 2018 meni aika lailla suunnitelmieni mukaan ja olin tyytyväinen sieltä saatuun kolmossijaan. Pelini kulki melko lailla tasaisesti joitain tuulisten väylien isompia virheitä lukuunottamatta ja sain siellä lisää itsevarmuutta peliini sekä ihan kisaamiseenkin. Olen ollut vähän liian lepsu kisaaja useasti aiemmin ja tyytynyt pelaamaan kohtuullisen hyvin. En ole yrittänyt parastani, vaan olen jopa vähätellyt omaa tekemistäni ihan suotta. Tyynessä sain erilaisen kisavaihteen päälle ja se oli uusi sekä hieno kokemus. Jospa sitä ihan oikeasti alkaisi uskoa omaankin tekemiseen. Jospa osaisi hyödyntää omia vahvuuksiaan ja häivyttää heikkouksiaan. Jos pelaisi sitä peliä, mitä haluaakin pelata.
Harmikseni loppukevään riesana ollut tenniskyynärpääni alkoi kipeytyä yhä lisää kun en malttanutkaan pitää taukoa Tyynen jälkeen. Siellä kipu oli hallittavissa, mutta heinäkuun puolelle päästessä tuli kisailtua erinäisissä viikkokisoissa palkintosijoja rohmuten ja viimeinen niitti oli golfkentällä pelatut yökisat Joroisissa. En halunnut jäädä niistä pois! Harvinaisia tilaisuuksiahan nämä ovat, päästä pelaamaan illan pimetessä avoimelle hyvinhoidetulle golfkentälle kun kesäyö on kauneimmillaan ja ilma sopivasti viilentynyt helteisen päivän jälkeen. Pelasin vahvasti alun väylät ja jo ennen kierroksen puoliväliä alkoi kyynärpäässä vihloa ja sen jälkeen oli jokainen draivi yhtä tuskaa. Manasin itseäni ja tuota typerää kipua. Pelasin loppuväylät erittäin varovaisin heitoin, alivakaimmilla ja keveimmillä kiekoillani sain jotain pituutta heittoon vajavaisellakin heitolla ja sain kuin sainkin kierroksen pelattua loppuun. Kakkoskierrokselle en todellakaan lähtenyt.
Pelitaukoa, mökkilomailua, talkoohommia, kesälomaa. Erilainen loma kuin pariin vuoteen. En pelannut yhtään pariin viikkoon, peruin osallistumiseni Pohjois-Karjalan juhlakisaan ja kun taas pääsin kotiin sähköjen ja mukavuuksien äärelle, otin vielä kylmähoitokuurin ja paljon venyttelyä päivittäiseen rutiiniini. Kokeilin faskiahierontaa, joka tuntui taivaalliselta ja sen jälkeen heittokäteni lihakset olivat ensimmäistä kertaa kuukausiin rennon löysät, niitä voi jopa ravistaa. Kivikova möykky kyynärpäästä ranteeseen oli muuttunut jälleen normaalimmaksi käsivarreksi, sellaiseksi, jossa näkyy milloin lihakset ovat jännityksessä ja milloin levossa. Toivottavasti tästä lähtee paraneminen.
SM-kisat Tampereella tarjosi oivan tavan päästä lajin ytimeen pelaamatta itse ollenkaan. Otimme Hollen ja poikani kanssa kylpylästä majoituksen ja vietimme päivät lähinnä naisten pelejä katsellen. Rata on kyllä aivan upea ja kun kolme kierrosta siellä kiersin itseäni parempien pelejä seuraten, sain väylistä hyvän kuvan ja toiveissa on päästä tuonnekin joskus vielä pelaamaan. Upeaa kun on niin paljon tuttuja lajin huipulla ja jokaisessa ryhmässä useita, joiden pelejä olisi ollut kiinnostavaa päästä katsomaan. Kaikkeen ei tietenkään taivu ja valintoja oli tehtävä. Joka tapauksessa Suomen parasta frisbeegolfia - siitä ei ole epäilystäkään - ja minkä loppuratkaisun jätti miesten kärki viimeiselle väylälle ja sen putille... huikeaa jännitysnäytelmää ja suuria tunteita! Luin useaan kertaan Janne Hirsimäen analyysin kisasta ja siinä on kyllä meille jokaiselle pelaajalle paljon omaksuttavaa. Kunpa osaisikin omaa pääkoppaansa hallita pelin ollessa kesken, osaisi sulkea kaikki tunteet ulkopuolelle ja keskittyisi vain siihen yhteen suoritukseen. Siihen alle 30 sekunnin ajanjaksoon, jolloin millään muulla ei ole merkitystä kuin yhdellä heitolla. Siihen kuplaan ei mahdu mitään muuta kuin sinä, kiekko ja väylä tai sen päätepiste, kori.
Tämän kauden osalta tavoitteenani on päästä pelaamaan Masterien SM-kisat kokonaisuudessaan ja sen jälkeen hoitaa heittolihakset kuntoon. Sen pidemmälle en nyt voi ajatella. SM-kisoihin pääsy oli haaveeni jo viime vuonna ja nyt kun sinne viimeinkin pääsin, viimeistä kertaa FP40-luokassa, todellakin haluan siellä pelata. Mitä luultavimmin en pääse pelaamaan täysissä voimissa ja täysin kunnossa, mutta pelaan näillä mitä on. Pelikirjani olen tehnyt sen mukaan, mihin luulen pelitehojeni nyt riittävän ja tärkeintä olisikin pysyä siinä eikä yrittää liikoja ja ehkä taas rikkoa jotain. Päivä kerrallaan. Lykynlammen rata on minuun makuuni poislukien pari avointa kiitorataa, joten senkin vuoksi osallistuminen on enemmän kuin mieluisaa. Ja kaikki nuo ihanat pelikaverit! Tuskin maltan odottaa, pelihalut ovat kovat ja nyt tärkeintä on vain malttaa. Harmikseni en voi kiekkoja testailla enkä juurikaan puttailla - puttini on muuten kallistunut yhä enemmän push putin puolelle ja sekin on edelleen epävarmaa. Onneksi aikaa vielä on.
Tein alkupalaksi ja teaseriksi muutaman väylän vertailua ratakartta vs. todellisuus miettiessäni kuinka nuo väylät tulen pelaamaan. Oli erittäin tärkeää päästä näkemään avoimen naisten peliä kisaradalla kun itse en siellä uskaltanut paria avausta enempää heitellä. Näin sain jotain käsitystä väylien mittasuhteista ja siitä, mihin tulokseen on realistista pyrkiä pelaamaan. Pelikirjaa voi näemmä luoda näinkin - kuinka toimivaa se on, paljastuu myöhemmin :)
Väylä 2: Näyttää paikan päällä aika lailla samalta kuin ratakartan kuvassa, joka tosin ei kerro oikealla olevaa jyrkkää rinnettä. Oikea puoli on siis vahva no-no, sinne en kiekkoani halua... pysy väylällä.
Väylä 3: Paikan päällä korkeuserot näyttävät ja tuntuvat isommilta kuin ratakartassa. Nousua tiipaikalle jonkin verran, toivon mukaan en ole ensimmäisenä avaamassa, että saan hengityksen tasaantumaan :D
Väylä 6: Tuntuu ratakarttaa katsellessa ihan kohtuulliselta, mutta tiiltä katsellessa tuntuu kuin seinä olisi vastassa. Mäki on jyrkkä ja jokunen puukin siihen on jätetty.
Väylä 11: Jälleen väylä, joka näyttää ratakartassa juuri siltä kuin tiiltä katsellessa. Sweet spotteja saa miettiä kaksin kappalein ja vielä on edessä se toteutus pelikirjan mukaan. Kaunista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti