Viikolla täydensin bägiäni alivakaalla kevyellä kiekolla, Opto Air Diamondilla, josta saa luvan tulla antsakiekko kaikkiin oikealle kaartaviin metsäväyliin, joita olen nyt heittänyt M4 Light:lla. Kävin tuota 140-grammaista testaamassa Oittaalla jonkun heiton verran ja ainakin näin ensi heitoilla vakaus on samaa luokkaa kuin vähän käytetyllä Jadellani. Kaipaa siis ehdottomasti puuosumia kylkeensä. Pitää kyllä antsakulman nätisti, kun matkaan lähtee eli tuntuisi siihen käyttöön ihan toimivalta. Enemmän tätä ajattelin luottokiekoksi Peurungalle, joten on meillä tässä vielä vähän aikaa tutustua toisiimme :)
Torstaina annoin lopulta periksi kun olokin alkoi olla jo hiukan vähemmän kröhäinen ja ajelin Puolarmaariin. Kai nyt vähän voi käydä heittelemässä. Edes yhden kierroksen.. Tai suunnitelmissa oli treenata ainoastaan metsäväylillä, mutta paikan päällä oli selkeää jonoa ykköstiille ja kuka nyt väliin kehtaisi siinä tilanteessa mennä? Asetuin siis jonoon ja aloitin ykköseltä niin kuin kaikki muutkin.
Puolarissa on sekin hyvä puoli, että koska lähellä on vesi, heitän siellä avaukseni kelluvalla kiekolla - tässä tapauksessa 150g Dragonilla. Kiekko on erittäin kolhuinen ja se on saanut poikani käsittelyssä monen monta puuosumaa, täydellisen koulutettu siis. Ykkösellä ihan ok avaus puun oksia hipoen ja 20m lähärin kautta par. Kakkosväylällä vielä parempi avaus ja olin puun oksien etupuolella birdieputilla. En ollut kuitenkaan tarpeeksi valmis tähän ja puttasin alarautaan. Ei ollut sellaista tosissaan yrittämistä, iloitsin vain hyvästä suorasta hyzerflip-avauksesta. Tuo kiekko on ansainnut paikkansa bägissäni juuri tuon ominaisuutensa ansiosta. Eikä siitä ole niin kauankaan, kun pidin koko kiekkoa aivan roskiskamana sen liiallisen alivakauden vuoksi! Sain sillä korkeintaan oikealle kaatuvia rollereita aikaan ja mietin, että eihän tällä mitään tee. Vaan juuri sillä tekee! Mahtavaa, kun aina oppii uutta ja vanhoistakin kiekoista löytyy uusia hienouksia.
Hieman kolhuinen, mutta juuri siksi niin toimiva :)
Kolmosella antsaa oli liikaa, mutta par. Tyypillinen avaus muuten tuo liiallisella antsalla varustettu kaari tällä väylällä. Nyt ei sentään lähtenyt rollaamaan, kun osui oksiin. Nelosella olin taas birdieputilla, mutta alarauta kutsui edelleen. Nauratti. Puttien löysyys kompensoi vahvoja avauksia. Jotenkin heitot olivat niin helppoja ja sain vain himmailla, etten heittäisi avausta liian pitkälle veteen saakka. Silti vitosella en päässyt edelleenkään rinkiin korin ympärillä, tässä on jokin taika. Ilman rinkisääntöä ja dropparia tästäkin tuli par. Samoin meni väylä väylän jälkeen: avaus ihan ok, mutta vaati lähestymisen ja siitä pieni putti tai nostopar. Metsäväylille kun mentiin, pääsin kerrankin kunnolla birdieputille alle 5m rinkiin ja näin heitin kierroksen ainoan birdien väylälle 8. Väylä, jossa saan avaukseni turhankin usein keskellä väylää olevaan taaimmaiseen puuhun. Ei tänään, sillä tänään juuri tuo väylä sai olla tuloksentekijä.
Ilma oli kyllä upea, sellainen kesäisen lämmin, mutta ei paahtava. Porukkaa oli jokaisella väylällä ja aika usein sain heittää avaukseni siten, että seuraavat odottelivat siinä niskan takana. Hyvää treeniä kisajännitystä ajatellen. Tahtikin oli sopivan leppoisa tällaiselle puolikuntoiselle kun edelläni kulki isä n. 5v pojan kanssa ja heidän edellään neljän hengen seurue. Heitot vain eivät olleet mitenkään erikoisen hyviä ja nyt tajusin entistä kirkkaammin sen, että näiltä lyhyiltä metsäväyliltähän pitäisi ottaa pirkko ihan jokaiselta! Pitkillä par3- tai par4 -väylillä kilpakentillä saattaa lähestyminen vaatia 40-50m lähestymisheiton ja jos tuohon aina tuhraa sen kolme heittoa, ei tulos ole kummoinenkaan. Se on vähintään bogi. Lisäksi kun nyt oli vieläpä tarjolla tiipaikka, josta ihan itse sai valita parhaan kulman ja heittopaikan, eikä kisassa sitäkään vaihtoehtoa ole vaan heitto suoritetaan juuri siitä, mihin edellinen laskeutui. Paljon mietittävää pelaamisen parantamisen näkökulmasta.
Loppupuolella kierrosta, väylällä 11, kuulin tikan koputtelevan puuta aivan korin vierellä kun heittelin sinne lähestymisheittoani. Avaukseni oli hiukan varovainen ja feidasi hiukan liikaa vasemmalle kuten usein hysseheitolla käy. Kysyin: "Oletkos sinä se bogitikka?" ja tikka vain jatkoi nakutteluaan. Vaan eihän se ollut. Ihan tavallinen käpytikka vain, joka toi hyvää mieltä loppuväylilleni. Bogeyfree -tikka korkeintaan. Nyt sellainenkin on nähty.
Kahdelle viimeiselle väylälle menin heittämään yhdessä edellä kulkeneiden kanssa, kun pieni poika oli puskassa avauksensa jälkeen. Enkä tarkoita nyt kiekkoa noutamassa :) Sieltä selvittyään hän tuli katsomaan minne kiekot menivät ja jatkoi omalta n. 10-12m avaukseltaan kohti koria. Totesi sitten, että "Sun kiekko meni vähän kauemmas" ja minä, että joo näin se näytti tällä kertaa menneen. Oravakin vei pienen miehen huomion väylällä, mutta iloisesti hän lopulta upotti kiekkonsa koriin. Ei se niin tarkkaa aina ollut ja jos kiekko oli hankalassa paikassa, saattoi hän jatkaa hiukan helpommalta paikalta. Luonnollisesti. Vaikka kuulemma olikin ammatiltaan lätkänpelaaja.
Viimeinen väylä heitetään jälleen veden ylitse ja sain oman kiekkoni lähelle koria - kauniisti tuo Dragon flippasi ja kaarsi lopuksi vielä hieman oikealle. Pienelle pojalle suosittelin myös tuota kelluvaa kiekkoa ja hän tuntuikin tykkäävän lohikäärmekiekosta, koska kysyi isältään, ostetaanko sellainen. Vielä pitkä putti tässäkin alarautaan ja nosto-par kierroksen päätteeksi. Olihan rentoa vippailua ja hyvän tuulen kierros. Elämäni ensimmäinen bogeyfree -kierros ja tuon yhden birdien ansiosta päätyi vielä niukasti pakkasellekin! Silti päällimmäiseksi tunteeksi jäi jonkinlainen löysäily, eihän tuossa ollut oikein mitään yritystä eikä suuria onnistumisiakaan. Tulosten valossa ihan jees, mutta mitäänsanomaton kierros. On tämäkin, kun ei miinuskierroskaan tunnu onnistumiselta! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti